Lue keskustelun säännöt.
Yö meni vähillä unilla. Pitääkö tässä oikeasti erota vain omien aavistusten takia?!
18.03.2022 |
En jaksaisi enää tätä miettimistä ja epäilyjä. Mies on ollut erilainen monellakin tapaa jo pidemmän aikaa. Eilen oli taas sellainen päivä kun viihtyi salilla neljä tuntia ja siihen matkat päälle. Tuli kotiin kun muut olivat jo nukkumaan menneet. Väittää että jää tuttujen kanssa juttelemaan sinne ja siksi reissut venyy. Ei myönnä tietenkään mitään pettämisiä tms. Kun olen olen yrittänyt asioista keskustella niin ei ole kiinnostusta, olen vähän kuin ilmaa. Olemme olleet yhdessä reilusti yli 20 vuotta enkä ole joutunut ennen näin inhottavia ajatuksia pyörittelemääm päässäni. Että en luota enää toisen sanaan, oikein missään asioissa. Tunne on outo ja vieras enkä pärjää enää kauaa näin. Eroavatko ihmiset vain omien aavistusten vuoksi, tuskin nyt sentäs? Miten luottamuksen saisi takaisin ja miksi sen olen menettänyt?
Kommentit (827)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.
Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.
Mitä järjestelmistä lasten hoidossa on? Käy pesulla, antaa iltapalan ja laittaa nukkumaan. Tähän ei normaalissa perheessä tarvita kahta aikuista.
Ei tarvita mihinkään mitä perheessä tehdään. Kylläpä olikin tuttuja ajatuksia eli tässä se ajatusmalli juuri on mistä kirjoitin. Ei ole välttämätöntä viettää yhteistä aikaa eikä hoitaa perheen asioita, vaan ne ovat ikäviä velvollisuuksia, sillä paljon hauskempaa on viettää aikaa muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Meillä ihan sama, mutta en kyllä halua mieheltä mitään viestiä kun olen vapaalla. En ole koira, joka tulee kun pilliä vihelletään. Sen takia on kätevää kertoa monen aikaa suurinpiirtein tulee takaisin, voi saada esim. valmiin iltapalan kun toinen tietää varautua. Ja jos lapset tiarvitsevat apua läksyissä, tiedän autanko minä vai mies kun tulee takaisin. Helpottaa arkea toisin sanoen.
Onpa omituinen käsitys: koira joka tulee kun pilliä vihelletään... Nyt ei ollut kyse mistään bileillasta, vaan epämääräisestä hengailusta, ulkoilusta tms.
Musta taas tuo teidän järjestelmä on hankalampaa ja kontrolloidumpaa. Mutta kukin tavallaan.
En tarkoittanut teknobileitä, vaan juuri omaa aikaani (mitä ikinä siihen kuuluukaan). Jos mieheni tietää koska suurinpiirtein olen tulossa, osaa asennoitua koska mahdollisesti saa apua tai seuraa. Ympäripyöreästi tästä kerromme, emme sitoudu tuijottamaan kelloa. Vapaa-ajalla on tarkoitus olla vapaalla ei tavoitettavissa. En tee töitäkään työajan ulkopuolella. Ei tämä kauhean hankalaa ole, kommunikointia se vain vähän vaatii.
Bileiltoina laitan viestiä jos menee aamuun, ettei toinen huolestu.
Perhe ja parisuhde on siis työtä sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus APn kysymykseen: ei pidä erota pelkkien aavistuksien vuoksi. Pitää laittaa mies selkä seinää vasten ja vaatia vastauksia, joihin sinulla on aivan täysi oikeus. Olet oikeutettu kyselemään, missä toinen kuljeksii yötä myöten, tuntikausia, kun toiset ovat iltapuhteissa ja yöpedillä.
Seuraavan kerran valvot, istut olohuoneessa ja kun ovi kolahtaa, sanot rauhallisella äänellä, että nyt keskustelemme, mistä sinä olet tulossa. Jos vastauksena on äsähtelyä, että salilta ja mitä se sulle kuuluu, että jäin sinne juttelemaan, vastaat edelleen rauhallisella äänellä, että kyllä se vain kuuluu, koska tämä on avioliitto, perhe.
Jos sinä et halua kertoa, missä vietät aikaasi, haluat mennä ja tulla kertomatta koska ja minne, se tarkoittaa, että halua olla osa tätä avioliittoa ja perhettä ja se vaatii sitten toimenpiteitä meiltä molemmilta. Mihin toimenpiteisiin ryhdytään?
Aivan hirvittävän ahdistavaa olisi joutua tällaiseen kuulusteluun. Eikä tosiaankaan lisäisi halua olla "osa tätä avioliittoa". Ja joo, olen nainen.
Parisuhteeseen kuuluu se, että toisen hyvinvoinnista huolehditaan. Jos kumppani aiheuttaa toiminnallaan pelkoa, niin normaali ihminen huolehtii, että parisuhteeseen palaa tasapaino. Jos minä olisin poissa ja aiheuttaisi sillä huolta kumppanille, niin olisin todella pahoillani siitä ja muuttaisin toimintatapaa.
Kytätä ei saa, eikä kahlita toista kotiin. Mutta jos joku on muuttunut noin radikaalisti mitä ap:n suhteessa on tapahtunut, niin on täysin normaalia miettiä miksi niin on ja silloin siitä pitää keskustella, eikä se ole kuulustelemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin olet pitänyt asioita itsestään selvinä etkä ole nähnyt ja kuullut mitä ympärilläsi on tapahtunut.
Aika moni pitää itsestään selvänä, ettei kumppani petä. Mitä pitäisi erityisesti nähdä ja kuulla, jos itse ei ole muuttunut miksikään, vaan kaikki rullaa normaalisti yhteiselämässä.
Ei esim. uusi harrastus välttämättä hälytä mitään kelloja, se on vaan uusi harrastus. Nyt kun siihen menee noin paljon aikaa, eikä mies suostu mistään juttelemaan, on jo täysi syy epäilläkin. Ja pettää voi milloin vain, ei se siitä ole kiinni. On aika normaalia luottaa toiseen, ei se minkään idiootin tunnusmerkki ole, luottamus. Ja kuka pystyy olemaan täysin varma miehensä työmatkoista jne? Joiltain paljastuu jopa toinen perhe eri kaupungista.
Useimmat kertovat puolison salasuhteen paljastuttua, että ei osannut ihmetellä kun sxiäkin oli runsaasti ja kaikki oli ok. Mutta sitten rysähtikin ja olikin salasuhde. Pettäjä on aina kuitenkin syyllinen, ei siihen kuulostelut ja vainoamiset auta, jos joku niin toimii. Moni haluaa myös unohtaa mitä vaisto sanoo, joten luottaa.
Moni ei halua uskoa totuutta, koska se tekee kipeää. Vielä eronkin jälkeen ystäväni mietti miten on mahdollista, kun sexsikin toimi niin hyvin loppuun asti. Miehellä oli omat menot, hänellä omansa, välillä oli öitäkin poissa (muka kavereillaan) ja lopulta mies ilmoitti löytäneensä toisen naisen ja tahtoi erota.
Rakkaus on sokea ero tekee kipeää jo pelkkänä ajatuksena, itsepetos ja vaaleanpunainen harhausko kumppanin hyvyyteen kestää ja sitä pidetään hengissä tasan niin kauan kuin pettäjän salasuhde on viimein vakaalla pohjalla, ja ilmoitus erosta tulee sulle "puskista".
Vaisto on kertonut totuuden jo aikoja sitten, mutta mieli ei vaan suotu uskomaan. Tämä vaan pitkittää ja mutkistaa tuota väistämätöntä järkytystä, minkä jo aavistitkin.
Juuri näin. On jo kolme vastaavaa tapahtunut omassa tuttavapiirissa ja valehtelu jatkui ihan loppuun asti eronkin jälkeen. Miksi valehtelija ei voi kertoa koko totuutta, jotta toinen pääsee eteenpäin, vaan odottaa että aina tulee uusia valheita ilmi? Siksi, että kyseessä on jonkinlainen sadismi ja vallanhalu. Ei riitä se, että valehdellaan ja petetään, vaan pitää ihan varta vasten tuhota toisen luottamus ihmisiin ja aiheutetaan todella suuri trauma, josta on vaikea selvitä.
Tavallinen ero on ihan eri asia kuin tällainen ero, jossa on valehdeltu vuosia, jopa vuosikymmeniä ja se jatkuu, kunnes ex puoliso on aivan romuna lapset mukaanlukien.
Voihan olla, että joillakin on kyseessä vallanhalu ja sadismikin, mutta yleisesti ottaen sanoisin, että kyseessä on mukavuudenhalu ja munattomuus. Ei haluta nähdä itseä sinä ihmisenä, joka oikeasti on, petturipska, jolla ei ollut pokkaa kertoa suoraan, että toinen on löytynyt tai edes sitä, että ei ole suhteeseen tyytyväinen ja haluaa muutoksia. Ei usein toki edes tiedetä, mitä ne muutokset voisi olla, toinen vaan sopivasti kaatui siihen alle niin.
Ja sitten kun alkaa selvitä trauman suuruus ja mokan mittavuus, panikoidutaan valehtelemaan yhä enemmän, sillähän pakkasella housuun kusemisella kun äskettäinkin vähäksi aikaa selvittiin nykimällä eteenpäin.
Ovat siis keskivertaisesti vähän tyhmähköä sakkia, jolle ei ole vielä valjennut, että tekojen seurauksista selviää parhaiten ottamalla vastuu heti alkuunsa teoistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Kyse ei ole siitä, että ei saa mennä. Kyse on siitä, että jos toisen tavat toimia muuttuvat kovasti, sillä on vaikutuksia myös muihin.
Mutta vastaapa: onko sulle oikeasti ok se, että mies lähtee kotoa salille, aika kuluu, tulee iltatoimien aika, huomenna pitäisi lähteä normisti töihin, miestä ei näy, käyt nukkumaan ja joskus sitten iltayöstä ovi kolahtaa?
Eikö tulisi siinä 21-22 aikaan mieleen kysäistä, että onko kaikki ok? Itselleni tulisi ihan huoli, että mitä on tapahtunut, koska 4 t + matka-aika salilla on aika paljon. OIkeasti aika paljon. Oma äijä ei saa siellä kunnolla kahta tuntia kulumaan.
Mun vaimon tapailee ystäviä varsin usein. Tapailut saattavat helposti venyä pitkään, mutta mulla ei tulisi mieleenkään kuulustella missä oli, ketä tapasi ja miksi meni myöhään. Hyvään suhteeseen kuuluu vapaus ja se ettei ole omista menoista toiselle tilivelvollinen.
Hyvään suhteeseen kuuluu sitoutuneisuus ja luottamus. Tuolla ajatusmallilla ei kannata missään tapauksessa hankkia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.
Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.
Mitä järjestelmistä lasten hoidossa on? Käy pesulla, antaa iltapalan ja laittaa nukkumaan. Tähän ei normaalissa perheessä tarvita kahta aikuista.
Joopa joo. Sitä ennen on tarvinnut käydä esimerkiksi kaupassa, hakea lapset, kuskata lapsia harrastuksiin, tehdä ruokaa, katsoa läksyt jne. Kyllä arkena on kaikenlaista puuhaa lapsiperheessä. En voi vaan lähteä suoraan töistä ilmoittamatta miehelleni vaikka laivaristeilylle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.
Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.
Mitä järjestelmistä lasten hoidossa on? Käy pesulla, antaa iltapalan ja laittaa nukkumaan. Tähän ei normaalissa perheessä tarvita kahta aikuista.
Riippuu lasten lukumäärästä ja ikäeroista. Myös apua saa pyyttää jos tuntuu siltä, että tarvitsee sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.
Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.
Kerrotko vielä mitä tuo "suunnittelu ja järjesteleminen" pitää sisällään? Kerro tarkasti kummankin oikeudet poistua kotoa. Mitä se vaatii ja edellyttää? Millaista prosessia?
Varmaan 99% noista suunnittelijoista ja järjestelijöistä ja kontrolloijista on naisia. Ja sitten uhriudutaan vielä näistä metatöistä.
Vierailija kirjoitti:
Kun mies seuraavan kerran sanoo lähtevänsä salille, sano ettei se nyt taida sopia. Kerro, että olit sopinut jo itsellesi menoa toisaalle. Reaktio kertoo millaisesta asiasta on kyse.
Mikä estäisi tässä tapauksessa myös miehen lähtevän ”salille”?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on ihan tyypillinen tapaus.
Monta ollut kaveripiirissä, ja ikävä kyllä se on just sitä miltä vaikuttaakin.
Ero on tulossa, olen pahoillani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.
Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.
Mitä järjestelmistä lasten hoidossa on? Käy pesulla, antaa iltapalan ja laittaa nukkumaan. Tähän ei normaalissa perheessä tarvita kahta aikuista.
Tämähän riippuu täysin siitä, minkä ikäisiä lapset ovat. Teinit tekee kaiken itsestään. Pienet vauvat ja taaperot saattaa sitoa kaiken ajan. Oletko isä joka jätti äidin yksin lasten kanssa ja olet salilla 4 h illassa? Silloin sitä ei huomaakaan kuinka vaativaa lasten hoitaminen voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin olet pitänyt asioita itsestään selvinä etkä ole nähnyt ja kuullut mitä ympärilläsi on tapahtunut.
Aika moni pitää itsestään selvänä, ettei kumppani petä. Mitä pitäisi erityisesti nähdä ja kuulla, jos itse ei ole muuttunut miksikään, vaan kaikki rullaa normaalisti yhteiselämässä.
Ei esim. uusi harrastus välttämättä hälytä mitään kelloja, se on vaan uusi harrastus. Nyt kun siihen menee noin paljon aikaa, eikä mies suostu mistään juttelemaan, on jo täysi syy epäilläkin. Ja pettää voi milloin vain, ei se siitä ole kiinni. On aika normaalia luottaa toiseen, ei se minkään idiootin tunnusmerkki ole, luottamus. Ja kuka pystyy olemaan täysin varma miehensä työmatkoista jne? Joiltain paljastuu jopa toinen perhe eri kaupungista.
Useimmat kertovat puolison salasuhteen paljastuttua, että ei osannut ihmetellä kun sxiäkin oli runsaasti ja kaikki oli ok. Mutta sitten rysähtikin ja olikin salasuhde. Pettäjä on aina kuitenkin syyllinen, ei siihen kuulostelut ja vainoamiset auta, jos joku niin toimii. Moni haluaa myös unohtaa mitä vaisto sanoo, joten luottaa.
Moni ei halua uskoa totuutta, koska se tekee kipeää. Vielä eronkin jälkeen ystäväni mietti miten on mahdollista, kun sexsikin toimi niin hyvin loppuun asti. Miehellä oli omat menot, hänellä omansa, välillä oli öitäkin poissa (muka kavereillaan) ja lopulta mies ilmoitti löytäneensä toisen naisen ja tahtoi erota.
Rakkaus on sokea ero tekee kipeää jo pelkkänä ajatuksena, itsepetos ja vaaleanpunainen harhausko kumppanin hyvyyteen kestää ja sitä pidetään hengissä tasan niin kauan kuin pettäjän salasuhde on viimein vakaalla pohjalla, ja ilmoitus erosta tulee sulle "puskista".
Vaisto on kertonut totuuden jo aikoja sitten, mutta mieli ei vaan suotu uskomaan. Tämä vaan pitkittää ja mutkistaa tuota väistämätöntä järkytystä, minkä jo aavistitkin.
Juuri näin. On jo kolme vastaavaa tapahtunut omassa tuttavapiirissa ja valehtelu jatkui ihan loppuun asti eronkin jälkeen. Miksi valehtelija ei voi kertoa koko totuutta, jotta toinen pääsee eteenpäin, vaan odottaa että aina tulee uusia valheita ilmi? Siksi, että kyseessä on jonkinlainen sadismi ja vallanhalu. Ei riitä se, että valehdellaan ja petetään, vaan pitää ihan varta vasten tuhota toisen luottamus ihmisiin ja aiheutetaan todella suuri trauma, josta on vaikea selvitä.
Tavallinen ero on ihan eri asia kuin tällainen ero, jossa on valehdeltu vuosia, jopa vuosikymmeniä ja se jatkuu, kunnes ex puoliso on aivan romuna lapset mukaanlukien.
Voihan olla, että joillakin on kyseessä vallanhalu ja sadismikin, mutta yleisesti ottaen sanoisin, että kyseessä on mukavuudenhalu ja munattomuus. Ei haluta nähdä itseä sinä ihmisenä, joka oikeasti on, petturipska, jolla ei ollut pokkaa kertoa suoraan, että toinen on löytynyt tai edes sitä, että ei ole suhteeseen tyytyväinen ja haluaa muutoksia. Ei usein toki edes tiedetä, mitä ne muutokset voisi olla, toinen vaan sopivasti kaatui siihen alle niin.
Ja sitten kun alkaa selvitä trauman suuruus ja mokan mittavuus, panikoidutaan valehtelemaan yhä enemmän, sillähän pakkasella housuun kusemisella kun äskettäinkin vähäksi aikaa selvittiin nykimällä eteenpäin.
Ovat siis keskivertaisesti vähän tyhmähköä sakkia, jolle ei ole vielä valjennut, että tekojen seurauksista selviää parhaiten ottamalla vastuu heti alkuunsa teoistaan.
Samaan lopputulokseen tulin minäkin edellisten lisäksi. Ollaan lisäksi täysin tietämättömiä siitä miten muut asioista ajattelevat ja miten heidät nyt on ystäväpiirissä hylätty. Normaalit ihmiset reagoivat siihen, jos joku paljastuu ilkeäksi kusipääksi niin maailmanpolitiikassa kuin pienemmissäkin kuvioissa eli kyllä sieltä vastavoima lopulta löytyy.
Itsekeskeisyyshän on tyhmyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus APn kysymykseen: ei pidä erota pelkkien aavistuksien vuoksi. Pitää laittaa mies selkä seinää vasten ja vaatia vastauksia, joihin sinulla on aivan täysi oikeus. Olet oikeutettu kyselemään, missä toinen kuljeksii yötä myöten, tuntikausia, kun toiset ovat iltapuhteissa ja yöpedillä.
Seuraavan kerran valvot, istut olohuoneessa ja kun ovi kolahtaa, sanot rauhallisella äänellä, että nyt keskustelemme, mistä sinä olet tulossa. Jos vastauksena on äsähtelyä, että salilta ja mitä se sulle kuuluu, että jäin sinne juttelemaan, vastaat edelleen rauhallisella äänellä, että kyllä se vain kuuluu, koska tämä on avioliitto, perhe.
Jos sinä et halua kertoa, missä vietät aikaasi, haluat mennä ja tulla kertomatta koska ja minne, se tarkoittaa, että halua olla osa tätä avioliittoa ja perhettä ja se vaatii sitten toimenpiteitä meiltä molemmilta. Mihin toimenpiteisiin ryhdytään?
Aivan hirvittävän ahdistavaa olisi joutua tällaiseen kuulusteluun. Eikä tosiaankaan lisäisi halua olla "osa tätä avioliittoa". Ja joo, olen nainen.
Parisuhteeseen kuuluu se, että toisen hyvinvoinnista huolehditaan. Jos kumppani aiheuttaa toiminnallaan pelkoa, niin normaali ihminen huolehtii, että parisuhteeseen palaa tasapaino. Jos minä olisin poissa ja aiheuttaisi sillä huolta kumppanille, niin olisin todella pahoillani siitä ja muuttaisin toimintatapaa.
Kytätä ei saa, eikä kahlita toista kotiin. Mutta jos joku on muuttunut noin radikaalisti mitä ap:n suhteessa on tapahtunut, niin on täysin normaalia miettiä miksi niin on ja silloin siitä pitää keskustella, eikä se ole kuulustelemista.
Muuttaisit toimintatapaa = ?
Musta toi kuulostaa tuhoisalta eikä millään tavalla tasapainoiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tutkinut puhelinta, läppäriä taikka mitään hänen juttujaan. Mielessä on kyllä käynyt. Sekin että joku lähtisi katsomaan onko oikeasti siellä salilla vaiko ei. Mutta se kaikki olisi jollain muotoa väärin. En halua olla luulosairas kyttääjä. Vaikka siihen suuntaan tässä ollaan hyvää vauhtia menossa! Kun ei ole ns. todisteita eikä toinen mitään myönnä niin asia taitaa jäädä minun korvien väliin. Aloitan tänään uudestaan keskustelun ja katson johtaisiko se mihinkään. ap
Puhelin on yksityinen alue, mutta sali ei. Salilla voi käydä kuka tahansa. Se ei ole kyttäämistä että tarkistat onko joku henkilö jossain paikassa x kun on sanonut siellä olevansa.
Totta kai se on juuri tuollaista kyttäämistä. Miettikää nyt jos oma puoliso laittaisi jonkun seuraamaan teitä?! Toki tässä tapauksessa ymmärrettävää ja inhimillistä, jos oikeasti ei mitään keskusteluyhteyttä ole. Käyttäisin varmaan itse viimesijaisena keinona jotain tällaista.
Se jos laittaa jonkun toisen henkilön seuraamaan tai ylipäätään jatkuva seuraaminen (eli kontrollointi tai kontrolloinnintarve) on asia erikseen eikä liity kommenttiini mitenkään. Sanoin että ap voi itsekin käydä (vaikka samalla) salilla ja samalla tarkistaa onko mies siellä.
Se ei ole sen kummempaa kuin se että minä tarkistaisin onko isäni tokmannilla kun on puhelimessa sanonut olevansa jos olen menossa sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.
Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.
Kerrotko vielä mitä tuo "suunnittelu ja järjesteleminen" pitää sisällään? Kerro tarkasti kummankin oikeudet poistua kotoa. Mitä se vaatii ja edellyttää? Millaista prosessia?
Varmaan 99% noista suunnittelijoista ja järjestelijöistä ja kontrolloijista on naisia. Ja sitten uhriudutaan vielä näistä metatöistä.
Eikö sinulla perheellisenä ole töiden jälkeen jotain tekemistä perheesi kanssa? Lapsia ei kuskata harrastuksiin, lapsilla ei ole läksyjä, ruokaa ei tarvitse tehdä, kaupassa ei tarvitse käydä? Jos on sovittu, että mieheni käy vaikka suoraan töistä kaupassa ja minä vien lapsen ratsastustunnille, niin en voi vaan päättää, että en muuten viekään lasta sinne ratsastustunnille, vaan lähden kuntosalille 4 tunniksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Meillä ihan sama, mutta en kyllä halua mieheltä mitään viestiä kun olen vapaalla. En ole koira, joka tulee kun pilliä vihelletään. Sen takia on kätevää kertoa monen aikaa suurinpiirtein tulee takaisin, voi saada esim. valmiin iltapalan kun toinen tietää varautua. Ja jos lapset tiarvitsevat apua läksyissä, tiedän autanko minä vai mies kun tulee takaisin. Helpottaa arkea toisin sanoen.
Onpa omituinen käsitys: koira joka tulee kun pilliä vihelletään... Nyt ei ollut kyse mistään bileillasta, vaan epämääräisestä hengailusta, ulkoilusta tms.
Musta taas tuo teidän järjestelmä on hankalampaa ja kontrolloidumpaa. Mutta kukin tavallaan.
En tarkoittanut teknobileitä, vaan juuri omaa aikaani (mitä ikinä siihen kuuluukaan). Jos mieheni tietää koska suurinpiirtein olen tulossa, osaa asennoitua koska mahdollisesti saa apua tai seuraa. Ympäripyöreästi tästä kerromme, emme sitoudu tuijottamaan kelloa. Vapaa-ajalla on tarkoitus olla vapaalla ei tavoitettavissa. En tee töitäkään työajan ulkopuolella. Ei tämä kauhean hankalaa ole, kommunikointia se vain vähän vaatii.
Bileiltoina laitan viestiä jos menee aamuun, ettei toinen huolestu.
Perhe ja parisuhde on siis työtä sinulle.
Ei, olen vallaton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Meillä ihan sama, mutta en kyllä halua mieheltä mitään viestiä kun olen vapaalla. En ole koira, joka tulee kun pilliä vihelletään. Sen takia on kätevää kertoa monen aikaa suurinpiirtein tulee takaisin, voi saada esim. valmiin iltapalan kun toinen tietää varautua. Ja jos lapset tiarvitsevat apua läksyissä, tiedän autanko minä vai mies kun tulee takaisin. Helpottaa arkea toisin sanoen.
Onpa omituinen käsitys: koira joka tulee kun pilliä vihelletään... Nyt ei ollut kyse mistään bileillasta, vaan epämääräisestä hengailusta, ulkoilusta tms.
Musta taas tuo teidän järjestelmä on hankalampaa ja kontrolloidumpaa. Mutta kukin tavallaan.
En tarkoittanut teknobileitä, vaan juuri omaa aikaani (mitä ikinä siihen kuuluukaan). Jos mieheni tietää koska suurinpiirtein olen tulossa, osaa asennoitua koska mahdollisesti saa apua tai seuraa. Ympäripyöreästi tästä kerromme, emme sitoudu tuijottamaan kelloa. Vapaa-ajalla on tarkoitus olla vapaalla ei tavoitettavissa. En tee töitäkään työajan ulkopuolella. Ei tämä kauhean hankalaa ole, kommunikointia se vain vähän vaatii.
Bileiltoina laitan viestiä jos menee aamuun, ettei toinen huolestu.
Jotenkin kolkkotapa suhtautua toiseen... Onpa outoa et puolison kanssa kommunikointi ahdistaa noin paljon "vapaa-ajalla".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Kyse ei ole siitä, että ei saa mennä. Kyse on siitä, että jos toisen tavat toimia muuttuvat kovasti, sillä on vaikutuksia myös muihin.
Mutta vastaapa: onko sulle oikeasti ok se, että mies lähtee kotoa salille, aika kuluu, tulee iltatoimien aika, huomenna pitäisi lähteä normisti töihin, miestä ei näy, käyt nukkumaan ja joskus sitten iltayöstä ovi kolahtaa?
Eikö tulisi siinä 21-22 aikaan mieleen kysäistä, että onko kaikki ok? Itselleni tulisi ihan huoli, että mitä on tapahtunut, koska 4 t + matka-aika salilla on aika paljon. OIkeasti aika paljon. Oma äijä ei saa siellä kunnolla kahta tuntia kulumaan.
Luulin, että vastasin jo. Minulla itsellänikin voi mennä "lenkillä" useampia tunteja. Ymmärrän ja hyväksyn sen, että toisellakin voi olla muuta tekemistä kuin kökkiä koko illan kotona, joten jos mies laittaa esim viestiä, et voisin mennä käymään ×, tai hoitaa x, voisitko tulla kotiin, minä menen kotiin. Tai jos satun törmäämään ystävään jossain ja olisi kiva jäädä juttelemaan, mietitään miehen kans yhdessä miten tehdään. Kummalle siinä olisi helpompaa joustaa. Usein tästä ei tule mitään ongelmaa. Sama menee toisinpäin.
Minä olen nyt vastannut jo kaksi kertaa.
Vastaa sinä nyt puolestasi kuinka asiat hoidatte.
Sanomalla: meen salille, jolloin toinen tietää, tai sanon, että menen maijun kanssa syömään, jolloin toinen tietää, että ei sitä voi tarkkaan sanoa, kauan menee. Jos tapaan salilla jonkun ja menenkin sieltä syömään, heitä wappiksen, että meenkin vielä syömään. Ihan vaan, että toinen ei turhaan huolehdi että oisko vaikka jotain sattunut, jos salilla alkaa menemään tuntikaupalla kun en varsinainen lihaskimppu ole.
Pointti on juuri tämä: yleensä normaalit ihmiset tietävät parisuhteessa eläessään, minkälaiset toisen tavat ovat, missä menee minkä verran, eli omalaatuiset keikat, joissa yht'äkkiä poikkeavasti ollaankin teillä tietämättömillä voi tuntua kurjalta.
Enkä mä miehen kanssa toisaalta menoja pähkäile ja mieti, mutta kyllä miestä on kiva tietää, että toisella on kaikki ok., missä meneekin. Siksi viestitys ja kertominen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Meillä ihan sama, mutta en kyllä halua mieheltä mitään viestiä kun olen vapaalla. En ole koira, joka tulee kun pilliä vihelletään. Sen takia on kätevää kertoa monen aikaa suurinpiirtein tulee takaisin, voi saada esim. valmiin iltapalan kun toinen tietää varautua. Ja jos lapset tiarvitsevat apua läksyissä, tiedän autanko minä vai mies kun tulee takaisin. Helpottaa arkea toisin sanoen.
Ihmissuhteita on hyvinkin vääristyneitä. Ne joiden mielestä toinen tai jompikumpi voivat tulla ja mennä piittaamatta lainkaan muusta perheestä ovat osallisia näissä kuvioissa aivan varmasti. Sen vuoksi he puolustavat näitä niin kiivaasti, joko säilyttääkseen "vapautensa" tai kieltäytyäkseen näkemästä tosiasioita eli että suhde toimii vain toisen ehdoilla.
Lapset jäävät usein näissä suhteissa aikuisten valtapelien jalkoihin ja suhteet ovat täynnä keskustelua oikeuksista. Ne muistuttavat kuin teini-ikäisen ja vanhemman keskusteluja siitä mitä perheen asioita on huomioitava ja mihin on yksilönä oikeus. Toisin sanoen vapaaehtoista ja hyvältä tuntuvaa perheen kanssa olemista ei ole, yhteisesti arvostettua yhteistä aikaa, mikä tietysti välittyy myös lapsille ilmapiirinä. He, ja perheen asiat ja velvollisuudet näyttäytyvät taakkana. En tiedä miksi ihmiset haluavat perheen ja lapsia, jos kuitenkin halutaan elää vapaasti kuin elettäisiin ilman niitä. Joko lapset jäävät toisen vastuulle tai ovat ihan oman onnensa nojassa.
Taitaa olla nämä palstan vakkarikasvot tässä esittämässä naista taas kerran.
En tarkoittanut teknobileitä, vaan juuri omaa aikaani (mitä ikinä siihen kuuluukaan). Jos mieheni tietää koska suurinpiirtein olen tulossa, osaa asennoitua koska mahdollisesti saa apua tai seuraa. Ympäripyöreästi tästä kerromme, emme sitoudu tuijottamaan kelloa. Vapaa-ajalla on tarkoitus olla vapaalla ei tavoitettavissa. En tee töitäkään työajan ulkopuolella. Ei tämä kauhean hankalaa ole, kommunikointia se vain vähän vaatii.
Bileiltoina laitan viestiä jos menee aamuun, ettei toinen huolestu.