Onko sinulla jokin suuri salaisuus?
Mitä ei ehkä voi kertoa kellekään? No minä voin aloittaa! Olen ihan tavallinen, melko menestyvä yrittäjä. Kun minua katsoo ei voi ehkä uskoa, että minulla on maksuhäiriömerkintä. Eikä sitä kyllä viitsi kauheasti ihmisille huudella. Mites teillä?
Kommentit (217)
Murhasin vahingossa Kennedyn!
Asuttiin silloin Dallasissa Yhdysvalloissa ja olin 10-vuotias. Sain harjoitella pihalla ampumista isän pienoiskiväärillä. Tähtäsin pihan perällä olevaan puuhun, mutta luoti suhahtikin ohi ja kohta kuului sireenien ulvontaa. Juoksin sisälle ja itkin. Avasin television ja näin kuinka Presidenttiä vietiin sairaalaan. Tiesin samantien mitä oli käynyt. Anteeksi!
Olen varattu, kiltin tytön maineessa oleva nainen.
Himoan yhtä huonomaineista ex-rikollista julkisuuden henkilöä. Katselen hänen kuviaan ja tyydytän itseäni. Olen myös henkisesti ihastunut tähän mieheen.
Olen harrastanut seksiä maailmankuulun musiikkiyhtyeen varastun basistin kanssa.
Harrastan silloin tällöin seksiä varatun suomalaisen pinnalla olevan muusikon kanssa. Olen yrittänyt lopettaa suhdetta, mutta lankean kerta toisensa jälkeen. Hän ottaa sinnikkäästi yhteyttä. Tietysti voisin vaihtaa yhteystiedot, mutta sisimmässäni kai haluan pysyä häneen yhteydessä.
Olen harrastanut seksiä varatun personaltrainerini kanssa.
En koe mitään omantunnontuskia. :(
Jatkan myöhemmin listaani, se on pitkä!
Kiitos kun sain avautua.
Minulla ei ole yhtään salaisuutta mitä joku ei tietäisi.
Pahin salaisuus, jota kukaan perheen ulkopuoleinen ei tiedä, on läpikäyty vakava masennus. Olen tehnyt sen kourissa kiltisti työni ja sairastanut vapaalla. Ihmiset lähinnä pitivät minua tyhmänä ja outona, vaikka se on se masennus joka sai mut epäsosiaaliseksi. Kaveritkin katosi masennuksen aikana. Ensiksi katosi se jolle kerroin pahasta mielestä ja lopulta muutkin, kun en jaksanut pitää yhteyttä. En todellakaan kuormittanut masennuksellani toisia paljon. Sekin joka katosi oli minulle usein valittanut pahaa mieltään.
Nyt elän päivä kerrallaan ja toivon löytäväni vielä 36 vuotiaana oikeita aitoja ystäviä joille voin kertoa kaikkea itsestäni ilman, että katoavat...
Olen terveenä kuullut monelta taholta siitä kuinka hyvä tyyppi olen... Aika jännä, että melko yksin saan tässä maailmassa silti olla.
Minulla on nykyisessä elämässäni aika rankka ystäväpiiri, minut tunnetaan ns kovana kundina. Kukaan täällä päin Suomea ei tiedä, että olin joskus nainen.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 10:34"]Voisin kertoa eräästä henkilöstä, joka varmaan tulee tulevaisuudessa vaikuttamaan teidänkin elämiinne, aika paljonkin kaikenlaista mutta en kerro koska sillä ei olisi mitään vaikutusta. Saatanan lampaat.
[/quote]
Kerrotko, jos pääset suoraan kertoon?
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 17:30"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 10:34"]Voisin kertoa eräästä henkilöstä, joka varmaan tulee tulevaisuudessa vaikuttamaan teidänkin elämiinne, aika paljonkin kaikenlaista mutta en kerro koska sillä ei olisi mitään vaikutusta. Saatanan lampaat. [/quote] Kerrotko, jos pääset suoraan kertoon?
[/quote]
täh?
Olen ollut väkivaltainen puolisoani kohtaan. Ihan lyönyt. Minä siis olen nainen, hän on mies. Minua oksettaa, en uskalla edes ajatella asiaa, niin suurta häpeää ja syyllisyyttä kannan. Olen ollut myös tarpeettoman kovakourainen koiraani kohtaan. Nyt on mennyt jo pari vuotta paremmin, mutta tässä on suurin syy sille, etten uskalla hankkia lapsia. Miehen kanssa olen edelleen, mutten tiedä onko siinä järkeä. Ei kai tuollaista voi unohtaa? Itse ainakin inhoan itseäni. Kunpa mies olisi edes joskus mäjäyttänyt takaisin, mutta ei.
Olen itse lähemmäs 30-vuotias. Erosin avomiehestäni 6 vuoden suhteen jälkeen ja melkein heti sen jälkeen päädyin paneskelemaan naapurin teinipoikaa (on kuitenkin jo yli 16-vuotias). Meillä on ollut seksisuhde tämän naapurinpojan kanssa jo melkein vuoden. Käyn treffeillä ikäisteni miesten kanssa, mutta sitten harrastan rivoa seksiä ton nuorikon kanssa. Ei mua edes kiinnosta muut, vaikka en kyllä niinkään haaveile mistään vakavammasta hänenkään kanssaan. Juttu kaatuisi viimeistään siihen, että hänen vanhempansa saisivat tietää, eivät välttämättä tykkäisi.
Tästä jutusta eivät tiedä muut kuin minä ja tuo naapuri, ja nyt av.
Suurin salaisuuteni lienee se että haen "salaa" lääkikseen ja se on isoin tavoitteeni tällä hetkellä. Ei siis mitään synkkää (:D) mutta tähän liittyy se että olen valehdellut kerta toisensa jälkeen kavereille siitä mitä teen kun ei keväällä ollut aikaa tavata. Joo, laskin vaan ja pänttäsin. En vain halua kertoa, pelkään etten koskaan pääse ja jos kaikki tsemppaisivat pääsyssä niin hermostuisin vielä enemmän. Kyse on siitä että olen jopa kehittynyt hyväksi valehtelijaksi ja se tekee olon tosi paskamaiseksi.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 18:02"]
Olen oikeasti komea, vaikka kaikki luulevat rumaksi.
[/quote]Tää oli hauska
Olen todella väsynyt henkisesti. Ja välillä tulee romahduksia. Välillä taas olen vahvempi kuin koskaan. Mutta pelkään sitä toista ääripäätä.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 00:01"]Mulla on ollu 25 seksikumppania. Jos joku kysyy, valehtelen että joku kymmenisen.
[/quote]
Mulla on ollut yli 100. Kukaan ei ole koskaan kysynyt mitään enkä minäkään kysele toisten kumppaneita. Toimi määrä kertyy äkkiä 10 vuoden aikana, suurinpiirtein kerran kuussa joku.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 18:08"]
Olen itse lähemmäs 30-vuotias. Erosin avomiehestäni 6 vuoden suhteen jälkeen ja melkein heti sen jälkeen päädyin paneskelemaan naapurin teinipoikaa (on kuitenkin jo yli 16-vuotias). Meillä on ollut seksisuhde tämän naapurinpojan kanssa jo melkein vuoden. Käyn treffeillä ikäisteni miesten kanssa, mutta sitten harrastan rivoa seksiä ton nuorikon kanssa. Ei mua edes kiinnosta muut, vaikka en kyllä niinkään haaveile mistään vakavammasta hänenkään kanssaan. Juttu kaatuisi viimeistään siihen, että hänen vanhempansa saisivat tietää, eivät välttämättä tykkäisi.
Tästä jutusta eivät tiedä muut kuin minä ja tuo naapuri, ja nyt av.
[/quote]
Ootte siis suunnilleen 28 v ja 18 v.? Mikäs siinä, seksi on varmasti villiä ja hyvää, jos pojalla on jo sen verran kestävyyttä, ettei tule alle minuutissa. Tai sitten säkin saat tosi nopeasti.
Jos olisin vapaa, alkaisin varmasti seksisuhteeseen jonkun nuoren kollin kanssa (jos sellaisen saisin). Seurustelusuhteeseen en sellaista ottaisi.
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 12:27"]
Mietin itsemurhaa päivittäin. Minulla on puolivuotias vauva ja kaikki päällisin puolin hyvin.
[/quote]Kannattaisiko hakeutua hoitoon? Vai onko kulissit pidettävä?
Minulla oli riippuvuus rauhoittaviin ja unilääkkeisiin. Olin vieroituksessa psykiatrisella osastolla ja pääsin niistä irti. Vähitellen tilalle astui alkoholiriippuvuus.
Olen sairastanut anoreksiaa nuorena.