avioliiton loppu. hirveä ahdistus ja pelko

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:29"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:14"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:11"]Olet läheisriippuvianen ap. Alapa tutustumaan asiaan, varmaan auttaa.
[/quote]
Jokainen 18 vuotta naimisissa ollut on läheisriippuvainen. Tuossa ajassa hitsautuu jo niin kovin toiseen kiinni.
[/quote]
joo se ukko on vitun hitsaantunut yhteen. :D
[/quote]

Vaikka kuulostat ironiselta mutta niin minä luulin etta olemme yhtä, olisimme toistemme

Ap

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:28"]Tämän tilanteen keskellä olen ymmälläni miten ihmiset ovat pystyneet eroamaan, mistä he saavat voimansa.
Ap
[/quote] Mieti ensin niitä syitä minkä takia haluat jatkaa avioliitossasi. Oletko onnellinen? Uskotko, että voitte vielä luottaa toisiinne ja olla onnellisia yhdessä? Jos vastaat molempiin ei, niin miksi ihmeessä jatkaisit?

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:29"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:14"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:11"]Olet läheisriippuvianen ap. Alapa tutustumaan asiaan, varmaan auttaa. [/quote] Jokainen 18 vuotta naimisissa ollut on läheisriippuvainen. Tuossa ajassa hitsautuu jo niin kovin toiseen kiinni. [/quote] joo se ukko on vitun hitsaantunut yhteen. :D

[/quote]

Kyllä se ukko olisi voinut jo laittaa avioeropaperit vetämään, jos olisi halunnut. Jostain syystä ei ole kuitenkaan tehnyt niin.

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:28"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:14"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:11"]Olet läheisriippuvianen ap. Alapa tutustumaan asiaan, varmaan auttaa. [/quote] Jokainen 18 vuotta naimisissa ollut on läheisriippuvainen. Tuossa ajassa hitsautuu jo niin kovin toiseen kiinni.

[/quote]

No ei siis todellakaan pidä paikkaansa! Urpoja ovat ne naiset ja miehet, jotka heittäytyvät läheisriippuvuuteen. Kyllä jokainen tekee ratkaisunsa ja valintansa ihan itse. Itse aina ollessani parisuhteessa, ei ole tullut mieleenkään ripustautua vain mieheen, vaan elämääni kuulu paljon muutakin.
[/quote] hmmmm oletkohan sinä kiintynyt koskaan kunnolla? Ei siinä ole kysymys ripustautumisesta.

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:32"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:29"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:14"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:11"]Olet läheisriippuvianen ap. Alapa tutustumaan asiaan, varmaan auttaa. [/quote] Jokainen 18 vuotta naimisissa ollut on läheisriippuvainen. Tuossa ajassa hitsautuu jo niin kovin toiseen kiinni. [/quote] joo se ukko on vitun hitsaantunut yhteen. :D

[/quote]

Kyllä se ukko olisi voinut jo laittaa avioeropaperit vetämään, jos olisi halunnut. Jostain syystä ei ole kuitenkaan tehnyt niin.
[/quote] Miehellehän tuossa ei ole ongelmaa. Hoitaa parisuhdeasiat muualla. Kotona kämppis, joka jakaa kulu ja mahdollistaa näin entisen elintason.

Olen ollut yli parikymmentätä vuotta sitten lähes vastaavassa tilanteessa kuin sinä olet nyt. Ei mies laita eroa vireille, kun kerran kotona huolto pelaa. Se on sinun tehtävä.

Itse toimin heti, kun sain selville mieheni jo pitempään jatkuneen suhteen. Minulla asianajaja hoiti homman ja lunastin talomme, johon jäin lasten kanssa asumaan. Pelastus on se, että on työ ja toimeentulo turvattu. Vaikka paniikki on aluksi hirveä, kaikesta selviää.

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:32"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:29"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:14"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:11"]Olet läheisriippuvianen ap. Alapa tutustumaan asiaan, varmaan auttaa. [/quote] Jokainen 18 vuotta naimisissa ollut on läheisriippuvainen. Tuossa ajassa hitsautuu jo niin kovin toiseen kiinni. [/quote] joo se ukko on vitun hitsaantunut yhteen. :D

[/quote]

Kyllä se ukko olisi voinut jo laittaa avioeropaperit vetämään, jos olisi halunnut. Jostain syystä ei ole kuitenkaan tehnyt niin.

[/quote]

Varmasti ihan samasta syystä, 18 vuotta on kiinnittänyt yhteen. Ei se hänelle sen helpompaa varmasti ole tehdä lopullista ratkaisua. Odottaa ehkä että ap tekee ratkaisun hänen puolestaan. Ja mikäs siinä on ollessa, kotona tuttu ja turvallinen vaimo, joka välillä vähän vinkuu mutta antaa anteeksi kuitenkin, hoitaa kodin, ja jännitystä ja seksiä saa sitten muualta. Miksi se siitä mihinkään haluaisi. Ja mistä sen tietää vaikkei se toinen nainen edes halua sitä omakseen, ja siksi ei halua jättää vaimoaan.

Sinä ap tarvitset sitä apua nyt joten mene yksin sinne terapiaan juttelemaan pelot ja ahdistukset pois. Ei siihenkään miestä tarvita!

Ei miestä kiinnosta terapiat ym kun hänellä on kaikki ok. Yksi nainen hoitaa kodin ja suhteet yhteisiin lapsiin ja sukulaisiin ja toinen nainen hoitaa seksin ja hauskanpidon. Omaisuuttakaan ei tarvitse jakaa jos ei eroa.

Sinulla on aikuiset lapset, työ, ystäviä ja harrastuksia niin en ymmärrä miksi roikut miehessä joka ei rakasta, pettää ja kodin ilmapiiri on jäätävä. Roikut jossain haavekuvassa miehestä ja yhteisestä elosta jota ei ole!

Sinulla on nyt tässä kasvun paikka ihmisenä ja naisena...käytä se hyvin.

Kerron Ap sinulle tarinani Koska tunnistan sinussa entisen itseni. Tarina on pitkä koska se on tosi.

Olin naimisissa 23vuotta entisen mieheni kanssa. Suhteemme oli myrskyisä. Ennen oikeaa eroa, vuosia ennen minä halusin erota, tai no, en minä halunnut. Halusin asioiden muuttuvan. Uhkailin erolla.
Selvennykseksi tässä kohtaa että mieheni ja minä rakensimme pala palalta upean paikan missä asuimme. Paikka on miehelle kaikki kaikessa. Erolla uhkailu siis toimi koska ajatuskin että paikkamme olisi vaakalaudalla sai miehessä aina ppaniikin.
Mieheni on komea, siis entinen mieheni, nuorempana ttodella todella komea. Mutta edelleen ikuinen poika. Ei mies. Ei suunnittele asioita etukäteen, ei edes pysty sellaiseen. Ei mitenkään luotettava tai vastuullinen. Kantaa vastuun asioista mitkä ovat hänelle tärkeitä, ensi sijaisia. Ei muuten.

-
Jatkoimme siis yhdessä eloa. Minusta meillä meni hyvi. Kunnes mieheni muuttui kertaheitolla. Syykin selvisi - toinen nainen, itseään puolta nuorempi kaunis 'nainen'. Olin vihainen ja murtunut. Tein kaikkeni että asiat paranisivat. Tapoin itseni.
Viimeinen keino minkä luulin toimivaksi oli erolla uhkailu. Mies ei toiminutkaan kuin ajattelin. Vaan alkoi keskustelemaan erosta. Pelästyin. Olin kauhuossani niinkuin sinäkin AP. Mikään ei auttanut. Hain eroa. Mutta näyttelin. Näyttelin vahvaa
Hymyilin, toivotin miehelleni kaikkea hyvää. Soitin toiselle naiselle ja kerroin että meidän välillämme ei ole pahaa ilmaa. Vaikka oli. Vihasin heitä.

- Vuosi on mennyt. Mies itkee minua takaisin ja 'toinem nainen ' itkee minulle kuinka vaikeaa heillä on.
Arvaa miksi? Nut minä en ole se kuka on este, olen se ketä kaivataan.
Minä taas en enää miestä kaipaa. Olen ehjä

[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 09:08"]Tätä olen itsekkin miettinyt jos olisin tässä sen aikaa ku siltä tuntuu, eläisin kuitenkin omaa elämää. Tapailiko miehesi tuota toista naista tämän aikaa? Ap[/quote]

En tiedä, en ole kysellyt. :) Aluksi tapaili kyllä, mutta luulen että suhde on jo kuihtunut. Mies ei juurikaan ole ollut öitä pois kotoa, ja toinen nainen asui kuitenkin toisessa kaupungissakin, joten taisi mennä kuvio vaikeaksi. Mutta koska se suhde kuitenkin jatkui alussa eikä terapia miestä kiinnostanut, ja katseli vierestä kun voin todella huonosti, tein lopulta päätökseni. Sen jälkeen ei siis asia ole kiinnostanut, se ei vaikuta enää mihinkään. En kuitenkaan suosittele tätä ratkaisua kaikille, vain ehkä heille joilla itseni kanssa vastaava elämäntilanne: täydellinen taloudellinen riippuvuus miehestä. Henkisesti raskasta ajoittain (aika usein), mutta minulla oli vain huonoja ratkaisuja, ja lasten takia mietin että tämä olisi kuitenkin paras ratkaisu, jonka kanssa itsekin pystyn elämään. Kantavana voimana on kuitenkin ollut ajatus siitä, että tämä ei ole ikuista, ja nyt alkaa vihdoin se aika kun viimeinenkin lapsista aloittelee koulun, ja isä voi itse vastata suhteesta lapsiinsa, minun ei tarvitse olla siinä enää välikätenä (esim. ojentamassa puhelinta tms.) - lopullisen eron jälkeen haluan olla lasten isän kanssa mahdollisimman vähän tekemisissä. 61

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 10:30"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:14"]

 Jokainen 18 vuotta naimisissa ollut on läheisriippuvainen. Tuossa ajassa hitsautuu jo niin kovin toiseen kiinni.

[/quote]

Ei ole välttämättä noin, kyllä se on enimmältään omasta ja parisuhteen luonteesta kiinni. Itse olen ollut naimisissa onnellisesti 25 vuotta, enkä todellakaan ole läheisriippuvainen, ei myöskään mieheni. Olemme aina molemmat olleet sellaisia "yksinäisiä susia", joille yhteinen elämä on alusta asti ollut paitsi rakkaus-, myöskin sopimusliitto.  Sopimusliitto sillä tavalla, että jos jompikumpi tahtoo lähteä, kyse on vain ilmoitusasiasta. Toistaiseksi olemme halunneet pysyä yhdessä. Meille tämä ajattelutapa on mitä suurinta rakkautta ja vapautta, joka tuo voimaa suhteeseen.

Tiedän, ettei moni tajua tällaista, mutta juuri meille tämä on hyvä tapa elää.

[/quote]

Tämä kyllä vaikuttaa kylmältä parisuhteelta. Missä on luottamus ja läheisyys parisuhteessa, jossa on sopimus että toinen voi tuosta vaan ilmoittaa että se on nyt ohi. Epäilenpä että kirjoittajallekin iskee kyllä paniikki kun puoliso ilmoittaa että ohi on. Ette juuri ole sitoutuneet suhteeseen vaan elätte kavereina tyyliin toinen saa lähteä heti kun tekee mieli. Kyllä parisuhteeseen kannattaa hiukan enemmän sitoutua, ainakin jos aikoo hankkia yhteisiä lapsia.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 17:09"][quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 09:08"]Tätä olen itsekkin miettinyt jos olisin tässä sen aikaa ku siltä tuntuu, eläisin kuitenkin omaa elämää. Tapailiko miehesi tuota toista naista tämän aikaa? Ap[/quote]

En tiedä, en ole kysellyt. :) Aluksi tapaili kyllä, mutta luulen että suhde on jo kuihtunut. Mies ei juurikaan ole ollut öitä pois kotoa, ja toinen nainen asui kuitenkin toisessa kaupungissakin, joten taisi mennä kuvio vaikeaksi. Mutta koska se suhde kuitenkin jatkui alussa eikä terapia miestä kiinnostanut, ja katseli vierestä kun voin todella huonosti, tein lopulta päätökseni. Sen jälkeen ei siis asia ole kiinnostanut, se ei vaikuta enää mihinkään. En kuitenkaan suosittele tätä ratkaisua kaikille, vain ehkä heille joilla itseni kanssa vastaava elämäntilanne: täydellinen taloudellinen riippuvuus miehestä. Henkisesti raskasta ajoittain (aika usein), mutta minulla oli vain huonoja ratkaisuja, ja lasten takia mietin että tämä olisi kuitenkin paras ratkaisu, jonka kanssa itsekin pystyn elämään. Kantavana voimana on kuitenkin ollut ajatus siitä, että tämä ei ole ikuista, ja nyt alkaa vihdoin se aika kun viimeinenkin lapsista aloittelee koulun, ja isä voi itse vastata suhteesta lapsiinsa, minun ei tarvitse olla siinä enää välikätenä (esim. ojentamassa puhelinta tms.) - lopullisen eron jälkeen haluan olla lasten isän kanssa mahdollisimman vähän tekemisissä. 61
[/quote]

Ymmärrän.. Minulla ei ole pieniä lapsia enkä ole itsekkään aivan varma onko suhde miehellä nyt vai ei. Olen mennyt paljon omia menoja keksimällä keksinyt sellaisia, joskus tuntuu että alan olla jo kaverilleni taakka kun niin usein kysyn heitä mukaan minne milloinkin. Kaveripiirissä ei juuri ole eronneita. Siksi myöskin tuntuu orvolta. Toisinaan oleminen ja meneminen tuntuu helpolta joskus en jaksaisi nousta sängystä.
Miehen menemistä en ole kysynyt nyt. Eipä tuo ole paljoa niistä ilmoitellutkaan.
Onko miehesi tietoinen ratkaisustasi? oletteko puhuneet tästä järjestelystä?

Ap

Monet ovat täällä diagnosoineet ap:n läheisriippuvaiseksi ja itsetunnoltaan heikoksi. Kyllähän kenen tahansa itsetunto saa melkoisen kolauksen kun tulee petetyksi. Siinä joutuu todella tekemään töitä että saa itsetuntonsa takasin. En sanoisi sitä myöskään läheisriippuvaisuudeksi, jos kokee tuskaa pitkän avioliiton kariutumisesta. Ennemminkin se kertoo siitä että ap on sitoutunut parisuhteeseen kun pohtii suhteen loppumista.

Itse olen samassa tilanteessa kuin ap. Tosin nyt mieheni muutti toistaiseksi pois ja mietimme jatkaako yhdessä vai ei. Miehellä ollut useita säätöjä naisten kanssa mutta hän ei haluaisi erota. Aikaisemmin ajattelin että se on kerrasta poikki jos mies pettää mutta ei asia aina niin yksinkertaista ole. Varsinkin kun takana on lähes parikymppinen avioliitto ja yhteiset lapset. 

Ota yhteyttä perheasianneuvottelukeskukseen ja mene sinne yksin juttelemaan. Niin minäkin ensin tein. Hyviä kirjoja luettavaksi on mm. Buchert, Kiianmaa, Uljas: Revitty sydän sekä Sue Johnsonin kirjat Suojelen sinua kaikelta ja Kunpa sinut tuntisin paremmin. Täältä löytyy verkkokurssi tunnekeskeinen parisuhdekurssi, jonka voi tehdä yksinkin. http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/nettikurssit/tunnekeskeinen-parisuhdekurssi/ Minulle ainakin sieltä löytyi paljon ajatuksia liittyen nimenomaan omiin pelkoihin ja hylätyksi tulemisen tunteeseen.

Jaksamista sinulle ap. 

[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 00:39"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:32"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:29"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:14"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:11"]Olet läheisriippuvianen ap. Alapa tutustumaan asiaan, varmaan auttaa. [/quote] Jokainen 18 vuotta naimisissa ollut on läheisriippuvainen. Tuossa ajassa hitsautuu jo niin kovin toiseen kiinni. [/quote] joo se ukko on vitun hitsaantunut yhteen. :D

[/quote]

Kyllä se ukko olisi voinut jo laittaa avioeropaperit vetämään, jos olisi halunnut. Jostain syystä ei ole kuitenkaan tehnyt niin.
[/quote]

Laiskuuttaan? Mukavuuden halussa, saa pitää sinut ja toisen naisen.

Miksi annat kohdella itseäsi kynnysmattona?
[/quote]

Ymmärrän että tuo voi olla totta. Varmaan onkin. Kai asiat ei ole niin mustavalkoisia.
Niinkuin -54 :n mieskin viivytteli omaa lähtemistään vaikkei liittoa enää halunnut, kai minunkin omalla on joku sama ajatus. Jotkut tunteet vielä elävät, en tiedä elävätkö ne vain tavasta Ja tottumuksesta.

Kynnysmatto, niin. Kun niin p it kään on toisen kanss elänyt on sen lopun myöntäminen vain pitkä prosessi. Kai ihminen on kykeneväinen uskomaan olemattomaan merkkiin toivosta.

Ap

Kyllähän vie oman aikansa ymmärtää ja hyväksyä ne asiat... Ja kohdata se totuus mistä pitää kiinni. Ap lla varmasti samaa mitä itsellä; halusin sen mitä mies joskus oli ollut, sen mitä piti olla, sen mitä olimme haaveilleet ja mistä sopineet ja sen mitä yhä näin itse oikeaksi. Mutta ap: Onko sulla kiire? Sulla ei ole siinä lapsia ja vastaat päätöksistäsi vain itsellesi. Jos tuntuu vaikealta niin anna itsellesi aikaa päättää, ei sun tarvii päättää mitään nyt jos tilanne vielä on siedettävä. Tutkaile rauhassa teidän elämäänne ja parisuhdetta, mieti mitä se on; onko sitä mitä tahdot. Jos päätät ettet tahdo niin sun on helpompi lähteä. Toki on jumalaton surku että unelmat menevät rikki, tulevaisuus pelottaa tietenkin. Koita vielä puhua miehesi kanssa, kirjoita vaikka kirje. Jos häntä ei kiinnosta sun tarpeet niin mieti mitä se sulle tarkoittaa. Voitko sen kanssa elää? Mikä sulle riittää? Vain sinä tiedät sen. Mieti itse mitä haluat... Haluatko edes yrittää miehen kanssa joka petti? Voitko koskaan todella antaa anteeksi ja luottaa? Jos voit niin yritä saada mieheesi yhteys. Ennen kaikkea... Mieti mitä sinä haluat, tarviit, siedät. Sitten mieti miten miehesi sopii siihen. Ja uskalla erottaa omat haaveesi ja menneisyys todellisuudesta ja nykyhetkestä. -54

Avoimella suhteella ja iloisella mielellä eteenpäin. Miksei?

[quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 11:49"]Silloin alat miestäsi ehkä taas kiinnostaa. Ilaman seksiä ei pysy liitot kasassa.[/quote]

Heh, eiköhän ongelma ole tällaisen jälkeen päinvastainen: miestä kyllä kiinnostaisi, mutta itselläni ainakin halut miestä kohtaan hävisivät sen sileän tien kun pettäminen tuli ilmi. En vaan pystynyt, koko ihminen muuttui vastenmieliseksi sekä henkisesti että fyysisesti. Luulin aikoinani meneväni naimisiin Erityisen kanssa, luulin rakastelevani Erityisen kanssa, mutta totuus se lopulta paljastui: samanlainen tuo minunkin oli kuten niin moni muukin.

Ap.. Ei sillä loppujen lopuksi ole väliä mitä nainen on tai ei ole. Eihän tässä hänestä ole kyse, sinusta ja miehestä. Mä jouduin ottamaan yhteyttä naiseen siksi että jouduin olemaan hänen kanssaan päivittäin tekemisissä. Mun mielestä sun on turhaa miettiä naista; naisia riittää maailmassa. Kyse on sun miehen halusta olla uskollinen sinulle ja teille. Sitä halua ei ollut riittävästi. Ainahan hän voi löytää uuden. Kyse on nyt ennen kaikkea sinusta; mitä sinä tahdot. Jos mies olisi halukas antamaan sulle kaikkensa niin riittäisikö se sulle.. Kulkisit loppuelämäsi tietäen että on pettänyt, peläten että tapahtuuko se uusiksi, jättääkö sut kuitenkin joskus. Onhan niitä ihmisiä joille riittää vähempikin luotto.. Tai ihmisiä joille on ok että käydään vieraissa. Mutta käsittääkseni tässä teillä on kaksi erillistä ongelmaa; se suhde sekä se, ettei miehessäsi tunnu olevan enää halua olla sulle aviomies, on sitten nainen kuvioissa tai ei. Vaikka se toinen nainen olisi poissa kuvioista kokonaan niin ei takaa sitä että mies tahtoo teidän entistä elämää. Mitä sä voit siihen tehdä? Kärsiä ja toivoa muutosta? Lähteä? En tiedä. Mutta sun pitää löytää ne vastaukset. -54

Joo kyllä tässä aletaan järjestelyjä keksiä.
106 kertoma kuulostaa hyvältä mutta ei varmaankaan meidän tapauksessa tule tapahtumaan.
En ole enää se kehen mieheni rakastui. Ja jos mies alkaa elää elämäänsä tämän toisen naisen kanssa.. Huah, no sitten alkaa. Mikä minä olen ketään pakottamaan olemaan kanssani jos en tällaisena kelpaa.
Olikohan meitä edes olemassa. Oikeasti. Olemmeko vain ajatus meistä, kummallakin oma sellainen.
Olen tässä vuoden kipuillut, ollut masentunut ja taas täynnä toivoa mikä joka kerta minulta riistetään. En tiedä onko aika vain kypsä vai onko tämä tänne kirjoittaminen saannut ajatuksia sen verta järjestykseen.. Saatan olla myös vain liian väsynyt. Väsynyt taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Ehkä aika antaa mennä.

Ap

Tuttu tunne ap kun kaikki meni rikki. Tämä hetki ja tulevaisuus. Mutta myös menneisyys; piti miettiä aikaa taaksepäin että mikä on ollut totta ja mikä ei. Minähän olin ajatellut että meillä on hyvä, miehen onni oli muualla. Se tuntui olevan liikaa.. Siis että joku saa teoillaan rikki ei vaan nykyhetken ja tulevaisuuden mutta myös menneen. Joku joskus sanoi että mennyttä ei kukaan voi ottaa pois. Väärin; kylä voi. -54