Lue keskustelun säännöt.
Isovanhempi haluaa hankkia lapsellemme "kaikki isot jutut"
23.03.2022 |
Kyllä, ihmisillä on isompiakin ongelmia, mutta meillä on tosi rasittava tilanne. Lapsemme on isovanhempien ainoa lapsenlapsi, eikä muita lapsenlapsia ole tulossa. Yksi isovanhemmista haluaa ehdottomasti hankkia lapsellemme kaikki isot ja näkyvät jutut. Tyyliin, että on halunnut hankkia lapsellemme vaunut, ulkohaalarit ja muut. Hän ei siis kysy meiltä, että onko meillä jo nämä tavarat/millaiset haluaisimme, vaan hän hankkii omasta mielestään kivannäköiset kysymättä meiltä ja tuo ne kotiimme. Isovanhempi on esimerkiksi tuonut meille haalarit jo useammassa koossa valmiiksi nurkkiin pyörimään ja joudumme nyt pitämään noita kaapeissa odottamassa tulevia syksyjä ja talvia.
Olemmeko pikkumaisia puolisoni kanssa, kun haluaisimme itse valita ainoan lapsemme haalarit ja muut isot asiat? Lapsi on pieni vain vähän aikaa ja ei mene kauaa, kun lapsi haluaa valita nuo itse. Olisi mukava tässä vaiheessa pukea lapsi niin kuin itse parhaaksi näkee. Ei siinäkään mitään, jos isovanhempi haluaisi vaikka taloudellisesti osallistua jonkun haalarin hankintaan ja antaisi sitä varten rahaa, mutta miksi isovanhemman pitää saada itse valita nuo jutut? Hän on jo oman lapsensa aikoinaan vaatettanut, nyt on meidän vuoro.
Ja kun joku kysyy, niin on sanottu asiasta isovanhemmalle, mutta ei usko. Ei suostu ostamaan sukkia ja muuta pientä tarpeellista, koska haluaa hankkia ne isot asiat. Tietää myös, että mietimme ympäristöasioita sen verran, ettemme vain kykene heittämään isovanhemman antamia tavaroita pois ja ostamaan uusia tilalle. Me saadaan sitten päivittäin katsella noita isovanhemman ostamia tavaroita, jotka eivät ole mieluisia eivätkä sellaisia, mitä olisimme omalle lapsellemme hankkineet (osa on esim. hankalasti puettavia).
Kommentit (760)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No huhhuh ap, loukkaannutte kyllä ihan aiheesta! Mitä jos sanoisit sille yli-innokkaalle isovanhemmalle, että jatkossa jos tuo moista, pistät ne myyntiin.
Meillä ei KUKAAN isovanhemmista eikä isoisovanhemmista ostele lupaa kysymättä mitään hankintoja lapsillemme! Esikoisen vauva-aikaan mun äiti ja anoppi osti kysymättä parit bodyt ja jonkun hameen. Kiitin kohteliaasti, mutta sanoin että mielelläni itse ostan lapselle niitä vaatteita, mitä tykkään katella. Toi hame oli myös outo ostos, esikoinen oppi ryömimään viisikuisena, kuusikuisena kiipeili jo paikkoihin, on ollut alusta asti sellainen että vaihtua piisaa. Ei tullut mieleenkään tunkea sille hametta päälle, kompastuin vielä helmaan tai game jäis kiinni johonkin ja lapsi kaatuisi :D sitä ei siis koskaan tullut pidettyä.
Varsinkin anopille oli myös "ongelma", että esikoiselle ostettiin vaunut käytettynä. Arvostan itsekin ekologisuutta, enkä nähnyt mitään syytä miksi en ostaisi niitä käytettynä. Lisäksi emme tienneet, millainen ikäero sisaruksille tulisi, joten mahdollisten tuplarattaiden ostoon tulevaisuudessa piti varautua, niitä kun on vähemmän myynnissä käytettynä niin ne sit pitäis ehkä ostaa uutena.
Anoppi myös joka vierailullaan toi aina uuden lelun. Alkoi meidän koti pursuilla niitä leluja, ja huomautin sit sadannen kerran ettei meidän vuoden ikäinen lapsi tartte noita kaikkia. Sen lempilelu on tyyliin tyhjä hillopurkki :D tää meni perille vasta sitten, kun tiesin että anoppi oli tulossa kylään, niin ripottelin kaikki sen tuomat lelut pitkin olkkaria ja keittiötä. Hän on semmoinen järjestystä ja siivousta rakastava. No, oli ihan kauhuissaan siitä lelumerestä. Olin että Oi kyllä, kuten näet, lelut valtaa koko meidän kämpän :D siihen loppui lelujen roudaus.
No, anoppi ja äitini ei ottaneet nokkiinsa mun mielipiteestä, vaan kunnioittivat sitä, ja nykyään jos jotenkin haluavat auttaa, antavat vaatteisiin lahjarahaa, käyvät esikoisen kanssa ulkoilemassa että minä saan nukkua päikkärit vauvan kanssa, anoppi käy välillä tekemässä meillä ruokaa...
Ketkä tätäkin kommenttia alapeukuttaa?! Kerrankin hyvä avautuminen omien rajojen ilmaisusta isovanhemmille, ja pari hyvää vinkkiä miten ne isovanhemmat voisi materian tuputtamisen sijaan oikeasti auttaa arjessa! Ja toisin kuin moni muu kommentoija, tämän kirjoittaja on onnistunut säilyttämään hyvät välit anoppiinsa ja äitiinsä, eli ei ne kaikki vanhemmat ihmiset loukkaannu verisesti vaikka vähän ohjeistaisikin :)
Ei vaan liity tähän keskusteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No huhhuh ap, loukkaannutte kyllä ihan aiheesta! Mitä jos sanoisit sille yli-innokkaalle isovanhemmalle, että jatkossa jos tuo moista, pistät ne myyntiin.
Meillä ei KUKAAN isovanhemmista eikä isoisovanhemmista ostele lupaa kysymättä mitään hankintoja lapsillemme! Esikoisen vauva-aikaan mun äiti ja anoppi osti kysymättä parit bodyt ja jonkun hameen. Kiitin kohteliaasti, mutta sanoin että mielelläni itse ostan lapselle niitä vaatteita, mitä tykkään katella. Toi hame oli myös outo ostos, esikoinen oppi ryömimään viisikuisena, kuusikuisena kiipeili jo paikkoihin, on ollut alusta asti sellainen että vaihtua piisaa. Ei tullut mieleenkään tunkea sille hametta päälle, kompastuin vielä helmaan tai game jäis kiinni johonkin ja lapsi kaatuisi :D sitä ei siis koskaan tullut pidettyä.
Varsinkin anopille oli myös "ongelma", että esikoiselle ostettiin vaunut käytettynä. Arvostan itsekin ekologisuutta, enkä nähnyt mitään syytä miksi en ostaisi niitä käytettynä. Lisäksi emme tienneet, millainen ikäero sisaruksille tulisi, joten mahdollisten tuplarattaiden ostoon tulevaisuudessa piti varautua, niitä kun on vähemmän myynnissä käytettynä niin ne sit pitäis ehkä ostaa uutena.
Anoppi myös joka vierailullaan toi aina uuden lelun. Alkoi meidän koti pursuilla niitä leluja, ja huomautin sit sadannen kerran ettei meidän vuoden ikäinen lapsi tartte noita kaikkia. Sen lempilelu on tyyliin tyhjä hillopurkki :D tää meni perille vasta sitten, kun tiesin että anoppi oli tulossa kylään, niin ripottelin kaikki sen tuomat lelut pitkin olkkaria ja keittiötä. Hän on semmoinen järjestystä ja siivousta rakastava. No, oli ihan kauhuissaan siitä lelumerestä. Olin että Oi kyllä, kuten näet, lelut valtaa koko meidän kämpän :D siihen loppui lelujen roudaus.
No, anoppi ja äitini ei ottaneet nokkiinsa mun mielipiteestä, vaan kunnioittivat sitä, ja nykyään jos jotenkin haluavat auttaa, antavat vaatteisiin lahjarahaa, käyvät esikoisen kanssa ulkoilemassa että minä saan nukkua päikkärit vauvan kanssa, anoppi käy välillä tekemässä meillä ruokaa...
Ketkä tätäkin kommenttia alapeukuttaa?! Kerrankin hyvä avautuminen omien rajojen ilmaisusta isovanhemmille, ja pari hyvää vinkkiä miten ne isovanhemmat voisi materian tuputtamisen sijaan oikeasti auttaa arjessa! Ja toisin kuin moni muu kommentoija, tämän kirjoittaja on onnistunut säilyttämään hyvät välit anoppiinsa ja äitiinsä, eli ei ne kaikki vanhemmat ihmiset loukkaannu verisesti vaikka vähän ohjeistaisikin :)
Ap on jo sanonut anopille eikä sillä ole ollut mitään tehoa.
Moni muu on kertonut kieltäneensä ja sitten saanut tavaroita edelleen oven taa.
Sinä et tajua nyt ollenkaan että tässä ei ne mummot ole normaaleja joille voi sanoa tai näyttää.
Nämä roinamummot ei kuuntele eikä kuule eikä hahmota ja he heittäytyy itkupotkumarttyreiksi jos he eivät saa tahtoaan läpi. He vain jyräävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No huhhuh ap, loukkaannutte kyllä ihan aiheesta! Mitä jos sanoisit sille yli-innokkaalle isovanhemmalle, että jatkossa jos tuo moista, pistät ne myyntiin.
Meillä ei KUKAAN isovanhemmista eikä isoisovanhemmista ostele lupaa kysymättä mitään hankintoja lapsillemme! Esikoisen vauva-aikaan mun äiti ja anoppi osti kysymättä parit bodyt ja jonkun hameen. Kiitin kohteliaasti, mutta sanoin että mielelläni itse ostan lapselle niitä vaatteita, mitä tykkään katella. Toi hame oli myös outo ostos, esikoinen oppi ryömimään viisikuisena, kuusikuisena kiipeili jo paikkoihin, on ollut alusta asti sellainen että vaihtua piisaa. Ei tullut mieleenkään tunkea sille hametta päälle, kompastuin vielä helmaan tai game jäis kiinni johonkin ja lapsi kaatuisi :D sitä ei siis koskaan tullut pidettyä.
Varsinkin anopille oli myös "ongelma", että esikoiselle ostettiin vaunut käytettynä. Arvostan itsekin ekologisuutta, enkä nähnyt mitään syytä miksi en ostaisi niitä käytettynä. Lisäksi emme tienneet, millainen ikäero sisaruksille tulisi, joten mahdollisten tuplarattaiden ostoon tulevaisuudessa piti varautua, niitä kun on vähemmän myynnissä käytettynä niin ne sit pitäis ehkä ostaa uutena.
Anoppi myös joka vierailullaan toi aina uuden lelun. Alkoi meidän koti pursuilla niitä leluja, ja huomautin sit sadannen kerran ettei meidän vuoden ikäinen lapsi tartte noita kaikkia. Sen lempilelu on tyyliin tyhjä hillopurkki :D tää meni perille vasta sitten, kun tiesin että anoppi oli tulossa kylään, niin ripottelin kaikki sen tuomat lelut pitkin olkkaria ja keittiötä. Hän on semmoinen järjestystä ja siivousta rakastava. No, oli ihan kauhuissaan siitä lelumerestä. Olin että Oi kyllä, kuten näet, lelut valtaa koko meidän kämpän :D siihen loppui lelujen roudaus.
No, anoppi ja äitini ei ottaneet nokkiinsa mun mielipiteestä, vaan kunnioittivat sitä, ja nykyään jos jotenkin haluavat auttaa, antavat vaatteisiin lahjarahaa, käyvät esikoisen kanssa ulkoilemassa että minä saan nukkua päikkärit vauvan kanssa, anoppi käy välillä tekemässä meillä ruokaa...
Ketkä tätäkin kommenttia alapeukuttaa?! Kerrankin hyvä avautuminen omien rajojen ilmaisusta isovanhemmille, ja pari hyvää vinkkiä miten ne isovanhemmat voisi materian tuputtamisen sijaan oikeasti auttaa arjessa! Ja toisin kuin moni muu kommentoija, tämän kirjoittaja on onnistunut säilyttämään hyvät välit anoppiinsa ja äitiinsä, eli ei ne kaikki vanhemmat ihmiset loukkaannu verisesti vaikka vähän ohjeistaisikin :)
Koska tuollainen tapa toimii vain näille normaalin innokkaille mummoille, jotka eivät vaan tajunneet, että niistä tuoduista leluista tulee iso vuori.
Tapa ei toimi niille, jotka eivät välitä siitä, että tavarat ovat toiselle riesaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä lahjajutut on kohteliasta hoitaa niin, että laittaa lapsen vanhemmille viestiä, että ”mitä Jenna tarvisi tai haluaisi lahjaksi”. Ja siihen vastataan muutamia ehdotuksia, vaikkapa ”Reiman haalari, pyjama tai Lego linna. Jenna tykkää punaisista vaatteista, ei tykkää vihreistä ja sinisistä. Käyttää nyt kokoa 116.”
Ja sitten jos haluaa jonkun vaatteen ostaa, niin ostaa sitten juuri punaisen kokoa 116 eikä vihreää kokoa 140.
Joo mä tiedän, että on. Ja tämän takia nää ei mua enää jaksakaan kiinnostaa. Kun laukkaat siellä kaupoilla etsimässä reiman punaista haalaria koossa 116, ei-vihreää tai sinistä pyjamaa tai legolinnaa, sitä voi alkaa miettiä, että mitä hvettiä mä täältä juoksen, hankkikoot haalarinsa, pyjamansa ja linnansa.
Ennen maailmassa sukulais- ja kaveriaikuiset toi lapsille jonkun pikkupaketin, missä oli pienehkö lelu, jonka oletettiinkin hajoavan/hukkuvan aikanaan, kun lapsi on tarpeekseen leikkinyt - tai saattoihan siitä tulla lemmikkilelukin, kuka sen etukäteen tiesi.
Ei oletetettukaan, että perheen ulkopuoliset - huom. ne mummat, kummit ja siskot - osallistuu perheen arjen pyörittämiseen rahallisin ja ajallisin panostuksin, vaan heiltä riitti pieni huomionosoitus sankarille.
Anna sitten se pieni huomionosoitus, mutta valitse se lapsen mukaan. Älä oman mielesi mukaan, se ei ole lahjomisen idea.
Äläkä ainakaan tee niin, että jos on pyydetty sininen haalari, sinä ostat kaupasta punaisen toppatakin ja toppahousut, koska et jaksanut tai halunnut noudattaa toivetta. Tai jos on toivottu Neiti Etsivä -kirja, älä tuo Viisikko-kirjaa vain siksi, että sekin on kirja ja sinä haluat päättää mitä annat, sinähän et toiveita kunnioita, sinulle ei mitään sanella.
Jos toivelista on liian yksityiskohtainen tai liian kalliita toiveita sisältävä, kysy nätisti olisiko jotain muuta toiveita.
No voi saakuri teitä. Siis tosiaankin ennen oli ihan ok tuoda joku pikkupehmo, tms. Ei kukaan kehdannut ehdotella esim. 6-vuotiaan synttärilahjoiksi toppatakkeja, haalareita, just jotain tietty neiti etsivä-kirjaa. Ja vielä vaatia, että ellei tästä löydy, ala kartoittaa jotain muuta.
Vanhemmat oli näetsen sitä mieltä, että kiva, kun sisko, äiti, anoppi, kaveri tulee lapsen synttäreille ja juo kahvit. Oletusarvo ei ollut, että kahvittelijat neuvottelee päiväkaupalla vanhempien kanssa, mikä tällä kertaa olisi nyt toivelistalla. Ja tämä uusiksi sitten jouluna ja muina merkkipäivinä, mitä vanhemmat keksii juhlia.
Ymmärrätkö, että jotain tiettyä kirjaa toivotaan siksi, että se on lahjansaajalta lukematta, ja se on niin uusi, että kaupasta varmasti löytyy? Olisi aika tylsää saada kirja, jonka on jo lukenut.
Miksi sinulle on niin valtavan vastenmielistä antaa lahja, joka olisi haluttu ja toivottu? Miksi sinä haluat mieluummin antaa ei-toivottua?
Ymmärrätkö, että on todella raskasta, jos jokainen synttäri yksivuotiaasta asti on tälläinen temppurata? Miksi ette voi tyytyä siihen, että se ulkopuolinen, kun sellaisiksi kaikki siskoista ja äideistä alkaen laskette, tuo jonkun täysin yhdentekevän pikkujutun, jonka voi huoletta vaikka hävittää niiden synttärien jälkeen?
Miksi pitää jankata näiden meidän sofiapikkuriina tahtoo tänä vuonna neiti etsivää.
On parempi, että et käy synttäreillä ollenkaan. Sinua ei kaivata niille.
Toive, jonka saa tavanomaisesta kaupasta (kirjoja saa hypermarketeista ja kirjakaupoista) ei ole temppurata. Niiden täysin yhdentekevien pikkujuttujen hävittäminen sen sijaan on.
Joku satunnainen naapuri tai muu vieras ei sentään penää niiden perään, mutta nämä rajattomat mummot vahtivat mustasukkaisesti sitä, että kerran lahjaksi annettua ei hävitetä. Lahja on lahja, lahjahevosen suuhun ei sovi katsoa, antajalla on oikeus valita lahja, lahja saa olla antajansa näköinen, lahja ei saa olla temppurata, olisit tyytyväinen, kun sait edes jotakin, kylläpä sinä olet kiittämätön.
No miten sitten olisi, jos sinä jättäisit ne rajattomat mummot kutsumatta? Kun eivät osaa olla.
En mä kutsukaan. Lasteni isä valitettavasti kutsuu, koska se on "kohteliasta".
Eli sinun lastesi isä on rajaton. Ei ota huomioon sinua, vaan tekee oman mielensä mukaan.
Miksi olet sellaisen kanssa? Sehän opettaa lapsesikin rajattomaksi.Hän ei halua pahoittaa äitinsä mieltä. Siksi kutsuu äitinsä, vaikka itsekin välttelee juhlissa äitinsä seuraa.
Mutta sinua kohtaan on rajaton, tarkoituksellisesti pahoittaa sinun mielesi. Ettekö toimi yhdessä perheenä?
Miehesihän pitäisi liittyä sinuun, eikä olla äitinsä hyvän mielen hyysääjä? Hän tietää, että kärsit, mutta ei välitä siitä. On sullakin mies.
Tuossa on miehelläkin vaikea paikka, hänet on ensihenkäyksestään lähtien opetettu varjelemaan äitinsä hyvää mieltä. Koska suuttuessaan anoppi on pelottava. Mies ei muuten kutsu äitiään meille, joten siedän ne muutamat tunnit. Toisekseen, en ole ikinä pyytänyt mieheltäni, ettei hän kutsuisi äitiään. Ainoa vaatimus minulla on anoppiin liittyen, ettei mies jätä lapsiamme anopin kanssa ilman valvontaa. Mies ei viihdy äitinsä luona, joten harvoin käy siellä.
Seli seli. Eikö olisi miehellesi jo aika oppia olemaan aikamies eikä äitinsä hyvän mielen varjelija. Pelkää äitiään, vaikka tämä on jo vanha ja miehellä omakin perhe. Nynny mies sulla, sori vaan.
Minun kotiini ei tule yksikään ihminen, jota minä en sinne halua ja jota minun pitäisi vain "sietää."
Minun mies pisti stopin veljelleen, ei astu se mies tämän talon pihaankaan enää ikinä. Oikein teki.
Rajaton velipoika ei tänne enää tule.
Anoppi on ihan ok.
Yksikin innokas isovanhempi osti tulevalle lapsellenlapselleen laatikkokaupalla ihania mekkoja.
Vanhemmat tiesivät kromosomitestin perusteella tulokkaan olevan poika, eikä tuollaisessa testissä ole erehtymisen varaa.
Se ei tulevaa isovanhempaa estänyt tai hidastanut. Hän niin kovasti toivoi, että lapsenlapsi olisi tyttö, eikä myöskään kyennyt käsittämään sitä, että sukupuoli voidaan nykyään tietää luotettavasti etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan moni "rajaton" isovanhempi oikeasti on persoonallisuushäiriöinen, ja kuinka moni on vain sellainen, että miniä ei voi sietää ja kommunikoi niin passiivis-aggressiivisesti, ettei vanhempi ihminen ymmärrä missä edes mennään?
Ei sillä, etteikö persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä ole. Mutta tätä palstaa kun lukee, niin joka toinen mummo, exä, työkaveri, naapuri ja ohikulkija on persoonallisuushäiriöinen. Omituista kyllä, lähipiirissä isovanhempien ja lastenlasten suhteet vaikuttavat keskimäärin ihan normaaleilta, ja kumpikin osapuoli yleensä ilahtuu nähdessään toisen. Ja kiittää lahjoista, menevät ne sitten aina nappiin tai ei.
Minun häirikkömummoni on minun äitini.
Oöen varmaan sitten jo kohdussa käyttäytynyt mäntisti ja sillä ansainnut tämän 40 vuoden rajattomuuden.
Täällä keskustelee ne joita asia koskettaa. Eivät he väitä kaikkia muitakin edustavansa.
Mä tajusin oman parikuisen vauvan kanssa tämän. Vauva oli äitini sylissä ja huomasin, että vauvalle alkoi tulla nälkä, alkoi maiskutella suuta. Mummolta vihje meni ohi ja varmasti vastaava vihje meni minultakin ohi ihan vastasyntyneen kanssa, mutta vähän isomman pikkuisen kanssa huomasi nopeammin, ei tarvinnut odotella itkuun asti. Koska mummo ei huomannut nälkää, eihän sitä voinut olla, joten vauvalle alettiin tarjota lelua tai ihan mitä tahansa muuta kuin olisi annettu minulle imetettäväksi.
Olin kuulemma vaikea vauva, itkuinen.
Mulla ei vaan tainnut olla aina juuri niitä tarpeita, joita äitini olisi juuri sillä hetkellä halunnut tyydyttää.
Ehh... miten juttu eteni? Odotit vaan mykkänä, että äitisi tajuaa asian ja lopulta vauva huusi nälkäänsä täyttä kurkkua, niinkö?
Etkö sanonut äidillesi, että nyt vauva osoittaa nälkäisyyden merkkejä, joten otan sen nyt ja alan ruokkia sitä?
Äitisikö sitä olisi pitänyt ryhtyä imettämään?Sanoin tietenkin. Sen seurauksena lapselle alettiin tarjota lelua. Vauva alkoi maiskutella äänekkäämmin. Minäkin sanoin vähän tiukemmin, että vauvalla on nälkä, antaisitko tänne, että syötän sen. Mummo veti lapsen tiukemmin syliinsä ja lapsi hätääntyi tästä. Jouduin todella monta kertaa sanomaan, että tänne lapsi se nyt, kun en voinut sitä käsistäkään repiä. Tavaran olisin repinyt.
Sinulla oli siis huono äiti ja nyt on lapsellasi huono mummo. Selväähän se, valaiseva esimerkki.
Kierre katkeaa vain sillä, että olet ja tulet olemaan sitäkin parempi äiti. Haasteellista, koska kaikki me kuitenkin ollaan epätäydellisiä ihmisiä.
Mutta sinulla ei taida nyt olla siihen varaa.Parempi on joka tapauksessa. Kuka tahansa on.
Ohis
Älä älä... äitejä on monenlaisia niitäkin. Jopa lapsensa tappajiakin, joten vähän vähempää uhoa nyt siellä.
Veljeni ensimmäinen vaimo ei ainakaan ollut hyvä äiti. Riuhtaisi vauvan vaunuista yhdestä kädestä roikottaen ja paiskasi sen siitä sohvalle, kun vauva itki eikä äiti saanut rauhassa puhua puhelimessa. Minä näin sen. Puhuin tästä veljelleni, joka vain masentuneen oloisena sanoi, että tämmöistä tämä on ollut koko ajan. Sitten ne erosivat ja lapsi tietysti jäi äidille. Veli pelkäsi, mitä siellä vielä tapahtuu, kun ei ole näkemässä. Puolen vuoden päästä lapsi oli jo viety isovanhemmilleen kokoaikaishoitoon eli käytännössä kasvatiksi. Veli yritti vaikka mitä kautta saada lapsi itselleen, joka puolella seinä vastassa.
Kymmenen vanhana lapsi tuli omin päin isälleen ja sitten sai jo jäädä sinne. Nyt on mennyt hyvin, onneksi veljen toinen vaimo on kiva ja järkevä ihminen.
Että se siitä äitimyytistä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä sama näkyy myös synttärilahjoissa. En voi käsittää miksei kysytä mitä tarvitaan tai mitä lapsi toivoo. Ostan lapselle pitkälti kirpparilta vaatteita ja aina myös seuraavaa kokoa muutamia eli vaatetta on kyllä tarpeeksi. No mitä sai synttärilahjaksi? Kasan kalliita vaatteita, eikä yhtään edes pientä kivaa lelua. Jos olisin tiennyt, että tulee niin paljon vaatteita, en olisi itse niitä ostanut. Nyt jää väkisin osa käyttämättä. Lisäksi lapsen toiveet ovat hyvin minimaalisia, tykkää vesiväreistä ja pikkuautoista, sellaiset ei paljoa maksa, mutta ei kun tuodaan sitä vaatetta ja sitten isovanhemmat ostaa jostain halpahallista aina sen rumimman ja kauheimman nuken, vaikkei lapsi niistä tykkää.
Pienelle lapselle on ihan turha ostaa hienoja vaatteita, kun pääasiassa remuaa päiväkodissa, piirtää ja suttaa. Mutta nyt sitten on viisi yli 50 euron maksavaa mekkoa, millä ei ole mitään käyttöä.
Tästä tuli mieleen, että osalla tuntuu olevan juuri sellainen pinttynyt ajatus, että kaiken pitää olla jotenkin tosi tarpeellista, jopa lasten lahjojenkin. Ei voida jostain syystä tuoda sitä pientä iloa tuottavaa lahjaa, jota lapsi toivoisi vaan pitää olla "tarpeellista". Usein sitten vain nimellisesti, koska se hänen kuvittelema tarpeellinen vaate ei oikeasti olekaan sitä. Aika moni varmaan muistaa myös lapsuudesta ettei niiden pehmoisten lahjojen saaminen ainakaan muilta, kuin omilta vanhemmilta ollut kovin mielekästä. Harvoin siellä on mitään sellaista, jota lapsi itsessään osaa kauheasti arvostaa. Mielestäni synttärit saa olla sellainen päivä, että lahja on lapsellekin mieluinen, eikä vain tarpeellinen käyttö esine. Eikä se tarkoita, että pitäisi olla kallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ellei ole provo, niin voisitte yhdessä käydä ostamassa( hän/he sitten maksaa)
Aika nuoresta lapsi haluaa jo valita itse vaatteet ym.eiköhän silloin viimeistään asia muutu.
Omille lapsilleni äitini osti monesti vaatetta, koska olimme todella pienituloisia.
Siitä olen kiitollinen, kiitos äiti!
Miehen vanhemmat oli jotain aina vaatimas/ottamas/odottivat remppa-apuja, kuljetusta, palvontaa. Eivät todellakaan osallistuneet lastenlaste elämään.
Eivät kyllä ollet kiinnostuneita lapsenlapsistaan, paitsi silloin jos oli kaukaisempia sukulaisia/ystäviä kyläilemässä, silloin aloitti anoppi teatteriesityksen ” ihana mummo” ei rakas lapsenlapsi.
Mielestäni tuo vaatteiden osto lapsellenne on pieni harmi, kyllä sekin siitä loppuu ajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä sama näkyy myös synttärilahjoissa. En voi käsittää miksei kysytä mitä tarvitaan tai mitä lapsi toivoo. Ostan lapselle pitkälti kirpparilta vaatteita ja aina myös seuraavaa kokoa muutamia eli vaatetta on kyllä tarpeeksi. No mitä sai synttärilahjaksi? Kasan kalliita vaatteita, eikä yhtään edes pientä kivaa lelua. Jos olisin tiennyt, että tulee niin paljon vaatteita, en olisi itse niitä ostanut. Nyt jää väkisin osa käyttämättä. Lisäksi lapsen toiveet ovat hyvin minimaalisia, tykkää vesiväreistä ja pikkuautoista, sellaiset ei paljoa maksa, mutta ei kun tuodaan sitä vaatetta ja sitten isovanhemmat ostaa jostain halpahallista aina sen rumimman ja kauheimman nuken, vaikkei lapsi niistä tykkää.
Pienelle lapselle on ihan turha ostaa hienoja vaatteita, kun pääasiassa remuaa päiväkodissa, piirtää ja suttaa. Mutta nyt sitten on viisi yli 50 euron maksavaa mekkoa, millä ei ole mitään käyttöä.
Tästä tuli mieleen, että osalla tuntuu olevan juuri sellainen pinttynyt ajatus, että kaiken pitää olla jotenkin tosi tarpeellista, jopa lasten lahjojenkin. Ei voida jostain syystä tuoda sitä pientä iloa tuottavaa lahjaa, jota lapsi toivoisi vaan pitää olla "tarpeellista". Usein sitten vain nimellisesti, koska se hänen kuvittelema tarpeellinen vaate ei oikeasti olekaan sitä. Aika moni varmaan muistaa myös lapsuudesta ettei niiden pehmoisten lahjojen saaminen ainakaan muilta, kuin omilta vanhemmilta ollut kovin mielekästä. Harvoin siellä on mitään sellaista, jota lapsi itsessään osaa kauheasti arvostaa. Mielestäni synttärit saa olla sellainen päivä, että lahja on lapsellekin mieluinen, eikä vain tarpeellinen käyttö esine. Eikä se tarkoita, että pitäisi olla kallista.
Juuri näin. Mieluummin ostetaan vaikkapa halvat vesivärit kuin samanhintainen koru. Toisaalta ei myöskään sovi pyytää laadukkaampia vesivärejä, niitä saa jo alle 20 eurolla. Ennemmin ostetaan samalla hinnalla vaikka joku vaate.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai sitten pitää antaa joka joulu kolme pakettia jokaiselle. Nimenomaan KOLME, sisällöllä ei väliä. Kun ehdotin, että ostaisi ennemmin yhden tavaran, tavaran X, mikä oli lapsen kovasti toivoma (jo vähän isompi lapsi, eli pakettien määrällä ei väliä), niin ei voinut, kun se oli "niin kallis", kuitenkaan ei ollut yhtään sen kaliimpi kuin ne kolme turhaa tavaraa yhteensä.
Tämä on äitini. Noiden liian pienien (mekkoja pääasiassa) kohdalla totesi, että "jos se kuitenkin menisi".
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten pitää antaa joka joulu kolme pakettia jokaiselle. Nimenomaan KOLME, sisällöllä ei väliä. Kun ehdotin, että ostaisi ennemmin yhden tavaran, tavaran X, mikä oli lapsen kovasti toivoma (jo vähän isompi lapsi, eli pakettien määrällä ei väliä), niin ei voinut, kun se oli "niin kallis", kuitenkaan ei ollut yhtään sen kaliimpi kuin ne kolme turhaa tavaraa yhteensä.
Tämä on äitini. Noiden liian pienien (mekkoja pääasiassa) kohdalla totesi, että "jos se kuitenkin menisi".
Kyllä. Jokainen liian pieni hankinta perustellaan "jos se nyt kuitenkin menisi" tai "no kun mä katoin, että se isompi olisi niin iso, tää näytti sopivammalta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten pitää antaa joka joulu kolme pakettia jokaiselle. Nimenomaan KOLME, sisällöllä ei väliä. Kun ehdotin, että ostaisi ennemmin yhden tavaran, tavaran X, mikä oli lapsen kovasti toivoma (jo vähän isompi lapsi, eli pakettien määrällä ei väliä), niin ei voinut, kun se oli "niin kallis", kuitenkaan ei ollut yhtään sen kaliimpi kuin ne kolme turhaa tavaraa yhteensä.
Tämä on äitini. Noiden liian pienien (mekkoja pääasiassa) kohdalla totesi, että "jos se kuitenkin menisi".
Kyllä. Jokainen liian pieni hankinta perustellaan "jos se nyt kuitenkin menisi" tai "no kun mä katoin, että se isompi olisi niin iso, tää näytti sopivammalta".
Meille tuli vauvalle isoja vaatteita, että on kasvunvaraa. Ja voi sitä 104 kokoista paitaa pitää kokoa 62 käyttävällä vauvalla, vähän vain käärii hihoja. Sitten alentuva demonstraatio, kuinka paidan hihat kääritään, kun eihän uusi äiti voi sellaista osata. Kun lapsi kasvoi, alkoi tulla ihan liian pientä. Kun tämä pieni oli niin paljon söpömpi, ja kyllä se menee. Ja sitten suututtiin mulle, kun en pukenut niitä liian pieniä vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten pitää antaa joka joulu kolme pakettia jokaiselle. Nimenomaan KOLME, sisällöllä ei väliä. Kun ehdotin, että ostaisi ennemmin yhden tavaran, tavaran X, mikä oli lapsen kovasti toivoma (jo vähän isompi lapsi, eli pakettien määrällä ei väliä), niin ei voinut, kun se oli "niin kallis", kuitenkaan ei ollut yhtään sen kaliimpi kuin ne kolme turhaa tavaraa yhteensä.
Tämä on äitini. Noiden liian pienien (mekkoja pääasiassa) kohdalla totesi, että "jos se kuitenkin menisi".
Kyllä. Jokainen liian pieni hankinta perustellaan "jos se nyt kuitenkin menisi" tai "no kun mä katoin, että se isompi olisi niin iso, tää näytti sopivammalta".
Meille tuli vauvalle isoja vaatteita, että on kasvunvaraa. Ja voi sitä 104 kokoista paitaa pitää kokoa 62 käyttävällä vauvalla, vähän vain käärii hihoja. Sitten alentuva demonstraatio, kuinka paidan hihat kääritään, kun eihän uusi äiti voi sellaista osata. Kun lapsi kasvoi, alkoi tulla ihan liian pientä. Kun tämä pieni oli niin paljon söpömpi, ja kyllä se menee. Ja sitten suututtiin mulle, kun en pukenut niitä liian pieniä vaatteita.
Voi myös säilöä kaapissa, siellähän se odottaa!
62 on nelikuisen koko, 104 nelivuotiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vallankäyttöä, nurkkien valtaamista, itsekkyyttä?
Ja isovanhempi (=mummo?) tahtoi todennäköisesti vain ilahduttaa ja luulee mahdollisesti tälläkin hetkellä, että hankintansa helpottivat nuorta lapsiperhettä ja vapauttivat näiltä rahaa muihin hankintoihin.Miksi kaikki pitää joidenkin toimesta tulkita niin pahantahtoisesti ja vainoharhaisesti? Ihmetyttää,
Jos oikeasti haluaa auttaa, kysyy minkälaista apua toinen haluaa ja kuuntelee myös
Ei marssi väkisin pelastamaan lapsiperhettä kuin Putin ukrainanvenäläisiä.
Kenties ainakin joku näistä mummoista luulee vain yksinkertaisesti tuntevansa perheensä ja mistä nämä voisivat tykätä. Ihmiset tekevät ihan hyväntahtoisia virhearvioita jatkuvasti, etenkin lahja-asioissa. Eivät kaikki ole vallanhaluisia narsisteja.
Voisi tulla yllätyksenä, että heitä verrataankin Putiniin siksi, että toppahaalari on väärää merkkiä. Minulta ainakin jäisi lahjanantamishalut siihen.
He voi luulla ihan mitä tahansa mutta heiltä puuttuu täysin kyky kuunnella ja kuulla sitä lastaan ja tämän perhettä.
Oikea apu ei ole sitä että päätetään puolesta ja ährätään rajatta omiaan vaan sitä että kunnioitetaan muita.
Tietysti. Mutta itselläni on lähipiirissä montakin ihmistä, joilta "puuttuu täysin kyky kuunnella" ihmisiä nimenomaan lahja-asioissa. Muuten he ovat kyllä hyväntahtoisia ja empaattisia ihmisiä, jotka kunnioittavat ja kuuntelevat läheisiään. Lahjojen antamisessa vain sooloilevat, kun luulevat olevansa siinä hyviä ja luovia, vaikka eivät ole.
Tämä tuntuu olevan tosi yleinen puusilmäisyyden laji. Se on kuin ihminen, joka luulee osaavansa laulaa, vaikka sävelkorvaa ei ole ollenkaan.
Sen kanssa vain oppii elämään, ellei sitten halua katkoa välejä vääränlaisten joululahjojen takia (minä en halua).
Miten he kuuntelevat ja kunnioittavat kun toinen sanoo ettei halua tällaista ja he vain jatkaa?
He esittävät hyväntahtoisia ja empaattisia. Se on rooli joka mahdollistaa tuon örvellyksen.
No kyllä kai minä itse tiedän, että nämä minun tuntemani ihmiset aidosti auttavat ja kuuntelevat, mutta heillä on vaan tosi huono maku lahjojen suhteen.
Tämä nyt riippuu ihan vain siitä, tekeekö lahjoista jonkin elämää suuremman kysymyksen vai ei.
Sellaisesta minulla ei tietysti ole kokemusta, että joku roudaa harva se päivä luokseni kassillisia ei-toivottuja lahjoja, kielloista huolimatta. Sellaisessa tapauksessa on varmasti jo psykiatrillekin asiaa.
Kas kun tässä ei ole kyse siitä että saisi itse surkeita lahjoja vaan siitä että se isoäiti kaappaa toisen elämän tunkemalla äidiksi äidin paikalle ja hääriessään siellä toisen kotona kuin kuuluisi sinne.
Oletko niin tyhmä ettet edes tajua mistä tässä keskustellaan?
Minä ihan luulin, että tässä keskustellaan siitä, että isovanhemmat haluaa ostaa lapsenlapselle kaikki ns. isot jutut, eli vaunut, rattaat, pinnasängyt, kantokopat ja kalliimmat vaatteet ja tarvikkeet.
Ne raukat kun ihan vilpittömästi saattaa ajatella, että se merkitsee taloudellista apua vanhemmille.
Mutta nyt sitten keskustelu onkin siitä, että ne isovanhemmat tulevat nuoren parin kotiin elämöimään. En tunne enkä tiedä ainuttakaan tällaista tapausta elämäni varrelta. Siksi minun on vaikea uskoa, että se olisi noin totaalista puuttumista nuorempien elämään.
Monetkin on varmaan auttamishalussaan innokkaita, mutta kuinka monet oikeasti menee noin pitkälle? Siitä kannattaisi varmaan tehdä ihan tutkimus, koska vaikuttaahan tuollainen nuoren pariskunnan keskinäiseen yhteiselämäänkin. Sen tiedän, että monissa maailman maissa tämä on ihan tavallista, mm. itäisessä naapurimaassamme. Isovanhemmat tai lähinnä mummo muuttaa nuoren parin kotiin vauva-ajaksi. Sitä ei lainkaan vieroksuta eikä pidetä outona, koska se kuuluu kulttuuriin.
Mutta onkohan tässä sitten jokin ihan perustavanlaatuinen ero meidän tapojamme ajatellen. Tuolla naapurimassa mummo tulee vauvaperheeseen oikeasti avustamaan ja auttamaan, laittamaan ruokaa siiheksi, kuin mies tulee töistä, siivoamaan, käymään kaupassa, olemaan henkisenä tukena, antamaan äidin levätä ja ennen kaikkea tukemaan sitä että äiti saa rauhassa olla vauvan kanssa ja orientoitua siihen, että on äiti.
Onhan siinä ero, jos täällä Suomessa se mummo tulee vain höösäämään ja omimaan sitä vauvaa ja olemaan vain sen vauvan kanssa, kun sen pitäisi olla ihan päinvastoin. Äidille pitää olla sitä aikaa olla vauvan kanssa ja jos mummo haluaa auttaa, niin onhan niitä taloustöitä sitten.
Mutta luulenpa, että kyse on muustakin. Meillä ei ole totuttu enää aikoihin siihen, että asunnossa asuu muitakin kuin vain se ydinperhe. Mieluisakaan vieras ei saisi viipyä liian kauan.
Olen aika yllättynyt näistä kiivaista kommenteista täällä, joissa siis syyllistetään lähinnä nyt minun ikäpolveni, kun en ole törmännyt tähän ilmiöön ollenkaan. Siihen olen kyllä joitakin kertoja törmännyt, että anopit ja miniät on ikäänkuin sotajalalla, vaikka periaatteessa tulisivatkin toimeen keskenään. Ulkopuolisille kun asioista puhutaan, niin aika kärjistyneesti ne saatetaan esittää vaikka asia olisi miten mitätön tahansa.
Mutta en ole kyllä ikinä kuullut, että olisi menty väkisin toisten kotiin päsmäröimään ja vauvaa itselleen omimaan ja vaatimaan, että niitä mummon ostamia liian pieniä vaatteita pitäisi vaan ottaa vastaan ja jopa käyttää. Hyvän hyvyyttään joku saattaa johonkin kerran tai pari hurahtaa, mutta noin järjestelmällistä käytöstä en ole kuullut enkä nähnyt missään.
Toivottavasti nämä täällä kerrotut tarinat ei leimaa kaikkia anoppiparkoja, niitäkin jotka on ihan täyspäisiä ja hyviä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vallankäyttöä, nurkkien valtaamista, itsekkyyttä?
Ja isovanhempi (=mummo?) tahtoi todennäköisesti vain ilahduttaa ja luulee mahdollisesti tälläkin hetkellä, että hankintansa helpottivat nuorta lapsiperhettä ja vapauttivat näiltä rahaa muihin hankintoihin.Miksi kaikki pitää joidenkin toimesta tulkita niin pahantahtoisesti ja vainoharhaisesti? Ihmetyttää,
Jos oikeasti haluaa auttaa, kysyy minkälaista apua toinen haluaa ja kuuntelee myös
Ei marssi väkisin pelastamaan lapsiperhettä kuin Putin ukrainanvenäläisiä.
Kenties ainakin joku näistä mummoista luulee vain yksinkertaisesti tuntevansa perheensä ja mistä nämä voisivat tykätä. Ihmiset tekevät ihan hyväntahtoisia virhearvioita jatkuvasti, etenkin lahja-asioissa. Eivät kaikki ole vallanhaluisia narsisteja.
Voisi tulla yllätyksenä, että heitä verrataankin Putiniin siksi, että toppahaalari on väärää merkkiä. Minulta ainakin jäisi lahjanantamishalut siihen.
He voi luulla ihan mitä tahansa mutta heiltä puuttuu täysin kyky kuunnella ja kuulla sitä lastaan ja tämän perhettä.
Oikea apu ei ole sitä että päätetään puolesta ja ährätään rajatta omiaan vaan sitä että kunnioitetaan muita.
Tietysti. Mutta itselläni on lähipiirissä montakin ihmistä, joilta "puuttuu täysin kyky kuunnella" ihmisiä nimenomaan lahja-asioissa. Muuten he ovat kyllä hyväntahtoisia ja empaattisia ihmisiä, jotka kunnioittavat ja kuuntelevat läheisiään. Lahjojen antamisessa vain sooloilevat, kun luulevat olevansa siinä hyviä ja luovia, vaikka eivät ole.
Tämä tuntuu olevan tosi yleinen puusilmäisyyden laji. Se on kuin ihminen, joka luulee osaavansa laulaa, vaikka sävelkorvaa ei ole ollenkaan.
Sen kanssa vain oppii elämään, ellei sitten halua katkoa välejä vääränlaisten joululahjojen takia (minä en halua).
Miten he kuuntelevat ja kunnioittavat kun toinen sanoo ettei halua tällaista ja he vain jatkaa?
He esittävät hyväntahtoisia ja empaattisia. Se on rooli joka mahdollistaa tuon örvellyksen.
No kyllä kai minä itse tiedän, että nämä minun tuntemani ihmiset aidosti auttavat ja kuuntelevat, mutta heillä on vaan tosi huono maku lahjojen suhteen.
Tämä nyt riippuu ihan vain siitä, tekeekö lahjoista jonkin elämää suuremman kysymyksen vai ei.
Sellaisesta minulla ei tietysti ole kokemusta, että joku roudaa harva se päivä luokseni kassillisia ei-toivottuja lahjoja, kielloista huolimatta. Sellaisessa tapauksessa on varmasti jo psykiatrillekin asiaa.
Kas kun tässä ei ole kyse siitä että saisi itse surkeita lahjoja vaan siitä että se isoäiti kaappaa toisen elämän tunkemalla äidiksi äidin paikalle ja hääriessään siellä toisen kotona kuin kuuluisi sinne.
Oletko niin tyhmä ettet edes tajua mistä tässä keskustellaan?
Minä ihan luulin, että tässä keskustellaan siitä, että isovanhemmat haluaa ostaa lapsenlapselle kaikki ns. isot jutut, eli vaunut, rattaat, pinnasängyt, kantokopat ja kalliimmat vaatteet ja tarvikkeet.
Ne raukat kun ihan vilpittömästi saattaa ajatella, että se merkitsee taloudellista apua vanhemmille.
Mutta nyt sitten keskustelu onkin siitä, että ne isovanhemmat tulevat nuoren parin kotiin elämöimään. En tunne enkä tiedä ainuttakaan tällaista tapausta elämäni varrelta. Siksi minun on vaikea uskoa, että se olisi noin totaalista puuttumista nuorempien elämään.
Monetkin on varmaan auttamishalussaan innokkaita, mutta kuinka monet oikeasti menee noin pitkälle? Siitä kannattaisi varmaan tehdä ihan tutkimus, koska vaikuttaahan tuollainen nuoren pariskunnan keskinäiseen yhteiselämäänkin. Sen tiedän, että monissa maailman maissa tämä on ihan tavallista, mm. itäisessä naapurimaassamme. Isovanhemmat tai lähinnä mummo muuttaa nuoren parin kotiin vauva-ajaksi. Sitä ei lainkaan vieroksuta eikä pidetä outona, koska se kuuluu kulttuuriin.
Mutta onkohan tässä sitten jokin ihan perustavanlaatuinen ero meidän tapojamme ajatellen. Tuolla naapurimassa mummo tulee vauvaperheeseen oikeasti avustamaan ja auttamaan, laittamaan ruokaa siiheksi, kuin mies tulee töistä, siivoamaan, käymään kaupassa, olemaan henkisenä tukena, antamaan äidin levätä ja ennen kaikkea tukemaan sitä että äiti saa rauhassa olla vauvan kanssa ja orientoitua siihen, että on äiti.
Onhan siinä ero, jos täällä Suomessa se mummo tulee vain höösäämään ja omimaan sitä vauvaa ja olemaan vain sen vauvan kanssa, kun sen pitäisi olla ihan päinvastoin. Äidille pitää olla sitä aikaa olla vauvan kanssa ja jos mummo haluaa auttaa, niin onhan niitä taloustöitä sitten.
Mutta luulenpa, että kyse on muustakin. Meillä ei ole totuttu enää aikoihin siihen, että asunnossa asuu muitakin kuin vain se ydinperhe. Mieluisakaan vieras ei saisi viipyä liian kauan.
Olen aika yllättynyt näistä kiivaista kommenteista täällä, joissa siis syyllistetään lähinnä nyt minun ikäpolveni, kun en ole törmännyt tähän ilmiöön ollenkaan. Siihen olen kyllä joitakin kertoja törmännyt, että anopit ja miniät on ikäänkuin sotajalalla, vaikka periaatteessa tulisivatkin toimeen keskenään. Ulkopuolisille kun asioista puhutaan, niin aika kärjistyneesti ne saatetaan esittää vaikka asia olisi miten mitätön tahansa.
Mutta en ole kyllä ikinä kuullut, että olisi menty väkisin toisten kotiin päsmäröimään ja vauvaa itselleen omimaan ja vaatimaan, että niitä mummon ostamia liian pieniä vaatteita pitäisi vaan ottaa vastaan ja jopa käyttää. Hyvän hyvyyttään joku saattaa johonkin kerran tai pari hurahtaa, mutta noin järjestelmällistä käytöstä en ole kuullut enkä nähnyt missään.
Toivottavasti nämä täällä kerrotut tarinat ei leimaa kaikkia anoppiparkoja, niitäkin jotka on ihan täyspäisiä ja hyviä ihmisiä.
Tässä taas täysin turha puheenvuoro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vallankäyttöä, nurkkien valtaamista, itsekkyyttä?
Ja isovanhempi (=mummo?) tahtoi todennäköisesti vain ilahduttaa ja luulee mahdollisesti tälläkin hetkellä, että hankintansa helpottivat nuorta lapsiperhettä ja vapauttivat näiltä rahaa muihin hankintoihin.Miksi kaikki pitää joidenkin toimesta tulkita niin pahantahtoisesti ja vainoharhaisesti? Ihmetyttää,
Jos oikeasti haluaa auttaa, kysyy minkälaista apua toinen haluaa ja kuuntelee myös
Ei marssi väkisin pelastamaan lapsiperhettä kuin Putin ukrainanvenäläisiä.
Kenties ainakin joku näistä mummoista luulee vain yksinkertaisesti tuntevansa perheensä ja mistä nämä voisivat tykätä. Ihmiset tekevät ihan hyväntahtoisia virhearvioita jatkuvasti, etenkin lahja-asioissa. Eivät kaikki ole vallanhaluisia narsisteja.
Voisi tulla yllätyksenä, että heitä verrataankin Putiniin siksi, että toppahaalari on väärää merkkiä. Minulta ainakin jäisi lahjanantamishalut siihen.
He voi luulla ihan mitä tahansa mutta heiltä puuttuu täysin kyky kuunnella ja kuulla sitä lastaan ja tämän perhettä.
Oikea apu ei ole sitä että päätetään puolesta ja ährätään rajatta omiaan vaan sitä että kunnioitetaan muita.
Tietysti. Mutta itselläni on lähipiirissä montakin ihmistä, joilta "puuttuu täysin kyky kuunnella" ihmisiä nimenomaan lahja-asioissa. Muuten he ovat kyllä hyväntahtoisia ja empaattisia ihmisiä, jotka kunnioittavat ja kuuntelevat läheisiään. Lahjojen antamisessa vain sooloilevat, kun luulevat olevansa siinä hyviä ja luovia, vaikka eivät ole.
Tämä tuntuu olevan tosi yleinen puusilmäisyyden laji. Se on kuin ihminen, joka luulee osaavansa laulaa, vaikka sävelkorvaa ei ole ollenkaan.
Sen kanssa vain oppii elämään, ellei sitten halua katkoa välejä vääränlaisten joululahjojen takia (minä en halua).
Miten he kuuntelevat ja kunnioittavat kun toinen sanoo ettei halua tällaista ja he vain jatkaa?
He esittävät hyväntahtoisia ja empaattisia. Se on rooli joka mahdollistaa tuon örvellyksen.
No kyllä kai minä itse tiedän, että nämä minun tuntemani ihmiset aidosti auttavat ja kuuntelevat, mutta heillä on vaan tosi huono maku lahjojen suhteen.
Tämä nyt riippuu ihan vain siitä, tekeekö lahjoista jonkin elämää suuremman kysymyksen vai ei.
Sellaisesta minulla ei tietysti ole kokemusta, että joku roudaa harva se päivä luokseni kassillisia ei-toivottuja lahjoja, kielloista huolimatta. Sellaisessa tapauksessa on varmasti jo psykiatrillekin asiaa.
Kas kun tässä ei ole kyse siitä että saisi itse surkeita lahjoja vaan siitä että se isoäiti kaappaa toisen elämän tunkemalla äidiksi äidin paikalle ja hääriessään siellä toisen kotona kuin kuuluisi sinne.
Oletko niin tyhmä ettet edes tajua mistä tässä keskustellaan?
Minä ihan luulin, että tässä keskustellaan siitä, että isovanhemmat haluaa ostaa lapsenlapselle kaikki ns. isot jutut, eli vaunut, rattaat, pinnasängyt, kantokopat ja kalliimmat vaatteet ja tarvikkeet.
Ne raukat kun ihan vilpittömästi saattaa ajatella, että se merkitsee taloudellista apua vanhemmille.
Mutta nyt sitten keskustelu onkin siitä, että ne isovanhemmat tulevat nuoren parin kotiin elämöimään. En tunne enkä tiedä ainuttakaan tällaista tapausta elämäni varrelta. Siksi minun on vaikea uskoa, että se olisi noin totaalista puuttumista nuorempien elämään.
Monetkin on varmaan auttamishalussaan innokkaita, mutta kuinka monet oikeasti menee noin pitkälle? Siitä kannattaisi varmaan tehdä ihan tutkimus, koska vaikuttaahan tuollainen nuoren pariskunnan keskinäiseen yhteiselämäänkin. Sen tiedän, että monissa maailman maissa tämä on ihan tavallista, mm. itäisessä naapurimaassamme. Isovanhemmat tai lähinnä mummo muuttaa nuoren parin kotiin vauva-ajaksi. Sitä ei lainkaan vieroksuta eikä pidetä outona, koska se kuuluu kulttuuriin.
Mutta onkohan tässä sitten jokin ihan perustavanlaatuinen ero meidän tapojamme ajatellen. Tuolla naapurimassa mummo tulee vauvaperheeseen oikeasti avustamaan ja auttamaan, laittamaan ruokaa siiheksi, kuin mies tulee töistä, siivoamaan, käymään kaupassa, olemaan henkisenä tukena, antamaan äidin levätä ja ennen kaikkea tukemaan sitä että äiti saa rauhassa olla vauvan kanssa ja orientoitua siihen, että on äiti.
Onhan siinä ero, jos täällä Suomessa se mummo tulee vain höösäämään ja omimaan sitä vauvaa ja olemaan vain sen vauvan kanssa, kun sen pitäisi olla ihan päinvastoin. Äidille pitää olla sitä aikaa olla vauvan kanssa ja jos mummo haluaa auttaa, niin onhan niitä taloustöitä sitten.
Mutta luulenpa, että kyse on muustakin. Meillä ei ole totuttu enää aikoihin siihen, että asunnossa asuu muitakin kuin vain se ydinperhe. Mieluisakaan vieras ei saisi viipyä liian kauan.
Olen aika yllättynyt näistä kiivaista kommenteista täällä, joissa siis syyllistetään lähinnä nyt minun ikäpolveni, kun en ole törmännyt tähän ilmiöön ollenkaan. Siihen olen kyllä joitakin kertoja törmännyt, että anopit ja miniät on ikäänkuin sotajalalla, vaikka periaatteessa tulisivatkin toimeen keskenään. Ulkopuolisille kun asioista puhutaan, niin aika kärjistyneesti ne saatetaan esittää vaikka asia olisi miten mitätön tahansa.
Mutta en ole kyllä ikinä kuullut, että olisi menty väkisin toisten kotiin päsmäröimään ja vauvaa itselleen omimaan ja vaatimaan, että niitä mummon ostamia liian pieniä vaatteita pitäisi vaan ottaa vastaan ja jopa käyttää. Hyvän hyvyyttään joku saattaa johonkin kerran tai pari hurahtaa, mutta noin järjestelmällistä käytöstä en ole kuullut enkä nähnyt missään.
Toivottavasti nämä täällä kerrotut tarinat ei leimaa kaikkia anoppiparkoja, niitäkin jotka on ihan täyspäisiä ja hyviä ihmisiä.
Tässä taas täysin turha puheenvuoro.
Kommenttisi antaa ymmärtää, että olet juuri niitä, jotka haluaa - siis ehdottomasti HALUAA - ylläpitää eripuraa ja vastakkainasettelua. Tämä palsta on siihen hyvä foorumi, mutta onneksi tällä ei ole kissanpierunkaan merkitystä.
Tuo on kyllä outo ilmiö että ostetaan liian isoa vaatetta. Siinä on vain se, että sitten ne jäävät kaappiin odottamaan ja ehkä unohtuvat sinne, kun ei sillä hetkellä voi käyttää. Jos laosen koko on sanittu, miksi ei voida ostaa sitä kokoa olevaa? Eihän itsellekään osteteta kahta numeroa pienempiä farkkuja ajatuksella, sitten kun laihdun.
Tuonne voi pienellä vaivalla viesdä ei-toivotut lahjat.
Vierailija kirjoitti:
Tuonne voi pienellä vaivalla viesdä ei-toivotut lahjat.
Ei muuten ole mikään pieni vaiva. Rajatut aukioloajat yms
Ketkä tätäkin kommenttia alapeukuttaa?! Kerrankin hyvä avautuminen omien rajojen ilmaisusta isovanhemmille, ja pari hyvää vinkkiä miten ne isovanhemmat voisi materian tuputtamisen sijaan oikeasti auttaa arjessa! Ja toisin kuin moni muu kommentoija, tämän kirjoittaja on onnistunut säilyttämään hyvät välit anoppiinsa ja äitiinsä, eli ei ne kaikki vanhemmat ihmiset loukkaannu verisesti vaikka vähän ohjeistaisikin :)