En kestä enää pienen pientäkään stressiä. Miten saada takaisin edes vähän sietokykyä?

Up

Itsellä burnoutti takana joten tässä omia vinkkejä setin saamiseksi kuntoon. Toimivat minulla ja toivottavasti on apua:

- Siirrä huolenaiheet työmuistista listoille heti kun huomaat että kuormittavat. Ihan pikkujututkin. Itsellä käytössä Google tasks ja hyvin toimii.

- Kokeile melatoniinia ja annoskokoja. Itse otan 2 x 1.9 mg pitkävaikutteista ja yöheräämiset loppuivat. Unen saaminen kuntoon on ihan ykkösjuttu, siitä olo kohenee kummasti.

- Kokeile rentoutumistekniikoita. Voit googlata vaikka 3 x 3 hengitystä tai etsiä itsellesi jonkin mantran. Kropan stressioireet saa yllättävän helposti rauhoittumaan pienillä kikoilla.

- White noise. Tämä on sellaista kohinaääntä. Luurit korville, white noise kovalle ja ainakin itsellä hartiat laskee. Spotifysta löytyy ihan tuolla hakusanalla.

- Ammattiapu. Aikoinaan sain Valkonauhaliitolta 10 x 60 min. ilmaista puhelinterapiaa. En tiedä nykytilannetta, mutta mailaa ja kysy tarjontaa.

- Yksityinen psykiatri, jos vaan rahaa on. Täältä saa ainakin jotakuinkin järkevän diagnoosin nopeasti. Tuntuu tosin että ilman masennusdiagnoosia ei ainakaan KELA:n päässä tapahdu mitään, mikä on selkeä epäkohta.

- Mieti mikä mättää? Miksi olet tuossa tilassa? Listaa stressiaiheet. Voitko karsia, ulkoistaa, jättää tekemättä, voisiko joku muu tehdä? Mieti onko omissa toimintamalleissa jotain pielessä. Tekikö vaikkapa äiti aina vimpan päälle ja oma toimintamalli on sieltä otettu, vaikka selvästi se ei sinulle sovi. Pelkäätkö että jäät kiinni mokasta ja se ajaa seinää kohti? Ketä silloin pelkäät ja onko pelko aiheellinen vai pelkästään korvien välissä? Näitä syitä on monia ja loppupeleissä ne ovat usein aika hölmöjä. Itseäni on terapiassa hymyilyttänyt kun toimintamallien taustoja on penkonut ja syy on selvinnyt. Tyyliin: "kyllä sitä osaa olla aika pöljä" :)

- Tee kivoja juttuja. Eri mielihyvähormonit on hyvä saada liikkeelle. Lue niistä avoimin mielin ja mieti mikä sinusta on kivaa. Ulkoilu on toiminut itsellä hyvin.

Toivottavasti näistä on apua!

Jos haluat yrittää ymmärtää itseäsi tai jutella itsesi kanssa, tässä auttavat terapian lisäksi äänikirjat aiheesta. Niitä voi kuunnella kävelyillä tai vaikka siivotessa. Storytelillä on esim. Uupumuksesta takaisin elämään, Päästä irti, vapaudu tunnelukoista, Häpeän hoito jne., jne., jotka auttavat miettimään, mitä taakkoja kannat vieläkin, ja sen jälkeen vapautumaan niistä ja rentoutumaan.

Vierailija kirjoitti:

Samoja ongelmia, mm. myin autonikin pois, koska en kestänyt enää sitä stressiä mikä siitä auton pitämisestä tuli. Stressissä olen myös ajanut pari pientä kolaria, enkä enää halua hypätä auton rattiin. En olisi uskonut että 40veenä elämä on hirmuisen rankan oloista arjesta selviytymistä. Itselle ei jää juurikaan aikaa ja koko ajan on liikaa kaikkea. Ehkä vaan pitää odottaa, että joskus eläkkeellä ei enää olisi ressiä, jos on silloin elossakaan. Tuntuu, että pelkään sairauksiakin niin paljon. 

Korona, sota, lakot ja muuttuvat tilanteet saa stressikäyrää vieläkin korkeammalle. 

Valitettavasti eläkekään ei auta. Jäin eläkkeelle juuri ennen koronaa, väsyneenä, mutta täynnä suunnitelmia. Takana oli yli kymmenen vuotta pahaa stressiä: oma vakava sairastuminen, puolison vaikea käytös ja avioero, lapsen sairastuminen, oma syöpäleikkaus ym. Ajattelin, että eläkkeellä hoidan itseäni, unohdan huolet ja nautin elämästä. Laihdutan ylipainoni ja etsin vielä vaikka rakkautta. Mitä vielä. Alkoi tulla fyysisiä kipuja, harrastuksia ei koronan vuoksi voinut aloittaa ja erityisryhmiin kuuluvana jouduin linnottautumaan kotiini. Se ei tehnyt hyvää. Totuin olemaan yksin, ihmisiä on kyllä puhelimen päässä paljonkin, mutta lähes kaikkien ihmisten näkemisestä väsyn ja stressaan. Siirtelen tekemisiäni ja suren niitä kohtuuttomasti. Kesäaikaan vielä pärjäilen, mutta talvet ovat yhtä helvettiä. Paino putosi ensin hyvin, mutta kun Ukrainan sota alkoi, aloin saada ahmimiskohtauksia ja paino on noussut jo viisi kiloa helmikuun lopusta ! Ihan selvästi minulla myös on jokin posttraumaattinen tila, koska töissä vain porskutin menemään ja asiat jäivät liian vähälle käsittelylle. Näillä kai sitten mennään loppuun asti...

Käy lääkärissä poissulkemassa yleisimmät fyysiset syyt eli pyydä perusverikokeita.

Ota asia puheeksi psykologin tmv. kanssa. Jokin ehkä omassa persoonassasi tai elämänvalinnoissasi ylläpitää uupumusta.

Huolehdi palautumisesta, mutta lisäksi sinun täytyy myös kasvattaa jaksamiskapasiteettiasi. Pelkkä lepo ei pidemmän päälle paranna sinua. Paranna fyysistä kuntoa, se tukee psyykkistä jaksamista. Eli terveellistä ruokaa, unta, liikuntaa sopivissa määrin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoja ongelmia, mm. myin autonikin pois, koska en kestänyt enää sitä stressiä mikä siitä auton pitämisestä tuli. Stressissä olen myös ajanut pari pientä kolaria, enkä enää halua hypätä auton rattiin. En olisi uskonut että 40veenä elämä on hirmuisen rankan oloista arjesta selviytymistä. Itselle ei jää juurikaan aikaa ja koko ajan on liikaa kaikkea. Ehkä vaan pitää odottaa, että joskus eläkkeellä ei enää olisi ressiä, jos on silloin elossakaan. Tuntuu, että pelkään sairauksiakin niin paljon. 

Korona, sota, lakot ja muuttuvat tilanteet saa stressikäyrää vieläkin korkeammalle. 

Valitettavasti eläkekään ei auta. Jäin eläkkeelle juuri ennen koronaa, väsyneenä, mutta täynnä suunnitelmia. Takana oli yli kymmenen vuotta pahaa stressiä: oma vakava sairastuminen, puolison vaikea käytös ja avioero, lapsen sairastuminen, oma syöpäleikkaus ym. Ajattelin, että eläkkeellä hoidan itseäni, unohdan huolet ja nautin elämästä. Laihdutan ylipainoni ja etsin vielä vaikka rakkautta. Mitä vielä. Alkoi tulla fyysisiä kipuja, harrastuksia ei koronan vuoksi voinut aloittaa ja erityisryhmiin kuuluvana jouduin linnottautumaan kotiini. Se ei tehnyt hyvää. Totuin olemaan yksin, ihmisiä on kyllä puhelimen päässä paljonkin, mutta lähes kaikkien ihmisten näkemisestä väsyn ja stressaan. Siirtelen tekemisiäni ja suren niitä kohtuuttomasti. Kesäaikaan vielä pärjäilen, mutta talvet ovat yhtä helvettiä. Paino putosi ensin hyvin, mutta kun Ukrainan sota alkoi, aloin saada ahmimiskohtauksia ja paino on noussut jo viisi kiloa helmikuun lopusta ! Ihan selvästi minulla myös on jokin posttraumaattinen tila, koska töissä vain porskutin menemään ja asiat jäivät liian vähälle käsittelylle. Näillä kai sitten mennään loppuun asti...

tsemiä sinne! nyt se työ koko vyyhdin purkamiseksi vasta alkaa. loppuun asti ei tarvitse mennä näin.

Vierailija kirjoitti:

Joogalle peukutus täältäkin. Vaikka kerta viikossa.

Joogan avulla oppii hallitsemaan mieltään. Siitä on apua kovastikin paineisessa tilanteessa missä keho menee helposti pintahebgitykselle ja paniikki estää rationaalisen toiminnan. Silloin on hyvä tuntea keino, jolla saa itsensä rauhoitettua ja palautettua, hallitsemalla hengitystään ja mieltään ja sitä kautta kehoaan.

Olipa huojentavaa lukea näitä. Itsekin olen ihmetellyt, kun nykyään ihan pienikin juttu stressaa ja ahdistaakin. Esim jos tulee ystäviä kylään, stressaantunut ihan hirveästi kaikesta siivouksesta ja ruokien valmisteluista, nytkin tulevan joulun valmistelu oikeastaan vaan ärsyttää - kuin vaan haluaisi olla rauhassa. Koen helposti sydänmuljahduksia ja uni ei ole palauttavaa.

En vähättele kenenkään ongelmien erityispiirteitä vaan haluan tuoda esille yleisimpiä kulttuuriin liittyviä havaintoja ja kysymyksiä . Tämä ulkosuomalaiselta joka asuu ns. perinteisemmässä maassa (perhe, uskonto ym).

Monella työhön liittyvä uupumus. työuupumus tuntuu olevan aivan valtava ongelma. Työajat ja lomat ovat kuitenkin suhteellisen armollisia kansainvälisesti. Voisiko yksi syy olla että työn tekeminen on suomalaisessa kulttuurissa ns. se elämän punainen lanka. Se korkeampi syy miksi täällä ollaan? Se miten ihmisarvoa mitataan? Työpaikka tai toisaalta sen puuttuminen on suomalaisen jonkinlainen henkinen talutusnuora, läheisin kiintymyksen kohde - johonka liittyvät ongelmat heittävät koko elämän sekaisin .

Tai onko teillä mielikuvaa lapsuudesta, nuoruudesta ja sen jälkeenkin - mitä arvoja suomalainen yhteiskunta on teille opettanut? Mikä on tärkeää? Miten ollaan ns. hyvä ihminen? Minkälainen on ns. hyvän moraalin omaava ihminen? Kun uhrautuu elämässä, mille on sopivaa uhrautua? Olenko väärässä jos tuntuu että vastaus näihin on olla hyvä veronmaksaja, tehdä työnsä hyvin, pärjätä yksin, jne. Mitä jos oman elämän korkeimmat arvot liittyisi muualle kuin työelämään, ajatukset ja panokset?

Toinen erityispiirre on suomalaisissa tarve olla omillaan, hiljaisuudessa ja rauhassa. Yksin tai ehkä luonnossa. Onko tämä ns 70- ja 80-lukulaisten ns yksinään kasvaneiden avainlasten piirre vai onko näin ollut ns sodanjälkeiselläkin sukupolvellakin?

Tietääkö kukaan esim. missä muissa maissa on ns. käsite että rauhoitutaan joulun viettoon. Jouluun liitetään usein juhlinta, läheiset, ystävät, seurallisuus mutta se että pitää olla erityisen rauhallista - kiinnostaisi tietää missä muissa maissa on tällainen tapa tai ihanne.

Stressin sietokyvyn menettämisessä voi olla taustalla parasympaattisen hermoston alentunut toiminta. Kehotan kaikkia näistä ketjun aloittajan kanssa samoista oireista kärsivistä tutustumaan parasympaattisen hermoston ja sympaattisen hermoston toimintaan. hengitysharjoituksilla ja levolla palautetaan parasympaattisen hermoston stressin sietokykyä , pitkä vuoden / vuosia kestävä prosessi mutta ilmeisesti toimiva. Voin laittaa myöhemmin tähän ketjuun linkkejä.

Olisko kuitenkin jotain fyysistäkin vikaa? Perusverenkuva, kilpirauhanen, ferritiini ainakin kannattaa tutkituttaa. Ei välttis johdu noista mutta jos löytyykin vikaa niin saattaapi löytyä apuakin.

Itse heräsin tänään aamulla 4.40, sydän jyskyttäen. Kaikenmaailman murheet tulvivat heti mieleen. Pienikin vastoinkäyminen päivän aikana niin rinnasta puristaa armottomasti, joskus puristus valuu alemmas vatsaan. Iltaan mennessä päätä alkaa särkeä ja pyörryttää. Välillä unohdan mistä tulen ja minne menen.

Burnoutissa 5 v sitten ja helpotti kun vaihdoin työpaikkaa. Tuntuu kuitenkin että sietokyky on mennyt todella ohueksi.

Käytännössä ollut uupunut ja vakavasti uupunut viimeiset 10 v. Pakko vaan käydä töissä ja saada palkkaa, kipu rinnassa, eihän tässä yhteiskunnassa muuten pysty perhettään elättämään.

Puoliso vain kiukuttelee, suorastaan halveksuu kun sanon tarvitsevani lepohetken. 

Mielihyvähormoneita? Omaa aikaa? Harrastus? Joogaa? Kävelyä luonnossa? Miten ja millä ajalla?! En näe mitään ratkaisua tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perusteet kuntoon. Uni 8h, säännöllinen syöminen, kevyt liikunta.

Idioottimaisuus, tyhmyys, trolleus. Perusjuttuja.

Olen eri, mutta nuo nyt ovat niitä perusasioita. Eivät ratkaise kaikkea, mutta tarpeellisia perustuksen kivijalkaa.

Itse olen traumojen takia pysyvällä tk-eläkkeellä 40v eli kokemusta on.

Uni, ruoka ja liikkuminen vaikuttavat paljon asioihin. Itseasiassa näiden ollessa epätasapainossa ei mikään muukaan ole järjestyksessä. Niin tärkeitä perustuksia ne ovat.

Minua kiinnostaisi tietää, jaatteko tätä raivoa edelleen ystäviinne, läheisiinne? Paitsi se, että itse kärsitte, kärsii myös lähipiirinne. Mietinnän alla juurikin omainen, joka käyttäytyy todella rumasti. Syyttää itse keksimistä asioista minua aivan järkyttävälla tavalla. Aikani yritin puolustautua ja kertoa asiat omasta vinkkelistäni - ei vaikutusta, syyttelyt vain jatkuvat. Olen tyypitellyt hänet psykopaatti+narsistiksi. Pahimmillaan nyt, ja kestänyt joitain vuosia.

- Voinko ilmoittaa poliisille lähisuhdeväkivallasta?

Ainakin aion tehdä testamentin, jossa suljen ko. läheisen pois, sillä hän on aiheuttanut minulle niin paljon mielipahaa ja terveydellistä alenemaa käytöksellään vaikka tietää, että minäkin olen uupunut ja kärsin verenpaineesta. Mahdollisesti aiheutti aikanaan avioeronikin...

Koska hän on läheinen perheenjäsen, on hyvin vaikea täysin katkaista välit ja lähteä toiselle puolelle maapalloa, vaikka sitäkin olen vakavissani nyt miettinyt. Eläkeläisenä tuo olisi raju toimenpide, kun itsekään ei enää tiedä kuntoansa ja milloin tarvitsee terveydenhuollon apua.

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa te tiuskijat ja riehujat, ettei teillä ole oikeutta purkaa pahaa oloanne syyttömiin. Syyttömillä voi olla ihan yhtä vaikea elämä, ja te teette siitä kärsimystä vihallanne. Hakekaa apua itsellenne.

Juuri näin! Läheisten vihan ympyrä lieveilmiöineen vain kasvaa ja kasvaa. Sekin negatiivisyyden kierre pitäisi sitten purkaa - tai sitten miinoja on entistä enemmän edessä.

Voi ihmiset, kun osasisitte olla kilttejä ja ystävällisiä!! Mutta nämähän ensimmäiseksi nykyään kampitetaan...

Tee näitä harjoituksia, ovat ihan lyhyitä, mutta auttavat heti.

https://oivamieli.fi/dashboard.php

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi tietää, jaatteko tätä raivoa edelleen ystäviinne, läheisiinne? Paitsi se, että itse kärsitte, kärsii myös lähipiirinne. Mietinnän alla juurikin omainen, joka käyttäytyy todella rumasti. Syyttää itse keksimistä asioista minua aivan järkyttävälla tavalla. Aikani yritin puolustautua ja kertoa asiat omasta vinkkelistäni - ei vaikutusta, syyttelyt vain jatkuvat. Olen tyypitellyt hänet psykopaatti+narsistiksi. Pahimmillaan nyt, ja kestänyt joitain vuosia.

- Voinko ilmoittaa poliisille lähisuhdeväkivallasta?

Ainakin aion tehdä testamentin, jossa suljen ko. läheisen pois, sillä hän on aiheuttanut minulle niin paljon mielipahaa ja terveydellistä alenemaa käytöksellään vaikka tietää, että minäkin olen uupunut ja kärsin verenpaineesta. Mahdollisesti aiheutti aikanaan avioeronikin...

Koska hän on läheinen perheenjäsen, on hyvin vaikea täysin katkaista välit ja lähteä toiselle puolelle maapalloa, vaikka sitäkin olen vakavissani nyt miettinyt. Eläkeläisenä tuo olisi raju toimenpide, kun itsekään ei enää tiedä kuntoansa ja milloin tarvitsee terveydenhuollon apua.

Voit ilmoittaa väkivallasta, jos hän on fyysisesti väkivaltainen. Siitä ei voi ilmoittaa, että hänellä on eri näkemyksiä tai on eri mieltä kuin sinä.

Minuakaan eivät auta kävelyt luonnossa. Yritin sitä joitain vuosia sitten mökin lähiympäristössä. En saanut apua kierroksista toipumiseen.

Mutta käynti luonnossa ei muutenkaan ole viisas ratkaisu nykyaikana. Kaupungissa asuvana olen joskus (noin 4-5 erillistä kertaa) päättänyt lähteä läheiseen metsään kävelylle, rauhoittumaan. Kävikin niin, että aina tultiin kiinni tai auton ovea avattiin (seksuaalista häirintää). Aina jouduin palaamaan kotiin monin kerroin paniikissa.

Ihana vertaistukiketju. Täällä ihan samaa oireilua, minäkään en raivoa mutta en kestä mitään. Esim sitä että pyykkitupa vuoro varattu esim seuraavalle päivälle, stressaan sitä koko edellispäivän ja aamun. Tai se että menenkö aikaisemmalla vai myöhäisemmällä bussilla. Elimistö ei kestä mitään. Ja niille jotka sanoo että nukkukaa: uni ei virkistä eikä palauta lainkaan, uupumus ei vaan häviä kun kroppa ilmeisesti on liian kuormittunut siihen. Kyllä tässä käy välillä it se m urha mielessä, mutta pakko yrittää jatkaa, ehkä joskus helpottaa...

Juotteko paljon kahvia tai jotain missä on kofeiinia? Kannattaa kokeilla lopettaa ja katsoa miten vaikuttaa elämään.