Mitä halusitte pienenä, mutta ette ikinä saaneet?

Kissan tai koiran

Kissan, puhuvan papukaijan

Olisin niin pienenä, etten itse muista, kuulemma halunnut soittaa viulua.

Aikuisena tutustuin naapurissa asuvaan ikäiseeni naiseen, joka oli ammattiviulisti. Hän sanoi, että viulunsoiton opettajat ovat usein aika ankaria ja "osa ihan hulluja". He kuulemma esimerkiksi uittavat pikkuoppilaiden käsiä vuoroin kylmässä ja kuumassa vedessä.

Olen aika herkkä ihminen, enkä ole myöskään taipuvainen auktoriteetteja kunnioittamaan, että varmasti ihan hyvä, etten viulutunneille päässyt, vaikka ei se varmaan ollut se syy, vaan se, ettei me mitään niin varakkaita oltu, eivätkä vanhempani myöskään musiikki-ihmisiä. Olin siis aika pieni, kun olin ilmaissut sellaisen toiveen, koska en sitä muista itse. Eli varmaan jotain 3v. En tiedä, mistä olin sen ajatuksen saaanut eikä vanhempani niin pienen juttuja ottaneet vakavasti varmaankaan.

Vanhempien maalaisjärkeä saa kiittää, etten päässyt viulutunneille. Olisin varmasti vielä hullumpi kuin nykyään ja nykyään olen kuitenkin pahasti alkoholisoitunut aspergerinsyndroomainen mielenterveyssyrjäytynyt. Varmaan olisin jo hirttäytynyt viulunkieliin tai viiltänyt niillä ranteeni auki...

My little ponya en pienenä saanut.Siskoni sai sellaisen kummeiltaan lahjaksi ja niin olisin itsekin halunnut sellaisen.

Nyt aikuisena keski-ikäisenä löysin my little pony collegen ja pakkohan se oli itselle ostaa=)

Uudet Harry Potter-teemaiset tapetit mun huoneeseen äidin silloisen pitkäaikaisen miesystävän taloon. Sekin talon sitten myytiin kesällä 2014 enkä saanut koskaan niitä tapetteja, vaikka niin mulle lupailtiin ollessani 11-vuotias, kun muutin siihen taloon mun äidin kanssa. Siihen huoneeseen jäi nalletapetit.

M27

Nukenrattaat, mulle olisi kelvannut roheempikin malli, joten suunnittelin ne seitsenvuotiaana jämälaudan pätkistä. Ei toteutunut. Kampaus- ja meikkipää olisi kanssa ollut hieno ja kaikki Barbie-kama. Sain kyllä Ystävä-Barbien ja sille Prancer-hevosen, ne olivat mun lapsuuden aarteet.

Koira oli myös lapsena pitkään toiveissa, se toteutui kun oli vanhempi. Sain kyllä lelukoiran, joka liikkui, haukkui ja reagoi taputukseen korvassa olevan anturin kautta. Veli valitettavasti oli kova kiusaamaan ja sai rakkaan leluni rikki, se oli mulle oma koira ja nyt kun näitä muistelee niin iskee se sama suru kuin silloin. No nyt nykyään mulla on tuossa vieressä ihan oikea karvatassu.

Tämä menee vähän ohi aiheen, mutta tyttäreni halusi ostaa omilla synttärilahjarahoillaan vesipyssyn. Sanoin, että älä osta sellaista, kun rahoille olisi järkevämpääkin käyttöä. Tyttö sanoi, että koska minä olen tyttö, niin kukaan ei osta koskaan minulle vesipyssyä, vaan se pitää ostaa itse. Minusta se oli niin hyvin perusteltu, että annoin ostaa.

Ken-nuken, pianotunteja, ulkomaanmatkoja lentokoneella, kunnollista ruokaa, hevosen ja rikkaat vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Viewmaster

Oman lapsen toive pienenä oli "silmätarkka". Minulla ei ollut aavistustakaan mitä hän tarkoitti ja tajusin asian vasta vuosia myöhemmin. Siinä vaiheessa lapsi toivoi jo ihan muita juttuja.

Rahaa riittavästi kohtuullisiin tarpeisiin. Toki muutaman vuoden aikana oli, mutta ei enempää, kuin kohtuullisiin tarpeisiin. Duunarin palkka, työ ei vaatinut kuin parin viikon perehtymisen, joten palkka ei ollut suuren suuri, ei sillä mitään omakotitaloja rakentanut tai uusia autoja ostanut. Sitten tuli työttömyys, rahapula, viisi vuotta opiskelua, lisää työttömyyttä (eihän keski-ikäistä usein palkata), rahapulaa, työkkärin ja sossun painostusta palata takaisin samoihin töihin, sairautta ja lisää rahapulaa. Eikä se sairaus johtunut viinasta, enkä ollut laiskakaan, enkä kielitaidoton enkä osaamaton. Vaan oli ikää ja ei ollut niitä suhteita.  Kerran köyhä, aina köyhä, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Vaikka kuinka taistelet päästäksesi parempaan, ei se aina rahallisesti onnistu. Taitaa olla tämä maailma tarkoituksella tehty sellaiseksi. Mutta kaikesta huolimatta, olen vieläkin iloinen, että kävin koulua, osaan nyky-yhteiskunnassa hyödyllisiä asioita.

     Siellä taas joku irvailee, että menisit töihin siitä valittamasta. Mutta harvapa haluaa palkata uutena työntekijänä 65 vuotiaan.

Pitäisi voida leikkiä lapsena, ei aikuisena. Leikkikiintiö on oikeastaan vakio. Lapset saa sotaan vertaamalla leikkiin. -Jos ei saa leikkiä lapsena tai esittää aikuista liian nuorena, leikkii aikuisena- turhan usein liikenteessä.  Joissain kulttuureissa  työ  on elämä. Näissä maissa on vanhusbuumi tulossa.

Suomeen tulee myös, mutta eri syystä. Meillä riistovalta hoitaa lopun, on  jo perumaton.

Pikkusisarusta. Ymmärsin kyllä isompana sen miksi me 3 lasta olimme ihan riittävästi.

Joillakin on jäänyt lapsena moni juttu saamatta sen takia, kun vanhemmilla ei moisia omassa lapsuudessaan ollut.

"Se on nyt Veeti semmonen juttu, että sulle ei aleta mitään älypuhelinta ostamaan. Silloin vuonna 1981, kun minä olin sinun iässäsi, ei ollut mitään älypuhelimia eikä muitakaan nykyajalle tunnusomaisia hömpötyksiä ja turrrrhuuksia. Ja lopeta tuo pillitys! Otat nyt vaan sen peltiauton, minkä isäs haki sulle kirppikseltä, ja menet sillä tuonne hiekkalaatikolla leikkimään. Kumma, kun ei mikään kelpaa."

Vierailija kirjoitti:

Nukkekodin. Siis sellaisen nukketalon, jossa on pienet huonekalut ja sisustetut huoneet. Äidin mielestä olisin voinut askarrella sellaisen itse, jos olisin oikeasti sellaisen halunnut.

Nyt vanhana olen välillä miettinyt, hankkisinko sellaisen, mutta onhan se ihan turhaa tavaraa. Kiinnostus on vähentynyt.

Minä en lapsena ollut kiinnostunut, mutta aikuisena kyllä. Todellisen inspiraation sain kun kävin Kansallismuseossa, jossa ainakin tuolloin oli esillä vanhoja, loistokkaasti sisustettuja nukkekotikaappeja. Kaunis nukkekoti on paitsi harrastus, myös sisustuselementti jos sellaisen siitä haluaa tehdä.

Olisin halunnut mm. lasikuitusukset (oli jonkun serkun vanhat kamalat puusukset), hiihtovaatteet (toppatakki päällä mentiin) ja 5- vaihteisen uutena ostetun pyörän (jostain peritty 50- luvun vaihteeton naistenpyörä oli). Ja tietenkin sen ponin. t.1980- luvun lapsi

Olisinpa ollut ainut lapsi. Sen sijaan sain kaksi kiusaavaa isoveljeä. Huijasivat leijonanosan perinnöstäkin.

Sukset.

Kovasti teki mieli omaa polkupyörää, mutta raha oli tiukassa. Niinpä lapsena poljin seisoaltaan äidin pyörällä kun en ylettänyt satulalle.

Monia muitakin haaveita oli, mutta aina sanottiin, että ovat liian kalliita.

Uskon, että olen onnellisempi nyt aikuisena, kun en lapsena saanut kaikkea ylenmäärin.

Omaa rauhaa (11 hengen perhe) ja pieni oma kaapin hylly.

Turvallisen perheen. Olen alkoholistiperheen lapsi.