Lue keskustelun säännöt.
En kestä enää pienen pientäkään stressiä. Miten saada takaisin edes vähän sietokykyä?
Lyhyesti: takana joitakin vuosia sitten sairastettu työuupumus ja lisäksi useampi todella rankka elämäntapahtuma ja menetys. Näiden seurauksena menetin kaiken kyvyn sietää pienintäkin stressiä. On ollut saikkuja, keskusteluhoitoja (psykologi, hoitaja, lääkäri), unilääkkeitä ja vaikka mitä. Olen mielestäni noista rankoista asioista päässyt jotenkin yli mutta stressinsietokyky ei koskaan palautunut.
Vaikkapa yksi pieni lasku, jonka unohdin maksaa on minulle niin kova stressi että meinaan suistua raiteiltani sen vuoksi. Tai jos pitäisi kiireessä ehtiä jonnekin. Tai jotain vastaavaa pientä.
Kommentit (471)
Minä käytän uutta sätisfiree se rentouttaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyy kaikki myy pikkareit 20. Tee niin kans ja hymyile ;) Ukot ei saa enää koloa
Voisit kokeilla esim. meditaatiota. TM on erittäin yksinkertainen ja joillakin jopa ensimmäisten 20 minuutin sessioiden aikana kSaNika-samaadhiin (hetkelliseen "ajattelemattomuuden" tilaan eli syvää untakin syvempään lepotilaan) johtava metodi. Kokeellisesti tuo on todistettu jo muistaakseni seitkytluvulla: samaadhin aikana hapenkulutus voi vähentyä jopa 16% jos oikein muistan; kuitenkin selvästi enemmän kuin syvän unen vaiheen aikana.
Suomeksi tuota tilaa kutsutaan mm. valppaaksi lepotilaksi, koska tietoisuus itse asiassa voimistuu ja fokusoituu tilan aikana, vaikka sillä ei olekaan mitään muuta kohdetta kuin itsensä (enkuksi self-referral [state of] consciousness). Toisin sanoen kaikki aistikokemukset häviävät hetkellisesti (sanskriitiksi: pratyaahaara < prati + aahaara), esimerkiksi parhaimmillaan pariksi minsaksi tai jopa pitemmäksi aikaa 15 - 20 minsan session aikana.
Vierailija kirjoitti:
Sama. En tosin raivoa, mutta sydän alkaa hakata, käsistä ja koko kropasta loppuu voima, hengästyttää pienikin liikkuminen, tulee paino rintaan, tuntuu että on vaikea hengittää, sydän muljahtelee, täytyy huokailla koko ajan, ja tuon jälkeen olen aivan poikki ja väsynyt. Lämpö nousee myös 37,5:een.
Ihan kuin kroppa ei kestäisi enää yhtään mitään. Hyvinä päivinä kun mitään ei tapahdu, näitä oireitakaan ei ole. Minut saattaa saada tolaltaan jopa puhelimen soiminen, koska siihen assosioituu niin paljon kaikkea. En myöskään voi pitää puhelinta äänettömällä, koska se ahdistaa myös, ja jatkuvasti, eikä vain silloin kun se harvoin soi.
En saanut mitän terpaiaa tai muutakaan apua vaikka kävin psykiatrilla, hän kyseli vain että osaanko tehdä ruokaa ja pesenkö hampaat joka päivä, ja käynkö suihkussa vai tarvinko siihen apua. Kun vastasin että elämäni on normaalia noilta osin, apu evättiin. Olisi pitänyt valehde
Hyvä ihminen, ota nyt jo äkkiä selvää mitä on PTSD.
Ota suikkaria ja velota 10 per lasti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
X
Varokaa syömästä vitamiineja. Ensiksikin, kun on stressitilassa, burn out jne, niin ne eivät imeudy. Holahtavat vain läpi kropan, pystymättä kiinnittymään, sulamaan ja imeytymään. Toiseksi, ne vain kiihdyttävät äärimmilleen loppuun ajetun fysiikan suoritustilaan, joka siten vain jatkaa loppuun palamista.
Kai harkitset hormonikorvaushoitoa? Jos vaihdevuodet on jo.
Oletko saanut traumaattisia kokemuksia elämässä ja joutunut elämään ilman asianmukaista terapiaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos aiheen käsittelystä! Itsellä kasaantui parinkymmenen vuoden aikana puolison alkoholismi (johti kuolemaan), hoitajan työssä liikaa paineita (vähäiset resurssit), lasten kasvatus/koulutus yksin jne.
Kukaan ei kantanut taakkaa kanssani, päinvastoin jouduin olemaan vastuunkantaja myös omien vanhempieni sairauksissa/kuolemassa.
En ole koskaan voinut ns. valittaa, sillä jo olemassaoloni piti lunastaa ahkeruudella, kiltteydellä, sillä lapsesta saakka kuulin olevani vahinko,jota lääkärit 1960-luvulla eivät terveeltä äidiltäni pyynnöistä huolimatta abortoineet.
Minäkin olen nykyisin äärimmäisen stressiherkkä. Kartan suvun juhlia tai muita tilanteita, joissa pitää ns. osallistua. Muutosneuvottelut meneillään. Ehkä kuusikymppistä ei enää oteta uusiin töihin.
Myötätuntohali sinulle,
terv. mahdollinen kollegasi jostainpäin suomea
Lopettakaa netin ja somen selailu/puhelimen rämppäily kokonaan, älkääkä palatko siihen koko loppuelämänne aikana. Tällä yksinkertaisella kikkakolmosella elämästä tulee taas rentoa ja merkityksellisen tuntuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkät kävelylenkit. Mielellään luonnossa, ja jos mahdollista ja jos tykkää, niin koiran kanssa.
Muu eläinten kanssa touhuaminen.
Riittävä uni.
Ankeiden ihmisten poistaminen elämästä. Tämä muuten auttaa hämmästyttävän paljon, jos kyse on omista vanhemmista tai sisaruksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa osin tutulta, minulla se vain menee niin, että lannistun jokaisesta pienestä asiasta, jokainen vastoinkäyminen on maailman loppu. Alan haikalla lopullisten ratkaisujen perään. Vaikka asia olisi ihan mitätön.
Minulla on ollut tuollaisua jaksoja pariin kertaan. Onneksi olen aina lopulta herännyt siihen, että ei ole normaalia alkaa visualisoimaan itsemurhaa joka kerta kun tekee kirjoitusvirheen tai ei saa kaupan hedelmäpussia ekalla yrittämisellä auki. Olin masentunut ja ajatukset hävisivät, kun masennusjakso helpotti.
Jos et voi saada apua työterveydestä tai neuvolasta, hae sitä ihan mistä vaan. Minua helpotti pari itsemaksettua etäkäyntiä väestöliiton psykologille. En jaksanut hakea apua virallisia kanavia pitkin, koska pelkäsin niin kovasti että en olisi "tarpreksi" masentunut ja minua moitittaisiin. Näillä käynneillä ei tapahtunut juuri muuta kuin että kerr
Mä suosittelen etäkäyntiä (itse tykkään puhelimitse, jollekin sopii ruudun kautta) esim. työterveyspsykologille tms taholle. Hyvä vaihtoehto, mikäli sisältyy työterveyteen. Lähetteen taitaa yleensä tarvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Stressi alkaa ensin sillä, että voi olla vuosiakin kierroksilla. Sitten tulee se vaihe, kun keho ja aivot on ajettu loppuun ja tolkuton väsymys ja uupumus ja kyvyttömyys toimia.
Kannattaa kuunnella itseään ensivaiheessa ja tehdä muutokset!
Kun on uupumusvaiheessa, olisi hyvä nukkua aamulla klo 7-9. Silloin usein saa unen, vaikkei yöllä saisi ja tuon kellonajan uni on palauttavinta.
Jännä kun sanoit tuommoisen ajan. Mistä tuo tieto on peräisin? Joka paikassa käsketään yleensä aina mennä aikaisin nukkumaan, mutta itse nukun parhaiten klo 6-9 tai jopa 6-11. Onneksi yleensä on mahdollista nukkua pitkään. Tämä kyllä sotkee päivärytmiä, mutta olen todennut, että riittävä uni on ehkä tärkein yksittäinen asia omalle hyvinvoinnille, joten siitä en enää tingi. On vaikeaa mennä nukkumaan ajoissa ja jos meneekin, niin silloin ei varmasti uni tule. Nukutaan sitten aamulla.
Vierailija kirjoitti:
Inhoan sanontaa: Se mikä ei tapa, niin se vahvistaa. Ja PAS KAT!
No tiettyyn pisteeseen saakka se onkin näin, mutta kun menee riittävästi yli, niin sitten tulee tää tila, josta täällä puhutaan, ettei enää kestä mitään, vaikka alkuperäiset stressin syyt on jo poissa. Toisaalta, jonkin todellisen katastrofin tullen me oltaisiin varmaan taas niitä toimintakykyisiä ja vahvoja. Ollaan jääty siihen tilaan jollain lailla jumiin. Ehkä nämä liittyy tosiaan PTSD:hen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
It-kokki kirjoitti:
Itse heräsin tänään aamulla 4.40, sydän jyskyttäen. Kaikenmaailman murheet tulvivat heti mieleen. Pienikin vastoinkäyminen päivän aikana niin rinnasta puristaa armottomasti, joskus puristus valuu alemmas vatsaan. Iltaan mennessä päätä alkaa särkeä ja pyörryttää. Välillä unohdan mistä tulen ja minne menen.
Burnoutissa 5 v sitten ja helpotti kun vaihdoin työpaikkaa. Tuntuu kuitenkin että sietokyky on mennyt todella ohueksi.
Käytännössä ollut uupunut ja vakavasti uupunut viimeiset 10 v. Pakko vaan käydä töissä ja saada palkkaa, kipu rinnassa, eihän tässä yhteiskunnassa muuten pysty perhettään elättämään.
Puoliso vain kiukuttelee, suorastaan halveksuu kun sanon tarvitsevani lepohetken.
Mielihyvähormoneita? Omaa aikaa? Harrastus? Joogaa? Kävelyä luonnossa? Miten ja millä ajalla?! En näe mitään ratkaisua tähän.
Tiedän tunteen. Mutta lopulta sun on pakko raivata aikaa omalle hyvinvoinnille. Jos et huolehdi itsestäsi niin sulla menee terveys, tai jopa henki, ja sitten et ainakaan voi huolehtia muista.
Kun olen uupunut ja pelästyn jokaista puhelimen ääntäkin, voi sykkeeni nousta yli 130. Älytöntä miten kroppa voi ylireagoida. Minullakin taustalla yksi börnis vuosien takaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhoan sanontaa: Se mikä ei tapa, niin se vahvistaa. Ja PAS KAT!
No tiettyyn pisteeseen saakka se onkin näin, mutta kun menee riittävästi yli, niin sitten tulee tää tila, josta täällä puhutaan, ettei enää kestä mitään, vaikka alkuperäiset stressin syyt on jo poissa. Toisaalta, jonkin todellisen katastrofin tullen me oltaisiin varmaan taas niitä toimintakykyisiä ja vahvoja. Ollaan jääty siihen tilaan jollain lailla jumiin. Ehkä nämä liittyy tosiaan PTSD:hen.
Niin. Kun puhelimeen kilahtaa viesti, sydän ja kroppa hypähtävät 10 cm ja pulssi kiihtyy.
Mutta jos näkisin parvekkeelta, miten jättimäinen meteori syöksyy kohti, lumoutuisin ja hymyilisin. Nou hätä. 🤗
Neurosonic patja auttaa stressiin, kipuun ja uniongelmiin. Nykyään melkein joka kaupungissa laite. 15euroa kerta maksaa
Vierailija kirjoitti:
Pitkät kävelylenkit. Mielellään luonnossa, ja jos mahdollista ja jos tykkää, niin koiran kanssa.
Muu eläinten kanssa touhuaminen.
Riittävä uni.
Ankeiden ihmisten poistaminen elämästä. Tämä muuten auttaa hämmästyttävän paljon, jos kyse on omista vanhemmista tai sisaruksista.
Kyllä jotka vaan kuormaa lisää. Aina joku kasa jotain jossakin. Liiku ja pidä huolta itsestäsi.
Älä ainakaa pidä kyytä povellasi, pahimpia ovat valehtelu/ petturit. Tsemppiä sinne!
Vierailija kirjoitti:
Neurosonic patja auttaa stressiin, kipuun ja uniongelmiin. Nykyään melkein joka kaupungissa laite. 15euroa kerta maksaa
Olisi kiva kuulla kokemuksia, on semmoinen saatavilla. Toimiiko?
Karnivorismin eräs lisähyöty on periä hermot syömiltään naudoilta. En jaksa häslätä enää mistään epäolennaisesta enkä tosiaan ole ainoa, joka on kokenut saman.