Kuinka todennäköistä on että köyhän yh:n lapsesta tulee akateeminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se nykyään ole edes mikään ihme. Oma äiti oli köyhä yh, sisko on tuplamaisteri. Eikä äiti mitenkään osannut tukea sen enempää koulunkäynnissä, paitsi suositteli käymään. Itse jäin amk-tasolle mut omasta halusta.
Koulussa saavat hyvin oppia ja siihen tukea kaikki sitä haluavat ja siihen motivoituneet, ei koti määrää menestystä.

Koti nimenomaan määrää nykyään.
Ja kouluissa on valtavat erot.

Kodin ilmapiirillä on väliä.
Ei köyhyys ole este, jos vanhemmilla on kannustava asenne. Edes yksinhuoltajuus ei estä lapsen menestymistä. Lapselle rakkaus merkitsee enemmän kuin perhemuoto tai tulot.

Pelkkä kannustaminen ei riitä. Pitää osata auttaa läksyissä, osata valita oikeat koulut ja neuvoa valinnoissa.

Sillä ei oikeastaan ole merkitystä, onko yh vai ei, vaan kotioloissa vaikuttaa se, että lapsella on turvallinen koti ja hänen tukenaan olevat vanhemmat. Kaikilla ihmisillä ei siitäkään huolimatta ole rahkeita akateemisiin opintoihin. Joskus voi myös lapsen oma motivaatio ja lahjakkuus riittää, oli koti sitten millainen vaan.

t. köyhän ja epävakaan alkoholistiperheen lapsi, joka on opiskellut yliopistotutkinnon ja onnykyään varakas

Täällä köyhän yh:n lapsi, joka luki itsensä tohtoriksi saakka. Ikinä ei tuettu muutoin kuin vaadittiin kiitettäviä numeroita koulussa. Niistä sai pari markkaa taskurahaakin. Aika yksin olin taustani vuoksi akateemisissa piireissä, mutta oma kiinnostus tieteelliseen ajattelutapaan ja tutkimuksen tekoon oli tärkein voimavara. Yleissivistyksessä en ikinä pärjännyt muille, ja juhlakulttuurissa sun muussa sosiaalisessa ympäristössä olin kuin kala kuivalla maalla. Opintoni rahoitin itse työnteolla ja opintolainalla. Suomessa taustalla ei onneksi ole niin väliä, jos päätä vain riittää.

Riippuu lähinnä siitä, mitä ne ongelmasi ovat, ap.

Vierailija kirjoitti:

Tuo herraviha on muuten totta. Ei enää nuorilla tietenkään mutta omat boomer-ikäiset vanhemmat koko ikänsä vihanneet herroja. Herra on siis kuka vaan korkeasti koulutettu joka muka (heidän luulonsa mukaan) luulee itsestään jotain. Esim opettaja, ekonomi, ylipäätään siis kaikki koulutetut ja hyvissä töissä olevat.
Narratiiviin kuuluu se että herrat kusettaa, kieroilee ja huijaa ja kaiken ovat saaneet tietenkin kieroilemalla, ei tietenkään ahkeruudella.
Vihaavat myös minua. Olen heidän vastustamisestaan huolimatta akateeminen.

Sama. Jouduin odottamaan täysi-ikäiseksi päästäkseni iltalukioon, koska vanhemmat ei olisi maksaneet kirjoja. 18v pääsi kirjautumaan iltalukioon, kursseja oli vähemmän (eli tuli halvemmaksi) ja pystyin käymään päivät työkkärin kursseilla ja harjoitteluissa jotta sain rahaa. Yliopiston rahoitin lainalla ja hanttihommilla. En ikinä päässyt osallistumaan mihinkään opiskelirientoihin tai matkustelemaan, mistään vaihdosta puhumattakaan, koska oli pakko pitää kiinni siitä vaivalla hankitusta kassamyyjän työstä. (pikkukaupunki, ei mitään jakoja noin vain löytää töitä, siksi elin pitkään myös pelkän lainan varassa).

Vanhemmat eivät koskaan kyselleet opinnoista mitään, minulla ei ollut yo-juhlia, eikä valistumisesta edes mainittu sukulaisille. En saanut rahaa, en edes ruokaa. Jos vierailin "kotona", maksoin itse matkaliput (joihin meni päivän nettopalkka) ja ostin itse ruokani perillä.

Silti sain hankittua lopulta kaksi maisterintutkintoa ja nykyään asun ulkomailla, vuositulot useamman sata tonnia. Helpolla ei ole tullut mikään, mutta mikään ei myöskään ole mahdotonta.

Vanhempien silmissä olen toki paha ja köyhiä vihaava "parempi ihminen", ja heidän vihansa tuli niin näkyväksi ja myrkylliseksi että en ole ollut tekemisissä enää vuosikausiin. Saavat rauhassa kertoa suvulle kuinka "Mirkkukin on niin olevinaan ja meidätkin hylkäsi kun ei enää köyhien seura kelpaa".

Ap aikoo siis olla loppuikänsä köyhä yh vaikka muitakin mahiksia ois. Esimerkiksi parempituloinen yhteishuoltaja. Tuskin sä itseksesi lastasi elätät ja kai se tapaa etävanhempaakin joten et sä mikään yh ole.

Suomessa kaikilla hyvin arvosanoin lukion suorittaneilla on mahis päästä yliopistoon. Se saako siella tutkinnon suoritettua loppuun riippuu sitten ihan opiskelijasta itsestään. Eli jos haluaa lapsensa menestyvän kannattaa kannustaa suorittamaan koulu hyvin.

Joko sä olet trolli tai sitten hyvin tyhmä ihminen.

Äiti oli käynyt kansakoulun, isä vähän enemmän. Pääsin sisään yliopistoon, koska luin riittävästi valintakokeeseen. Siinä vaiheessa äiti oli yksinhuoltaja ja lisäksi pienipalkkainen. Myöhemmin väittelin tohtoriksi.

Kyllä voi edelleen! Suomessa, jos missä tämä on mahdollista. Verrattuna moneen muuhun maahan, suomalaislasten-ja nuorten kouluttautuminen on lähes ilmaista alakoulusta yliopisto/amk tutkintoon saakka.
Suomeen tulevat ulkomaalaiset opiskelijat ihmettelevät juuri tätä lähes ilmaista mahdollisuutta opiskella, muulla esim. yliopistovuosi voi maksaa helposti 50 000-100 000 !!

Yh ei ole este, ehkä joskus hidaste, jos yh:lla päihde ym. ongelmia. Lastaan arvostava yh kykenee tukemaan lastaan vähintään henkisesti, vaikka rahaa ei olisikaan liikoja.
T. Ilman vanhempien tukea useampia tutkintoja ja koulutuksia opiskellut

Voi pärjätä.

Yleisesti nyt suomen peruskoulun on tuhonneet suvacit ja sozialistit. Tahallaan.

Pisa onkin romahtanut täysin.
Inkluusio ja hullut kokeilut ei toimi.

Mä olen aina ollut köyhä ja koulut on käymättä. Lapselleni olen aina luonut turvallisen ja rauhallisen kasvuympäristön, lukenut sille aina paljon ja kannustanut opiskelemaan ja tekemään töitä. Kunnioittamaan ihmisiä ja olemaan rehellinen. Menestyy hyvin lukiossa ja on tavoitteita. Ja siis mikä mukavinta, että hän edelleen lukee kirjoja.

Meillä työpaikan siivoojan poika on lääkäri.

Tämä ihminen on aikoinaan synnyttänyt aviottoman pojan, ja kouluttanut hänet pienipalkkaisena koska poika oli ja on älykäs ja opinhaluinen. Sisukas nainen. Ihailen häntä. 

Pienestä palkasta siinä on venytetty toimeentulo ja pojalle koulutus, toki hän varmasti on myös opintolainaa ottanut, en tiedä minkä verran sitä siihen aikaan on saanut.

Tämä siivoojakin on eläkeiässä, ei mikään nuori enää.

Mun duunariäiti on suhtautunut todella välinpitämättömästi lastensa koulunkäyntiin. Ei mitään lyttäämistä/estelyä, vaan ihan puhdasta välinpitämättömyyttä. Periaattella koulu on lasten työ, ei koske minua.

Meitä on kolme sisarusta joista kaksi on suorittanut yliopistotutkinnon. Itse olen amkissa mutta aikeissa on myös lähteä yliopistoon opiskelemaan. Vaikka kotona ei koulutusta niin arvostetukaan, niin meillä luettiin todella paljon kirjoja.

Jos äiti arvostaa oppimista ja suhtautuu koulutettuihin ihmisiin ja koulutusta vaativiin ammatteihin luontevasti, keskinkertaisestikin koulussa pärjäävällä lapsella on ihan hyvät mahdollisuudet. Kyse on lapsen omasta motivaatiosta ja itsetunnosta, ei rahasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse mietin köyhän yhn lapsena, miten voisin tukea omaa lastani opiskelemaan. En ole yh, mutta miehellä samanlainen tausta kun itselläni. Tutkinto ei ole kaikki kaikessa, mutta se helpottaa. Minulle ei opetettu miten työllistytään, eikä kukaan kertonut, kuinka tärkeää opiskelu olisi.
Peruskoulu sujui ihan hyvin. En juurikaan tehnyt läksyjä tai lukenut kokeeseen. Tunnilla kuunteleminen auttoi saamaan hyvän todistuksen. Olisin päässyt helposti hyvään lukioon, mutta kouluttamattomat sukulaiseni eivät olleet sanallakaan maininneet, että se saattaisi avata minulle uusia ovia. En edes ymmärtänyt, että minulla voisi olla mahdollisuus johonkin ihan toiseen.
Omaa lastani aion tukea miten vaan ikinä pystyn. Jos kaikki rahat menee kirjoihin, niin minä autan elämisessä. Jos haluaa yrittää, ja yritys kaatuu ja kaikki menee, on ovi auki kotona.
En vaan itse oikeen osaa auttaa missään vaikeissa opiskeluasioissa. Itseäni kiinnostaa fysiikan lait ja teoriat, niitä olen itsenäisesti opiskellut. En vaan sitäkään tietoa oikeen osaa käyttää mihinkään.
Miten siis opettaisin lastani hyödyntämään omaa tietoaan?

Keskustele lapsesi kanssa mahdollisimman paljon, kaikesta mahdollisesta. Ei koskaan öyhöttäen. Näin kasvatat yhteiskuntakelpoisen, ajatteluun kykenevän kansalaisen.
Tulevaisuuden miettiminen pitää aloittaa yläasteella. Jos lapsella on päälle kasin keskiarvo ja sekä kielet että matikka sujuu, lapsi kannustetaan lukioon, sillä se takaa parhaat mahdollisuudet jatkoon. Lukiossa aletaan pohtia korkeakoulutusta. Sen kohdalla ei pidä seurata pelkkää sydäntä ja unelmia, kuten opo kannustaa, vaan ihan oikeasti miettiä työllistymistä. Täytyy löytää ala, joka kiinnostaa nuorta riittävästi niin, että siellä jaksaa opiskella, ja mikä myös työllistää kohtuuhyvin. Sydämen paloa voi toteuttaa harrastuksissa. Liian korkealle ei myöskään pidä tähdätä, kasin oppilas ei ihan tuosta vaan pääse lääkikseen, vaan mietitään joku realistisempi toive, että saa työuran mahdollisimman nopeasti käyntiin.
Jos lapsi onkin vain seiskan tasoa, oikeampi paikka on amis. Sieltäkin pääsee ponnistamaan AMK:iin (periaatteessa myös yliopistoon) ja onpahan heti ammatti taskussa.

Tämä on hyvä perusohje. Itselläni oli yli kasin keskiarvo yläkoulusta ja menin lukioon. Lukiosta kirjoitin C, B ja A arvosanoilla.

En koskaan oppinut opiskelemaan, pärjäsin hyvän muistin ansiosta. Luin kyllä paljon, mutta kaikkea muuta kuin koulukirjoja.

Lukion viimeisellä syntyi pakokauhu, että mihin sitä jatkaisi. Yliopisto kiinnosti ja pari harvinaisempaa alaa. Valitsin AMK-opinnot varman työllisyyden toivossa.

Olen tavallaan tyytyväinen, minulla on hyvä elämä ja olen saanut kaiken mitä olen halunnut (puoliso, lapset, hyvä työ, omakotitalo, matkustaminen).

Kuitenkin välillä kaihertaa mieltä ja mietin minkälainen elämäni olisi, jos olisin valinnut toisin. Kolmivuorotyö alkaa tuntumaan raskaalta iän kertyessä ja palautumisessa kestää pidempään. Vaikka tiedän, että työni on tärkeää ja merkityksellistä niin, koen silti arvottomuutta ja vähättelyä eikä vähiten yleisen ilmapiirin vuoksi. Myös palkkaa kannattaa miettiä alaa valitessa.

Kysy toisinpäin: Miten todennäköistä on, että tasapainoisessa kokonaisessa perheessä kasvanut lapsi syrjäytyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se nykyään ole edes mikään ihme. Oma äiti oli köyhä yh, sisko on tuplamaisteri. Eikä äiti mitenkään osannut tukea sen enempää koulunkäynnissä, paitsi suositteli käymään. Itse jäin amk-tasolle mut omasta halusta.
Koulussa saavat hyvin oppia ja siihen tukea kaikki sitä haluavat ja siihen motivoituneet, ei koti määrää menestystä.

Koti nimenomaan määrää nykyään.
Ja kouluissa on valtavat erot.

Aloituspaikkoja eri aloille on sen verran ettei kaikki voi mistään rikkaista tai akateemisista oloista ollakaan.  Ja kun kaikki yrittävät, kilpailu on kovempaa ja siinä sitten korostuu se tukevan taustan merkitys.  Mutta skarppia päänuppia ei mikään estä.

Ihanaa että olet kiinnostunut lapsesi tulevaisuudesta, se tarkoittaa että hänellä on asiat jo todella hyvin! Mun köyhiä epäakateemisia vanhempia ei kiinnostanut mikä söi vähän motivaatiota, mutta tässä sitä nyt olen akateeminen. Mua motivoi veemäinen opo joka sanoi että "tästä koulusta ei sitten kukaan mene yliopistoon", oli pakko näyttää hänelle. Oma innostus löytyi sitten sisään päästyä.

Nykyään on vielä helpompaa taloudellisesti pärjätä vaikka vanhemmat ei tukisi opintoja sentilläkään, opiskelija voi aina tehdä tukien päälle keikkaduunia. Eli rahasta opiskelu ei voi olla kiinni, tärkeintä on oma motivaatio.

Ellei ole aivan dille yksinhuoltaja, niin suurinpiirtein yhtä todennäköistä, kuin kaikilla muillakin.

Nykyään opinnot eivät ole kuin ittestä kiinni. Joskus 50-luvulla oli toisin.

Vierailija kirjoitti:

Tuo herraviha on muuten totta. Ei enää nuorilla tietenkään mutta omat boomer-ikäiset vanhemmat koko ikänsä vihanneet herroja. Herra on siis kuka vaan korkeasti koulutettu joka muka (heidän luulonsa mukaan) luulee itsestään jotain. Esim opettaja, ekonomi, ylipäätään siis kaikki koulutetut ja hyvissä töissä olevat.
Narratiiviin kuuluu se että herrat kusettaa, kieroilee ja huijaa ja kaiken ovat saaneet tietenkin kieroilemalla, ei tietenkään ahkeruudella.
Vihaavat myös minua. Olen heidän vastustamisestaan huolimatta akateeminen.

Herraviha mahtaa olla vanhoilta epätasa-arvon ajoilta jolloin kenellä tahansa ei ollut mahdollisuuksia ja lainkäyttö oli myös hämärämpää.  Jo yksikin kokemus  kieron herran metkuista riitti kun niitä oli muutenkin vähemmän. 

Minulla ehkä hiukan päinvastainen ongelma.. olen akateeminen yh, hyväpalkkaisessa työssä. Olen aina arvostanut koulutusta ja työntekoa sen eteen ja myös itse lisäkouluttautunut opintojen ohella. Korostanut lapsille koulutuksen tärkeuttä.

Siitä huolimatta kaksi vanhinta hädintuskin suoriutuivat peruskoulusta, ja nyt sinnittelevät ammattiopintoja. Kouluttautuminen ei kiinnosta, yhtään, kuulemma turhaa. Nuorimmalla vielä yläkoulu edessä. Katsotaan kuinka käy. Voin sanoa että sieluun sattuu, olisin ollut valmis tukemaan opntoja kaikin mahdollisin tavoin, myös rahallisesti.