Lue keskustelun säännöt.
Yö meni vähillä unilla. Pitääkö tässä oikeasti erota vain omien aavistusten takia?!
18.03.2022 |
En jaksaisi enää tätä miettimistä ja epäilyjä. Mies on ollut erilainen monellakin tapaa jo pidemmän aikaa. Eilen oli taas sellainen päivä kun viihtyi salilla neljä tuntia ja siihen matkat päälle. Tuli kotiin kun muut olivat jo nukkumaan menneet. Väittää että jää tuttujen kanssa juttelemaan sinne ja siksi reissut venyy. Ei myönnä tietenkään mitään pettämisiä tms. Kun olen olen yrittänyt asioista keskustella niin ei ole kiinnostusta, olen vähän kuin ilmaa. Olemme olleet yhdessä reilusti yli 20 vuotta enkä ole joutunut ennen näin inhottavia ajatuksia pyörittelemääm päässäni. Että en luota enää toisen sanaan, oikein missään asioissa. Tunne on outo ja vieras enkä pärjää enää kauaa näin. Eroavatko ihmiset vain omien aavistusten vuoksi, tuskin nyt sentäs? Miten luottamuksen saisi takaisin ja miksi sen olen menettänyt?
Kommentit (827)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdota, että lähdet ensi kerralla mukaan ja katso mikä miehen reaktio on. Se kertoo aika paljon.
Minä tein aikoinaan näin. Reaktio oli priceless. Mun vakiosali oli eri ketjulla ja sanoin kerran yllättäen, että lähden hänen mukaansa (kun mies oli jo ovrlla menossa), että mulla onkin sellanen tutustumisseteli, että jos vaikka vaihtaisin saliketjua. Lopputulema oli, että mies ei lähtenytkään salille, koska "haastoin riitaa" ja pilasin hänen salifiilikset.
Klassinen! Kunnon pettäjä/narsisti. Lol.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljonko etsivän palkkaaminen maksaa?
Tässähän on esitetty ilmainen keino. Lähdet mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa. Kiitos kommenteista, ajatuksia heräsi ja hyvä niin. Lisääkin saa laittaa. Aloin tässä muistelemaan menneitä. Meillä oli aika paha kriisi useita vuosia sitten. Mies oli todella mustasukkainen, sain myöhemmin tietää mitenkä paljon oli asioita selvitellyt selkäni takana. Silloin tarvitsimme ns. ammattiapua, en suostunut jatkaman liittoa ennen kuin siitä kaikesta oli puhuttu kunnolla ja mietitty mitenkä jatketaan eteenpäin.
Sanottakoon tähän että en ole ikinä pettänyt miestäni, ahkerasti viettänyt baari-iltoja, kulkenut missään matkoilla jne. Tehnyt käytännössä yhtikäs mitään minkä vuoksi minua olisi voinut alkaa edes epäillä pettämisestä. Kun en ole edes kovin liikkuvaa sorttia ilman perhettäni. Mies on soitellut perään jos vähänkään pidempään on esim. kauppareissuilla mennyt. On ollut kuulema vain huolissaan minusta että jos jotain onkin tapahtunut? Itse en sellaista ole tehnyt. Ei kuulu tapoihini. Nuo miehen kyttäystavat ovat onneksi vähentyneet. Siltikin aika väärin että mies voi mennä ja tulla miten huvittaa eikä muka tajua mitenkä väärin toimii.
Näin kun alkaa kirjoittaa omasta elämästään niin tulee paljon ei niin kivoja muistoja ja kysymyksiä itselle. Olenko sulkenut silmäni, onko mieheni ihan ok, onko oma henkinen puoleni kunnossa enää lainkaan? Enkö tajua missä mennään.
Paljon on sinulla mietittävää. Jos oikein pahaksi menee ajatusmylläkkä, niin suosittelen, että kävisit juttelemassa jollain ammattilaisella. Ja pariterapiaa ainakin suosittelen teille varsinkin kun suhde on noin pitkä ja puhuminen on vaikeaa. Siellä voi taustalla olla paljon sanomattomia ja tiedostamattomia asioita, mitkä on hyvä tuoda päivänvaloon.
Voihan tuo teidän kriisi olla ihan vain elämänvaihekriisiä. Toinen kasvaa eri tahtia ja näkee elämää hetken eri tavalla. Ei välttämättä siis ole pettämisestä kyse, mutta sitä ei voi tietää ennen kuin puhutaan.
Jos et halua ammattilaiselle puhua, niin kirjoita ajatukset ylös vaikka päiväkirjaan. Itseäni helpottaa se. Joillekin kavereille puhun, mutta valikoivasti, koska joskus ystävät ottaa sen linjan, että heti pitäisi erota. Ammattilaiset eivät ota sitä linjaa, vaan he haluavat aina ensin kääntää kaikki kivet ja se on minusta hyvä asia. Ero ei ole helppo myöskään ja joskus se voi olla myös jopa turha. Samoja ongelmia niitä tulee eteen melkeinpä joka suhteessa. Tai ainakin jonkinlaisia ongelmia vaikkei ehkä ihan samoja. Teillä on varmasti hyvä syy miksi olette noin pitkään olleet yhdessä ja miksi alunperin olette yhteen päätyneet.
Voimia sinulle.
Ehkä joku ero voi olla turhakin, mutta aika harvinaista se on, että eroa kadutaan. Joku tutkimuskin asiasta oli, että katuvia naisia varsinkaan ei juuri ollut.
Jos puoliso on epäluotettava, niin se ei terapiassa muutu, koska kyse on luonteesta. He valehtelevat terapiassa myös koko ajan. Tämä on ollut sitten erityisen raskas asia, koska koettiin, että myös terapiassa huijattiin ja sumutettiin. Ap:n tapaus ei tietenkään välttämättä ole sellainen. Terapia ei kuitenkaan ole mikään ihmelääke, jos toinen osapuoli on mukana vain sumuttaakseen lisää puolisoa.
Vuosikymmenet kestäneissä sairaissa liitoissa on paljon selviteltävää, koska koko ihmissuhteessa olemisen malli on vääristynyt. Mikä on normaalia, mikä ei jne. Eli huonoon kohteluun on totuttu ja sisimmässä on se häpeänappula, minkä pahantahtoiset ihmiset löytävät ja käyttävät hyväkseen. Kannattaa mennä terapiaan siksi, että ymmärtää itsensä miksi on suostunut elämään tällaisessä elämässä ja kuviossa, jotta se ei toistu jatkossa. Niinkin voi ikävä kyllä käydä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinun pitää saada luottamus takaisin? Käytös on muuttunut, joten en ymmärrä miksi haluat lakaista sen maton alle.
Totuus vapauttaa, minä kyllä tutkisin puhelimet ja reissut, että saisin tietää missä mennään. Keskustelu on ihan turhaa tässä tapauksessa, kun olet jo sitä koettanut.
Ongelma tässä on se, että jos mies puhuu totta, niin se menettää luottamuksen suhun ja sit ollaan taas uuden ongelman edessä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Se on sinun asiasi, miten elämääsi elät ja toisen sinisilmäisyyteen ei voi paljoakaan vaikuttaa. Tiesin jo monta vuotta, että ystäväni mies pettää ja on hänelle epärehellinen, mutta heillä oli tuollainen ei-rajoittava parisuhde. Myöhemmin selvisi, että pettämistä oli koko avioliiton ajan.
Täällä siis oikeasti käytetään termiä "ei-rajoittava parisuhde" jonain esimerkkinä huonosta suhteesta?? Lukekaahan nyt tuo ajatuksella. Ihan todellako pitäisi tästä päätellä, että siis rajoittava parisuhde olisi toivottava ja hyvä asia?
Huh huh, suorastaan etoo tuollainen läheisriippuvuuden määrä.
Oletteko te mitään ilman sitä kumppanianne?
Säälittävää sakkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Se on sinun asiasi, miten elämääsi elät ja toisen sinisilmäisyyteen ei voi paljoakaan vaikuttaa. Tiesin jo monta vuotta, että ystäväni mies pettää ja on hänelle epärehellinen, mutta heillä oli tuollainen ei-rajoittava parisuhde. Myöhemmin selvisi, että pettämistä oli koko avioliiton ajan.
Täällä siis oikeasti käytetään termiä "ei-rajoittava parisuhde" jonain esimerkkinä huonosta suhteesta?? Lukekaahan nyt tuo ajatuksella. Ihan todellako pitäisi tästä päätellä, että siis rajoittava parisuhde olisi toivottava ja hyvä asia?
Huh huh, suorastaan etoo tuollainen läheisriippuvuuden määrä.
Oletteko te mitään ilman sitä kumppanianne?
Säälittävää sakkia.
Olen ikisinkku ja pärjään oikein hyvin yksin. (Yritin tässä hetki sitten seurustella, loppui neljän kk kohdalla). Vapauteni antaisin pysyvästi vain suhteeseen, jossa on täysi avoimuus, rehellisyys ja kumppanuus ja halua jakaa elämä toisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Lapsiperheessä todellakin usein merkataan kalenteriin harrastusajat, koska ei niitä lapsia voi jättää yksinkään pitkiksi ajoiksi. Vaikka olisivat jo hiukan vanhempiakin, niin kyllä se turvattomuutta tuo, jos eivät yhtään tiedä, että missä vanhemmat on ja koska tulevat kotiin. Kahden aikuisen suhteessa tuo voi toki toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sekin tässä ketuttaa kun ei ikinä tiedä sen suunnitelmista mitään. Ne vaihtuu hetkessä. Voi olla tunnin poissa taikka viisi eikä ilmottele erikseen. Saattaa sanoa ovesta lähtiessä että menee myöhään mutta sitten ei menekään jne. Lapsi kun kysyy että missä iskä on ja monelta tulee, en voi vastata oikein mitään kun en Tiedä! Tämä on ihan älytöntä.
ap
Ihan sama pettääkö, en tuollaista menoa katselisi ollenkaan. Sä joudut kokoajan olemaan passissa lapsen kanssa?
Tässä yksi esimerkki meidän keskustelusta, päivän tapahtumista. Miltä kuulostaa? Mies valmistelee salireppuaan, sanoo ovella että menee kauemman aikaa. No, ei menekään kuin vajaa tunti ja tuleekin takaisin. Ihmettelen, sanon että: sä tulitkin jo takaisin? Mies vastaa kiukkuisena tähän että eikö hän saa kotona olla?!!! Pitääkö lähteä pois, kyllä hän voi olla salilla treenaamassa vaikka koko yön niin ei tartte joka ikisestä asiasta vittuilla ja valittaa. Painelee työhuoneeseen ja laittaa oven kiinni. Siinä vaiheessa mulla nousee pala kurkkuun enkä tiedä mitä tein väärin? ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljonko etsivän palkkaaminen maksaa?
Tässä yksi hinta:
”Tuntiveloitus alkaen 60€ / etsivä
Hintaan lisätään matka- ja majoituskulut tarvittaessa. Pidempikestoisten toimeksiantojen hinta soviteltavissa. Yhteydenotoista ja puheluista emme ota maksua. Palvelun hinta riippuu toimeksiannosta ja sen laajuudesta.”
Ei nyt mitenkään extra kallista, mutta tuohon hintaan voi itsekin käydä tsekkaamassa onko ukko salilla, kuten väittää.
Vierailija kirjoitti:
Tässä yksi esimerkki meidän keskustelusta, päivän tapahtumista. Miltä kuulostaa? Mies valmistelee salireppuaan, sanoo ovella että menee kauemman aikaa. No, ei menekään kuin vajaa tunti ja tuleekin takaisin. Ihmettelen, sanon että: sä tulitkin jo takaisin? Mies vastaa kiukkuisena tähän että eikö hän saa kotona olla?!!! Pitääkö lähteä pois, kyllä hän voi olla salilla treenaamassa vaikka koko yön niin ei tartte joka ikisestä asiasta vittuilla ja valittaa. Painelee työhuoneeseen ja laittaa oven kiinni. Siinä vaiheessa mulla nousee pala kurkkuun enkä tiedä mitä tein väärin? ap
Milloin olet vain mennyt iloisesti hymyillen halaamaan miestäsi? Ilman minkäänlaisia tenttailuja.
Miehesi vaikuttaa pettyneeltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paikannin autoon, sillähän se selviää käykö salilla vai panemassa.
Yllytät rikokseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.
Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.
Kerrotko vielä mitä tuo "suunnittelu ja järjesteleminen" pitää sisällään? Kerro tarkasti kummankin oikeudet poistua kotoa. Mitä se vaatii ja edellyttää? Millaista prosessia?
Varmaan 99% noista suunnittelijoista ja järjestelijöistä ja kontrolloijista on naisia. Ja sitten uhriudutaan vielä näistä metatöistä.
No vaikka lasten päiväkodista hakemiset, harrastuksiin viemiset, kaupassa käymiset ja ruuan laitto. Nämä kaikki asiat on lapsiperheessä jonkun tehtävä. Ei voi vain mennä töistä suoraan afterworkkiin ja istua siellä pilkkuun asti, kuten ehkä silloin kun oli lapseton. Ei voi myöskään automaattisesti olettaa, että kyllä se toinen ne hoitaa, jos asiaa ei ole etukäteen sovittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Lapsiperheessä todellakin usein merkataan kalenteriin harrastusajat, koska ei niitä lapsia voi jättää yksinkään pitkiksi ajoiksi. Vaikka olisivat jo hiukan vanhempiakin, niin kyllä se turvattomuutta tuo, jos eivät yhtään tiedä, että missä vanhemmat on ja koska tulevat kotiin. Kahden aikuisen suhteessa tuo voi toki toimia.
Näin juuri. Jotkut eivät vaan ymmärrä, joko siksi, ettei ole lapsia tai sitten siksi, ettei itse tarvitse ottaa vastuuta mistään, vaan toinen hoitaa kaiken. Meillä on 3 lasta 4-, 7- ja 10-vuotiaat ja voin kertoa, että on menoa ja meininkiä ja lasten asioita hoidettava päivittäin; koulujutut, harrastusjutut, lääkärit. Ei tosiaan ole vaan sitä, että toinen antaa lapselle iltapalan ja pistää nukkumaan, kuten joku tuossa mainitsi, että ei siihen kahta vanhempaa tarvita 😂 me molemmat käydään myös töissä, joten aika paljon arkena töiden jälkeen mennään lasten ehdoilla ja hoidetaan kauppa-asiat, ruuanlaitot jne. Ja kyllä minä pyrin käymään omissa harrastuksissani pari kertaa viikossa ja samoin mieheni, mutta joskus on vaan viikkoja, ettei kerta kaikkiaan ehdi. Ei olisi mitenkään reilua, että mitään ennalta sopimatta toinen vaan olisi tuntikausia jossain! Toinen sanoo lähtevänsä vaikka salille, niin ei tulisi edes mieleenkään, että toinen viettäisi siellä yllättäen 4 tuntia! Viikonloppuisin sitten puuhataan perheenä ja joskus on luksusta, jos vaikka mummu haluaa lapset hoitoon, niin me päästään miehen kanssa kahdestaan jonnekin.
Vierailija kirjoitti:
Miten saa salilla kulumaan aikaa 4 tuntia? Taitaa tuijotella itseään peilistä eikä treenata.
Keskustele miehesi kanssa ja kerro miltä sinusta tuntuu.
Ehdota että lähdet mukaan salille, kun kaipaat myös treeni.
Vierailija kirjoitti:
Varsin omituista että parisuhteessa saa petkuttaa ja valehdella mutta puhelimen tai läppärin tsekkaaminen on monen mielestä väärin. Jos mies ei halua keskustella niin ihan oma vika, silloin kyllä ap ei tarvitse olla mikään marttyyri ja kunnioittaa miehen yksityisyyttä kun mies selkeästi harjoittaa henkistä väkivaltaa ja kenties pettää. Se että vaikenee ja ei suostu puhumaan on täysin epäkunnioittavaa käytöstä. Miten voi jatkaa suhdetta jos toinen osapuoli ei suostu puhumaan? Luottamus luo turvallisuutta ja miehen tehtävä on juuri luoda naiselle turvallisuuden tunteen.
Ei pelkästään väärin vaan rikos. Luulisi, että jokainen osaa jo nykyaikana pitää laitteensa suojattuna vahvalla salasanalla tai sormi- tai kasvotunnistuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa. Kiitos kommenteista, ajatuksia heräsi ja hyvä niin. Lisääkin saa laittaa. Aloin tässä muistelemaan menneitä. Meillä oli aika paha kriisi useita vuosia sitten. Mies oli todella mustasukkainen, sain myöhemmin tietää mitenkä paljon oli asioita selvitellyt selkäni takana. Silloin tarvitsimme ns. ammattiapua, en suostunut jatkaman liittoa ennen kuin siitä kaikesta oli puhuttu kunnolla ja mietitty mitenkä jatketaan eteenpäin.
Sanottakoon tähän että en ole ikinä pettänyt miestäni, ahkerasti viettänyt baari-iltoja, kulkenut missään matkoilla jne. Tehnyt käytännössä yhtikäs mitään minkä vuoksi minua olisi voinut alkaa edes epäillä pettämisestä. Kun en ole edes kovin liikkuvaa sorttia ilman perhettäni. Mies on soitellut perään jos vähänkään pidempään on esim. kauppareissuilla mennyt. On ollut kuulema vain huolissaan minusta että jos jotain onkin tapahtunut? Itse en sellaista ole tehnyt. Ei kuulu tapoihini. Nuo miehen kyttäystavat ovat onneksi vähentyneet. Siltikin aika väärin että mies voi mennä ja tulla miten huvittaa eikä muka tajua mitenkä väärin toimii.
Näin kun alkaa kirjoittaa omasta elämästään niin tulee paljon ei niin kivoja muistoja ja kysymyksiä itselle. Olenko sulkenut silmäni, onko mieheni ihan ok, onko oma henkinen puoleni kunnossa enää lainkaan? Enkö tajua missä mennään.
Paljon on sinulla mietittävää. Jos oikein pahaksi menee ajatusmylläkkä, niin suosittelen, että kävisit juttelemassa jollain ammattilaisella. Ja pariterapiaa ainakin suosittelen teille varsinkin kun suhde on noin pitkä ja puhuminen on vaikeaa. Siellä voi taustalla olla paljon sanomattomia ja tiedostamattomia asioita, mitkä on hyvä tuoda päivänvaloon.
Voihan tuo teidän kriisi olla ihan vain elämänvaihekriisiä. Toinen kasvaa eri tahtia ja näkee elämää hetken eri tavalla. Ei välttämättä siis ole pettämisestä kyse, mutta sitä ei voi tietää ennen kuin puhutaan.
Jos et halua ammattilaiselle puhua, niin kirjoita ajatukset ylös vaikka päiväkirjaan. Itseäni helpottaa se. Joillekin kavereille puhun, mutta valikoivasti, koska joskus ystävät ottaa sen linjan, että heti pitäisi erota. Ammattilaiset eivät ota sitä linjaa, vaan he haluavat aina ensin kääntää kaikki kivet ja se on minusta hyvä asia. Ero ei ole helppo myöskään ja joskus se voi olla myös jopa turha. Samoja ongelmia niitä tulee eteen melkeinpä joka suhteessa. Tai ainakin jonkinlaisia ongelmia vaikkei ehkä ihan samoja. Teillä on varmasti hyvä syy miksi olette noin pitkään olleet yhdessä ja miksi alunperin olette yhteen päätyneet.
Voimia sinulle.
Ehkä joku ero voi olla turhakin, mutta aika harvinaista se on, että eroa kadutaan. Joku tutkimuskin asiasta oli, että katuvia naisia varsinkaan ei juuri ollut.
Jos puoliso on epäluotettava, niin se ei terapiassa muutu, koska kyse on luonteesta. He valehtelevat terapiassa myös koko ajan. Tämä on ollut sitten erityisen raskas asia, koska koettiin, että myös terapiassa huijattiin ja sumutettiin. Ap:n tapaus ei tietenkään välttämättä ole sellainen. Terapia ei kuitenkaan ole mikään ihmelääke, jos toinen osapuoli on mukana vain sumuttaakseen lisää puolisoa.
Vuosikymmenet kestäneissä sairaissa liitoissa on paljon selviteltävää, koska koko ihmissuhteessa olemisen malli on vääristynyt. Mikä on normaalia, mikä ei jne. Eli huonoon kohteluun on totuttu ja sisimmässä on se häpeänappula, minkä pahantahtoiset ihmiset löytävät ja käyttävät hyväkseen. Kannattaa mennä terapiaan siksi, että ymmärtää itsensä miksi on suostunut elämään tällaisessä elämässä ja kuviossa, jotta se ei toistu jatkossa. Niinkin voi ikävä kyllä käydä.
Ei terapia tokikaan ole mikään ihmejippo, jolla kaikki selviää. Mutta silti suosittelen sitä kaikille, joilla on ongelmia suhteessa ja miettivät mitä tehdä ja pitäisikö erota. Varsinkin silloin jos puheyhteys ei toimi, on ulkopuolisen apu oikein hyvä. Jo pelkästään se, että ap sanoisi miehelleen, että ongelmia on, joita pitäisi selvittää terapiassa, voi antaa miehelle sellaisen herätteen, että jokin on vialla (jos siis ei ole itse sitä jo vielä tajunnut). Petturit ei ehkä suostu terapiaan ja sekin on iso merkki.
Terapiassa voi käydä myös erotilanteessa ja jos on lapsia, niin sitä suuremmalla syyllä. Ei pelkästään silloin jos suhdetta haluaa jatkaa, vaan jos haluaa selventää eroajatuksia ja tehdä siitä helpomman.
Mutta jos ap:n mies on oikeasti epäluotettava ihmisenä, niin eihän sellaista voi mikään parantaa.
Se on se tunne. Se yleensä valitettavasti pitää paikkansa.
Pitkässä suhteessa toisen oppii tuntemaan aika hyvin. Omasta kokemuksesta voin kertoa, kun aloin muutama vuosi sitten (ennen eroamme) ihmetellä vaimon silloista outoa olla... Tai jotain siinä oli, en sitä silloin ymmärtänyt, enkä mitenkään osannut aavistaa... Elettiin kuitenkin normaalia omaa lapsiperhearkea, seksiäkin harrastettiin. Kyselin varmaan viikon -parin välein, että mikä on, onko joku hätänä tms. Vastauksena sain aina, ettei oo mitään, työkiireitä vain ja stressiä. En edes ymmärtänyt yhdistää siihen lisääntyneitä töitä, vanhempainiltoja jne. Ei sitä vaan osaa siinä tajuta, kun itse rakastaa puolisoaan. Hoidin lapsiamme vaimoni ollessa pettämässä.
Sitten tuli se hetki, kun ärähdin hänelle muutaman kuukauden jälkeen, että nyt on oikeesti jotain pahasti pielessä. Joko sulla on toinen mies tai sitten sä et rakasta minua enää.
Hetken hiljaisuuden jälkeen vaimoni sanoi, että meidän tarvitsee puhua. Arvasin heti, että hänellä on toinen mies ja että sitä on jatkunut kuukausien ajan.
Erohan siitä sitten tuli. En ole vieläkään toipunut entisen vaimoni teosta, vaikka siitä on jo vuosia. Ei sitä se pettäjä tajua, kuinka pahasti voi oman puolisonsa pettämisellään tuhota. Olisi edes ollut yhden illan juttu... Mutta tuollainen kuukausien salasuhde, se romuttaa kaiken. Kaiken lisäksi se toinen mies oli vasta eronnut itse ja tiesi silloisen vaimoni olevan perheellinen ja naimisissa. Tän miehen vaimo oli lähtenyt toisen miehen mukaan ja teki sitten meille saman tempun. No, tietysti vaimoni valinta se oli lähteä pettämään, eikä sitä voi puolustella.
Jäi vaan mieleen loppuelämäksi se tunne. Siitä ei voi erehtyä. Kun se tunne tulee toisesta, että kaikki ei oo hyvin, niin silloin ei kaikki ole hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Tässä yksi esimerkki meidän keskustelusta, päivän tapahtumista. Miltä kuulostaa? Mies valmistelee salireppuaan, sanoo ovella että menee kauemman aikaa. No, ei menekään kuin vajaa tunti ja tuleekin takaisin. Ihmettelen, sanon että: sä tulitkin jo takaisin? Mies vastaa kiukkuisena tähän että eikö hän saa kotona olla?!!! Pitääkö lähteä pois, kyllä hän voi olla salilla treenaamassa vaikka koko yön niin ei tartte joka ikisestä asiasta vittuilla ja valittaa. Painelee työhuoneeseen ja laittaa oven kiinni. Siinä vaiheessa mulla nousee pala kurkkuun enkä tiedä mitä tein väärin? ap
Kuulostaa siltä, että saattaisit olla onnellisempi ilman häntä.
Paljonko etsivän palkkaaminen maksaa?