Anoppi suosii aikuista tytärtään

Mitään yksityiskohtia ei ole muuteltu, vaikka tilanne välillä uskomattomalta itsestä vaikuttaakin. :) Jos käly käy lukemassa, niin hyvä vain. Jos vaikka tuntisi piston sisällään. Hänelle on hankala puhua, välit ovat veljiinsä asiallisen viileät. Olemme mieheni kanssa yrittäneet äidilleen puhua juuri sen jaksamisen vuoksi. Mamma sanoo, että kertoo jos ei jaksa. Mutta mitä olen asiaa seuraillut vuosien saatossa, tämänkaltaiset tilanteet tuntuvat olevan yllättävän yleisiä.... -ap

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 09:48"]Voi pyhä sylvi näitä tämän päivän miniöitä! Oletko koskaan kuullut itsemääräämisoikeudesta, myös anoppisi nauttii itsemääräämisoikeutta ja osaa päättää omat asiansa, ilman siihen miniän puuttumista, eikä siihen tarvita edes miniän lupaa, joka on tullut perheeseen ja sukuun vain avioliiton kautta, eikä ole samaa sukua ja verta.

IHanko valvontakameran olet käynyt salaa laittamassa, kun tiedät noin hyvin tyttären ja äidin asiat. Taidat olla vain kateellinen ja kärkkymässä vain anopin rahoja ja muuta hyvää.
[/quote]
No jo minä mietinkin että pitkään tää kateelliisuuskortti viipyikin! Asetelma kuitenkin näinkin mehevä kuin anoppi-tytär-miniä ;)

Noin se menee. Miehelläni kaksi siskoa. Mies lähtenyt 18-vuotiaana kotoa, siskot roikkuneet nelikymppisiksi. Meitä on valjastettu "auttamaan" siskojen kanssa monin tavoin. 

Härskeimpiä juttuja oli se, kun anoppi ehdotti, että ostaisimme appivanhemmille talon, jonka sitten heidän kuoltuaan "perisi,me" - toki yhdessä tyttärien kanssa.

30 vuoden aikana sain yhden lahjan anopilta. Se oli lehtitilauksen ilmaislahjakalenteri, johon olw kirjattu kaikki anopin suuren suvun merkkipäivät. Olin kuulemma laiminlyönyt muistamisiet. Itse lehti oli tilattu tyttärelle.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 09:48"]

Mitään yksityiskohtia ei ole muuteltu, vaikka tilanne välillä uskomattomalta itsestä vaikuttaakin. :) Jos käly käy lukemassa, niin hyvä vain. Jos vaikka tuntisi piston sisällään. Hänelle on hankala puhua, välit ovat veljiinsä asiallisen viileät. Olemme mieheni kanssa yrittäneet äidilleen puhua juuri sen jaksamisen vuoksi. Mamma sanoo, että kertoo jos ei jaksa. Mutta mitä olen asiaa seuraillut vuosien saatossa, tämänkaltaiset tilanteet tuntuvat olevan yllättävän yleisiä.... -ap

[/quote]

Minulla on todella lämpimät välit kahteen siskooni, ja silti en ole halunnut kertoa heille sairaudestani, vain vanhempani tietävät. Minäkin alan kallistua sille kannalle, ettet ehkä tiedä tilanteesta kaikkea. Ikinä, ei ikinä pidä moittia ketään, vaikka olisi kuinka läheinen ihminen, sillä et voi tietää mitä kaikkea hän jättää kertomatta. Usko pois, minä tiedän tämän ihan konkreettisesti, kun olen itse tuo joka ei halua kertoa. Toisten haukkuminen on niin yleistä nykyisin ja yleensä kuitenkin ollaan vailla parempaa tietoa.

Jos ei ole kiinnostunut on välinpitämätön ja ylenkatsova, jos välittää on rahojen perässä. Sellaisia rahoja ei ole, joiden perässä olisi edes mahdollista juosta.

Kuten sanottua, käyn anopilla viikottain, olen siksi tilanteen tasalla. Olen siinä ymmärryksessä, että olemme aika hyvin toistemme tilanteiden tasalla, mutta tietysti jotain luurankojakin voi kaapeissa lymyillä. Tilanne on kyllä ollut kuulemma aina tämä, pojat olleet vähän sivustakatsojia. Tytär osaa syyllistää ja uhriutua, äitinsä kokee, että hänen täytyy pelastaa. Hienoa sinänsä, mutta asiat ovat vain pikku hiljaa menneet ihan övereiksi. Arvostan siis suuresti mitä anoppini tyttärensä eteen tekee, mutta normaaliuden rajat on ylitetty kauan sitten ja mieheni ja veljensä selvästi ovat tilanteesta kärsineet.

Halusin vain jakaa ajatuksia muiden samankaltaisessa tilanteessa luovivien. Minulla on hyvät välit anoppiini ja toivon kälyllekin kaikkea hyvää. Ero oli vaikea, ja tarvitsi apua. Mutta nyt vaihde on vähän jäänyt päälle. -ap

En tiedä, onko sinulla miniänä enää mitään aihetta mihinkään "toimiin" tuossa asetelmassa. Anoppisi on luvannut, että kertoo kyllä jos jaksamisen kanssa on ongelmia. Siihen sinun on nyt kyllä luotettava, älä puutu heidän asioihinsa enempää. Jos tilanne on mammallekin ok, miksi ihmeessä sinä enää sohlaat siinä välissä? Kannattaa varmaan antaa olla, ei tuo sinulle oikeastaan edes kuulu. Miehellesi ehkä, mutta jos mamma on sanonut asioiden olevan ok niin kyllä sen pitäisi riittää.

"Mitään yksityiskohtia ei ole muuteltu, vaikka tilanne välillä uskomattomalta itsestä vaikuttaakin. :) Jos käly käy lukemassa, niin hyvä vain. Jos vaikka tuntisi piston sisällään. Hänelle on hankala puhua, välit ovat veljiinsä asiallisen viileät. Olemme mieheni kanssa yrittäneet äidilleen puhua juuri sen jaksamisen vuoksi. Mamma sanoo, että kertoo jos ei jaksa. Mutta mitä olen asiaa seuraillut vuosien saatossa, tämänkaltaiset tilanteet tuntuvat olevan yllättävän yleisiä.... -ap"

Nyt kun olet kerran aloittanut, kerro myös se mitallin toinen puoli julkisuuden riepoteltavaksi ja av-mammojen riemuksi!!!!! Anoppisihan ei ymmärrä itse mitään.

Juu, ihan totta paljon olette jo puhuneet "anopin jaksamisen vuoksi" ja motiivit siihen löytyy aivan muualta.

No kyllä tuo minusta aika erikoiselta tilanteelta kuulostaa. Ja erikoiselta kuulostaa myös se, että monet tässä äitiä puolustelevat. Lasten tilanne tässä mietiyttää, sillä vaikka arki varmasti sujuukin, varmasti heidän mieltään joskus painaa kysymys siitä, miksi äiti valitsi uran tyystin heidän ylitseen. 

Äidit ja aikuiset tyttäret ovat jännä juttu kyllä. Omalla anopillani on 4 lasta. Kaksi tytärtä, kaksi poikaa. Pojistaan on kasvattanut varsin yhteiskuntakelpoiset henkilöt. Molemmilla hyvät koulutukset, ovat tottuneet tekemään töitä elättääkseen itsensä ja perheensä. Niin, molemmilla vaimo ja lapsiakin. Tyttäret taas ovat kyllä opiskelleet pitkälle, mutta töitä eivät ole tehneet ennenkuin kolmekymppisinä. Tyttärillä on ollut rinnakkaiskortti äidin Visa-korttiin vielä, kun vakinainen työpaikkakin on ollut olemassa. Äidin luokse kun menevät, äiti pesee pyykit ja matot, tekee ruoat ja passaa. Pysyvää parisuhdetta ei ole ollut kummallakaan. No nämä tyttäret  kyllä varmasti hoitavat äitiänsä, kun sen aika tulee (siitä ei oikeasti ole epäilystäkään). Mutta olen miettinyt, miten niin eritavalla on samassa perheessä kasvatettu pojat ja tytöt.  

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 14:39"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:39"]Minä olen anoppi ja olipa sitten suosimista tai ei, tuen sitä lapsistani eniten, joka eniten tukeani tarvitsee. Niiden lasteni, jotka eivät tukeani tarvitse, kohdalla olen onnistunut kasvatuksessa paremmin ja siitä olen iloinen. Yhtä rakkaita kaikki lapseni minulle kuitenkin ovat.  [/quot

Minä taas äitinä ja anoppina pidän tärkeänä sitä, että kaikkia lapsia ja lasten lapsia kohtelen tasapuolisesti. Jos autan yhtä, on mielestäni oikeudenmukaista, että toiset saavat yhtälaisesti. Minusta on törkeää osoittaa huomiota, rahallista tai aikaa vain sille, joka sitä eniten tarvitsee. Tähän lisään vielä että yksi lapsistani on erityislapsi, joka pakolla vaatii enemmän huomiota. Yritän silti varmistaa että muut lapset eivät ole jääneet tuntemaan itseään varjoon."

Todellisuudessa vain harvat tuohon pystyvät, koska jokaisella on erilaiset elämäntilanteen, en ainakaan itse pysty tarjoamaan omille lapselleni tai heidän lapsilleen.

Silloin kun tyttäreni oli kolmen pienen lapsen äiti (kotiäiti) olin täysillä vielä mukana työelämässä ja sen  lisäksi hoidin iäkästä äitiäni ja osittain myös appivanhempiani, ettei aikaa liiemmin jäänyt lastenlapseni hoitoon, kun oma terveyskin reistaili. Tosin tyttäreni ei koskaan ole ollut moksiskaan, vaikka hän omien lastensa lisäksi auttoi paljon vielä mummujen ja papan hoidossa ja lisäksi piti lähes 10-vuotta kesäpaikkamme kunnossa miehensä kanssa, muitten vain siellä oleskellessa. Nyt kun aikaa olisi, lastenlapset ovat jo murrosikäisiä ja huomaan jo heidänkin autttavan minua.

Poikani on ollut "vapaa-matkustaja", koska hän on aina asunut tuhansien kilometrien päässä ja käy vain kerran pari vuodessa ja on vasta perustamassa nyt perhettä ja muuttavat piakkoin samaan kaupunkiin ja mahdollisesti tarvitsevat lapsille hoitoapua, jota voin myös heille tarjota, kun en enää ole työelämässä ja vanhukset eivät enää ole enää tässä ajassa.

Saas nähdä millaisen sodan tästä tytär nostaa, kun autan hänen veljeään lastenhoitopuuhissa ja eikä isovanhemmat auttaneet kun hän itse oli pienten lasten äiti. Siinä todella on oikeudenmukaisuus kaukana ja myös taloudellinen tuki, kun isovanhemmat ovat työssä, niin rahaakin on enemmän käytössä kuin eläkeläisenä. 

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 15:55"]Minä taas äitinä ja anoppina pidän tärkeänä sitä, että kaikkia lapsia ja lasten lapsia kohtelen tasapuolisesti. Jos autan yhtä, on mielestäni oikeudenmukaista, että toiset saavat yhtälaisesti. Minusta on törkeää osoittaa huomiota, rahallista tai aikaa vain sille, joka sitä eniten tarvitsee. Tähän lisään vielä että yksi lapsistani on erityislapsi, joka pakolla vaatii enemmän huomiota. Yritän silti varmistaa että muut lapset eivät ole jääneet tuntemaan itseään varjoon.
[/quote]
Ihanaa huomata, että järkeviä ja reiluja mummoja ja vanhempia on. Ja kyllä me aikuiset lapset toivon mukaan ymmärretään, ettei huomio voi olla kaikille samanlaista ja millilleen sama määrä. Mutta sitä, että edes parhaansa mukaan PYRITÄÄN tasapuolisuuteen, osataan kyllä arvostaa. Silloin ei edes synny sellaista räikeää eriarvoisuutta, mitä aloituksessakin kuvataan.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 11:42"]Jos mummu jo melkein 80v., niin olisin kyllä melkein eniten huolissani niistä lapsista. Jos ovat kaikkein kiintyneimpiä mummuunsa ja omat vanhemmat jäävät etäisiksi, niin miten käy, kun mummu kuolee? Tuossa iässä sitä ei enää tiedä onko jäljellä päivä vai 15 vuotta. Jos elää niin pitkään, että molemmat lapset ehtivät aikuisiksi, niin ihan ok, mutta mitäs sitten käy, jos kuolee vuoden päästä? Lasten läheisin ihminen kuolee ja heidät sysätään etäiselle äidille, joka ei välttämättä ole enää ihan ajantasalla lastensa elämässä. Äidin pitäisi ottaa vastuu omista lapsistaan ja opetella uudelleen äidiksi, rakentaa kunnon suhde heihin ja lopulta hakea pois mummolasta asumasta. Sitten lasten elämä ei mene ihan niin pirstaleiksi, kun mummosta aika jättää, vaikka kova pala varmasti tuleekin olemaan.
[/quote]
Munkin mielestä tää on se ongelma mikä tuossa tilanteessa on. Toki me jokainen voidaan kuilla vaikka huomenna. Mutta noilla lapsilla se läheisimmän ihmisen kuiolema on huomattavasti todennäköisempää kuin muilla ikäisillään. Siitä voi seurata lapsille kaikenlaista ongelmaa, vähintäänkin tulinen murrosikä.

"No tämäpä oli mielenkiintoinen tulkinta eräältä tytärtään selvästikin suosivalta äiti-anopilta, kiitos. Paljastit enemmän omasta tilanteestasi ja asenteestasi kuin ehkä itsekään ymmärsit. Olen tuon elävän elämän esimerkin kirjoittaja enkä tiedä, miten esim. aivokasvain on itseaiheutettu ja seurausta vastoin vanhempien neuvoja elämisestä. Mutta sinä sen sellaiseksi saat käännettyä, pääasia että yhtä tiettyä lasta suositaan ihan millä perusteella tahansa.

Käsittämätön logiikka myös se, että autetaan sitä vähiten apua tarvitsevaa. Siis mitä ihmettä?! Eniten apua tarvitseva onkin lopulta parhaimmassa tilanteessa oleva ja se, jolla objektiivisestikin tarkasteltuna menee huonoiten ja jolla on vaikeinta, saa pärjätä ilman äitinsä tukea ja apua?  Käsittämätön logiikka ja todella kaukana omista kasvatusmetodeistani.

Itse tulevana anoppina ja jonakin päivänä aikuisten lasteni äitinä olen kyllä itse ajatellut auttaa ihan jokaista lastani, en vain sitä parhaimmassa tilanteessa ja asemassa olevaa."

 
Oikeudenmukaisuus on kyllä ihan muuta ja jo pienikin lapsi ymmärtää, jos vanhemmat kertovat eriarvoisesta maailmasta, ainakin minulle se on ollut pienestä pitäen itsestään selvää, että isovanhemmat kohtelivat lastenlapsiaan eriarvoisesti, johtuen perheiden erilaisesta varallisuudesta ja toimeentulosta.
 
Ei ainakaan meillä kukaan pahoittanut mieltään, vaan päinvastoin,  kun isovanhempani ostivat joillekin serkuille isommat joulu-tai synttärilahjat tai ottivat mukaan serkkuni lomamatkalle, jos heidän vanhempansa olivat vähävaraisia tai yksinhuoltajia. Ja se vähensi myös omaa syyllisyyden tunnetta, vaikka emme olleet mukana heidän lomamatkoilla ja aina saimme vaatimattomat lahjat, eikä se ole vähentänyt isovanhempiemme rakkautta meitä kohtaan.
 
Ja samaa perinnettä jatkan myös omiin sukulais- ja kummilapsiin. Ovat todella eriarvoisessa asemassa lahjojen suhteen, riippuen täysin perheen varallisuudesta ja tuloista.

"Ei anopin ja miniänkään kemiat aina kohtaa. Minulla itselläni on ihan mukava anoppi, mutta ei niin hirveästi olla tekemisissä. Anoppi on kyllä aina minun puolella jos miehen(siis hänen poikansa) kanssa tulee jostain vääntöä. Silti anopilla on ihan toisenlaiset välit ainoaan tyttäreensä kuin yhteenkään meistä miniöistä(3 miniää). Anoppia en siitä osaa moittia, on kyllä aina kiltti meille . Mutta oma tytär on oma tytär. Ja jos ajattelen omaa aitiäni, niin kyllä ne miniät hänelle aika vieraiksi jäivät vaikka niille aina ystävällinen oli. Kyllähän me omat tyttäret oltiin paljon läheisempiä joka asiassa. Mutta ei äiti kyllä veljien perheitä mitenkään syrjinyt, vaikka miniät vieraiksi jäikin. Samoten oma anoppi ei kyllä mitenkään syrji poikiensa perheitä, vaikka oma tytär selvästi läheisin onkin."

Ja omalle tyttärelle voi sanoa ihan suoraan ja laittaa  ojennukseen, jos holhous menee liian pitkälle tai miten mummon tulisi elää. Se on kyllä helppoa ja mutkatonta, puolin ja toisin.

Toista on miniän kohdalla, sitä on osattava laittaa kieli keskelle suuta, ettei miniä loukkaantuisi ja oma poika saisi kuraa niskaansa, äidin takia, puhumattakaan näkeekö sen jälkeen koskaan lastenlapsiaan. Sitä on kuin puun ja kuoren välissä.

Sen tulette vielä av-mammat itse huomaamaa, jos teillä on poikalapsia.

Meillä iso-vanhemmat varaavat saman summan kaikkien lapsien lahjoja varten. Ei kai se lapsen vika ole, jos vanhempien taloudellinen tilanne on erilainen. Kyllä kaikki lapset ansaitsevat samalla tavalla huomiota, oli vanhempien lähtökohdat minkälaiset tahansa.

Toista tytärtäni olen auttanut rahallisesti vähän aikaa, mutta tämän huomioin kahden muun lapsen perinnössä. Tästä on sovittu ihan tämän tyttärenkin kanssa.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:03"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 14:39"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:39"]Minä olen anoppi ja olipa sitten suosimista tai ei, tuen sitä lapsistani eniten, joka eniten tukeani tarvitsee. Niiden lasteni, jotka eivät tukeani tarvitse, kohdalla olen onnistunut kasvatuksessa paremmin ja siitä olen iloinen. Yhtä rakkaita kaikki lapseni minulle kuitenkin ovat.  [/quot

Minä taas äitinä ja anoppina pidän tärkeänä sitä, että kaikkia lapsia ja lasten lapsia kohtelen tasapuolisesti. Jos autan yhtä, on mielestäni oikeudenmukaista, että toiset saavat yhtälaisesti. Minusta on törkeää osoittaa huomiota, rahallista tai aikaa vain sille, joka sitä eniten tarvitsee. Tähän lisään vielä että yksi lapsistani on erityislapsi, joka pakolla vaatii enemmän huomiota. Yritän silti varmistaa että muut lapset eivät ole jääneet tuntemaan itseään varjoon."

Todellisuudessa vain harvat tuohon pystyvät, koska jokaisella on erilaiset elämäntilanteen, en ainakaan itse pysty tarjoamaan omille lapselleni tai heidän lapsilleen.

Silloin kun tyttäreni oli kolmen pienen lapsen äiti (kotiäiti) olin täysillä vielä mukana työelämässä ja sen  lisäksi hoidin iäkästä äitiäni ja osittain myös appivanhempiani, ettei aikaa liiemmin jäänyt lastenlapseni hoitoon, kun oma terveyskin reistaili. Tosin tyttäreni ei koskaan ole ollut moksiskaan, vaikka hän omien lastensa lisäksi auttoi paljon vielä mummujen ja papan hoidossa ja lisäksi piti lähes 10-vuotta kesäpaikkamme kunnossa miehensä kanssa, muitten vain siellä oleskellessa. Nyt kun aikaa olisi, lastenlapset ovat jo murrosikäisiä ja huomaan jo heidänkin autttavan minua.

Poikani on ollut "vapaa-matkustaja", koska hän on aina asunut tuhansien kilometrien päässä ja käy vain kerran pari vuodessa ja on vasta perustamassa nyt perhettä ja muuttavat piakkoin samaan kaupunkiin ja mahdollisesti tarvitsevat lapsille hoitoapua, jota voin myös heille tarjota, kun en enää ole työelämässä ja vanhukset eivät enää ole enää tässä ajassa.

Saas nähdä millaisen sodan tästä tytär nostaa, kun autan hänen veljeään lastenhoitopuuhissa ja eikä isovanhemmat auttaneet kun hän itse oli pienten lasten äiti. Siinä todella on oikeudenmukaisuus kaukana ja myös taloudellinen tuki, kun isovanhemmat ovat työssä, niin rahaakin on enemmän käytössä kuin eläkeläisenä. 

[/quote]

meillä vanhemmat auttoivat myös isoa siskoani enemmän lastenhoidossa, kuin minua. Syy, koska oli tullut jo sairauksia ja eivät kyenneet. Ei ole herättänyt katkeruutta meidän sisarusten välillä.

Miehen äiti on hoitanut miehen siskon lasta enemmän, kuin meidän. Syy, koska sisko oli yh ja oli koulut vielä kesken. Me pärjäsimme hyvin omillamme. Ei ole herättänyt katkeruutta. Olemme siskon kanssa hyvissä väleissä

Tästä ketjusta näkee, että omat sisarukset harvoin ovat kateellisia, jos joku lapsista on saanut tukea enemmän. Ainoita kateellisia ja viivatikulla oikeudenmukaisuutta jakavia ovat miniät, jotka laskevat mittatikulla, saako miehen sisko enemmän, kuin he.

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 09:55"][quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 09:48"]

Mitään yksityiskohtia ei ole muuteltu, vaikka tilanne välillä uskomattomalta itsestä vaikuttaakin. :) Jos käly käy lukemassa, niin hyvä vain. Jos vaikka tuntisi piston sisällään. Hänelle on hankala puhua, välit ovat veljiinsä asiallisen viileät. Olemme mieheni kanssa yrittäneet äidilleen puhua juuri sen jaksamisen vuoksi. Mamma sanoo, että kertoo jos ei jaksa. Mutta mitä olen asiaa seuraillut vuosien saatossa, tämänkaltaiset tilanteet tuntuvat olevan yllättävän yleisiä.... -ap

[/quote]

Minulla on todella lämpimät välit kahteen siskooni, ja silti en ole halunnut kertoa heille sairaudestani, vain vanhempani tietävät. Minäkin alan kallistua sille kannalle, ettet ehkä tiedä tilanteesta kaikkea. Ikinä, ei ikinä pidä moittia ketään, vaikka olisi kuinka läheinen ihminen, sillä et voi tietää mitä kaikkea hän jättää kertomatta. Usko pois, minä tiedän tämän ihan konkreettisesti, kun olen itse tuo joka ei halua kertoa. Toisten haukkuminen on niin yleistä nykyisin ja yleensä kuitenkin ollaan vailla parempaa tietoa.
[/quote]
No vaikka olisi mikä sairaus mutta jos jaksaa käydä töissä, hillua baareissa ja matkustella niin luulisi kyllä jaksavan hoitaa ne omat lapsensakin...

Kiitos monille ajatuksiaan jakaneille. Varsinkin niille, jotka pysyivät asiassakin. :) Ei tästä taideta saada leivottua kuin anoppi-miniä-käly-kateellisuus keskustelua. Itse asia hukkui ennakkoluulojen alle.

Toivon, että itse pystyn omille lapsilleni paremmin tasapuolisuutta jakamaan. Ja en ole tilanteeseen yrittänyt sen enempää puuttua, huolestuneena vain seuraan sivusta. -ap

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 10:13"]

[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 09:55"][quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 09:48"] Mitään yksityiskohtia ei ole muuteltu, vaikka tilanne välillä uskomattomalta itsestä vaikuttaakin. :) Jos käly käy lukemassa, niin hyvä vain. Jos vaikka tuntisi piston sisällään. Hänelle on hankala puhua, välit ovat veljiinsä asiallisen viileät. Olemme mieheni kanssa yrittäneet äidilleen puhua juuri sen jaksamisen vuoksi. Mamma sanoo, että kertoo jos ei jaksa. Mutta mitä olen asiaa seuraillut vuosien saatossa, tämänkaltaiset tilanteet tuntuvat olevan yllättävän yleisiä.... -ap [/quote] Minulla on todella lämpimät välit kahteen siskooni, ja silti en ole halunnut kertoa heille sairaudestani, vain vanhempani tietävät. Minäkin alan kallistua sille kannalle, ettet ehkä tiedä tilanteesta kaikkea. Ikinä, ei ikinä pidä moittia ketään, vaikka olisi kuinka läheinen ihminen, sillä et voi tietää mitä kaikkea hän jättää kertomatta. Usko pois, minä tiedän tämän ihan konkreettisesti, kun olen itse tuo joka ei halua kertoa. Toisten haukkuminen on niin yleistä nykyisin ja yleensä kuitenkin ollaan vailla parempaa tietoa. [/quote] No vaikka olisi mikä sairaus mutta jos jaksaa käydä töissä, hillua baareissa ja matkustella niin luulisi kyllä jaksavan hoitaa ne omat lapsensakin...

[/quote]

Mutta eihän tässä tarvitse olla kyseessä mikään sairaus... Pointtini oli vaan siinä, ettei toisten asioita välttämättä tiedä. Kyse voi olla ihan mistä tahansa, omalla kohdallani "salaisuus" vaan sattuu olemaan sairaus. Voi että tätä ratakiskon vääntämistä tällä palstalla!

Asia joka ei sinulle edes kuulu. Anna olla ja elä omaa elämääsi