Mikä tekee lapsettomuushoidoista niin raskaita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan myös se syyllisyys, epäonnistumisen ja huonouden tunne. Ettei tunne olevansa "oikea nainen".

Lapsettomuutta aiheutuu ihan yhtä lailla myös miehistä. Ja sekä miehestä että naisesta. Kun on aikoinaan pariuduttu yhteistuumin niillä ajatuksilla, että kumppani olisi myös sopiva isä ja vastaavasti sopiva äiti, niin ei ole kauhean kiva paikka ymmärtää että lasta ei välttämättä ikinä saakaan. Ainakaan yhteistä lasta. Olen nähnyt mieheni itkevän kaksi kertaa, yli vuosikymmenen aikana. Lapsettomuusdiagnoosin yhteydessä hän todella itki.

Tahaton lapsettomuus tärvelee ihmissuhteita, kun lopulta ei voi enää sietää seurata onnea niiden osalta, jotka "menevät jonossa ohi luonnollisia teitä", kun itse vain odottaa ja odottaa ja epäonnistuu, haaskaa elämäänsä ja puolison elämää, haaskaa rahaa, tuottaa huolta omille vanhemmilleen. Koko helvetin elämä kääntyy piikittämiseksi, oireiden seuraamiseksi, toivomiseksi ja peloksi, kuin aivan mielenvikaisella. Sitä haluaisi jakaa sitä tuskaa, vihaa ja raivoa jollekin, mutta kun sitä tekee, saa ympäristöstä vain lisää vihaa ja ihmetystä, miksi et adoptoi, miksi ajattelet väärin, miksi teet väärin, miksi olet väärä, miksi tunnet väärin, miksi suunnittelet vääriä keinoja, miksi kumppanisi on väärä ja miksi koko helvetin elämäsi on väärä! Lopulta millään ei ole enää samanlaista merkitystä kuin aiemmin, koska elämästä on kadonnut tietynlainen perustavanlaatuinen pohja. Siinä missä olin aina kunnioittanut luontoa ja halunnut suojella sitä, tunsin niin suunnatonta vihaa, että tunsin suurta halua mennä tahallani tärvelemään jotain. Halusin palavasti jakaa sitä tuskaa, jotta joku muukin tuntisi jotain. Jotta joku ehkä jollain tasolla ymmärtäisi sitä kipua siitä, miten minunkin elämäni oli tärvelty. Minun ja meidän tulevaisuutemme, haaveemme, ajatuksemme, suunnitelmamme. Yhtäkkiä ei ollut enää mitään kuin tuska ja epävarmuus. Oli myös vaikeaa kohdata sitä, että syyllistä tilanteeseemme ei pystynyt osoittamaan aukottomasti. Minulle tuli aivan pakonomainen tarve saada tietää, mistä tilanteemme johtui ja kenen siitä olisi pitänyt olla vastuussa. Samoin etsin pakonomaisesti tietoa lääketieteestä ja kahlasin tietoa ja etsin artikkeleita, vaikka minulla ei ollut mitään pohjaa aiheesta. Se että ei ole ratkaisua, ei ole vastauksia, kaikki vain kelluu ja menee väärin juuri omalla kohdalla, ja pääsi huutaa koko hereillä olon ajan: "MIKSI, MIKSI?", ei ole mitenkään helppoa. Mutta et voi sitä ikinä lukemalla sisäistää, ainoastaan samat polut kokeneena.

"minun ja meidän tulevaisuutemme, haaveemme, ajatuksemme... oli vain epävarmuus",.... mutta hei sisko kuvailet elämää, meillä ei ole muuta kuin epävarmuus, kaikki "minun, meidän haaveet..." on haaveunia.

Kuka enää tarvitsee Luojaa, kun meillä on Tiede ja ivf?

Minun haaveeni, meidän haaveemme, itse asiassa todella monen ihmisen haave, on isänsä kanssa leikkimässä. Missä sinun haaveesi ovat, ei ole minun käsissäni. Mutta omistani en ilman taistelua luovu.

Vierailija kirjoitti:

Itse tunnen huomattavasti suurempaa myötätuntoa syöpähoidoissa käyvää kohtaan.

Syöpähoidoissa oleva nainen voi tuntea surua siitä, ettei saa lasta. Sinun kannattaa siis aina kysyä syöpää sairastavilta naisilta, surevatko he myös mahdollista lapsettomuutta ja jos surevat, voit julistaa ääneen, ettet tunne heitä kohtaan sen takia myötätuntoa. Varmasti mielipiteesi on heille kullanarvoinen. 

Vierailija kirjoitti:

Saas nähdä mitä ongelmia tulevaisuudessa tulee näille kahden selkeästi yhteensopimattoman ihmisen jälkeläiselle ja hänen jälkikasvullensa. Biologia ohjaa ja viestii toistuvilla keskenmenoilla, että ei pystytä tuotttamaam geneettisesti sopivia jälkeläisiä.

Meillä on Suomessa paljon lapsia ja vauvoja, joilla ei ole kotia. Ivf on itsekästä, siinä ei ajatella kuin vain sitä omaa napaa.

Huoh. Meillä ei ole Suomi täynnä kodittomia lapsia ja vauvoja. Se, että saisi adoptoitua suomalaisen lapsen (ilman sukulaisuussuhdetta) on todella harvinaista, koska tosiaan, niitä adoptoitavia lapsia ei vaan ole.

Ja arvaas mitä, ei ole myöskään ulkomailla. Maailmassa on tällä hetkellä huomattavasti enemmän adoptiota hakevia pariskuntia kuin adoptioon annettavia lapsia.

Ota asioista selvää ennen kuin alat jeesustella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saas nähdä mitä ongelmia tulevaisuudessa tulee näille kahden selkeästi yhteensopimattoman ihmisen jälkeläiselle ja hänen jälkikasvullensa. Biologia ohjaa ja viestii toistuvilla keskenmenoilla, että ei pystytä tuotttamaam geneettisesti sopivia jälkeläisiä.

Meillä on Suomessa paljon lapsia ja vauvoja, joilla ei ole kotia. Ivf on itsekästä, siinä ei ajatella kuin vain sitä omaa napaa.

Tämä!

Ivf pitäisi ottaa pois korvattavista hoidoista, koska lapsettomuus ei ole sairaus.

Ei alkoholismikaan tai huumeriippuvuus ole sairauksia, mutta silti yhteiskunta käyttää järjettömät summat noiden hoitoihin.

Ne ihmiset ovat jo olemassa. Ei lapset ole mikään ihmisoikeus.

Alkoholista ja huumeista pääsee irti sillä, että ei ota niitä enää. Ja kas, eipä mene yhteiskunnalta enää rahaa vieroitushoitoihin.

Jännä miten monta ihmistä, joilla ei ole kokemusta tahattomasta lapsettomuudesta tai lapsettomuushoidoista (sivusta seuraamista en varsinaisesti laskisi kokemukseksi), haluaa tulla kertomaan, mikä tekee lapsettomuushoidoista niin raskaita.

Pave Maijasen kappale "ikävä" on aika fiilistä kuvaava, aivan äärettömän surullista kaivata jotakin, jota ei ehkä ole, eikä tule.

Kukaan asiaa itse kokematon ei voi mitenkään tajuta tai ymmärtää tilannetta. Kaikki arvostelevat ja ylimieliset kommentit kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa. Ihmisten ymmärtämättömyys saa välillä aikaan käsittämätöntä typeryyttä, valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saas nähdä mitä ongelmia tulevaisuudessa tulee näille kahden selkeästi yhteensopimattoman ihmisen jälkeläiselle ja hänen jälkikasvullensa. Biologia ohjaa ja viestii toistuvilla keskenmenoilla, että ei pystytä tuotttamaam geneettisesti sopivia jälkeläisiä.

Meillä on Suomessa paljon lapsia ja vauvoja, joilla ei ole kotia. Ivf on itsekästä, siinä ei ajatella kuin vain sitä omaa napaa.

Tämä!

Ivf pitäisi ottaa pois korvattavista hoidoista, koska lapsettomuus ei ole sairaus.

Ainakin meidän kohdallamme lapsettomuus on suora seuraus "sairaudesta", kromosomitranslokaatiosta, ja julkinen terveydenhuolto on tarjonnut meille omilla soluilla ivf+alkiodiagnostiikka-yhdistelmän sekä kolme inseminaatiota lahjasiittiöillä.

Adoptiosta jauhaville:

Adoptioprosessi ei ole ihan yksinkertainen. Ihmisen tausta, sairaushistoria, tulot, omaisuus, tukiverkosto, kaikki käydään läpi niin tarkasti, että harva saisi luvan biologiseen lisääntymiseen jos kriteerit siihen olisivat samat. Harva soveltuu adoptiovanhemmaksi. Nainen on voinut menettää lisääntymiskykynsä esimerkiksi syöpähoitojen vuoksi, ja sairastettu syöpä taas estää adoptiomahdollisuuden. Samoin esimerkiksi lapsettomuuden vuoksi koettu masennus voi estää adoption tulevaisuudessa. 

Adoptio on lisäksi kallista ja hidasta, ja suurella osalla adoptoitavista lapsista on erityistarpeita. Rahaa kuluu kymmeniä tuhansia ja odotusajat ovat vuosia, usein yli viisi vuotta. 

Lopettakaa adoptiosta jauhaminen automaattisena lapsettomuushoitojen korvaajana. Esimerkiksi meille adoptio ei ole koskaan enää mahdollinen, koska sairastuin keskenmenon jälkeen traumaperäiseen stressireaktioon ja jouduin aloittamaan psykoterapian käsitelläkseni lapsettomuutta ja menetyksiäni.

Sinä joka et halua lapsia tai joka olet saanut haluamasi lapsiluvun, älä tule kertomaan meille tahattomasti lapsettomille miltä meistä pitäisi tuntua äläkä jauha turhaan adoptiosta, josta et tiedä mitään.

Mä en kokenut hoitoja raskaana. Epävarmuutta ja surua aiheutti se, ettei tiennyt onnistuvatko hoidot. Mutta itse hoidot eivät mulle olleet mitenkään kivuliaita enkä kokenut alkionsiirtoja, joista ei syntynyt vauvaa minään keskenmenoja, vaikka joskus testi ehti + näyttää. Pistäminen, alkionkeräykset jne sujuivat mallikkaasti, vertaan gynekäynteihin.

3 inssiä ja sen jälkeen 5 x ivf tehty, joista 7 alkionsiirtoa ja lopulta kaksi lasta.

Olen onnekas.

Vierailija kirjoitti:

Voisin kuvitella, että jatkuva toivon ja kauhean pettymyksen vuorottelu. Siinä on muu elämä vähän niin kuin katkolla koko ajan, jopa vuosia.

Täsmälleen näin! Joko olet kokenut hoidot itsekin tai sulla on poikkeuksellisen hyvä kyky eläytyä muiden asemaan.

T. Neljä koeputkihedelmöitystä läpikäynyt

Vierailija kirjoitti:

Saas nähdä mitä ongelmia tulevaisuudessa tulee näille kahden selkeästi yhteensopimattoman ihmisen jälkeläiselle ja hänen jälkikasvullensa. Biologia ohjaa ja viestii toistuvilla keskenmenoilla, että ei pystytä tuotttamaam geneettisesti sopivia jälkeläisiä.

Meillä on Suomessa paljon lapsia ja vauvoja, joilla ei ole kotia. Ivf on itsekästä, siinä ei ajatella kuin vain sitä omaa napaa.

Kotimaisia lapsia annetaan tosi vähän adoptioon, eli ei pidä paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en kokenut hoitoja raskaana. Epävarmuutta ja surua aiheutti se, ettei tiennyt onnistuvatko hoidot. Mutta itse hoidot eivät mulle olleet mitenkään kivuliaita enkä kokenut alkionsiirtoja, joista ei syntynyt vauvaa minään keskenmenoja, vaikka joskus testi ehti + näyttää. Pistäminen, alkionkeräykset jne sujuivat mallikkaasti, vertaan gynekäynteihin.

3 inssiä ja sen jälkeen 5 x ivf tehty, joista 7 alkionsiirtoa ja lopulta kaksi lasta.

Olen onnekas.

Harvinaisen tervepäistä tekstiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin kuvitella, että jatkuva toivon ja kauhean pettymyksen vuorottelu. Siinä on muu elämä vähän niin kuin katkolla koko ajan, jopa vuosia.

Miksi muu elämä olisi katkolla? Eihän elämä lakkaa pyörimästä ikinä, silloinkaan kun lasta yritetään oli tapa mikä hyvänsä.

Sivusta lapsettomuushoidoissa ollut kommentoi. Kyllä se vaan oli katkolla. En minäkään sitä etukäteen ajatellut, että olisi niin, mutta niin se vaan meni. Et sinäkään sitä tule ymmärtämään, ellet sitä itse koe.

No tuntuu miltä tuntuu. Eihän se oikeasti noin kuitenkaan ole.

Kuulostaa karulta, mutta on totta:

Mulle raskainta oli se, että mitä jos ei onnistukaan, henkisesti. Epäonnistumisen pelko ja pelko siitä että jää kokonaan ilman lasta.

Fyysisesti hammaslääkärissä käynti tekee enempi kipeää.

Miehelle oli raskainta se, että se oli dextrassa 4 tonnia per laaki, tuli lasta tai ei.

Toki taloudellinen panos painoi itseänikin, koska mies maksoi koko lystin. Ikäänkuin tulosvastuu..

N35

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saas nähdä mitä ongelmia tulevaisuudessa tulee näille kahden selkeästi yhteensopimattoman ihmisen jälkeläiselle ja hänen jälkikasvullensa. Biologia ohjaa ja viestii toistuvilla keskenmenoilla, että ei pystytä tuotttamaam geneettisesti sopivia jälkeläisiä.

Meillä on Suomessa paljon lapsia ja vauvoja, joilla ei ole kotia. Ivf on itsekästä, siinä ei ajatella kuin vain sitä omaa napaa.

Huoh. Meillä ei ole Suomi täynnä kodittomia lapsia ja vauvoja. Se, että saisi adoptoitua suomalaisen lapsen (ilman sukulaisuussuhdetta) on todella harvinaista, koska tosiaan, niitä adoptoitavia lapsia ei vaan ole.

Ja arvaas mitä, ei ole myöskään ulkomailla. Maailmassa on tällä hetkellä huomattavasti enemmän adoptiota hakevia pariskuntia kuin adoptioon annettavia lapsia.

Ota asioista selvää ennen kuin alat jeesustella.

Valitettavasti ei pidä paikkaansa, lapsia on adoptoitavaksi ja Suomeen adoptoiminen mahdollista.

Mutta suomalaisen tai omaa ihonväriä vastaavan vauvan tietysti vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Adoptiosta jauhaville:

Adoptioprosessi ei ole ihan yksinkertainen. Ihmisen tausta, sairaushistoria, tulot, omaisuus, tukiverkosto, kaikki käydään läpi niin tarkasti, että harva saisi luvan biologiseen lisääntymiseen jos kriteerit siihen olisivat samat. Harva soveltuu adoptiovanhemmaksi. Nainen on voinut menettää lisääntymiskykynsä esimerkiksi syöpähoitojen vuoksi, ja sairastettu syöpä taas estää adoptiomahdollisuuden. Samoin esimerkiksi lapsettomuuden vuoksi koettu masennus voi estää adoption tulevaisuudessa. 

Adoptio on lisäksi kallista ja hidasta, ja suurella osalla adoptoitavista lapsista on erityistarpeita. Rahaa kuluu kymmeniä tuhansia ja odotusajat ovat vuosia, usein yli viisi vuotta. 

Lopettakaa adoptiosta jauhaminen automaattisena lapsettomuushoitojen korvaajana. Esimerkiksi meille adoptio ei ole koskaan enää mahdollinen, koska sairastuin keskenmenon jälkeen traumaperäiseen stressireaktioon ja jouduin aloittamaan psykoterapian käsitelläkseni lapsettomuutta ja menetyksiäni.

Sinä joka et halua lapsia tai joka olet saanut haluamasi lapsiluvun, älä tule kertomaan meille tahattomasti lapsettomille miltä meistä pitäisi tuntua äläkä jauha turhaan adoptiosta, josta et tiedä mitään.

Eikä adoptio muutenkaan ole kaikille vaihtoehto, vaikka sille ei varsinaisesti mitään estettä olisikaan. Ei se ole kaikkia varten, eikä tarvitsekaan olla. Adoptio ei ole sama asia, kuin oman biologisen lapsen saaminen, vaikka yksi reitti vanhemmaksi sekin.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa karulta, mutta on totta:

Mulle raskainta oli se, että mitä jos ei onnistukaan, henkisesti. Epäonnistumisen pelko ja pelko siitä että jää kokonaan ilman lasta.

Fyysisesti hammaslääkärissä käynti tekee enempi kipeää.

Miehelle oli raskainta se, että se oli dextrassa 4 tonnia per laaki, tuli lasta tai ei.

Toki taloudellinen panos painoi itseänikin, koska mies maksoi koko lystin. Ikäänkuin tulosvastuu..

N35

kuulostaa reilu peli ja hieno parisuhde

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

. Ivf-prosessi oli minulle todella vaikea, sain vakavan komplikaation ja lopulta kaikki aikaansaadut alkiot olivat virheellisiä eikä alkionsiirtoon koskaan päästy. Koko 1,5 vuoden odottaminen, n. kuukauden mittainen hormonikuuri, kivulias munasolupunktio ja sairaalaan johtanut komplikaatio olivat turhia. Sirryimme lahjasolujonoon, ja olemme nyt olleet kolmessa inseminaatiohoidossa luovutetuilla siittiöillä, valitettavasti ei

Onko tämä kuinka sama jos luovuttaa munasoluja.

Onko luovutus kivuliasta ja riskialtista

Yleensä punktio ei ole kovin kivulias, mutta minulla sekin oli vaikea, toinen munasarja oli korkealla ja sinne jouduttiin menemään punktioneulalla kohdulihaksen läpi ja samaan aikaan useita hoitajia paineli munasarjaa oikeaan suuntaan. Vaikka toimenpiteessä puudutetaan emättimen kautta ja saadaan kipulääkitystä suoraan suoneen, oli kokemus kivuliainta mitä olen koskaan kokenut ja siitä jäi kammo kaikkea gynekologista tutkimusta kohtaan.

Odotappas mahdollista synnytystä, voisin veikata 100% varmuudella että se tulee voittamaan kivuliaisuudellaan punktio-kokemuksesi. 

Täällä on jo kerrottukin melkein jokainen kokemukseni, miksi on raskasta. Lisäisin sen, että seksi muuttuu aikataulutetuksi suoritukseksi, joka kuukausi. Olen ravannut ultrissa arvioimassa, koska munarakkula olisi kypsä ovulaatiopiikin pistämistä varten. Piikittänyt itseäni. Sitten gyne ohjeistaa "huomenna klo 19-22 spontaani yhdyntä". Hirveät paineet miehelle ja itselleni, piti yrittää olla luonteva. Ei auttanut, kun joskus purskahdin itkuun kun ei tuntunut mieheltä onnistuvan spontaanius. Meni taas piikittämiset ja lääkärissäkäynnit ja töistä poissaolot ihan hukkaan.

Vierailija kirjoitti:

. Ivf-prosessi oli minulle todella vaikea, sain vakavan komplikaation ja lopulta kaikki aikaansaadut alkiot olivat virheellisiä eikä alkionsiirtoon koskaan päästy. Koko 1,5 vuoden odottaminen, n. kuukauden mittainen hormonikuuri, kivulias munasolupunktio ja sairaalaan johtanut komplikaatio olivat turhia. Sirryimme lahjasolujonoon, ja olemme nyt olleet kolmessa inseminaatiohoidossa luovutetuilla siittiöillä, valitettavasti ei

Onko tämä kuinka sama jos luovuttaa munasoluja.

Onko luovutus kivuliasta ja riskialtista

Adoptio on kivuton vaihtoehto.

Kodittomia lapsia riittää.