Mikä tekee lapsettomuushoidoista niin raskaita

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tahattomasti lapseton. Puolisollani on kromosomitranslokaatio, joka aiheuttaa lapsettomuutta, kehityshäiriöitä ja keskenmenoja. Olen tullut kahdesti raskaaksi, ensimmäisen kerran vuoden yrittämisen jälkeen ja toisen kerran seitsemän kuukauden yrityksen jälkeen, molemmat päätyivät keskeytyneeseen keskenmenoon / varhaiseen kohtukuolemaan. Tämän jälkeen aloitimme lapsettomuushoidot. Jonossa kesti 1,5 vuotta, sillä tarvitsimme alkiodiagnostiikkaa jota tarjotaan julkisella vain Husilla. Ivf-prosessi oli minulle todella vaikea, sain vakavan komplikaation ja lopulta kaikki aikaansaadut alkiot olivat virheellisiä eikä alkionsiirtoon koskaan päästy. Koko 1,5 vuoden odottaminen, n. kuukauden mittainen hormonikuuri, kivulias munasolupunktio ja sairaalaan johtanut komplikaatio olivat turhia. Sirryimme lahjasolujonoon, ja olemme nyt olleet kolmessa inseminaatiohoidossa luovutetuilla siittiöillä, valitettavasti ei ole vieläkään tärpännyt. Olemme yrittäneet lasta jo vuosia, ja minulla on ikää jo yli 30.

Miksi tämä on ollut niin raskasta?

A. Olemme joutuneet luopumaan tulevaisuuden haaveistamme. Molemmat halusimme perheen, emme ole "uraihmisiä" tai kovia harrastajia, vaan meille haaveena oli oma perhe, 2-3 lasta. Puolisoni on joutunut luopumaan geneettisestä isyydestä kokonaan, ja meillä molemmilla suurimpana pelkona on lopullinen lapsettomuus. Olisimme nykyään ikionnellisia jos saisimme yhden lapsen.

B. Jatkuva epävarmuus on raskasta. Elämme vuodesta toiseen siinä toiveessa, että meillä pian olisi lapsi. Ja siinä tiedossa, että välttämättä ei koskaan ole. Meidän ei kannata ostaa taloa, kun emme tiedä monelleko huoneelle meillä olisi käyttöä, emmekä voi varata matkaa ensi joululle kun en tiedä olenko viimeisilläni raskaana silloin. 

C. Jatkuva odotusten ja pettymysten vuorottelu. Tätä en voi edes sanoin kuvailla. Kun odotat suurimman haaveesi toteutumista ja kuukaudesta toiseen saat pettyä. Ja tunnet sen myös fyysisesti, se muistuttaa sinua kahdesti kuukaudessa.

D. Hoidot ovat myös fyysisesti raskaita, mutta pahempia ne ovat henkisesti. Varsinkin näin korona-aikaan, kun saa pelätä hoitokierroksen katkeavan koronapositiivisuuden tai flunssan takia. Yksi ivf-kierros maksaa julkisellakin n. tuhat euroa lääkkeineen, ja jono on useiden kuukausien mittainen, joten en halua sairastua sen aikana. Äärimmäisen stressaavaa.

En usko, että tätä ymmärtää ellei joudu itse kokemaan. Elän painajaista.

Itse olen saanut kolme lasta, helposti, mistä olen äärettömän kiitollinen. Silti jostain syystä minun ei ole vaikeaa ymmärtää lapsettomien tuskaa (en väitä tietäväni miltä se tuntuu). Kun kuulen näitä tarinoita, koen surua ja tuskaa ihmisten puolesta, jotka käyvät läpi tätä painajaista. Tämäkin kirjoitus veti hiljaiseksi ja herää vain kysymys, miksi joidenkin kohdalla on näin vaikeaa. Tuntuu todella pahalta. Sen takia monien "ihmettelijöiden" kannattaisi olla vain hiljaa, jos ei ole pienintäkään mahdollisuutta vähäisimmässäkään määrin edes yrittää kuvitella sitä, miten suuri tuska lapsettomuus voi olla.

Minulla oli kohdunkaulan syöpä ja samalla vahva toive saada lapsi. En antanut leikata kohtuani vaan minulle tehtiin säästävä leikkaus, trakelektomia nimeltään. Nyt menossa lapsettomuushoitoihin, sen jälkeen saa sen kohdunkin poistaa, onnistui hoidot tai ei.

Niin vahva toive lapseen, että sitä leikkii hengellään, mutta lääkäri ymmärsi täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

. Ivf-prosessi oli minulle todella vaikea, sain vakavan komplikaation ja lopulta kaikki aikaansaadut alkiot olivat virheellisiä eikä alkionsiirtoon koskaan päästy. Koko 1,5 vuoden odottaminen, n. kuukauden mittainen hormonikuuri, kivulias munasolupunktio ja sairaalaan johtanut komplikaatio olivat turhia. Sirryimme lahjasolujonoon, ja olemme nyt olleet kolmessa inseminaatiohoidossa luovutetuilla siittiöillä, valitettavasti ei

Onko tämä kuinka sama jos luovuttaa munasoluja.

Onko luovutus kivuliasta ja riskialtista

Yleensä punktio ei ole kovin kivulias, mutta minulla sekin oli vaikea, toinen munasarja oli korkealla ja sinne jouduttiin menemään punktioneulalla kohdulihaksen läpi ja samaan aikaan useita hoitajia paineli munasarjaa oikeaan suuntaan. Vaikka toimenpiteessä puudutetaan emättimen kautta ja saadaan kipulääkitystä suoraan suoneen, oli kokemus kivuliainta mitä olen koskaan kokenut ja siitä jäi kammo kaikkea gynekologista tutkimusta kohtaan.

Odotappas mahdollista synnytystä, voisin veikata 100% varmuudella että se tulee voittamaan kivuliaisuudellaan punktio-kokemuksesi. 

Niin? Synnytyksestä seuraisi elämäni toivotuin "palkinto", koko ivf ja munasolupunktio oli täysin turhaa. 

Mieti ihminen hyvä, kommentoisitko kasvotusten toiselle noin. Miksi netissä täytyy ilkeillä ja vähätellä? 

T. Tuo punktiosta ja lapsettomuudestaan kertonut

Olen luovuttanut munasoluja.

Kyllä ne hormonit sai olon oudoksi, mutta kun olin esilääkityksessä ja kuuntelin toisesta huoneesta kantautuvaa lohdutonta itkua ajattelin että onneksi minun osuus tässä hommassa päättyy tähän.

Sillä toisella kaikki oli vielä edessä. Monen viikon epävarmuus. Takana epätoivoa. Koko suunnitelma tulevaisuuden varalle vaakalaudalla. Ihmisen mieli ei taivu helpolla uuteen asentoon.

Minulla on omiakin lapsia ja vaikka kumpaakaan ei tarvinnut kauaa yrittää, niin se kuukautisten alkaminen oli musertavaa. Mitä se onkaan, jos raskaus ei ala vaikka yrittää oikeasti ja kaikin keinoin?

Voimia teille, jotka hoitoihin olette päätyneet.

Kyllähän se elämää rajoittaa, varsinkin jos olet urheilullinen. Pistosten ajan et saisi harrastaa kovin aktiivista liikuntaa kahteen viikkoon ettei munasarjat vaan pääse kiertymään ja sitten punktion/alkionsiirron jälkeen toinen samanlainen kaksi viikkoa pitää ottaa rauhallisesti. Aktiiviliikkujana tämä harmitti kun hormonit vaan väsyttää ja turvottaa ja joka paikkaa kolottaa.

Alkoholia ei saisi nauttia juurikaan, Buranaa ei saa ottaa vaan tehottomampaa Panadolia. Kaikki se odottaminen ja varominen liikkeissä ettei mahaan satu operaatioiden jälkeen (pissalla käynti, yskiminen, aivastelu ym. sattuu)

Olkootkin että se on vaan noin kuukausi elämästä mutta jos ei eka alkionsiirto onnistu niin taas samaa odottelua ja uutta yritystä..huonolla tuurilla yksikään alkio ei lähde alkuun vaan joudut piikittämään uudestaan hormoneja, käymään punktiossa jne. Joka siirron aikaan/välissä joudut käyttämään keltarauhashormonipuikkoja jotka valuu ja sotkee, seksihalut on nollassa ja suhde kärsii kun olet kipeä ja äreä..Mutta kai se kannattaa käydä läpi jos kuitenkin onnistaa mutta turha väittää että nuo hoidot mitään herkkua on! 

Kaikki. Toiveet ja odotukset. Keskenmenot ja pettymykset. Rahanmeno ja kaikki ikävät toimenpiteet. Gynekologiset tutkimukset ja hormonipiikit.  Valtava epävarmuus tuleeko koskaan lasta ja tuleeko raskaaksi. Meneekö alkanut raskaus kuitenkin taas kesken. Voiko syödä tätä ja tätä. Olenko sittenkin raskaana. Tuleeko menkat. Kuinka monta vuotta prosessissa kestää. Kuinka monta hoitokertaa joudutaan käymään läpi. Samaan aikaan se tuntuu olevan muille niin helppoa ja vauvoja vaan putkahtelee muille. Tuntuu että on ikävä salaisuus kannettavana josta ei kovin avoimesti halua kertoa muille.

Siinähän on isossa osassa hormonien piikitys. Hormonimyrsky tunnetusti pistää pään seksaisin, masentaa ja ahdistaa. Sama kuin raskaana ollessa, vaikka siitäkään ei saa puhua julkisesti tai olet huono äiti.