Lue keskustelun säännöt.
Yö meni vähillä unilla. Pitääkö tässä oikeasti erota vain omien aavistusten takia?!
18.03.2022 |
En jaksaisi enää tätä miettimistä ja epäilyjä. Mies on ollut erilainen monellakin tapaa jo pidemmän aikaa. Eilen oli taas sellainen päivä kun viihtyi salilla neljä tuntia ja siihen matkat päälle. Tuli kotiin kun muut olivat jo nukkumaan menneet. Väittää että jää tuttujen kanssa juttelemaan sinne ja siksi reissut venyy. Ei myönnä tietenkään mitään pettämisiä tms. Kun olen olen yrittänyt asioista keskustella niin ei ole kiinnostusta, olen vähän kuin ilmaa. Olemme olleet yhdessä reilusti yli 20 vuotta enkä ole joutunut ennen näin inhottavia ajatuksia pyörittelemääm päässäni. Että en luota enää toisen sanaan, oikein missään asioissa. Tunne on outo ja vieras enkä pärjää enää kauaa näin. Eroavatko ihmiset vain omien aavistusten vuoksi, tuskin nyt sentäs? Miten luottamuksen saisi takaisin ja miksi sen olen menettänyt?
Kommentit (827)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Meillä ihan sama, mutta en kyllä halua mieheltä mitään viestiä kun olen vapaalla. En ole koira, joka tulee kun pilliä vihelletään. Sen takia on kätevää kertoa monen aikaa suurinpiirtein tulee takaisin, voi saada esim. valmiin iltapalan kun toinen tietää varautua. Ja jos lapset tiarvitsevat apua läksyissä, tiedän autanko minä vai mies kun tulee takaisin. Helpottaa arkea toisin sanoen.
Onpa omituinen käsitys: koira joka tulee kun pilliä vihelletään... Nyt ei ollut kyse mistään bileillasta, vaan epämääräisestä hengailusta, ulkoilusta tms.
Musta taas tuo teidän järjestelmä on hankalampaa ja kontrolloidumpaa. Mutta kukin tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tutkinut puhelinta, läppäriä taikka mitään hänen juttujaan. Mielessä on kyllä käynyt. Sekin että joku lähtisi katsomaan onko oikeasti siellä salilla vaiko ei. Mutta se kaikki olisi jollain muotoa väärin. En halua olla luulosairas kyttääjä. Vaikka siihen suuntaan tässä ollaan hyvää vauhtia menossa! Kun ei ole ns. todisteita eikä toinen mitään myönnä niin asia taitaa jäädä minun korvien väliin. Aloitan tänään uudestaan keskustelun ja katson johtaisiko se mihinkään. ap
Puhelin on yksityinen alue, mutta sali ei. Salilla voi käydä kuka tahansa. Se ei ole kyttäämistä että tarkistat onko joku henkilö jossain paikassa x kun on sanonut siellä olevansa.
Jos mulla olisi niin sairaan mustasukkainen vaimo, että alkaisi vakoilemaan mun harrastuksia, niin luottamus päättyisi heti, samalla myös suhde. Koskee myös kännykän tai tietokoneen tutkimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.
Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus APn kysymykseen: ei pidä erota pelkkien aavistuksien vuoksi. Pitää laittaa mies selkä seinää vasten ja vaatia vastauksia, joihin sinulla on aivan täysi oikeus. Olet oikeutettu kyselemään, missä toinen kuljeksii yötä myöten, tuntikausia, kun toiset ovat iltapuhteissa ja yöpedillä.
Seuraavan kerran valvot, istut olohuoneessa ja kun ovi kolahtaa, sanot rauhallisella äänellä, että nyt keskustelemme, mistä sinä olet tulossa. Jos vastauksena on äsähtelyä, että salilta ja mitä se sulle kuuluu, että jäin sinne juttelemaan, vastaat edelleen rauhallisella äänellä, että kyllä se vain kuuluu, koska tämä on avioliitto, perhe.
Jos sinä et halua kertoa, missä vietät aikaasi, haluat mennä ja tulla kertomatta koska ja minne, se tarkoittaa, että halua olla osa tätä avioliittoa ja perhettä ja se vaatii sitten toimenpiteitä meiltä molemmilta. Mihin toimenpiteisiin ryhdytään?
Jos sanoo, että oli salilla, niin luulisi sen riittävän vastaukseksi. Pitäisikö sitä alkaa valehtelemaan?
Vastaapa rehellisesti: kuinka monta kertaa olet ollut salilla 4 + matka-ajat?
Vierailija kirjoitti:
Huh hun mitä sopaa... Eikö sitä voi kysyä suoraan. Naisilla on kyllä erikoinen ajatusmaailma.
Et ymmärrä lukemaasi? Ap:han kertoi kysyneensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tutkinut puhelinta, läppäriä taikka mitään hänen juttujaan. Mielessä on kyllä käynyt. Sekin että joku lähtisi katsomaan onko oikeasti siellä salilla vaiko ei. Mutta se kaikki olisi jollain muotoa väärin. En halua olla luulosairas kyttääjä. Vaikka siihen suuntaan tässä ollaan hyvää vauhtia menossa! Kun ei ole ns. todisteita eikä toinen mitään myönnä niin asia taitaa jäädä minun korvien väliin. Aloitan tänään uudestaan keskustelun ja katson johtaisiko se mihinkään. ap
Puhelin on yksityinen alue, mutta sali ei. Salilla voi käydä kuka tahansa. Se ei ole kyttäämistä että tarkistat onko joku henkilö jossain paikassa x kun on sanonut siellä olevansa.
Totta kai se on juuri tuollaista kyttäämistä. Miettikää nyt jos oma puoliso laittaisi jonkun seuraamaan teitä?! Toki tässä tapauksessa ymmärrettävää ja inhimillistä, jos oikeasti ei mitään keskusteluyhteyttä ole. Käyttäisin varmaan itse viimesijaisena keinona jotain tällaista.
Tässä kohdassa minä puhaltaisin pilliin. En haluaisi olla suhteessa se ihminen, joka ei enää uskoisi toisesta hyvää. En tarkoita, että silmät pitää sulkea totuudelta, vaan sitä, että onko sellainen suhde enää jatkamisen arvoinen missä kumppani menoillaan aiheuttaa toiselle tuskaa ja epävarmuutta ja itse alkaisi epäilemään, tutkimaan puhelinta ja laittaisi seuraajat perään? Voi ihan miettiä omassa sydämessä onko enää mitään mieltä jatkaa yhdessä. Luottamus on suhteen ja läheisyyden perusta. Ilman sitä ei voi itse päästä, eikä voi päästää toista lähelle ja suhde kuivuu kasaan ja rakkaus häviää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin olet pitänyt asioita itsestään selvinä etkä ole nähnyt ja kuullut mitä ympärilläsi on tapahtunut.
Aika moni pitää itsestään selvänä, ettei kumppani petä. Mitä pitäisi erityisesti nähdä ja kuulla, jos itse ei ole muuttunut miksikään, vaan kaikki rullaa normaalisti yhteiselämässä.
Ei esim. uusi harrastus välttämättä hälytä mitään kelloja, se on vaan uusi harrastus. Nyt kun siihen menee noin paljon aikaa, eikä mies suostu mistään juttelemaan, on jo täysi syy epäilläkin. Ja pettää voi milloin vain, ei se siitä ole kiinni. On aika normaalia luottaa toiseen, ei se minkään idiootin tunnusmerkki ole, luottamus. Ja kuka pystyy olemaan täysin varma miehensä työmatkoista jne? Joiltain paljastuu jopa toinen perhe eri kaupungista.
Useimmat kertovat puolison salasuhteen paljastuttua, että ei osannut ihmetellä kun sxiäkin oli runsaasti ja kaikki oli ok. Mutta sitten rysähtikin ja olikin salasuhde. Pettäjä on aina kuitenkin syyllinen, ei siihen kuulostelut ja vainoamiset auta, jos joku niin toimii. Moni haluaa myös unohtaa mitä vaisto sanoo, joten luottaa.
Moni ei halua uskoa totuutta, koska se tekee kipeää. Vielä eronkin jälkeen ystäväni mietti miten on mahdollista, kun sexsikin toimi niin hyvin loppuun asti. Miehellä oli omat menot, hänellä omansa, välillä oli öitäkin poissa (muka kavereillaan) ja lopulta mies ilmoitti löytäneensä toisen naisen ja tahtoi erota.
Rakkaus on sokea ero tekee kipeää jo pelkkänä ajatuksena, itsepetos ja vaaleanpunainen harhausko kumppanin hyvyyteen kestää ja sitä pidetään hengissä tasan niin kauan kuin pettäjän salasuhde on viimein vakaalla pohjalla, ja ilmoitus erosta tulee sulle "puskista".
Vaisto on kertonut totuuden jo aikoja sitten, mutta mieli ei vaan suotu uskomaan. Tämä vaan pitkittää ja mutkistaa tuota väistämätöntä järkytystä, minkä jo aavistitkin.
Juuri näin. On jo kolme vastaavaa tapahtunut omassa tuttavapiirissa ja valehtelu jatkui ihan loppuun asti eronkin jälkeen. Miksi valehtelija ei voi kertoa koko totuutta, jotta toinen pääsee eteenpäin, vaan odottaa että aina tulee uusia valheita ilmi? Siksi, että kyseessä on jonkinlainen sadismi ja vallanhalu. Ei riitä se, että valehdellaan ja petetään, vaan pitää ihan varta vasten tuhota toisen luottamus ihmisiin ja aiheutetaan todella suuri trauma, josta on vaikea selvitä.
Tavallinen ero on ihan eri asia kuin tällainen ero, jossa on valehdeltu vuosia, jopa vuosikymmeniä ja se jatkuu, kunnes ex puoliso on aivan romuna lapset mukaanlukien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tutkinut puhelinta, läppäriä taikka mitään hänen juttujaan. Mielessä on kyllä käynyt. Sekin että joku lähtisi katsomaan onko oikeasti siellä salilla vaiko ei. Mutta se kaikki olisi jollain muotoa väärin. En halua olla luulosairas kyttääjä. Vaikka siihen suuntaan tässä ollaan hyvää vauhtia menossa! Kun ei ole ns. todisteita eikä toinen mitään myönnä niin asia taitaa jäädä minun korvien väliin. Aloitan tänään uudestaan keskustelun ja katson johtaisiko se mihinkään. ap
Puhelin on yksityinen alue, mutta sali ei. Salilla voi käydä kuka tahansa. Se ei ole kyttäämistä että tarkistat onko joku henkilö jossain paikassa x kun on sanonut siellä olevansa.
Jos mulla olisi niin sairaan mustasukkainen vaimo, että alkaisi vakoilemaan mun harrastuksia, niin luottamus päättyisi heti, samalla myös suhde. Koskee myös kännykän tai tietokoneen tutkimista.
Normaali harrastus perheenisältä viettää salilla 4 tuntia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla ilmenee tuota hullua mustasukkaisuutta aina. Joku naisten aivoissa on pahasti vialla.
Samaa olen ihmetellyt, että mistä nämä tunteet oikein kumpuaa
Voi kuulkaa, kyllä ne miehetkin osaa olla mustasukkaisia ihan yhtä lailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun miehelle kun alkoi tulla yllättäviä ja pitkiä menoja (petti, selvisi myöhemmin), hän ei sietänyt mulle mitään ylimääräistä omaa aikaa. Kerran tein työhuoneessa lahjaksi valokuvakansiota ja siihen meni monena iltana tunteja aikaa. Mies hermostui tästä täysin, luulikohan että viestittelen jonkun kanssa, kun teki sitä itsekin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus APn kysymykseen: ei pidä erota pelkkien aavistuksien vuoksi. Pitää laittaa mies selkä seinää vasten ja vaatia vastauksia, joihin sinulla on aivan täysi oikeus. Olet oikeutettu kyselemään, missä toinen kuljeksii yötä myöten, tuntikausia, kun toiset ovat iltapuhteissa ja yöpedillä.
Seuraavan kerran valvot, istut olohuoneessa ja kun ovi kolahtaa, sanot rauhallisella äänellä, että nyt keskustelemme, mistä sinä olet tulossa. Jos vastauksena on äsähtelyä, että salilta ja mitä se sulle kuuluu, että jäin sinne juttelemaan, vastaat edelleen rauhallisella äänellä, että kyllä se vain kuuluu, koska tämä on avioliitto, perhe.
Jos sinä et halua kertoa, missä vietät aikaasi, haluat mennä ja tulla kertomatta koska ja minne, se tarkoittaa, että halua olla osa tätä avioliittoa ja perhettä ja se vaatii sitten toimenpiteitä meiltä molemmilta. Mihin toimenpiteisiin ryhdytään?
Aivan hirvittävän ahdistavaa olisi joutua tällaiseen kuulusteluun. Eikä tosiaankaan lisäisi halua olla "osa tätä avioliittoa". Ja joo, olen nainen.
Hyvä. Toivottavasti APn mies osaa antaa APlle yhtä rehellisen ja suoran vastauksen.
Minä olen asunut suhteeni aikana toisessa kaupungissa, käyden kotona yhteen aikaan vain vkonloput ja sitäkin joskus parin viikon välein. Sinä aikana, kun olemme erossa, emme juuri viestittele tai soittele kuin asiaa, sillä siitä tulisi juuri turhaa selontekoa, kun toinen ei ole läsnä kumminkaan.
Silti en voi kuvitella, että lähtisin nyt, kun asun pääsääntöisesti (etätyöt) täällä kotona, lähtisin jonnekin, eikä toinen voi tietää, viivynkö tunnin vai viisi. Minusta on etenkin ilta-aikaan kohteliasta, että toinen tietää, mihin aikaan illasta/yöstä ovissa kuljetaan ja niitä kolautellaan.
Lisäksi, jos sanon meneväni salille ja aikaa kuluu tuntikaupalla, yö alkaa häämöttää, ymmärrän, että toiselle voi tulla ihan huoli, että ei kai mitään ole sattunut, ei kai ole tullut kolari tms. sillä ei ole mitenkään tavallista, että kummallakaan meistä, normitaviksilla, kuluu salilla 4-6 t.
Jos ei halua tämmöistä peruskohteliaisuutta toiselle osoittaa, sitten tosiaankin kannattaa kertoa, että en halua olla osa tätä avioliittoa, haluan elää itsekkäästi, toisen tunteista ja peloista välittämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Kyse ei ole siitä, että ei saa mennä. Kyse on siitä, että jos toisen tavat toimia muuttuvat kovasti, sillä on vaikutuksia myös muihin.
Mutta vastaapa: onko sulle oikeasti ok se, että mies lähtee kotoa salille, aika kuluu, tulee iltatoimien aika, huomenna pitäisi lähteä normisti töihin, miestä ei näy, käyt nukkumaan ja joskus sitten iltayöstä ovi kolahtaa?
Eikö tulisi siinä 21-22 aikaan mieleen kysäistä, että onko kaikki ok? Itselleni tulisi ihan huoli, että mitä on tapahtunut, koska 4 t + matka-aika salilla on aika paljon. OIkeasti aika paljon. Oma äijä ei saa siellä kunnolla kahta tuntia kulumaan.
Mun vaimon tapailee ystäviä varsin usein. Tapailut saattavat helposti venyä pitkään, mutta mulla ei tulisi mieleenkään kuulustella missä oli, ketä tapasi ja miksi meni myöhään. Hyvään suhteeseen kuuluu vapaus ja se ettei ole omista menoista toiselle tilivelvollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tutkinut puhelinta, läppäriä taikka mitään hänen juttujaan. Mielessä on kyllä käynyt. Sekin että joku lähtisi katsomaan onko oikeasti siellä salilla vaiko ei. Mutta se kaikki olisi jollain muotoa väärin. En halua olla luulosairas kyttääjä. Vaikka siihen suuntaan tässä ollaan hyvää vauhtia menossa! Kun ei ole ns. todisteita eikä toinen mitään myönnä niin asia taitaa jäädä minun korvien väliin. Aloitan tänään uudestaan keskustelun ja katson johtaisiko se mihinkään. ap
Puhelin on yksityinen alue, mutta sali ei. Salilla voi käydä kuka tahansa. Se ei ole kyttäämistä että tarkistat onko joku henkilö jossain paikassa x kun on sanonut siellä olevansa.
Jos mulla olisi niin sairaan mustasukkainen vaimo, että alkaisi vakoilemaan mun harrastuksia, niin luottamus päättyisi heti, samalla myös suhde. Koskee myös kännykän tai tietokoneen tutkimista.
Normaali harrastus perheenisältä viettää salilla 4 tuntia?
Sitä voi viettää vaikka kuusi tuntia salilla. Tai kahdeksan tuntia lintuja bongailemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Kyse ei ole siitä, että ei saa mennä. Kyse on siitä, että jos toisen tavat toimia muuttuvat kovasti, sillä on vaikutuksia myös muihin.
Mutta vastaapa: onko sulle oikeasti ok se, että mies lähtee kotoa salille, aika kuluu, tulee iltatoimien aika, huomenna pitäisi lähteä normisti töihin, miestä ei näy, käyt nukkumaan ja joskus sitten iltayöstä ovi kolahtaa?
Eikö tulisi siinä 21-22 aikaan mieleen kysäistä, että onko kaikki ok? Itselleni tulisi ihan huoli, että mitä on tapahtunut, koska 4 t + matka-aika salilla on aika paljon. OIkeasti aika paljon. Oma äijä ei saa siellä kunnolla kahta tuntia kulumaan.
Luulin, että vastasin jo. Minulla itsellänikin voi mennä "lenkillä" useampia tunteja. Ymmärrän ja hyväksyn sen, että toisellakin voi olla muuta tekemistä kuin kökkiä koko illan kotona, joten jos mies laittaa esim viestiä, et voisin mennä käymään ×, tai hoitaa x, voisitko tulla kotiin, minä menen kotiin. Tai jos satun törmäämään ystävään jossain ja olisi kiva jäädä juttelemaan, mietitään miehen kans yhdessä miten tehdään. Kummalle siinä olisi helpompaa joustaa. Usein tästä ei tule mitään ongelmaa. Sama menee toisinpäin.
Minä olen nyt vastannut jo kaksi kertaa.
Vastaa sinä nyt puolestasi kuinka asiat hoidatte.
Ihan ensimmäinen kysymys olisi varmaan, että oletko sinä onnellinen suhteessa? Vastauksesta riippuen on aika joko jatkaa eteenpäin kohti jotain uutta tai yrittää selvittää tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Tuolla tavalla se toimiikin suhteessa, jossa luottamus on kunnossa. Terveessä suhteessa kummallakin on vapaus tehdä mitä haluaa ja kumpikin tietää, että toinen ei tee mitään väärää.
Meillä on luottamus kunnossa ja terve suhde, mutta etenkin lasten myötä ei vaan voi aina mennä ja tehdä mitä haluaa. Asioita pitää sopia ja järjestellä etukäteen. On myös toisen kunnioittamista, että se oma salireissu ei voi venähtää seuraavaan aamuun.
Mitä järjestelmistä lasten hoidossa on? Käy pesulla, antaa iltapalan ja laittaa nukkumaan. Tähän ei normaalissa perheessä tarvita kahta aikuista.
Kyllä 20 vuoden suhteen jälkeen puolisonsa tuntee jo niin hyvin, että kaikenlaiset sumutukset aiheuttaa epäilyksiä. Epämääräisyys ja yhtäkkiset uudet harrastukset ja kaverit on kyllä vähän epäilyttäviä, etenkin jos puoliso on aiemmin ollut enemmänkin kotona viihtyvää sorttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se vaan kokee sut ahdistavana ja istuu vaikka kirjastossa tai kavereillaan, salin lisäksi
Tämähän se olisi. Perhe-elämä tökkii jollain tasolla ja haluaa viettää aikaansa muualla... "poissa silmistä, poissa mielestä"
Mä kans luulen näin. Tämä on nimittäin aika yleistä. Yleensä molemmat tarvitsee etäisyyttä ja hengähdystaukoa, eli kunhan sitä on sitten molemmille tarjolla, jos molemmat sitä kaipaavat.
Silloin kun tarvitaan etäisyyttä ja hengähdystaukoa, se on merkki siitä, että halutaan erota. Jompi kumpi. Aika monta eroa jo sivusta seuranneena näin lähes kuusikymppisenä tullut huomattua. Epämääräiset menot ja keskusteluhaluttomuus toinen varma tuntomerkki.
En oo samaa mieltä. Etkö tosiaan ole kuullut oman ajan tarpeesta? Joskus ruuhkavuodet ovat vaan uuvuttavia. Se vaihe voi mennä ohi, jos molemmat niin ovat asennoituneet ja haluavat.
Montako kertaa olet itse parisuhteesta eronnut?
No minkä helkkarin takia tästä oman ajan tarpeesta ei voi avoimesti keskustella, vaan sitä pitää ottaa tunti tällöin, neljä tuntia tuolloin asiasta puhumatta??
Jotta toinen voisi asennoitua ja haluta oman ajan ottoa, siitä pitää keskustella. Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Miten te asiat hoidatte? Kaivatte jonkun kalenterin joka puna- ja sinilaputatte et "tuolla sulle tunti ja mulle täällä"? Helkkarin rasittavaa ja kontrolloivaa. Minä voin ainakin spontaanisti lähteä lenkille ja siellä menee pari tuntia, voin kotimatkalla käydä kaupoillakin... Ei haittaa miestä enkä tee mitään tiliä ajankäytöstäni, tilanteet voivat muuttua. Jos mies haluaa, et tulen nopeammin kotiin, voi laittaa viestiä ja tulen. Mutta harvemmin niin tekee.
Mies voi mennä ihan vastaavasti kaverin kans harrastamaan omia menojaan. Ei ole multa pois.
Miksi toisen ei voi antaa mennä? Miksi pitää aina rajoittaa ja hönkiä niskaan?
Meillä ihan sama, mutta en kyllä halua mieheltä mitään viestiä kun olen vapaalla. En ole koira, joka tulee kun pilliä vihelletään. Sen takia on kätevää kertoa monen aikaa suurinpiirtein tulee takaisin, voi saada esim. valmiin iltapalan kun toinen tietää varautua. Ja jos lapset tiarvitsevat apua läksyissä, tiedän autanko minä vai mies kun tulee takaisin. Helpottaa arkea toisin sanoen.
Ihmissuhteita on hyvinkin vääristyneitä. Ne joiden mielestä toinen tai jompikumpi voivat tulla ja mennä piittaamatta lainkaan muusta perheestä ovat osallisia näissä kuvioissa aivan varmasti. Sen vuoksi he puolustavat näitä niin kiivaasti, joko säilyttääkseen "vapautensa" tai kieltäytyäkseen näkemästä tosiasioita eli että suhde toimii vain toisen ehdoilla.
Lapset jäävät usein näissä suhteissa aikuisten valtapelien jalkoihin ja suhteet ovat täynnä keskustelua oikeuksista. Ne muistuttavat kuin teini-ikäisen ja vanhemman keskusteluja siitä mitä perheen asioita on huomioitava ja mihin on yksilönä oikeus. Toisin sanoen vapaaehtoista ja hyvältä tuntuvaa perheen kanssa olemista ei ole, yhteisesti arvostettua yhteistä aikaa, mikä tietysti välittyy myös lapsille ilmapiirinä. He, ja perheen asiat ja velvollisuudet näyttäytyvät taakkana. En tiedä miksi ihmiset haluavat perheen ja lapsia, jos kuitenkin halutaan elää vapaasti kuin elettäisiin ilman niitä. Joko lapset jäävät toisen vastuulle tai ovat ihan oman onnensa nojassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tutkinut puhelinta, läppäriä taikka mitään hänen juttujaan. Mielessä on kyllä käynyt. Sekin että joku lähtisi katsomaan onko oikeasti siellä salilla vaiko ei. Mutta se kaikki olisi jollain muotoa väärin. En halua olla luulosairas kyttääjä. Vaikka siihen suuntaan tässä ollaan hyvää vauhtia menossa! Kun ei ole ns. todisteita eikä toinen mitään myönnä niin asia taitaa jäädä minun korvien väliin. Aloitan tänään uudestaan keskustelun ja katson johtaisiko se mihinkään. ap
Puhelin on yksityinen alue, mutta sali ei. Salilla voi käydä kuka tahansa. Se ei ole kyttäämistä että tarkistat onko joku henkilö jossain paikassa x kun on sanonut siellä olevansa.
Totta kai se on juuri tuollaista kyttäämistä. Miettikää nyt jos oma puoliso laittaisi jonkun seuraamaan teitä?! Toki tässä tapauksessa ymmärrettävää ja inhimillistä, jos oikeasti ei mitään keskusteluyhteyttä ole. Käyttäisin varmaan itse viimesijaisena keinona jotain tällaista.
Tässä kohdassa minä puhaltaisin pilliin. En haluaisi olla suhteessa se ihminen, joka ei enää uskoisi toisesta hyvää. En tarkoita, että silmät pitää sulkea totuudelta, vaan sitä, että onko sellainen suhde enää jatkamisen arvoinen missä kumppani menoillaan aiheuttaa toiselle tuskaa ja epävarmuutta ja itse alkaisi epäilemään, tutkimaan puhelinta ja laittaisi seuraajat perään? Voi ihan miettiä omassa sydämessä onko enää mitään mieltä jatkaa yhdessä. Luottamus on suhteen ja läheisyyden perusta. Ilman sitä ei voi itse päästä, eikä voi päästää toista lähelle ja suhde kuivuu kasaan ja rakkaus häviää.
Se tuska ja epävarmuus voi johtua ihan vaan siitä epäilijästä itsestään. Kannattaa muista sekin.
Kyllähän tuossa tilanteessa olijat ovat varmaan suurin osa yrittäneet keskustelua kuten ap:kin mainitsee. Silloin sieltä tulee juuri nämä syyllistävät argumentit, että olet kyttääjä, mustasukkainen ja toista ei saa rajoittaa, omaa aikaa pitää olla jne.
Muut saavat sitten korjata vahingot lasten ja petetyn suhteen, kun paljastuu, että epäilykset osuivat kaikki oikeaan (ja enemmänkin), koska eihän tuosta valehtelijasta ole mitään vastuuta kantamaan. Tuollainen häikäilemätön valehteleminen ja sumuttaminen taitaa olla jopa patologista, koska koulutus siihen, että mitään ei saa kysyä ja epäillä - ilmiselvääkään asiaa - on kestänyt jo vuosia. Mehän emme ole mustasukkainen ja rajoittunut pariskunta sanovat molemmat, kunnes totuus selviää.
Suoraan sanottuna on maku mennyt noista tapauksista täysin eli en vain voi kunnioittaa tuollaisia ihmisiä lainkaan enkä olla enää missään yhteyksissä. Ja sama reaktio koko tuttavapiirissä. Kumma kyllä, nämä manipuloijat olivat olevinaan oikein periaatteellisia ja hyvien arvojen puolesta mikä sekin tuntui todella feikilta niin että vastedes tunnen epäilyksiä kaikkia kohtaan, jotka koettavat esiintyä vähän muita hyveellisimpinä.