Sinä lapseton, joka olet yhdessä lapsellisen puolison kanssa. Mitä ajattelet/tunnet puolisosi lasta kohtaan?

Juuri tästä syystä olen kiertänyt aina kaukaa kaikki naiset joilla on lapsia. Onneksi valinnanvaraa on aina ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huom: useimmiten näissä.ei niin toimivissa uusperheissä on ongelmien takana hullu ex. Niin meilläkin. Miehen ex on kuin joku pikkukakara kun tykkää tehdä kiusaa ja puhua niin paljon huonoa minusta ja miehestä. Tottakai lapset on sitten kauheita meitä kohtaan kun miehen ex on myrkyttänyt ne meitä vastaan. Eli en nyt lähtisi leuhkimaan sillä,kuinka itse kukin on niin ihana ja rakastava bonusvanhempi. Kun oikeasti näissä toimivissa uusperheissä on kyse siitä, että exät on täyspäisiä ja kaikki ovat hyvissä väleissä keskenään. Se ei tee sinusta mitään erinomaista äitipuolta eikä sun toiminnalla ole mitään osaa tai arpaa siihen. Täyspäiset vanhemmat kasvattavat täyspäisiä lapsia, jotka on myös ihania bonuslapsia. Katkerat kakaravanhemmat kasvattaa pikku riiviöitä, jotka on ilkeitä kaikille.

Mitähän tässä on tapahtunut? Mies valinnut naisen, pidetty ehkä häät ja saatu lapset. Sitten meni jotain pieleen. Miksi perhettä ei saatu pidettyä kasassa vaan mukaan kuvioihin tuli ulkopuolisia henkilöitä? Yleensä katkeruudella on syynsä.

Sinun katkeruutesi ei saa pilata lastesi elämää. Mieti sitä.

En ole tajunnut miten paljon uudet kumppanit eivät halua puolisonsa lapsia osaksi perhettään. Omassa elämässäni sellaisia tapauksia, joissa uudet äiti- tai isäpuolet ovat ottaneet lapset omikseen vaikka eivät olekaan biologisia vanhempia tai ollet paikalla vaihtamassa näiden lasten vaippoja.

Kysymyksessä taitaa olla juuri nämä henkilödynamyykat, mutta vielä enemmän uskon vaikuttavan sen, kuinka todellinen on perhe/lapsihaave/lapsirakkaus tälle uudelle kumpoanille. Jos ei itse halua lapsia ja kumppanilla on sellaisia jo, on tilanne hyvin haastava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla samakaltainen tilanne naisen kanssa. Nepsyjä pari kpl. Aika tehokkaasti vievät ajan. Nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. Jos ryhtyisin ottamaan vastuuta hänen lapsistaan esim. auttamalla arjen asioissa enemmän, alistunko aisuriksi? Koska lapsilla kuitenkin on isä joka voisi tehdä enemmän osallistumalla lastensa asioihin. Emme asu yhdessä ja itselläni on kaksi kouluikäistä vuoroviikoin.

Tuli vähän paha olo tuosta alistumisesta. Kuulostaa siltä, ettet rakasta naisystävääsi. Hän tuskin kaipaa tuollaista miestä rinnalleen.

Rakastan kyllä häntä. Mutta onko mielestäsi väärin vaatia lasten omaa isää osallistumaan heidän elämään, vaikka onkin päättänyt olla viikonloppuisä joka toinen viikko? Minulla on omat lapset joka toinen viikko luonani jollain elän heidän ehdoillaan. Joka toisen viikon vietän naisystäväni ja hänen lasten luona. Mielestäni perusjuttuihin kuten harrastuskuskaukset ja lääkärikäynnit, tai kavereiden luo kuljetukset voisi pyytää välillä myös lasten isältä. Nyt ne vievät naisystäväni aikaa minimipalkan että huomaan hänen uupuvan siitä. Tuo aisuriksi alistuminen on taas vauvapalsta kieltä.

No onko tuottanut tulosta se että sinä olet kieltäytynyt auttamasta naisystävääsi? Oletko soittanut tälle isälle että hänen kuuluu kuskata lapsiaan, vai onko tätä ainoastaan sinun hiljainen mielenosoituksesi josta ei ole mitään hyötyä kenellekään? Mitä saat tuosta itse?

Ei ole koska varsinaisesti en ole joutunut kieltäytymään koska hän ei ole pyytänyt. Sen sijaan olen ehdottanut että yrittää saada lasten isää osallistumaan sen sijaan että vaivaa lasten isovanhempia tai muita heidän sukulaisia. Ja tämä taas on välillä tuottanut tulosta. Ja en todellakaan aio olla missään tekemisissä lasten isän kanssa.

Miksi naisystävän pitäisi väkisin yrittää halutonta eksää osallistaa? Jotta sinulla olisi hyvä mieli? miksi sinulle tulisi siitä hyvä mieli?

Luojan kiitos, puolison lapset on aikuisia eikä niitä tarvitse nähdä kuin pari kertaa vuodessa, eri puolella Suomea kun asuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin aina halunnut paljon lapsia, en saanut. Olin ikionnellinen kun mieheni oli ehtinyt tehdä nuoruuden rakkautensa kanssa kaksi lasta ja minä pääsin heidän elämäänsä kun he olivat 2-ja 4-vuotiaita. Olin tosi aktiivisena siinä että saatiin järjesteltyä siten, että lapset on meillä about viikko-viikko eikä vain viikonloppuisin (miehellä super kuormittava työ vaikeilla työajoilla, siksi minua tarvittiin paljon).

Mies oli iloinen kun pystyi olla enemmän lastensa kanssa ja minä iloinen kun sain näin ihanan perheen. Nykyään meillä on myös yhteinen (ihme!!) 4v lapsi ja olen superiloinen että meillä on iso perhe ja sisaruksilla toisensa.

Nämä ovat kaikki ”meidän lapsia” ja aivan kaikkein rakkaimpia maailmassa. Miehen exänkin kanssa olen niin hyvissä väleissä että soitellaan välillä viikolla lasten kuulumisia ja hän on ottanut meidän iltatähden luokseen isosisarusten kanssa joskus viikonlopuksi kun meillä on ollut jotain menoa.

Elämässä ei mikään ole niin tärkeää ja mahtavaa kuin perhe❤️

Että oikein superkuormittava työ? Onko ihan vaativaa asiantuntijatyötä vai ylempiä johtotehtäviä? Sinä olet ilmeisesti kotirouva?

Sulle tiedoksi, että mun mies on rekkakuski a voin sanoa, että se on superkuormittavaa työtä ja työajat on vaikeat. Suurin osa duunaritöistä nääs on oikeasti raskaita.

Ai että on mahtavaa kun joku kateellinen katkero keksii ketjuun liittymättömästä aiheesta käydä kateelliseksi vaikka kirjoittaja ei edes maininnut mitä työtä miehensä tekee 😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla samakaltainen tilanne naisen kanssa. Nepsyjä pari kpl. Aika tehokkaasti vievät ajan. Nyt olen kahden vaiheilla mitä tehdä. Jos ryhtyisin ottamaan vastuuta hänen lapsistaan esim. auttamalla arjen asioissa enemmän, alistunko aisuriksi? Koska lapsilla kuitenkin on isä joka voisi tehdä enemmän osallistumalla lastensa asioihin. Emme asu yhdessä ja itselläni on kaksi kouluikäistä vuoroviikoin.

Tuli vähän paha olo tuosta alistumisesta. Kuulostaa siltä, ettet rakasta naisystävääsi. Hän tuskin kaipaa tuollaista miestä rinnalleen.

Rakastan kyllä häntä. Mutta onko mielestäsi väärin vaatia lasten omaa isää osallistumaan heidän elämään, vaikka onkin päättänyt olla viikonloppuisä joka toinen viikko? Minulla on omat lapset joka toinen viikko luonani jollain elän heidän ehdoillaan. Joka toisen viikon vietän naisystäväni ja hänen lasten luona. Mielestäni perusjuttuihin kuten harrastuskuskaukset ja lääkärikäynnit, tai kavereiden luo kuljetukset voisi pyytää välillä myös lasten isältä. Nyt ne vievät naisystäväni aikaa minimipalkan että huomaan hänen uupuvan siitä. Tuo aisuriksi alistuminen on taas vauvapalsta kieltä.

No onko tuottanut tulosta se että sinä olet kieltäytynyt auttamasta naisystävääsi? Oletko soittanut tälle isälle että hänen kuuluu kuskata lapsiaan, vai onko tätä ainoastaan sinun hiljainen mielenosoituksesi josta ei ole mitään hyötyä kenellekään? Mitä saat tuosta itse?

Ei ole koska varsinaisesti en ole joutunut kieltäytymään koska hän ei ole pyytänyt. Sen sijaan olen ehdottanut että yrittää saada lasten isää osallistumaan sen sijaan että vaivaa lasten isovanhempia tai muita heidän sukulaisia. Ja tämä taas on välillä tuottanut tulosta. Ja en todellakaan aio olla missään tekemisissä lasten isän kanssa.

Miksi naisystävän pitäisi väkisin yrittää halutonta eksää osallistaa? Jotta sinulla olisi hyvä mieli? miksi sinulle tulisi siitä hyvä mieli?

Jotta meillä olisi edes hieman enemmän yhteistä aikaa. Ja oikeastaan siitä tulisi minulle kyllä hyvä mieli😝

Kohtelen kuin omaani. En ole koskaan halunnut lisääntyä, mutta halusin perheen. Nyt on, optimaalinen tilanne. Lapsella ei toista biologista vanhempaa, nyt on 2 vanhempaa. Everybody wins.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä? Miksi te menette yhteen ihmisen kanssa jolla on lapsia, jos ette huoli koko pakettia? Me ollaan uusperhe, 3 lasta. Molemmilla yksi edellisestä liitosta ja yksi yhteinen. Ei ole mitään sun/mun kuviota vaan meidän. Ollaan hyvissä väleissä exien kanssa, synttärit, joulut ym. voidaan viettää porukassa. Jos me halutaan etelään, me mennään viidestään ja me maksetaan meidän perheen kulut. Mun lapset asuu virallisesti meillä, miehen lapsi kirjoilla äidillään. Asutaan aika lähekkäin ja lapset ovat vähän missä sattuu milloinkin. Jos me ollaan iltavuorossa niin ovat yleensä miehen exällä, myös minun bioni ja meidän yhteinen. Oma ex tekee reissua ja on lapsen kanssa sitten tiiviisti kun on paikalla, välillä ottaa myös nämä muut jos ovat vaikka menossa huvipuistoon/pizzalle tms. Koska lapset eivät välitä, he ovat 3 sisarusta jotka haluavat tulla kohdelluksi sisaruksina. Jos jollakin olisi taloudellisesti tilanne että ei pystyisi siksi ottamaan, pitäisi varmaan neuvotella uudelleen ja avustaa mutta me ollaan tyytyväisiä kun näin ei ole. Exän koirakin asuu meillä sillon kun hän reissussa. Munsta on vaan upeeta! 3 mahtavaa lasta ja monta mahtavaa turvallista aikuista.

Onkohan kaikki muutkin samaa mieltä kanssasi että oikeasti on noin ihanaa? Tiedän yhden tapauksen jossa isä lähti uuteen suhteeseen lasten ollessa tosi pieniä ja lasten äiti väkisin loi idylliä jossa kaikki aikuiset voivat tulla toimeen keskenään ja kaikilla on ihanaa. Yhteisiä jouluaterioita ja sellaista. Oikeasti isää ja hänen uutta vaimoa ei vähempää olisi voinut kiinnostaa nämä ja kyllä ne yhteiset hetket pikkuhiljaa loppui ja elämä asettui lastenvalvojalla sovittuihin rajoihin.[/quot

Olen aivan varma. Meillä jokaisella menee lapset edelle, aina. Eikä meidän ovet sulkeudu heille sittenkään, kun lentävät pesästä. Me ollaan aikuisia kaikki ja erottu jokainen tahoillamme ilman katkeruutta. Sehän siihen ajaa, että pitää joka asiasta tapella.

Mun miehellä on kaksi ihanaa teiniä. Asuvat siis meillä 100% ajasta, käyvät äidillään päiväkylässä kerran kuussa. Pidän teineistä ja tiedän, että ihan yhtä hyvin heillä voi olla kaikenlaisia ajatuksia minusta, joten arvostan sitä että he ovat aikanaan ottaneet minut avosylin vastaan ja tulemme juttuun. Joskus meinaa hermo mennä, enkä aina oikein tiedä, miten pitäisi reagoida tai sanoa, mutta välitän heistä syvästi. Hienot teinit kaikenkaikkiaan.

Joskus toivon, että voi kun he olisivat minun lapsiani - ja joskus iloitsen siitä, etteivät ole :D

10 vuotta yhteiseloa.

Miehet eivät aina jaksa lapsiperhe-elämää ja antaa heidän mennä menojaan. Lapsille on haitallista tavata perheenrikkojia. Parempi on lasten elää äidin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos, puolison lapset on aikuisia eikä niitä tarvitse nähdä kuin pari kertaa vuodessa, eri puolella Suomea kun asuvat.

Etkö pidä heistä? Minä ainakin pidän puolisoni aikuisista lapsista ja omia minulla on myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä? Miksi te menette yhteen ihmisen kanssa jolla on lapsia, jos ette huoli koko pakettia? Me ollaan uusperhe, 3 lasta. Molemmilla yksi edellisestä liitosta ja yksi yhteinen. Ei ole mitään sun/mun kuviota vaan meidän. Ollaan hyvissä väleissä exien kanssa, synttärit, joulut ym. voidaan viettää porukassa. Jos me halutaan etelään, me mennään viidestään ja me maksetaan meidän perheen kulut. Mun lapset asuu virallisesti meillä, miehen lapsi kirjoilla äidillään. Asutaan aika lähekkäin ja lapset ovat vähän missä sattuu milloinkin. Jos me ollaan iltavuorossa niin ovat yleensä miehen exällä, myös minun bioni ja meidän yhteinen. Oma ex tekee reissua ja on lapsen kanssa sitten tiiviisti kun on paikalla, välillä ottaa myös nämä muut jos ovat vaikka menossa huvipuistoon/pizzalle tms. Koska lapset eivät välitä, he ovat 3 sisarusta jotka haluavat tulla kohdelluksi sisaruksina. Jos jollakin olisi taloudellisesti tilanne että ei pystyisi siksi ottamaan, pitäisi varmaan neuvotella uudelleen ja avustaa mutta me ollaan tyytyväisiä kun näin ei ole. Exän koirakin asuu meillä sillon kun hän reissussa. Munsta on vaan upeeta! 3 mahtavaa lasta ja monta mahtavaa turvallista aikuista.

Onkohan kaikki muutkin samaa mieltä kanssasi että oikeasti on noin ihanaa? Tiedän yhden tapauksen jossa isä lähti uuteen suhteeseen lasten ollessa tosi pieniä ja lasten äiti väkisin loi idylliä jossa kaikki aikuiset voivat tulla toimeen keskenään ja kaikilla on ihanaa. Yhteisiä jouluaterioita ja sellaista. Oikeasti isää ja hänen uutta vaimoa ei vähempää olisi voinut kiinnostaa nämä ja kyllä ne yhteiset hetket pikkuhiljaa loppui ja elämä asettui lastenvalvojalla sovittuihin rajoihin.[/quot

Olen aivan varma. Meillä jokaisella menee lapset edelle, aina. Eikä meidän ovet sulkeudu heille sittenkään, kun lentävät pesästä. Me ollaan aikuisia kaikki ja erottu jokainen tahoillamme ilman katkeruutta. Sehän siihen ajaa, että pitää joka asiasta tapella.

Siinä tapauksessa toivotan onnea. Olisihan noin toimiva systeemi kiva omallekin kohdalla. Saisi tehdä enemmän töitä.

Mun miehellä on tytär, itselläni ei ole lapsia enkä ole koskaan lapsista ihmeemmin pitänyt. Ollaan oltu yhdessä yli 20v ja lapsi oli just ja just jaloillaan pysyvä kun mentiin yhteen. Yritin, siis todella yritin kiintyä lapseen, hän oli hyvin käyttäytyvä eikä äiti hiekoittanut suhdetta, mutta kun rakkaus ei tule niin se ei tule. Lapsi tietenkin aisti että en halunnut hänen seuraa ja teki itseään vain enemmän tykö, käytiin terapiat ja kaikki, mutta lopulta ainoa ratkaisu oli että tapasin lasta mahdollisimman vähän - otin joko ylimääräisiä työvuoroja tai vietin kavereiden kanssa aikaa kun lapsi oli meillä. Näin isä ja tytär saivat myös viettää aikaa ilman että minun negatiivinen fiilis vaikutti heihin, ja isä oli aidosti läsnä lapselleen kun "vastuunjakajaa" ei ollut saatavilla. Lapsesta kasvoi upea nuori nainen, kun ikää tuli enemmän ja pikkulapsivaihe meni ohi aloimme lähentyä ja nyt kun hän jo perustaa omaa perhettä, olemme todella läheisiä ja rakastan häntä kuin omaani, jos lapseton näin voi sanoa.

Meillä siis välimatka vaikeassa vaiheessa auttoi, väkisin tuputtaminen olisi ollut tuhoisa tie. Jos en olisi rakastanut miestäni niin valtavasti, en kyllä olisi kyennyt sinnittelemään ensimmäistä kymmentä vuotta, mutta tässä tapauksessa lopussa kiitos seisoo. Nykyään toisinaan tuntuu että jos pitäisi valita, pitäisin mielummin tyttären kuin isänsä :DD

Vierailija kirjoitti:

Mun miehellä on tytär, itselläni ei ole lapsia enkä ole koskaan lapsista ihmeemmin pitänyt. Ollaan oltu yhdessä yli 20v ja lapsi oli just ja just jaloillaan pysyvä kun mentiin yhteen. Yritin, siis todella yritin kiintyä lapseen, hän oli hyvin käyttäytyvä eikä äiti hiekoittanut suhdetta, mutta kun rakkaus ei tule niin se ei tule. Lapsi tietenkin aisti että en halunnut hänen seuraa ja teki itseään vain enemmän tykö, käytiin terapiat ja kaikki, mutta lopulta ainoa ratkaisu oli että tapasin lasta mahdollisimman vähän - otin joko ylimääräisiä työvuoroja tai vietin kavereiden kanssa aikaa kun lapsi oli meillä. Näin isä ja tytär saivat myös viettää aikaa ilman että minun negatiivinen fiilis vaikutti heihin, ja isä oli aidosti läsnä lapselleen kun "vastuunjakajaa" ei ollut saatavilla. Lapsesta kasvoi upea nuori nainen, kun ikää tuli enemmän ja pikkulapsivaihe meni ohi aloimme lähentyä ja nyt kun hän jo perustaa omaa perhettä, olemme todella läheisiä ja rakastan häntä kuin omaani, jos lapseton näin voi sanoa.

Meillä siis välimatka vaikeassa vaiheessa auttoi, väkisin tuputtaminen olisi ollut tuhoisa tie. Jos en olisi rakastanut miestäni niin valtavasti, en kyllä olisi kyennyt sinnittelemään ensimmäistä kymmentä vuotta, mutta tässä tapauksessa lopussa kiitos seisoo. Nykyään toisinaan tuntuu että jos pitäisi valita, pitäisin mielummin tyttären kuin isänsä :DD

Mikä terapia? Pitikö mennä rikkomaan vauvaperheen liitto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tästä ei rehellisesti puhuta. Nepsyjen ja aikuisten vanhemmuuden "rajattomuuden" yhdistäviä tekijöitä?

Miten nepsyjä voi olla NÄIN paljon. Samaan aikaan näkee perheitä joissa lapsi päättää aivan kaikesta Ja vanhemmat täysin epäjohdonmukaisia. Uhkaavat älyttömillä asioilla ja eivät tietenkään voi pitää kiinni niistä uhkauksista.

Sitten lääkitään lapsia vaikka pitäisi ohjastaa vanhempia.

Hullua touhua.

Oikeesti. Älä kommentoi asiaa mistä et mitään ymmärrä. Jooko?

Nepsyoireet on aivan eri asia kuin huono kasvatus. Toki huonosti hoidettu vanhemmuus takuuvarmasti pahentaa nepsyoireita. Mutta ne oireet voivat olla todella voimakkaat, vaikka vanhemmat tekisi kaiken oikein.

Ja se että nepsyoireisia olisi paljon, on vain sinun itsesi kehittämä harha. Asiasta vain viimein puhutaan avoimemmin, sekä diagnostiikka on kehittynyt. Siksi sinulle on voinut muodostua kuva, että nepsyoireisia olisi jotenkin paljon, tai enemmän.

Eri vastaaja tässä mutta totta on se miten tilanne näkyy koululuokissa. Elämme hyvin erilaista aikaa kuin 1980-luvulla. Tähän liittyy olennaisena osana vanhemmuus ja myös rajat ja ns.kurinpidon demonisointi oppimisympäristöissä.

Kaikki kehitys ei ole ollut hyvää. Oppimisympäristöissä on menty aivan surkeaan suuntaan. Vääriä diagnooseja annetaan alakouluikäisille jatkuvasti, vaikka olisi kyse kulttuuri ja kasvatuseroista.

ja vanhemmuus nimen omaan siinä mielessä, että hyväksi havaittuja keinoja kasvatukseen ja rajoittamiseen ei saa enää käyttää. Normaali lapsi ymmärtää parin päivän jälkeen että eri paikoissa käyttäydytään eri tavoin, eli vaikka kotona saisi sitä ja tätä tehdä, niin lapsi ymmärtää kyllä ettei koulussa saa.

Mitä ne hyväksi havaitut keinot mielestäsi on? Normaalin määrittely ois tässä nyt ehkä paikallaan myös. :) Jos puhutaan sitten vaikka lapsesta, jolla vaikka niitä nepsyoireita, niin vaikka hän ymmärtäisi kuinka, että miten jossain käyttäydytään, niin hän ei välttämättä vain pysty. Millä sitä lähtisit korjaamaan? Kovemmalla kurilla? Mitä luulet siitä seuraavan?

Tietenkin "normaali" lapsi on eri asia. Tai ainakin helpompi. Keinoja kasvattamiseen, ja rajojen asettamiseen on kyllä vaikka mitä. Muitakin kun ne perinteiset. Usein ne ns. perinteiset on käytössä silloin, kun vanhempi haluaa yrittää päästä vähemmällä keskittymisellä siihen lapseen. Jokainen lapsi kun on erilainen, ja kaikkiin ei toimi samat keinot.

Kyllä sinä ymmärsit mitä tarkoitin normaalilla lapsella ;) että älä viitsi saivarrella. Hyväksi havaitut keinot on niitä jotka toimivat. Huonoja keinoja ovat ne jotka eivät toimi, mutta joita on pakko yrittää käyttää kun parempia ei ole enää mahdollista käyttää. Nepsylapsi ei mitenkään mystisesti korjaannu kurinpidolla, voi käydä ihan päinvastoin. Pointti olikin se, että normilapsella voi olla huono käytöstä ja vääriä malleja opittuna kotoa vanhempien toimesta, mutta hän normaalina pärjää eri ympäristössä eri säännöillä vaikka kotona olisikin miten sattuu kasvatus.  Nepsylapsi taas ei toimi halutulla tavalla vaikka sitä miten kasvattaisi, koska hän ei siihen syntymäominaisuuksiensa puolesta  kykene.

Pieni saivartelu on kyllä välillä paikallaan. :) Ihan jo osoittaakseen, että asiat harvoin on yksinkertaisia. Et vastaa, että mitä on hyväksi havaitut keinot. Jonkun mielestä kun vaikka ruumiillinen kuritus on hyväksi todettu keino. Mitä se ei kuitenkaan ole. Ihan todistetusti se ei toimi, ja on täysin tarpeetonta. Jonkun mielestä lapsen nolaaminen voi olla hyvä keino. En voi mitenkään tietää, mikä sun mielestä on hyvä keino. Enkä myöskään sitä, että miten määrittelet normaalin. Mutta joo, luultavasti silti ymmärsin mitä tarkoitat normaalilla. :) Joku toinen voi ymmärtää sen ihan eri tavalla. 

Kuritus ei koskaan ole hyväksi tai rankaiseminen. Sen sijaan välitön palaute toimii. Fyysinenkin. 

Kuritus ja rankaiseminen ei ole kasvatusta ollenkaan, vain vanhemman puolelta lähtevää räimimistä. Järkevät normaalit ihmiset tietävät mitkä ne keinot ovat, mutta se ei auta, kun joka tuutista tungetaan toimimattomia keinoja. Siihnehän on syynsä miksi en näitä keinoja avaa.

Sulla tuntuu olevan joku fiksaatio tohon normaaliin ;) Ois kiva tietää mikä se sun normaali on. Ja vielä enemmän se, että miksi et niitä hyvänä pitämiäsi keinoja voi avata. Veikkaan, että en sittenkään ymmärtänyt mitä tarkoitit aiemmin. Ja kaikkein eniten haluaisin tietää, että mitä tarkoitat välittömällä fyysisellä palautteella. Koska varmaan ymmärrät, että sen voi käsittää todella monella eri tavalla. Enkä siis väitä, että tekisit jotain väärin, mutta keskustelussa ei ole mitään järkeä, jos et avaa mitä tarkoitat. Harva täällä osaa ajatuksia lukea. :)

Ja aiempaan vielä, kyllä nepsylapsenkin saa "toimimaan halutulla tavalla". Se vain vaatii enemmän työtä. Josta pääsee näppärästi tohon "toimimaan halutulla tavalla". Varmaan ymmärrät mitä minä siihen puuttumisella tarkoitan? 

Sinä et kyllä taida tuntea kuin pari helppoa nepsylasta, jos niitäkään jos väität että ne kaikki saat toimimaan haluamallasi tavalla :D

Paistaa kilometrin päähän syy tuolle "voisitko hieman avata tätä"-maanittelulle. Ei, en voi, jos ihminen ei ymmärrä että joku toinen keino toimii, ja joku toinen ei, niin se on ihan se ja sama mitä ne keinot ovat, kyn se ymmärrys siellä päässä puuttuu.

Paistaa kilometrin päähän, että sisälukutaito vähän hukassa. Puutut yksityiskohtiin, yrittämättä ymmärtää mitä sanotaan. Tunnen pari todella vaikeaa nepsylasta. Mutta sulta meni pahasti pointti ohi. Todella pahasti. Kyse oli sinun ilmaisustasi "toimimaan halutulla tavalla". :D

Väkisin se ymmärrys juttuihisi puuttuu, jos ei edes kerro mitä tarkoittaa. Miten muuten voin tietää mitä tarkoitat, kun en tunne sinua? Jos kyseessä olisi joku kenet tuntee, niin silloin voisi tehdä johtopäätöksiä. Tuntemattoman kohdalla ei ole mitään hajuakaan mitä toinen tarkoittaa jos ei selitä. Mutta tosiaan, tästä voi tehdä jotain johtopäätöksiä sinusta, ja siitä miksi et avaa niitä hyviä tapoja kasvattaa. Kuten myös siitä, että uudet tavat ovat automaattisesti mielestäsi huonoja. Syy "maanittelulle" :D on se, että kukaan ei voi tietää mitä tarkoitat, jos et sitä kerro. Ehkä et uskalla kertoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes jokainen äitipuoli tekee varmasti parhaansa. Jotkut valittaa täällä, ettå he eivät rakasta toisen ihmisen lasta. Käännetäänpä kysymystä vähän: miten paljon voit rakastaa lasta, joka ei ole sun oma, ei asu jatkuvasti sun luona, joka ei rakasta sua, vaan pitää sua lähinnä jonain turhakkeena/roskakorina/palvelijana? Ei ihan niin yksinkertaista vai mitä? Se on sama kuin toimisit päiväkodissa lastenhoitajana ja siellä olisi joku kuriton toisen ihmisen riiviölapsi, jota sua vaadittaisiin rakastamaan.

Kuka vaatii rakastamaan? Välittämään kyllä. Kuten sen päiväkodin lastenhoitajankin pitäisi välittää vähintään sen verran, että tekee sen mikä on oikein. Vaikka kyseessä ois riiviölapsi. Siitä lapsesta kun harvemmin omasta vaikutuksestaan tulee riiviö. Kyllä se tulee ihan siitä kasvuympäristöstä jonka vanhemmat luo.

Jos sitä on pakko alkaa parisuhteeseen ihmisen kanssa kenellä on lapsia, ja etenkin muuttaa saman katon alle, niin se nyt vaan on parasta hyväksyä, että niistä lapsista pitää välittää ja huolehtia. Jos ei siihen ole valmis, niin paras kaikille, että ei ala koko suhteeseen. Ei niiden lasten pidä siitä kärsiä jos aikuiset eivät osaa tehdä järkeviä ratkaisuja. Se kun ei ole niiden valinta, että muuttaako saman katon alle joku ämmä/äijä mikä ei pidä niistä. 

Kyllä se menee ihna sen pariskunnan yhteisen sopimisen kautta, eikä niin että sinä määräät että kenestä tuntemattomien ihmisten pitää välittää, ja kenestä huolehtia.

Me ollaan sovittu nimen omaan niin, että molemmat huolehtii omat lapsensa.

Minä määrään? Tietenkään en kuvittele määrääväni yhtään mistään toisten elämässä. Hyvä että olette sopineet noin. Sitähän mä tossa ajoin takaakin. Että jos ei osaa sopia, miten asiat hoidetaan lasten suhteen, niin parempi olla alkamatta suhteeseen. Häiritseekö lukemistasi se, kun tunnut kovasti hermostuvan kun joku ei ole samaa mieltä kanssasi? ;)

Vierailija kirjoitti:

Kohtelen kuin omaani. En ole koskaan halunnut lisääntyä, mutta halusin perheen. Nyt on, optimaalinen tilanne. Lapsella ei toista biologista vanhempaa, nyt on 2 vanhempaa. Everybody wins.

Tuo on just se tilanne kun uusperhe jotenkin edes toimii, eli kun vanhempia on 2. Ajattele, kun on vaikka 4 "vanhempaa" sähläämässä mun sun ja meidän lasten kanssa. Ei hyvää päivää.

Liian monta avioerolasta nähnyt kirjoitti:

Rupesi pistämään vihaksi,kun luin ketjua. Miten ihminen on niin itsekäs, että vihaa sen ihmisen lasta, ketä sanoo muka rakastavansa? Ei kai ke lapset yllätyksenä tule? Se on koko paketti tai jos ei sitä pysty hyväksymään,, niin on kaikkien kannalta parempi, kun ei mene sotkemaan. Kasvakaa ensin itse aikuiseksi, ennen kuin alatte parisuhteeseen lapsettoman tai lapsellisen ihmisen kanssa, että teistä ei tule suhteeseen yksi kiukutteleva lapsi l

Sitä voi kuvitella, että kyllähän sitä voi rakastua kehen vaan, mutta todellisuus saattaa olla toinen. Mä en rakasta mun miehen lapsia. Ne on ihan jees. Ei mun tarviikaan sen enempää tuntea lapsia kohtaan, jotka käy meillä harvakseltaan.

Liian monta avioerolasta nähnyt kirjoitti:

Rupesi pistämään vihaksi,kun luin ketjua. Miten ihminen on niin itsekäs, että vihaa sen ihmisen lasta, ketä sanoo muka rakastavansa? Ei kai ke lapset yllätyksenä tule? Se on koko paketti tai jos ei sitä pysty hyväksymään,, niin on kaikkien kannalta parempi, kun ei mene sotkemaan. Kasvakaa ensin itse aikuiseksi, ennen kuin alatte parisuhteeseen lapsettoman tai lapsellisen ihmisen kanssa, että teistä ei tule suhteeseen yksi kiukutteleva lapsi l

Tämä! En ole ikinä ymmärtänyt, miksi näihin uusperheisiin päätyvät aina ne kaikkein epävarmimmat ja hermoheikoimmat naiset, joille miehen edellisen liiton lapset ovat uhka ja ärsyke. Nimeän tietoisesti sukupuoliroolit näin, koska oman kokemukseni mukaan miehet suhtautuvat naisen edellisen liiton lapsiin huomattavasti äitipuolia paremmin. Näin myös omalla kohdallani, miehelleni oma lapseni on todella tärkeä ja rakas. Toki asiaa saattaa auttaa se, että me aikuisina, itsenäisinä ihmisinä emme asu yhdessä.