Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi suosii aikuista tytärtään
14.08.2015 |
Anoppini suorastaan palvoo tytärtään. Hänellä on myös kaksi poikaa, joista toisen vaimo olen ollut kohta kymmenen vuotta. Meillä sekä mieheni siskolla on useita lapsia, hän on tosin eronnut lastensa isästä vuosia sitten.
Eron jälkeen mieheni sisko muutti pariksi vuodeksi äitinsä luo (täyshoitoon), kunnes vihdoin löysi oman vuokrakämpän. Ajateltiin siinä kohtaa, että nyt elämä normalisoituu. Toiveajattelua!
Mieheni sisko halusi lähteä töihin toiselle paikkakunnalle, eikä työmatka enää ollutkaan se 5 minuuttia. Tästä syystä lapsensa muuttivat siis MUUTTIVAT mammansa eli anoppini luokse. Lasten äiti ja isä käyvät kääntymässä siellä kahvipöydässä kun kaikilta omilta menoiltaan ja elämältään joskus ehtivät.
No ei tämä sinänsä varmasti ole mitään uutta. Mutta itseäni on todella hämmentänyt tilanne, kun puhutaan kuitenkin ihan normaalista, terveestä, hyvässä työssä olevasta aikuisesta naisesta, joka korostaa aina itsenäisyyttään ja vahvuuttaan. Lasten isä on myös elämässä pärjännyt, ei mikään päihdeongelmainen tms. Ovat vain ulkoistaneet täysin lapset mammalle. Mamma ruokkii, hoitaa kouluasiat, kaverisuhteet, pesee hampaat, lukee iltasadun, pitää synttärit...
Toinen hämmennyksen aiheuttaja on se, että anoppini tästä kaikesta huolimatta palvoo maata tyttärensä alla. Hän on aina kaikista parhain, viisain ja vahvin. Hän kehuu tytärtään erityisesti minulle, ja selittelee hänen tekojaan. Esim. Tytär oli ollut kuulemma hoitamassa sairasta sukulaistaan, mutta tiedän hänen todellisuudessa lähteneen baarikierrokselle. Asiat käännetään aina toisin.
Anoppi tuntuu olevan jo riippuvainen tyttärensä lapsista, kun ei edes niinä harvoina kertoina luopuisi lapsista, kun tytär heidät kotiinsa muutamaksi yöksi veisi. Hän on uhrannut koko elämänsä olemaan tyttärensä 24/7 käytettävissä oleva lastenhoitaja, ruuanlaittaja jne. Mutta silti hänen tyttärensä on se, josta kaikkien pitäisi mallia ottaa.
Onko tämä normaalia vai elänkö friikkien keskellä?
Kommentit (122)
Anopille on kyllä marmatettu, mutta onko puhuttu suoraan miehen siskon kanssa? Vai pelkästään selän takana jauhetaan paskaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:39"]
Minä olen anoppi ja olipa sitten suosimista tai ei, tuen sitä lapsistani eniten, joka eniten tukeani tarvitsee. Niiden lasteni, jotka eivät tukeani tarvitse, kohdalla olen onnistunut kasvatuksessa paremmin ja siitä olen iloinen. Yhtä rakkaita kaikki lapseni minulle kuitenkin ovat.
[/quote]
Mistä erotat opitun avuttomuuden ja todellisen tuen tarpeen?
Ehkä joku lapsistasi on vain oppinut vedättämään sua vetoamalla tunteisiisi oikealla tavalla? Luulet sitten juuri hänen tarvitsevan apuasi eniten? Mun anoppi mm. maksoi mieheni veljen KAIKKI asumis- ja ruokakulut viiden vuoden ajan, kun "opiskelevalle nuorella ei ollut varaa". No ei tietenkään ollut, kun kaikki vuokranmaksuun ja elämiseen tarkoitetut rahat kului juhlimiseen ja nettipeleihin!! Nyt tämä anopin elättämä reppana asuu äitinsä kanssa ikuisena poikamiehenä eikä ole vieläkään valmistunut peruskoulun jälkeen mistään koulusta. Ja anoppi maksaa kaiken vieläkin kun aikamiespoikansa on toimettomana.
Jos mummu jo melkein 80v., niin olisin kyllä melkein eniten huolissani niistä lapsista. Jos ovat kaikkein kiintyneimpiä mummuunsa ja omat vanhemmat jäävät etäisiksi, niin miten käy, kun mummu kuolee? Tuossa iässä sitä ei enää tiedä onko jäljellä päivä vai 15 vuotta. Jos elää niin pitkään, että molemmat lapset ehtivät aikuisiksi, niin ihan ok, mutta mitäs sitten käy, jos kuolee vuoden päästä? Lasten läheisin ihminen kuolee ja heidät sysätään etäiselle äidille, joka ei välttämättä ole enää ihan ajantasalla lastensa elämässä. Äidin pitäisi ottaa vastuu omista lapsistaan ja opetella uudelleen äidiksi, rakentaa kunnon suhde heihin ja lopulta hakea pois mummolasta asumasta. Sitten lasten elämä ei mene ihan niin pirstaleiksi, kun mummosta aika jättää, vaikka kova pala varmasti tuleekin olemaan.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 08:39"]
Anopin jaksaminen myös huolettaa, kun terveydellisiä ongelmia on, vaikka ihan hyväkuntoinen onkin. Toivoisin, että mamma voisi mahdollisimman pitkään meidänkin lasten elämässä olla, on heillekin tärkeä. Tällä menolla hän vain kuluu loppuun ennenaikojaan. Ei pitäisi tuonikäisenä enää huolehtia ja kasvattaa lapsia. Ja vielä muutama vuosi sitten kuitenkin nuorimmainenkin oli vaippaikäinen, nyt tietty alkavat jo olla itsenäisempiä. Käly käyttää mielestäni hyväksi äitinsä kiltteyttä ja äärimmäistä huolenpitoa, ja äitinsä on uhrannut elämänsä tälle. Mutta kuten täälläkin sanottua, en voi asialle mitään. -Ap
[/quote]
Joo, kälyn lapsia ei saa hoitaa, mutta itsekin kirjoitit, että omaan pikkulapsiarkeen haluat lähes 80v anopin apua eli sinulle saa tulla piikomaan, muille ei?
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:42"]
Jos mummu jo melkein 80v., niin olisin kyllä melkein eniten huolissani niistä lapsista. Jos ovat kaikkein kiintyneimpiä mummuunsa ja omat vanhemmat jäävät etäisiksi, niin miten käy, kun mummu kuolee? Tuossa iässä sitä ei enää tiedä onko jäljellä päivä vai 15 vuotta. Jos elää niin pitkään, että molemmat lapset ehtivät aikuisiksi, niin ihan ok, mutta mitäs sitten käy, jos kuolee vuoden päästä? Lasten läheisin ihminen kuolee ja heidät sysätään etäiselle äidille, joka ei välttämättä ole enää ihan ajantasalla lastensa elämässä. Äidin pitäisi ottaa vastuu omista lapsistaan ja opetella uudelleen äidiksi, rakentaa kunnon suhde heihin ja lopulta hakea pois mummolasta asumasta. Sitten lasten elämä ei mene ihan niin pirstaleiksi, kun mummosta aika jättää, vaikka kova pala varmasti tuleekin olemaan.
[/quote]
Höpö höpö. Vaikeissa tilanteissa on melkein aina lapselle parempaa, että sijaiskoti (virallinen tai epävirallinen), on sukulainen tai läheinen, kuin aivan outo. Sukulaiseni on lapsenlapsensa sijaisäiti ja ehdottomasti se on parempi ratkaisu, kuin lapsi olisi sijoitettu outoon sijaiskotiin, missä olisi ollut arpapeliä, mitä siellä olisi odottanut. Jopa silläkin riskillä, että sukulaisnainen sattuu kuolemaan jossain vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi ja appi ovat ovat miniöiden sylkikuppia oli asia mikä tahansa ja koskaan ne eivät ole miniöiden ja vävyjen mieleen.
Ja mikä näitä miniöitä oikein riivaa, kun he pitävät oikeutenaan sekautua miehensä perheen ja suvun asioihin ja tietävät kaiken, mikä kellekin on parhaaksi ja hyväksi, vaikka heille ei luulisi asiat kuuluvan millään lailla.
Pahimpia ovat perunkirj.tilaisuudet ja pesänjaot, sillä miniät ja vävyt ovat päällepäsmärinä ja yrittävät haastaa riitaa sisarusten välillä, keinoja kaihtamatta. Monet uskotut miehet ja pesänjakajat ovat jopa kieltäneet ulkopuolisten osallistumisen tilaisuuteen ja erityisesti miniöiden. Jopa tuomarit kehottavat sulkemaan pois testamentissä lasten puolisot, juuri riitojen ja epäsovun välttämiseksi, eikä ihme, kun olen lukenut av-palstan mammojen aloituksia.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:32"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:23"]
"Mitään yksityiskohtia ei ole muuteltu, vaikka tilanne välillä uskomattomalta itsestä vaikuttaakin. :) Jos käly käy lukemassa, niin hyvä vain. Jos vaikka tuntisi piston sisällään. Hänelle on hankala puhua, välit ovat veljiinsä asiallisen viileät. Olemme mieheni kanssa yrittäneet äidilleen puhua juuri sen jaksamisen vuoksi. Mamma sanoo, että kertoo jos ei jaksa. Mutta mitä olen asiaa seuraillut vuosien saatossa, tämänkaltaiset tilanteet tuntuvat olevan yllättävän yleisiä.... -ap"
Jos Sinä olet todella niin huolissasi mitä annat täällä ymmärtää, TEE LASTENSUOJELU-ilmoitus JA ilmoitus viranomaisesille anoppisi jaksamisesta esim. VANHUSTYÖ-yksikköön.
Täällä keskustelu tuskin muuttaa tilannetta tai ehkä saat av-mammoilla vain uusia vinkkejä anoppisi syyllistämiseen "anoppisi jaksamiseen" ja sädekehän pääsi päälle, mutta ei muuta."
Lisäys: Ja kun olet tehnyt nuo molemmat ilmoitukset, niin jätä puhuminenn vähemmälle... viranomaiset kyllä hoitavat työn, jos siihen on aihetta.
[/quote]
Voin kuvitella, mitä oma äitini (77v) tekisi tilanteessa, jossa hän täysin itsenäisesti hoitaa kaikki asiansa, käy omalla autolla kaupassa, lääkityksenä lievä verenpainelääkitys eikä mitään muuta. Jos jostain epämääräisestä vanhustyöyksiköstä tultaisiin utelemaan, että hoitaako hän lapsenlapsia, niin aika äkkiä kyselijä olisi ajettu talosta ulos. Kun se pelkkä ikä ei aiheuta sitä, että miniät saa määrätä elämästä! Eikä jossain vanhuspalveluissa olla kiinnostuneita henkilöstä, jolle mikään taho ei ole ehdottanut mitään apua, ei omalääkäri, ei terveydenhoitaja, ei sossu. Ne saa kuule elää ihan niin kuin tahtoo!
Lastensuojeluilmoituksen tekeminen siksi, että lapset ovat mummolassa, on sekin tuhoontuomittu asia. Voi ne sieltä soitella ja kysellä, mutta jos lapset on virallisesti äidin huoltajuudessa, niin äidin kanssa asiat hoidetaan.
Ap on vain kateellinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:16"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:39"]Minä olen anoppi ja olipa sitten suosimista tai ei, tuen sitä lapsistani eniten, joka eniten tukeani tarvitsee. Niiden lasteni, jotka eivät tukeani tarvitse, kohdalla olen onnistunut kasvatuksessa paremmin ja siitä olen iloinen. Yhtä rakkaita kaikki lapseni minulle kuitenkin ovat. [/quote] Paitsi että sinä et saata tietää kuka sitä tukea oikeasti tarvitsee ja kuka on röyhkeä vedättäjä. Kun oman vanhemman epätasapuolisen tajuaa, niin eipä sille vanhemmalle enää tee mieli kertoa omia sairauksia ja ongelmia.
[/quote]
Luotan siihen, että lapseni pyytävät multa apua, jos apuani tarvitsevat.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:27"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:39"]
Minä olen anoppi ja olipa sitten suosimista tai ei, tuen sitä lapsistani eniten, joka eniten tukeani tarvitsee. Niiden lasteni, jotka eivät tukeani tarvitse, kohdalla olen onnistunut kasvatuksessa paremmin ja siitä olen iloinen. Yhtä rakkaita kaikki lapseni minulle kuitenkin ovat.
[/quote]
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mistä anoppina ja äitinä päättelet jonkun lapsistasi "tarvitsevan eniten tukeasi"? Mitkä ovat ne merkit, josta voit tällaisen päätelmän tehdä? Otatko huomioon esim. lastesi luonne-erot: joku lapsista saattaa liioitella asioitaan ja joku taas salaa ne?
Esim. oma mieheni on luonteeltaan sellainen, ettei kerro ongelmiaan kenellekään, ei erityisesti vanhemmilleen, vaan haluaa loppuun saakka tulla omillaan toimeen. Ongelmat ovat olleet todella suuria, mutta kukaan ei tiedä niistä kun mies puree hammasta ja vaikenee taakkansa alla. On ollut terveysongelmia, on ollut talousongelmia, on ollut työttömyyttä, ollaan jouduttu myymään asunto ja muuttamaan pienempään jne. Haluaa pärjätä ja auttaa aina muita.
Kun taas mieheni siskolla menee kaikki loistavasti. On hyväpaikkainen työ ja yläluokkainen elämä, jota anoppi tukee kaikilla tavoilla. Ainoana erona se, että tämä sisko valittaa ja narisee jatkuvasti äidilleen elämänsä pieniäkin ongelmia, tästä syystä anoppi yksinkertaisena kansanihmisenä kai olettaa hänen "tarvitsevan apua eniten".
Tytär on kuin ahne, kyltymätön käenpoikanen, joka sysää veljensä pesästä ulos huutamalla kovimpaan ääneen.
[/quote]
En ole tuo anoppi, mutta kasvatettuani lapsiani noin 18v olen kyllä aika lailla tutustunut heihin ja tiedän, kuka heistä on heikoin, kuka vahvoin, kuka pärjää missä vain ja kuka epäröi. Ei me vanhanaikaiset itse lapsemme hoitaneet äidit olla niin sinisilmäisiä kuin oletetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:47"]
Anoppi ja appi ovat ovat miniöiden sylkikuppia oli asia mikä tahansa ja koskaan ne eivät ole miniöiden ja vävyjen mieleen.
Ja mikä näitä miniöitä oikein riivaa, kun he pitävät oikeutenaan sekautua miehensä perheen ja suvun asioihin ja tietävät kaiken, mikä kellekin on parhaaksi ja hyväksi, vaikka heille ei luulisi asiat kuuluvan millään lailla.
Pahimpia ovat perunkirj.tilaisuudet ja pesänjaot, sillä miniät ja vävyt ovat päällepäsmärinä ja yrittävät haastaa riitaa sisarusten välillä, keinoja kaihtamatta. Monet uskotut miehet ja pesänjakajat ovat jopa kieltäneet ulkopuolisten osallistumisen tilaisuuteen ja erityisesti miniöiden. Jopa tuomarit kehottavat sulkemaan pois testamentissä lasten puolisot, juuri riitojen ja epäsovun välttämiseksi, eikä ihme, kun olen lukenut av-palstan mammojen aloituksia.
[/quote]
Muistan hyvin anopin perunkirjoituksen. Tai siis en muista, koska en ollut paikalla. Ei se minulle kuulunut. Kaksi muuta miniää oli, koska he olivat varmoja, että minun mieheni oli filunkipelillä ottamassa itselleen suurinta osaa perinnöstä. Ja niin olikin, tosin ei vääryydellä vaan testamantilla, ihan niin kuin veljensäkin tiesivät tapahtuvan. Näille muille miniöille se oli kauhistus ja he halusivat testamentin kumoamista, mutta rintaperilliset pysyivät linjassa: jos isänsä halusi yhdelle suurimman osan antaa, niin ei se ole heiltä pois. Mieheni hoiti isäänsä yli 10 vuotta, aluksi riitti apu kauppareissulla, lopulta appi oli vuodepotilas, mutta kotoa ei tarvinnut lähteä.
Kälyni sai juuri esikoisensa. Suunnittelee nyt, miten menee jo muutaman kuukauden kuluttua töihin ja miehensä jää sen jälkeen hetkeksi kotiin vauvan kanssa. Sen jälkeen vauva ilmeisesti menee päivähoitoon 70v. anopille. Käly miehineen ovat molemmat todella hyväpalkkaisissa ammatteissa eli rahan puolesta voisivat aivan hyvin olla kotona niin pitkään lapsen kanssa kuin huvittaa. Perheen perustamisen jättivät viime tippaan ja tuntuu muutenkin, että lapsi tehtiin nyt vähän sen takia "ettei sitten kaduta myöhemmin". Anoppi kovasti iloinen ja hössöttämässä tästä tyttärensä lapsesta ja mielellään ottaa varmasti hoitoon.
Itseäni tilanne ei kiusaa. Omat lapseni eivät juuri mummulassa ole hoidossa, asumme niin paljon kauempanakin, ettei se olisi samaan tapaan edes mahdollista. Ja vaikka asuisimme naapurissa, niin minulle on tärkeää, että saan itse hoitaa ja kasvattaa lapseni ja olinkin lasten ollessa pieniä pitkään kotona. Koin sen etuoikeutena. Joskus harmittaa ajatus, että kälyn lapselle tulee varmasti paljon läheisemmät suhteet mummiin kuin omille lapsilleni. Olen myös ehtinyt tosin harmitella kälynkin lapsen puolesta, kun tuntuu joskus, että ura ja raha menevät hänen vanhemmillaan prioriteeteissa hänen ohitseen. Onneksi kai sitten on se rakastava mummi. Mieluummin annan omille lapsilleni läheiset ja rakastavat suhteet meihin vanhempiin ja etäisemmät välit isovanhempiin kuin toisin päin, mutta kukin tyylillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:51"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:27"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:39"]
Minä olen anoppi ja olipa sitten suosimista tai ei, tuen sitä lapsistani eniten, joka eniten tukeani tarvitsee. Niiden lasteni, jotka eivät tukeani tarvitse, kohdalla olen onnistunut kasvatuksessa paremmin ja siitä olen iloinen. Yhtä rakkaita kaikki lapseni minulle kuitenkin ovat.
[/quote]
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mistä anoppina ja äitinä päättelet jonkun lapsistasi "tarvitsevan eniten tukeasi"? Mitkä ovat ne merkit, josta voit tällaisen päätelmän tehdä? Otatko huomioon esim. lastesi luonne-erot: joku lapsista saattaa liioitella asioitaan ja joku taas salaa ne?
Esim. oma mieheni on luonteeltaan sellainen, ettei kerro ongelmiaan kenellekään, ei erityisesti vanhemmilleen, vaan haluaa loppuun saakka tulla omillaan toimeen. Ongelmat ovat olleet todella suuria, mutta kukaan ei tiedä niistä kun mies puree hammasta ja vaikenee taakkansa alla. On ollut terveysongelmia, on ollut talousongelmia, on ollut työttömyyttä, ollaan jouduttu myymään asunto ja muuttamaan pienempään jne. Haluaa pärjätä ja auttaa aina muita.
Kun taas mieheni siskolla menee kaikki loistavasti. On hyväpaikkainen työ ja yläluokkainen elämä, jota anoppi tukee kaikilla tavoilla. Ainoana erona se, että tämä sisko valittaa ja narisee jatkuvasti äidilleen elämänsä pieniäkin ongelmia, tästä syystä anoppi yksinkertaisena kansanihmisenä kai olettaa hänen "tarvitsevan apua eniten".
Tytär on kuin ahne, kyltymätön käenpoikanen, joka sysää veljensä pesästä ulos huutamalla kovimpaan ääneen.
[/quote]
En ole tuo anoppi, mutta kasvatettuani lapsiani noin 18v olen kyllä aika lailla tutustunut heihin ja tiedän, kuka heistä on heikoin, kuka vahvoin, kuka pärjää missä vain ja kuka epäröi. Ei me vanhanaikaiset itse lapsemme hoitaneet äidit olla niin sinisilmäisiä kuin oletetaan.
[/quote]
Mä olen tuo kyseinen anoppi ja juuri kuten sinä jo vastasit. Oma siskonikin sai aikoinaan vanhemmiltani enemmän apua kuin minä, vaikka siskoni olikin parisuhteessa ja moninkerroin varakkaampi kuin minä. Maallinen mammona tai parisuhdekaan ei takaa sitä, että on myös henkisesti vahvempi kuin pienituloinen yksinhuoltajasisarus.
Mulla on hyvät välit omiin lapsiini ja samoin myös siskoni lapsiin. Siskoni miniällekään ei tuota mitään ongelmia pyytää apua minulta, joten miksi tuottaisi omille lapsillenikaan? Kaikki lapseni tietävät, että autan kyllä, kun apuani pyydetään. Ja jokaista olen auttanutkin kutakin tarpeensa mukaisesti. Jos ja kun yksi tarvitsee apua enemmän kuin muut, niin sille ei voi mitään. Onneksi lapseni ymmärtävät tämän eivätkä ole kateellisia toisilleen.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:46"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:42"]
Jos mummu jo melkein 80v., niin olisin kyllä melkein eniten huolissani niistä lapsista. Jos ovat kaikkein kiintyneimpiä mummuunsa ja omat vanhemmat jäävät etäisiksi, niin miten käy, kun mummu kuolee? Tuossa iässä sitä ei enää tiedä onko jäljellä päivä vai 15 vuotta. Jos elää niin pitkään, että molemmat lapset ehtivät aikuisiksi, niin ihan ok, mutta mitäs sitten käy, jos kuolee vuoden päästä? Lasten läheisin ihminen kuolee ja heidät sysätään etäiselle äidille, joka ei välttämättä ole enää ihan ajantasalla lastensa elämässä. Äidin pitäisi ottaa vastuu omista lapsistaan ja opetella uudelleen äidiksi, rakentaa kunnon suhde heihin ja lopulta hakea pois mummolasta asumasta. Sitten lasten elämä ei mene ihan niin pirstaleiksi, kun mummosta aika jättää, vaikka kova pala varmasti tuleekin olemaan.
[/quote]
Höpö höpö. Vaikeissa tilanteissa on melkein aina lapselle parempaa, että sijaiskoti (virallinen tai epävirallinen), on sukulainen tai läheinen, kuin aivan outo. Sukulaiseni on lapsenlapsensa sijaisäiti ja ehdottomasti se on parempi ratkaisu, kuin lapsi olisi sijoitettu outoon sijaiskotiin, missä olisi ollut arpapeliä, mitä siellä olisi odottanut. Jopa silläkin riskillä, että sukulaisnainen sattuu kuolemaan jossain vaiheessa.
[/quote]
Enhän minä puhunutkaan mitään mistään vieraasta sijaisperheestä, enkä sellaista ajatellutkaan missään välissä. Itse sain aloituksesta kuvan, että ap:n käly käyttää omaa äitiään hyväksi ja sysännyt lapset sinne, koska haluaa tehdä uraa ja elää ilman vastuuta (käydä baareissa yms.). Sellaisessa tilanteessa sen lapsen OMAN ÄIDIN sietäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ottaa vastuunsa äitinä. Jos taas on jokin oikeasti niin kurjassa jamassa, että ei pysty hoitamaan lapsiaan (masentunut/narkkari/alkoholisti/tms.), niin asia on tietenkin eri. Silloin mummun pitää saada huoltajuus virallisestikin. Tosin siinäkin tilanteessa kannattaa varmaan miettiä se b-suunnitelma, mitä tapahtuu, jos mummu kuolee ennen kuin lapset ovat täysi-ikäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 08:12"]
Tytär lapsineen varmasti hoitaa myös äitinsä vanhuksena ja hautaan saakka ilman veljiensä apua.
[/quote]
Naulan kantaan!
"Tytär lapsineen varmasti hoitaa myös äitinsä vanhuksena ja hautaan saakka ilman veljiensä apua.
[/quote]
Naulan kantaan!"
Harvassa on nykyään ne miniät, jotka hoitavat iäkästä anopiaan tai käyvät hoitokodissa vierailulla. Kyllä ne ovat tyttäriä. Samoin hautausjärjestelyt jäävät tyttären harteille. Se tietää jokainen joka on paljon vanhusten kanssa tekemisissä esim. hoitokodissa, eipä siellä juuri miniöitä näy.
Miniät astuvat kuvioihin perunkirjoitusvaiheessa tai viimeistään kun on kuolipesän jako.
On se tämä naisen elämä ihmeellistä.
Ensin lapsena ja nuorena vanhemmat määrää mitä saat tehdä, mitä et
Äitinä on elettävä lasten ehdoilla ja taas joutuu miettimään, mitä omia toiveita ja haluja jätän toiseksi, kun lapset menevät etusijalle
Mummona luulet, että vihdoin kun omat lapset on maailmalla, saa tehdä juuri niin kuin haluaa. Mutta ei. Vähintään miniä on määrittelemässä, mikä minulle on hyväksi ja mikä ei ja mitä saan tehdä ja mitä en.
Eikö naiset pääse koskaan holhouksesta eroon. Miehillä on niin paljon helpompaa.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 12:33"]
Harvassa on nykyään ne miniät, jotka hoitavat iäkästä anopiaan tai käyvät hoitokodissa vierailulla. Kyllä ne ovat tyttäriä. Samoin hautausjärjestelyt jäävät tyttären harteille. Se tietää jokainen joka on paljon vanhusten kanssa tekemisissä esim. hoitokodissa, eipä siellä juuri miniöitä näy.
[/quote]
Poikienko ei edes oleteta käyvän vanhojen vanhempiensa luona? Miniänkö se miehensä äitisuhde pitää hoitaa?
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:47"]
Anoppi ja appi ovat ovat miniöiden sylkikuppia oli asia mikä tahansa ja koskaan ne eivät ole miniöiden ja vävyjen mieleen.
Ja mikä näitä miniöitä oikein riivaa, kun he pitävät oikeutenaan sekautua miehensä perheen ja suvun asioihin ja tietävät kaiken, mikä kellekin on parhaaksi ja hyväksi, vaikka heille ei luulisi asiat kuuluvan millään lailla.
Pahimpia ovat perunkirj.tilaisuudet ja pesänjaot, sillä miniät ja vävyt ovat päällepäsmärinä ja yrittävät haastaa riitaa sisarusten välillä, keinoja kaihtamatta. Monet uskotut miehet ja pesänjakajat ovat jopa kieltäneet ulkopuolisten osallistumisen tilaisuuteen ja erityisesti miniöiden. Jopa tuomarit kehottavat sulkemaan pois testamentissä lasten puolisot, juuri riitojen ja epäsovun välttämiseksi, eikä ihme, kun olen lukenut av-palstan mammojen aloituksia.
[/quote]
Minä harvemmin olen nähnyt vävyjen sekaantuvan vaimonsa perheen elämään. Mutta miniät kyllä sekaantuvat miehensä vanhempien ja sisarusten elämään hyvinkin hanakasti.
Meillä ainakin lapsuudenperheessäni vävyt ovat aina auttaneet vanhempiani. Miniöitä ei ole koskaan näkynyt talkoissa tai auttamassa. Mutta apua ja rahaa on kyllä yritetty vaatia.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 12:48"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 12:33"] Harvassa on nykyään ne miniät, jotka hoitavat iäkästä anopiaan tai käyvät hoitokodissa vierailulla. Kyllä ne ovat tyttäriä. Samoin hautausjärjestelyt jäävät tyttären harteille. Se tietää jokainen joka on paljon vanhusten kanssa tekemisissä esim. hoitokodissa, eipä siellä juuri miniöitä näy. [/quote] Poikienko ei edes oleteta käyvän vanhojen vanhempiensa luona? Miniänkö se miehensä äitisuhde pitää hoitaa?
[/quote]
Miniät kiristävät yleensä miehiä sillä, että on katkaistava napanuora ja mies ei saa pitää yhteyttä vanhempiinsa. Täälläkin joka päivä aloituksia, että mun mammanpoika mies soittaa äidilleen monta kertaa viikossa ja käy kotonaa. Minun pitää panna stoppi tälle, sillä minä olen ykkösnainen miehen elämässä. Katkaiskoot napanuoran kotiinsa ja miehen vanhemmille ei mennä jouluksi, koska siellä ei ole oikea joulu, kuten minun kotonani. Jos jos mies ei suostu, en anna sille piparia.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:39"]
Minä olen anoppi ja olipa sitten suosimista tai ei, tuen sitä lapsistani eniten, joka eniten tukeani tarvitsee. Niiden lasteni, jotka eivät tukeani tarvitse, kohdalla olen onnistunut kasvatuksessa paremmin ja siitä olen iloinen. Yhtä rakkaita kaikki lapseni minulle kuitenkin ovat.
[/quote]
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mistä anoppina ja äitinä päättelet jonkun lapsistasi "tarvitsevan eniten tukeasi"? Mitkä ovat ne merkit, josta voit tällaisen päätelmän tehdä? Otatko huomioon esim. lastesi luonne-erot: joku lapsista saattaa liioitella asioitaan ja joku taas salaa ne?
Esim. oma mieheni on luonteeltaan sellainen, ettei kerro ongelmiaan kenellekään, ei erityisesti vanhemmilleen, vaan haluaa loppuun saakka tulla omillaan toimeen. Ongelmat ovat olleet todella suuria, mutta kukaan ei tiedä niistä kun mies puree hammasta ja vaikenee taakkansa alla. On ollut terveysongelmia, on ollut talousongelmia, on ollut työttömyyttä, ollaan jouduttu myymään asunto ja muuttamaan pienempään jne. Haluaa pärjätä ja auttaa aina muita.
Kun taas mieheni siskolla menee kaikki loistavasti. On hyväpaikkainen työ ja yläluokkainen elämä, jota anoppi tukee kaikilla tavoilla. Ainoana erona se, että tämä sisko valittaa ja narisee jatkuvasti äidilleen elämänsä pieniäkin ongelmia, tästä syystä anoppi yksinkertaisena kansanihmisenä kai olettaa hänen "tarvitsevan apua eniten".
Tytär on kuin ahne, kyltymätön käenpoikanen, joka sysää veljensä pesästä ulos huutamalla kovimpaan ääneen.