Mistä voisin löytää perhekeskeisen miehen?
Olen parikymppinen nainen ja opiskeln tällä hetkellä korkeakoulussa. Ala on hyvin naisvaltainen ja muutenkin kaikki opiskeluiden kautta tuntemani miehet revitään käsistä tai he hakevat lähinnä yhden yön juttuja mistä en ole kiinnostunut. Harrastukseni ovat myös hyvin naisvaltaisia ja yksin harrastettavia, joten sitä kauttakaan en miehiä tapaa. Nettideittejä kokeilin, mutta sieltäkään en oikein sopivaa seuraa löytänyt. Parisuhde kokemusta minulla on hyvin vähän, koska en vain ole löytänyt sopivia miehiä, olen myös vähän ujo ja hiljainen sekä sivummalle vetäytyvä. Miesten mielestä olen ollut kiinnostava ja viehättävä monella tapaa. Ulkonäköäni on kehuttu paljon.
Haluaisin löytää mukavan ja viehättävän suunnilleen samanikäisen miehen, joka jakaisi elämänarvoni. Joitain mukavia miehiä olen tavannut, mutta nämä elämänarvot ovat usein vaikuttaneet siihen, ettei jutusta ole tullut mitään. Tapailin myös hieman vanhempia miehiä, koska ajattelin heidän olevan kypsempiä, mutta ajatuksemme eivät kohdanneet lainkaan eivätkä hekään olleet sen kypsempiä, osa vaikutti jopa lapsellisemmalta kuin itseni kanssa samaa ikäluokkaa olevat. Haluaisin löytää miehen, joka haluaisi perustaa perheen jo nuoremmalla iällä ja hankkia kanssani 2-5 lasta. Lissäksi haluaisin, että menisimme naimisiin miehen kanssa ennen lasten hankintaa. Haaveissa minulla olisi myös omakotitalo, koska isomman perheen kanssa kerrostaloasuminen käy äkkiä ahtaaksi. Useat miehet ovat kavahtaneet täysin, kun olen kysynyt heidän näkemyksiään avioliitosta tai lapsista. En tietenkään ensitreffeillä ole ottanut asiaa puheeksi vaan pidemmän tuntemisen jälkeen. Avioliittoon suhtautuminen monella on ollut ehdoton ei, tai suhtautuminen on ollut sellaista, että avioliitto on okei, jos he saavat avioliiton aikana vapaasti käydä vieraissa. En hyväksy pettämistä. Lapset haluaisin hankkia kohtuu nuorena, koska jaksamista on silloin ehkä enemmän kuin vanhempana ja haaveillut hieman isommasta perheestä, jota en todennäköisesti voi saada jos perustaisin perheen vasta reilusti yli kolmikymppisenä, ja raskauksien välissäkin on hyvä pitää väliä.
Tiedän, ettei perheily ole kovin trendikästä, mutta en usko että se on täysin kuollutkaan. Mistä voisin löytää miehen, joka haluaisi perheen ja elää tavallista perhe-elämää? Mistä av-mammat ovat löytäneet miehensä?
Kommentit (131)
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:44"]
Lyhyet miehet ovat perhekeskeisiä ja heille nainen on puolijumala, jota on mahdoton saada!
[/quote]Hitto, joo! Minkä mittainen olet, ap?
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:42"]
Jaah. No minä hölmö jotenkin sitten säästin yksin.
[/quote]
Täyttääkö WT:n termit? Ei näe oman laatikkonsa ulkopuolelle. Kirjoittaja säästi siitä mitä jäi kuukaudessa käteen 100 euroa esim. 300 000 omaan taloon. No lasketaanpa.
100 euroa / kk = vuodessa 1200
10 vuodessa 12 000
100 vuodessa 120 000
300 vuodessa 360 000, no sillä ei asuntoa saa, koska inflaatio.
Voi voi, kirjoittaja on varmaankin 1000 vuotta vanha.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:47"]
[ Sinä olet kun elät muiden rahoilla
[/quote]
Rollipelle. Minä tiedän arvoni ja se on miljoonissa. Sinä olet WT-kuonaa.
Sain vihjeen tästä kirjoituksesta tuttavalta, ja tuossa on aika paljon samoja ajatuksia mitä itsellä on. Olen 24 vuotias mies ja itsekin olen haaveillut omasta perheestä jonkin aikaa. Myös minulla ujous on vaikeuttanut pariutumista. Kristilliset elämänarvot, avioliitto mukaanlukien, on tärkeää. Olen maatalousalalla, ja kotitilalla minusta tulee seuraava isäntä, joten kymenlaaksosta en halua/voi muuttaa muualle suomeen.
Ei mies tiedä haluavansa perhe-elämää, avioliittoa tai lapsia ennenkuin nainen osoittautuu maailman ihanimmaksi.
Ap lähtee kuvioon täysin väärinpäin. Nyt etsit vain isää ja aviomiestä tavoitteet silmissä, kun tosiasiassa sinun tulee etsiä oikeaa miestä ja jakaa hänen kanssaan niin upeita hetkiä ja elämää, että päätätte yhdessä haluta mennä naimisiin, hankkia lapsia ja elää yhdessä.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 10:07"]
Ei mies tiedä haluavansa perhe-elämää, avioliittoa tai lapsia ennenkuin nainen osoittautuu maailman ihanimmaksi.
Ap lähtee kuvioon täysin väärinpäin. Nyt etsit vain isää ja aviomiestä tavoitteet silmissä, kun tosiasiassa sinun tulee etsiä oikeaa miestä ja jakaa hänen kanssaan niin upeita hetkiä ja elämää, että päätätte yhdessä haluta mennä naimisiin, hankkia lapsia ja elää yhdessä.
[/quote]
Mikä sinä olet päättämään miten ap:n pitää elää? Vaikka myönnän sen särähtäneen omaankin korvaan, että etsii perhekeskeistä miestä. Eikö sillä miehellä ole mitään väliä? Tai sitten naisten tapaan se vaatimuslista sisältyykin hintaan.
Omakotitalo ja lauma kakaroita kakskymppisenä kuullostaa epärealistiselta tavoitteelta. Jos ei tee rajusti töitä, niin se talo jää haaveeksi, ellei se ole joku Trailer Park.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:52"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:47"]
[ Sinä olet kun elät muiden rahoilla
[/quote]
Rollipelle. Minä tiedän arvoni ja se on miljoonissa. Sinä olet WT-kuonaa.
[/quote]
"En viitsi käydä töissä'"
kaikenlisäksi sinua vielä harmittaa että joku mies ei ole ollut elämässäsi mukana maksamassa puolet elinkustannuksistasi :D
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:54"]Sain vihjeen tästä kirjoituksesta tuttavalta, ja tuossa on aika paljon samoja ajatuksia mitä itsellä on. Olen 24 vuotias mies ja itsekin olen haaveillut omasta perheestä jonkin aikaa. Myös minulla ujous on vaikeuttanut pariutumista. Kristilliset elämänarvot, avioliitto mukaanlukien, on tärkeää. Olen maatalousalalla, ja kotitilalla minusta tulee seuraava isäntä, joten kymenlaaksosta en halua/voi muuttaa muualle suomeen.
[/quote]
Toivottavasti ap saapuu vielä joskus lukemaan ketjuaan, niin hän näkee, että ei kaikki alle 30-vuotiaat kavahda perhettä ja avioitumista.
Keskustelussa on aika vähän kommentteja, jtoka liittyvät aiheeseen. Moni arvostelee ap:n halua löytää mies ja perustaa perhe ja kertoo, että itse ei ainakaan lapsia halua hankkia tai sitä kuinka kenenkin pitäisi perheen talouteen osallistua ja miten rahat tulisi jakaa vai tulisiko jakaa ollenkaan.
Olen 36 vuotta ja haaveilin myös nuorempana isosta perheestä. Nyt tiedän ettei se enää ole mahdollista, koska sopivaa miestä ei ole löytynyt, joka haluaisi lapsia hankkia, vaikka pitkissä parisuhteissa olen ollut. Alussa mies on ollut "ehkä" tai "myöhemmin" kannalla lasten hankkimisen suhteen, mutta neljän vuoden jälkeen sitten kaksi kumppania on ilmoittanut ettei lapsia halua ollenkaan. Itse haaveilen edes siitä yhdestä lapsesta, mutta ensin pitäisi löytää se lapsia haluava mies. Ainakaan pitkässäkään parisuhteessa miehet eivät ole suostuneet kanssani lapsia hankkimaan.
Ymmärrän että 18 vuotiaat kavahtavat kysymystä lapsista.
Jos olet noin 20 vuotta, niin kuinka monta ja kuinka monta pitkää suhdetta sinulla voi olla takana, joissa olet ottanut lapset puheeksi? Mikä on mielestäsi pitkä suhde+
Itse olisin kuvitellut että tuossa iässä niitä voisi olla maksimissan yksi. Älä lannistu ensimmäisiin pakkeihin.
Itse olen perustanut perheen 23 vuotiaana, hirveästi en ehtinyt treenata ennen tuota.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 19:16"]
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 19:13"]
Tiedätkö kuinka paljon kotihoidontuki on? Ei siinä rikastu. Halvemmaksi se yhteiskunnalle tulee pitää pienen lapsen äiti hoitamassa omia lapsiaan kuin päivähoidossa.
[/quote]
Toi on yleine harhaluulo. Ei pitäs tommossii julkisesti levitellä. Päivähoito kasvattaa lapsii urbaaneiks pärjääjiks ja yhteistyökyky kasvaa huomattavasti paremmin kui niillä jotka lojuu koton. Eli ei todellakaan kotihoitoo.
[/quote]
Ja samalla vaaditaan päivähoito-oikeutta pois.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:31"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:29"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 07:56"]
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 07:43"]Jos haluat tuollaisen miehen, niin kuten aavistelit, hänen tulee olla sinua selvästi vanhempi. 20-vuotiaista pojista et tuollaista löydä. Kolmekymppisistä miehistä kylläkin. Eli jos et halua odottaa unelmasi kanssa, niin deittaile n. 30-vuotiaita. [/quote] Olen samaa mieltä. Vanhemmat miehet ovat mielestäni kypsempiä.
[/quote]
Entä jos ei halua lapsia vielä 50 vuotiaanakaan. Naurattaa aina nämä "kypsemmät". Se on pelkkä mielipide-ero ja se ei tee sen kypsemmäksi, halusi lapsia tahi ei.
[/quote]
On kypsää jättää lapset tekemättä jos tietää että ei pysty olemaan niin hyvä huoltaja kuin haluaisi. Oli minkä ikäinen tahansa
[/quote] toi koko kypsyys käsite on vain naisten keksimä lyömäase jolla koitetaan nolata miehiä omaan napaan sopivaan muottiin.
Tietenkin jos katselee vain komeimpia YTM-miehiä mitä maan päältä löytyy, niin perhekeskeisyyden ja luotettavuuden saanee unohtaa. En minäkää yhteen pilluun tyytyisi jos olisi mahdollista saada useampi. T: Yksin jäänyt ei niin komea 30 vee mies.
Perhekeskeisrt miehet ei kiinnosta naisia, siksi ette löytä niitä.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 10:34"]
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:52"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:47"] [ Sinä olet kun elät muiden rahoilla [/quote] Rollipelle. Minä tiedän arvoni ja se on miljoonissa. Sinä olet WT-kuonaa. [/quote] "En viitsi käydä töissä'" kaikenlisäksi sinua vielä harmittaa että joku mies ei ole ollut elämässäsi mukana maksamassa puolet elinkustannuksistasi :D
[/quote]
Ei harmita, vaan assbergerinä totean vain faktat.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:45"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:43"]
[quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:40"][quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:37"] [quote author="Vierailija" time="26.09.2015 klo 09:32"]Mulla nuo ajat vilahti ohi siinä 27-35 välissä. Sopivaa matkaseuraa olisi tietenkin pitänyt olla jo aikaisemmin, että olisi voinut ruveta säästämään siihen omaan taloon ajoissa. No, ollutta ja mennyttä, nyt huitelen vapaana kuin taivaan lintu. [/quote] Mikä estää säästämästä yksin? [/quote] Kaikki maksaa tuplana. Ei tätä yhteiskuntaa ole rakennettu niin, että sinkku tavan palkasta säästäisi omaa taloa. Täysin mahdotonta. Vuokra on tuplat, sähkölasku liki tuplat, Telkkari, stereot, sohva = sinkulle tuplahinta jne. jne. Melkein kaikki kustannukset puolittuvat kahden hengen taloudessa. Sitten kerrot sen 20 vuodella, niin ehkä ymmärrät. Lisäksi käteenjäävä osuus josta pystyy oikeasti säästämään voi olla juuri se minkä se tuplana maksettu vuokra imaisee ;) Kusetukseen perustuu tämä yhteiskunta. Sen takia en enää töitä tee. [/quote] Just. Loinen.
[/quote]
Aivan. Yhteiskunta on loinen, joss tulonsiirroilla viedään raakaa työtä tekevältä viimeisetkin pennit. Ei sellaisen paskakasan eteen kannata mitään tehdä ;)
[/quote]
Sinä olet kun elät muiden rahoilla