Kuinka todennäköistä on että köyhän yh:n lapsesta tulee akateeminen?

Vierailija kirjoitti:

Minulla ehkä hiukan päinvastainen ongelma.. olen akateeminen yh, hyväpalkkaisessa työssä. Olen aina arvostanut koulutusta ja työntekoa sen eteen ja myös itse lisäkouluttautunut opintojen ohella. Korostanut lapsille koulutuksen tärkeuttä.
Siitä huolimatta kaksi vanhinta hädintuskin suoriutuivat peruskoulusta, ja nyt sinnittelevät ammattiopintoja. Kouluttautuminen ei kiinnosta, yhtään, kuulemma turhaa. Nuorimmalla vielä yläkoulu edessä. Katsotaan kuinka käy. Voin sanoa että sieluun sattuu, olisin ollut valmis tukemaan opntoja kaikin mahdollisin tavoin, myös rahallisesti.

Kuulostaa tutulta. Itseltä ei ole yritystä puuttunut, mutta lapset laiskoja.

Lopettakaa jo tällainen mussutus.

Lasketaan karkea arvio: 50% todennäköisyydellä vanhemmat oli riittävän älykkäitä että pershedelmällä on aivoja, 50% todennäköisyydellä yh on näistä riittävän älykäs opastamaan lastaana ja 50% todennäköisyydellä vaivautuu tukemaan lastaan opintiellä. Koska 0,5^3 on 0,125, saadaan todennäköisyydeksi akateemiselle uralle alaspäin pyöristäen 12%. Eli ei kovin todennäköistä.

Itse köyhän yh:n lapsi. Akateemista ei tullut, mutta korkeakoulu tutkinto kuitenkin.

Kyllä voi tulla mutta kotoa tulevilla asenteella ja tuella sekä asuinalueella ja kaveripiirillä on isompi merkitys kuin aiemmin.

Toisaalta jos nuori meneekin kaveripiirin mukana peruskoulusta ammattikouluun, niin ei se sitä tarkoita että elämä menisi pieleen. Voihan olla, että hän viihtyy siinä ammatissaan. Ja jos tulee myöhemmin toisiin ajatuksiin niin voihan siitä jatkaa opintojaan eteenpäin, yleensä polku etenee ensin ammattikorkeakouluun ja sitä kautta yliopistoon. Se on vähän pitempi, mutta siinä on hyvä puoli, että on jo ammatti olemassa eikä tarvitse välttämättä rahoittaa opintoja lainalla tai hanttihommia tekemällä.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa jo tällainen mussutus.

Mä oon ihan samaa mieltä. Tätä akateemis pas kaa on jo ennenkin käyty tällä palstalla. Kyseessä lienee sama henkilö joka akateemisuus on jotenkin kaiken keskipiste.

Olen köyhien duunarien orpo ja sijoitettu lapsi, ja minusta tuli akateeminen. Kyllä se kotoa lähtee. Jos sanotaan että sinusta ei tule mitään ja turha opiskella, tai latelee herravihaa. Niin lapselle ei tule mieleen opiskella. Mutta jos sanotaan että opiskele sinä asaintuntija-ammatti, kun sinulla on tuota päätä, niin hän ajattelee että se on mahdollista. Ei puhuta, että mene pian töihin ja ala tienata. Vaan puhutaan, että mikä sinua kiinnostaa, tulisiko sinusta insinööri vai lääkäri ehkä.

Vierailija kirjoitti:

Lasketaan karkea arvio: 50% todennäköisyydellä vanhemmat oli riittävän älykkäitä että pershedelmällä on aivoja, 50% todennäköisyydellä yh on näistä riittävän älykäs opastamaan lastaana ja 50% todennäköisyydellä vaivautuu tukemaan lastaan opintiellä. Koska 0,5^3 on 0,125, saadaan todennäköisyydeksi akateemiselle uralle alaspäin pyöristäen 12%. Eli ei kovin todennäköistä.

Mä sanoisin, että 30% tod.näk. että lapsella on älliä ja oikeanlainen temperamentti ja tahto menestykselle, 20% tod.näk. lapsi kasvatetaan oikeanlaisessa ympäristössä, joka on myös riittävän ongelmaton. Eli 6% tsäänssit akateemisuudelle. Se nostaa todennäköisyyttä,jos vanhempi on korkeakoulutettu. Eli karkeasti 6-10% todennäköisyys.

Äidin taustalla on toki vaikutusta, mutta ei se mitään takaa suuntaan eikä toiseen. Suoraan yh-tilastoa en löytänyt, mutta äidin koulutusasteen vaikutuksesta löytyy jotakin:

https://www.tilastokeskus.fi/tietotrendit/media/uploads/tietotrendit_20…

Lähde:
https://www.tilastokeskus.fi/tietotrendit/artikkelit/2016/vanhempien-ko…

Kerroit, että sinulla on ongelmia. Millaisia ongelmia? Ovatko perinnöllistä sorttia? Jos ovat, niin lienee työläämpää lapsellesi selviytyä opinnoista mahdollisesti samojen ongelmien kanssa.

Köyhänkin lapsesta voi tulla akateeminen.

Ihan eri asia sitten on, saako köyhän lapsi aikoinaan koulutusta vastaavaa työtä, kun köyhän lapsella ei ole niitä suhteita.

Eikä köyhää välttämättä huolita hyvätuloisten piirileikkeihin tai vaakamanboon.

Vierailija kirjoitti:

Olen köyhien duunarien orpo ja sijoitettu lapsi, ja minusta tuli akateeminen. Kyllä se kotoa lähtee. Jos sanotaan että sinusta ei tule mitään ja turha opiskella, tai latelee herravihaa. Niin lapselle ei tule mieleen opiskella. Mutta jos sanotaan että opiskele sinä asaintuntija-ammatti, kun sinulla on tuota päätä, niin hän ajattelee että se on mahdollista. Ei puhuta, että mene pian töihin ja ala tienata. Vaan puhutaan, että mikä sinua kiinnostaa, tulisiko sinusta insinööri vai lääkäri ehkä.

Tuollaista tekstiä ei suolla köyhä edes rikastuessaan.

Vaikuttaa ihan kuin vanhempasi olisivat köyhiä lääkäreitä, opettajia tai muuten vain omasta mielestään köyhiä.

On myös muita aloja kuin akateeminen millä voi itsensä elättää. Akateeminen ei kerro ihmisestä yhtään mitään, olen törmännyt juntteihin akateemisiin, joilla ei ole mitään käytöstapoja eikä sivistystä. Olen törmännyt sivistyneisiin ihmisiin ja joilla on käytöstavat, eivät ole akateemisia. Joten akateemisuus ei kerro yhtään mitään, eikä ole arvostettua ainakaan mun silmissä.

Vierailija kirjoitti:

Vielä noin 40 vuotta sitten sillä ei ollut merkitystä, kaikille oli kaikki mahdollista, kiitos peruskoulun.
Peruskoulun taustoja tasaava ominaisuus on kuitenkin menetetty ja koulutus on alkanut periytyä Suomessa voimakkaasti. Akateemisten vanhempien vesat ovat yliedustettuja yliopistossa.
On se edelleen mahdollista, mutta jos lapsi ei ole huomattavan älykäs ja koululahjakas, oikean polun löytäminen vaatii vanhemmalta tietoa ja tukea.

Väitän, että tässä ei ole niinkään kysymys peruskoulun, vaan perheiden muutoksesta. 40 vuotta sitten oli vielä paljon perheitä, joissa vanhemmat olisivat aikoinaan halunneet kouluttautua, mutta heillä ei ollut siihen oppikouluaikana mahdollisuuksia joko taloudellisista syistä tai vanhempien vastustuksen vuoksi. Kun sitten omille lapsille tämä tuli mahdolliseksi, niin heitä tuettiin kaikin voimin kouluttautumaan niin pitkälle kuin mahdollista. Aloitin itse opinnot yliopistossa 1980-luvulla, ja vielä minulla oli opiskelukavereita, joiden vanhemmat sisarukset eivät olleet päässeet oppikouluun ja jotka olivat sukunsa ensimmäisiä ylioppilaita.

Nykyisten kouluikäisten perheiden vanhemmat ovat (muualta muuttaneita lukuunottamatta) ikäluokkaa, joka on voinut käydä kouluja pääsääntöisesti niin pitkälle kuin on halunnut ja kyvyt ovat riittäneet. Jos koulutustaso on matala, niin siihen on useimmiten syynä joko kiinnostuksen puute tai kykyjen riittämättömyys. Ei ole mikään ihme, jos tällaisista perheistä yliopistoon menee huomattavasti pienempi osa lapsista kuin niistä 40 vuoden takaisista perheistä, joissa vanhemmat kannustivat lapsia tosissaan opiskelemaan mahdollisimman pitkälle.

Minusta tuli. Mitään rahallista tukea en kotoa saanut, enkä kauheasti muunkaanlaista. Nuorempana en saanut tosiaankaan apua läksyissä.
Äitini kyllä kannusti käymään koulua koska tiesi millaista on olla pienipalkkainen ja lisäksi hänest olin lukuihminen jolle ei sovi duunariammatti. Yritin siitä huolimatta ensin amista, mutta lopulta totesin äitini olleen oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ehkä hiukan päinvastainen ongelma.. olen akateeminen yh, hyväpalkkaisessa työssä. Olen aina arvostanut koulutusta ja työntekoa sen eteen ja myös itse lisäkouluttautunut opintojen ohella. Korostanut lapsille koulutuksen tärkeuttä.
Siitä huolimatta kaksi vanhinta hädintuskin suoriutuivat peruskoulusta, ja nyt sinnittelevät ammattiopintoja. Kouluttautuminen ei kiinnosta, yhtään, kuulemma turhaa. Nuorimmalla vielä yläkoulu edessä. Katsotaan kuinka käy. Voin sanoa että sieluun sattuu, olisin ollut valmis tukemaan opntoja kaikin mahdollisin tavoin, myös rahallisesti.

Itselläni on myös korkeasti koulutetut akateemiset vanhemmat, asuimme varakkaalla alueella muiden korkea-arvoisten keskuudessa. Kotona painotettiin lukemisen ja koulutuksen tärkeyttä. Mutta jotain meni pieleen, eikä itsestäni tullut koskaan mitään. Olen 35 ja käynyt vain peruskoulun ja aikuiskoulutuksia. Mitään virallista ja oikeaa ammattia ei ole.

Ensimmäisiltä luokilta asti oppiminen on ollut lähes mahdotonta eikä se vieläkään tahdo onnistua. Eli näinkin voi käydä vaikka kuinka olisi hyvät eväät valmiina.
Pahinta on tiedostaa oma epäonnistuminen. Jos olisimme asuneet tavis alueella tavisten seurassa en kokisi kouluttamattomuutta niin suurena häpeänä, etten nyt sen vuoksi enää halua edes tutustua uusiin ihmisiin. Kaikki lapsuuden kaverit ovat nyt ekonomeja, yrittäjiä, juristeja ym.
En oppinut myöskään koskaan ahkeraksi, millä olisin voinut paikata oppimisvaikeuksiani.
Ahkeruuttakin on hyvä lasten opetella esim. harrastusten kautta. Itsellä ei siinäkään käynyt tuuri..

Todennäköisyys on 50/50. Joko tulee tai ei tule.

Olin kaveripiirissä ainoa yksinhuoltajan lapsi, muilla oli duunariperheet.
Olin myös ainoa joka meni yliopistoon, kaksi meni AMKiin ensin duunarihommissa työskenneltyään ja loput amikseen.

Vierailija kirjoitti:

On myös muita aloja kuin akateeminen millä voi itsensä elättää. Akateeminen ei kerro ihmisestä yhtään mitään, olen törmännyt juntteihin akateemisiin, joilla ei ole mitään käytöstapoja eikä sivistystä. Olen törmännyt sivistyneisiin ihmisiin ja joilla on käytöstavat, eivät ole akateemisia. Joten akateemisuus ei kerro yhtään mitään, eikä ole arvostettua ainakaan mun silmissä.

Toki on, mutta ap arvostaa sitä, ja kysyi spesifisti sitä.

Vierailija kirjoitti:

Köyhänkin lapsesta voi tulla akateeminen.
Ihan eri asia sitten on, saako köyhän lapsi aikoinaan koulutusta vastaavaa työtä, kun köyhän lapsella ei ole niitä suhteita.
Eikä köyhää välttämättä huolita hyvätuloisten piirileikkeihin tai vaakamanboon.

Suhteista voi olla hyötyä, mutta myös ilman suhteita pääsee töihin. Ei minulla ollut lähtiessä mitään suhteita, niitä solmitaan opiskelukavereihin, professoreihin, ekoihin työnantajiin, työkavereihin. Osoitin kykyjä opinnoissa, ja eräs proffa palkkasi minut pieneen projektiin, jossa tein hyvää työtä. Myöhemmin hänen kollegansa tarvitsi hyvää tyyppiä, ja eka professori suositteli minua. Siitä se lähtee.