Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Isovanhempi haluaa hankkia lapsellemme "kaikki isot jutut"
23.03.2022 |
Kyllä, ihmisillä on isompiakin ongelmia, mutta meillä on tosi rasittava tilanne. Lapsemme on isovanhempien ainoa lapsenlapsi, eikä muita lapsenlapsia ole tulossa. Yksi isovanhemmista haluaa ehdottomasti hankkia lapsellemme kaikki isot ja näkyvät jutut. Tyyliin, että on halunnut hankkia lapsellemme vaunut, ulkohaalarit ja muut. Hän ei siis kysy meiltä, että onko meillä jo nämä tavarat/millaiset haluaisimme, vaan hän hankkii omasta mielestään kivannäköiset kysymättä meiltä ja tuo ne kotiimme. Isovanhempi on esimerkiksi tuonut meille haalarit jo useammassa koossa valmiiksi nurkkiin pyörimään ja joudumme nyt pitämään noita kaapeissa odottamassa tulevia syksyjä ja talvia.
Olemmeko pikkumaisia puolisoni kanssa, kun haluaisimme itse valita ainoan lapsemme haalarit ja muut isot asiat? Lapsi on pieni vain vähän aikaa ja ei mene kauaa, kun lapsi haluaa valita nuo itse. Olisi mukava tässä vaiheessa pukea lapsi niin kuin itse parhaaksi näkee. Ei siinäkään mitään, jos isovanhempi haluaisi vaikka taloudellisesti osallistua jonkun haalarin hankintaan ja antaisi sitä varten rahaa, mutta miksi isovanhemman pitää saada itse valita nuo jutut? Hän on jo oman lapsensa aikoinaan vaatettanut, nyt on meidän vuoro.
Ja kun joku kysyy, niin on sanottu asiasta isovanhemmalle, mutta ei usko. Ei suostu ostamaan sukkia ja muuta pientä tarpeellista, koska haluaa hankkia ne isot asiat. Tietää myös, että mietimme ympäristöasioita sen verran, ettemme vain kykene heittämään isovanhemman antamia tavaroita pois ja ostamaan uusia tilalle. Me saadaan sitten päivittäin katsella noita isovanhemman ostamia tavaroita, jotka eivät ole mieluisia eivätkä sellaisia, mitä olisimme omalle lapsellemme hankkineet (osa on esim. hankalasti puettavia).
Kommentit (760)
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan moni "rajaton" isovanhempi oikeasti on persoonallisuushäiriöinen, ja kuinka moni on vain sellainen, että miniä ei voi sietää ja kommunikoi niin passiivis-aggressiivisesti, ettei vanhempi ihminen ymmärrä missä edes mennään?
Ei sillä, etteikö persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä ole. Mutta tätä palstaa kun lukee, niin joka toinen mummo, exä, työkaveri, naapuri ja ohikulkija on persoonallisuushäiriöinen. Omituista kyllä, lähipiirissä isovanhempien ja lastenlasten suhteet vaikuttavat keskimäärin ihan normaaleilta, ja kumpikin osapuoli yleensä ilahtuu nähdessään toisen. Ja kiittää lahjoista, menevät ne sitten aina nappiin tai ei.
Minun häirikkömummoni on minun äitini.
Oöen varmaan sitten jo kohdussa käyttäytynyt mäntisti ja sillä ansainnut tämän 40 vuoden rajattomuuden.
Täällä keskustelee ne joita asia koskettaa. Eivät he väitä kaikkia muitakin edustavansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten merkillistä, miten se on aina itsekästä kerjäämistä, vaatimista ja kinuamista, kun kertoo mitä lapset tarvitsee tai mistä on iloa.
Sitten taas se on epäitsekästä, että kannetaan toisen kotiin 10 kertaa kalliimpaa roinaa, josta ei koskaan tule olemaan kenellekään mitään iloa.
t. se itsekäs paska, joka yritti sanoa että laittakaa mieluummin 10 euroa lapsen tilille kahdesti vuodesta sen sijaan että kannatte tänne pallomeren.
Tää on pientä verrattuna tämän ketjun kokemuksiin, mutta kerran ex-anoppi kyseli, mitä lapselle synttärilahjaksi. Tiesin, että hän tekee mielellään käsitöitä ja tiesin hänellä olevan ylimääräisiä kankaita (oli vasta ollut puhetta, kun oli saanut äitinsä jäämistöistä niitä) ja oma lapsi oli pahimmoilleen vauvanukkeiässä. Pyysin siis, että tekisi vaikka jotain petivaatteita tytölle nukensänkyyn, kun sänky oli, mutta ei peittoa, tyynyä, lakanoita jne.
Viikko ennen synttäripäivää ex-anoppi tulee kylään, mukanaan nukensänkyyn peitto, tyyny ja aluslakana. Synttäripäivänä lahjapaketista löytyi vihreä käsilaukun muotoinen koristetyyny (WTF??).
Just tällaista se on. Sillä erotuksella, että te myös saitte tarvitsemanne jutut, ne nuken vuodevaatteet. Silti piti synttärilahjaksi, siis tärkeämmäksi lahjaksi, antaa jotain ihan muuta. Anoppi halusi tehdä hauskan koristetyynyn ja lapsen piti ottaa se lahjaksi vastaan. Vaikka nuo nukkejutut olisivat jääneet ikuisesti positiivisesti mieleen tosi mieluisana synttärilahjana.
Tämä nyt on ihan turhaa valitusta. Mummo oli tehnyt toivotut jutut ja antanut ne lapselle, ja lahjaksi tuonut vielä jonkun omasta mielestään kivan jutun. Ihan naurettavaa itkeä että ne vuodevaatteet olisi pitänyt olla paketissa.
Muuten en yhtään puolustele rajattomia ja röyhkeitä mummoja, mutta tässä esimerkissä vika ei kyllä nyt ollut mummossa.
Kirjoittaja tarkoitti, että kaikille osapuolille parempi lopputulos olisi tullut sillä, että mummo olisi tehnyt ne nukkejutut lahjaksi. Sen sijaan hän halusi tehdä hyödyttömän koristetyynyn, mikä ei edes kulu käytössä mihinkään, eli nyt on vähän niin kuin moraalinen velvoite säilöä se tyyny tästä ikuisuuteen.
Niin, lahjaksi ne nukkejutut pyydettiin. Jotta vähävaraisen eläkeläisen ei tarvitse mennä ostamaan mitään lahjaa vaan voi käyttää lahjaan niitä hänellä jo olevia kankaita ja tarvikkeita, joille mietti edellisviikonloppuna käyttötarkoitusta.
Sen sijaan piti sekä tehdä ne nukkejutut ja tuoda ne erikseen (ei synttäreille) ja mennä OSTAMAAN KAUPASTA se karsea epäkäytännöllinen ja sähköinen, vihreä käsilaukun mallinen (WTF?) koristetyyny. Tätä juuri yritettiin välttää.
Lapsi siis sai "tuliaisia" ihan muuten vaan ja synttäripäivänä sitten ihmetteli, että mikäs tää lahja on.
Joo on pieni juttu verrattuna muihin tämän ketjun kokemuksiin, mutta kertoo joidenkin ajattelumallista (tai siitä, että ei ajatella).
Kasvata kakarasi ja samalla itsesi. Mistään lahjasta ei sanota, että jaa mikäs lahja tämä on.
Muutoinkin on aika huvittavaa, että tässä nyt mummoa syytellään, että ei ajatellut. Niin, eihän sen mummon pitäisi ajatella, kun sinä se pätevänä ajattelet hänen puolestaan. Hän siis haluaa itse päättää, mitä tuo lapselle lahjaksi ja oikeasti haluaa OSTAA jotain. Hänelle, hänen ikäpolvelleen, ostettu lahja on oikea lahja, koska silloin kun hän oli lapsi, tuskin varmaan sai ikinä mitään ostettua, vaan kaikki oli itsetehtyä. Vähän kuin meidän kasarin kakaroiden mielestä oli jalostajan lätyskä oli hyvää, kun ei oltu totuttu valmisruokaa saamaan . Hän halusi antaa lapselle sen, mitä lapsi haluaa, mutta eihän hän itse omatekemiään miksikään arvosta (tulee mieleen, mitähän arvostusta on niistä muilta saanut...), joten siksi halusi myös synttäriin osallistua jollain, joka hänelle on arvokasta, antaa sitä eteenpäin. No, maku voi olla toinen kun sun, mutta onko se oikeasti niin kamalaa?
Itselläni on ollut tämä ihan sama sisaren lasten suhteen, olen itse lapseton. Hän ottaa hyvissä ajoin ennen synttäriä, joulua, jne yhteyttä ja antaa listan, mitä lapsille ostetaan. Mun tehtävä on sitten tämä lista kädessä kulkea kaupungilla ostamassa. Ei ole suotavaa, että itse miettisin, mitä tahtoisin lapsille antaa. Kerran pari olen yrittänyt, mutta siitä on tullut niin nyrpeät ilmeet + selostukset, miksi ostamani jutut ovat olleet ihan vääriä, että ei maksa vaivaa. Ostetaan, mitä mamma määrää, ei osoiteta omaa ajattelua.
Teen kaikkeni, että tämä asenne ei vaikuttaisi minun ja lasten väleihin, mutta välillä se on vaikeaa. Tuntuu, että ei minulla heihin saisikaan olla suhdetta, vaan äitinsä kyllä ajattelee mun ja lasten puolesta nämäkin jutut.
Herramunjee. Jos multa kysytään, mitä lapselle lahjaksi, ja vastaan, että nukensänkyyn olisi kiva saada petivaatteita, kun sulla on niitä ylimääräisiä kankaitakin, niin MIKSI oi MIKSi pitää ostaa jotain muuta kuin mitä on itse saanut omaan kysymykseensä vastaukseksi.
Ja ei, lapsi ei sanonut mummolle yhtään mitään siitä lahjasta, kiitti kohteliaasti. Mutta ei varmaan voi kamalasti 5-vuotiasta (tuolloin) moittia siitä, että huomio kiinnittyi seuraavaksi kaikkiin niihin lahjoihin, jotka ovat olleet toiveiden mukaisia.
Vertailuna: olen samoihin aikoihin ommellut lapsen kaverin nukelle mekon, jonka oma lapseni vei synttärilahjaksi. Lapsen kaveri oli ihastellut oman lapseni nukelle ompelemiani (ihan perus) vaatteita, ja harmitteli, kun heillä äiti ostaa kaiken vaan kaupasta.
Lapselle ei ole tärkeää se, että lahja on ostettu kaupasta, vaan se, että se on mieleinen.
SIKSI oi SIKSI, että sinä et ole osannut kommunikoida tarpeeksi selväksi, että teille ei saa tuoda muita lahjoja kuin ne, jotka sinä olet määritellyt juuri oikeiksi tällä hetkellä.
Nytkin olisi ollut han kiva, että olisit reippaasti sitten mummolle sanonut, että seuraavalla kerralla, kun minä sanon, että tuot lahjan x, tuot lahjan x etkä muita hirveyksiä, joista meidän lapsi ei yhtään pidä.
Tai sitten nielet harmituksesi siitä, että mummo nyt kuitenkin vielä kuvitteli ilahduttavansa vielä toisella, ihan ostetulla lahjalla.
Kyse ei ole siitä, etteikö saisi tuoda muutakin lahjaksi. Mutta miksi kysyä lahjatoiveita, jos ei aio niitä toteuttaa? Tai toteuttaa, mutta tuo lahjana jotain ihan muuta.
Ei meillä rikki menty tästä, nauratti lähinnä. Ja samaan aikaan ihmetytti se logiikka, miksi kaupasta ostettu on mikäsattuu-ostos on parempi lahja kuin itse tehty toiveen mukainen juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmiö kertoo mielestäni suurten ikäluokkien kummallisesta suhteesta tavaraan, ei mistään muusta. Itse olen miettinyt, että tavaran ostaminen on jonkinlainen keino näyttää välittämistä ja rakkautta .
Ymmärrän kyllä tämän ilmiön hyvinkin. Meille on esim. ostettu lupaa kysymättä isoja huonekaluja. Tilattu ruokailuryhmä, puutarhakeinu ja kaksi lepotuolia, vaikka meillä ei ollut niille edes mitään talvisäilytyspaikkaa (vasta rakennettu talo ja yksi 10 neliön varasto täynnä polkupyörä, rattikelkkoja, pulkkia, lastenrattaita, ruohonleikkuri jne.). Ostettu liian pieniä tai isoja vaatteita. Jätetty kaupasta ostettuja tavaroita ja elintarvikkeita työpäivän aikana ovenripaan, terassille ja leikkimökkiin.
Tällainen käytös ei mielestäni ole oikein. Helppo sanoa, että myy kirpparilla. Pari kuukautta sitten pidin kirpparipöytää ja tavaroiden valmistelemiseen meni viikon ajalta kaikki ylimääräinen aika (myin vain lasten pieniä vaatteita). Lisäksi pöytää piti käydä järjestelemässä joka päivä. Fb-kirppareita taas en käytä, kun ihmiset eivät hae varaamiaan tavaroita ja aika tavaroista eroon pääsemiseen menee vielä enemmän.
Ei kai suurten ikäluokkien lapsenlapset keskimäärin enää mitään taaperoita ole?
Miten niin?
No siten niin, että suuret ikäluokat ovat siinä seitsemänkymppisiä. Toki seassa on sellaisia, jotka ovat saaneet lapsensa vanhempina ja joiden lapset ovat myös saaneet lapsensa vanhempina. Mutta tämän hetken taaperoiden isovanhemmat kai ovat yleisemmin 60- ja 70-luvuilla syntyneitä.
Jos on saanut lapsensa 35-vuotiaana ja tämä lapsi omansa 35-vuotuaana, lapsenlapset on vauvoja ja taaperoita.
Totta kai tällaisia on, mutta valtaosa synnyttäjistä ei ole 35 tai yli, eikä ollut varsinkaan 35 vuotta sitten.
Ihan vain siis omaa tuttavapiiriäni katsellessa, olen syntynyt 80-luvulla, ja omat vanhempani olivat harvinaisen vanhoja kun olivat suurta ikäluokkaa. Kaikilla koulukavereillani olivat vanhemmat 50-luvulla tai 60-luvun alussa syntyneitä. Ja valtaosalla koulukavereistani on lapset vähintään ala-asteikäisiä nyt, iso osa jo teinejä.
Kaikki tällä hetkellä tietämäni vauvojen ja taaperoiden isoäidit ovat 60-luvulla syntyneitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmiö kertoo mielestäni suurten ikäluokkien kummallisesta suhteesta tavaraan, ei mistään muusta. Itse olen miettinyt, että tavaran ostaminen on jonkinlainen keino näyttää välittämistä ja rakkautta .
Ymmärrän kyllä tämän ilmiön hyvinkin. Meille on esim. ostettu lupaa kysymättä isoja huonekaluja. Tilattu ruokailuryhmä, puutarhakeinu ja kaksi lepotuolia, vaikka meillä ei ollut niille edes mitään talvisäilytyspaikkaa (vasta rakennettu talo ja yksi 10 neliön varasto täynnä polkupyörä, rattikelkkoja, pulkkia, lastenrattaita, ruohonleikkuri jne.). Ostettu liian pieniä tai isoja vaatteita. Jätetty kaupasta ostettuja tavaroita ja elintarvikkeita työpäivän aikana ovenripaan, terassille ja leikkimökkiin.
Tällainen käytös ei mielestäni ole oikein. Helppo sanoa, että myy kirpparilla. Pari kuukautta sitten pidin kirpparipöytää ja tavaroiden valmistelemiseen meni viikon ajalta kaikki ylimääräinen aika (myin vain lasten pieniä vaatteita). Lisäksi pöytää piti käydä järjestelemässä joka päivä. Fb-kirppareita taas en käytä, kun ihmiset eivät hae varaamiaan tavaroita ja aika tavaroista eroon pääsemiseen menee vielä enemmän.
Ei kai suurten ikäluokkien lapsenlapset keskimäärin enää mitään taaperoita ole?
Miten niin?
No siten niin, että suuret ikäluokat ovat siinä seitsemänkymppisiä. Toki seassa on sellaisia, jotka ovat saaneet lapsensa vanhempina ja joiden lapset ovat myös saaneet lapsensa vanhempina. Mutta tämän hetken taaperoiden isovanhemmat kai ovat yleisemmin 60- ja 70-luvuilla syntyneitä.
Jos on saanut lapsensa 35-vuotiaana ja tämä lapsi omansa 35-vuotuaana, lapsenlapset on vauvoja ja taaperoita.
Totta kai tällaisia on, mutta valtaosa synnyttäjistä ei ole 35 tai yli, eikä ollut varsinkaan 35 vuotta sitten.
Ihan vain siis omaa tuttavapiiriäni katsellessa, olen syntynyt 80-luvulla, ja omat vanhempani olivat harvinaisen vanhoja kun olivat suurta ikäluokkaa. Kaikilla koulukavereillani olivat vanhemmat 50-luvulla tai 60-luvun alussa syntyneitä. Ja valtaosalla koulukavereistani on lapset vähintään ala-asteikäisiä nyt, iso osa jo teinejä.
Kaikki tällä hetkellä tietämäni vauvojen ja taaperoiden isoäidit ovat 60-luvulla syntyneitä.
Se suurten ikäluokkien lapsi voi olla myös se perheen isä… joka ei synnytä. Vaimo on nuorempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä lahjajutut on kohteliasta hoitaa niin, että laittaa lapsen vanhemmille viestiä, että ”mitä Jenna tarvisi tai haluaisi lahjaksi”. Ja siihen vastataan muutamia ehdotuksia, vaikkapa ”Reiman haalari, pyjama tai Lego linna. Jenna tykkää punaisista vaatteista, ei tykkää vihreistä ja sinisistä. Käyttää nyt kokoa 116.”
Ja sitten jos haluaa jonkun vaatteen ostaa, niin ostaa sitten juuri punaisen kokoa 116 eikä vihreää kokoa 140.
Joo mä tiedän, että on. Ja tämän takia nää ei mua enää jaksakaan kiinnostaa. Kun laukkaat siellä kaupoilla etsimässä reiman punaista haalaria koossa 116, ei-vihreää tai sinistä pyjamaa tai legolinnaa, sitä voi alkaa miettiä, että mitä hvettiä mä täältä juoksen, hankkikoot haalarinsa, pyjamansa ja linnansa.
Ennen maailmassa sukulais- ja kaveriaikuiset toi lapsille jonkun pikkupaketin, missä oli pienehkö lelu, jonka oletettiinkin hajoavan/hukkuvan aikanaan, kun lapsi on tarpeekseen leikkinyt - tai saattoihan siitä tulla lemmikkilelukin, kuka sen etukäteen tiesi.
Ei oletetettukaan, että perheen ulkopuoliset - huom. ne mummat, kummit ja siskot - osallistuu perheen arjen pyörittämiseen rahallisin ja ajallisin panostuksin, vaan heiltä riitti pieni huomionosoitus sankarille.
Anna sitten se pieni huomionosoitus, mutta valitse se lapsen mukaan. Älä oman mielesi mukaan, se ei ole lahjomisen idea.
Äläkä ainakaan tee niin, että jos on pyydetty sininen haalari, sinä ostat kaupasta punaisen toppatakin ja toppahousut, koska et jaksanut tai halunnut noudattaa toivetta. Tai jos on toivottu Neiti Etsivä -kirja, älä tuo Viisikko-kirjaa vain siksi, että sekin on kirja ja sinä haluat päättää mitä annat, sinähän et toiveita kunnioita, sinulle ei mitään sanella.
Jos toivelista on liian yksityiskohtainen tai liian kalliita toiveita sisältävä, kysy nätisti olisiko jotain muuta toiveita.
No voi saakuri teitä. Siis tosiaankin ennen oli ihan ok tuoda joku pikkupehmo, tms. Ei kukaan kehdannut ehdotella esim. 6-vuotiaan synttärilahjoiksi toppatakkeja, haalareita, just jotain tietty neiti etsivä-kirjaa. Ja vielä vaatia, että ellei tästä löydy, ala kartoittaa jotain muuta.
Vanhemmat oli näetsen sitä mieltä, että kiva, kun sisko, äiti, anoppi, kaveri tulee lapsen synttäreille ja juo kahvit. Oletusarvo ei ollut, että kahvittelijat neuvottelee päiväkaupalla vanhempien kanssa, mikä tällä kertaa olisi nyt toivelistalla. Ja tämä uusiksi sitten jouluna ja muina merkkipäivinä, mitä vanhemmat keksii juhlia.
Ymmärrätkö, että jotain tiettyä kirjaa toivotaan siksi, että se on lahjansaajalta lukematta, ja se on niin uusi, että kaupasta varmasti löytyy? Olisi aika tylsää saada kirja, jonka on jo lukenut.
Miksi sinulle on niin valtavan vastenmielistä antaa lahja, joka olisi haluttu ja toivottu? Miksi sinä haluat mieluummin antaa ei-toivottua?
Ymmärrätkö, että on todella raskasta, jos jokainen synttäri yksivuotiaasta asti on tälläinen temppurata? Miksi ette voi tyytyä siihen, että se ulkopuolinen, kun sellaisiksi kaikki siskoista ja äideistä alkaen laskette, tuo jonkun täysin yhdentekevän pikkujutun, jonka voi huoletta vaikka hävittää niiden synttärien jälkeen?
Miksi pitää jankata näiden meidän sofiapikkuriina tahtoo tänä vuonna neiti etsivää.
On parempi, että et käy synttäreillä ollenkaan. Sinua ei kaivata niille.
Toive, jonka saa tavanomaisesta kaupasta (kirjoja saa hypermarketeista ja kirjakaupoista) ei ole temppurata. Niiden täysin yhdentekevien pikkujuttujen hävittäminen sen sijaan on.
Joku satunnainen naapuri tai muu vieras ei sentään penää niiden perään, mutta nämä rajattomat mummot vahtivat mustasukkaisesti sitä, että kerran lahjaksi annettua ei hävitetä. Lahja on lahja, lahjahevosen suuhun ei sovi katsoa, antajalla on oikeus valita lahja, lahja saa olla antajansa näköinen, lahja ei saa olla temppurata, olisit tyytyväinen, kun sait edes jotakin, kylläpä sinä olet kiittämätön.
No miten sitten olisi, jos sinä jättäisit ne rajattomat mummot kutsumatta? Kun eivät osaa olla.
Kai sinä käsität että kutsun puute ei estä rajatonta mummoa tulemasta?😂
Kai sinä käsität, että kun et laske mummoa tai mammaa sisälle, ei hän voi sinne väkisin tunkea? Itse ette osaa rajoja laittaa siten, että ne pitäisivät. Musta kylki kummallakin.
Kyllä mun kotiin ei tule mitään, mitä en tahdo. Voitte tietty myös olla ovelia: laskekaa mammali sisälle, kahvittakaa ja työntäkää väkisin pakettinsa takaisin lähtiessä.
Katsos kun täytyy käyttäytyä etenkin vieraiden edessä korrektisti. Ei silloin voi omalle äidille sanoa, että sinua ei ole kutsuttu, poistuisitko. Se on aika outoa käytöstä.
Eikä se edes auttaisi. Ystävällisesti sanottu voisitko poistua ei tehoa. Minä jouduin lopulta itku kurkussa huutamaan, että tämä on meidän koti, ei sinun, sinä et voi tulla tänne. Voi olla, että naapuri kuuli, mutta siinä tilanteessa en välittänyt, sehän on vain naapuri, jota moikataan pihalla. Kavereiden ja muiden sukulaisten keskellä en voi toimia noin. Se on vielä oudompaa käytöstä ja sitä paitsi kääntyy itseään vastaan. "Miten sä nyt noin aloit huutaa, toinen vaan ystävällisesti tuli kylään, kyllähän tänne nyt mahtuu, katetaan pöytään yksi kahvikuppi lisää."
Ei minun anoppikaan pidä minun äidistäni, mutta myöskään hän ei voi tulla näissä tilanteissa avuksi "hei sua ei ole kutsuttu, voisitko poistua?", kun se on tosi outoa käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan moni "rajaton" isovanhempi oikeasti on persoonallisuushäiriöinen, ja kuinka moni on vain sellainen, että miniä ei voi sietää ja kommunikoi niin passiivis-aggressiivisesti, ettei vanhempi ihminen ymmärrä missä edes mennään?
Ei sillä, etteikö persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä ole. Mutta tätä palstaa kun lukee, niin joka toinen mummo, exä, työkaveri, naapuri ja ohikulkija on persoonallisuushäiriöinen. Omituista kyllä, lähipiirissä isovanhempien ja lastenlasten suhteet vaikuttavat keskimäärin ihan normaaleilta, ja kumpikin osapuoli yleensä ilahtuu nähdessään toisen. Ja kiittää lahjoista, menevät ne sitten aina nappiin tai ei.
Minun häirikkömummoni on minun äitini.
Oöen varmaan sitten jo kohdussa käyttäytynyt mäntisti ja sillä ansainnut tämän 40 vuoden rajattomuuden.
Täällä keskustelee ne joita asia koskettaa. Eivät he väitä kaikkia muitakin edustavansa.
Näin se varmasti on. En minä sinun omaa kokemustasi halua mitenkään yrittää mitätöidä. Mutta toisaalta olet varmasti huomannut, että tällä palstalla kaikki keskustelu aina kärjistyy, ja keskustelijat projisoivat omat kokemuksensa keskusteluun. Aiheena voi olla "isovanhempi toi epämieluisan lahjan, mitä teen" ja yhtäkkiä kaikki vääränlaisia lahjoja ostavat ovat rajatilapersoonia tai narsisteja, jotka tuovat lapsenlapselle ihan ilkeyttään homeisia 70-luvun rättejä joululahjaksi. (Siis tässäkin ketjussa mainittiin tuollaista, että isovanhempi tuo vanhoja homeisia rättejä, vaikka aloituksessa puhuttiin uusista kalliista hankinnoista, jotka vain eivät ole mieluisia.)
Jonkinlainen kohtuus olisi kiva keskusteluissakin. Narsistivanhemmista pitää voida keskustella, mutta jos keskustelun aiheena on vääränlaiset lahjat, ei se nyt vielä kenestäkään narsistia tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmiö kertoo mielestäni suurten ikäluokkien kummallisesta suhteesta tavaraan, ei mistään muusta. Itse olen miettinyt, että tavaran ostaminen on jonkinlainen keino näyttää välittämistä ja rakkautta .
Ymmärrän kyllä tämän ilmiön hyvinkin. Meille on esim. ostettu lupaa kysymättä isoja huonekaluja. Tilattu ruokailuryhmä, puutarhakeinu ja kaksi lepotuolia, vaikka meillä ei ollut niille edes mitään talvisäilytyspaikkaa (vasta rakennettu talo ja yksi 10 neliön varasto täynnä polkupyörä, rattikelkkoja, pulkkia, lastenrattaita, ruohonleikkuri jne.). Ostettu liian pieniä tai isoja vaatteita. Jätetty kaupasta ostettuja tavaroita ja elintarvikkeita työpäivän aikana ovenripaan, terassille ja leikkimökkiin.
Tällainen käytös ei mielestäni ole oikein. Helppo sanoa, että myy kirpparilla. Pari kuukautta sitten pidin kirpparipöytää ja tavaroiden valmistelemiseen meni viikon ajalta kaikki ylimääräinen aika (myin vain lasten pieniä vaatteita). Lisäksi pöytää piti käydä järjestelemässä joka päivä. Fb-kirppareita taas en käytä, kun ihmiset eivät hae varaamiaan tavaroita ja aika tavaroista eroon pääsemiseen menee vielä enemmän.
Ei kai suurten ikäluokkien lapsenlapset keskimäärin enää mitään taaperoita ole?
Miten niin?
No siten niin, että suuret ikäluokat ovat siinä seitsemänkymppisiä. Toki seassa on sellaisia, jotka ovat saaneet lapsensa vanhempina ja joiden lapset ovat myös saaneet lapsensa vanhempina. Mutta tämän hetken taaperoiden isovanhemmat kai ovat yleisemmin 60- ja 70-luvuilla syntyneitä.
Jos on saanut lapsensa 35-vuotiaana ja tämä lapsi omansa 35-vuotuaana, lapsenlapset on vauvoja ja taaperoita.
Totta kai tällaisia on, mutta valtaosa synnyttäjistä ei ole 35 tai yli, eikä ollut varsinkaan 35 vuotta sitten.
Ihan vain siis omaa tuttavapiiriäni katsellessa, olen syntynyt 80-luvulla, ja omat vanhempani olivat harvinaisen vanhoja kun olivat suurta ikäluokkaa. Kaikilla koulukavereillani olivat vanhemmat 50-luvulla tai 60-luvun alussa syntyneitä. Ja valtaosalla koulukavereistani on lapset vähintään ala-asteikäisiä nyt, iso osa jo teinejä.
Kaikki tällä hetkellä tietämäni vauvojen ja taaperoiden isoäidit ovat 60-luvulla syntyneitä.
Se suurten ikäluokkien lapsi voi olla myös se perheen isä… joka ei synnytä. Vaimo on nuorempi.
Sekin voi olla. Mutta vaimoaan merkittävästi vanhempi perheen isä ei sekään ole tilastollisesti kovin yleistä, etenkään nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan moni "rajaton" isovanhempi oikeasti on persoonallisuushäiriöinen, ja kuinka moni on vain sellainen, että miniä ei voi sietää ja kommunikoi niin passiivis-aggressiivisesti, ettei vanhempi ihminen ymmärrä missä edes mennään?
Ei sillä, etteikö persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä ole. Mutta tätä palstaa kun lukee, niin joka toinen mummo, exä, työkaveri, naapuri ja ohikulkija on persoonallisuushäiriöinen. Omituista kyllä, lähipiirissä isovanhempien ja lastenlasten suhteet vaikuttavat keskimäärin ihan normaaleilta, ja kumpikin osapuoli yleensä ilahtuu nähdessään toisen. Ja kiittää lahjoista, menevät ne sitten aina nappiin tai ei.
Minun häirikkömummoni on minun äitini.
Oöen varmaan sitten jo kohdussa käyttäytynyt mäntisti ja sillä ansainnut tämän 40 vuoden rajattomuuden.
Täällä keskustelee ne joita asia koskettaa. Eivät he väitä kaikkia muitakin edustavansa.
Näin se varmasti on. En minä sinun omaa kokemustasi halua mitenkään yrittää mitätöidä. Mutta toisaalta olet varmasti huomannut, että tällä palstalla kaikki keskustelu aina kärjistyy, ja keskustelijat projisoivat omat kokemuksensa keskusteluun. Aiheena voi olla "isovanhempi toi epämieluisan lahjan, mitä teen" ja yhtäkkiä kaikki vääränlaisia lahjoja ostavat ovat rajatilapersoonia tai narsisteja, jotka tuovat lapsenlapselle ihan ilkeyttään homeisia 70-luvun rättejä joululahjaksi. (Siis tässäkin ketjussa mainittiin tuollaista, että isovanhempi tuo vanhoja homeisia rättejä, vaikka aloituksessa puhuttiin uusista kalliista hankinnoista, jotka vain eivät ole mieluisia.)
Jonkinlainen kohtuus olisi kiva keskusteluissakin. Narsistivanhemmista pitää voida keskustella, mutta jos keskustelun aiheena on vääränlaiset lahjat, ei se nyt vielä kenestäkään narsistia tee.
En ymmärrä mikä pakko on tulla päsmäröimään ketjuun, joka käsittelee aihetta, josta ei tajua hölkäsen pöläystä. Jonkinlaista rajattomuutta ja narsismia sekin. Siksikö sinäkin täällä meuhkaat, kun lasket itsesi samaan häirikköporukkaan vai miksi tästä ei saisi keskustella ilman että sekoat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmiö kertoo mielestäni suurten ikäluokkien kummallisesta suhteesta tavaraan, ei mistään muusta. Itse olen miettinyt, että tavaran ostaminen on jonkinlainen keino näyttää välittämistä ja rakkautta .
Ymmärrän kyllä tämän ilmiön hyvinkin. Meille on esim. ostettu lupaa kysymättä isoja huonekaluja. Tilattu ruokailuryhmä, puutarhakeinu ja kaksi lepotuolia, vaikka meillä ei ollut niille edes mitään talvisäilytyspaikkaa (vasta rakennettu talo ja yksi 10 neliön varasto täynnä polkupyörä, rattikelkkoja, pulkkia, lastenrattaita, ruohonleikkuri jne.). Ostettu liian pieniä tai isoja vaatteita. Jätetty kaupasta ostettuja tavaroita ja elintarvikkeita työpäivän aikana ovenripaan, terassille ja leikkimökkiin.
Tällainen käytös ei mielestäni ole oikein. Helppo sanoa, että myy kirpparilla. Pari kuukautta sitten pidin kirpparipöytää ja tavaroiden valmistelemiseen meni viikon ajalta kaikki ylimääräinen aika (myin vain lasten pieniä vaatteita). Lisäksi pöytää piti käydä järjestelemässä joka päivä. Fb-kirppareita taas en käytä, kun ihmiset eivät hae varaamiaan tavaroita ja aika tavaroista eroon pääsemiseen menee vielä enemmän.
Ei kai suurten ikäluokkien lapsenlapset keskimäärin enää mitään taaperoita ole?
Miten niin?
No siten niin, että suuret ikäluokat ovat siinä seitsemänkymppisiä. Toki seassa on sellaisia, jotka ovat saaneet lapsensa vanhempina ja joiden lapset ovat myös saaneet lapsensa vanhempina. Mutta tämän hetken taaperoiden isovanhemmat kai ovat yleisemmin 60- ja 70-luvuilla syntyneitä.
Jos on saanut lapsensa 35-vuotiaana ja tämä lapsi omansa 35-vuotuaana, lapsenlapset on vauvoja ja taaperoita.
Totta kai tällaisia on, mutta valtaosa synnyttäjistä ei ole 35 tai yli, eikä ollut varsinkaan 35 vuotta sitten.
Ihan vain siis omaa tuttavapiiriäni katsellessa, olen syntynyt 80-luvulla, ja omat vanhempani olivat harvinaisen vanhoja kun olivat suurta ikäluokkaa. Kaikilla koulukavereillani olivat vanhemmat 50-luvulla tai 60-luvun alussa syntyneitä. Ja valtaosalla koulukavereistani on lapset vähintään ala-asteikäisiä nyt, iso osa jo teinejä.
Kaikki tällä hetkellä tietämäni vauvojen ja taaperoiden isoäidit ovat 60-luvulla syntyneitä.
Se suurten ikäluokkien lapsi voi olla myös se perheen isä… joka ei synnytä. Vaimo on nuorempi.
Omassa suvussani lapsia on saatu vanhempanakin. Tai sitten isoilla ikäeroila tai useammassa "sarjassa", joten löytyy suurten ikäluokkien edustajia, joilla on vielä pienet lapsenlapset.
Täällä varmaan moni on myös avautunut omista kokemuksistaan vuosien kuluessa, vaikka lapset nyt olisivatkin jo isompia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen 70-vuotias, en kuulu suuriin ikäluokkiin.
Siskoni kuuluu. Hän on syntynyt -48. Hän sai lapsensa kolmekymppisenä, ja hänen lapsensa synnytti myös lapsensa kolmissa kymmenissä. Tänä lapsi on nyt teini-iässä.
Aika lailla saa heittääkin nämä vuodet, että saataisiin tulokseksi joku pikkutaapero.
Kyllä nykyisten pikkulasten isovanhemmat on 60-luvulla syntyneitä.
Ja jos täällä nyt sitten on miniöitä, joiden anopit on todellakin suuriin ikäluokkiin kuuluvia, niin aika iäkkäitä ovat jo itsekin vauvojen ja taaperoiden äidiksi ja luulisi sen ikäisten jo osaavan suhteuttaa asioita. Ymmärrän jotkut kaksikymppiset tai vielä kaksivitosetkin täällä narisemassa, mutta hei haloo, aikuiset naiset! Miten te ette muka osaa pitää puolianne? Miten te pärjäätte elämässä yleensä, jos ette tämmöistä asiaa saa osaltamme hoidetuksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan moni "rajaton" isovanhempi oikeasti on persoonallisuushäiriöinen, ja kuinka moni on vain sellainen, että miniä ei voi sietää ja kommunikoi niin passiivis-aggressiivisesti, ettei vanhempi ihminen ymmärrä missä edes mennään?
Ei sillä, etteikö persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä ole. Mutta tätä palstaa kun lukee, niin joka toinen mummo, exä, työkaveri, naapuri ja ohikulkija on persoonallisuushäiriöinen. Omituista kyllä, lähipiirissä isovanhempien ja lastenlasten suhteet vaikuttavat keskimäärin ihan normaaleilta, ja kumpikin osapuoli yleensä ilahtuu nähdessään toisen. Ja kiittää lahjoista, menevät ne sitten aina nappiin tai ei.
Minun häirikkömummoni on minun äitini.
Oöen varmaan sitten jo kohdussa käyttäytynyt mäntisti ja sillä ansainnut tämän 40 vuoden rajattomuuden.
Täällä keskustelee ne joita asia koskettaa. Eivät he väitä kaikkia muitakin edustavansa.
Näin se varmasti on. En minä sinun omaa kokemustasi halua mitenkään yrittää mitätöidä. Mutta toisaalta olet varmasti huomannut, että tällä palstalla kaikki keskustelu aina kärjistyy, ja keskustelijat projisoivat omat kokemuksensa keskusteluun. Aiheena voi olla "isovanhempi toi epämieluisan lahjan, mitä teen" ja yhtäkkiä kaikki vääränlaisia lahjoja ostavat ovat rajatilapersoonia tai narsisteja, jotka tuovat lapsenlapselle ihan ilkeyttään homeisia 70-luvun rättejä joululahjaksi. (Siis tässäkin ketjussa mainittiin tuollaista, että isovanhempi tuo vanhoja homeisia rättejä, vaikka aloituksessa puhuttiin uusista kalliista hankinnoista, jotka vain eivät ole mieluisia.)
Jonkinlainen kohtuus olisi kiva keskusteluissakin. Narsistivanhemmista pitää voida keskustella, mutta jos keskustelun aiheena on vääränlaiset lahjat, ei se nyt vielä kenestäkään narsistia tee.
Luepa aloitus uudestaan - siinä ei puhuttu yhtään mitään uusista kalliista hankinnoista. Sinä projisoit nyt omia näkemyksiäsi ja alat valehdella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan moni "rajaton" isovanhempi oikeasti on persoonallisuushäiriöinen, ja kuinka moni on vain sellainen, että miniä ei voi sietää ja kommunikoi niin passiivis-aggressiivisesti, ettei vanhempi ihminen ymmärrä missä edes mennään?
Ei sillä, etteikö persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä ole. Mutta tätä palstaa kun lukee, niin joka toinen mummo, exä, työkaveri, naapuri ja ohikulkija on persoonallisuushäiriöinen. Omituista kyllä, lähipiirissä isovanhempien ja lastenlasten suhteet vaikuttavat keskimäärin ihan normaaleilta, ja kumpikin osapuoli yleensä ilahtuu nähdessään toisen. Ja kiittää lahjoista, menevät ne sitten aina nappiin tai ei.
Minun häirikkömummoni on minun äitini.
Oöen varmaan sitten jo kohdussa käyttäytynyt mäntisti ja sillä ansainnut tämän 40 vuoden rajattomuuden.
Täällä keskustelee ne joita asia koskettaa. Eivät he väitä kaikkia muitakin edustavansa.
Mä tajusin oman parikuisen vauvan kanssa tämän. Vauva oli äitini sylissä ja huomasin, että vauvalle alkoi tulla nälkä, alkoi maiskutella suuta. Mummolta vihje meni ohi ja varmasti vastaava vihje meni minultakin ohi ihan vastasyntyneen kanssa, mutta vähän isomman pikkuisen kanssa huomasi nopeammin, ei tarvinnut odotella itkuun asti. Koska mummo ei huomannut nälkää, eihän sitä voinut olla, joten vauvalle alettiin tarjota lelua tai ihan mitä tahansa muuta kuin olisi annettu minulle imetettäväksi.
Olin kuulemma vaikea vauva, itkuinen.
Mulla ei vaan tainnut olla aina juuri niitä tarpeita, joita äitini olisi juuri sillä hetkellä halunnut tyydyttää.
Olen kertonut tämän ennenkin mutta meillä mm mummo ”halusi auttaa”.
Lähetin sitten esikoisen ja rahojen kanssa hänet viereiseen kenkäkauppaan jossa odotti varattuina sovitetut ja sopivat talvikengät.
He tuli kotiin monta tuntia myöhemmin ja mukana oli monta numeroa liian pienet blingbling-muovikengät jotka mummon mielestä oli sopivammat ja jotka lapsi mukahalusi mieluummin.
Ne oli vielä alekengät niin ettei niitä saanut edes palautettua.
Ja siihen sitten vakiovastaus ”kuopus käyttää sitten”. Ihan kuin se kuopus olisi jonkinlainen jätesammio joka sitten hoitelee kaikki hutihankinnat.
Tämä käytös loukkasi minua, esikoista ja kuopusta, mutta mummo ei näe käytöksessäån yhtään mitään vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 70-vuotias, en kuulu suuriin ikäluokkiin.
Siskoni kuuluu. Hän on syntynyt -48. Hän sai lapsensa kolmekymppisenä, ja hänen lapsensa synnytti myös lapsensa kolmissa kymmenissä. Tänä lapsi on nyt teini-iässä.
Aika lailla saa heittääkin nämä vuodet, että saataisiin tulokseksi joku pikkutaapero.
Kyllä nykyisten pikkulasten isovanhemmat on 60-luvulla syntyneitä.
Ja jos täällä nyt sitten on miniöitä, joiden anopit on todellakin suuriin ikäluokkiin kuuluvia, niin aika iäkkäitä ovat jo itsekin vauvojen ja taaperoiden äidiksi ja luulisi sen ikäisten jo osaavan suhteuttaa asioita. Ymmärrän jotkut kaksikymppiset tai vielä kaksivitosetkin täällä narisemassa, mutta hei haloo, aikuiset naiset! Miten te ette muka osaa pitää puolianne? Miten te pärjäätte elämässä yleensä, jos ette tämmöistä asiaa saa osaltamme hoidetuksi?
Onko joku väittänyt, että tähän ketjuun saisivat kirjoitella vain taaperoiden äidit. Olen kirjoittanut ja omat kokemukset ovat muutaman vuoden takaa (ja suurista ikäluokista).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan moni "rajaton" isovanhempi oikeasti on persoonallisuushäiriöinen, ja kuinka moni on vain sellainen, että miniä ei voi sietää ja kommunikoi niin passiivis-aggressiivisesti, ettei vanhempi ihminen ymmärrä missä edes mennään?
Ei sillä, etteikö persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä ole. Mutta tätä palstaa kun lukee, niin joka toinen mummo, exä, työkaveri, naapuri ja ohikulkija on persoonallisuushäiriöinen. Omituista kyllä, lähipiirissä isovanhempien ja lastenlasten suhteet vaikuttavat keskimäärin ihan normaaleilta, ja kumpikin osapuoli yleensä ilahtuu nähdessään toisen. Ja kiittää lahjoista, menevät ne sitten aina nappiin tai ei.
Minun häirikkömummoni on minun äitini.
Oöen varmaan sitten jo kohdussa käyttäytynyt mäntisti ja sillä ansainnut tämän 40 vuoden rajattomuuden.
Täällä keskustelee ne joita asia koskettaa. Eivät he väitä kaikkia muitakin edustavansa.
Näin se varmasti on. En minä sinun omaa kokemustasi halua mitenkään yrittää mitätöidä. Mutta toisaalta olet varmasti huomannut, että tällä palstalla kaikki keskustelu aina kärjistyy, ja keskustelijat projisoivat omat kokemuksensa keskusteluun. Aiheena voi olla "isovanhempi toi epämieluisan lahjan, mitä teen" ja yhtäkkiä kaikki vääränlaisia lahjoja ostavat ovat rajatilapersoonia tai narsisteja, jotka tuovat lapsenlapselle ihan ilkeyttään homeisia 70-luvun rättejä joululahjaksi. (Siis tässäkin ketjussa mainittiin tuollaista, että isovanhempi tuo vanhoja homeisia rättejä, vaikka aloituksessa puhuttiin uusista kalliista hankinnoista, jotka vain eivät ole mieluisia.)
Jonkinlainen kohtuus olisi kiva keskusteluissakin. Narsistivanhemmista pitää voida keskustella, mutta jos keskustelun aiheena on vääränlaiset lahjat, ei se nyt vielä kenestäkään narsistia tee.
En ymmärrä mikä pakko on tulla päsmäröimään ketjuun, joka käsittelee aihetta, josta ei tajua hölkäsen pöläystä. Jonkinlaista rajattomuutta ja narsismia sekin. Siksikö sinäkin täällä meuhkaat, kun lasket itsesi samaan häirikköporukkaan vai miksi tästä ei saisi keskustella ilman että sekoat?
Halutaan keskustella mm. homeisista räteistä, kuulitteko!!!!
Niistä me täällä tajuamme niin kovasti.
Älkää tulko kirjoittamaan tänne mitään kohtuullisuuskäsityksiä, me ei niistä tykätä! Eikä me niitä ymmärretä, koska emme edes halua ymmärtää.
Uskokaa nyt kerrasta, kun sanon, että rajaton anoppini tuo joka päivä pihalleni autokuormallisen homeisia rättejä ja pakottaa minut pesemään ja pitämään ne! JOKA IKINEN PÄIVÄ!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan moni "rajaton" isovanhempi oikeasti on persoonallisuushäiriöinen, ja kuinka moni on vain sellainen, että miniä ei voi sietää ja kommunikoi niin passiivis-aggressiivisesti, ettei vanhempi ihminen ymmärrä missä edes mennään?
Ei sillä, etteikö persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä ole. Mutta tätä palstaa kun lukee, niin joka toinen mummo, exä, työkaveri, naapuri ja ohikulkija on persoonallisuushäiriöinen. Omituista kyllä, lähipiirissä isovanhempien ja lastenlasten suhteet vaikuttavat keskimäärin ihan normaaleilta, ja kumpikin osapuoli yleensä ilahtuu nähdessään toisen. Ja kiittää lahjoista, menevät ne sitten aina nappiin tai ei.
Minun häirikkömummoni on minun äitini.
Oöen varmaan sitten jo kohdussa käyttäytynyt mäntisti ja sillä ansainnut tämän 40 vuoden rajattomuuden.
Täällä keskustelee ne joita asia koskettaa. Eivät he väitä kaikkia muitakin edustavansa.
Näin se varmasti on. En minä sinun omaa kokemustasi halua mitenkään yrittää mitätöidä. Mutta toisaalta olet varmasti huomannut, että tällä palstalla kaikki keskustelu aina kärjistyy, ja keskustelijat projisoivat omat kokemuksensa keskusteluun. Aiheena voi olla "isovanhempi toi epämieluisan lahjan, mitä teen" ja yhtäkkiä kaikki vääränlaisia lahjoja ostavat ovat rajatilapersoonia tai narsisteja, jotka tuovat lapsenlapselle ihan ilkeyttään homeisia 70-luvun rättejä joululahjaksi. (Siis tässäkin ketjussa mainittiin tuollaista, että isovanhempi tuo vanhoja homeisia rättejä, vaikka aloituksessa puhuttiin uusista kalliista hankinnoista, jotka vain eivät ole mieluisia.)
Jonkinlainen kohtuus olisi kiva keskusteluissakin. Narsistivanhemmista pitää voida keskustella, mutta jos keskustelun aiheena on vääränlaiset lahjat, ei se nyt vielä kenestäkään narsistia tee.
En ymmärrä mikä pakko on tulla päsmäröimään ketjuun, joka käsittelee aihetta, josta ei tajua hölkäsen pöläystä. Jonkinlaista rajattomuutta ja narsismia sekin. Siksikö sinäkin täällä meuhkaat, kun lasket itsesi samaan häirikköporukkaan vai miksi tästä ei saisi keskustella ilman että sekoat?
Mikä minun vastauksissani oli "sekoamista"? Aika outoa kärjistymistä tuokin väite?
Minä olen vajaa neljänkymmenen ja oma äitini on eri tavalla mt-ongelmainen (ei ainakaan ole liikaa lahjoja tullut siltä suunnalta!), eli ei, en ole itse mikään rajaton isovanhempi joka ostaa silkkaa pahuuttaan vääränlaisia toppahaalareita.
Ei se ole minulta mitenkään pois, vaikka keskustelisitte mistä. Kunhan ihmettelen ääneen tätä AV-palstan taipumusta lisätä kierroksia mihin tahansa keskusteluun. Aloitus voi olla vaikka "sain lahjaksi rumat villasukat :(" ja seuraavalla sivulla käsitöiden tekijät ovatkin kaikki narsisteja, jotka tuputtavat rumia villasukkia itkeville lapsiraukoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 70-vuotias, en kuulu suuriin ikäluokkiin.
Siskoni kuuluu. Hän on syntynyt -48. Hän sai lapsensa kolmekymppisenä, ja hänen lapsensa synnytti myös lapsensa kolmissa kymmenissä. Tänä lapsi on nyt teini-iässä.
Aika lailla saa heittääkin nämä vuodet, että saataisiin tulokseksi joku pikkutaapero.
Kyllä nykyisten pikkulasten isovanhemmat on 60-luvulla syntyneitä.
Ja jos täällä nyt sitten on miniöitä, joiden anopit on todellakin suuriin ikäluokkiin kuuluvia, niin aika iäkkäitä ovat jo itsekin vauvojen ja taaperoiden äidiksi ja luulisi sen ikäisten jo osaavan suhteuttaa asioita. Ymmärrän jotkut kaksikymppiset tai vielä kaksivitosetkin täällä narisemassa, mutta hei haloo, aikuiset naiset! Miten te ette muka osaa pitää puolianne? Miten te pärjäätte elämässä yleensä, jos ette tämmöistä asiaa saa osaltamme hoidetuksi?Onko joku väittänyt, että tähän ketjuun saisivat kirjoitella vain taaperoiden äidit. Olen kirjoittanut ja omat kokemukset ovat muutaman vuoden takaa (ja suurista ikäluokista).
No onko ongelma osaltasi poistunut, kun lapsesi ei ole enää niin pieniä? Osaatko kertoa, miten sait asian järjestykseen, vai onko se ongelma edelleen olemassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan moni "rajaton" isovanhempi oikeasti on persoonallisuushäiriöinen, ja kuinka moni on vain sellainen, että miniä ei voi sietää ja kommunikoi niin passiivis-aggressiivisesti, ettei vanhempi ihminen ymmärrä missä edes mennään?
Ei sillä, etteikö persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä ole. Mutta tätä palstaa kun lukee, niin joka toinen mummo, exä, työkaveri, naapuri ja ohikulkija on persoonallisuushäiriöinen. Omituista kyllä, lähipiirissä isovanhempien ja lastenlasten suhteet vaikuttavat keskimäärin ihan normaaleilta, ja kumpikin osapuoli yleensä ilahtuu nähdessään toisen. Ja kiittää lahjoista, menevät ne sitten aina nappiin tai ei.
Minun häirikkömummoni on minun äitini.
Oöen varmaan sitten jo kohdussa käyttäytynyt mäntisti ja sillä ansainnut tämän 40 vuoden rajattomuuden.
Täällä keskustelee ne joita asia koskettaa. Eivät he väitä kaikkia muitakin edustavansa.
Näin se varmasti on. En minä sinun omaa kokemustasi halua mitenkään yrittää mitätöidä. Mutta toisaalta olet varmasti huomannut, että tällä palstalla kaikki keskustelu aina kärjistyy, ja keskustelijat projisoivat omat kokemuksensa keskusteluun. Aiheena voi olla "isovanhempi toi epämieluisan lahjan, mitä teen" ja yhtäkkiä kaikki vääränlaisia lahjoja ostavat ovat rajatilapersoonia tai narsisteja, jotka tuovat lapsenlapselle ihan ilkeyttään homeisia 70-luvun rättejä joululahjaksi. (Siis tässäkin ketjussa mainittiin tuollaista, että isovanhempi tuo vanhoja homeisia rättejä, vaikka aloituksessa puhuttiin uusista kalliista hankinnoista, jotka vain eivät ole mieluisia.)
Jonkinlainen kohtuus olisi kiva keskusteluissakin. Narsistivanhemmista pitää voida keskustella, mutta jos keskustelun aiheena on vääränlaiset lahjat, ei se nyt vielä kenestäkään narsistia tee.
Luepa aloitus uudestaan - siinä ei puhuttu yhtään mitään uusista kalliista hankinnoista. Sinä projisoit nyt omia näkemyksiäsi ja alat valehdella.
No minäpäs luin uudestaan. Siinä puhuttiin "isoista ja näkyvistä hankinnoista", esimerkkinä "toppahaalarit, vaunut ja muut". Eivätkö nuo sitten ole kalliita hankintoja? Aloituksissa ei sanottu mitään sellaista, että isovanhempi raahaa kierrätyskeskuksesta homeisia haalareita ja ruosteisia vaunuja.
Joku aiemmin ketjussa mainitsi, että jokainen saatu sukkaparikin pitäisi säilyttää muistoksi. Meillä ihan sama. Ja jos ei tarpeeksi ahkerasti käytetä jotain, niin onpas käynyt niinkin, että mummu on käynyt omansa takaisin. Jos jotain onkin sitten pistetty pois "ilman lupaa", niin kyllä siitä on useampi sota saatu aikaan. Tämä on yksi monista syistä, miksi mummu on ollut jäähyllä jo pidemmän aikaa.
Alue: Aihe vapaa
Synttäreinä ei tarvitse tuoda mitään kallista, ei haalareita tms., mitä täällä on mainittu. Mutta mä en käsitä, miksei voisi tuoda jotain edullista ja pientä, mutta silti toivottua, jotain mistä lapsi tykkää? Kun nykyajan tavaramäärä on ihan valtava, niin se 76. pikkupehmo tai muu "yhdentekevä pikkujuttu" on todellinen riesa. On ensinnäkin tosi surullista, että tämä maailma hukkuu kaikkeen tähän turhaan tavaraan, ja surullista on myös se, että ne pikkupehmot kokevat täydellisen inflaation, jos niitä tulee joka kerta. Eli miksei voi ostaa sitä toivottua, vaikka sitä toivottua kirjaa, joka varmasti tulisi käyttöön.
Ohis: Olen tehnyt muutaman vuoron vapaaehtoistyötä paikassa, missä kerätään Ukrainan pakolaisille vastaanottokeskukseen vaatteita ja muuta tavaraa. Sielläkin jouduttiin laittamaan stoppi pehmoleluille, kun niitä alkoi olla niin hirveät määrät.