Yö meni vähillä unilla. Pitääkö tässä oikeasti erota vain omien aavistusten takia?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaus APn  kysymykseen: ei pidä erota pelkkien aavistuksien vuoksi. Pitää laittaa mies selkä seinää vasten ja vaatia vastauksia, joihin sinulla on aivan täysi oikeus. Olet oikeutettu kyselemään, missä toinen kuljeksii yötä myöten, tuntikausia, kun toiset ovat iltapuhteissa ja yöpedillä.

Seuraavan kerran valvot, istut olohuoneessa ja kun ovi kolahtaa, sanot rauhallisella äänellä, että nyt keskustelemme, mistä sinä olet tulossa. Jos vastauksena on äsähtelyä, että salilta ja mitä se sulle kuuluu, että jäin sinne juttelemaan, vastaat edelleen rauhallisella äänellä, että kyllä se vain kuuluu, koska tämä on avioliitto, perhe.

Jos sinä et halua kertoa, missä vietät aikaasi, haluat mennä ja tulla kertomatta koska ja minne, se tarkoittaa, että halua olla osa tätä avioliittoa ja perhettä ja se vaatii sitten toimenpiteitä meiltä molemmilta. Mihin toimenpiteisiin ryhdytään?

Aivan hirvittävän ahdistavaa olisi joutua tällaiseen kuulusteluun. Eikä tosiaankaan lisäisi halua olla "osa tätä avioliittoa". Ja joo, olen nainen.

Parisuhteeseen kuuluu se, että toisen hyvinvoinnista huolehditaan. Jos kumppani aiheuttaa toiminnallaan pelkoa, niin normaali ihminen huolehtii, että parisuhteeseen palaa tasapaino. Jos minä olisin poissa ja aiheuttaisi sillä huolta kumppanille, niin olisin todella pahoillani siitä ja muuttaisin toimintatapaa.

Kytätä ei saa, eikä kahlita toista kotiin. Mutta jos joku on muuttunut noin radikaalisti mitä ap:n suhteessa on tapahtunut, niin on täysin normaalia miettiä miksi niin on ja silloin siitä pitää keskustella, eikä se ole kuulustelemista.

Ja jos toisen epäilyt ja kyttääminen aiheuttaa pahaa mieltä, niin sen toisen pitää muuttaa toimintatapaansa, eikös?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole tutkinut puhelinta, läppäriä taikka mitään hänen juttujaan. Mielessä on kyllä käynyt. Sekin että joku lähtisi katsomaan onko oikeasti siellä salilla vaiko ei. Mutta se kaikki olisi jollain muotoa väärin. En halua olla luulosairas kyttääjä. Vaikka siihen suuntaan tässä ollaan hyvää vauhtia menossa! Kun ei ole ns. todisteita eikä toinen mitään myönnä niin asia taitaa jäädä minun korvien väliin. Aloitan tänään uudestaan keskustelun ja katson johtaisiko se mihinkään. ap

Puhelin on yksityinen alue, mutta sali ei. Salilla voi käydä kuka tahansa. Se ei ole kyttäämistä että tarkistat onko joku henkilö jossain paikassa x kun on sanonut siellä olevansa.

Totta kai se on juuri tuollaista kyttäämistä. Miettikää nyt jos oma puoliso laittaisi jonkun seuraamaan teitä?! Toki tässä tapauksessa ymmärrettävää ja inhimillistä, jos oikeasti ei mitään keskusteluyhteyttä ole. Käyttäisin varmaan itse viimesijaisena keinona jotain tällaista.

Tässä kohdassa minä puhaltaisin pilliin. En haluaisi olla suhteessa se ihminen, joka ei enää uskoisi toisesta hyvää. En tarkoita, että silmät pitää sulkea totuudelta, vaan sitä, että onko sellainen suhde enää jatkamisen arvoinen missä kumppani menoillaan aiheuttaa toiselle tuskaa ja epävarmuutta ja itse alkaisi epäilemään, tutkimaan puhelinta ja laittaisi seuraajat perään? Voi ihan miettiä omassa sydämessä onko enää mitään mieltä jatkaa yhdessä. Luottamus on suhteen ja läheisyyden perusta. Ilman sitä ei voi itse päästä, eikä voi päästää toista lähelle ja suhde kuivuu kasaan ja rakkaus häviää.

Se tuska ja epävarmuus voi johtua ihan vaan siitä epäilijästä itsestään. Kannattaa muista sekin.

Kyllä näin on. Jotkut ihmiset voivat olla todella pelokkaita ja säikähtää heti jos on pienimpiäkään epäilyksiä. Se on molemmille hyvin raskasta. Joskus syy on lapsuudessa opituissa kiintymyssuhdevaurioissa ja sellaiset ihmiset saattavat etsiä itselleen kumppanin, johon ei voi luottaa. Eivät osaa olla muunlaisissa suhteissa.

Mutta ap:n tapauksessa vaikuttaa siltä, että suhteessa on oikeasti jokin muuttunut, eikä se ole ollut tuollainen suhde alusta lähtien. Silloin en näkisi, että ongelma on pelkästään hänessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi

Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"

Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.

Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.

En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.

Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?

No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??

Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?

Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.

Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.

Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?

Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.

Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.

Mitä järjestelmistä lasten hoidossa on? Käy pesulla, antaa iltapalan ja laittaa nukkumaan. Tähän ei normaalissa perheessä tarvita kahta aikuista.

Joopa joo. Sitä ennen on tarvinnut käydä esimerkiksi kaupassa, hakea lapset, kuskata lapsia harrastuksiin, tehdä ruokaa, katsoa läksyt jne. Kyllä arkena on kaikenlaista puuhaa lapsiperheessä. En voi vaan lähteä suoraan töistä ilmoittamatta miehelleni vaikka laivaristeilylle.

No lasten hoidossa on se järjesteleminen, että toisen on aikuisen on oltava kotona. Siksi on vttumaista, jos toinen aina vain lähtee salille eikä tiedä, koska tulee takaisin. Mutta sen saliviilettäjän mielessähän tämä juuri ei vilahdakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi

Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"

Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.

Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.

En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.

Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?

No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??

Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?

Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.

Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.

Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?

Kyse ei ole siitä, että ei saa mennä. Kyse on siitä, että jos toisen tavat toimia muuttuvat kovasti, sillä on vaikutuksia myös muihin.

Mutta vastaapa: onko sulle oikeasti ok se, että mies lähtee kotoa salille, aika kuluu, tulee iltatoimien aika, huomenna pitäisi lähteä normisti töihin, miestä ei näy, käyt nukkumaan ja joskus sitten iltayöstä ovi kolahtaa? 

Eikö tulisi siinä 21-22 aikaan mieleen kysäistä, että onko kaikki ok? Itselleni tulisi ihan huoli, että mitä on tapahtunut, koska 4 t + matka-aika salilla on aika paljon. OIkeasti aika paljon. Oma äijä ei saa siellä kunnolla kahta tuntia kulumaan.

Luulin, että vastasin jo. Minulla itsellänikin voi mennä "lenkillä" useampia tunteja. Ymmärrän ja hyväksyn sen, että toisellakin voi olla muuta tekemistä kuin kökkiä koko illan kotona, joten jos mies laittaa esim viestiä, et voisin mennä käymään ×, tai hoitaa x, voisitko tulla kotiin, minä menen kotiin. Tai jos satun törmäämään ystävään jossain ja olisi kiva jäädä juttelemaan, mietitään miehen kans yhdessä miten tehdään. Kummalle siinä olisi helpompaa joustaa. Usein tästä ei tule mitään ongelmaa. Sama menee toisinpäin.

Minä olen nyt vastannut jo kaksi kertaa.

Vastaa sinä nyt puolestasi kuinka asiat hoidatte.

Sanomalla: meen salille, jolloin toinen tietää, tai sanon, että menen maijun kanssa syömään, jolloin toinen tietää, että ei sitä voi tarkkaan sanoa, kauan menee. Jos tapaan salilla jonkun ja menenkin sieltä syömään, heitä wappiksen, että meenkin vielä syömään. Ihan vaan, että toinen ei turhaan huolehdi että oisko vaikka jotain sattunut, jos salilla alkaa menemään tuntikaupalla kun en varsinainen lihaskimppu ole.

Pointti on juuri tämä: yleensä normaalit ihmiset tietävät parisuhteessa eläessään, minkälaiset toisen tavat ovat, missä menee minkä verran, eli omalaatuiset keikat, joissa yht'äkkiä poikkeavasti ollaankin teillä tietämättömillä voi tuntua kurjalta.

Enkä mä miehen kanssa toisaalta menoja pähkäile ja mieti, mutta kyllä miestä on kiva tietää, että toisella on kaikki ok., missä meneekin. Siksi viestitys ja kertominen.

Eli mitään eroa ei edes ollut toimintatavoissamme?! Sullakin voi siis mennä pidempään spontaanisti ja pidät sitä hyväksyttävänä. Toki viestittelyä voi harjoittaa, sehän on hyvä. Mutta sinänsä se ja sama kumpi sen aloittaa.

Lähettikö ap miehelleen viestiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi

Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"

Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.

Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.

En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.

Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?

No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??

Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?

Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.

Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.

Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?

Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.

Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.

Kerrotko vielä mitä tuo "suunnittelu ja järjesteleminen" pitää sisällään? Kerro tarkasti kummankin oikeudet poistua kotoa. Mitä se vaatii ja edellyttää? Millaista prosessia?

Varmaan 99% noista suunnittelijoista ja järjestelijöistä ja kontrolloijista on naisia. Ja sitten uhriudutaan vielä näistä metatöistä.

Eikö sinulla perheellisenä ole töiden jälkeen jotain tekemistä perheesi kanssa? Lapsia ei kuskata harrastuksiin, lapsilla ei ole läksyjä, ruokaa ei tarvitse tehdä, kaupassa ei tarvitse käydä? Jos on sovittu, että mieheni käy vaikka suoraan töistä kaupassa ja minä vien lapsen ratsastustunnille, niin en voi vaan päättää, että en muuten viekään lasta sinne ratsastustunnille, vaan lähden kuntosalille 4 tunniksi.

Se on mies, jonka kokemus perhe-elämästä on sitä että nainen on ikään kuin ilkeä äiti, joka estää teini-ikäistä tekemästä kivoja juttuja. 

Näistä osa päätyy parisuhteisiin asti ja on muuten raskasta kuunnella näiden vääntöä siitä mihin kummallakin on oikein. Ehkä jo omassa perheessä ollut sama malli eli mitään ei ole tehty yhdessä, yhdessä tekemisestä ei nautita, vaan perhe ja lapset ovat vain velvollisuus, minkä piiriin kuuluvista asioista riidellään jatkuvasti kenen vuoro ja velvollisuus on ne hoitaa. Kiva lapsille.... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi

Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"

Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.

Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.

En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.

Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?

No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??

Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?

Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.

Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.

Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?

Meillä ihan sama, mutta en kyllä halua mieheltä mitään viestiä kun olen vapaalla. En ole koira, joka tulee kun pilliä vihelletään. Sen takia on kätevää kertoa monen aikaa suurinpiirtein tulee takaisin, voi saada esim. valmiin iltapalan kun toinen tietää varautua. Ja jos lapset tiarvitsevat apua läksyissä, tiedän autanko minä vai mies kun tulee takaisin. Helpottaa arkea toisin sanoen.

Onpa omituinen käsitys: koira joka tulee kun pilliä vihelletään... Nyt ei ollut kyse mistään bileillasta, vaan epämääräisestä hengailusta, ulkoilusta tms.

Musta taas tuo teidän järjestelmä on hankalampaa ja kontrolloidumpaa. Mutta kukin tavallaan.

En tarkoittanut teknobileitä, vaan juuri omaa aikaani (mitä ikinä siihen kuuluukaan). Jos mieheni tietää koska suurinpiirtein olen tulossa, osaa asennoitua koska mahdollisesti saa apua tai seuraa. Ympäripyöreästi tästä kerromme, emme sitoudu tuijottamaan kelloa. Vapaa-ajalla on tarkoitus olla vapaalla ei tavoitettavissa. En tee töitäkään työajan ulkopuolella. Ei tämä kauhean hankalaa ole, kommunikointia se vain vähän vaatii.

Bileiltoina laitan viestiä jos menee aamuun, ettei toinen huolestu.

Jotenkin kolkkotapa suhtautua toiseen... Onpa outoa et puolison kanssa kommunikointi ahdistaa noin paljon "vapaa-ajalla".

Ei se ahdista, mutta haluan olla välillä vapaa kuin taivaanlintu. Olen henkilönä vahvasti läsnäolevaa tyyppiä, tarvitsen siihen vastapainoa. Ja jos antaa pikkusormen, seurallinen mieheni soittelee koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole tutkinut puhelinta, läppäriä taikka mitään hänen juttujaan. Mielessä on kyllä käynyt. Sekin että joku lähtisi katsomaan onko oikeasti siellä salilla vaiko ei. Mutta se kaikki olisi jollain muotoa väärin. En halua olla luulosairas kyttääjä. Vaikka siihen suuntaan tässä ollaan hyvää vauhtia menossa! Kun ei ole ns. todisteita eikä toinen mitään myönnä niin asia taitaa jäädä minun korvien väliin. Aloitan tänään uudestaan keskustelun ja katson johtaisiko se mihinkään. ap

Puhelin on yksityinen alue, mutta sali ei. Salilla voi käydä kuka tahansa. Se ei ole kyttäämistä että tarkistat onko joku henkilö jossain paikassa x kun on sanonut siellä olevansa.

Totta kai se on juuri tuollaista kyttäämistä. Miettikää nyt jos oma puoliso laittaisi jonkun seuraamaan teitä?! Toki tässä tapauksessa ymmärrettävää ja inhimillistä, jos oikeasti ei mitään keskusteluyhteyttä ole. Käyttäisin varmaan itse viimesijaisena keinona jotain tällaista.

Tässä kohdassa minä puhaltaisin pilliin. En haluaisi olla suhteessa se ihminen, joka ei enää uskoisi toisesta hyvää. En tarkoita, että silmät pitää sulkea totuudelta, vaan sitä, että onko sellainen suhde enää jatkamisen arvoinen missä kumppani menoillaan aiheuttaa toiselle tuskaa ja epävarmuutta ja itse alkaisi epäilemään, tutkimaan puhelinta ja laittaisi seuraajat perään? Voi ihan miettiä omassa sydämessä onko enää mitään mieltä jatkaa yhdessä. Luottamus on suhteen ja läheisyyden perusta. Ilman sitä ei voi itse päästä, eikä voi päästää toista lähelle ja suhde kuivuu kasaan ja rakkaus häviää.

Se tuska ja epävarmuus voi johtua ihan vaan siitä epäilijästä itsestään. Kannattaa muista sekin.

Kyllä näin on. Jotkut ihmiset voivat olla todella pelokkaita ja säikähtää heti jos on pienimpiäkään epäilyksiä. Se on molemmille hyvin raskasta. Joskus syy on lapsuudessa opituissa kiintymyssuhdevaurioissa ja sellaiset ihmiset saattavat etsiä itselleen kumppanin, johon ei voi luottaa. Eivät osaa olla muunlaisissa suhteissa.

Mutta ap:n tapauksessa vaikuttaa siltä, että suhteessa on oikeasti jokin muuttunut, eikä se ole ollut tuollainen suhde alusta lähtien. Silloin en näkisi, että ongelma on pelkästään hänessä.

Olen samaa mieltä siitä, että tällaisiin suhteisiin eivät pääty turvallisesti kiintyneet. Turvattomissa kiintymyssuhteissahan lapsi ei ole itsekään ollut ilon aihe, vaan velvollisuus tai jopa taakka vanhemmilleen. Näin samaa mallia jatketaan omille lapsille, ellei missään vaiheessa tiedosteta tuon äiti-teini-ikäinen - vuorovaikutusmallin seurauksia lapsille. Usein nämä suhteet ovat hyvin riitaisia eli lapset eivät juuri näe onnellista ja sopusointuista perhe-elämää, missä tykätään viettää yhdessä aikaa jne.

Vaikka pettämistä ei olisikaan, niin lapsiperheessä ei ole ihan ok, jos toinen luuhaa neljä tuntia iltaisin jossain ilmoittamatta mitään kuinka kauan kestää. Itselläsi on sitten varmaan sama oikeus? Tekisin niin, että lähtisin jo tänä iltana jonnekin omiin menoihini ja sanoisin vaan takkia päälle vetäessä, että en tiedä kuinka kauan menee. Takaisin sitten, kun mies on hoitanut lapsen/lasten kanssa iltasäädöt ja saanut ne nukkumaan. 

Itse olen nuorempana (joskus kaksvitosena) tarkistanut poikaystäväni puhelimen, enkä tunne mitään tunnontuskia. Sieltä selvisi, että hän oli pettänyt minua puoli vuotta, mitä jo toki vahvasti epäilinkin. Ihan mahtavaa, että meni lusikat jakoon siinä vaiheessa, eikä oltu ehditty naimisiin tai tekemään lapsia, niin kuin oli suunniteltu. Muutama avioerolapsi maailmassa vähemmän tuon puhelimen tarkistamisen ansiosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi

Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"

Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.

Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.

En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.

Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?

No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??

Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?

Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.

Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.

Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?

Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.

Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.

Kerrotko vielä mitä tuo "suunnittelu ja järjesteleminen" pitää sisällään? Kerro tarkasti kummankin oikeudet poistua kotoa. Mitä se vaatii ja edellyttää? Millaista prosessia?

Varmaan 99% noista suunnittelijoista ja järjestelijöistä ja kontrolloijista on naisia. Ja sitten uhriudutaan vielä näistä metatöistä.

Varmaan 99% noin ajattelevista on miehiä, jotka olettavat, että nainen on se, joka tekee kaiken perheessä ja huolehtii lasten jutut. Mies saa vaan mennä ja tulla miten tykkää, mutta jos se nainen alkaisi toimimaan samalla tavalla, niin johan riemu repeää. Jostain syystä monella äidillä saattaa olla vaikeuksia lähteä edes sovittuun reissuun, jolloin isä jää lasten kanssa, kun se mies saattaakin kokea tilanteen yllättävän vaikeaksi ja ahdistavaksi, kun ei ole ottanut sellaista vastuuta yhtä usein, kuin se nainen...

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne aavistukset yleensä pitää 20v tuntemisen jälkeen paikkansa.

Yleensä pitää aina paikkansa, vaikka olis tuntenut 2 vkoa. Intuitioon kannattaa luottaa! Se kertoo sinulle asioita. Eläimet uskovat sitä. Vain ihminen yrittää "viisaudessaan" peitellä sen järkeilemällä eli menettää arvokasta tietoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikka pettämistä ei olisikaan, niin lapsiperheessä ei ole ihan ok, jos toinen luuhaa neljä tuntia iltaisin jossain ilmoittamatta mitään kuinka kauan kestää. Itselläsi on sitten varmaan sama oikeus? Tekisin niin, että lähtisin jo tänä iltana jonnekin omiin menoihini ja sanoisin vaan takkia päälle vetäessä, että en tiedä kuinka kauan menee. Takaisin sitten, kun mies on hoitanut lapsen/lasten kanssa iltasäädöt ja saanut ne nukkumaan. 

Itse olen nuorempana (joskus kaksvitosena) tarkistanut poikaystäväni puhelimen, enkä tunne mitään tunnontuskia. Sieltä selvisi, että hän oli pettänyt minua puoli vuotta, mitä jo toki vahvasti epäilinkin. Ihan mahtavaa, että meni lusikat jakoon siinä vaiheessa, eikä oltu ehditty naimisiin tai tekemään lapsia, niin kuin oli suunniteltu. Muutama avioerolapsi maailmassa vähemmän tuon puhelimen tarkistamisen ansiosta.

Puhelimen tarkistaminen on minustakin ihan hyvä jos merkit ovat näinkin selvät kuten ap:n tapauksessa.

Keskusteluun ilmeisesti osallistuu sinkkuja ja ihmisiä, joilla ei edes ole mitään käsitystä perheellisten elämästä ja toivottavasti ei tulekaan jos noin koville ottaa, että ilmoittelee menoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi

Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"

Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.

Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.

En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.

Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?

No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??

Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?

Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.

Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.

Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?

Kyse ei ole siitä, että ei saa mennä. Kyse on siitä, että jos toisen tavat toimia muuttuvat kovasti, sillä on vaikutuksia myös muihin.

Mutta vastaapa: onko sulle oikeasti ok se, että mies lähtee kotoa salille, aika kuluu, tulee iltatoimien aika, huomenna pitäisi lähteä normisti töihin, miestä ei näy, käyt nukkumaan ja joskus sitten iltayöstä ovi kolahtaa? 

Eikö tulisi siinä 21-22 aikaan mieleen kysäistä, että onko kaikki ok? Itselleni tulisi ihan huoli, että mitä on tapahtunut, koska 4 t + matka-aika salilla on aika paljon. OIkeasti aika paljon. Oma äijä ei saa siellä kunnolla kahta tuntia kulumaan.

Luulin, että vastasin jo. Minulla itsellänikin voi mennä "lenkillä" useampia tunteja. Ymmärrän ja hyväksyn sen, että toisellakin voi olla muuta tekemistä kuin kökkiä koko illan kotona, joten jos mies laittaa esim viestiä, et voisin mennä käymään ×, tai hoitaa x, voisitko tulla kotiin, minä menen kotiin. Tai jos satun törmäämään ystävään jossain ja olisi kiva jäädä juttelemaan, mietitään miehen kans yhdessä miten tehdään. Kummalle siinä olisi helpompaa joustaa. Usein tästä ei tule mitään ongelmaa. Sama menee toisinpäin.

Minä olen nyt vastannut jo kaksi kertaa.

Vastaa sinä nyt puolestasi kuinka asiat hoidatte.

Sanomalla: meen salille, jolloin toinen tietää, tai sanon, että menen maijun kanssa syömään, jolloin toinen tietää, että ei sitä voi tarkkaan sanoa, kauan menee. Jos tapaan salilla jonkun ja menenkin sieltä syömään, heitä wappiksen, että meenkin vielä syömään. Ihan vaan, että toinen ei turhaan huolehdi että oisko vaikka jotain sattunut, jos salilla alkaa menemään tuntikaupalla kun en varsinainen lihaskimppu ole.

Pointti on juuri tämä: yleensä normaalit ihmiset tietävät parisuhteessa eläessään, minkälaiset toisen tavat ovat, missä menee minkä verran, eli omalaatuiset keikat, joissa yht'äkkiä poikkeavasti ollaankin teillä tietämättömillä voi tuntua kurjalta.

Enkä mä miehen kanssa toisaalta menoja pähkäile ja mieti, mutta kyllä miestä on kiva tietää, että toisella on kaikki ok., missä meneekin. Siksi viestitys ja kertominen.

Eli mitään eroa ei edes ollut toimintatavoissamme?! Sullakin voi siis mennä pidempään spontaanisti ja pidät sitä hyväksyttävänä. Toki viestittelyä voi harjoittaa, sehän on hyvä. Mutta sinänsä se ja sama kumpi sen aloittaa.

Lähettikö ap miehelleen viestiä?

Eri, mutta: Tämä on siis apn miehen UUSI toimintatapa. OVat olleet 20 v yhdessä ja NYT, EI AIKAISEMMIN mies on alkanut tehdä iltaisin salikäyntejä, jotka kestävät 4 t + matkat päälle.

Ei siis mitään spontaania meneekin tänään vähän enemmän aikaa, vaan järjestelmällisiä outoja menoja. 

Ap jatkaa. Kiitos kommenteista, ajatuksia heräsi ja hyvä niin. Lisääkin saa laittaa. Aloin tässä muistelemaan menneitä. Meillä oli aika paha kriisi useita vuosia sitten. Mies oli todella mustasukkainen, sain myöhemmin tietää mitenkä paljon oli asioita selvitellyt selkäni takana. Silloin tarvitsimme ns. ammattiapua, en suostunut jatkaman liittoa ennen kuin siitä kaikesta oli puhuttu kunnolla ja mietitty mitenkä jatketaan eteenpäin.

Sanottakoon tähän että en ole ikinä pettänyt miestäni, ahkerasti viettänyt baari-iltoja, kulkenut missään matkoilla jne. Tehnyt käytännössä yhtikäs mitään minkä vuoksi minua olisi voinut alkaa edes epäillä pettämisestä. Kun en ole edes kovin liikkuvaa sorttia ilman perhettäni. Mies on soitellut perään jos vähänkään pidempään on esim. kauppareissuilla mennyt. On ollut kuulema vain huolissaan minusta että jos jotain onkin tapahtunut? Itse en sellaista ole tehnyt. Ei kuulu tapoihini. Nuo miehen kyttäystavat ovat onneksi vähentyneet. Siltikin aika väärin että mies voi mennä ja tulla miten huvittaa eikä muka tajua mitenkä väärin toimii.

Näin kun alkaa kirjoittaa omasta elämästään niin tulee paljon ei niin kivoja muistoja ja kysymyksiä itselle. Olenko sulkenut silmäni, onko mieheni ihan ok, onko oma henkinen puoleni kunnossa enää lainkaan? Enkö tajua missä mennään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi

Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"

Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.

Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.

En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.

Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?

No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??

Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?

Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.

Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.

Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?

Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.

No ei tuollainen ole kyllä normaali tapa missään lapsiperheessä, haloo. Meillä on miehen lapset vuoroviikoin ja vaikka minulla ei laillista vastuuta miehen lapsista ole, niin kyllä minä omista menoistani sovin ja kerron, mihin aikaan olen tulossa. Lapsettomilla viikoilla käyn toisinaan ystävän kanssa kävelyillä ja saatetaan samalla poiketa kahvilla, jolloin kävely hieman venyy, mutta en ikinä tekisi näin silloin kun lapset ovat meillä. Odotan nyt ensimmäistä yhteistä lastamme ja tiedän sen, että tuollaiset ”menen ja tulen kun joudan”-menot ovat sen jälkeen historiaa pitkäksi aikaa. On todella kus*päistä tehdä lapsiperheessä toiselle niin, että vaan häipyy tunneiksi ja jättää lapset ja puoliso ihmettelemään, missä toinen vanhempi on ja koska tulee kotiin. Ei kukaan normaali tee noin, ellei ole juuri jotain salattavaa. Tuollainen on todella julmaa jo pelkästään lapsia kohtaan.

Just eilen kuuntelin jotain youtubessa, missä sanottiin että terve ihmissuhde ei nosta päähäsi asioita pyörimään. 

Mun mies (siis tuleva ex, laitoin eron vireille) aloitti viime vuonna salilla käynnin. Innostui kovasti ja viihtyi hyvin. Itsekin joulun alla pohdin, että jotain muutakin voisin alkaa tekemään kuin käydä lenkittämässä koiraa. Varasin ajan saliohjelman tekoon samalle salille heti kun sen avautumisesta koronasulun jälkeen tiedotettiin. Ajattelin yllättää iloisesti. Olin jos sopinut oman äitini ja anopin kanssa, että tulevat vuorotellen ti ja to iltaisin lastenvahdeiksi, että pääsemme salille yhdessä samaa kyydillä ja olisi tavallaan yhteistä aikaa, vaikka siellä omat saliohjelmat olisikin. Anoppi tuli sovitusti tiistaina. Siinä vaiheessa kerroin miehelle, että yllätys! Saamme jatkossa yhteistä aikaa ja lähdenkin tällä kertaa mukaan, että minulle on varattu aika ohjelmantekoon. Maailmani romahti. :( En tiedä, kävikö mies ylipäänsä koskaan siellä salilla vai olisiko siellä ollut sitten siellä salilla joku, ketä minun ei haluttu näkevän. :( Keskustella ei halunnut. Minä olin se vainoharhainen ja mustasukkainen. Tosin, hän muutti pian jonkun naisen nurkkiin ja mä jäin lasten kanssa kotiin. 

Eli, jos sinulla on aavistus, niin et sentään tipahda rotkoon niin kuin minä. Ehdit henkisesti valmistautua. 

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa. Kiitos kommenteista, ajatuksia heräsi ja hyvä niin. Lisääkin saa laittaa. Aloin tässä muistelemaan menneitä. Meillä oli aika paha kriisi useita vuosia sitten. Mies oli todella mustasukkainen, sain myöhemmin tietää mitenkä paljon oli asioita selvitellyt selkäni takana. Silloin tarvitsimme ns. ammattiapua, en suostunut jatkaman liittoa ennen kuin siitä kaikesta oli puhuttu kunnolla ja mietitty mitenkä jatketaan eteenpäin.

Sanottakoon tähän että en ole ikinä pettänyt miestäni, ahkerasti viettänyt baari-iltoja, kulkenut missään matkoilla jne. Tehnyt käytännössä yhtikäs mitään minkä vuoksi minua olisi voinut alkaa edes epäillä pettämisestä. Kun en ole edes kovin liikkuvaa sorttia ilman perhettäni. Mies on soitellut perään jos vähänkään pidempään on esim. kauppareissuilla mennyt. On ollut kuulema vain huolissaan minusta että jos jotain onkin tapahtunut? Itse en sellaista ole tehnyt. Ei kuulu tapoihini. Nuo miehen kyttäystavat ovat onneksi vähentyneet. Siltikin aika väärin että mies voi mennä ja tulla miten huvittaa eikä muka tajua mitenkä väärin toimii.

Näin kun alkaa kirjoittaa omasta elämästään niin tulee paljon ei niin kivoja muistoja ja kysymyksiä itselle. Olenko sulkenut silmäni, onko mieheni ihan ok, onko oma henkinen puoleni kunnossa enää lainkaan? Enkö tajua missä mennään.

Ihan kaiken varalta käy tsekkaamassa Narsistin keskustelutyyli -ketju. Jotkut tajuavat vasta parinkymmenen vuoden jälkeen. Tai sitten mies on vaan pettäjä, mutta kyllä yleensä pettäjilläkin on narsistisia piirteitä. 

Onko mies yleensä huolehtiva, avoin, luotettava, osallistuu perheen arkeen, kantaa sairaista huolta, paijaa vaimoa ja lapsia, raha-asiat tasapainoisesti jaettu jne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi

Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"

Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.

Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.

En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.

Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?

No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??

Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?

Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.

Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.

Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?

Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.

Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.

Kerrotko vielä mitä tuo "suunnittelu ja järjesteleminen" pitää sisällään? Kerro tarkasti kummankin oikeudet poistua kotoa. Mitä se vaatii ja edellyttää? Millaista prosessia?

Varmaan 99% noista suunnittelijoista ja järjestelijöistä ja kontrolloijista on naisia. Ja sitten uhriudutaan vielä näistä metatöistä.

Jos mentäisiin sinun mallin mukaan, että mitään ei tarvitse suunnitella, järjestellä ja sopia ja molemmat vanhemmat saisivat vaan mennä ja tulla miten lystää, niin lapset jäisi siinä heitteille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi

Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"

Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.

Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.

En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.

Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?

No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??

Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?

Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.

Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.

Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?

Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.

Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.

Kerrotko vielä mitä tuo "suunnittelu ja järjesteleminen" pitää sisällään? Kerro tarkasti kummankin oikeudet poistua kotoa. Mitä se vaatii ja edellyttää? Millaista prosessia?

Varmaan 99% noista suunnittelijoista ja järjestelijöistä ja kontrolloijista on naisia. Ja sitten uhriudutaan vielä näistä metatöistä.

Varmaan 99% noin ajattelevista on miehiä, jotka olettavat, että nainen on se, joka tekee kaiken perheessä ja huolehtii lasten jutut. Mies saa vaan mennä ja tulla miten tykkää, mutta jos se nainen alkaisi toimimaan samalla tavalla, niin johan riemu repeää. Jostain syystä monella äidillä saattaa olla vaikeuksia lähteä edes sovittuun reissuun, jolloin isä jää lasten kanssa, kun se mies saattaakin kokea tilanteen yllättävän vaikeaksi ja ahdistavaksi, kun ei ole ottanut sellaista vastuuta yhtä usein, kuin se nainen...

Itse en tunne tuollaisia miehiä kuin yhden, joka meni ja tuli miten halusi ja myös petti (ystävän mies). Suomalainen kulttuuri on hyvin tasa-arvoinen eli konservatiivisimmissa kulttuureissa tuollaista on varmasti paljon enemmän ja duunaritaustaisissa perheissä. Kun molemmat vanhemmat käyvät vaativissa töissä, niin molemmat osallistuvat. Yli 80v isäkin on minua paljon hoitanut lapsena ja mieheni mm. valvoi paljon vauvan kanssa, vaikka kävi suht vaativissa töissä. Eli osallistui ihan tasa-arvoisesti. Ja mieheni suhtautui todella jyrkästi tuohon pettäjämieheen, kun kaikki kävi ilmi. Perhe-elämän malli vaihtelee kulttuurin ja yhteiskuntaluokan mukaan. Onhan noita sellaisiakin kulttuureja, missä miehen pettäminen vähän kuin kuuluu asiaan, kunhan palaa joskus kotiin ja elättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi

Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"

Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.

Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.

En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.

Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?

No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??

Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?

Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.

Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.

Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?

Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.

Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.

Kerrotko vielä mitä tuo "suunnittelu ja järjesteleminen" pitää sisällään? Kerro tarkasti kummankin oikeudet poistua kotoa. Mitä se vaatii ja edellyttää? Millaista prosessia?

Varmaan 99% noista suunnittelijoista ja järjestelijöistä ja kontrolloijista on naisia. Ja sitten uhriudutaan vielä näistä metatöistä.

Jos mentäisiin sinun mallin mukaan, että mitään ei tarvitse suunnitella, järjestellä ja sopia ja molemmat vanhemmat saisivat vaan mennä ja tulla miten lystää, niin lapset jäisi siinä heitteille.

Mikähän motivaatio yhdelläkään naisella on olla yhdessä mieslapsen kanssa, joka tulee ja menee miten huvittaa ja "äiti" odottaa kotona ja ottaa hänet helmoihinsa aina reissuiltaan, joista toisen ei tartte edes tietää, mitä ne pitävät sisällään. Ei kiitos mulle tuollaista.