Sinä lapseton, joka olet yhdessä lapsellisen puolison kanssa. Mitä ajattelet/tunnet puolisosi lasta kohtaan?

Tätä ketjua lukeneena, en varmaan ikinä halua ryhtyä suhteeseen. Lapseni tarvitsee minua vielä pitkään ja en kestäisi jos lapsi olisi toiselle taakka saatika että häntä inhoaisi. Lapsi ansaitsee rakkautta ympärilleen, enkä anna kenenkään pilata lapseni elämää sillä että uusi kumppani kohtelisi lastani huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukeneena, en varmaan ikinä halua ryhtyä suhteeseen. Lapseni tarvitsee minua vielä pitkään ja en kestäisi jos lapsi olisi toiselle taakka saatika että häntä inhoaisi. Lapsi ansaitsee rakkautta ympärilleen, enkä anna kenenkään pilata lapseni elämää sillä että uusi kumppani kohtelisi lastani huonosti.

Mä tein tuon ratkaisun 15 vuotta sitten kun erosin lasten isästä. On ihan selvää, että toisen lapsiin ei välttämättä kiinny,  en itsekään kiintynyt ex-miehen lapseen.

Nyt kun nämä omat ovat täysi-ikäisiä, voin alkaa suhteeseen. Mutta harmillisesti tarjolla tuntuu olevan vain miehiä, joilla on kouluikäisiä lapsia...

En enää tapaile ketään, joilla on omia lapsia. Liian raskasta tuo lapsiarki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukeneena, en varmaan ikinä halua ryhtyä suhteeseen. Lapseni tarvitsee minua vielä pitkään ja en kestäisi jos lapsi olisi toiselle taakka saatika että häntä inhoaisi. Lapsi ansaitsee rakkautta ympärilleen, enkä anna kenenkään pilata lapseni elämää sillä että uusi kumppani kohtelisi lastani huonosti.

Mä tein tuon ratkaisun 15 vuotta sitten kun erosin lasten isästä. On ihan selvää, että toisen lapsiin ei välttämättä kiinny,  en itsekään kiintynyt ex-miehen lapseen.

Nyt kun nämä omat ovat täysi-ikäisiä, voin alkaa suhteeseen. Mutta harmillisesti tarjolla tuntuu olevan vain miehiä, joilla on kouluikäisiä lapsia...

Samoin tein minäkin aikoinaan tuollaisen ratkaisun. Meille ei muuttanut yksikään poikaystävä ennenkuin lapsi oli jo muuttanut omilleen. Sitten oli aika uuden avo/aviosuhteen. Mielestäni oikea ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Minulla samakaltainen tilanne naisen kanssa. Nepsyjä pari kpl. Aika tehokkaasti vievät ajan. Nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. Jos ryhtyisin ottamaan vastuuta hänen lapsistaan esim. auttamalla arjen asioissa enemmän, alistunko aisuriksi? Koska lapsilla kuitenkin on isä joka voisi tehdä enemmän osallistumalla lastensa asioihin. Emme asu yhdessä ja itselläni on kaksi kouluikäistä vuoroviikoin.

Tuli vähän paha olo tuosta alistumisesta. Kuulostaa siltä, ettet rakasta naisystävääsi. Hän tuskin kaipaa tuollaista miestä rinnalleen.

Kun ryhtyy parisuhteeseen ihmisen kanssa, jolla on lapsia, asia täytyy puntaroida tarkkaan: mihin on valmis, onko rahkeita kohdella lapsia hyvin. Lapset ensin, kun heitä on. Näin aikuisten täytyy ajatella. Jos ei voi kohdella puolison lapsia hyvin, ei pidä aloittaa ko. parisuhdetta.

Mutta ap todella yrittää. Kiinnitti huomion, että lapsi pitää apsta. Kuulostaa hienolta. Mutta omat rajat voivat tulla vastaan jossain vaiheessa kuitenkin. Vaikea tilanne. Todennäköisesti tilanne rauhoittuu muutaman vuoden kuluttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis eikö kukaan välitä puolisonsa lapsista, ihan vain siksi että ne ovat sinun rakkaan puolisosi lapsia ja varmasti hänelle tärkeitä ihmisiä, ja myös siksi että lapset ovat lapsia, eivät valmiita ihmisiä, joita aikuisten -oli oma vanhempi tai ei- kuuluisi pitää huolta ja auttaa huomatessaan lapsen huolenpitoa kaipaavan.

Siis ihan sellainen perustavanlaatuinen toisesta ihmisolennosta vilpittömästi välittäminen puuttuu täältä? Mikä on hieman huolestuttavaa olettaen että tällä palstalla liikkuvista monet omaavat omiakin jälkeläisiä

Rakkaudettomuus on lisääntynyt. Varma maailmalopun merkki, sorry tähän elämään takertuvat mut sitä kohti ollaan menossa muutenkin.

Tarkoitat varmaan ihmiskunnan loppua? Maapallo nimittäin on planeetta siinä missä muutkin planeetat, eikä se elä tai räjähdä uskonnollisista syistä, vaan ihan muista syistä. MAapallon elinaikanan ihmiset ovat olleet täällä vain hetken verran. Pallo on pärjännyt hyvin miljardeja vuosia ilman ihmistä ja tulee pärjäämään ihmisen jälkeenkin.

Vierailija kirjoitti:

Erosin vastaavassa tilanteessa kestettyäni sitä 7 vuotta. Erona se, että exällä oli 3 lasta, nuorin adhd. Lapset olivat pieniä yhteen mennessämme, asuivat vuoroviikoin meillä ja äidillään. Ajan kuluessa huomasin olevani täysin vastuussa lapsista, exäni teki 3-vuorotyötä ja oli usein ilta-ja yövuoroissa lasten ollessa meillä. Koko rumban pyörittäminen jäi minulle. Lapsista nuorin oli haastava tapaus, hänelle ei asetettu minkäänlaisia rajoja. Isä eli exäni pyörsi kaikki kieltoni ja kasvatusyritykseni, oli täysin lepsu kaikessa. Harmi, rakastin miestäni ja luulin pitäväni myös lapsiperheen arjesta, mutta tämä oli minulle liikaa. Halusin tasa-arvoisen parisuhteen, johon kuuluisivat mieheni lapsetkin, mutta kotiorja minusta tuli.

Mieheni on kahden lapsen isä, ja hänelläkin on epäsäännöllinen vuorotyö. Kun lapset meille sovitusti tulevat, niin mies on järjestänyt työkuviot niin että hän on lasten kanssa, eli joko kouluviikolla aamuvuorossa, tai vapaalla, mutta ei iltavuorossa. Vähän aikaa mentiin niin, kun mies opiskeli, että minä katsoin lasten perään, mutta vaikka yritin auttaa, niin melko nopeasti huomasin että sarvi alkoi nousta otsaan orjailusta, ja niinpä teimme erilaisen sotasuunnitelman, ja mies valmistuukin nyt vähän myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tästä ei rehellisesti puhuta. Nepsyjen ja aikuisten vanhemmuuden "rajattomuuden" yhdistäviä tekijöitä?

Miten nepsyjä voi olla NÄIN paljon. Samaan aikaan näkee perheitä joissa lapsi päättää aivan kaikesta Ja vanhemmat täysin epäjohdonmukaisia. Uhkaavat älyttömillä asioilla ja eivät tietenkään voi pitää kiinni niistä uhkauksista.

Sitten lääkitään lapsia vaikka pitäisi ohjastaa vanhempia.

Hullua touhua.

Oikeesti. Älä kommentoi asiaa mistä et mitään ymmärrä. Jooko?

Nepsyoireet on aivan eri asia kuin huono kasvatus. Toki huonosti hoidettu vanhemmuus takuuvarmasti pahentaa nepsyoireita. Mutta ne oireet voivat olla todella voimakkaat, vaikka vanhemmat tekisi kaiken oikein.

Ja se että nepsyoireisia olisi paljon, on vain sinun itsesi kehittämä harha. Asiasta vain viimein puhutaan avoimemmin, sekä diagnostiikka on kehittynyt. Siksi sinulle on voinut muodostua kuva, että nepsyoireisia olisi jotenkin paljon, tai enemmän.

Eri vastaaja tässä mutta totta on se miten tilanne näkyy koululuokissa. Elämme hyvin erilaista aikaa kuin 1980-luvulla. Tähän liittyy olennaisena osana vanhemmuus ja myös rajat ja ns.kurinpidon demonisointi oppimisympäristöissä.

Kaikki kehitys ei ole ollut hyvää. Oppimisympäristöissä on menty aivan surkeaan suuntaan. Vääriä diagnooseja annetaan alakouluikäisille jatkuvasti, vaikka olisi kyse kulttuuri ja kasvatuseroista.

ja vanhemmuus nimen omaan siinä mielessä, että hyväksi havaittuja keinoja kasvatukseen ja rajoittamiseen ei saa enää käyttää. Normaali lapsi ymmärtää parin päivän jälkeen että eri paikoissa käyttäydytään eri tavoin, eli vaikka kotona saisi sitä ja tätä tehdä, niin lapsi ymmärtää kyllä ettei koulussa saa.

Mitä ne hyväksi havaitut keinot mielestäsi on? Normaalin määrittely ois tässä nyt ehkä paikallaan myös. :) Jos puhutaan sitten vaikka lapsesta, jolla vaikka niitä nepsyoireita, niin vaikka hän ymmärtäisi kuinka, että miten jossain käyttäydytään, niin hän ei välttämättä vain pysty. Millä sitä lähtisit korjaamaan? Kovemmalla kurilla? Mitä luulet siitä seuraavan?

Tietenkin "normaali" lapsi on eri asia. Tai ainakin helpompi. Keinoja kasvattamiseen, ja rajojen asettamiseen on kyllä vaikka mitä. Muitakin kun ne perinteiset. Usein ne ns. perinteiset on käytössä silloin, kun vanhempi haluaa yrittää päästä vähemmällä keskittymisellä siihen lapseen. Jokainen lapsi kun on erilainen, ja kaikkiin ei toimi samat keinot.

Kyllä sinä ymmärsit mitä tarkoitin normaalilla lapsella ;) että älä viitsi saivarrella. Hyväksi havaitut keinot on niitä jotka toimivat. Huonoja keinoja ovat ne jotka eivät toimi, mutta joita on pakko yrittää käyttää kun parempia ei ole enää mahdollista käyttää. Nepsylapsi ei mitenkään mystisesti korjaannu kurinpidolla, voi käydä ihan päinvastoin. Pointti olikin se, että normilapsella voi olla huono käytöstä ja vääriä malleja opittuna kotoa vanhempien toimesta, mutta hän normaalina pärjää eri ympäristössä eri säännöillä vaikka kotona olisikin miten sattuu kasvatus.  Nepsylapsi taas ei toimi halutulla tavalla vaikka sitä miten kasvattaisi, koska hän ei siihen syntymäominaisuuksiensa puolesta  kykene.

Pieni saivartelu on kyllä välillä paikallaan. :) Ihan jo osoittaakseen, että asiat harvoin on yksinkertaisia. Et vastaa, että mitä on hyväksi havaitut keinot. Jonkun mielestä kun vaikka ruumiillinen kuritus on hyväksi todettu keino. Mitä se ei kuitenkaan ole. Ihan todistetusti se ei toimi, ja on täysin tarpeetonta. Jonkun mielestä lapsen nolaaminen voi olla hyvä keino. En voi mitenkään tietää, mikä sun mielestä on hyvä keino. Enkä myöskään sitä, että miten määrittelet normaalin. Mutta joo, luultavasti silti ymmärsin mitä tarkoitat normaalilla. :) Joku toinen voi ymmärtää sen ihan eri tavalla. 

Kuritus ei koskaan ole hyväksi tai rankaiseminen. Sen sijaan välitön palaute toimii. Fyysinenkin. 

Kuritus ja rankaiseminen ei ole kasvatusta ollenkaan, vain vanhemman puolelta lähtevää räimimistä. Järkevät normaalit ihmiset tietävät mitkä ne keinot ovat, mutta se ei auta, kun joka tuutista tungetaan toimimattomia keinoja. Siihnehän on syynsä miksi en näitä keinoja avaa.

Sulla tuntuu olevan joku fiksaatio tohon normaaliin ;) Ois kiva tietää mikä se sun normaali on. Ja vielä enemmän se, että miksi et niitä hyvänä pitämiäsi keinoja voi avata. Veikkaan, että en sittenkään ymmärtänyt mitä tarkoitit aiemmin. Ja kaikkein eniten haluaisin tietää, että mitä tarkoitat välittömällä fyysisellä palautteella. Koska varmaan ymmärrät, että sen voi käsittää todella monella eri tavalla. Enkä siis väitä, että tekisit jotain väärin, mutta keskustelussa ei ole mitään järkeä, jos et avaa mitä tarkoitat. Harva täällä osaa ajatuksia lukea. :)

Ja aiempaan vielä, kyllä nepsylapsenkin saa "toimimaan halutulla tavalla". Se vain vaatii enemmän työtä. Josta pääsee näppärästi tohon "toimimaan halutulla tavalla". Varmaan ymmärrät mitä minä siihen puuttumisella tarkoitan? 

Sinä et kyllä taida tuntea kuin pari helppoa nepsylasta, jos niitäkään jos väität että ne kaikki saat toimimaan haluamallasi tavalla :D

Paistaa kilometrin päähän syy tuolle "voisitko hieman avata tätä"-maanittelulle. Ei, en voi, jos ihminen ei ymmärrä että joku toinen keino toimii, ja joku toinen ei, niin se on ihan se ja sama mitä ne keinot ovat, kyn se ymmärrys siellä päässä puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes jokainen äitipuoli tekee varmasti parhaansa. Jotkut valittaa täällä, ettå he eivät rakasta toisen ihmisen lasta. Käännetäänpä kysymystä vähän: miten paljon voit rakastaa lasta, joka ei ole sun oma, ei asu jatkuvasti sun luona, joka ei rakasta sua, vaan pitää sua lähinnä jonain turhakkeena/roskakorina/palvelijana? Ei ihan niin yksinkertaista vai mitä? Se on sama kuin toimisit päiväkodissa lastenhoitajana ja siellä olisi joku kuriton toisen ihmisen riiviölapsi, jota sua vaadittaisiin rakastamaan.

Kuka vaatii rakastamaan? Välittämään kyllä. Kuten sen päiväkodin lastenhoitajankin pitäisi välittää vähintään sen verran, että tekee sen mikä on oikein. Vaikka kyseessä ois riiviölapsi. Siitä lapsesta kun harvemmin omasta vaikutuksestaan tulee riiviö. Kyllä se tulee ihan siitä kasvuympäristöstä jonka vanhemmat luo.

Jos sitä on pakko alkaa parisuhteeseen ihmisen kanssa kenellä on lapsia, ja etenkin muuttaa saman katon alle, niin se nyt vaan on parasta hyväksyä, että niistä lapsista pitää välittää ja huolehtia. Jos ei siihen ole valmis, niin paras kaikille, että ei ala koko suhteeseen. Ei niiden lasten pidä siitä kärsiä jos aikuiset eivät osaa tehdä järkeviä ratkaisuja. Se kun ei ole niiden valinta, että muuttaako saman katon alle joku ämmä/äijä mikä ei pidä niistä. 

Kyllä se menee ihna sen pariskunnan yhteisen sopimisen kautta, eikä niin että sinä määräät että kenestä tuntemattomien ihmisten pitää välittää, ja kenestä huolehtia.

Me ollaan sovittu nimen omaan niin, että molemmat huolehtii omat lapsensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tästä ei rehellisesti puhuta. Nepsyjen ja aikuisten vanhemmuuden "rajattomuuden" yhdistäviä tekijöitä?

Miten nepsyjä voi olla NÄIN paljon. Samaan aikaan näkee perheitä joissa lapsi päättää aivan kaikesta Ja vanhemmat täysin epäjohdonmukaisia. Uhkaavat älyttömillä asioilla ja eivät tietenkään voi pitää kiinni niistä uhkauksista.

Sitten lääkitään lapsia vaikka pitäisi ohjastaa vanhempia.

Hullua touhua.

https://www.medipudas.fi/raudanpuute-ja-adhd-kiistamaton-yhteys/

https://www.raudanpuute.fi/raudanpuutteen-syyt/raskausajan-raudanpuute-…

Äidin raudanpuute raskausaikana vaikuttaa myös sikiöön ja aiheuttaa esim. ADHD-oireyhtymää. Tutkimuksissa on havaittu raudan ja esim. magnesiumin ja D-vitamiinin puutosta ADHD-lapsilla.

(Sorry off-topic, mielestäni tämä asia on tärkeää tuoda esille.)

Älä viitsi spämmätä tällaista. adhd on kovastikin perinnöllinen tila, eikä mikään raudanpuutteen aiheuttama.

Itselläni lapsuus romahti, kun isäpuoli astui kuvioihin. Hän ei kohdellut kaltoin tai sanonut suoraan asioita, mutta pystyin aistimaan, että olen häiriö hänen uudessa suhteessaan. Varsinkin kun hän ja äitini saivat lapsia, tunsin olevani syöpäläinen perheessä. Äitini pyrki hoitamaan uusperhekuvion mallikkaasti, ja tutustuttamaan meidät heti tavattuaan. Valitettavasti side tuntemattomaan lapseen ei vain muodostu yrittämällä. Täysi-ikäistyttyäni isäpuoli alkoi vihjailemaan, että olisi aika muuttaa pois.

Olin lapsena todella hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, joten ADHD-kuviot eivät olleet ongelma tässä tapauksessa.

"Olen vuosia kuunnellut kauhutarinoita äitipuolista, jotka jättäneet ystävieni lapset eri tavoin huomioitta; vain yhteinen lapsi pääsee matkalle mukaan, yhteinen saa harrastaa mitä tahansa, mutta isän lapsen harrastusmaksuja ei koskaan makseta ( äiti maksaa ne yksin ), koulun juhlista valitaan aina yhteisen lapsen juhla, eli isä ei tule koskaan vain oman lapsensa juhlaan…lista on uskomaton ja loputon."

Haluan kommentoida tähän. Olen nainen, miehellä 1 lapsi edellisestä suhteesta ja meillä on 2 yhteistä lasta. Ihmettelen että kommentissa äiti maksaa harrastusmaksut itse, isät kuitenkin maksavat maksukykynsä mukaan elatusmaksua josta voi kattaa harrastuksia.Lapsenvalvojalla voi myös laittaa kuluksi erityisen kalliin harrastuksen joka otetaan huomioon.... Bonuslapsen äidin kotona he matkustavat usein ja lapsi harrastaa kolmea kallista harrastusta. Lapsen äiti maksaa harrastuskulut ja matkakulut..Joskus on pyytänyt lapsen matkan maksamista jälkikäteen, summa todella iso eikä mies tietenkään maksanut, asiasta ei oltu sovittu etukäteen.Jos etukäteen sovittaisiiin matkaluluista, lapsi ei todennäköisesti pääsisi matkoille, miehellä ja meidän jaetulla taloudella ei ole varaa.Jos lapsen äiti haluaa matkustaa hän vastaa kuluista itse tästä syystä. Mies maksaa tietysi (suurta) elatusmaksua, jos joku sitä miettii, tästäkin summasta voi säästää matkouhin jos haluaa. Yhteinen lapsemme harrastaa hyvin kallista urheilulajia, jonka maksamme puoliksi. Toinen yhteinen lapsemme ei vielä harrasta mitään. Emme matkusta ulkomaille perheenä, sillä viiden henkilön matkakulut ovat meille liian suuria.Maksut ja kulut hoidettaisiin aina 50/50, jos olemme reissuilla kotimaassa olemme aina toimineet näin. Kuitenkin yleensä lähinnä minä matkustelen lasten kanssa ja maksan kulut kaikista lapsista, enkä näe ongelmaa siinä, meillä on läheiset välit ja haluan viettää aikaa lasten kanssa. Emme matkusta ilman miehen lasta, meillä perhelomat ovat koko perheelle tietysti!

Vierailija kirjoitti:

Äitien kannattaa tehdä kaikkensa, että lapset ei joudu altistumaan näille perheeseen muka kuuluville vihamielisille naisille.

Harmi vain että se katkera kaikkien, jopa omien lastensa elämän pilaaja on hyvin usein se äiti itse. Kammottavaa. Hänhän on se jonka pitäisi siipiensä suojissahoivata pienokaisiaan, mutta sen sijaan on valmis heittämään ne suden suuhun kunhan saa kostonsa ja hyvityksensä. Pelkkiä välineitä lapsiparat äidilleen :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukeneena, en varmaan ikinä halua ryhtyä suhteeseen. Lapseni tarvitsee minua vielä pitkään ja en kestäisi jos lapsi olisi toiselle taakka saatika että häntä inhoaisi. Lapsi ansaitsee rakkautta ympärilleen, enkä anna kenenkään pilata lapseni elämää sillä että uusi kumppani kohtelisi lastani huonosti.

Mä tein tuon ratkaisun 15 vuotta sitten kun erosin lasten isästä. On ihan selvää, että toisen lapsiin ei välttämättä kiinny,  en itsekään kiintynyt ex-miehen lapseen.

Nyt kun nämä omat ovat täysi-ikäisiä, voin alkaa suhteeseen. Mutta harmillisesti tarjolla tuntuu olevan vain miehiä, joilla on kouluikäisiä lapsia...

Sain oman lapseni 20-vuotiaana, ja  lapsen ollessa 17v, jolloin hän muutti kotoa opiskelemaan, niin itse olin 37v. 37-vuotiailla miehillä on todella usein kouluikäisiä lapsia. Kuten myös pari vuotta nuoremmilla, ja pari vuotta vanhemmilla :D Noh, otin sitten miehen jolla oli 7 ja 11-vuotiaat lapset. 

Vierailija kirjoitti:

Äitien kannattaa tehdä kaikkensa, että lapset ei joudu altistumaan näille perheeseen muka kuuluville vihamielisille naisille.

No kun se äiti tarvitsee omaa aikaa.

On ollut erimielisyyksiä paljon lapsen synnyttyä sen kasvatuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Siis eikö kukaan välitä puolisonsa lapsista, ihan vain siksi että ne ovat sinun rakkaan puolisosi lapsia ja varmasti hänelle tärkeitä ihmisiä, ja myös siksi että lapset ovat lapsia, eivät valmiita ihmisiä, joita aikuisten -oli oma vanhempi tai ei- kuuluisi pitää huolta ja auttaa huomatessaan lapsen huolenpitoa kaipaavan.

Siis ihan sellainen perustavanlaatuinen toisesta ihmisolennosta vilpittömästi välittäminen puuttuu täältä? Mikä on hieman huolestuttavaa olettaen että tällä palstalla liikkuvista monet omaavat omiakin jälkeläisiä

Tunnevammaiset mamit pörrää vauvapalstalla

Tämä ketju vahvistaa jälleen: älkää erotko turhaan.

On niin väärin erota sen vuoksi, että mies ei halua leikkipuistoon tai ei muista synttäreinä. Ja sen takia altistaa omat lapset ties mille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla samakaltainen tilanne naisen kanssa. Nepsyjä pari kpl. Aika tehokkaasti vievät ajan. Nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. Jos ryhtyisin ottamaan vastuuta hänen lapsistaan esim. auttamalla arjen asioissa enemmän, alistunko aisuriksi? Koska lapsilla kuitenkin on isä joka voisi tehdä enemmän osallistumalla lastensa asioihin. Emme asu yhdessä ja itselläni on kaksi kouluikäistä vuoroviikoin.

Tuli vähän paha olo tuosta alistumisesta. Kuulostaa siltä, ettet rakasta naisystävääsi. Hän tuskin kaipaa tuollaista miestä rinnalleen.

Rakastan kyllä häntä. Mutta onko mielestäsi väärin vaatia lasten omaa isää osallistumaan heidän elämään, vaikka onkin päättänyt olla viikonloppuisä joka toinen viikko? Minulla on omat lapset joka toinen viikko luonani jollain elän heidän ehdoillaan. Joka toisen viikon vietän naisystäväni ja hänen lasten luona. Mielestäni perusjuttuihin kuten harrastuskuskaukset ja lääkärikäynnit, tai kavereiden luo kuljetukset voisi pyytää välillä myös lasten isältä. Nyt ne vievät naisystäväni aikaa minimipalkan että huomaan hänen uupuvan siitä. Tuo aisuriksi alistuminen on taas vauvapalsta kieltä.