Mitä halusitte pienenä, mutta ette ikinä saaneet?

Olisin halunnut Lundby-nukkekodin joululahjaksi. Kaverillani oli sellainen ja oli aivan maagisen ihanaa, kun siinä oli toimivat sähköt. No, mä sain mielestäni ruman, peltisen version nukkekodista. En tykännyt siitä lainkaan. Myöhemmin ymmärsin kyllä, ettei ollut rahaa haluamaani taloon.

Aikuisena ostin kirpparilta Lundby-nukkekodin ja ajattelin tyttäreni kanssa kunnostaa sen hienoksi. No, tyttöä ei kiinnostanut, joten jäi enemmänkin äidin omaksi projektiksi :).

Oikean barbin, sain vain kopioita. Lisäksi olisin halunnut pianotunneille, mutta meillä ei ollut varaa hommata pianoa kotiin harjoittelua varten. Uskon, että elämäni olisi ollut toisenlaista jos olisin päässyt. Musiikki olisi ollut jotain vastapainoa yläasteen kiusaamistilanteille.

Isä aina moitti, etten osaa luistella oikein, vaan potkin kärjillä vauhtia. Käski ottaa pojista mallia, koska pojat osaavat luistella. Yritin, mutta lisäksi toivoin joululahjaksi poikien luistimia, joissa ei sitä sahalaitaa terän kärjessä ole, ettei olisi voinutkaan potkia sillä vauhtia. Poikien luistimia tai pyöreäkärkisiä tyttöjenkään luistimia en koskaan saanut.

Vierailija kirjoitti:

Mä en saanut kavereita, olisin erityisesti halunnut koulussa ns. parhaan kaverin. Olin kuitenkin tosi yksinäinen, koska juuri minun luokallani oli lisäkseni vain yksi ikäiseni poika josta en pitänyt. Nykyisin olen lähes erakko :/

Sama täällä. Mekin muutettiin usein isän työn takia, oli vaikea solmia kaverisuhteita kun kaikilla oli jo ennestään parhaat kaverit, ja olin kuitenkin niin diplomaattinen etten pystynyt tunkemaan itseäni kolmanneksi pyöräksi ja aiheuttaa turhaa draamaa toisten kaverisuhteisiin. Hengailin sitten eri kavereiden kanssa, hyvin pinnallisesti. Minun on sen takia helppo tulla pinnallisesti toimeen hyvin eri tyyppisten ihmisten kanssa ja ihmisjoukossa kuten esim. töissä, mutta näin aikuisiälläkään minulla ei ole hyviä kavereita työajan ulkopuolella. Siksi olen erakoitunut, mutta toisaalta koitan ajatella positiivisesti, että kun ei ole kavereita, paitsi oma mies, niin välttyy paljon turhalta draamalta kodin ulkopuolella.

Piparia halusin, en saanut.

Vierailija kirjoitti:

Barbien, sain vain Daisyn. Tyttärelläni sitten olikin yli 20 Barbia. Ja nyt aikuisena ”syyllistää”mua miksi hänelle on syydetty niitä tuollainen määrä?!

Minä en saanut sitä oikeaa Barbia, vaan jäljennöksen! Katkeraa, kun se kopio oli ihan toisenlaisesta aineesta tehty ja naamakin oli ruma :/

Vierailija kirjoitti:

Rakastavat vanhemmat.

Kuin myös. Edes jotain leikkikaluja, harrastusta, ylipäätään opastusta ja neuvoja elämää varten. Työtä, työtä pienestä alkaen ja syyllistämistä.

Halusin olla enemmän äidin ja isän kanssa, mutta olivat molemmat yrittäjiä ja paljon poissa kotoa.

Legoja. Eipä ostettu vaikka halusin kun olin tyttö :(. Pienenä kadehdin poikien leluja ja mielestäni ne olivat paljon mielenkiintoisempia

Mulla oli lapsena lähes kaikki mahdollinen, vanhemmat varmaan ostivat huonon omatunnon takia, koska kotiolomme oli aivan paskat ja olimme siis rutiköyhiä, koska vanhemmat laittoivat kaikki rahat heti sileäksi.

No, oma haaveeni oli kuitenkin Playmobil-talo, taisi maksaa 1000 markkaa. Koskaan en sitä saanut, vaikka omistin jo kaikki huonekalutkin siihen, jotka olin vuosien aikana kerännyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Barbien, sain vain Daisyn. Tyttärelläni sitten olikin yli 20 Barbia. Ja nyt aikuisena ”syyllistää”mua miksi hänelle on syydetty niitä tuollainen määrä?!

Oiiiiiiii, mä tykkäsin Daisysta enemmän kuin aidoista Barbeista. Daisy oli tyttömäisempi, raikkaan näköinen. Barbie etupuskurit sojossa liian aikuismainen mun mieleeni. Onneksi kaverini olivat samaa mieltä ja meillä olikin usein Daisy-leikit menossa.

Toivoin hartaasti synttärilahjaksi magneettipenaalia. Sain sitten juhlapäivänä paketin, jonka muoto ja tuntu passasi himoitsemaani penaaliin. Mikä pettymys kun paketista paljastui tavallinen kynäpussukka ja joku samanmuotoinen pieni kirja. Isä oli lahjan hankkinut ja äitikin paketin auettua totesi isälle, että ' olisit nyt vaan sen magneettipenaalin ostanut.

Hevosen. Tosin sen taloudellinen mahdottomuus meidän perheelle oli minulle aina ihan täysi selviö. Siksi en sitä varsinaisesti edes koskaan pyytänyt.

Nykyään en omaa ostaisi itsekään, vaikka rahaa olisikin, ja vaikka harrastankin muiden hevosilla...

Mielikuvituksessani meidän perheellä oli valtava hevostila.

Vierailija kirjoitti:

Hevosen. Tosin sen taloudellinen mahdottomuus meidän perheelle oli minulle aina ihan täysi selviö. Siksi en sitä varsinaisesti edes koskaan pyytänyt.

Nykyään en omaa ostaisi itsekään, vaikka rahaa olisikin, ja vaikka harrastankin muiden hevosilla...

Mielikuvituksessani meidän perheellä oli valtava hevostila.

Tämä on kuin minun näppikseltä. Paitsi, että vanhempani lupasivat mulle lapsena ponin kunhan äiti menee töihin. Äiti oli kotiäiti ja kun sitten meni töihin, ei ponia kuulunut.

Nyt olisi varaa ostaakin oma ja lapsillekin poni, mutta en halua omistamisen riesaa itselleni. Ennemmin harrastamme muiden hepoilla.

ralliteippiä

Vierailija kirjoitti:

Olisin halunnut muumitalon ja merenhuiske-laivan (missä on niitä pieniä muumifigureita mukana.)

Olen vähän katkera kun en saanut niitä. Syy oli kuulemma opettaa "kaikkea ei voi saada". Sain sitten paljon turhaa roskaa ja halpoja rumia leluja. Muumitaloon olisi ollut HELPOSTI rahaa.

Tämä !

Ollaan tosi nopeasti menty tähän. Mikä on ykköstoive ?

Nyt lapset ovat vanhempia, sama jatkuu edelleen.

Lapset saavat kummatkin yleensä yhden paketin.

Siihen osallistuu vanhemmat ja appivanhemmat.

Rakkautta, hyväksyntää, tarpeideni kuuntelemista, henkisesti terveet vanhemmat ja onnellinen lapsuus. Vanhemmat eivät menneet naimisiin rakkaudesta vaan toinen velvollisuudesta.

Kaikista tärkeintä oli äidin mielipiteet ja totteleminen vaikka olisi kuinka sairasta ja hullua. Meillä muilla sitten ei ollut väliä ja muutenkin olin keskimmäisenä väliin putoaja ja näkymätön. Siis traumat jäi ja tehtiin avioon kelpaamattomaksi

Olisin toivonut, että kotimme olisi ollut siisti ja kodikas. Sen sijaan huonekalut olivat kirpparikamaa, jonka koirat vielä muotoilivat uusiksi. Astiat eriparia, ja juomalaseina baareista nyysittyjä tuoppeja. Tupakkaa poltettiin sisällä, ja viikonloppuina haisi olut ja viina. Ihmisiä nukkui lattialla ja sohvalla. Petivaatteet olivat pesunkin jälkeen koirien eritteiden tahrimia. Jääkaappi oli useimmiten lähes tyhjä. Omat vaatteet ja lelut oli saatu serkuilta ja naapureilta, eikä kaikki edes olleet tytöiltä.

Hevosen

Mitään lautapelejä. Olinko vähän kateellinen, kun äiti osti kyllä serkuille Muuttuva Labyrintti -pelin ja taisipa joku kaverikin joskus saada meiltä synttärilahjaksi jonkin lautapelin. Äidilläni oli jokin trauma Monopoli-pelistä, jota oli joutunut pelaamaan työssään lasten kanssa, ja ilmeisesti hän oletti kaikkien lautapelien olevan samanlaisia. Kaikki vähänkään useampaa lautapeliä pelanneet varmaan tietävät, että eihän se Monopoli tunnu loppuvan ikinä, ja kaiketi sen säännötkin olivat peleihin tottumattomalle äiti-paralle liikaa...

Lapsena pääsin nauttimaan lautapeleistä  ainoastaan kaverin luona, ja voi että miten mä nautinkin! Aikuisena on myös löytynyt kiva peliporukka ja nykyään lautapelejä löytyykin joka makuun. Hyvä, että ainakin aikuisena voi nauttia lautapeleistä kavereiden kanssa, kun perheessä ketään ei tuntunut moinen kiinnostavan.