En kestä enää pienen pientäkään stressiä. Miten saada takaisin edes vähän sietokykyä?

Kun hermosto toimii huonosti, pelkkä asennemuutos ei auta. 

Pitää vähentää stressaavaa kuormitusta, siis vastuita ja huolenaiheita. 

Sitten pitää aloittaa hermoston uudelleenviritys erilaisilla päivittäisillä harjoituksilla. Sitkeästi. 

Traumat pitää hoitaa ammattilaisen kanssa. 

Kroonistuessaan huonosti toimiva hermosto alkaa tuottaa lisää ongelmia, jopa tasapainovaikeuksia, vaikka alunperin kyse oli psyyken ongelmista. 

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostava ketju. Olen ajatellut olevan ainoa stressiherkkä ja hävennyt sitä, vaikka muuten puhun ongelmistani vapautuneesti. Olisi ollut kiinnostavaa tietää minkä ikäisiä olette. Minä olen 52 vuotias stressaaja, myös päätöstenteko on minulle nykyisin mahdotonta.

46 v

Vierailija kirjoitti:

Johtuu liian kiihkeästä nykymenosta. Aivot ja aistit ei jaksa kaikkea informaatiota vastaan ottaa. Joka puolelta tulee koko ajan ärsykkeitä, tämä on se burnout. Sama itsellä, haluaisin sulkea koko maailman pois. Sain helpotuksen vuokraamalla erämaamökin pariksi viikoksi.

Samaa mieltä!!!!!

Koko työn tekemisen tapa ja yhteiskunnan tapa toimia on liian virikkeinen, lyhytjännitteinen, yksilökeskeinen.

Ruokakaupassakkin joutuu itsepalvelukassalle. Vastustakaa näitä! Kun näitä on 100, ei kukaan enää jaksa. Nähkää ne merkkinä virikkeiden loputtomalle lisäämiselle. Tik tokin voi välttää, mutta nämä ovat vaarallisempia sillä niitä ei voi välttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perusteet kuntoon. Uni 8h, säännöllinen syöminen, kevyt liikunta.

Joo-o. Syön kyllä säännöllisesti ja ulkoilen usein, tykkään tehdä pitkiä kävelyretkejä metsässä, joka onneksi on ihan meidän kodin vieressä että sinne pääsee melkein joka päivä edes vähän. Mutta uni ei ole kunnossa, ei ole ollut vuosiin sen jälkeen kun se työuupumus alkoi. Eipä ole auttanut uneen ne unilääkkeet, melatoniinit, hoitajan neuvot eikä mikään. Nukun huonosti ja liian vähän. Ap

Ei tarvitse auttaakaan. Se palautuminen vie oman aikansa.

Toivottavasti opit lukemaan merkkejä, että milloin kannattaa alkaa löysätä, ettei pala loppuun . Se on arvokas oppi tuossa loppuunpalamisssa, että oppii (jos haluaa oppia) kuuntelemaan itseään.

Itse olen polttanut itseni tosi/melko pahasti, ja siitä meni varmaan ainakin vuosi toipua. Toki tein kaikkea koko ajan, mutta hyvin himmaillen ja pienellä liekillä. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että olin ihan loppuun palanut, kun oli urakka että pääsin edes ulos tai kauppaan.

Minäkin yritin niitä nukahtamislääkkeitä ja niitä, joita otetaan jos aamulla herää. En oikeastaan ruvennut käyttämään, kun ajattelin heti aluksi että tämä toimii. Olen käynyt kuuntelemassa erilaisia uni tutkijoita, ja niistä on jäänyt tällaiset asiat mieleen. 



 

1. Tutkija lohdutti unettomia, että kyllä se uni tulee-kyllä se sitten tulee kun ihminen on tarpeeksi väsynyt. Se vaan tulee.

2. Toinen tutkija:

- Ei ole väliä milloin nukkuu tai nukkuuko pitkiä tai lyhyitä pätkiä tai missä vaiheessa vuorokautta. Pienetkin pätkät keräävät sitä unta.

- Samoin hän puhui siitä, että unta on tutkittu ihan hirveän paljon, mutta siitä loppujen lopuksi tiedetään oikeastaan aika vähän.

Aamyön tunteina, kun ahdistuneena odottelin unta, mietin noita sanoja, ajattelin, että oikoo- nukun sitten kun nukun.

Huomasin myös sellaisen, että jos menen ajoissa nukkumaan ja saan unen päästä kiinni vaikka 10 maissa ja, jos herään yhdeltä,  niin ole saanut erittäin hyvin levättyä, eikä minua yhtään huolettanut, vaikken nukkuisi koko yönä enää- Koska tiesin, että olen palautunut. Se alkuillan uni on kaikkein tehokkain palautumisen ja levon kannalta.

Nykyään nukun ihan hyvin.

Tosiaan Aapee- kyllä sinä nukut, sitten kun nukut. Lohduta sillä itseäsi. 

Uni on se ykkösasiaksi mikä kannattaa ottaa tärkeimmäksi. Mutta sillä lailla luottavaisin mielin, että antaa unen tulla. Joskus voi ottaa ihan mikrounia ja nekin lepuuttavat.

Onko sinulla mukava tyyny ja peitto ja peti ja puhdas sopivan viileä huone?

Kun menet sänkyyn, niin kuunnelma? Tai jännitys rentous -harjoitus tai kuuntele oivamieli.fi

Ole suopea itsellesi. Meillä on elämän aikana monenlaisia ja erilaisia vaiheita.

🧚

Opetella uusia tapoja suhtautua asioihin.

Ehkä nyt alkuun olisi hyvä irrottautua siitä, mitä teet. Saisit levättyä ja hermoston rauhoittumaan siitä pinnetilasta, jossa nyt käyt kierroksilla. Irti.

Pitkä ketju. Tuttu juttu monelle.🌸

Samassa veneessä ollaan. Kohta en enää selviä työelämässä.

Mulla auttaa ainoastaan ssri lääkitys. Olen kokeillut terveellistä ruokavaliota, liikuntaa, lepoa, joogaa, meditaatiota, alkoholin ja tupakoinnin nollatoleranssia, hengitysharjoituksia jne, mutta silti päädyn aina paniikkikohtauksiin jos en syö lääkettä, vaikka elänkin terveellisesti kuin nunna ja fyysinen kondis on kova. Ilmeisesti aivot vaan meni rikki.

Te kaikki, ketkä olette olleet sairaslomalla työuupumisen, burn outin tms takia, millä koodilla sairasloma on myönnetty? Lepoa pitäisi saada itsekin järkyttävän työstressin takia, mutta yksityisellä työnantajalla on melkein kaikki oheiset "sairaudet" luokiteltu z-koodilla, minkä vuoksi työnantajalla ei ole palkanmaksu velvoitetta. Sen verran pieni palkka muutenkin, ettei ole varaa ottaa palkatonta vapaata.

Vierailija kirjoitti:

Johtuu liian kiihkeästä nykymenosta. Aivot ja aistit ei jaksa kaikkea informaatiota vastaan ottaa. Joka puolelta tulee koko ajan ärsykkeitä, tämä on se burnout. Sama itsellä, haluaisin sulkea koko maailman pois. Sain helpotuksen vuokraamalla erämaamökin pariksi viikoksi.

Mä ostin mökin korvesta ja muutin sinne. Nyt pitäisi päästä mökistä eroon, kun se ajoi mun burnoutiin.. liian raskasta oli vanhalle ihmiselle rankat talvet: puunhakkuut lämmitykset kylmän veden kanssa lutraaminen ulkopömpeli lumen kolaus jne

Aluksi olin innokas ja iloinen, nyt kuin varjo, apaattinen, loppuunkulunut.

Vierailija kirjoitti:

Te kaikki, ketkä olette olleet sairaslomalla työuupumisen, burn outin tms takia, millä koodilla sairasloma on myönnetty? Lepoa pitäisi saada itsekin järkyttävän työstressin takia, mutta yksityisellä työnantajalla on melkein kaikki oheiset "sairaudet" luokiteltu z-koodilla, minkä vuoksi työnantajalla ei ole palkanmaksu velvoitetta. Sen verran pieni palkka muutenkin, ettei ole varaa ottaa palkatonta vapaata.

Olisikohan ollut akuuttia stressireaktiota, sekamuotoista ahdistusta ja jotain unihäiriöitä. Masennus on myös aika tavallinen.

Vierailija kirjoitti:

Mua on auttanut tällainen uusi asenne, jonka keksin ihan itse:

ajattelen, että mitä väliä periaatteessa millään on, lopputulos sitten joskus kuitenkin on se, että me kaikki kuollaan joskus. Olen 40 + ikäinen ja koko ajan tiedostan paremmin sen, että mitä tahansa me täällä tehdään tai panikoidaan, niin sadan vuoden päästä kaikki tällä hetkellä täällä elävät ovat oikeasti mullan alla ja siellä pysyvät.

Kun otan kaikki asiat asenteella "so what, ei tunnu missään", niin ne asiat eivät enää oikeasti tunnukkaan missään. Kun ajattelen tosiaan, että hei mitä välii stressaa mistään, koska tämä ei ole pysyvää ja noin 50 vuoden kuluttua olen itsekin kuollut. Joten so what.

Rento meininki vain uudella asenteella.

Mä en pysty tuohon. Tämä on mun ainoa elämä, en voi asennoitua siihen niin, että ihansama. Toki ei se stressaaminenkaan mitään auta, mutta se on jonkinlainen automaatio. Olen sätky, yliherkkä hermosto ja yliherkkä-kaikki. Mulla on kaikki aistiyliherkkyydet. HSP. Iän myötä mennyt aina vain pahemmaksi.

En kestä olla minä, yks hermokimppu.

Uskon, että tähän on jotain lääkettä, mutta se tod näk vaikuttaa kuin lobotomia: mikään ei oikeasti enää tunnu miltään, olisin living dead.

Niin, jos kriisin tullen ajattelet, ettei sillä ikävällä tapahtumalla ole väliä, miksi sitten olisi väliä millään hyvällä ja ihanallakaan? Eihän sekään kestä kuin sen hetken.

Minun mielestä sinun kannattaisi kokeilla lääkkeitä, jos olet kokeillut jo kaiken muun. Itsellä oli parin vuoden ajan korkea työstressi ja sitä ennen avioero. Tuon kaiken tiimellyksessä tunaroin omat raha-asianikin niin, että on kevyesti viisinumeroiset velat, ja summa ei todellakaan ala ykkösellä. Nyt kaikki on tasaantunut mutta toimintakyky ei vaan millään noussut. Työssä kyllä olen ollut koko ajan, ihan jo taloudellisen pakon edessä, mutta omassa elämässä en saanut edes pakollisia perusasioita tehtyä. Ajatukset synkkeni viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta, kunnes toinen jalka oli tukevasti jo vaikeassa masennuksessa. Päätin aloittaa masennuslääkkeet terapian ohella, ja elämässa on alkanut pikkuhiljaa valo kajastaa. Tsemppiä, olosi ei varmasti ole lopullinen ja toivut kyllä vielä! 

Vierailija kirjoitti:

Sama homma enkä kestä näköjään edes haarukan putoamista lattialle ilman hemmetinmoista raivokohtausta.

Mulla oli sama tilanne eron jälkeen. Olin ilmeisesti tottunut, että kaikesta tuli ongelma tai siis vuorovaikutuksen ongelma parisuhteessa. Eli kähinää, reagointia ja tiuskimista. En kuitenkaan halunnut olla tällainen ihminen, joten aloin treenaan uusia tapoja reagoida ja olla reagoimatta. Annoin tiskirätin yms kevyen esineen pudota lattialle ihan tahallaan ja harjoittelin miten en reagoi, kuinka rauhallisesti nostan sen vain ylös. Moniakin kertoja päivässä. Sitten kun joku haarukka tai muu putosi oikeasti lattialle, se tuli jo selkärangasta ottaa tavara ylös hikeentymättä. Treeniä se vaati, oltiin kuitenkin vuosia kommunikoitu eksän kanssa kiivaasti ja toimintamallit / reaktiot istui syvässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet uupumuksen rajoilla.

Tiedostat. Hyvä

Löysää. Lepää. Liiku nauti luonnosta. Pienennä vastuita nyt.

Parempi ennakoida, ettet aja ittes yli.

Nyt on se aika huilia.

Sitten jaksat taas, mutta jos nyt et lepää, niin loppuun palamisen jälkeen menee pitkä aika kuntoutua.

Tunnista omat rajasi. Toimi sen mukaan.

Olen tosiaan sairastanut ihan diagnosoidun työuupumuksen joitakin vuosia sitten. Olen siitä saakka yrittänyt hoitaa itseäni, liikkunut luonnossa ja muuta. Ihan lääkärin, hoitajan ja psykologin neuvojenkinnavulla. Eipä ole jaksaminen palautunut. Ap

 

Taitaa olla vaikeaa palautua ilman apua.

Minulla jäi autonominen hermosto jotenkin sekaisin useita vuosia kestäneen voimakkaan stressin takia. 

Siinä vaiheessa kun stressiä oli jo jat

Kova stressi voi aktivoida primitiivirefleksin nimeltä Moro. Kannattaa googlettaa ja tutustua Moro-refleksin ja pelkohalvausrefleksiin. Ainakin Moro aiheuttaa säkkyä oloa, heikkoa unta, yliviritteisyyttä. Moron voi sammuttaa, mutta se  kestää jonkin aikaa. Tässä nyt yksi linkki aiheesta: https://refleksiohjaus.fi/moro-refleksin-hoito/.

Vierailija kirjoitti:

Sitä näkyy siis olevan liikkeellä, koska itse juurikin mietin mitä minulle on tapahtunut sillä en kestä enää stressiä kuten ennen. Ihan sama tuleeko asia eteen töissä vai kotona, kilahdan ihan liian helposti. Taustalla itselläkin erittäin vaikea traumaattinen kokemus ja sen jälkeen stressin sieto vaan kadonnut. Ihan kuin aivot eivät enää osaisi käsitellä mitään hiukankaan haastavampaa tilannetta. Itselläkin saikkuja taustalla, mutta mitään vastuuta kukaan ei kokonaishoidosta ota joten odotellaan sitten sitä psykoosia vaikka.

Kokeile rentoutusharjoitusta ja tällä tavoin täristä. Hermostosi on jäänyt vaan hätätilaan, ja se pitää saada vapautettua siitä tilasta että toipuminen voi alkaa. Selinmakuulle ja pitkiä syviä hengityksiä, kunnes alkaa eräänlainen säpsähtely eli hermoston rentoutuminen.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa osin tutulta, minulla se vain menee niin, että lannistun jokaisesta pienestä asiasta, jokainen vastoinkäyminen on maailman loppu. Alan haikalla lopullisten ratkaisujen perään. Vaikka asia olisi ihan mitätön.

Minulla on ollut tuollaisua jaksoja pariin kertaan. Onneksi olen aina lopulta herännyt siihen, että ei ole normaalia alkaa visualisoimaan itsemurhaa joka kerta kun tekee kirjoitusvirheen tai ei saa kaupan hedelmäpussia ekalla yrittämisellä auki. Olin masentunut ja ajatukset hävisivät, kun masennusjakso helpotti.

Jos et voi saada apua työterveydestä tai neuvolasta, hae sitä ihan mistä vaan. Minua helpotti pari itsemaksettua etäkäyntiä väestöliiton psykologille. En jaksanut hakea apua virallisia kanavia pitkin, koska pelkäsin niin kovasti että en olisi "tarpreksi" masentunut ja minua moitittaisiin. Näillä käynneillä ei tapahtunut juuri muuta kuin että kerroin olevani masentunut, psykologi uskoi sen ja minä itkin yhtä soittoa koko tapaamisen ajan. Jotenkin se toisen ihmisen ymmärrys ja hyväksyminen avasi solmun ja pääsin pahimman yli. 

Minulla oli vastaava tilanne vuosia sitten. Olin hetken lähes toimintakyvytön. Päätin irtisanoutua työstäni, koska sinne paluu aiheutti niin pahan olon (pelkästään työn muistelu aiheuttaa) ja muutin toiseen kaupunkiin ja aloitin alusta. Meni jokunen vuosi, mutta kun uudessa ympäristössä mikään ei muistuttanut vanhasta tilanteesta, pääsin yli. Aiemmassa kotikaupungissa en pystynyt liikkumaan kaupungilla, koska pelkäsin törmääväni ihmisiin töistä tai menehtyneen läheisen tuttaviin. En vain pystynyt kohtaamaan yllätyksellisesti heitä. Sitten kun tiesin, että on pakko vaikka lähteä kauppaan, olin aivan pinna kireällä, enkä.selvinnyt. 

Minut siis pelasti muutto. Terapiaa, lääkkeitä, enkä mitään muitakaan erityisiä keinoja ole käyttänyt.

Sopeutumishäiriö. Ripuli on myös hyvä! Toki joutuu sit valehtelemaan mut mun tilanne oli se, etten päässyt edes työterveyslääkärille uupumusoireiden vuoksi. Ole. keittiöalalla ja ripulin takia sain saikkua, sitten myöhemmin sopeutumishäiriö. Masennusta tai ahdistuneisuutta mulla ei ollut, mutta käsittääkseni masennusdiagnoosilla saisi palkallista saikkua.

Vierailija kirjoitti:

Sopeutumishäiriö. Ripuli on myös hyvä! Toki joutuu sit valehtelemaan mut mun tilanne oli se, etten päässyt edes työterveyslääkärille uupumusoireiden vuoksi. Ole. keittiöalalla ja ripulin takia sain saikkua, sitten myöhemmin sopeutumishäiriö. Masennusta tai ahdistuneisuutta mulla ei ollut, mutta käsittääkseni masennusdiagnoosilla saisi palkallista saikkua.

Tämä siis vastaukseksi sille joka kyseli että millä diagnoosilla voisi jäädä saikulle.