Lue keskustelun säännöt.
En kestä enää pienen pientäkään stressiä. Miten saada takaisin edes vähän sietokykyä?
Lyhyesti: takana joitakin vuosia sitten sairastettu työuupumus ja lisäksi useampi todella rankka elämäntapahtuma ja menetys. Näiden seurauksena menetin kaiken kyvyn sietää pienintäkin stressiä. On ollut saikkuja, keskusteluhoitoja (psykologi, hoitaja, lääkäri), unilääkkeitä ja vaikka mitä. Olen mielestäni noista rankoista asioista päässyt jotenkin yli mutta stressinsietokyky ei koskaan palautunut.
Vaikkapa yksi pieni lasku, jonka unohdin maksaa on minulle niin kova stressi että meinaan suistua raiteiltani sen vuoksi. Tai jos pitäisi kiireessä ehtiä jonnekin. Tai jotain vastaavaa pientä.
Kommentit (471)
Kiitos aiheen käsittelystä! Itsellä kasaantui parinkymmenen vuoden aikana puolison alkoholismi (johti kuolemaan), hoitajan työssä liikaa paineita (vähäiset resurssit), lasten kasvatus/koulutus yksin jne.
Kukaan ei kantanut taakkaa kanssani, päinvastoin jouduin olemaan vastuunkantaja myös omien vanhempieni sairauksissa/kuolemassa.
En ole koskaan voinut ns. valittaa, sillä jo olemassaoloni piti lunastaa ahkeruudella, kiltteydellä, sillä lapsesta saakka kuulin olevani vahinko,jota lääkärit 1960-luvulla eivät terveeltä äidiltäni pyynnöistä huolimatta abortoineet.
Minäkin olen nykyisin äärimmäisen stressiherkkä. Kartan suvun juhlia tai muita tilanteita, joissa pitää ns. osallistua. Muutosneuvottelut meneillään. Ehkä kuusikymppistä ei enää oteta uusiin töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tuo, että niitä, jotka sinnittelevät vaikeassa tilanteessa, ei koskaan auteta elleivät romahda täysin.
Tämä on niin nähty.
Onhan suomi kyl varsinainen ddr kakkonen...ei ihme että useita ahdistaa täällä olo.
Meitä onkin sitten paljon. Itsellä ihan sama juttu, en kestä enää mitään. Takista hajoaa vetoketju, kahvikuppi kaatuu tai auto hajoaa, sekoan ihan täysin, voimat häviää ja tekisi mieli vaan juosta lähimpään metsään itkemään ja huutamaan. Naurattaisi jos ei itkettäisi. Mitä ihmettä tämä on?
Samaa. Nytkin itkettää. Aamulla itkin ääneen, kun olin yksin kotona. Elämässä ollut vuosien ajan raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Johtuu liian kiihkeästä nykymenosta. Aivot ja aistit ei jaksa kaikkea informaatiota vastaan ottaa. Joka puolelta tulee koko ajan ärsykkeitä, tämä on se burnout. Sama itsellä, haluaisin sulkea koko maailman pois. Sain helpotuksen vuokraamalla erämaamökin pariksi viikoksi.
Se menee ohi. Otat rauhallisemmin jonkin aikaa, vaikka kuukauden tai muutaman, kunnes tuntuu paremmalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhoan sanontaa: Se mikä ei tapa, niin se vahvistaa. Ja PAS KAT!
Mua on auttanut tällainen uusi asenne, jonka keksin ihan itse:
ajattelen, että mitä väliä periaatteessa millään on, lopputulos sitten joskus kuitenkin on se, että me kaikki kuollaan joskus. Olen 40 + ikäinen ja koko ajan tiedostan paremmin sen, että mitä tahansa me täällä tehdään tai panikoidaan, niin sadan vuoden päästä kaikki tällä hetkellä täällä elävät ovat oikeasti mullan alla ja siellä pysyvät.
Kun otan kaikki asiat asenteella "so what, ei tunnu missään", niin ne asiat eivät enää oikeasti tunnukkaan missään. Kun ajattelen tosiaan, että hei mitä välii stressaa mistään, koska tämä ei ole pysyvää ja noin 50 vuoden kuluttua olen itsekin kuollut. Joten so what.
Rento meininki vain uudella asenteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asenne, ettei millään oo mitään väliä eikä stressaamisen väärti, koska me kaikki kuitenkin kuollaan. Johan helpottuu olo.
Jotenkin tuntuu, että stressaajat luulevat, että me eletään täällä aina ja siksi joka ikisellä pikkuasialla on niin paljon merkitystä. Voin kertoa: ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa mitata rauta-arvot ym...saattaa yllättää. Ja kyllä perusasiat kuntoon ja täytyy huomioida muutkin asiat kuin pelkkä liikunta, lepo ja ruoka. Tsemppiä meille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaatikaa kunnolliset unilääkkeet ihan ensimmäisenä, että edes yöllä saatte levättyä.
Melatoniini ei pitkään auta.
Itsellä on opamox ja ketopinor 25 mg.
Stilnoct olisi vielä tujumpaa.
Vaatikaa?! Miten? Nykyään lääkärit ei suostu määräämään mitään rauhoittavia tai unilääkkeitä. Niiden avulla pystyin ennen nukkumaan ja käymään töissä, nyt en kykene enää mihinkään. Olen täysin hermoraunio ja jatkuvassa univelassa.
Kuulostaa raskaalta ja tutulta. Jos olette yli 40 hakeutukaa gynegologille ja estrogeenihoito. Lisäksi mielialalääkitys, ellei estrogeeni auta. Myös jooga ja luonto auttaa, eläimet. Tärkeää on myös määrittää rajat, mihin suostun ja mihin en. Psykoterapia, jos on varaa. Kuntoutus. Työkyvyttömyyseläke, jos mikään ei auta. Voimia kaikille, olen itsekin kärsinyt uupumuksesta useita kertoja ja koko ajan pitää olla tarkkana, että rajat pysyy.
Minä sain jollakin tavalla rauhaa elämään, kun vaihdoin työtä. Tienaan 1000€ vähemmän kuukaudessa, mutta ei ole uniongelmia eikä samalla tavalla stressiä. Olin pyrkinyt etenemään urallani ja ahnehdi uusia haasteita. Sitten kävi moka. Vaihdoin työpaikkaan, jossa en kokenut enää selviytyväni kovin hyvin. Se oli fyysistäkin. Joskus valvoin klo 02 saakka yöllä, koska aivot eivät antaneet nukahtaa. Lihoin, vaikka söin kuten ennenkin. Olin päätöksen edessä: joko jatkan vaativammaksi työssä ja kärsin stressioireista tai sitten vaihdan ihan kokonaan toisenlaiseen työhön.
Semmoinen neuvo, että itseä ei pidä ottaa liian vakavasti. Tärkeä mielenterveyden kannalta on myös hakea hyviä ja positiivisia asioita ja ajatuksia, hyväntahtoista suhtautumista omaan itseen ja muuhun maailmaan. Pitää myös tajuta, että ihmiset nyt vain ovat mitä ovat, tuskin mikään tielle heitetty ilkeys tai ilkeä tekokaan on henkilökohtaista, vaan vain osoitus heittelijän persoonasta. Omaa itseä voi kasvattaa ja siihen aikuisella on velvollisuuskin. Huonoa käytöstä ei pidä puolustella unettomuudella, stressillä tai muullakaan. 689
Mietin ihan samaa, että ei ois menopaussi iskenyt... Itse kärvistelin kolmisen vuotta ja yritin yhtä lääkitystä, joka ei vienyt itkuisuutta ja raivareita minnekään. Sitten sain onneksi viimein sopivan lääkityksen. Aluksi vähän säpsähdin, koska kyse on masennuslääkkeestä. Otan sitä 1/4 määrän siitä, mikä määrätään depikseen. Se on todella toiminut, enkä todellakaan lopeta ennenaikaisesti. Sen verran kauheeta oli menopausseilu.
Kiitos aloituksesta!
Tärkeä teema. Tilanteeni sama. Ennen kaikki sujui, mutta iskeneestä rankasta uupumuksesta kehoni ei meinaa toipua millään vaikka kuinka yritän. Joku hermosto ei pääse asiasta yli. Mietin olisiko aloitettava joku TRE-harjoittelu ja päivittäinen kylmäaltistus hermoston nollaamiseksi. Muut keinot kokeiltu.