Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Isovanhempi haluaa hankkia lapsellemme "kaikki isot jutut"
23.03.2022 |
Kyllä, ihmisillä on isompiakin ongelmia, mutta meillä on tosi rasittava tilanne. Lapsemme on isovanhempien ainoa lapsenlapsi, eikä muita lapsenlapsia ole tulossa. Yksi isovanhemmista haluaa ehdottomasti hankkia lapsellemme kaikki isot ja näkyvät jutut. Tyyliin, että on halunnut hankkia lapsellemme vaunut, ulkohaalarit ja muut. Hän ei siis kysy meiltä, että onko meillä jo nämä tavarat/millaiset haluaisimme, vaan hän hankkii omasta mielestään kivannäköiset kysymättä meiltä ja tuo ne kotiimme. Isovanhempi on esimerkiksi tuonut meille haalarit jo useammassa koossa valmiiksi nurkkiin pyörimään ja joudumme nyt pitämään noita kaapeissa odottamassa tulevia syksyjä ja talvia.
Olemmeko pikkumaisia puolisoni kanssa, kun haluaisimme itse valita ainoan lapsemme haalarit ja muut isot asiat? Lapsi on pieni vain vähän aikaa ja ei mene kauaa, kun lapsi haluaa valita nuo itse. Olisi mukava tässä vaiheessa pukea lapsi niin kuin itse parhaaksi näkee. Ei siinäkään mitään, jos isovanhempi haluaisi vaikka taloudellisesti osallistua jonkun haalarin hankintaan ja antaisi sitä varten rahaa, mutta miksi isovanhemman pitää saada itse valita nuo jutut? Hän on jo oman lapsensa aikoinaan vaatettanut, nyt on meidän vuoro.
Ja kun joku kysyy, niin on sanottu asiasta isovanhemmalle, mutta ei usko. Ei suostu ostamaan sukkia ja muuta pientä tarpeellista, koska haluaa hankkia ne isot asiat. Tietää myös, että mietimme ympäristöasioita sen verran, ettemme vain kykene heittämään isovanhemman antamia tavaroita pois ja ostamaan uusia tilalle. Me saadaan sitten päivittäin katsella noita isovanhemman ostamia tavaroita, jotka eivät ole mieluisia eivätkä sellaisia, mitä olisimme omalle lapsellemme hankkineet (osa on esim. hankalasti puettavia).
Kommentit (760)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä lahjajutut on kohteliasta hoitaa niin, että laittaa lapsen vanhemmille viestiä, että ”mitä Jenna tarvisi tai haluaisi lahjaksi”. Ja siihen vastataan muutamia ehdotuksia, vaikkapa ”Reiman haalari, pyjama tai Lego linna. Jenna tykkää punaisista vaatteista, ei tykkää vihreistä ja sinisistä. Käyttää nyt kokoa 116.”
Ja sitten jos haluaa jonkun vaatteen ostaa, niin ostaa sitten juuri punaisen kokoa 116 eikä vihreää kokoa 140.
Joo mä tiedän, että on. Ja tämän takia nää ei mua enää jaksakaan kiinnostaa. Kun laukkaat siellä kaupoilla etsimässä reiman punaista haalaria koossa 116, ei-vihreää tai sinistä pyjamaa tai legolinnaa, sitä voi alkaa miettiä, että mitä hvettiä mä täältä juoksen, hankkikoot haalarinsa, pyjamansa ja linnansa.
Ennen maailmassa sukulais- ja kaveriaikuiset toi lapsille jonkun pikkupaketin, missä oli pienehkö lelu, jonka oletettiinkin hajoavan/hukkuvan aikanaan, kun lapsi on tarpeekseen leikkinyt - tai saattoihan siitä tulla lemmikkilelukin, kuka sen etukäteen tiesi.
Ei oletetettukaan, että perheen ulkopuoliset - huom. ne mummat, kummit ja siskot - osallistuu perheen arjen pyörittämiseen rahallisin ja ajallisin panostuksin, vaan heiltä riitti pieni huomionosoitus sankarille.
Anna sitten se pieni huomionosoitus, mutta valitse se lapsen mukaan. Älä oman mielesi mukaan, se ei ole lahjomisen idea.
Äläkä ainakaan tee niin, että jos on pyydetty sininen haalari, sinä ostat kaupasta punaisen toppatakin ja toppahousut, koska et jaksanut tai halunnut noudattaa toivetta. Tai jos on toivottu Neiti Etsivä -kirja, älä tuo Viisikko-kirjaa vain siksi, että sekin on kirja ja sinä haluat päättää mitä annat, sinähän et toiveita kunnioita, sinulle ei mitään sanella.
Jos toivelista on liian yksityiskohtainen tai liian kalliita toiveita sisältävä, kysy nätisti olisiko jotain muuta toiveita.
No voi saakuri teitä. Siis tosiaankin ennen oli ihan ok tuoda joku pikkupehmo, tms. Ei kukaan kehdannut ehdotella esim. 6-vuotiaan synttärilahjoiksi toppatakkeja, haalareita, just jotain tietty neiti etsivä-kirjaa. Ja vielä vaatia, että ellei tästä löydy, ala kartoittaa jotain muuta.
Vanhemmat oli näetsen sitä mieltä, että kiva, kun sisko, äiti, anoppi, kaveri tulee lapsen synttäreille ja juo kahvit. Oletusarvo ei ollut, että kahvittelijat neuvottelee päiväkaupalla vanhempien kanssa, mikä tällä kertaa olisi nyt toivelistalla. Ja tämä uusiksi sitten jouluna ja muina merkkipäivinä, mitä vanhemmat keksii juhlia.
Joo on se kumma, että nämä perheen ulkopuoliset, kuten miehen äiti, on saanut jostain päähänsä, että poikansa perheeseen on ok viedä lapsille tavaroita.
Kun eihän näitä täsmälistoja tule kuin muutaman kerran vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenko mä tosiaan niin vähemmistössä, kun mua vähän surettaa mummo, joka ensin teki lapselle nukensängyn liinavaatteet ja sitten vielä osti varmaan omasta mielestään kivan lahjan, käsilaukun muotoisen tyynyn?
Ainakin nyt vois vanhemmat todella olla selkeäsanaisempia, esimerkiksi siinä, kun liinavaatteet tuodaan, sanoa, selkeästi, että tämä nyt on sitten mummon synttärilahja näin etukäteen. Ja mummolle kahden kesken, että ette halua enää muuta lahjaa, tässä oli tarpeeksi.
Jos ei ole pokkaa sanoa suoraan niin erittäin ikävää jälkikäteen wattafakatella mummon ostosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniä sanoo, että Edvinin keväthaalari on liian pieni, voi kun olisi varaa ostaa uusi Reiman haalari.
Minä totean, että kylläpä se aurinko onkin sulattanut lumia.
MIniä sanoo, että ruuan hinta nousee huimasti, kohta ei ole varaa mihinkään.
Minä pohdin ääneen, että miten viikonlopun myrsky mahtaa vaikuttaa lumien sulamiseen.
Miniä sanoo, että joutuu varmaan ottamaan viikonlopputyön, että saavat vuokrat maksettua.
Minä ihmettelen, että miksi ne hyvät tiekarhut aikoinaan myytiinkään pois.
Vierailun päätteeksi hymyilen itselleni: selvitit taas pahat karikot!
Kas kun se miniä vain juttelee. Ei se että hän puhuu haalareista tai ruuasta tarkoita, että SINUN ne pitäisi sinne henkesi hädässä kärrätä. Juuri tämän takia sinunlaistesi ihmisten kanssa ei voi olla tekemisissä, kun te kuulette kaiken juurikin noin ja sitten seuraavana päivänä niitä ei-toivottuja nyssäköitä on oven takana. Ja sitten pitäisi olla KIITOLLINEN.
t. narsistin tytär
Täällä toinen narsistin tytär.
Minunkin äitini kuulee kaiken, ihan pintapuolisimman keskustelunkin, koskevan itseään.
Siksipä ollaan yhteyksissä harvoin ja keskustelut ovat tätä samaa; äitini päivittelee teiden kuntoa ja päivän säätä. Tai valittaa vaivojaan.
En takuulla pyydä äidiltäni mitään, en itselleni, vielä vähemmän lapsilleni.
Lasten ollessa pieniä, äitini toi joskus melkoisia hirvityksiä, kalliitakin juttuja, mutta joka ikinen kerta sellaisia, joille ei koskaan ollut käyttöä. Esim kalliita juhlamekkoja, jo valmiiksi pieniä, ja tyttäreni eivät tähän päivään mennessä (15-ja 14-vuotiaat) ole pitseistä ja hörselöistä perustaneet.
Elävät farkuissa ja verkkareissa ja juhlavampi pukeutuminen on sitten tumma housupuku.
Tai äitini on ostanut kalliita kirjoja, jonkinlaisena vinkkinä, mutta kallis uusi painos, jostain pieni talo preerialla-tyyppisestä teoksesta ei siitä vielä hyvää kirjallisuutta tee.
Sellainen vastahankainen, saat aina mitä et varmasti halua ja minä tiedän paremmin ja ethän sinä mitään tarvitse-asennevamma äidilläni on ollut aina. En muista saaneeni koskaan lapsena mieleistäni lahjaa ja pian lakkasin mitään toivomastakaan. Ja sama jatkuu nytkin, joskus luulen äitini saavan jonkinlaista mielihyvää siitä, että antaa lahjan, joka suorastaan loukkaa, vähättelee, aiheuttaa mahdollisimman paljon mielipahaa.
Tätä ei ehkä voi ymmärtää, jollei ole kokenut itse.
Ja voi tuo esimerkkikeskustelu...olisi voinut olla vaikka oman äitini kirjoittama. Jos ikinä enää edes yrittäisin kertoa äidilleni jotain tärkeää, näinhän se menisi. Sanasta sanaan.
Näin minullakin. Kyllähän minä jo lapsena tajusin, että ei kaikilla ole tällaista, muut saavat toivomiaan lahjoja yms. Vasta tämä palsta avasi silmät sen suhteen, että tämä on joku yleismaailmallinen käytöstapa tietyillä ihmisillä. En ole ainoa tällaisen äidin lapsi, vaikka aikuiseksi asti niin luulin.
Meillä oli kotona äidin aloitteesta joulutoivelistat. Joka vuosi me kirjoitimme joulutontulle toiveita. Vaikka toiveet pääasiassa olivat maltillisia ja järkeviä, kohtuuhintaisia, tämän toivelistan mukaisia lahjoja ei tullut, ellei ne nyt sattumalta sopinut äidin ajatuksiin siitä, millaisia lahjoja lapsen kuuluu haluta - ja jos siinä oli valinnanvaraa millaisen voi hankkia. Eli esim. kirja on toiveena ok, mutta Muumi-kirja ei ole.
Sittemmin olen ymmärtänyt, että kyse on siitä, että mitään ei saa toivoa, se katsotaan ahdistavaksi ja vaativaksi. Jos toive on liian tarkka, sen kanssa täytyy näpäyttää ja valita tilalle jotain vähän samanlaista, mutta kuitenkin eri juttua.
Tuttua on myös se, että toivotut lahjat tulevat vuosikausia myöhässä. Siinä kai ajatusmallina on ollut, että antaja saisi kunnon sädekehän, kun hartaasti toivottu toive täytetään. Paha vaan, että siinä on jäänyt huomaamatta, ettei esim. 10-vuotias halua enää nukkea, mikä jäi 5-vuotiaana saamatta. 10-vuotiaalla on jo ihan omat juttunsa ja isosta paketista paljastuvaa vauvanukkea katselee harminkyyneleitä nieleskellen. Jälleen kerran.
Sama malli siirtyi suoraan tyttäreeni. Hänkään ei saa mummilta koskaan mitään tarvitsemaansa tai toivomaansa, mutta koska muut ihmiset näkevät ja kuulevat hänen toiveensa, hän ymmärsi tämän kuvion paljon nopeammin kuin minä. Minä en ole koskaan estänyt häntä olemasta mumminsa seurassa, mutta hän ei ole itse halunnut olla, kun se meni ihan mahdottomaksi. Kyseessä on paljon muutkin asiat kuin vain tavarat. Mikä tahansa asia, missä vaan ikinä on valinnanvaraa, ja melkein kaikissa maailman asioissa on. Mitä syödään, mihin mennään, mitä pelataan, mitä leikitään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä lahjajutut on kohteliasta hoitaa niin, että laittaa lapsen vanhemmille viestiä, että ”mitä Jenna tarvisi tai haluaisi lahjaksi”. Ja siihen vastataan muutamia ehdotuksia, vaikkapa ”Reiman haalari, pyjama tai Lego linna. Jenna tykkää punaisista vaatteista, ei tykkää vihreistä ja sinisistä. Käyttää nyt kokoa 116.”
Ja sitten jos haluaa jonkun vaatteen ostaa, niin ostaa sitten juuri punaisen kokoa 116 eikä vihreää kokoa 140.
Joo mä tiedän, että on. Ja tämän takia nää ei mua enää jaksakaan kiinnostaa. Kun laukkaat siellä kaupoilla etsimässä reiman punaista haalaria koossa 116, ei-vihreää tai sinistä pyjamaa tai legolinnaa, sitä voi alkaa miettiä, että mitä hvettiä mä täältä juoksen, hankkikoot haalarinsa, pyjamansa ja linnansa.
Ennen maailmassa sukulais- ja kaveriaikuiset toi lapsille jonkun pikkupaketin, missä oli pienehkö lelu, jonka oletettiinkin hajoavan/hukkuvan aikanaan, kun lapsi on tarpeekseen leikkinyt - tai saattoihan siitä tulla lemmikkilelukin, kuka sen etukäteen tiesi.
Ei oletetettukaan, että perheen ulkopuoliset - huom. ne mummat, kummit ja siskot - osallistuu perheen arjen pyörittämiseen rahallisin ja ajallisin panostuksin, vaan heiltä riitti pieni huomionosoitus sankarille.
Anna sitten se pieni huomionosoitus, mutta valitse se lapsen mukaan. Älä oman mielesi mukaan, se ei ole lahjomisen idea.
Äläkä ainakaan tee niin, että jos on pyydetty sininen haalari, sinä ostat kaupasta punaisen toppatakin ja toppahousut, koska et jaksanut tai halunnut noudattaa toivetta. Tai jos on toivottu Neiti Etsivä -kirja, älä tuo Viisikko-kirjaa vain siksi, että sekin on kirja ja sinä haluat päättää mitä annat, sinähän et toiveita kunnioita, sinulle ei mitään sanella.
Jos toivelista on liian yksityiskohtainen tai liian kalliita toiveita sisältävä, kysy nätisti olisiko jotain muuta toiveita.
No voi saakuri teitä. Siis tosiaankin ennen oli ihan ok tuoda joku pikkupehmo, tms. Ei kukaan kehdannut ehdotella esim. 6-vuotiaan synttärilahjoiksi toppatakkeja, haalareita, just jotain tietty neiti etsivä-kirjaa. Ja vielä vaatia, että ellei tästä löydy, ala kartoittaa jotain muuta.
Vanhemmat oli näetsen sitä mieltä, että kiva, kun sisko, äiti, anoppi, kaveri tulee lapsen synttäreille ja juo kahvit. Oletusarvo ei ollut, että kahvittelijat neuvottelee päiväkaupalla vanhempien kanssa, mikä tällä kertaa olisi nyt toivelistalla. Ja tämä uusiksi sitten jouluna ja muina merkkipäivinä, mitä vanhemmat keksii juhlia.
Ymmärrätkö, että jotain tiettyä kirjaa toivotaan siksi, että se on lahjansaajalta lukematta, ja se on niin uusi, että kaupasta varmasti löytyy? Olisi aika tylsää saada kirja, jonka on jo lukenut.
Miksi sinulle on niin valtavan vastenmielistä antaa lahja, joka olisi haluttu ja toivottu? Miksi sinä haluat mieluummin antaa ei-toivottua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä lahjajutut on kohteliasta hoitaa niin, että laittaa lapsen vanhemmille viestiä, että ”mitä Jenna tarvisi tai haluaisi lahjaksi”. Ja siihen vastataan muutamia ehdotuksia, vaikkapa ”Reiman haalari, pyjama tai Lego linna. Jenna tykkää punaisista vaatteista, ei tykkää vihreistä ja sinisistä. Käyttää nyt kokoa 116.”
Ja sitten jos haluaa jonkun vaatteen ostaa, niin ostaa sitten juuri punaisen kokoa 116 eikä vihreää kokoa 140.
Joo mä tiedän, että on. Ja tämän takia nää ei mua enää jaksakaan kiinnostaa. Kun laukkaat siellä kaupoilla etsimässä reiman punaista haalaria koossa 116, ei-vihreää tai sinistä pyjamaa tai legolinnaa, sitä voi alkaa miettiä, että mitä hvettiä mä täältä juoksen, hankkikoot haalarinsa, pyjamansa ja linnansa.
Ennen maailmassa sukulais- ja kaveriaikuiset toi lapsille jonkun pikkupaketin, missä oli pienehkö lelu, jonka oletettiinkin hajoavan/hukkuvan aikanaan, kun lapsi on tarpeekseen leikkinyt - tai saattoihan siitä tulla lemmikkilelukin, kuka sen etukäteen tiesi.
Ei oletetettukaan, että perheen ulkopuoliset - huom. ne mummat, kummit ja siskot - osallistuu perheen arjen pyörittämiseen rahallisin ja ajallisin panostuksin, vaan heiltä riitti pieni huomionosoitus sankarille.
Anna sitten se pieni huomionosoitus, mutta valitse se lapsen mukaan. Älä oman mielesi mukaan, se ei ole lahjomisen idea.
Äläkä ainakaan tee niin, että jos on pyydetty sininen haalari, sinä ostat kaupasta punaisen toppatakin ja toppahousut, koska et jaksanut tai halunnut noudattaa toivetta. Tai jos on toivottu Neiti Etsivä -kirja, älä tuo Viisikko-kirjaa vain siksi, että sekin on kirja ja sinä haluat päättää mitä annat, sinähän et toiveita kunnioita, sinulle ei mitään sanella.
Jos toivelista on liian yksityiskohtainen tai liian kalliita toiveita sisältävä, kysy nätisti olisiko jotain muuta toiveita.
Äläkä ainakaan syyllistä lasta, jos hän ei tykkääkään antamastasi lahjasta tai pakota toistuvasti leikkimään sillä.
Älä väitä että lapsi on manipuloitu ei-tykkäämään tai että koko homma on vanhemman syy.
Äläkä hauku takanapäin, miten kiittämättömiä ollaan.
Äläkä intä, että lapsi tykkää enemmän Viisikosta, mutta tyhmä äiti ei vain tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, miten tuskaisaa on, jos ei saa lopetettua tavaratulvaa kotiinsa, mutta toisaalta myönnän, että olin mäkin aika äimänä, kun työkaveri kysäisi, että tulinko heidän jennan synttärikahveille ens su? Vähän pitkin hampain vastasin, että voin tulla, kun ajattelin, että se on uuden, nuoremman työkaverin tapa tutustua vähän paremmin, kun töitä tehdään kumminkin aika tiiviisti. Ajattelin, että jopa ihan lämmin, kiva tapa.
Kunnes pamahti wa viesti juuri tuolleen, että jennan haalarikoko on x, merkki y ja värit joista ei tykkää on nönnönnöö. Oli siinä juu kohteliaasti muitakin vaihtoehtoja.
Sattumalta mulle, joka olin aatellut viedä jonkun pikkulelun ja äidille kukkakimpun, tulikin muuta sinä sunnuntaina.
Mun kohdalla kyse on omasta äidistä, ei anopista. Eniten asiassa harmittaa ja ketuttaa se, että oma äiti ei koskaan viitsi kuunnella ja huomioida sitä mitä sanon tai toivon. Ihan kuin kiusallaan omisi kuulematta ja huomioimatta. Kun ei se nyt niin vaikeaa voi olla ymmärtää, jos sanon, että meidän Jenna tykkää vain punaisista vaatteista ja inhoaa sinisiä. Ja sitten kun väkisin ostaa juuri sen sinisen, niin kyllä siitä oikeasti tulee paha mieli, että mikä h i t t o siinä nyt taas oli kun ei millään voinut huomioida mitä toivottiin ja miksi piti pahoittaa lapsen mieli antamalla lahjaksi juuri se mistä oltiin ennalta sanottu että lapsi sellaista inhoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun kohdalla kyse on omasta äidistä, ei anopista. Eniten asiassa harmittaa ja ketuttaa se, että oma äiti ei koskaan viitsi kuunnella ja huomioida sitä mitä sanon tai toivon. Ihan kuin kiusallaan omisi kuulematta ja huomioimatta. Kun ei se nyt niin vaikeaa voi olla ymmärtää, jos sanon, että meidän Jenna tykkää vain punaisista vaatteista ja inhoaa sinisiä. Ja sitten kun väkisin ostaa juuri sen sinisen, niin kyllä siitä oikeasti tulee paha mieli, että mikä h i t t o siinä nyt taas oli kun ei millään voinut huomioida mitä toivottiin ja miksi piti pahoittaa lapsen mieli antamalla lahjaksi juuri se mistä oltiin ennalta sanottu että lapsi sellaista inhoaa.
Koska se punaisen pyytäminen on vaatimista, mihin ei voida suostua, ja koska hän syvällä sisimmässään toivoo, että Jenna tykkäisikin oikeasti sinisestä. Silloin isoäiti olisi sankari, joka toteutti tämän lausumattoman toiveen.
Sitä en osaa selittää miten joku pystyy edes itselleen perustelemaan, että Jenna haluaisi sinistä, vaikka erikseen sanoi, että ei pidä siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On aina hyvä, jos ihminen osaa kunnioittaa omaa ja toisten kotirauhaa. Isovanhempien ei pidä "tunkeutua" aikuisten lastensa perhe-elämään.
Aniharva ihminen haluaa anoppiaan, appiukkoaan tai ketään muutakaan vierasta hakkaamaan kotinsa ulko-ovea sunnuntaiaamuna. Tavallisessa lapsiperheessä ja ihan tavallisessa kodissa vapaa-aika pyhitetään ja rauhoitetaan omalle perheelle.
Toisen kotiin meneminen kutsumatta on nykyaikana epäkohteliasta ja tungettelevaa käytöstä. Yllätysvieraat ovat yleensä ei-toivottuja vieraita joka tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Isoäitinä sitä tottuu olemaan aina väärässä. En osta lastenlapsille vaatteita tai tavaroita, en anna perheille rahaa tms. enkä päsmäröi millään tavalla. Pyrin asiallisiin väleihin, joten minua ei näe sunnuntaiaamuna hakkaamassa pojan perheen ovea, että täältä tullaan avuksi tai ostamassa tyttären lapselle lahjavuorta. Pidän kiinni omista rajoistani enkä tunkeudu toisten elämään.
Kannattaa olla itsekäs vielä yli 50 vuoden iässäkin, saa elämästään paljon enemmän irti kuin lastensa kodinhoitajana tai lahja-automaattina tai maanisena ostelijana. Itseään voi rakastaa ostamalla sen ylikalliin talvitakin, ei ole mitään tarvetta ostaa lapsenlapselle vääränlaista haalaria.
Mun anopin bravuuri oli tulla käymään kun oli lasten iltapalan aika. Siinä mummeli esitteli ties mitä kevätjuhlaliikkeitä ja lauloi ihan itse keksimää laulua syö syö popsi popsi. Lapset tuijotti suu auki, että mikä hitto tuo on.
Äkkiä alettiin pistämään ovi lukkoon, kun oli lasten iltarutiinien aika. Millään ei meinannut mennä anopille perille, että iltapalalle ei tarvita mitään seniilitanssiesitystä, vaan rauhoittumista. Tuo häiriintynyt mummeli kävi koputtelemassa ikkunoita useamman kerran, kun ei päässyt sisälle.
Olenko minä peukutuksista päätellen miltei ainoa, jonka mielestä tuo on ihan pöyristyttävä asenne lasten isoäitiin? "Lapset tuijotti suu auki, että mikä hitto tuo on", "seniilitanssiesitys"... joo ei tarvitse todellakaan ottaa vieraita vastaan epäsopivaan aikaan, se on selvä, mutta tuo suoranainen vanhan ihmisen halveksunta - jota näemmä lapsillekin opetetaan - saa karvat pystyyn, vaikka olekin itsekin millenniaali enkä mikään boomeri.
Kun minä olin lapsi, oli ihan normaalia, että vanhemmat ihmiset opettivat kaikenlaisia lorulauluja ja leikkejä, eikä tullut ikinä mieleeni tuijotella suu auki, että iik miten noloo kun seniili mummo lauleskelee.
Toki jos tarinan lapset ovat jotain 15 v, on nolostelu ymmärrettävämpää. Toki siinä tapauksessa mummon seniiliyden asteellekin voisi odottaa vähän enemmän ymmärrystä kuin pilkkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, miten tuskaisaa on, jos ei saa lopetettua tavaratulvaa kotiinsa, mutta toisaalta myönnän, että olin mäkin aika äimänä, kun työkaveri kysäisi, että tulinko heidän jennan synttärikahveille ens su? Vähän pitkin hampain vastasin, että voin tulla, kun ajattelin, että se on uuden, nuoremman työkaverin tapa tutustua vähän paremmin, kun töitä tehdään kumminkin aika tiiviisti. Ajattelin, että jopa ihan lämmin, kiva tapa.
Kunnes pamahti wa viesti juuri tuolleen, että jennan haalarikoko on x, merkki y ja värit joista ei tykkää on nönnönnöö. Oli siinä juu kohteliaasti muitakin vaihtoehtoja.
Sattumalta mulle, joka olin aatellut viedä jonkun pikkulelun ja äidille kukkakimpun, tulikin muuta sinä sunnuntaina.
.
Voi herra varjele, onko muitakin yhtä tyhmiä kuin minä. Vein ensi vierailulle mennessäni valkoisia kukkia kimpun, samppanjaa ja suklaata. Emäntä kertoi, etteivät halua tuliaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä lahjajutut on kohteliasta hoitaa niin, että laittaa lapsen vanhemmille viestiä, että ”mitä Jenna tarvisi tai haluaisi lahjaksi”. Ja siihen vastataan muutamia ehdotuksia, vaikkapa ”Reiman haalari, pyjama tai Lego linna. Jenna tykkää punaisista vaatteista, ei tykkää vihreistä ja sinisistä. Käyttää nyt kokoa 116.”
Ja sitten jos haluaa jonkun vaatteen ostaa, niin ostaa sitten juuri punaisen kokoa 116 eikä vihreää kokoa 140.
Joo mä tiedän, että on. Ja tämän takia nää ei mua enää jaksakaan kiinnostaa. Kun laukkaat siellä kaupoilla etsimässä reiman punaista haalaria koossa 116, ei-vihreää tai sinistä pyjamaa tai legolinnaa, sitä voi alkaa miettiä, että mitä hvettiä mä täältä juoksen, hankkikoot haalarinsa, pyjamansa ja linnansa.
Ennen maailmassa sukulais- ja kaveriaikuiset toi lapsille jonkun pikkupaketin, missä oli pienehkö lelu, jonka oletettiinkin hajoavan/hukkuvan aikanaan, kun lapsi on tarpeekseen leikkinyt - tai saattoihan siitä tulla lemmikkilelukin, kuka sen etukäteen tiesi.
Ei oletetettukaan, että perheen ulkopuoliset - huom. ne mummat, kummit ja siskot - osallistuu perheen arjen pyörittämiseen rahallisin ja ajallisin panostuksin, vaan heiltä riitti pieni huomionosoitus sankarille.
Anna sitten se pieni huomionosoitus, mutta valitse se lapsen mukaan. Älä oman mielesi mukaan, se ei ole lahjomisen idea.
Äläkä ainakaan tee niin, että jos on pyydetty sininen haalari, sinä ostat kaupasta punaisen toppatakin ja toppahousut, koska et jaksanut tai halunnut noudattaa toivetta. Tai jos on toivottu Neiti Etsivä -kirja, älä tuo Viisikko-kirjaa vain siksi, että sekin on kirja ja sinä haluat päättää mitä annat, sinähän et toiveita kunnioita, sinulle ei mitään sanella.
Jos toivelista on liian yksityiskohtainen tai liian kalliita toiveita sisältävä, kysy nätisti olisiko jotain muuta toiveita.
No voi saakuri teitä. Siis tosiaankin ennen oli ihan ok tuoda joku pikkupehmo, tms. Ei kukaan kehdannut ehdotella esim. 6-vuotiaan synttärilahjoiksi toppatakkeja, haalareita, just jotain tietty neiti etsivä-kirjaa. Ja vielä vaatia, että ellei tästä löydy, ala kartoittaa jotain muuta.
Vanhemmat oli näetsen sitä mieltä, että kiva, kun sisko, äiti, anoppi, kaveri tulee lapsen synttäreille ja juo kahvit. Oletusarvo ei ollut, että kahvittelijat neuvottelee päiväkaupalla vanhempien kanssa, mikä tällä kertaa olisi nyt toivelistalla. Ja tämä uusiksi sitten jouluna ja muina merkkipäivinä, mitä vanhemmat keksii juhlia.
Mitähän sinä satuilet? Kyllä aina lapset on tehneet toivelistoja ja heillä on ollut toiveita.
Eikä kukaan nykyään liian kalliita tai mahdottomia tilaa, vaan kertoo mitä lapsi toivoo. Tai tarvitsee.
Eikä siihen mene neuvotteluja, ei mene päiväkausia, eikä vaadi kaupoissa ravaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On aina hyvä, jos ihminen osaa kunnioittaa omaa ja toisten kotirauhaa. Isovanhempien ei pidä "tunkeutua" aikuisten lastensa perhe-elämään.
Aniharva ihminen haluaa anoppiaan, appiukkoaan tai ketään muutakaan vierasta hakkaamaan kotinsa ulko-ovea sunnuntaiaamuna. Tavallisessa lapsiperheessä ja ihan tavallisessa kodissa vapaa-aika pyhitetään ja rauhoitetaan omalle perheelle.
Toisen kotiin meneminen kutsumatta on nykyaikana epäkohteliasta ja tungettelevaa käytöstä. Yllätysvieraat ovat yleensä ei-toivottuja vieraita joka tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Isoäitinä sitä tottuu olemaan aina väärässä. En osta lastenlapsille vaatteita tai tavaroita, en anna perheille rahaa tms. enkä päsmäröi millään tavalla. Pyrin asiallisiin väleihin, joten minua ei näe sunnuntaiaamuna hakkaamassa pojan perheen ovea, että täältä tullaan avuksi tai ostamassa tyttären lapselle lahjavuorta. Pidän kiinni omista rajoistani enkä tunkeudu toisten elämään.
Kannattaa olla itsekäs vielä yli 50 vuoden iässäkin, saa elämästään paljon enemmän irti kuin lastensa kodinhoitajana tai lahja-automaattina tai maanisena ostelijana. Itseään voi rakastaa ostamalla sen ylikalliin talvitakin, ei ole mitään tarvetta ostaa lapsenlapselle vääränlaista haalaria.
Mun anopin bravuuri oli tulla käymään kun oli lasten iltapalan aika. Siinä mummeli esitteli ties mitä kevätjuhlaliikkeitä ja lauloi ihan itse keksimää laulua syö syö popsi popsi. Lapset tuijotti suu auki, että mikä hitto tuo on.
Äkkiä alettiin pistämään ovi lukkoon, kun oli lasten iltarutiinien aika. Millään ei meinannut mennä anopille perille, että iltapalalle ei tarvita mitään seniilitanssiesitystä, vaan rauhoittumista. Tuo häiriintynyt mummeli kävi koputtelemassa ikkunoita useamman kerran, kun ei päässyt sisälle.
Olenko minä peukutuksista päätellen miltei ainoa, jonka mielestä tuo on ihan pöyristyttävä asenne lasten isoäitiin? "Lapset tuijotti suu auki, että mikä hitto tuo on", "seniilitanssiesitys"... joo ei tarvitse todellakaan ottaa vieraita vastaan epäsopivaan aikaan, se on selvä, mutta tuo suoranainen vanhan ihmisen halveksunta - jota näemmä lapsillekin opetetaan - saa karvat pystyyn, vaikka olekin itsekin millenniaali enkä mikään boomeri.
Kun minä olin lapsi, oli ihan normaalia, että vanhemmat ihmiset opettivat kaikenlaisia lorulauluja ja leikkejä, eikä tullut ikinä mieleeni tuijotella suu auki, että iik miten noloo kun seniili mummo lauleskelee.
Toki jos tarinan lapset ovat jotain 15 v, on nolostelu ymmärrettävämpää. Toki siinä tapauksessa mummon seniiliyden asteellekin voisi odottaa vähän enemmän ymmärrystä kuin pilkkaa.
Varmaankin koska et halua nähdä miten groteskia tuo on. Minulla on samanlainen hippamummo riesana, just aina nukkumaanmenoaikaan ja kerran jopa repi lapset sängystä tanssimaan sateeseen ulos.
Ei paljon kuule herätä kunnioitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten merkillistä, miten se on aina itsekästä kerjäämistä, vaatimista ja kinuamista, kun kertoo mitä lapset tarvitsee tai mistä on iloa.
Sitten taas se on epäitsekästä, että kannetaan toisen kotiin 10 kertaa kalliimpaa roinaa, josta ei koskaan tule olemaan kenellekään mitään iloa.
t. se itsekäs paska, joka yritti sanoa että laittakaa mieluummin 10 euroa lapsen tilille kahdesti vuodesta sen sijaan että kannatte tänne pallomeren.
Tää on pientä verrattuna tämän ketjun kokemuksiin, mutta kerran ex-anoppi kyseli, mitä lapselle synttärilahjaksi. Tiesin, että hän tekee mielellään käsitöitä ja tiesin hänellä olevan ylimääräisiä kankaita (oli vasta ollut puhetta, kun oli saanut äitinsä jäämistöistä niitä) ja oma lapsi oli pahimmoilleen vauvanukkeiässä. Pyysin siis, että tekisi vaikka jotain petivaatteita tytölle nukensänkyyn, kun sänky oli, mutta ei peittoa, tyynyä, lakanoita jne.
Viikko ennen synttäripäivää ex-anoppi tulee kylään, mukanaan nukensänkyyn peitto, tyyny ja aluslakana. Synttäripäivänä lahjapaketista löytyi vihreä käsilaukun muotoinen koristetyyny (WTF??).
Just tällaista se on. Sillä erotuksella, että te myös saitte tarvitsemanne jutut, ne nuken vuodevaatteet. Silti piti synttärilahjaksi, siis tärkeämmäksi lahjaksi, antaa jotain ihan muuta. Anoppi halusi tehdä hauskan koristetyynyn ja lapsen piti ottaa se lahjaksi vastaan. Vaikka nuo nukkejutut olisivat jääneet ikuisesti positiivisesti mieleen tosi mieluisana synttärilahjana.
Tämä nyt on ihan turhaa valitusta. Mummo oli tehnyt toivotut jutut ja antanut ne lapselle, ja lahjaksi tuonut vielä jonkun omasta mielestään kivan jutun. Ihan naurettavaa itkeä että ne vuodevaatteet olisi pitänyt olla paketissa.
Muuten en yhtään puolustele rajattomia ja röyhkeitä mummoja, mutta tässä esimerkissä vika ei kyllä nyt ollut mummossa.
Kirjoittaja tarkoitti, että kaikille osapuolille parempi lopputulos olisi tullut sillä, että mummo olisi tehnyt ne nukkejutut lahjaksi. Sen sijaan hän halusi tehdä hyödyttömän koristetyynyn, mikä ei edes kulu käytössä mihinkään, eli nyt on vähän niin kuin moraalinen velvoite säilöä se tyyny tästä ikuisuuteen.
Niin, lahjaksi ne nukkejutut pyydettiin. Jotta vähävaraisen eläkeläisen ei tarvitse mennä ostamaan mitään lahjaa vaan voi käyttää lahjaan niitä hänellä jo olevia kankaita ja tarvikkeita, joille mietti edellisviikonloppuna käyttötarkoitusta.
Sen sijaan piti sekä tehdä ne nukkejutut ja tuoda ne erikseen (ei synttäreille) ja mennä OSTAMAAN KAUPASTA se karsea epäkäytännöllinen ja sähköinen, vihreä käsilaukun mallinen (WTF?) koristetyyny. Tätä juuri yritettiin välttää.
Lapsi siis sai "tuliaisia" ihan muuten vaan ja synttäripäivänä sitten ihmetteli, että mikäs tää lahja on.
Joo on pieni juttu verrattuna muihin tämän ketjun kokemuksiin, mutta kertoo joidenkin ajattelumallista (tai siitä, että ei ajatella).
Kasvata kakarasi ja samalla itsesi. Mistään lahjasta ei sanota, että jaa mikäs lahja tämä on.
Muutoinkin on aika huvittavaa, että tässä nyt mummoa syytellään, että ei ajatellut. Niin, eihän sen mummon pitäisi ajatella, kun sinä se pätevänä ajattelet hänen puolestaan. Hän siis haluaa itse päättää, mitä tuo lapselle lahjaksi ja oikeasti haluaa OSTAA jotain. Hänelle, hänen ikäpolvelleen, ostettu lahja on oikea lahja, koska silloin kun hän oli lapsi, tuskin varmaan sai ikinä mitään ostettua, vaan kaikki oli itsetehtyä. Vähän kuin meidän kasarin kakaroiden mielestä oli jalostajan lätyskä oli hyvää, kun ei oltu totuttu valmisruokaa saamaan . Hän halusi antaa lapselle sen, mitä lapsi haluaa, mutta eihän hän itse omatekemiään miksikään arvosta (tulee mieleen, mitähän arvostusta on niistä muilta saanut...), joten siksi halusi myös synttäriin osallistua jollain, joka hänelle on arvokasta, antaa sitä eteenpäin. No, maku voi olla toinen kun sun, mutta onko se oikeasti niin kamalaa?
Itselläni on ollut tämä ihan sama sisaren lasten suhteen, olen itse lapseton. Hän ottaa hyvissä ajoin ennen synttäriä, joulua, jne yhteyttä ja antaa listan, mitä lapsille ostetaan. Mun tehtävä on sitten tämä lista kädessä kulkea kaupungilla ostamassa. Ei ole suotavaa, että itse miettisin, mitä tahtoisin lapsille antaa. Kerran pari olen yrittänyt, mutta siitä on tullut niin nyrpeät ilmeet + selostukset, miksi ostamani jutut ovat olleet ihan vääriä, että ei maksa vaivaa. Ostetaan, mitä mamma määrää, ei osoiteta omaa ajattelua.
Teen kaikkeni, että tämä asenne ei vaikuttaisi minun ja lasten väleihin, mutta välillä se on vaikeaa. Tuntuu, että ei minulla heihin saisikaan olla suhdetta, vaan äitinsä kyllä ajattelee mun ja lasten puolesta nämäkin jutut.
Eikun se äiti ja erityisesti ne lapset ihan oikeasti tietävät itse, mitä he haluavat ja tarvitsevat. Epämieluisa tavara ei tule käyttöön, vaikka sinä niin kuinka toivoisit.
Jos perhe vastaavasti antaisi sinulle lahjaksi vauvanvaatteita, et sinä hommaisi itsellesi nukkea, jolla ne voi pukea. Sinä vain ja ainoastaan pahastuisit, kun sinulle tulee lahja, jolle sinulla ei ole yhtään mitään käyttöä.
Miksi lahjan antamisen pitäisi olla ihanaa vain antajalle? Se on lahja saajalle, ei antajalle.
Jos haluat pyyteetöntä antamisen iloa, lahjoita hyväntekeväisyyteen. Nyt on käynnissä valtavasti Ukraina-keräyksiä ja muissakin tilanteissa on aina hyväntekeväisyyskanavat auki, ongelmat eivät tästä maailmasta lopu.
Niin niin, sinä et tietenkään voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, koska et saa itse päättää miten ne lahjoitukset käytetään.
Eri, mutta onko koristetyyny pikkutytölle verrattavissa vauvanvaatteisiin lapsettomalle?
Olen itsekin lapseton, enkä edes vanha, mutta olen elänyt maailmassa, jossa lahjan antamisenkin pitäisi olla ilo. Se on LAHJA. Ei lahjoitus.
Pyydäpä kuule itse kirkolta tai muulta järjestöltä käyttötavaroita, joita haluat ja tarvitset, älä luettele sukulaisillesi tarvelistaasi.
Jos ei ole valmis ottamaan vastaan lahjoja, siis asioita, joita lahjan antaja haluaa sinulle antaa, kerro se. Ole ilman lahjoja kokonaan. Mutta älä määrittele sen toisen puolesta, mitä hänen tulee haluta sinulle antaa.
Selitä mikä ilo on lahja jota saaja ei halua?
En osaa, kun en ole asiaan vielä törmännyt. Olen saanut elämässäni paljon lahjoja, osa supermieluisia, osa ihan kivoja, jotkut ei niin omaan makuun, mutta vielä en ole saanut lahjaa, jota en halua. Jokainen lahja, jonka olen saanut, on ollut lahja henkilöltä, joka sen on minulle antanut ja arvokas sellaisenaan.
Osaa on käytetty, osa on mennyt eteenpäin hyväntekeväisyyteen tms. osan on joku kaveri halunnut, jne.
Mutta lahjan saamisen hetkellä olen ilahtunut, että tämä henkilö on lahjan hommannut ja halunnut sen minulle antaa. Kiitos!
No tämä ketju käsittelee niitä lahjoja joita ei haluta.
Miksi kirjoittelet koko ketjuun, kun et tiedä asiasta yhtään mitään?
Koska tämä on vielä toistaiseksi vapaa maa.
Olet päästäsi vialla. Änkyrä.
Ja sä lämminhenkinen, mukava, toiset huomioon ottava hyvä keskustelija.
Mua kyllä kieltämättä vähän herkisti tuo tyyppi, joka sanoi, että ostaa vaan siskonlapsille, mitä käsketään ja selvästi oli surullinen, että mitään ns. itsestään ei saa antaa näille lapsille, on vain ostoautomaatti käsketysti.
Ja kuule siltä se voi vähän tuntua heistäkin, jotka saa joulun alla teidän perheen lahjalistan.
Aivan, kun on änkyrä, ei osaa ajatella mitään muuta kuin että minämääräänminäpäätänminäminäminä, kun taas minun kalrtaiseni mukava ja toiset huomioon ottava ymmärtää myös sen, että kun ostan sukulaislapsille mieleisiä lahjoja, hyvää mieltä leviää paitsi aikuisiin sukulaisiin, myös niille sukulaislapsille, joiden kaikkien mielestä olen lämminhenkinen, mukava ja muut huomioiva tyyppi.
Sen sijaan että änkyrän tavoin SAISIN OLLA SATAPROSENTTISESTI VALLASSA JA MÄÄRÄTÄ, mutta tyyppi jota kaikki inhoaa, vieraita nettikirjoittajia myöten.
Tirsk. Se ei ole sataprosenttista määräysvallan tavoittelua, että haluaa, että yhtäkään koristetyynyä tai satasen sisältävää kirjekuorta ei taloon tule.
Olen tosiaan eri, mutta mun mielestä te olette ihan kajahtaneita. Mä en jaksa kantaa murhetta siitä, jos saan lahjaksi jonkun tavaran, tai mun lapsi saa, josta en tykkää tai jolle ei ole käyttöä. Kyllä aina jossain vaiheessa saa jonnekin survottua.
Ainakaan en jaksaisi yhtään suuttua, jos joululahjojen seasta löytyis satanen.
Tirsk, niin kun sinä et nyt ymmärrä edes mitä ketju käsittelee.
Meille on kannettu vesikelkka, kangaspuut, kolme pihakalustoa, lasten huoneen kaluStus, kaksi telttaa sisälle, noin autotallillinen vaatteita, sisustuskrääsää, käsitöitä, askartelutarvikkeita, eriparilankoja, maljakoita, astioita jne. Vuosia.
Kun niitä ei saanut meille enää kaupunkiin, niitä kärrättiin luvatta mökille.
Meille on istutettu luvatta kasveja ja kaadettu luvatta puita.
Me ollaan ääriesimerkki mutta perhe jollaisia tämä ketju käsittelee.
Sinä olet vain änkyrä joka ei tajua misyä edes on kyse.
Ai mäkin olen änkyrä. Ehdotan, että sä olisit änkyrämpi siellä omassa verkostossa etkä niin ärhäkkä täällä.
Vaikka en osaa hermostua jostain epäonnistuneesta lahjasta tai väärin annetusta satasesta, niin kyllä mä niin änkyrä olen, että mun kotiin tai mökille ei olisi kannettu mitään noista, jos en niitä tahtoisi.
Kärräisin kaikki heti takaisin. Tosin siinä sitten on riski, että sitä haalariakaan, jonka tahtoisi, ei saa. Mutta elämä on valintoja.
Kyllä, olet änkyrä. Kun tämä ketju käsittelee rajattomia sukulaisia, joita ei pidättele edes munalukko. Meillä on nykyään pihaportti sellaisella lukossa aivan kuin vankilassa asuisimme, mutta mökkiämme emme pysty päivystämään. Sinne menee sitten, jos emme ole kieltämässä ja siellä on portti auki aura-auton takia.
Mitähän se takaisin kärrrääminenkin sitten auttaa. ilmestyy taas jotain muuta tai lehtikuusi lähtee.
Edes kolme vuoden lähestymiskieltoa ei ole saanut tätä loppumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ilmiö kertoo mielestäni suurten ikäluokkien kummallisesta suhteesta tavaraan, ei mistään muusta. Itse olen miettinyt, että tavaran ostaminen on jonkinlainen keino näyttää välittämistä ja rakkautta .
Ymmärrän kyllä tämän ilmiön hyvinkin. Meille on esim. ostettu lupaa kysymättä isoja huonekaluja. Tilattu ruokailuryhmä, puutarhakeinu ja kaksi lepotuolia, vaikka meillä ei ollut niille edes mitään talvisäilytyspaikkaa (vasta rakennettu talo ja yksi 10 neliön varasto täynnä polkupyörä, rattikelkkoja, pulkkia, lastenrattaita, ruohonleikkuri jne.). Ostettu liian pieniä tai isoja vaatteita. Jätetty kaupasta ostettuja tavaroita ja elintarvikkeita työpäivän aikana ovenripaan, terassille ja leikkimökkiin.
Tällainen käytös ei mielestäni ole oikein. Helppo sanoa, että myy kirpparilla. Pari kuukautta sitten pidin kirpparipöytää ja tavaroiden valmistelemiseen meni viikon ajalta kaikki ylimääräinen aika (myin vain lasten pieniä vaatteita). Lisäksi pöytää piti käydä järjestelemässä joka päivä. Fb-kirppareita taas en käytä, kun ihmiset eivät hae varaamiaan tavaroita ja aika tavaroista eroon pääsemiseen menee vielä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On aina hyvä, jos ihminen osaa kunnioittaa omaa ja toisten kotirauhaa. Isovanhempien ei pidä "tunkeutua" aikuisten lastensa perhe-elämään.
Aniharva ihminen haluaa anoppiaan, appiukkoaan tai ketään muutakaan vierasta hakkaamaan kotinsa ulko-ovea sunnuntaiaamuna. Tavallisessa lapsiperheessä ja ihan tavallisessa kodissa vapaa-aika pyhitetään ja rauhoitetaan omalle perheelle.
Toisen kotiin meneminen kutsumatta on nykyaikana epäkohteliasta ja tungettelevaa käytöstä. Yllätysvieraat ovat yleensä ei-toivottuja vieraita joka tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Isoäitinä sitä tottuu olemaan aina väärässä. En osta lastenlapsille vaatteita tai tavaroita, en anna perheille rahaa tms. enkä päsmäröi millään tavalla. Pyrin asiallisiin väleihin, joten minua ei näe sunnuntaiaamuna hakkaamassa pojan perheen ovea, että täältä tullaan avuksi tai ostamassa tyttären lapselle lahjavuorta. Pidän kiinni omista rajoistani enkä tunkeudu toisten elämään.
Kannattaa olla itsekäs vielä yli 50 vuoden iässäkin, saa elämästään paljon enemmän irti kuin lastensa kodinhoitajana tai lahja-automaattina tai maanisena ostelijana. Itseään voi rakastaa ostamalla sen ylikalliin talvitakin, ei ole mitään tarvetta ostaa lapsenlapselle vääränlaista haalaria.
Mun anopin bravuuri oli tulla käymään kun oli lasten iltapalan aika. Siinä mummeli esitteli ties mitä kevätjuhlaliikkeitä ja lauloi ihan itse keksimää laulua syö syö popsi popsi. Lapset tuijotti suu auki, että mikä hitto tuo on.
Äkkiä alettiin pistämään ovi lukkoon, kun oli lasten iltarutiinien aika. Millään ei meinannut mennä anopille perille, että iltapalalle ei tarvita mitään seniilitanssiesitystä, vaan rauhoittumista. Tuo häiriintynyt mummeli kävi koputtelemassa ikkunoita useamman kerran, kun ei päässyt sisälle.
Olenko minä peukutuksista päätellen miltei ainoa, jonka mielestä tuo on ihan pöyristyttävä asenne lasten isoäitiin? "Lapset tuijotti suu auki, että mikä hitto tuo on", "seniilitanssiesitys"... joo ei tarvitse todellakaan ottaa vieraita vastaan epäsopivaan aikaan, se on selvä, mutta tuo suoranainen vanhan ihmisen halveksunta - jota näemmä lapsillekin opetetaan - saa karvat pystyyn, vaikka olekin itsekin millenniaali enkä mikään boomeri.
Kun minä olin lapsi, oli ihan normaalia, että vanhemmat ihmiset opettivat kaikenlaisia lorulauluja ja leikkejä, eikä tullut ikinä mieleeni tuijotella suu auki, että iik miten noloo kun seniili mummo lauleskelee.
Toki jos tarinan lapset ovat jotain 15 v, on nolostelu ymmärrettävämpää. Toki siinä tapauksessa mummon seniiliyden asteellekin voisi odottaa vähän enemmän ymmärrystä kuin pilkkaa.
Varmaankin koska et halua nähdä miten groteskia tuo on. Minulla on samanlainen hippamummo riesana, just aina nukkumaanmenoaikaan ja kerran jopa repi lapset sängystä tanssimaan sateeseen ulos.
Ei paljon kuule herätä kunnioitusta.
Just näin. En minäkään sallisi sitä, että lapset ääneen puhuvat mummon seniilitanssiesityksestä, sillä se on epäkunnioittavaa kielenkäyttöä, mutta en estä heitä ajattelemasta niin.
Kyllä semmoinen 5-vuotias jo tajuaa, jos joku on ihan tosi erikoisesti tai hullunkurisesti. Kuten ilmoittamatta sisään ryntäävä mummo, joka tulee häiritsemään iltapalan syöntiä ja nukkumaan menemistä. 5-vuotias tietää kyllä, että kotona arki-iltana mennään rauhassa nukkumaan, että aamulla jaksaa taas päiväkotiin, vaikka voisikin serkkujen seurassa sukujuhlissa valvoa pikkutunneille asti ja se olisi hirveän hauskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten merkillistä, miten se on aina itsekästä kerjäämistä, vaatimista ja kinuamista, kun kertoo mitä lapset tarvitsee tai mistä on iloa.
Sitten taas se on epäitsekästä, että kannetaan toisen kotiin 10 kertaa kalliimpaa roinaa, josta ei koskaan tule olemaan kenellekään mitään iloa.
t. se itsekäs paska, joka yritti sanoa että laittakaa mieluummin 10 euroa lapsen tilille kahdesti vuodesta sen sijaan että kannatte tänne pallomeren.
Tää on pientä verrattuna tämän ketjun kokemuksiin, mutta kerran ex-anoppi kyseli, mitä lapselle synttärilahjaksi. Tiesin, että hän tekee mielellään käsitöitä ja tiesin hänellä olevan ylimääräisiä kankaita (oli vasta ollut puhetta, kun oli saanut äitinsä jäämistöistä niitä) ja oma lapsi oli pahimmoilleen vauvanukkeiässä. Pyysin siis, että tekisi vaikka jotain petivaatteita tytölle nukensänkyyn, kun sänky oli, mutta ei peittoa, tyynyä, lakanoita jne.
Viikko ennen synttäripäivää ex-anoppi tulee kylään, mukanaan nukensänkyyn peitto, tyyny ja aluslakana. Synttäripäivänä lahjapaketista löytyi vihreä käsilaukun muotoinen koristetyyny (WTF??).
Just tällaista se on. Sillä erotuksella, että te myös saitte tarvitsemanne jutut, ne nuken vuodevaatteet. Silti piti synttärilahjaksi, siis tärkeämmäksi lahjaksi, antaa jotain ihan muuta. Anoppi halusi tehdä hauskan koristetyynyn ja lapsen piti ottaa se lahjaksi vastaan. Vaikka nuo nukkejutut olisivat jääneet ikuisesti positiivisesti mieleen tosi mieluisana synttärilahjana.
Tämä nyt on ihan turhaa valitusta. Mummo oli tehnyt toivotut jutut ja antanut ne lapselle, ja lahjaksi tuonut vielä jonkun omasta mielestään kivan jutun. Ihan naurettavaa itkeä että ne vuodevaatteet olisi pitänyt olla paketissa.
Muuten en yhtään puolustele rajattomia ja röyhkeitä mummoja, mutta tässä esimerkissä vika ei kyllä nyt ollut mummossa.
Kirjoittaja tarkoitti, että kaikille osapuolille parempi lopputulos olisi tullut sillä, että mummo olisi tehnyt ne nukkejutut lahjaksi. Sen sijaan hän halusi tehdä hyödyttömän koristetyynyn, mikä ei edes kulu käytössä mihinkään, eli nyt on vähän niin kuin moraalinen velvoite säilöä se tyyny tästä ikuisuuteen.
Niin, lahjaksi ne nukkejutut pyydettiin. Jotta vähävaraisen eläkeläisen ei tarvitse mennä ostamaan mitään lahjaa vaan voi käyttää lahjaan niitä hänellä jo olevia kankaita ja tarvikkeita, joille mietti edellisviikonloppuna käyttötarkoitusta.
Sen sijaan piti sekä tehdä ne nukkejutut ja tuoda ne erikseen (ei synttäreille) ja mennä OSTAMAAN KAUPASTA se karsea epäkäytännöllinen ja sähköinen, vihreä käsilaukun mallinen (WTF?) koristetyyny. Tätä juuri yritettiin välttää.
Lapsi siis sai "tuliaisia" ihan muuten vaan ja synttäripäivänä sitten ihmetteli, että mikäs tää lahja on.
Joo on pieni juttu verrattuna muihin tämän ketjun kokemuksiin, mutta kertoo joidenkin ajattelumallista (tai siitä, että ei ajatella).
Kasvata kakarasi ja samalla itsesi. Mistään lahjasta ei sanota, että jaa mikäs lahja tämä on.
Muutoinkin on aika huvittavaa, että tässä nyt mummoa syytellään, että ei ajatellut. Niin, eihän sen mummon pitäisi ajatella, kun sinä se pätevänä ajattelet hänen puolestaan. Hän siis haluaa itse päättää, mitä tuo lapselle lahjaksi ja oikeasti haluaa OSTAA jotain. Hänelle, hänen ikäpolvelleen, ostettu lahja on oikea lahja, koska silloin kun hän oli lapsi, tuskin varmaan sai ikinä mitään ostettua, vaan kaikki oli itsetehtyä. Vähän kuin meidän kasarin kakaroiden mielestä oli jalostajan lätyskä oli hyvää, kun ei oltu totuttu valmisruokaa saamaan . Hän halusi antaa lapselle sen, mitä lapsi haluaa, mutta eihän hän itse omatekemiään miksikään arvosta (tulee mieleen, mitähän arvostusta on niistä muilta saanut...), joten siksi halusi myös synttäriin osallistua jollain, joka hänelle on arvokasta, antaa sitä eteenpäin. No, maku voi olla toinen kun sun, mutta onko se oikeasti niin kamalaa?
Itselläni on ollut tämä ihan sama sisaren lasten suhteen, olen itse lapseton. Hän ottaa hyvissä ajoin ennen synttäriä, joulua, jne yhteyttä ja antaa listan, mitä lapsille ostetaan. Mun tehtävä on sitten tämä lista kädessä kulkea kaupungilla ostamassa. Ei ole suotavaa, että itse miettisin, mitä tahtoisin lapsille antaa. Kerran pari olen yrittänyt, mutta siitä on tullut niin nyrpeät ilmeet + selostukset, miksi ostamani jutut ovat olleet ihan vääriä, että ei maksa vaivaa. Ostetaan, mitä mamma määrää, ei osoiteta omaa ajattelua.
Teen kaikkeni, että tämä asenne ei vaikuttaisi minun ja lasten väleihin, mutta välillä se on vaikeaa. Tuntuu, että ei minulla heihin saisikaan olla suhdetta, vaan äitinsä kyllä ajattelee mun ja lasten puolesta nämäkin jutut.
Herramunjee. Jos multa kysytään, mitä lapselle lahjaksi, ja vastaan, että nukensänkyyn olisi kiva saada petivaatteita, kun sulla on niitä ylimääräisiä kankaitakin, niin MIKSI oi MIKSi pitää ostaa jotain muuta kuin mitä on itse saanut omaan kysymykseensä vastaukseksi.
Ja ei, lapsi ei sanonut mummolle yhtään mitään siitä lahjasta, kiitti kohteliaasti. Mutta ei varmaan voi kamalasti 5-vuotiasta (tuolloin) moittia siitä, että huomio kiinnittyi seuraavaksi kaikkiin niihin lahjoihin, jotka ovat olleet toiveiden mukaisia.
Vertailuna: olen samoihin aikoihin ommellut lapsen kaverin nukelle mekon, jonka oma lapseni vei synttärilahjaksi. Lapsen kaveri oli ihastellut oman lapseni nukelle ompelemiani (ihan perus) vaatteita, ja harmitteli, kun heillä äiti ostaa kaiken vaan kaupasta.
Lapselle ei ole tärkeää se, että lahja on ostettu kaupasta, vaan se, että se on mieleinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On aina hyvä, jos ihminen osaa kunnioittaa omaa ja toisten kotirauhaa. Isovanhempien ei pidä "tunkeutua" aikuisten lastensa perhe-elämään.
Aniharva ihminen haluaa anoppiaan, appiukkoaan tai ketään muutakaan vierasta hakkaamaan kotinsa ulko-ovea sunnuntaiaamuna. Tavallisessa lapsiperheessä ja ihan tavallisessa kodissa vapaa-aika pyhitetään ja rauhoitetaan omalle perheelle.
Toisen kotiin meneminen kutsumatta on nykyaikana epäkohteliasta ja tungettelevaa käytöstä. Yllätysvieraat ovat yleensä ei-toivottuja vieraita joka tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Isoäitinä sitä tottuu olemaan aina väärässä. En osta lastenlapsille vaatteita tai tavaroita, en anna perheille rahaa tms. enkä päsmäröi millään tavalla. Pyrin asiallisiin väleihin, joten minua ei näe sunnuntaiaamuna hakkaamassa pojan perheen ovea, että täältä tullaan avuksi tai ostamassa tyttären lapselle lahjavuorta. Pidän kiinni omista rajoistani enkä tunkeudu toisten elämään.
Kannattaa olla itsekäs vielä yli 50 vuoden iässäkin, saa elämästään paljon enemmän irti kuin lastensa kodinhoitajana tai lahja-automaattina tai maanisena ostelijana. Itseään voi rakastaa ostamalla sen ylikalliin talvitakin, ei ole mitään tarvetta ostaa lapsenlapselle vääränlaista haalaria.
Mun anopin bravuuri oli tulla käymään kun oli lasten iltapalan aika. Siinä mummeli esitteli ties mitä kevätjuhlaliikkeitä ja lauloi ihan itse keksimää laulua syö syö popsi popsi. Lapset tuijotti suu auki, että mikä hitto tuo on.
Äkkiä alettiin pistämään ovi lukkoon, kun oli lasten iltarutiinien aika. Millään ei meinannut mennä anopille perille, että iltapalalle ei tarvita mitään seniilitanssiesitystä, vaan rauhoittumista. Tuo häiriintynyt mummeli kävi koputtelemassa ikkunoita useamman kerran, kun ei päässyt sisälle.
Olenko minä peukutuksista päätellen miltei ainoa, jonka mielestä tuo on ihan pöyristyttävä asenne lasten isoäitiin? "Lapset tuijotti suu auki, että mikä hitto tuo on", "seniilitanssiesitys"... joo ei tarvitse todellakaan ottaa vieraita vastaan epäsopivaan aikaan, se on selvä, mutta tuo suoranainen vanhan ihmisen halveksunta - jota näemmä lapsillekin opetetaan - saa karvat pystyyn, vaikka olekin itsekin millenniaali enkä mikään boomeri.
Kun minä olin lapsi, oli ihan normaalia, että vanhemmat ihmiset opettivat kaikenlaisia lorulauluja ja leikkejä, eikä tullut ikinä mieleeni tuijotella suu auki, että iik miten noloo kun seniili mummo lauleskelee.
Toki jos tarinan lapset ovat jotain 15 v, on nolostelu ymmärrettävämpää. Toki siinä tapauksessa mummon seniiliyden asteellekin voisi odottaa vähän enemmän ymmärrystä kuin pilkkaa.
Kyllä. Halveksin anoppiani. Yritän muokata tunnetta siihen suuntaan, että hän olisi minulle totaalisen yhdentekevä.
Ei se tanssi ollut nolo, vaan raivostuttava. Samalla kirkuu sitä syö syö popsi popsi. Anopin ääni on kova ja yhtä miellyttävä kuin sirkkelillä. Ja se säkkinsä. Poistettuna asiayhteydestä siitä olisi voinut hyvinkin viraalihitti youtubesta.
Eikä anoppi yhtään ymmärtänyt, miksi ovet hänen edestään suljettiin. Hän kun vaan niin olisi halunnut nähdä lapset. Meidän perheestä kukaan ei halunnut nähdä anoppia. Varsinkaan kesken iltatoimien, jotka haluttiin pyhittää rauhoittumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä lahjajutut on kohteliasta hoitaa niin, että laittaa lapsen vanhemmille viestiä, että ”mitä Jenna tarvisi tai haluaisi lahjaksi”. Ja siihen vastataan muutamia ehdotuksia, vaikkapa ”Reiman haalari, pyjama tai Lego linna. Jenna tykkää punaisista vaatteista, ei tykkää vihreistä ja sinisistä. Käyttää nyt kokoa 116.”
Ja sitten jos haluaa jonkun vaatteen ostaa, niin ostaa sitten juuri punaisen kokoa 116 eikä vihreää kokoa 140.
Joo mä tiedän, että on. Ja tämän takia nää ei mua enää jaksakaan kiinnostaa. Kun laukkaat siellä kaupoilla etsimässä reiman punaista haalaria koossa 116, ei-vihreää tai sinistä pyjamaa tai legolinnaa, sitä voi alkaa miettiä, että mitä hvettiä mä täältä juoksen, hankkikoot haalarinsa, pyjamansa ja linnansa.
Ennen maailmassa sukulais- ja kaveriaikuiset toi lapsille jonkun pikkupaketin, missä oli pienehkö lelu, jonka oletettiinkin hajoavan/hukkuvan aikanaan, kun lapsi on tarpeekseen leikkinyt - tai saattoihan siitä tulla lemmikkilelukin, kuka sen etukäteen tiesi.
Ei oletetettukaan, että perheen ulkopuoliset - huom. ne mummat, kummit ja siskot - osallistuu perheen arjen pyörittämiseen rahallisin ja ajallisin panostuksin, vaan heiltä riitti pieni huomionosoitus sankarille.
Anna sitten se pieni huomionosoitus, mutta valitse se lapsen mukaan. Älä oman mielesi mukaan, se ei ole lahjomisen idea.
Äläkä ainakaan tee niin, että jos on pyydetty sininen haalari, sinä ostat kaupasta punaisen toppatakin ja toppahousut, koska et jaksanut tai halunnut noudattaa toivetta. Tai jos on toivottu Neiti Etsivä -kirja, älä tuo Viisikko-kirjaa vain siksi, että sekin on kirja ja sinä haluat päättää mitä annat, sinähän et toiveita kunnioita, sinulle ei mitään sanella.
Jos toivelista on liian yksityiskohtainen tai liian kalliita toiveita sisältävä, kysy nätisti olisiko jotain muuta toiveita.
No voi saakuri teitä. Siis tosiaankin ennen oli ihan ok tuoda joku pikkupehmo, tms. Ei kukaan kehdannut ehdotella esim. 6-vuotiaan synttärilahjoiksi toppatakkeja, haalareita, just jotain tietty neiti etsivä-kirjaa. Ja vielä vaatia, että ellei tästä löydy, ala kartoittaa jotain muuta.
Vanhemmat oli näetsen sitä mieltä, että kiva, kun sisko, äiti, anoppi, kaveri tulee lapsen synttäreille ja juo kahvit. Oletusarvo ei ollut, että kahvittelijat neuvottelee päiväkaupalla vanhempien kanssa, mikä tällä kertaa olisi nyt toivelistalla. Ja tämä uusiksi sitten jouluna ja muina merkkipäivinä, mitä vanhemmat keksii juhlia.
Ymmärrätkö, että jotain tiettyä kirjaa toivotaan siksi, että se on lahjansaajalta lukematta, ja se on niin uusi, että kaupasta varmasti löytyy? Olisi aika tylsää saada kirja, jonka on jo lukenut.
Miksi sinulle on niin valtavan vastenmielistä antaa lahja, joka olisi haluttu ja toivottu? Miksi sinä haluat mieluummin antaa ei-toivottua?
Ymmärrätkö, että on todella raskasta, jos jokainen synttäri yksivuotiaasta asti on tälläinen temppurata? Miksi ette voi tyytyä siihen, että se ulkopuolinen, kun sellaisiksi kaikki siskoista ja äideistä alkaen laskette, tuo jonkun täysin yhdentekevän pikkujutun, jonka voi huoletta vaikka hävittää niiden synttärien jälkeen?
Miksi pitää jankata näiden meidän sofiapikkuriina tahtoo tänä vuonna neiti etsivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten merkillistä, miten se on aina itsekästä kerjäämistä, vaatimista ja kinuamista, kun kertoo mitä lapset tarvitsee tai mistä on iloa.
Sitten taas se on epäitsekästä, että kannetaan toisen kotiin 10 kertaa kalliimpaa roinaa, josta ei koskaan tule olemaan kenellekään mitään iloa.
t. se itsekäs paska, joka yritti sanoa että laittakaa mieluummin 10 euroa lapsen tilille kahdesti vuodesta sen sijaan että kannatte tänne pallomeren.
Tää on pientä verrattuna tämän ketjun kokemuksiin, mutta kerran ex-anoppi kyseli, mitä lapselle synttärilahjaksi. Tiesin, että hän tekee mielellään käsitöitä ja tiesin hänellä olevan ylimääräisiä kankaita (oli vasta ollut puhetta, kun oli saanut äitinsä jäämistöistä niitä) ja oma lapsi oli pahimmoilleen vauvanukkeiässä. Pyysin siis, että tekisi vaikka jotain petivaatteita tytölle nukensänkyyn, kun sänky oli, mutta ei peittoa, tyynyä, lakanoita jne.
Viikko ennen synttäripäivää ex-anoppi tulee kylään, mukanaan nukensänkyyn peitto, tyyny ja aluslakana. Synttäripäivänä lahjapaketista löytyi vihreä käsilaukun muotoinen koristetyyny (WTF??).
Just tällaista se on. Sillä erotuksella, että te myös saitte tarvitsemanne jutut, ne nuken vuodevaatteet. Silti piti synttärilahjaksi, siis tärkeämmäksi lahjaksi, antaa jotain ihan muuta. Anoppi halusi tehdä hauskan koristetyynyn ja lapsen piti ottaa se lahjaksi vastaan. Vaikka nuo nukkejutut olisivat jääneet ikuisesti positiivisesti mieleen tosi mieluisana synttärilahjana.
Tämä nyt on ihan turhaa valitusta. Mummo oli tehnyt toivotut jutut ja antanut ne lapselle, ja lahjaksi tuonut vielä jonkun omasta mielestään kivan jutun. Ihan naurettavaa itkeä että ne vuodevaatteet olisi pitänyt olla paketissa.
Muuten en yhtään puolustele rajattomia ja röyhkeitä mummoja, mutta tässä esimerkissä vika ei kyllä nyt ollut mummossa.
Kirjoittaja tarkoitti, että kaikille osapuolille parempi lopputulos olisi tullut sillä, että mummo olisi tehnyt ne nukkejutut lahjaksi. Sen sijaan hän halusi tehdä hyödyttömän koristetyynyn, mikä ei edes kulu käytössä mihinkään, eli nyt on vähän niin kuin moraalinen velvoite säilöä se tyyny tästä ikuisuuteen.
Niin, lahjaksi ne nukkejutut pyydettiin. Jotta vähävaraisen eläkeläisen ei tarvitse mennä ostamaan mitään lahjaa vaan voi käyttää lahjaan niitä hänellä jo olevia kankaita ja tarvikkeita, joille mietti edellisviikonloppuna käyttötarkoitusta.
Sen sijaan piti sekä tehdä ne nukkejutut ja tuoda ne erikseen (ei synttäreille) ja mennä OSTAMAAN KAUPASTA se karsea epäkäytännöllinen ja sähköinen, vihreä käsilaukun mallinen (WTF?) koristetyyny. Tätä juuri yritettiin välttää.
Lapsi siis sai "tuliaisia" ihan muuten vaan ja synttäripäivänä sitten ihmetteli, että mikäs tää lahja on.
Joo on pieni juttu verrattuna muihin tämän ketjun kokemuksiin, mutta kertoo joidenkin ajattelumallista (tai siitä, että ei ajatella).
Kasvata kakarasi ja samalla itsesi. Mistään lahjasta ei sanota, että jaa mikäs lahja tämä on.
Muutoinkin on aika huvittavaa, että tässä nyt mummoa syytellään, että ei ajatellut. Niin, eihän sen mummon pitäisi ajatella, kun sinä se pätevänä ajattelet hänen puolestaan. Hän siis haluaa itse päättää, mitä tuo lapselle lahjaksi ja oikeasti haluaa OSTAA jotain. Hänelle, hänen ikäpolvelleen, ostettu lahja on oikea lahja, koska silloin kun hän oli lapsi, tuskin varmaan sai ikinä mitään ostettua, vaan kaikki oli itsetehtyä. Vähän kuin meidän kasarin kakaroiden mielestä oli jalostajan lätyskä oli hyvää, kun ei oltu totuttu valmisruokaa saamaan . Hän halusi antaa lapselle sen, mitä lapsi haluaa, mutta eihän hän itse omatekemiään miksikään arvosta (tulee mieleen, mitähän arvostusta on niistä muilta saanut...), joten siksi halusi myös synttäriin osallistua jollain, joka hänelle on arvokasta, antaa sitä eteenpäin. No, maku voi olla toinen kun sun, mutta onko se oikeasti niin kamalaa?
Itselläni on ollut tämä ihan sama sisaren lasten suhteen, olen itse lapseton. Hän ottaa hyvissä ajoin ennen synttäriä, joulua, jne yhteyttä ja antaa listan, mitä lapsille ostetaan. Mun tehtävä on sitten tämä lista kädessä kulkea kaupungilla ostamassa. Ei ole suotavaa, että itse miettisin, mitä tahtoisin lapsille antaa. Kerran pari olen yrittänyt, mutta siitä on tullut niin nyrpeät ilmeet + selostukset, miksi ostamani jutut ovat olleet ihan vääriä, että ei maksa vaivaa. Ostetaan, mitä mamma määrää, ei osoiteta omaa ajattelua.
Teen kaikkeni, että tämä asenne ei vaikuttaisi minun ja lasten väleihin, mutta välillä se on vaikeaa. Tuntuu, että ei minulla heihin saisikaan olla suhdetta, vaan äitinsä kyllä ajattelee mun ja lasten puolesta nämäkin jutut.
Eikun se äiti ja erityisesti ne lapset ihan oikeasti tietävät itse, mitä he haluavat ja tarvitsevat. Epämieluisa tavara ei tule käyttöön, vaikka sinä niin kuinka toivoisit.
Jos perhe vastaavasti antaisi sinulle lahjaksi vauvanvaatteita, et sinä hommaisi itsellesi nukkea, jolla ne voi pukea. Sinä vain ja ainoastaan pahastuisit, kun sinulle tulee lahja, jolle sinulla ei ole yhtään mitään käyttöä.
Miksi lahjan antamisen pitäisi olla ihanaa vain antajalle? Se on lahja saajalle, ei antajalle.
Jos haluat pyyteetöntä antamisen iloa, lahjoita hyväntekeväisyyteen. Nyt on käynnissä valtavasti Ukraina-keräyksiä ja muissakin tilanteissa on aina hyväntekeväisyyskanavat auki, ongelmat eivät tästä maailmasta lopu.
Niin niin, sinä et tietenkään voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, koska et saa itse päättää miten ne lahjoitukset käytetään.
Eri, mutta onko koristetyyny pikkutytölle verrattavissa vauvanvaatteisiin lapsettomalle?
Olen itsekin lapseton, enkä edes vanha, mutta olen elänyt maailmassa, jossa lahjan antamisenkin pitäisi olla ilo. Se on LAHJA. Ei lahjoitus.
Pyydäpä kuule itse kirkolta tai muulta järjestöltä käyttötavaroita, joita haluat ja tarvitset, älä luettele sukulaisillesi tarvelistaasi.
Jos ei ole valmis ottamaan vastaan lahjoja, siis asioita, joita lahjan antaja haluaa sinulle antaa, kerro se. Ole ilman lahjoja kokonaan. Mutta älä määrittele sen toisen puolesta, mitä hänen tulee haluta sinulle antaa.
Selitä mikä ilo on lahja jota saaja ei halua?
En osaa, kun en ole asiaan vielä törmännyt. Olen saanut elämässäni paljon lahjoja, osa supermieluisia, osa ihan kivoja, jotkut ei niin omaan makuun, mutta vielä en ole saanut lahjaa, jota en halua. Jokainen lahja, jonka olen saanut, on ollut lahja henkilöltä, joka sen on minulle antanut ja arvokas sellaisenaan.
Osaa on käytetty, osa on mennyt eteenpäin hyväntekeväisyyteen tms. osan on joku kaveri halunnut, jne.
Mutta lahjan saamisen hetkellä olen ilahtunut, että tämä henkilö on lahjan hommannut ja halunnut sen minulle antaa. Kiitos!
No tämä ketju käsittelee niitä lahjoja joita ei haluta.
Miksi kirjoittelet koko ketjuun, kun et tiedä asiasta yhtään mitään?
Koska tämä on vielä toistaiseksi vapaa maa.
Olet päästäsi vialla. Änkyrä.
Ja sä lämminhenkinen, mukava, toiset huomioon ottava hyvä keskustelija.
Mua kyllä kieltämättä vähän herkisti tuo tyyppi, joka sanoi, että ostaa vaan siskonlapsille, mitä käsketään ja selvästi oli surullinen, että mitään ns. itsestään ei saa antaa näille lapsille, on vain ostoautomaatti käsketysti.
Ja kuule siltä se voi vähän tuntua heistäkin, jotka saa joulun alla teidän perheen lahjalistan.
Aivan, kun on änkyrä, ei osaa ajatella mitään muuta kuin että minämääräänminäpäätänminäminäminä, kun taas minun kalrtaiseni mukava ja toiset huomioon ottava ymmärtää myös sen, että kun ostan sukulaislapsille mieleisiä lahjoja, hyvää mieltä leviää paitsi aikuisiin sukulaisiin, myös niille sukulaislapsille, joiden kaikkien mielestä olen lämminhenkinen, mukava ja muut huomioiva tyyppi.
Sen sijaan että änkyrän tavoin SAISIN OLLA SATAPROSENTTISESTI VALLASSA JA MÄÄRÄTÄ, mutta tyyppi jota kaikki inhoaa, vieraita nettikirjoittajia myöten.
Tirsk. Se ei ole sataprosenttista määräysvallan tavoittelua, että haluaa, että yhtäkään koristetyynyä tai satasen sisältävää kirjekuorta ei taloon tule.
Olen tosiaan eri, mutta mun mielestä te olette ihan kajahtaneita. Mä en jaksa kantaa murhetta siitä, jos saan lahjaksi jonkun tavaran, tai mun lapsi saa, josta en tykkää tai jolle ei ole käyttöä. Kyllä aina jossain vaiheessa saa jonnekin survottua.
Ainakaan en jaksaisi yhtään suuttua, jos joululahjojen seasta löytyis satanen.
Tirsk, niin kun sinä et nyt ymmärrä edes mitä ketju käsittelee.
Meille on kannettu vesikelkka, kangaspuut, kolme pihakalustoa, lasten huoneen kaluStus, kaksi telttaa sisälle, noin autotallillinen vaatteita, sisustuskrääsää, käsitöitä, askartelutarvikkeita, eriparilankoja, maljakoita, astioita jne. Vuosia.
Kun niitä ei saanut meille enää kaupunkiin, niitä kärrättiin luvatta mökille.
Meille on istutettu luvatta kasveja ja kaadettu luvatta puita.
Me ollaan ääriesimerkki mutta perhe jollaisia tämä ketju käsittelee.
Sinä olet vain änkyrä joka ei tajua misyä edes on kyse.
Ai mäkin olen änkyrä. Ehdotan, että sä olisit änkyrämpi siellä omassa verkostossa etkä niin ärhäkkä täällä.
Vaikka en osaa hermostua jostain epäonnistuneesta lahjasta tai väärin annetusta satasesta, niin kyllä mä niin änkyrä olen, että mun kotiin tai mökille ei olisi kannettu mitään noista, jos en niitä tahtoisi.
Kärräisin kaikki heti takaisin. Tosin siinä sitten on riski, että sitä haalariakaan, jonka tahtoisi, ei saa. Mutta elämä on valintoja.
Kyllä, olet änkyrä. Kun tämä ketju käsittelee rajattomia sukulaisia, joita ei pidättele edes munalukko. Meillä on nykyään pihaportti sellaisella lukossa aivan kuin vankilassa asuisimme, mutta mökkiämme emme pysty päivystämään. Sinne menee sitten, jos emme ole kieltämässä ja siellä on portti auki aura-auton takia.
Mitähän se takaisin kärrrääminenkin sitten auttaa. ilmestyy taas jotain muuta tai lehtikuusi lähtee.
Edes kolme vuoden lähestymiskieltoa ei ole saanut tätä loppumaan.
Kai sinä nyt käsität, että tässä on melkoisen extratapaus käsillä, eikä mitenkään normaalia, että edes poliisi ei pidättele?
Kyllä teidän täytyy vaan jaksaa viranomaisteitä tuota asiaa ratkoa. Eivät muut ole änkyröitä, jos kommentoivat suht normaaleista lähtökohdista.
Alue: Aihe vapaa
No voi saakuri teitä. Siis tosiaankin ennen oli ihan ok tuoda joku pikkupehmo, tms. Ei kukaan kehdannut ehdotella esim. 6-vuotiaan synttärilahjoiksi toppatakkeja, haalareita, just jotain tietty neiti etsivä-kirjaa. Ja vielä vaatia, että ellei tästä löydy, ala kartoittaa jotain muuta.
Vanhemmat oli näetsen sitä mieltä, että kiva, kun sisko, äiti, anoppi, kaveri tulee lapsen synttäreille ja juo kahvit. Oletusarvo ei ollut, että kahvittelijat neuvottelee päiväkaupalla vanhempien kanssa, mikä tällä kertaa olisi nyt toivelistalla. Ja tämä uusiksi sitten jouluna ja muina merkkipäivinä, mitä vanhemmat keksii juhlia.