Pelottavinta, mitä sinulle on tapahtunut yksin ollessasi?

Meinasin tukehtua ruokaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin 40-v naisena eron jälkeen jossain mielenhäiriössä asumaan yksin vieraalle maaseudulle syrjäiseen omakotitaloon.

Ensimmäiset viikot sujuivat ongelmitta paikkoja kuntoon laitellen ja pihapiiriin tutustuen.

Sitten tuli ensimmäinen yö, kun havahduin siihen, että pihalla liikutaan. Puhetta ei kuulunut, mutta kolistelua, rasahduksia ja puskien rahinaa. Hiivin paniikissa alakertaan ja kurkin ikkunoiden raoista, mutten nähnyt ketään. Soittelin myös poliisille, mutta totesivat olevansa tunnin ajomatkan päässä ja koska mitään akuuttia hätää ei ole, eivät lähde tulemaan paikalle. Aamulla havaitsin pihalla noin koon 46 saappaan jäljet.

Pariin päivään ei tapahtunut mitään ja ehdin aloittaa työt uudella paikkakunnalla.

Iltahämärissä kotiin töistä tultuani huomasin kuitenkin jälleen uusia isoja jalan jälkiä pihan savimaassa, aivan talon nurkalla. Siirryin nopeasti sisään ja sisällä huomasin, että muutamaa tavaraa siellä oli siirrelty, mitään murtojälkiä ei kuitenkaan löytynyt. Nyt poliisit pyörähtivät paikalla, mutta koska murtojälkiä ei ollut, taisin saada hullun/hysteerikon leiman otsaani.

Seuraavien viikkojen aikana olin ajoittain ilta/yöaikaan kuulevinani rasahduksia/tömähdyksiä pihamaalta, mutta jalanjälkiä en nähnyt. Toisinaan iltaisin iski sellainen rintaa/kurkkua kiristävä tunne esimerkiksi keittiössä touhutessa, kun tuntui, että joku tarkkailee minua ulkoa pimeydestä. Aloin olemaan kotona aina verhot kiinni.

Eräänä yönä heräsin jymähdykseen, aivan kuin ulko-ovi olisi paiskattu voimalla kiinni. Sydämeni jyskytti tuhatta ja sataa ja tuntui etten saa paniikiltani henkeä. Soitin häkeen ja he kehottivat tarkastamaan asunnon, hiivin puhelin korvassa ja täristen alakertaan, mutta ketään ei näkynyt. Huomasin kuitenkin jälleen eräiden tavaroiden vaihtaneen paikkaa. Poliisi kävi paikalla seuraavana aamuna, mutta taaskaan he eivät löytäneet murtojälkiä, ottivat kuitenkin tällä kertaa sormenjälkiä pinnoilta.

Eräänä aamuna lähdin pimeän aikaan ajamaan töihin ja melko heti pihasta käännyttyäni huomasin auton kääntyvän vauhdilla eräältä sivutieltä perääni, mikä oli siihen aikaan ja niin hiljaisella seudulla poikkeuksellista. Se ujuttautui aivan perääni, muttei yrittänyt ohi. Lisäsin (rajusti) vauhtia ja kaahasin kieltämättä koko matkan kylille saakka 80km/h alueella varmaankin 140km/h vauhtia.

Saman päivän illalla saapuessani kotiin, oli talon pihassa auton jäljet. Auto oli selvästi sudittanut hiekalla jättääkseen siihen selvät jäljet. Luikin kauhuissani sisälle taloon ja pistin ovet heti lukkoon.

Elämäni alkoi muodostua seuraavanlaiseksi:

Aamulla juoksujalkaa autolle, autolla ajo töihin taustapeiliin vilkuillen, illemmalla ajo samalla tavalla kaupan kautta kotiin, juoksujalkaa sisälle, ovet lukkoon ja verhot kiinni sekä sisätilojen tarkastus (loppuvaiheissa iso puukko mukana). Minusta oli tullut oman kotini vanki ja vihasin sekä pelkäsin taloani ja aloin olla henkisesti hermoraunio.

Eräänä päivänä töistä tultuani menin tekemään jo rutiiniksi muodostunutta tarkistuskierrosta. Makuuhuoneeseen päästessäni lähes pyörryin järkytyksestä ja kiljuin kuin hyeena, en edes tiedä olinko enemmän kauhuissani vai raivoissani, varmaan molempia samaan aikaan. Peitot oli siis kasattu sängylle myttyyn siten, että näytti kuin niiden alla saattaisi maata isokoinen ihminen. Juoksin kiljuen ja paniikissa autoon, ajoin kylille ja soitin poliisille. Poliisi kävi tarkastamassa talon ja kertoi ettei löytänyt muuta, kuin vaate/lakanamytyn makuuhuoneen sängystä.

Se oli kuitenkin itselleni viimeinen niitti, en enää suostunut palamaan yksin talolle.

Soitin veljelleni, joka ajoi 400km päästä luokseni, kävimme pakkaamassa tärkeimmät tavarat ja lähdin veljeni luokse evakkoon. Talolle en palannut enää koskaan.

Ihan kiva tarina, mutta ei uskottava. Maaseudulla on niin vähän poliiseja, etteivät ne juokse "ottamassa sormenjälkiä" aina, kun joku epäilee jonkun ehkä käyneen luvatta kotonaan.

Olisi hienoa, jos ketjuun kirjoitettaisiin vain tosijuttuja - vaikkakin sitten vähemmän raflaavia kuin trillereiden juonista kopsatut sadut.

Eikö tuossa juuri todettu, että poliisit eivät edes tulleet samana iltana paikan päälle (oletettavasti resurssipulasta johtuen). Varmasti poliisit tulevat aikanaan maaseudullakin sormenjäljet ottamaan, jos asuntoon on murtauduttu ja on vielä tiedossa, että asiassa saattaa olla muutakin kuin pelkkä varkaus motiivina. Ihan uskottava tarina mielestäni. Joku mainitsikin tuon Timo Siirin ja vastaavia tapauksia on varmasti muitakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin 40-v naisena eron jälkeen jossain mielenhäiriössä asumaan yksin vieraalle maaseudulle syrjäiseen omakotitaloon.

Ensimmäiset viikot sujuivat ongelmitta paikkoja kuntoon laitellen ja pihapiiriin tutustuen.

Sitten tuli ensimmäinen yö, kun havahduin siihen, että pihalla liikutaan. Puhetta ei kuulunut, mutta kolistelua, rasahduksia ja puskien rahinaa. Hiivin paniikissa alakertaan ja kurkin ikkunoiden raoista, mutten nähnyt ketään. Soittelin myös poliisille, mutta totesivat olevansa tunnin ajomatkan päässä ja koska mitään akuuttia hätää ei ole, eivät lähde tulemaan paikalle. Aamulla havaitsin pihalla noin koon 46 saappaan jäljet.

Pariin päivään ei tapahtunut mitään ja ehdin aloittaa työt uudella paikkakunnalla.

Iltahämärissä kotiin töistä tultuani huomasin kuitenkin jälleen uusia isoja jalan jälkiä pihan savimaassa, aivan talon nurkalla. Siirryin nopeasti sisään ja sisällä huomasin, että muutamaa tavaraa siellä oli siirrelty, mitään murtojälkiä ei kuitenkaan löytynyt. Nyt poliisit pyörähtivät paikalla, mutta koska murtojälkiä ei ollut, taisin saada hullun/hysteerikon leiman otsaani.

Seuraavien viikkojen aikana olin ajoittain ilta/yöaikaan kuulevinani rasahduksia/tömähdyksiä pihamaalta, mutta jalanjälkiä en nähnyt. Toisinaan iltaisin iski sellainen rintaa/kurkkua kiristävä tunne esimerkiksi keittiössä touhutessa, kun tuntui, että joku tarkkailee minua ulkoa pimeydestä. Aloin olemaan kotona aina verhot kiinni.

Eräänä yönä heräsin jymähdykseen, aivan kuin ulko-ovi olisi paiskattu voimalla kiinni. Sydämeni jyskytti tuhatta ja sataa ja tuntui etten saa paniikiltani henkeä. Soitin häkeen ja he kehottivat tarkastamaan asunnon, hiivin puhelin korvassa ja täristen alakertaan, mutta ketään ei näkynyt. Huomasin kuitenkin jälleen eräiden tavaroiden vaihtaneen paikkaa. Poliisi kävi paikalla seuraavana aamuna, mutta taaskaan he eivät löytäneet murtojälkiä, ottivat kuitenkin tällä kertaa sormenjälkiä pinnoilta.

Eräänä aamuna lähdin pimeän aikaan ajamaan töihin ja melko heti pihasta käännyttyäni huomasin auton kääntyvän vauhdilla eräältä sivutieltä perääni, mikä oli siihen aikaan ja niin hiljaisella seudulla poikkeuksellista. Se ujuttautui aivan perääni, muttei yrittänyt ohi. Lisäsin (rajusti) vauhtia ja kaahasin kieltämättä koko matkan kylille saakka 80km/h alueella varmaankin 140km/h vauhtia.

Saman päivän illalla saapuessani kotiin, oli talon pihassa auton jäljet. Auto oli selvästi sudittanut hiekalla jättääkseen siihen selvät jäljet. Luikin kauhuissani sisälle taloon ja pistin ovet heti lukkoon.

Elämäni alkoi muodostua seuraavanlaiseksi:

Aamulla juoksujalkaa autolle, autolla ajo töihin taustapeiliin vilkuillen, illemmalla ajo samalla tavalla kaupan kautta kotiin, juoksujalkaa sisälle, ovet lukkoon ja verhot kiinni sekä sisätilojen tarkastus (loppuvaiheissa iso puukko mukana). Minusta oli tullut oman kotini vanki ja vihasin sekä pelkäsin taloani ja aloin olla henkisesti hermoraunio.

Eräänä päivänä töistä tultuani menin tekemään jo rutiiniksi muodostunutta tarkistuskierrosta. Makuuhuoneeseen päästessäni lähes pyörryin järkytyksestä ja kiljuin kuin hyeena, en edes tiedä olinko enemmän kauhuissani vai raivoissani, varmaan molempia samaan aikaan. Peitot oli siis kasattu sängylle myttyyn siten, että näytti kuin niiden alla saattaisi maata isokoinen ihminen. Juoksin kiljuen ja paniikissa autoon, ajoin kylille ja soitin poliisille. Poliisi kävi tarkastamassa talon ja kertoi ettei löytänyt muuta, kuin vaate/lakanamytyn makuuhuoneen sängystä.

Se oli kuitenkin itselleni viimeinen niitti, en enää suostunut palamaan yksin talolle.

Soitin veljelleni, joka ajoi 400km päästä luokseni, kävimme pakkaamassa tärkeimmät tavarat ja lähdin veljeni luokse evakkoon. Talolle en palannut enää koskaan.

Ihan kiva tarina, mutta ei uskottava. Maaseudulla on niin vähän poliiseja, etteivät ne juokse "ottamassa sormenjälkiä" aina, kun joku epäilee jonkun ehkä käyneen luvatta kotonaan.

Olisi hienoa, jos ketjuun kirjoitettaisiin vain tosijuttuja - vaikkakin sitten vähemmän raflaavia kuin trillereiden juonista kopsatut sadut.

Eikö tuossa juuri todettu, että poliisit eivät edes tulleet samana iltana paikan päälle (oletettavasti resurssipulasta johtuen). Varmasti poliisit tulevat aikanaan maaseudullakin sormenjäljet ottamaan, jos asuntoon on murtauduttu ja on vielä tiedossa, että asiassa saattaa olla muutakin kuin pelkkä varkaus motiivina. Ihan uskottava tarina mielestäni. Joku mainitsikin tuon Timo Siirin ja vastaavia tapauksia on varmasti muitakin.

Jep. Ei Suomen maaseutu sentäs mikään villi länsi, ainakaan vielä ole, mihin ei lainkoura yltäisi ollenkaan. Toki pollarit tulevat pienemmällä kynnyksellä jos sattuvat olemaan lähistöllä, jos taas ovat kaukana pitää olla aika akuutti hätätilanne että viitsivät lähteä ajelemaan.

Kerran kävi niin että korvat oli tukossa vaikun vuoksi. Olin sitten yöllä nukahtanut television kaukosäätimen päälle ja stereot pauhasi täysillä mitä en itse kuullut. Joku naapuri soitti poliisit paikalle ja vähäsen säikähdin unenpöpperössä kun poliisimies herätteli että mitä hlvettiä on tapahtunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitakin vuosia sitten minulle sattui seuraavanlainen kauhukokemus. Olin sängyssä kasvot seinään päin ilmeisesti juuri nukahtamaisillani. Yhtäkkiä tunsin, että takanani seisoo joku paha. Se pahan tuntu oli niin voimakas ettei tästä maailmasta sellaista löydy. Olin kauhuissani enkä pystynyt lainkaan liikkumaan ja vaivoin hengittämäänkään. Sitten se katosi. Se oli todella kauhistuttava yliluonnollinen kokemus ja hyvin pelottava. Vaikea uskoa, että se oli pelkkää mielikuvitusta.

Unihalvaus. Siihen liittyy juuri tuo pahan olennon kokemus.

miksi?

Yö ukkonen

Ihme vähättelijöitä täältä löytyy. Jos jonkun kokemus ei kuulosta tarpeeksi uskottavalta jonkun toisen lukemana, ehkä syynä on ettei kirjoittaja ole saanut kokemustaan kunnolla 'paperille', onhan kyseessä kuitenkin henkilökohtainen kokemus joten kaikkia nyänssejä ei varmaan pysty kunnolla kuvailemaan. Tai sitten on kyseessä luetun väärinymmärtäminen taikka 'skim-reading'.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitakin vuosia sitten minulle sattui seuraavanlainen kauhukokemus. Olin sängyssä kasvot seinään päin ilmeisesti juuri nukahtamaisillani. Yhtäkkiä tunsin, että takanani seisoo joku paha. Se pahan tuntu oli niin voimakas ettei tästä maailmasta sellaista löydy. Olin kauhuissani enkä pystynyt lainkaan liikkumaan ja vaivoin hengittämäänkään. Sitten se katosi. Se oli todella kauhistuttava yliluonnollinen kokemus ja hyvin pelottava. Vaikea uskoa, että se oli pelkkää mielikuvitusta.

Unihalvaus. Siihen liittyy juuri tuo pahan olennon kokemus.

miksi?

En tiedä. Ehkä se johtuu vain aivojen sen hetkisestä tilasta. Aiheesta on maalattu pari kuuluisaa tauluakin, esim. Painajainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitakin vuosia sitten minulle sattui seuraavanlainen kauhukokemus. Olin sängyssä kasvot seinään päin ilmeisesti juuri nukahtamaisillani. Yhtäkkiä tunsin, että takanani seisoo joku paha. Se pahan tuntu oli niin voimakas ettei tästä maailmasta sellaista löydy. Olin kauhuissani enkä pystynyt lainkaan liikkumaan ja vaivoin hengittämäänkään. Sitten se katosi. Se oli todella kauhistuttava yliluonnollinen kokemus ja hyvin pelottava. Vaikea uskoa, että se oli pelkkää mielikuvitusta.

Unihalvaus. Siihen liittyy juuri tuo pahan olennon kokemus.

miksi?

En tiedä. Ehkä se johtuu vain aivojen sen hetkisestä tilasta. Aiheesta on maalattu pari kuuluisaa tauluakin, esim. Painajainen.

Itse luulen, että olemme silloin hetkellisesti tietoisesti yhteydessä alitajuntamme pimeimpiin syövereihin, eli sisäiseen pahuuteemme. Meissä jokaisessahan asuu sekä äärimmäinen pahuus (paholainen) että hyvyys (pyhyys) potentiaaleina.

Esim Saksan lähi historiasta löytyy hyvä esimerkki siitä, miten tavallisista perheen isistä kuoriutui säälimättömiä teurastajia ja massamurhaajia, kun ilmapiiri ja olosuhteet olivat juuri sopivat ja suosivat erityisesti tuon puolen ulostuloa. He myös muuttuivat pääosin taas normaaleiksi kansalaisiksi olosuhteiden ja ilmapiirin muututtua. Pelottavaa, mutta totta.

Onhan tuosta aiheesta tehty psykologisia joukko testauksiakin, mm se vankila testi.

Muutettiin vuosi sitten omakotitaloon miehen ja taaperon kanssa. Kaksi kerrosta, sauna ja työhuone alhaalla ja muut asuintilat ylhäällä. Kummassakin kerroksessa sisäänkäynti. Lapsi nukkui omassa huoneessaan ylhäällä, minä ja mies omassa. Yöllä kuulin alakerrasta jotain ääniä. Yritin herättää miestä ja tämä vain käski nukkumaan eikä siellä mitään ollut vaan kuvittelin. Kuulin edelleen jotain suhinaa ja pientä epämääräistä. Seisoin pimeän porraskäytävän yläpuolella ja yritin vaan kuunnella tarkkaan. Pakko kun lapsikin omassa huoneessa, mies vaan nukkuu itsepintaisesti. Pidin jotain kynttilän jalkaa kädessä jolla kumauttaa mutta ihan kakat housussa. Niskavillat pystyssä vaan pinnistelin korvilla. Jotain suhinaa taas kuului ja ihan kuin ääntä. Paniikki. Nyt mies ylös!!! Mene katsomaan ja taistelemaan alas!! Löntystää alas ja valot päälle ei ole mitään, hysteerinen olen ja nyt nukkumaan. En nukkunut yhtään ja vaan pinnistelin että kuulen jotain.

Seuraavana aamuna selvisi että itkuhälytin oli jäänyt auki! Olimme miehen kanssa saunassa alakerrassa ja lapsi nukkui ylhäällä, hälyttimellä juostiin ylös jos tuli jotain. Olin siis kuunnellut niitä huokailuja, hengitystä ja kyljen kääntelyä alakerran kaiuttimesta. En ollut yksin mutta tunsin olevani niin yksin tuolloin yöllä. Nyt jo naurattaa.

Vierailija kirjoitti:

Eipä paljon mitään. Kauhuleffaa yöllä katsoessani olkkarin palapeilin palanen tippui lattialla. Säikähdin kylllä aluksi. Valot päälle ja tarkastamaan tilannetta :)

Pari outoa juttua on kyl tapahtunut viime aikoina. Kännykkä oli rahilla, eikä siis lähellekään reunaa. No se tippui kuitenkin yhtäkkiä lattialle. Ja älykelloa pidän öisin rahilla olevassa lataustelakassa. Aamulla ihmettelin, että minnekäs se kello on hävinnyt. Kävin kaikki huoneet läpi. Luulin jo sen lenkkeillässäni tippuneen jonnekin kunnes katsoin sohvan alle niin siellähän se oli. En tiedä miten se sinne päätyi, mut ei näissä mitään pelottavaa sinänsä kyl ole ;)

Tämänkään takia en enää halua katsoa kauhuleffoja tai olla oikein mitenkään pimeyden asioiden kanssa tekemisissä. Onneksi olen vakaammin uskossa Jeesukseen nykyään. Pelkotilat eivät ole kivoja ja on kivempaa kulkea valossa. Suosittelen kaikille.

Vierailija kirjoitti:

olin kerran yksin omakotitalossa (lapsuuden kodissani) , katsoin telkkaa yöllä , kuulin toiselta puolelta taloa äänen ihankun tyhjä tölkki oltais heitetty lattialle , aattelin et ok , se varmaa tippu tai jotain pussista missä niit säilytettii , no heti perää kuulin saman äänen uuestaan , ihanku joku ois heittäny tölkin lattialle , aamul menin kattoo ni siel tosiaan oli 2 tyhjää tölkkiä keskellä lattiaa , pussi ei näyttäny ollenkaan et siihen oltais koskettu tai ne tölkit ois "kaatunu " itestää sieltä , pussi oli tukevasti pystyssä ... en tie miten nää tölkit lens sieltä itestää lattialle ... myöhemmin oon miettiny et oisko mahollista et hiiri ois aiheuttanu tän ? mut kuka tietää . 

Ennen välimerkkiä tai kysymysmerkkiä EI tule välilyöntiä, muutenkin oli karseaa luettavaa

Se kun meinasin tukehtua välipalapatukkaan. Patukkaa syödessä jostain syystä vetäisin happea suun kautta ja ne jyvät tukkivat kurkkuni. Siinä sitten yritin yskiä ja kaikkea, että ne lähtisi pois. Vilkaisin peilistä itseäni ja naamakin alkoi melkein jo sinertää. Jotenkin sain muljautettua kurkussa sen verran, että onneksi ne lähtivät. En muista enää söinkö patukan loppuun, mutta vielä nykyäänkin pureskelen sen ekstra hienoksi ja vähän kerrallaan etten tukehdu. Enkä ota vahingossakaan henkäystä suun kautta ruoka suussa. Olin ehkä 10-vuotias. Pelkäsin tukehtuvani ja olin vielä yksin kotona.

Olimme hotellissa ja  halusin lähteä läheisen baarin terassille nauttimaan   kesäillasta ja kylmästä siideristä,mies taas halusi katsoa telkkaa hotellihuoneessa. Loukkaantuneena lähdin yksin. Olin saanut juomani miltei loppuun kun tuntematon mies tuli kysymään onko minulla myydä yhtä tupakkaa ja lupasi maksaa  luonnossa, olin aika kiusaantunut ja ärsyyntynyt. Sanoin olevani naimisissa, mies vaan  tuijotti ja virnuili. Päätin lähteä hotelliin ja juoda baarikaapista jotain, miespä lähtikin perääni ja kyseli agressiivisen oloisena eikö saa edes  yhtä per""leen suukkoa. Seurasi hotelliin asti mutta lähti ulos kun huusin vastaanottovirkailijalle, että tarvitsen apua. Myöhemmin kun katsoin ikkunasta näin saman miehen  kävelevän katua ees taas vihaisen oloisena, en tiedä luuliko etten  asu oikeasti siinä hotellissa ja ja odotti minun tulevan ulos!

- Teininä kuulin pikkuveljen itkuhälyttimestä naisen hyräilyä,olin yksin kotona. Vasta myöhemmin sain tietää että ne nappavat singaaleita.

- Aikuisena hain iltamyöhällä töistä  nälkäisenä tullessa Mäkkäristä euron juuston jota söin kävellessä,hotkin kai kun äkkiä pala meni väärään kurkkuun enkä saanut ilmaa. Onnistuin jotenkin kuitenkin yskimään sen irti ja aloin parkua täyttä päätä, vastaan tuleva koiranlenkittäjä katsoi halveksuvasti kun luuli kait että olen kännissä.

.

Ei mitään.

 Olin 17 ja asunut vasta vähän aikaa omillani kun sähköt katkesi, en omistanut taskulamppua niin fiksuna päätin sytyttää kynttilän ja onnistuin sytyttämään verhon tuleen! Kiljuin kurkku putkella ja heitin sen päälle kannullisen vettä, onneksi sammui. 

Yläkerran juoppo sammui suihkuun, vesi valui asuntooni ja jouduin evakkoon. Olisin saanut kaupungilta väliaikaisen asunnon mutta sovimme miesystäväni kanssa että voisin asua hänen luonaan.  Miesystäväni koti oli pieni ok-talo keskellä metsää  ja mies teki kolmivuorotyötä. Kun miehellä alkoivat yövuorot, olin talossa yksin. Olin kusta housuun kun kello 23 ovikello alkoi soida hulluna, siinä oli vielä äänenä joku synkän kuuloinen klassinen musiikki. Kävin katsomassa oven ikkunasta mutten nähnyt ketään.

Aamulla miesystävän vain totesi, kun kerroin paniikissa tapahtuneesta, että ovikellolla on tapana soida itsekseen, jokin sähköhäiriö. Olisi voinut varoittaa!

Mies oli jossain reissussa kun minulle tuli kurkunpäätulehdus. Olin vielä aika viimeisillään raskaana. Meinasi paniikki iskeä kun yskäpuuskissa tuntui ettei pysty hengittämään ja pelkäsin että entäs jos se pahenee ja vaikka pyörryn eikä kukaan tiedä mitään. Soitin päivystykseen ja ilmeisesti kuulostin tarpeeksi hätääntyneeltä kun käskivät heti tulla paikalle, onneksi asuttiin ihan vieressä niin pystyin kävelemään sinne (oli kyllä melko kamala kävelymatkakin). Siellä sitten makailin muutaman tunnin ihmettelemässä ja otettiin kaikkia kokeita, ennen kuin lääkäri ehti katsomaan ja kertomaan että ei hätää, perus lastentauti ja menee itsekseen ohi.