Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Isovanhempi haluaa hankkia lapsellemme "kaikki isot jutut"
23.03.2022 |
Kyllä, ihmisillä on isompiakin ongelmia, mutta meillä on tosi rasittava tilanne. Lapsemme on isovanhempien ainoa lapsenlapsi, eikä muita lapsenlapsia ole tulossa. Yksi isovanhemmista haluaa ehdottomasti hankkia lapsellemme kaikki isot ja näkyvät jutut. Tyyliin, että on halunnut hankkia lapsellemme vaunut, ulkohaalarit ja muut. Hän ei siis kysy meiltä, että onko meillä jo nämä tavarat/millaiset haluaisimme, vaan hän hankkii omasta mielestään kivannäköiset kysymättä meiltä ja tuo ne kotiimme. Isovanhempi on esimerkiksi tuonut meille haalarit jo useammassa koossa valmiiksi nurkkiin pyörimään ja joudumme nyt pitämään noita kaapeissa odottamassa tulevia syksyjä ja talvia.
Olemmeko pikkumaisia puolisoni kanssa, kun haluaisimme itse valita ainoan lapsemme haalarit ja muut isot asiat? Lapsi on pieni vain vähän aikaa ja ei mene kauaa, kun lapsi haluaa valita nuo itse. Olisi mukava tässä vaiheessa pukea lapsi niin kuin itse parhaaksi näkee. Ei siinäkään mitään, jos isovanhempi haluaisi vaikka taloudellisesti osallistua jonkun haalarin hankintaan ja antaisi sitä varten rahaa, mutta miksi isovanhemman pitää saada itse valita nuo jutut? Hän on jo oman lapsensa aikoinaan vaatettanut, nyt on meidän vuoro.
Ja kun joku kysyy, niin on sanottu asiasta isovanhemmalle, mutta ei usko. Ei suostu ostamaan sukkia ja muuta pientä tarpeellista, koska haluaa hankkia ne isot asiat. Tietää myös, että mietimme ympäristöasioita sen verran, ettemme vain kykene heittämään isovanhemman antamia tavaroita pois ja ostamaan uusia tilalle. Me saadaan sitten päivittäin katsella noita isovanhemman ostamia tavaroita, jotka eivät ole mieluisia eivätkä sellaisia, mitä olisimme omalle lapsellemme hankkineet (osa on esim. hankalasti puettavia).
Kommentit (760)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä lahjajutut on kohteliasta hoitaa niin, että laittaa lapsen vanhemmille viestiä, että ”mitä Jenna tarvisi tai haluaisi lahjaksi”. Ja siihen vastataan muutamia ehdotuksia, vaikkapa ”Reiman haalari, pyjama tai Lego linna. Jenna tykkää punaisista vaatteista, ei tykkää vihreistä ja sinisistä. Käyttää nyt kokoa 116.”
Ja sitten jos haluaa jonkun vaatteen ostaa, niin ostaa sitten juuri punaisen kokoa 116 eikä vihreää kokoa 140.
Joo mä tiedän, että on. Ja tämän takia nää ei mua enää jaksakaan kiinnostaa. Kun laukkaat siellä kaupoilla etsimässä reiman punaista haalaria koossa 116, ei-vihreää tai sinistä pyjamaa tai legolinnaa, sitä voi alkaa miettiä, että mitä hvettiä mä täältä juoksen, hankkikoot haalarinsa, pyjamansa ja linnansa.
Ennen maailmassa sukulais- ja kaveriaikuiset toi lapsille jonkun pikkupaketin, missä oli pienehkö lelu, jonka oletettiinkin hajoavan/hukkuvan aikanaan, kun lapsi on tarpeekseen leikkinyt - tai saattoihan siitä tulla lemmikkilelukin, kuka sen etukäteen tiesi.
Ei oletetettukaan, että perheen ulkopuoliset - huom. ne mummat, kummit ja siskot - osallistuu perheen arjen pyörittämiseen rahallisin ja ajallisin panostuksin, vaan heiltä riitti pieni huomionosoitus sankarille.
Anna sitten se pieni huomionosoitus, mutta valitse se lapsen mukaan. Älä oman mielesi mukaan, se ei ole lahjomisen idea.
Äläkä ainakaan tee niin, että jos on pyydetty sininen haalari, sinä ostat kaupasta punaisen toppatakin ja toppahousut, koska et jaksanut tai halunnut noudattaa toivetta. Tai jos on toivottu Neiti Etsivä -kirja, älä tuo Viisikko-kirjaa vain siksi, että sekin on kirja ja sinä haluat päättää mitä annat, sinähän et toiveita kunnioita, sinulle ei mitään sanella.
Jos toivelista on liian yksityiskohtainen tai liian kalliita toiveita sisältävä, kysy nätisti olisiko jotain muuta toiveita.
No voi saakuri teitä. Siis tosiaankin ennen oli ihan ok tuoda joku pikkupehmo, tms. Ei kukaan kehdannut ehdotella esim. 6-vuotiaan synttärilahjoiksi toppatakkeja, haalareita, just jotain tietty neiti etsivä-kirjaa. Ja vielä vaatia, että ellei tästä löydy, ala kartoittaa jotain muuta.
Vanhemmat oli näetsen sitä mieltä, että kiva, kun sisko, äiti, anoppi, kaveri tulee lapsen synttäreille ja juo kahvit. Oletusarvo ei ollut, että kahvittelijat neuvottelee päiväkaupalla vanhempien kanssa, mikä tällä kertaa olisi nyt toivelistalla. Ja tämä uusiksi sitten jouluna ja muina merkkipäivinä, mitä vanhemmat keksii juhlia.
Ymmärrätkö, että jotain tiettyä kirjaa toivotaan siksi, että se on lahjansaajalta lukematta, ja se on niin uusi, että kaupasta varmasti löytyy? Olisi aika tylsää saada kirja, jonka on jo lukenut.
Miksi sinulle on niin valtavan vastenmielistä antaa lahja, joka olisi haluttu ja toivottu? Miksi sinä haluat mieluummin antaa ei-toivottua?
Ymmärrätkö, että on todella raskasta, jos jokainen synttäri yksivuotiaasta asti on tälläinen temppurata? Miksi ette voi tyytyä siihen, että se ulkopuolinen, kun sellaisiksi kaikki siskoista ja äideistä alkaen laskette, tuo jonkun täysin yhdentekevän pikkujutun, jonka voi huoletta vaikka hävittää niiden synttärien jälkeen?
Miksi pitää jankata näiden meidän sofiapikkuriina tahtoo tänä vuonna neiti etsivää.
On parempi, että et käy synttäreillä ollenkaan. Sinua ei kaivata niille.
Toive, jonka saa tavanomaisesta kaupasta (kirjoja saa hypermarketeista ja kirjakaupoista) ei ole temppurata. Niiden täysin yhdentekevien pikkujuttujen hävittäminen sen sijaan on.
Joku satunnainen naapuri tai muu vieras ei sentään penää niiden perään, mutta nämä rajattomat mummot vahtivat mustasukkaisesti sitä, että kerran lahjaksi annettua ei hävitetä. Lahja on lahja, lahjahevosen suuhun ei sovi katsoa, antajalla on oikeus valita lahja, lahja saa olla antajansa näköinen, lahja ei saa olla temppurata, olisit tyytyväinen, kun sait edes jotakin, kylläpä sinä olet kiittämätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On muuten merkillistä, miten se on aina itsekästä kerjäämistä, vaatimista ja kinuamista, kun kertoo mitä lapset tarvitsee tai mistä on iloa.
Sitten taas se on epäitsekästä, että kannetaan toisen kotiin 10 kertaa kalliimpaa roinaa, josta ei koskaan tule olemaan kenellekään mitään iloa.
t. se itsekäs paska, joka yritti sanoa että laittakaa mieluummin 10 euroa lapsen tilille kahdesti vuodesta sen sijaan että kannatte tänne pallomeren.
Tää on pientä verrattuna tämän ketjun kokemuksiin, mutta kerran ex-anoppi kyseli, mitä lapselle synttärilahjaksi. Tiesin, että hän tekee mielellään käsitöitä ja tiesin hänellä olevan ylimääräisiä kankaita (oli vasta ollut puhetta, kun oli saanut äitinsä jäämistöistä niitä) ja oma lapsi oli pahimmoilleen vauvanukkeiässä. Pyysin siis, että tekisi vaikka jotain petivaatteita tytölle nukensänkyyn, kun sänky oli, mutta ei peittoa, tyynyä, lakanoita jne.
Viikko ennen synttäripäivää ex-anoppi tulee kylään, mukanaan nukensänkyyn peitto, tyyny ja aluslakana. Synttäripäivänä lahjapaketista löytyi vihreä käsilaukun muotoinen koristetyyny (WTF??).
Just tällaista se on. Sillä erotuksella, että te myös saitte tarvitsemanne jutut, ne nuken vuodevaatteet. Silti piti synttärilahjaksi, siis tärkeämmäksi lahjaksi, antaa jotain ihan muuta. Anoppi halusi tehdä hauskan koristetyynyn ja lapsen piti ottaa se lahjaksi vastaan. Vaikka nuo nukkejutut olisivat jääneet ikuisesti positiivisesti mieleen tosi mieluisana synttärilahjana.
Tämä nyt on ihan turhaa valitusta. Mummo oli tehnyt toivotut jutut ja antanut ne lapselle, ja lahjaksi tuonut vielä jonkun omasta mielestään kivan jutun. Ihan naurettavaa itkeä että ne vuodevaatteet olisi pitänyt olla paketissa.
Muuten en yhtään puolustele rajattomia ja röyhkeitä mummoja, mutta tässä esimerkissä vika ei kyllä nyt ollut mummossa.
Kirjoittaja tarkoitti, että kaikille osapuolille parempi lopputulos olisi tullut sillä, että mummo olisi tehnyt ne nukkejutut lahjaksi. Sen sijaan hän halusi tehdä hyödyttömän koristetyynyn, mikä ei edes kulu käytössä mihinkään, eli nyt on vähän niin kuin moraalinen velvoite säilöä se tyyny tästä ikuisuuteen.
Niin, lahjaksi ne nukkejutut pyydettiin. Jotta vähävaraisen eläkeläisen ei tarvitse mennä ostamaan mitään lahjaa vaan voi käyttää lahjaan niitä hänellä jo olevia kankaita ja tarvikkeita, joille mietti edellisviikonloppuna käyttötarkoitusta.
Sen sijaan piti sekä tehdä ne nukkejutut ja tuoda ne erikseen (ei synttäreille) ja mennä OSTAMAAN KAUPASTA se karsea epäkäytännöllinen ja sähköinen, vihreä käsilaukun mallinen (WTF?) koristetyyny. Tätä juuri yritettiin välttää.
Lapsi siis sai "tuliaisia" ihan muuten vaan ja synttäripäivänä sitten ihmetteli, että mikäs tää lahja on.
Joo on pieni juttu verrattuna muihin tämän ketjun kokemuksiin, mutta kertoo joidenkin ajattelumallista (tai siitä, että ei ajatella).
Kasvata kakarasi ja samalla itsesi. Mistään lahjasta ei sanota, että jaa mikäs lahja tämä on.
Muutoinkin on aika huvittavaa, että tässä nyt mummoa syytellään, että ei ajatellut. Niin, eihän sen mummon pitäisi ajatella, kun sinä se pätevänä ajattelet hänen puolestaan. Hän siis haluaa itse päättää, mitä tuo lapselle lahjaksi ja oikeasti haluaa OSTAA jotain. Hänelle, hänen ikäpolvelleen, ostettu lahja on oikea lahja, koska silloin kun hän oli lapsi, tuskin varmaan sai ikinä mitään ostettua, vaan kaikki oli itsetehtyä. Vähän kuin meidän kasarin kakaroiden mielestä oli jalostajan lätyskä oli hyvää, kun ei oltu totuttu valmisruokaa saamaan . Hän halusi antaa lapselle sen, mitä lapsi haluaa, mutta eihän hän itse omatekemiään miksikään arvosta (tulee mieleen, mitähän arvostusta on niistä muilta saanut...), joten siksi halusi myös synttäriin osallistua jollain, joka hänelle on arvokasta, antaa sitä eteenpäin. No, maku voi olla toinen kun sun, mutta onko se oikeasti niin kamalaa?
Itselläni on ollut tämä ihan sama sisaren lasten suhteen, olen itse lapseton. Hän ottaa hyvissä ajoin ennen synttäriä, joulua, jne yhteyttä ja antaa listan, mitä lapsille ostetaan. Mun tehtävä on sitten tämä lista kädessä kulkea kaupungilla ostamassa. Ei ole suotavaa, että itse miettisin, mitä tahtoisin lapsille antaa. Kerran pari olen yrittänyt, mutta siitä on tullut niin nyrpeät ilmeet + selostukset, miksi ostamani jutut ovat olleet ihan vääriä, että ei maksa vaivaa. Ostetaan, mitä mamma määrää, ei osoiteta omaa ajattelua.
Teen kaikkeni, että tämä asenne ei vaikuttaisi minun ja lasten väleihin, mutta välillä se on vaikeaa. Tuntuu, että ei minulla heihin saisikaan olla suhdetta, vaan äitinsä kyllä ajattelee mun ja lasten puolesta nämäkin jutut.
Herramunjee. Jos multa kysytään, mitä lapselle lahjaksi, ja vastaan, että nukensänkyyn olisi kiva saada petivaatteita, kun sulla on niitä ylimääräisiä kankaitakin, niin MIKSI oi MIKSi pitää ostaa jotain muuta kuin mitä on itse saanut omaan kysymykseensä vastaukseksi.
Ja ei, lapsi ei sanonut mummolle yhtään mitään siitä lahjasta, kiitti kohteliaasti. Mutta ei varmaan voi kamalasti 5-vuotiasta (tuolloin) moittia siitä, että huomio kiinnittyi seuraavaksi kaikkiin niihin lahjoihin, jotka ovat olleet toiveiden mukaisia.
Vertailuna: olen samoihin aikoihin ommellut lapsen kaverin nukelle mekon, jonka oma lapseni vei synttärilahjaksi. Lapsen kaveri oli ihastellut oman lapseni nukelle ompelemiani (ihan perus) vaatteita, ja harmitteli, kun heillä äiti ostaa kaiken vaan kaupasta.
Lapselle ei ole tärkeää se, että lahja on ostettu kaupasta, vaan se, että se on mieleinen.
SIKSI oi SIKSI, että sinä et ole osannut kommunikoida tarpeeksi selväksi, että teille ei saa tuoda muita lahjoja kuin ne, jotka sinä olet määritellyt juuri oikeiksi tällä hetkellä.
Nytkin olisi ollut han kiva, että olisit reippaasti sitten mummolle sanonut, että seuraavalla kerralla, kun minä sanon, että tuot lahjan x, tuot lahjan x etkä muita hirveyksiä, joista meidän lapsi ei yhtään pidä.
Tai sitten nielet harmituksesi siitä, että mummo nyt kuitenkin vielä kuvitteli ilahduttavansa vielä toisella, ihan ostetulla lahjalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On aina hyvä, jos ihminen osaa kunnioittaa omaa ja toisten kotirauhaa. Isovanhempien ei pidä "tunkeutua" aikuisten lastensa perhe-elämään.
Aniharva ihminen haluaa anoppiaan, appiukkoaan tai ketään muutakaan vierasta hakkaamaan kotinsa ulko-ovea sunnuntaiaamuna. Tavallisessa lapsiperheessä ja ihan tavallisessa kodissa vapaa-aika pyhitetään ja rauhoitetaan omalle perheelle.
Toisen kotiin meneminen kutsumatta on nykyaikana epäkohteliasta ja tungettelevaa käytöstä. Yllätysvieraat ovat yleensä ei-toivottuja vieraita joka tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Isoäitinä sitä tottuu olemaan aina väärässä. En osta lastenlapsille vaatteita tai tavaroita, en anna perheille rahaa tms. enkä päsmäröi millään tavalla. Pyrin asiallisiin väleihin, joten minua ei näe sunnuntaiaamuna hakkaamassa pojan perheen ovea, että täältä tullaan avuksi tai ostamassa tyttären lapselle lahjavuorta. Pidän kiinni omista rajoistani enkä tunkeudu toisten elämään.
Kannattaa olla itsekäs vielä yli 50 vuoden iässäkin, saa elämästään paljon enemmän irti kuin lastensa kodinhoitajana tai lahja-automaattina tai maanisena ostelijana. Itseään voi rakastaa ostamalla sen ylikalliin talvitakin, ei ole mitään tarvetta ostaa lapsenlapselle vääränlaista haalaria.
Mun anopin bravuuri oli tulla käymään kun oli lasten iltapalan aika. Siinä mummeli esitteli ties mitä kevätjuhlaliikkeitä ja lauloi ihan itse keksimää laulua syö syö popsi popsi. Lapset tuijotti suu auki, että mikä hitto tuo on.
Äkkiä alettiin pistämään ovi lukkoon, kun oli lasten iltarutiinien aika. Millään ei meinannut mennä anopille perille, että iltapalalle ei tarvita mitään seniilitanssiesitystä, vaan rauhoittumista. Tuo häiriintynyt mummeli kävi koputtelemassa ikkunoita useamman kerran, kun ei päässyt sisälle.
Olenko minä peukutuksista päätellen miltei ainoa, jonka mielestä tuo on ihan pöyristyttävä asenne lasten isoäitiin? "Lapset tuijotti suu auki, että mikä hitto tuo on", "seniilitanssiesitys"... joo ei tarvitse todellakaan ottaa vieraita vastaan epäsopivaan aikaan, se on selvä, mutta tuo suoranainen vanhan ihmisen halveksunta - jota näemmä lapsillekin opetetaan - saa karvat pystyyn, vaikka olekin itsekin millenniaali enkä mikään boomeri.
Kun minä olin lapsi, oli ihan normaalia, että vanhemmat ihmiset opettivat kaikenlaisia lorulauluja ja leikkejä, eikä tullut ikinä mieleeni tuijotella suu auki, että iik miten noloo kun seniili mummo lauleskelee.
Toki jos tarinan lapset ovat jotain 15 v, on nolostelu ymmärrettävämpää. Toki siinä tapauksessa mummon seniiliyden asteellekin voisi odottaa vähän enemmän ymmärrystä kuin pilkkaa.
Varmaankin koska et halua nähdä miten groteskia tuo on. Minulla on samanlainen hippamummo riesana, just aina nukkumaanmenoaikaan ja kerran jopa repi lapset sängystä tanssimaan sateeseen ulos.
Ei paljon kuule herätä kunnioitusta.
Just näin. En minäkään sallisi sitä, että lapset ääneen puhuvat mummon seniilitanssiesityksestä, sillä se on epäkunnioittavaa kielenkäyttöä, mutta en estä heitä ajattelemasta niin.
Kyllä semmoinen 5-vuotias jo tajuaa, jos joku on ihan tosi erikoisesti tai hullunkurisesti. Kuten ilmoittamatta sisään ryntäävä mummo, joka tulee häiritsemään iltapalan syöntiä ja nukkumaan menemistä. 5-vuotias tietää kyllä, että kotona arki-iltana mennään rauhassa nukkumaan, että aamulla jaksaa taas päiväkotiin, vaikka voisikin serkkujen seurassa sukujuhlissa valvoa pikkutunneille asti ja se olisi hirveän hauskaa.
Mulle jäi tuosta tilanteesta elävästi mieleen mun esikoinen, joka kirjaimellisesti istui monttu auki ja näkkäri osui joka paikkaan kasvoissa paitsi suuhun. Oli syöttötuolissa, eli ihan pieniä oli mun lapset tuolloin. Eivät varmaan muista koko episodia ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä lahjajutut on kohteliasta hoitaa niin, että laittaa lapsen vanhemmille viestiä, että ”mitä Jenna tarvisi tai haluaisi lahjaksi”. Ja siihen vastataan muutamia ehdotuksia, vaikkapa ”Reiman haalari, pyjama tai Lego linna. Jenna tykkää punaisista vaatteista, ei tykkää vihreistä ja sinisistä. Käyttää nyt kokoa 116.”
Ja sitten jos haluaa jonkun vaatteen ostaa, niin ostaa sitten juuri punaisen kokoa 116 eikä vihreää kokoa 140.
Joo mä tiedän, että on. Ja tämän takia nää ei mua enää jaksakaan kiinnostaa. Kun laukkaat siellä kaupoilla etsimässä reiman punaista haalaria koossa 116, ei-vihreää tai sinistä pyjamaa tai legolinnaa, sitä voi alkaa miettiä, että mitä hvettiä mä täältä juoksen, hankkikoot haalarinsa, pyjamansa ja linnansa.
Ennen maailmassa sukulais- ja kaveriaikuiset toi lapsille jonkun pikkupaketin, missä oli pienehkö lelu, jonka oletettiinkin hajoavan/hukkuvan aikanaan, kun lapsi on tarpeekseen leikkinyt - tai saattoihan siitä tulla lemmikkilelukin, kuka sen etukäteen tiesi.
Ei oletetettukaan, että perheen ulkopuoliset - huom. ne mummat, kummit ja siskot - osallistuu perheen arjen pyörittämiseen rahallisin ja ajallisin panostuksin, vaan heiltä riitti pieni huomionosoitus sankarille.
Anna sitten se pieni huomionosoitus, mutta valitse se lapsen mukaan. Älä oman mielesi mukaan, se ei ole lahjomisen idea.
Äläkä ainakaan tee niin, että jos on pyydetty sininen haalari, sinä ostat kaupasta punaisen toppatakin ja toppahousut, koska et jaksanut tai halunnut noudattaa toivetta. Tai jos on toivottu Neiti Etsivä -kirja, älä tuo Viisikko-kirjaa vain siksi, että sekin on kirja ja sinä haluat päättää mitä annat, sinähän et toiveita kunnioita, sinulle ei mitään sanella.
Jos toivelista on liian yksityiskohtainen tai liian kalliita toiveita sisältävä, kysy nätisti olisiko jotain muuta toiveita.
No voi saakuri teitä. Siis tosiaankin ennen oli ihan ok tuoda joku pikkupehmo, tms. Ei kukaan kehdannut ehdotella esim. 6-vuotiaan synttärilahjoiksi toppatakkeja, haalareita, just jotain tietty neiti etsivä-kirjaa. Ja vielä vaatia, että ellei tästä löydy, ala kartoittaa jotain muuta.
Vanhemmat oli näetsen sitä mieltä, että kiva, kun sisko, äiti, anoppi, kaveri tulee lapsen synttäreille ja juo kahvit. Oletusarvo ei ollut, että kahvittelijat neuvottelee päiväkaupalla vanhempien kanssa, mikä tällä kertaa olisi nyt toivelistalla. Ja tämä uusiksi sitten jouluna ja muina merkkipäivinä, mitä vanhemmat keksii juhlia.
Ymmärrätkö, että jotain tiettyä kirjaa toivotaan siksi, että se on lahjansaajalta lukematta, ja se on niin uusi, että kaupasta varmasti löytyy? Olisi aika tylsää saada kirja, jonka on jo lukenut.
Miksi sinulle on niin valtavan vastenmielistä antaa lahja, joka olisi haluttu ja toivottu? Miksi sinä haluat mieluummin antaa ei-toivottua?
Ymmärrätkö, että on todella raskasta, jos jokainen synttäri yksivuotiaasta asti on tälläinen temppurata? Miksi ette voi tyytyä siihen, että se ulkopuolinen, kun sellaisiksi kaikki siskoista ja äideistä alkaen laskette, tuo jonkun täysin yhdentekevän pikkujutun, jonka voi huoletta vaikka hävittää niiden synttärien jälkeen?
Miksi pitää jankata näiden meidän sofiapikkuriina tahtoo tänä vuonna neiti etsivää.
On parempi, että et käy synttäreillä ollenkaan. Sinua ei kaivata niille.
Toive, jonka saa tavanomaisesta kaupasta (kirjoja saa hypermarketeista ja kirjakaupoista) ei ole temppurata. Niiden täysin yhdentekevien pikkujuttujen hävittäminen sen sijaan on.
Joku satunnainen naapuri tai muu vieras ei sentään penää niiden perään, mutta nämä rajattomat mummot vahtivat mustasukkaisesti sitä, että kerran lahjaksi annettua ei hävitetä. Lahja on lahja, lahjahevosen suuhun ei sovi katsoa, antajalla on oikeus valita lahja, lahja saa olla antajansa näköinen, lahja ei saa olla temppurata, olisit tyytyväinen, kun sait edes jotakin, kylläpä sinä olet kiittämätön.
No miten sitten olisi, jos sinä jättäisit ne rajattomat mummot kutsumatta? Kun eivät osaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä lahjajutut on kohteliasta hoitaa niin, että laittaa lapsen vanhemmille viestiä, että ”mitä Jenna tarvisi tai haluaisi lahjaksi”. Ja siihen vastataan muutamia ehdotuksia, vaikkapa ”Reiman haalari, pyjama tai Lego linna. Jenna tykkää punaisista vaatteista, ei tykkää vihreistä ja sinisistä. Käyttää nyt kokoa 116.”
Ja sitten jos haluaa jonkun vaatteen ostaa, niin ostaa sitten juuri punaisen kokoa 116 eikä vihreää kokoa 140.
Joo mä tiedän, että on. Ja tämän takia nää ei mua enää jaksakaan kiinnostaa. Kun laukkaat siellä kaupoilla etsimässä reiman punaista haalaria koossa 116, ei-vihreää tai sinistä pyjamaa tai legolinnaa, sitä voi alkaa miettiä, että mitä hvettiä mä täältä juoksen, hankkikoot haalarinsa, pyjamansa ja linnansa.
Ennen maailmassa sukulais- ja kaveriaikuiset toi lapsille jonkun pikkupaketin, missä oli pienehkö lelu, jonka oletettiinkin hajoavan/hukkuvan aikanaan, kun lapsi on tarpeekseen leikkinyt - tai saattoihan siitä tulla lemmikkilelukin, kuka sen etukäteen tiesi.
Ei oletetettukaan, että perheen ulkopuoliset - huom. ne mummat, kummit ja siskot - osallistuu perheen arjen pyörittämiseen rahallisin ja ajallisin panostuksin, vaan heiltä riitti pieni huomionosoitus sankarille.
Anna sitten se pieni huomionosoitus, mutta valitse se lapsen mukaan. Älä oman mielesi mukaan, se ei ole lahjomisen idea.
Äläkä ainakaan tee niin, että jos on pyydetty sininen haalari, sinä ostat kaupasta punaisen toppatakin ja toppahousut, koska et jaksanut tai halunnut noudattaa toivetta. Tai jos on toivottu Neiti Etsivä -kirja, älä tuo Viisikko-kirjaa vain siksi, että sekin on kirja ja sinä haluat päättää mitä annat, sinähän et toiveita kunnioita, sinulle ei mitään sanella.
Jos toivelista on liian yksityiskohtainen tai liian kalliita toiveita sisältävä, kysy nätisti olisiko jotain muuta toiveita.
No voi saakuri teitä. Siis tosiaankin ennen oli ihan ok tuoda joku pikkupehmo, tms. Ei kukaan kehdannut ehdotella esim. 6-vuotiaan synttärilahjoiksi toppatakkeja, haalareita, just jotain tietty neiti etsivä-kirjaa. Ja vielä vaatia, että ellei tästä löydy, ala kartoittaa jotain muuta.
Vanhemmat oli näetsen sitä mieltä, että kiva, kun sisko, äiti, anoppi, kaveri tulee lapsen synttäreille ja juo kahvit. Oletusarvo ei ollut, että kahvittelijat neuvottelee päiväkaupalla vanhempien kanssa, mikä tällä kertaa olisi nyt toivelistalla. Ja tämä uusiksi sitten jouluna ja muina merkkipäivinä, mitä vanhemmat keksii juhlia.
Ymmärrätkö, että jotain tiettyä kirjaa toivotaan siksi, että se on lahjansaajalta lukematta, ja se on niin uusi, että kaupasta varmasti löytyy? Olisi aika tylsää saada kirja, jonka on jo lukenut.
Miksi sinulle on niin valtavan vastenmielistä antaa lahja, joka olisi haluttu ja toivottu? Miksi sinä haluat mieluummin antaa ei-toivottua?
Ymmärrätkö, että on todella raskasta, jos jokainen synttäri yksivuotiaasta asti on tälläinen temppurata? Miksi ette voi tyytyä siihen, että se ulkopuolinen, kun sellaisiksi kaikki siskoista ja äideistä alkaen laskette, tuo jonkun täysin yhdentekevän pikkujutun, jonka voi huoletta vaikka hävittää niiden synttärien jälkeen?
Miksi pitää jankata näiden meidän sofiapikkuriina tahtoo tänä vuonna neiti etsivää.
On parempi, että et käy synttäreillä ollenkaan. Sinua ei kaivata niille.
Toive, jonka saa tavanomaisesta kaupasta (kirjoja saa hypermarketeista ja kirjakaupoista) ei ole temppurata. Niiden täysin yhdentekevien pikkujuttujen hävittäminen sen sijaan on.
Joku satunnainen naapuri tai muu vieras ei sentään penää niiden perään, mutta nämä rajattomat mummot vahtivat mustasukkaisesti sitä, että kerran lahjaksi annettua ei hävitetä. Lahja on lahja, lahjahevosen suuhun ei sovi katsoa, antajalla on oikeus valita lahja, lahja saa olla antajansa näköinen, lahja ei saa olla temppurata, olisit tyytyväinen, kun sait edes jotakin, kylläpä sinä olet kiittämätön.
No miten sitten olisi, jos sinä jättäisit ne rajattomat mummot kutsumatta? Kun eivät osaa olla.
Kai sinä käsität että kutsun puute ei estä rajatonta mummoa tulemasta?😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmiö kertoo mielestäni suurten ikäluokkien kummallisesta suhteesta tavaraan, ei mistään muusta. Itse olen miettinyt, että tavaran ostaminen on jonkinlainen keino näyttää välittämistä ja rakkautta .
Ymmärrän kyllä tämän ilmiön hyvinkin. Meille on esim. ostettu lupaa kysymättä isoja huonekaluja. Tilattu ruokailuryhmä, puutarhakeinu ja kaksi lepotuolia, vaikka meillä ei ollut niille edes mitään talvisäilytyspaikkaa (vasta rakennettu talo ja yksi 10 neliön varasto täynnä polkupyörä, rattikelkkoja, pulkkia, lastenrattaita, ruohonleikkuri jne.). Ostettu liian pieniä tai isoja vaatteita. Jätetty kaupasta ostettuja tavaroita ja elintarvikkeita työpäivän aikana ovenripaan, terassille ja leikkimökkiin.
Tällainen käytös ei mielestäni ole oikein. Helppo sanoa, että myy kirpparilla. Pari kuukautta sitten pidin kirpparipöytää ja tavaroiden valmistelemiseen meni viikon ajalta kaikki ylimääräinen aika (myin vain lasten pieniä vaatteita). Lisäksi pöytää piti käydä järjestelemässä joka päivä. Fb-kirppareita taas en käytä, kun ihmiset eivät hae varaamiaan tavaroita ja aika tavaroista eroon pääsemiseen menee vielä enemmän.
Ei kai suurten ikäluokkien lapsenlapset keskimäärin enää mitään taaperoita ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä lahjajutut on kohteliasta hoitaa niin, että laittaa lapsen vanhemmille viestiä, että ”mitä Jenna tarvisi tai haluaisi lahjaksi”. Ja siihen vastataan muutamia ehdotuksia, vaikkapa ”Reiman haalari, pyjama tai Lego linna. Jenna tykkää punaisista vaatteista, ei tykkää vihreistä ja sinisistä. Käyttää nyt kokoa 116.”
Ja sitten jos haluaa jonkun vaatteen ostaa, niin ostaa sitten juuri punaisen kokoa 116 eikä vihreää kokoa 140.
Joo mä tiedän, että on. Ja tämän takia nää ei mua enää jaksakaan kiinnostaa. Kun laukkaat siellä kaupoilla etsimässä reiman punaista haalaria koossa 116, ei-vihreää tai sinistä pyjamaa tai legolinnaa, sitä voi alkaa miettiä, että mitä hvettiä mä täältä juoksen, hankkikoot haalarinsa, pyjamansa ja linnansa.
Ennen maailmassa sukulais- ja kaveriaikuiset toi lapsille jonkun pikkupaketin, missä oli pienehkö lelu, jonka oletettiinkin hajoavan/hukkuvan aikanaan, kun lapsi on tarpeekseen leikkinyt - tai saattoihan siitä tulla lemmikkilelukin, kuka sen etukäteen tiesi.
Ei oletetettukaan, että perheen ulkopuoliset - huom. ne mummat, kummit ja siskot - osallistuu perheen arjen pyörittämiseen rahallisin ja ajallisin panostuksin, vaan heiltä riitti pieni huomionosoitus sankarille.
Anna sitten se pieni huomionosoitus, mutta valitse se lapsen mukaan. Älä oman mielesi mukaan, se ei ole lahjomisen idea.
Äläkä ainakaan tee niin, että jos on pyydetty sininen haalari, sinä ostat kaupasta punaisen toppatakin ja toppahousut, koska et jaksanut tai halunnut noudattaa toivetta. Tai jos on toivottu Neiti Etsivä -kirja, älä tuo Viisikko-kirjaa vain siksi, että sekin on kirja ja sinä haluat päättää mitä annat, sinähän et toiveita kunnioita, sinulle ei mitään sanella.
Jos toivelista on liian yksityiskohtainen tai liian kalliita toiveita sisältävä, kysy nätisti olisiko jotain muuta toiveita.
No voi saakuri teitä. Siis tosiaankin ennen oli ihan ok tuoda joku pikkupehmo, tms. Ei kukaan kehdannut ehdotella esim. 6-vuotiaan synttärilahjoiksi toppatakkeja, haalareita, just jotain tietty neiti etsivä-kirjaa. Ja vielä vaatia, että ellei tästä löydy, ala kartoittaa jotain muuta.
Vanhemmat oli näetsen sitä mieltä, että kiva, kun sisko, äiti, anoppi, kaveri tulee lapsen synttäreille ja juo kahvit. Oletusarvo ei ollut, että kahvittelijat neuvottelee päiväkaupalla vanhempien kanssa, mikä tällä kertaa olisi nyt toivelistalla. Ja tämä uusiksi sitten jouluna ja muina merkkipäivinä, mitä vanhemmat keksii juhlia.
Ymmärrätkö, että jotain tiettyä kirjaa toivotaan siksi, että se on lahjansaajalta lukematta, ja se on niin uusi, että kaupasta varmasti löytyy? Olisi aika tylsää saada kirja, jonka on jo lukenut.
Miksi sinulle on niin valtavan vastenmielistä antaa lahja, joka olisi haluttu ja toivottu? Miksi sinä haluat mieluummin antaa ei-toivottua?
Ymmärrätkö, että on todella raskasta, jos jokainen synttäri yksivuotiaasta asti on tälläinen temppurata? Miksi ette voi tyytyä siihen, että se ulkopuolinen, kun sellaisiksi kaikki siskoista ja äideistä alkaen laskette, tuo jonkun täysin yhdentekevän pikkujutun, jonka voi huoletta vaikka hävittää niiden synttärien jälkeen?
Miksi pitää jankata näiden meidän sofiapikkuriina tahtoo tänä vuonna neiti etsivää.
On parempi, että et käy synttäreillä ollenkaan. Sinua ei kaivata niille.
Toive, jonka saa tavanomaisesta kaupasta (kirjoja saa hypermarketeista ja kirjakaupoista) ei ole temppurata. Niiden täysin yhdentekevien pikkujuttujen hävittäminen sen sijaan on.
Joku satunnainen naapuri tai muu vieras ei sentään penää niiden perään, mutta nämä rajattomat mummot vahtivat mustasukkaisesti sitä, että kerran lahjaksi annettua ei hävitetä. Lahja on lahja, lahjahevosen suuhun ei sovi katsoa, antajalla on oikeus valita lahja, lahja saa olla antajansa näköinen, lahja ei saa olla temppurata, olisit tyytyväinen, kun sait edes jotakin, kylläpä sinä olet kiittämätön.
No miten sitten olisi, jos sinä jättäisit ne rajattomat mummot kutsumatta? Kun eivät osaa olla.
Kai sinä käsität että kutsun puute ei estä rajatonta mummoa tulemasta?😂
Kai sinä käsität, että kun et laske mummoa tai mammaa sisälle, ei hän voi sinne väkisin tunkea? Itse ette osaa rajoja laittaa siten, että ne pitäisivät. Musta kylki kummallakin.
Kyllä mun kotiin ei tule mitään, mitä en tahdo. Voitte tietty myös olla ovelia: laskekaa mammali sisälle, kahvittakaa ja työntäkää väkisin pakettinsa takaisin lähtiessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmiö kertoo mielestäni suurten ikäluokkien kummallisesta suhteesta tavaraan, ei mistään muusta. Itse olen miettinyt, että tavaran ostaminen on jonkinlainen keino näyttää välittämistä ja rakkautta .
Ymmärrän kyllä tämän ilmiön hyvinkin. Meille on esim. ostettu lupaa kysymättä isoja huonekaluja. Tilattu ruokailuryhmä, puutarhakeinu ja kaksi lepotuolia, vaikka meillä ei ollut niille edes mitään talvisäilytyspaikkaa (vasta rakennettu talo ja yksi 10 neliön varasto täynnä polkupyörä, rattikelkkoja, pulkkia, lastenrattaita, ruohonleikkuri jne.). Ostettu liian pieniä tai isoja vaatteita. Jätetty kaupasta ostettuja tavaroita ja elintarvikkeita työpäivän aikana ovenripaan, terassille ja leikkimökkiin.
Tällainen käytös ei mielestäni ole oikein. Helppo sanoa, että myy kirpparilla. Pari kuukautta sitten pidin kirpparipöytää ja tavaroiden valmistelemiseen meni viikon ajalta kaikki ylimääräinen aika (myin vain lasten pieniä vaatteita). Lisäksi pöytää piti käydä järjestelemässä joka päivä. Fb-kirppareita taas en käytä, kun ihmiset eivät hae varaamiaan tavaroita ja aika tavaroista eroon pääsemiseen menee vielä enemmän.
Ei kai suurten ikäluokkien lapsenlapset keskimäärin enää mitään taaperoita ole?
Miten niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmiö kertoo mielestäni suurten ikäluokkien kummallisesta suhteesta tavaraan, ei mistään muusta. Itse olen miettinyt, että tavaran ostaminen on jonkinlainen keino näyttää välittämistä ja rakkautta .
Ymmärrän kyllä tämän ilmiön hyvinkin. Meille on esim. ostettu lupaa kysymättä isoja huonekaluja. Tilattu ruokailuryhmä, puutarhakeinu ja kaksi lepotuolia, vaikka meillä ei ollut niille edes mitään talvisäilytyspaikkaa (vasta rakennettu talo ja yksi 10 neliön varasto täynnä polkupyörä, rattikelkkoja, pulkkia, lastenrattaita, ruohonleikkuri jne.). Ostettu liian pieniä tai isoja vaatteita. Jätetty kaupasta ostettuja tavaroita ja elintarvikkeita työpäivän aikana ovenripaan, terassille ja leikkimökkiin.
Tällainen käytös ei mielestäni ole oikein. Helppo sanoa, että myy kirpparilla. Pari kuukautta sitten pidin kirpparipöytää ja tavaroiden valmistelemiseen meni viikon ajalta kaikki ylimääräinen aika (myin vain lasten pieniä vaatteita). Lisäksi pöytää piti käydä järjestelemässä joka päivä. Fb-kirppareita taas en käytä, kun ihmiset eivät hae varaamiaan tavaroita ja aika tavaroista eroon pääsemiseen menee vielä enemmän.
Ei kai suurten ikäluokkien lapsenlapset keskimäärin enää mitään taaperoita ole?
Miten niin?
No siten niin, että suuret ikäluokat ovat siinä seitsemänkymppisiä. Toki seassa on sellaisia, jotka ovat saaneet lapsensa vanhempina ja joiden lapset ovat myös saaneet lapsensa vanhempina. Mutta tämän hetken taaperoiden isovanhemmat kai ovat yleisemmin 60- ja 70-luvuilla syntyneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä lahjajutut on kohteliasta hoitaa niin, että laittaa lapsen vanhemmille viestiä, että ”mitä Jenna tarvisi tai haluaisi lahjaksi”. Ja siihen vastataan muutamia ehdotuksia, vaikkapa ”Reiman haalari, pyjama tai Lego linna. Jenna tykkää punaisista vaatteista, ei tykkää vihreistä ja sinisistä. Käyttää nyt kokoa 116.”
Ja sitten jos haluaa jonkun vaatteen ostaa, niin ostaa sitten juuri punaisen kokoa 116 eikä vihreää kokoa 140.
Joo mä tiedän, että on. Ja tämän takia nää ei mua enää jaksakaan kiinnostaa. Kun laukkaat siellä kaupoilla etsimässä reiman punaista haalaria koossa 116, ei-vihreää tai sinistä pyjamaa tai legolinnaa, sitä voi alkaa miettiä, että mitä hvettiä mä täältä juoksen, hankkikoot haalarinsa, pyjamansa ja linnansa.
Ennen maailmassa sukulais- ja kaveriaikuiset toi lapsille jonkun pikkupaketin, missä oli pienehkö lelu, jonka oletettiinkin hajoavan/hukkuvan aikanaan, kun lapsi on tarpeekseen leikkinyt - tai saattoihan siitä tulla lemmikkilelukin, kuka sen etukäteen tiesi.
Ei oletetettukaan, että perheen ulkopuoliset - huom. ne mummat, kummit ja siskot - osallistuu perheen arjen pyörittämiseen rahallisin ja ajallisin panostuksin, vaan heiltä riitti pieni huomionosoitus sankarille.
Anna sitten se pieni huomionosoitus, mutta valitse se lapsen mukaan. Älä oman mielesi mukaan, se ei ole lahjomisen idea.
Äläkä ainakaan tee niin, että jos on pyydetty sininen haalari, sinä ostat kaupasta punaisen toppatakin ja toppahousut, koska et jaksanut tai halunnut noudattaa toivetta. Tai jos on toivottu Neiti Etsivä -kirja, älä tuo Viisikko-kirjaa vain siksi, että sekin on kirja ja sinä haluat päättää mitä annat, sinähän et toiveita kunnioita, sinulle ei mitään sanella.
Jos toivelista on liian yksityiskohtainen tai liian kalliita toiveita sisältävä, kysy nätisti olisiko jotain muuta toiveita.
No voi saakuri teitä. Siis tosiaankin ennen oli ihan ok tuoda joku pikkupehmo, tms. Ei kukaan kehdannut ehdotella esim. 6-vuotiaan synttärilahjoiksi toppatakkeja, haalareita, just jotain tietty neiti etsivä-kirjaa. Ja vielä vaatia, että ellei tästä löydy, ala kartoittaa jotain muuta.
Vanhemmat oli näetsen sitä mieltä, että kiva, kun sisko, äiti, anoppi, kaveri tulee lapsen synttäreille ja juo kahvit. Oletusarvo ei ollut, että kahvittelijat neuvottelee päiväkaupalla vanhempien kanssa, mikä tällä kertaa olisi nyt toivelistalla. Ja tämä uusiksi sitten jouluna ja muina merkkipäivinä, mitä vanhemmat keksii juhlia.
Ymmärrätkö, että jotain tiettyä kirjaa toivotaan siksi, että se on lahjansaajalta lukematta, ja se on niin uusi, että kaupasta varmasti löytyy? Olisi aika tylsää saada kirja, jonka on jo lukenut.
Miksi sinulle on niin valtavan vastenmielistä antaa lahja, joka olisi haluttu ja toivottu? Miksi sinä haluat mieluummin antaa ei-toivottua?
Ymmärrätkö, että on todella raskasta, jos jokainen synttäri yksivuotiaasta asti on tälläinen temppurata? Miksi ette voi tyytyä siihen, että se ulkopuolinen, kun sellaisiksi kaikki siskoista ja äideistä alkaen laskette, tuo jonkun täysin yhdentekevän pikkujutun, jonka voi huoletta vaikka hävittää niiden synttärien jälkeen?
Miksi pitää jankata näiden meidän sofiapikkuriina tahtoo tänä vuonna neiti etsivää.
On parempi, että et käy synttäreillä ollenkaan. Sinua ei kaivata niille.
Toive, jonka saa tavanomaisesta kaupasta (kirjoja saa hypermarketeista ja kirjakaupoista) ei ole temppurata. Niiden täysin yhdentekevien pikkujuttujen hävittäminen sen sijaan on.
Joku satunnainen naapuri tai muu vieras ei sentään penää niiden perään, mutta nämä rajattomat mummot vahtivat mustasukkaisesti sitä, että kerran lahjaksi annettua ei hävitetä. Lahja on lahja, lahjahevosen suuhun ei sovi katsoa, antajalla on oikeus valita lahja, lahja saa olla antajansa näköinen, lahja ei saa olla temppurata, olisit tyytyväinen, kun sait edes jotakin, kylläpä sinä olet kiittämätön.
No miten sitten olisi, jos sinä jättäisit ne rajattomat mummot kutsumatta? Kun eivät osaa olla.
Kai sinä käsität että kutsun puute ei estä rajatonta mummoa tulemasta?😂
Minä olen suoraan kieltänyt äitiäni tulemasta erääseen juhlatilaisuuteen, jonne häntä ei oltu kutsuttu eikä juhlien järjestäjä halunnut häntä sinne. Niin vain purjehti paikalle aiheuttaen muissa vieraissa suurta hämmästystä, mutta esitti kuin olisi yksi kutsuvieraista. Rajaton on rajaton vaikka voissa paistaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä lahjajutut on kohteliasta hoitaa niin, että laittaa lapsen vanhemmille viestiä, että ”mitä Jenna tarvisi tai haluaisi lahjaksi”. Ja siihen vastataan muutamia ehdotuksia, vaikkapa ”Reiman haalari, pyjama tai Lego linna. Jenna tykkää punaisista vaatteista, ei tykkää vihreistä ja sinisistä. Käyttää nyt kokoa 116.”
Ja sitten jos haluaa jonkun vaatteen ostaa, niin ostaa sitten juuri punaisen kokoa 116 eikä vihreää kokoa 140.
Joo mä tiedän, että on. Ja tämän takia nää ei mua enää jaksakaan kiinnostaa. Kun laukkaat siellä kaupoilla etsimässä reiman punaista haalaria koossa 116, ei-vihreää tai sinistä pyjamaa tai legolinnaa, sitä voi alkaa miettiä, että mitä hvettiä mä täältä juoksen, hankkikoot haalarinsa, pyjamansa ja linnansa.
Ennen maailmassa sukulais- ja kaveriaikuiset toi lapsille jonkun pikkupaketin, missä oli pienehkö lelu, jonka oletettiinkin hajoavan/hukkuvan aikanaan, kun lapsi on tarpeekseen leikkinyt - tai saattoihan siitä tulla lemmikkilelukin, kuka sen etukäteen tiesi.
Ei oletetettukaan, että perheen ulkopuoliset - huom. ne mummat, kummit ja siskot - osallistuu perheen arjen pyörittämiseen rahallisin ja ajallisin panostuksin, vaan heiltä riitti pieni huomionosoitus sankarille.
Anna sitten se pieni huomionosoitus, mutta valitse se lapsen mukaan. Älä oman mielesi mukaan, se ei ole lahjomisen idea.
Äläkä ainakaan tee niin, että jos on pyydetty sininen haalari, sinä ostat kaupasta punaisen toppatakin ja toppahousut, koska et jaksanut tai halunnut noudattaa toivetta. Tai jos on toivottu Neiti Etsivä -kirja, älä tuo Viisikko-kirjaa vain siksi, että sekin on kirja ja sinä haluat päättää mitä annat, sinähän et toiveita kunnioita, sinulle ei mitään sanella.
Jos toivelista on liian yksityiskohtainen tai liian kalliita toiveita sisältävä, kysy nätisti olisiko jotain muuta toiveita.
No voi saakuri teitä. Siis tosiaankin ennen oli ihan ok tuoda joku pikkupehmo, tms. Ei kukaan kehdannut ehdotella esim. 6-vuotiaan synttärilahjoiksi toppatakkeja, haalareita, just jotain tietty neiti etsivä-kirjaa. Ja vielä vaatia, että ellei tästä löydy, ala kartoittaa jotain muuta.
Vanhemmat oli näetsen sitä mieltä, että kiva, kun sisko, äiti, anoppi, kaveri tulee lapsen synttäreille ja juo kahvit. Oletusarvo ei ollut, että kahvittelijat neuvottelee päiväkaupalla vanhempien kanssa, mikä tällä kertaa olisi nyt toivelistalla. Ja tämä uusiksi sitten jouluna ja muina merkkipäivinä, mitä vanhemmat keksii juhlia.
Ymmärrätkö, että jotain tiettyä kirjaa toivotaan siksi, että se on lahjansaajalta lukematta, ja se on niin uusi, että kaupasta varmasti löytyy? Olisi aika tylsää saada kirja, jonka on jo lukenut.
Miksi sinulle on niin valtavan vastenmielistä antaa lahja, joka olisi haluttu ja toivottu? Miksi sinä haluat mieluummin antaa ei-toivottua?
Ymmärrätkö, että on todella raskasta, jos jokainen synttäri yksivuotiaasta asti on tälläinen temppurata? Miksi ette voi tyytyä siihen, että se ulkopuolinen, kun sellaisiksi kaikki siskoista ja äideistä alkaen laskette, tuo jonkun täysin yhdentekevän pikkujutun, jonka voi huoletta vaikka hävittää niiden synttärien jälkeen?
Miksi pitää jankata näiden meidän sofiapikkuriina tahtoo tänä vuonna neiti etsivää.
On parempi, että et käy synttäreillä ollenkaan. Sinua ei kaivata niille.
Toive, jonka saa tavanomaisesta kaupasta (kirjoja saa hypermarketeista ja kirjakaupoista) ei ole temppurata. Niiden täysin yhdentekevien pikkujuttujen hävittäminen sen sijaan on.
Joku satunnainen naapuri tai muu vieras ei sentään penää niiden perään, mutta nämä rajattomat mummot vahtivat mustasukkaisesti sitä, että kerran lahjaksi annettua ei hävitetä. Lahja on lahja, lahjahevosen suuhun ei sovi katsoa, antajalla on oikeus valita lahja, lahja saa olla antajansa näköinen, lahja ei saa olla temppurata, olisit tyytyväinen, kun sait edes jotakin, kylläpä sinä olet kiittämätön.
No miten sitten olisi, jos sinä jättäisit ne rajattomat mummot kutsumatta? Kun eivät osaa olla.
Kai sinä käsität että kutsun puute ei estä rajatonta mummoa tulemasta?😂
Kai sinä käsität, että kun et laske mummoa tai mammaa sisälle, ei hän voi sinne väkisin tunkea? Itse ette osaa rajoja laittaa siten, että ne pitäisivät. Musta kylki kummallakin.
Kyllä mun kotiin ei tule mitään, mitä en tahdo. Voitte tietty myös olla ovelia: laskekaa mammali sisälle, kahvittakaa ja työntäkää väkisin pakettinsa takaisin lähtiessä.
Käsitän, mutta rajatonta ei millään tavoin rajaa normaalit säännöt. Hän ilmestyy pihaan kun lapset on leikkimässä, sattuu osumaan paikalle kun lapsi on menossa harrastukseen, ajelee bussilla ohi ja näkee kun ollaan pihatöissä ja sattumalta osuu. Ja niin edelleen. Sinä et ymmärrä mistä tässä byt puhutaan. Ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmiö kertoo mielestäni suurten ikäluokkien kummallisesta suhteesta tavaraan, ei mistään muusta. Itse olen miettinyt, että tavaran ostaminen on jonkinlainen keino näyttää välittämistä ja rakkautta .
Ymmärrän kyllä tämän ilmiön hyvinkin. Meille on esim. ostettu lupaa kysymättä isoja huonekaluja. Tilattu ruokailuryhmä, puutarhakeinu ja kaksi lepotuolia, vaikka meillä ei ollut niille edes mitään talvisäilytyspaikkaa (vasta rakennettu talo ja yksi 10 neliön varasto täynnä polkupyörä, rattikelkkoja, pulkkia, lastenrattaita, ruohonleikkuri jne.). Ostettu liian pieniä tai isoja vaatteita. Jätetty kaupasta ostettuja tavaroita ja elintarvikkeita työpäivän aikana ovenripaan, terassille ja leikkimökkiin.
Tällainen käytös ei mielestäni ole oikein. Helppo sanoa, että myy kirpparilla. Pari kuukautta sitten pidin kirpparipöytää ja tavaroiden valmistelemiseen meni viikon ajalta kaikki ylimääräinen aika (myin vain lasten pieniä vaatteita). Lisäksi pöytää piti käydä järjestelemässä joka päivä. Fb-kirppareita taas en käytä, kun ihmiset eivät hae varaamiaan tavaroita ja aika tavaroista eroon pääsemiseen menee vielä enemmän.
Ei kai suurten ikäluokkien lapsenlapset keskimäärin enää mitään taaperoita ole?
Miten niin?
No siten niin, että suuret ikäluokat ovat siinä seitsemänkymppisiä. Toki seassa on sellaisia, jotka ovat saaneet lapsensa vanhempina ja joiden lapset ovat myös saaneet lapsensa vanhempina. Mutta tämän hetken taaperoiden isovanhemmat kai ovat yleisemmin 60- ja 70-luvuilla syntyneitä.
Jos on saanut lapsensa 35-vuotiaana ja tämä lapsi omansa 35-vuotuaana, lapsenlapset on vauvoja ja taaperoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmiö kertoo mielestäni suurten ikäluokkien kummallisesta suhteesta tavaraan, ei mistään muusta. Itse olen miettinyt, että tavaran ostaminen on jonkinlainen keino näyttää välittämistä ja rakkautta .
Ymmärrän kyllä tämän ilmiön hyvinkin. Meille on esim. ostettu lupaa kysymättä isoja huonekaluja. Tilattu ruokailuryhmä, puutarhakeinu ja kaksi lepotuolia, vaikka meillä ei ollut niille edes mitään talvisäilytyspaikkaa (vasta rakennettu talo ja yksi 10 neliön varasto täynnä polkupyörä, rattikelkkoja, pulkkia, lastenrattaita, ruohonleikkuri jne.). Ostettu liian pieniä tai isoja vaatteita. Jätetty kaupasta ostettuja tavaroita ja elintarvikkeita työpäivän aikana ovenripaan, terassille ja leikkimökkiin.
Tällainen käytös ei mielestäni ole oikein. Helppo sanoa, että myy kirpparilla. Pari kuukautta sitten pidin kirpparipöytää ja tavaroiden valmistelemiseen meni viikon ajalta kaikki ylimääräinen aika (myin vain lasten pieniä vaatteita). Lisäksi pöytää piti käydä järjestelemässä joka päivä. Fb-kirppareita taas en käytä, kun ihmiset eivät hae varaamiaan tavaroita ja aika tavaroista eroon pääsemiseen menee vielä enemmän.
Ei kai suurten ikäluokkien lapsenlapset keskimäärin enää mitään taaperoita ole?
Ei todella olekaan. Täällä nyt vaan on päätetty, että kaikkeen on syyllisiä suuret ikäluokat, niin keksaisi tuokin "kirjailija," että on tässäkin asiassa syytettävä niitä.
Erittäin selkeästi muutenkin koko juttu omasta päästä keksitty, mutta uppoaa tietysti helppoihin tapauksiin. Olkaa hyvät vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpas ketju pidentynyt eilisestä.
Itseä jäi eiliseltä naurattamaan mummon ilme, kun lapsi kertoo, että tässä on sulle takaisin nämä sataset, saat itsellesi täällä hoivakodissa vaikka jalkahoitoja. Toisaalta nykyaikana ei hassumpi ajatus.
Muutoin koko juttu on jotenkin absurdi omalta kohdalta. Kai näissäkin on se, että vuosien varrella eskaloituu, kun vuosikausia kasaantuu monenmoiset asiat ja pettymykset ja kiukun aiheet.
Mutta silti kehoittaisin vanhempia miettimään, minkä verran sanelee lasten ja muiden sukulaisten suhteita, sillä etenkin sitten teini-iässä kyllä jokainen välittävä aikuinen on tarpeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmiö kertoo mielestäni suurten ikäluokkien kummallisesta suhteesta tavaraan, ei mistään muusta. Itse olen miettinyt, että tavaran ostaminen on jonkinlainen keino näyttää välittämistä ja rakkautta .
Ymmärrän kyllä tämän ilmiön hyvinkin. Meille on esim. ostettu lupaa kysymättä isoja huonekaluja. Tilattu ruokailuryhmä, puutarhakeinu ja kaksi lepotuolia, vaikka meillä ei ollut niille edes mitään talvisäilytyspaikkaa (vasta rakennettu talo ja yksi 10 neliön varasto täynnä polkupyörä, rattikelkkoja, pulkkia, lastenrattaita, ruohonleikkuri jne.). Ostettu liian pieniä tai isoja vaatteita. Jätetty kaupasta ostettuja tavaroita ja elintarvikkeita työpäivän aikana ovenripaan, terassille ja leikkimökkiin.
Tällainen käytös ei mielestäni ole oikein. Helppo sanoa, että myy kirpparilla. Pari kuukautta sitten pidin kirpparipöytää ja tavaroiden valmistelemiseen meni viikon ajalta kaikki ylimääräinen aika (myin vain lasten pieniä vaatteita). Lisäksi pöytää piti käydä järjestelemässä joka päivä. Fb-kirppareita taas en käytä, kun ihmiset eivät hae varaamiaan tavaroita ja aika tavaroista eroon pääsemiseen menee vielä enemmän.
Ei kai suurten ikäluokkien lapsenlapset keskimäärin enää mitään taaperoita ole?
Miten niin?
No siten niin, että suuret ikäluokat ovat siinä seitsemänkymppisiä. Toki seassa on sellaisia, jotka ovat saaneet lapsensa vanhempina ja joiden lapset ovat myös saaneet lapsensa vanhempina. Mutta tämän hetken taaperoiden isovanhemmat kai ovat yleisemmin 60- ja 70-luvuilla syntyneitä.
Jos on saanut lapsensa 35-vuotiaana ja tämä lapsi omansa 35-vuotuaana, lapsenlapset on vauvoja ja taaperoita.
Harvinaista.
Kuinkakohan moni "rajaton" isovanhempi oikeasti on persoonallisuushäiriöinen, ja kuinka moni on vain sellainen, että miniä ei voi sietää ja kommunikoi niin passiivis-aggressiivisesti, ettei vanhempi ihminen ymmärrä missä edes mennään?
Ei sillä, etteikö persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä ole. Mutta tätä palstaa kun lukee, niin joka toinen mummo, exä, työkaveri, naapuri ja ohikulkija on persoonallisuushäiriöinen. Omituista kyllä, lähipiirissä isovanhempien ja lastenlasten suhteet vaikuttavat keskimäärin ihan normaaleilta, ja kumpikin osapuoli yleensä ilahtuu nähdessään toisen. Ja kiittää lahjoista, menevät ne sitten aina nappiin tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmiö kertoo mielestäni suurten ikäluokkien kummallisesta suhteesta tavaraan, ei mistään muusta. Itse olen miettinyt, että tavaran ostaminen on jonkinlainen keino näyttää välittämistä ja rakkautta .
Ymmärrän kyllä tämän ilmiön hyvinkin. Meille on esim. ostettu lupaa kysymättä isoja huonekaluja. Tilattu ruokailuryhmä, puutarhakeinu ja kaksi lepotuolia, vaikka meillä ei ollut niille edes mitään talvisäilytyspaikkaa (vasta rakennettu talo ja yksi 10 neliön varasto täynnä polkupyörä, rattikelkkoja, pulkkia, lastenrattaita, ruohonleikkuri jne.). Ostettu liian pieniä tai isoja vaatteita. Jätetty kaupasta ostettuja tavaroita ja elintarvikkeita työpäivän aikana ovenripaan, terassille ja leikkimökkiin.
Tällainen käytös ei mielestäni ole oikein. Helppo sanoa, että myy kirpparilla. Pari kuukautta sitten pidin kirpparipöytää ja tavaroiden valmistelemiseen meni viikon ajalta kaikki ylimääräinen aika (myin vain lasten pieniä vaatteita). Lisäksi pöytää piti käydä järjestelemässä joka päivä. Fb-kirppareita taas en käytä, kun ihmiset eivät hae varaamiaan tavaroita ja aika tavaroista eroon pääsemiseen menee vielä enemmän.
Ei kai suurten ikäluokkien lapsenlapset keskimäärin enää mitään taaperoita ole?
Miten niin?
No siten niin, että suuret ikäluokat ovat siinä seitsemänkymppisiä. Toki seassa on sellaisia, jotka ovat saaneet lapsensa vanhempina ja joiden lapset ovat myös saaneet lapsensa vanhempina. Mutta tämän hetken taaperoiden isovanhemmat kai ovat yleisemmin 60- ja 70-luvuilla syntyneitä.
Jos on saanut lapsensa 35-vuotiaana ja tämä lapsi omansa 35-vuotuaana, lapsenlapset on vauvoja ja taaperoita.
Harvinaista.
Samanlaista käytöstä on kyllä 1950-luvulla syntyneillökin. Johtuneeko siitä, että ovat vielä eläneet aikalailla niukkuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä lahjajutut on kohteliasta hoitaa niin, että laittaa lapsen vanhemmille viestiä, että ”mitä Jenna tarvisi tai haluaisi lahjaksi”. Ja siihen vastataan muutamia ehdotuksia, vaikkapa ”Reiman haalari, pyjama tai Lego linna. Jenna tykkää punaisista vaatteista, ei tykkää vihreistä ja sinisistä. Käyttää nyt kokoa 116.”
Ja sitten jos haluaa jonkun vaatteen ostaa, niin ostaa sitten juuri punaisen kokoa 116 eikä vihreää kokoa 140.
Joo mä tiedän, että on. Ja tämän takia nää ei mua enää jaksakaan kiinnostaa. Kun laukkaat siellä kaupoilla etsimässä reiman punaista haalaria koossa 116, ei-vihreää tai sinistä pyjamaa tai legolinnaa, sitä voi alkaa miettiä, että mitä hvettiä mä täältä juoksen, hankkikoot haalarinsa, pyjamansa ja linnansa.
Ennen maailmassa sukulais- ja kaveriaikuiset toi lapsille jonkun pikkupaketin, missä oli pienehkö lelu, jonka oletettiinkin hajoavan/hukkuvan aikanaan, kun lapsi on tarpeekseen leikkinyt - tai saattoihan siitä tulla lemmikkilelukin, kuka sen etukäteen tiesi.
Ei oletetettukaan, että perheen ulkopuoliset - huom. ne mummat, kummit ja siskot - osallistuu perheen arjen pyörittämiseen rahallisin ja ajallisin panostuksin, vaan heiltä riitti pieni huomionosoitus sankarille.
Anna sitten se pieni huomionosoitus, mutta valitse se lapsen mukaan. Älä oman mielesi mukaan, se ei ole lahjomisen idea.
Äläkä ainakaan tee niin, että jos on pyydetty sininen haalari, sinä ostat kaupasta punaisen toppatakin ja toppahousut, koska et jaksanut tai halunnut noudattaa toivetta. Tai jos on toivottu Neiti Etsivä -kirja, älä tuo Viisikko-kirjaa vain siksi, että sekin on kirja ja sinä haluat päättää mitä annat, sinähän et toiveita kunnioita, sinulle ei mitään sanella.
Jos toivelista on liian yksityiskohtainen tai liian kalliita toiveita sisältävä, kysy nätisti olisiko jotain muuta toiveita.
No voi saakuri teitä. Siis tosiaankin ennen oli ihan ok tuoda joku pikkupehmo, tms. Ei kukaan kehdannut ehdotella esim. 6-vuotiaan synttärilahjoiksi toppatakkeja, haalareita, just jotain tietty neiti etsivä-kirjaa. Ja vielä vaatia, että ellei tästä löydy, ala kartoittaa jotain muuta.
Vanhemmat oli näetsen sitä mieltä, että kiva, kun sisko, äiti, anoppi, kaveri tulee lapsen synttäreille ja juo kahvit. Oletusarvo ei ollut, että kahvittelijat neuvottelee päiväkaupalla vanhempien kanssa, mikä tällä kertaa olisi nyt toivelistalla. Ja tämä uusiksi sitten jouluna ja muina merkkipäivinä, mitä vanhemmat keksii juhlia.
Ymmärrätkö, että jotain tiettyä kirjaa toivotaan siksi, että se on lahjansaajalta lukematta, ja se on niin uusi, että kaupasta varmasti löytyy? Olisi aika tylsää saada kirja, jonka on jo lukenut.
Miksi sinulle on niin valtavan vastenmielistä antaa lahja, joka olisi haluttu ja toivottu? Miksi sinä haluat mieluummin antaa ei-toivottua?
Ymmärrätkö, että on todella raskasta, jos jokainen synttäri yksivuotiaasta asti on tälläinen temppurata? Miksi ette voi tyytyä siihen, että se ulkopuolinen, kun sellaisiksi kaikki siskoista ja äideistä alkaen laskette, tuo jonkun täysin yhdentekevän pikkujutun, jonka voi huoletta vaikka hävittää niiden synttärien jälkeen?
Miksi pitää jankata näiden meidän sofiapikkuriina tahtoo tänä vuonna neiti etsivää.
On parempi, että et käy synttäreillä ollenkaan. Sinua ei kaivata niille.
Toive, jonka saa tavanomaisesta kaupasta (kirjoja saa hypermarketeista ja kirjakaupoista) ei ole temppurata. Niiden täysin yhdentekevien pikkujuttujen hävittäminen sen sijaan on.
Joku satunnainen naapuri tai muu vieras ei sentään penää niiden perään, mutta nämä rajattomat mummot vahtivat mustasukkaisesti sitä, että kerran lahjaksi annettua ei hävitetä. Lahja on lahja, lahjahevosen suuhun ei sovi katsoa, antajalla on oikeus valita lahja, lahja saa olla antajansa näköinen, lahja ei saa olla temppurata, olisit tyytyväinen, kun sait edes jotakin, kylläpä sinä olet kiittämätön.
No miten sitten olisi, jos sinä jättäisit ne rajattomat mummot kutsumatta? Kun eivät osaa olla.
Kai sinä käsität että kutsun puute ei estä rajatonta mummoa tulemasta?😂
Ei se käsitä.
Mummo kysyy esim. joltain muulta sukulaiselta tai jopa lapselta suoraan, tai katsovat kalenterista, että Isla-Kaislan synttäripäivä on 24.3., kahvitilaisuus on varmaankin lauantaina noin klo 14 ja jos ei ole silloin, sunnuntaina sitten. Molempinakin päivinä voi tulla pokkana käymään.
Juu juu, me voidaan kieltää ketään puhumasta kellekään, me voidaan verhot kaikki talon ikkunat jätesäkeillä niin, että mitään valoa ei näy ulos, me voidaan lähteä matkalle, me voidaan olla viettämättä synttäreitä ollenkaan ja olla kutsumatta ketään, me voidaan muuttaa maasta, me voidaan tehdä ihan mitä vaan, kunhan vaan mummo saa tehdä juuri niin kuin mummo haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmiö kertoo mielestäni suurten ikäluokkien kummallisesta suhteesta tavaraan, ei mistään muusta. Itse olen miettinyt, että tavaran ostaminen on jonkinlainen keino näyttää välittämistä ja rakkautta .
Ymmärrän kyllä tämän ilmiön hyvinkin. Meille on esim. ostettu lupaa kysymättä isoja huonekaluja. Tilattu ruokailuryhmä, puutarhakeinu ja kaksi lepotuolia, vaikka meillä ei ollut niille edes mitään talvisäilytyspaikkaa (vasta rakennettu talo ja yksi 10 neliön varasto täynnä polkupyörä, rattikelkkoja, pulkkia, lastenrattaita, ruohonleikkuri jne.). Ostettu liian pieniä tai isoja vaatteita. Jätetty kaupasta ostettuja tavaroita ja elintarvikkeita työpäivän aikana ovenripaan, terassille ja leikkimökkiin.
Tällainen käytös ei mielestäni ole oikein. Helppo sanoa, että myy kirpparilla. Pari kuukautta sitten pidin kirpparipöytää ja tavaroiden valmistelemiseen meni viikon ajalta kaikki ylimääräinen aika (myin vain lasten pieniä vaatteita). Lisäksi pöytää piti käydä järjestelemässä joka päivä. Fb-kirppareita taas en käytä, kun ihmiset eivät hae varaamiaan tavaroita ja aika tavaroista eroon pääsemiseen menee vielä enemmän.
Ei kai suurten ikäluokkien lapsenlapset keskimäärin enää mitään taaperoita ole?
Miten niin?
No siten niin, että suuret ikäluokat ovat siinä seitsemänkymppisiä. Toki seassa on sellaisia, jotka ovat saaneet lapsensa vanhempina ja joiden lapset ovat myös saaneet lapsensa vanhempina. Mutta tämän hetken taaperoiden isovanhemmat kai ovat yleisemmin 60- ja 70-luvuilla syntyneitä.
Jos on saanut lapsensa 35-vuotiaana ja tämä lapsi omansa 35-vuotuaana, lapsenlapset on vauvoja ja taaperoita.
Harvinaista.
Ei ole. Moni suuren ikäluokan mies on tehnyt toisella kierroksella lapset jopa vielä viisikymppisenä.
Alue: Aihe vapaa
Käsitän ja kirjoitinkin että olemme ääritapaus. Mutta minä ymmärrän mistä on kyse, sinä änkyröut ja änkyröit etkä hahmota ollenkaan.