Lue keskustelun säännöt.
Sinä lapseton, joka olet yhdessä lapsellisen puolison kanssa. Mitä ajattelet/tunnet puolisosi lasta kohtaan?
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia. Olen itse siinä tilanteessa, että harkitsen eroa hyvästä ja rakastamastani miehestä hänen lapsensa vuoksi. En vain jaksa enää arkea lapsen ehdoilla. Lapsi on sinänsä hyväntahtoinen ja kiva, mutta ADHD, mikä tekee arjesta raskasta. Hän on todella ylivilkas ja levoton eikä osaa huolehtia omista asioistaan, esim. Tavaroistaan, vielä juuri yhtään, vaikka täyttää pian 11v. Lapsiviikot vievät minusta kaikki voimat ja olen silloin jatkuvasti ärtynyt, mitä yritän kyllä olla näyttämättä varsinkaan lapselle. Tuntuu kokoajan enemmän, että uhraan omaa hyvinvointiani ja mielenrauhaani muiden ihmisten lapsen eteen, huomaan olevani jo lievästi katkerakin. Huomaan ajatuksia, että kumpa miehelläni ei olisi lasta. Kohtelen lasta aina hyvin, sen haluan sanoa. Se varmaan viekin niin paljon voimia, olla ulkoisesti lämmin ja rauhallinen kun sisäisesti on ihan uupunut touhuun. Lapsi tykkää minusta ja haluaa kokoajan hyöriä ympärilläni.
Onko se uusperhe aina tällaista vai onko tämä eron aihe? Minua surettaa, koska rakastan miestä. Jos hänellä ei olisi lasta, en epäilisi hetkeäkään yhdessäoloa. Mutta tuleeko tämä ikinä helpottamaan. Haluaisin kovasti kuulla muiden kokemuksia suhtautumisestaan lapsipuoliin.
Kommentit (775)
Vierailija kirjoitti:
Nainen ilman lapsia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan ole onnellinen lapsipuolistaan ja iloinen että on saanut heidöt elämäänsä?
En ole iloinen lapsipuolista. Haluan viettää kahden aikuisen välistä elämää. Annoin mahdollisuuden, mutta totesin, ettei lapsipuolielämä ole minua varten.
Vähän samat fiilikset. Kaikkein pahintahan se on, että lapsi itsessään ei ehkä olisi se ongelma, mutta kun kyseessä on lapsi joka on kirjaimellisesti aina kotona, ei ole harrastuksia eikä kavereita eikä suhdetta isäänsä (että olisi joskus sielläkin), ja on vieläpä todella raskas luonteeltaan, niin se tekee kaikesta vähän vaikeaa.
No niin. Tässä valitettiin että on vaikeaa. Eroa sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekana halutaan syntyvyys nousuun. Sitten valitetaan lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Ekana halutaan syntyvyys nousuun. Sitten valitetaan lapsista.
Kuka haluaa syntyvyyden nousuun? Eiköhän ylikansoittuneessa maailmassa riitä tänne haluavia.
Miehet monesti kehuvat lapsettomia naisia helminä, joita 40-50-vuotiaista on vaikea löytää.
Syyksi sanovat juuri lapset ja sen että omat lapset riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen ilman lapsia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan ole onnellinen lapsipuolistaan ja iloinen että on saanut heidöt elämäänsä?
En ole iloinen lapsipuolista. Haluan viettää kahden aikuisen välistä elämää. Annoin mahdollisuuden, mutta totesin, ettei lapsipuolielämä ole minua varten.
Vähän samat fiilikset. Kaikkein pahintahan se on, että lapsi itsessään ei ehkä olisi se ongelma, mutta kun kyseessä on lapsi joka on kirjaimellisesti aina kotona, ei ole harrastuksia eikä kavereita eikä suhdetta isäänsä (että olisi joskus sielläkin), ja on vieläpä todella raskas luonteeltaan, niin se tekee kaikesta vähän vaikeaa.
No niin. Tässä valitettiin että on vaikeaa. Eroa sitten.
On ollut heikkoina hetkinä mielessä, mutta en ole sitä toistaiseksi tehnyt. Paljon mieluummin odotan, että lapsi kasvaa aikuiseksi ja pääsemme toivottavasti viettämään arkea kahdestaan puolison kanssa. Kyllä tämä elämä siihen asti menettelee...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Kunpa miehelläni ei olisi lasta"
Varmaan 95%:n äitipuolista (ja isäpuolista) ajatus.
Minä sitten varmaan kuulun 5%:iin.
Joskus sinkkuaikana tuumin, että seuraavalla kumppanilla, toivottavasti pysyvällä sellaisella on myös lapset. Ei tosin mitä tahansa lapsia, vaan terveitä ja tasapainoisia lapsia. Ja mielellään jo omatoimisia ja isoja.
Miksi näin? No minäkin vanhenen ja mun on hyvä tulla "valmiiseen pöytään". Joku muu on tehnyt kasvatustyön, sekä valvonut yöt. Tokihan en tietenkään korvaa suhdetta vanhempaan, mutta pyrkimyksenäni tietenkin on olla vanhemman mukava puoliso.
Mitä multa lapsi sitten saa? Mulla on omaisuutta, ja jos kivasti menee, niin siinä on kiva potti odottamassa kun maallinen taipaleeni aikanaan päättyy.
Ja kas, minulla on nykyään puoliso, jolla on aikuisuuden kynnyksellä oleva lapsi. Fiksu ja oikein kivan oloinen on hän.
Uusperhe-elämä ei ole mitään herkkua .... Kannattaa sitä miettiä, ennenkuin eron ottaa aviomiehestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut miehen teini-ikäistä lasta ja hänen ystäviä meillä ja mökki- ja lomareissuilla.
Rauhalliset mökkiviikonloput olivat täynnä hälinää ja kiireisen työviikon jälkeen toiveeni oli olla rauhassa.
Erosin vaikka mies vastusteli. Ei voi jäädä odottelemaan vaan kuunneltava mitä itse haluaa elämältään. Lapset kasvaa, mutta halusinko elää parhaita vuosiani noin? En todellakaan.
Yksi suurimmista suruista elämässäni on ollut tahaton lapsettomuus. Yritimme lasta ex-puolisoni kanssa monta vuotta ja kun avioliittoni sitten särkyi tästä syytä, voin rehellisesti sanoa, että yksi tärkeistä kriteereistä oli, että seuraavalla kumppanilla on lapset jo hankittu. Tähän oli tietysti monta syytä
1. että ei tarvitse uudestaan käydä läpi lapsettomuuden aiheuttamaa surua
2. että saisin edes jollain tavalla olla tärkeä osa jonkun lapsen elämää
Kun elämä sitten sattumalta toi eteeni kahden lapsen isän, niin täytyy sanoa, että tämä on ollut IHANAA!!!
Lapsetkin oli vielä sen verran pieniä (3- ja 5-vuotiaat), että ottivat minut luonnolliseksi osaksi elämäänsä lapselle tyypillisellä mutkattomuudella. Ja miehen ex-vaimokin on mukava ihminen ja tulemme toimeen. Ei meistä ystäviä tule, mutta pystymme tapaamaan lasten juhlissa ja pystymme keskustelemaan lasten asioista.
Ja nyt kun vanhin lapsista muutti opiskelemaan viime elokuussa ja toinenkin varmaan viimeistään parin vuoden kuluttua, niin huomaan toisaalta odottavani innolla seuraavaa vaihetta elämässämme (sitä että jäämme mieheni kanssa kahden) ja toisaalta surevani heidän pois muuttoaan.
Mutta tämä mies ja nämä kaksi lasta ovat olleet parasta elämässäni!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, ei kannata jäädä odottelemaan sitkun elämää, lapset kasvaa ym. Kyllä sitä nelikymppisenä haluaa elää ihan täyttä elämää.
Nautin matkoista, ystävien seurasta, työstä ja harrastuksesta. Oma koti on ihana lepopaikka ja rauhan tyyssija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ekana halutaan syntyvyys nousuun. Sitten valitetaan lapsista.
Kuka haluaa syntyvyyden nousuun? Eiköhän ylikansoittuneessa maailmassa riitä tänne haluavia.
Koko ajan sitä toitotetaan, että Suomessa on liian alhainen syntyvyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin tässä tilanteessa 3 vuotta ja yllätyksenä tuli, kuinka henkisesti raskasta ja ahdistavaa se olikaan. Normaali 13v poika kyseessä. Oma mielenterveys romahti: kaikki muu oli liian hyvää ja tunteet miestä kohtaan valtavat, mutta lapsi ei sopinut kuvioon minun puolestani. Erohan siinä oli ainoa vaihtoehto, kun itse sairastuin vakavasti, mutta yhtä kaikki tilanne oli kohtuuton myös isälle ja pojalle.
Sairastumisen myötä huomasin vihaavani lasta ja toivovani asioita, joita en ikimaailmassa olisi uskonut toivovani. Se tuntui kamalalta, pelottavalta ja podin huonoa omaatuntoa. Ei, ei sopinut minulle. Yhä kaipaan miestä, mutta olen myös helpottunut ja jälleen oma tasapainoinen, terve itseni näin eron myötä.
Olet pähkähullu! Itsekin olen elänyt haasteellista elämää uusperheellisenä mutta jotain rajaa näiden tuntemusten kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Yksi suurimmista suruista elämässäni on ollut tahaton lapsettomuus. Yritimme lasta ex-puolisoni kanssa monta vuotta ja kun avioliittoni sitten särkyi tästä syytä, voin rehellisesti sanoa, että yksi tärkeistä kriteereistä oli, että seuraavalla kumppanilla on lapset jo hankittu. Tähän oli tietysti monta syytä
1. että ei tarvitse uudestaan käydä läpi lapsettomuuden aiheuttamaa surua2. että saisin edes jollain tavalla olla tärkeä osa jonkun lapsen elämää
Kun elämä sitten sattumalta toi eteeni kahden lapsen isän, niin täytyy sanoa, että tämä on ollut IHANAA!!!
Lapsetkin oli vielä sen verran pieniä (3- ja 5-vuotiaat), että ottivat minut luonnolliseksi osaksi elämäänsä lapselle tyypillisellä mutkattomuudella. Ja miehen ex-vaimokin on mukava ihminen ja tulemme toimeen. Ei meistä ystäviä tule, mutta pystymme tapaamaan lasten juhlissa ja pystymme keskustelemaan lasten asioista.Ja nyt kun vanhin lapsista muutti opiskelemaan viime elokuussa ja toinenkin varmaan viimeistään parin vuoden kuluttua, niin huomaan toisaalta odottavani innolla seuraavaa vaihetta elämässämme (sitä että jäämme mieheni kanssa kahden) ja toisaalta surevani heidän pois muuttoaan.
Mutta tämä mies ja nämä kaksi lasta ovat olleet parasta elämässäni!!!
Sinulle on tapahtunut hieno asia! Omalta osaltasi olet todella vaikuttanut siihen. Kaikkea hyvää teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen elänyt lapsineni heidän isän kanssa täyttä elämää. Se on niin outoa, kun lapsettomat vaimot korostavat haluavansa elää "täyttä elämää" ilman miehen lapsia. Kärsivät niistä niin jumalattomasti. On näköjään selvää, että lapseton nainen ei ole valmis tekemään pienintäkään uhrausta omasta mukavuudestaan. On kuin teini-ikäinen. Ei huomaa, kuinka aika kuluu todella nopeasti. Lapset kasvaa ja itse vanhenee. Ja hän vaan lapsellisuudessaan mennä porskuttaa jotakin etsien hamaan loppuun asti. Ja kuitenkaan ei tule olemaan tyytyväinen koskaan. On jäänyt keskenkasvuiseksi. Emme me kukaan ihminen voi olla aina onnessamme ja tyytyväisiä. Sopeutumista vaaditaan pienissäkin asioissa saati suuremmisssa.
Mä en pelkästään vihaa miehen lapsia, vaan myös häpeän heitä. Heidän äitinsä on syöttänyt lapset ylipainoisiksi, eikä hän ole kasvattanut lapsiaan millään tavalla. He eivät osaa pitää edes omaa huonettaan siistinä, puhuvat mitä sylki suuhun tuo ja ei ole mitään vastuuta koulunkäynnistä. Lapsilla ei myöskään ole mitään mielenkiinnon kohteita ja ainoa asia, mikä kiinnostaa on tietokonepelit. Säälittää miehen puolesta, että äiti on pilannut hänen lapsensa.
Vierailija kirjoitti:
Mä en pelkästään vihaa miehen lapsia, vaan myös häpeän heitä. Heidän äitinsä on syöttänyt lapset ylipainoisiksi, eikä hän ole kasvattanut lapsiaan millään tavalla. He eivät osaa pitää edes omaa huonettaan siistinä, puhuvat mitä sylki suuhun tuo ja ei ole mitään vastuuta koulunkäynnistä. Lapsilla ei myöskään ole mitään mielenkiinnon kohteita ja ainoa asia, mikä kiinnostaa on tietokonepelit. Säälittää miehen puolesta, että äiti on pilannut hänen lapsensa.
Epäilen puheitasi. Tai sitten et tiedä, mitä elämä oikeasti on.
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt lapsineni heidän isän kanssa täyttä elämää. Se on niin outoa, kun lapsettomat vaimot korostavat haluavansa elää "täyttä elämää" ilman miehen lapsia. Kärsivät niistä niin jumalattomasti. On näköjään selvää, että lapseton nainen ei ole valmis tekemään pienintäkään uhrausta omasta mukavuudestaan. On kuin teini-ikäinen. Ei huomaa, kuinka aika kuluu todella nopeasti. Lapset kasvaa ja itse vanhenee. Ja hän vaan lapsellisuudessaan mennä porskuttaa jotakin etsien hamaan loppuun asti. Ja kuitenkaan ei tule olemaan tyytyväinen koskaan. On jäänyt keskenkasvuiseksi. Emme me kukaan ihminen voi olla aina onnessamme ja tyytyväisiä. Sopeutumista vaaditaan pienissäkin asioissa saati suuremmisssa.
Oudompaa on mölistä aiheesta josta ei ties tiedä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt lapsineni heidän isän kanssa täyttä elämää. Se on niin outoa, kun lapsettomat vaimot korostavat haluavansa elää "täyttä elämää" ilman miehen lapsia. Kärsivät niistä niin jumalattomasti. On näköjään selvää, että lapseton nainen ei ole valmis tekemään pienintäkään uhrausta omasta mukavuudestaan. On kuin teini-ikäinen. Ei huomaa, kuinka aika kuluu todella nopeasti. Lapset kasvaa ja itse vanhenee. Ja hän vaan lapsellisuudessaan mennä porskuttaa jotakin etsien hamaan loppuun asti. Ja kuitenkaan ei tule olemaan tyytyväinen koskaan. On jäänyt keskenkasvuiseksi. Emme me kukaan ihminen voi olla aina onnessamme ja tyytyväisiä. Sopeutumista vaaditaan pienissäkin asioissa saati suuremmisssa.
Oudompaa on mölistä aiheesta josta ei ties tiedä mitään.
Kerro sitten kun tiedät miten asiat ovat? Vai oletko niin lapsellinen että pidät asiat omana tietonasi ja päädyt vain vittuilemaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt lapsineni heidän isän kanssa täyttä elämää. Se on niin outoa, kun lapsettomat vaimot korostavat haluavansa elää "täyttä elämää" ilman miehen lapsia. Kärsivät niistä niin jumalattomasti. On näköjään selvää, että lapseton nainen ei ole valmis tekemään pienintäkään uhrausta omasta mukavuudestaan. On kuin teini-ikäinen. Ei huomaa, kuinka aika kuluu todella nopeasti. Lapset kasvaa ja itse vanhenee. Ja hän vaan lapsellisuudessaan mennä porskuttaa jotakin etsien hamaan loppuun asti. Ja kuitenkaan ei tule olemaan tyytyväinen koskaan. On jäänyt keskenkasvuiseksi. Emme me kukaan ihminen voi olla aina onnessamme ja tyytyväisiä. Sopeutumista vaaditaan pienissäkin asioissa saati suuremmisssa.
Oudompaa on mölistä aiheesta josta ei ties tiedä mitään.
Ei ole yhtään outoa. Kyllähän te naimattomat ja lapsettomatkin tiedätte muka kaiken toisten elämästä. Mutta minä olen todella joutunut seuraamaan näitä asioita.
Vähän samat fiilikset. Kaikkein pahintahan se on, että lapsi itsessään ei ehkä olisi se ongelma, mutta kun kyseessä on lapsi joka on kirjaimellisesti aina kotona, ei ole harrastuksia eikä kavereita eikä suhdetta isäänsä (että olisi joskus sielläkin), ja on vieläpä todella raskas luonteeltaan, niin se tekee kaikesta vähän vaikeaa.