avioliiton loppu. hirveä ahdistus ja pelko

Korjaan.. Kyllä voi. -54

Kamala tilanne. Toivon sulle voimia pistää eropaperit vetämään. Helppoa se ei ole, tiedän.

Nyt äkkiä kämppä etsintään ja asumusero. Teidän täytyy saada tilaa miettiä mitä haluaa. Mies saattaa hävitä tietty sille tielleen, mutta eikös se ole sittenjo ihan sama. Vähän itsekunnioitusta nyt ap. Olet ansainnut parempaa 18 vuoden jälkeen, älä anna sen miehen pompottaa. Kun saat välimatkaa ja rauhoitut, näet tilanteen selvemmin. Samoin mies. Sitten voi keskustella jos keskusteltavaa enää on. Ja palata kotiin jos siltä tuntuu.

Avioliittoleirille tai avioliitonhuoltopäiville. Jonkun seurakunnallisen parisuhdeneuvojen juttusille yhdessä ja erikseen. Avioliitto-oppaita lukemaan. Yksin tai yhdessä.

On turha erota, jos voi oman suhteensa korjata. Oma tuttu suhde on lopulta sata kertaa parempi kuin joku uusi, jossa aloitat kaiken alusta, eikä useimmiten yhtään paremmaksi muutu! Omat ongelmat kulkee mukana siihen uuteenkin suhteeseen, ja ne on jossain vaiheessa pakko ratkoa. Paras ratkoa sen oman puolison kanssa, eikä lähteä sooloilemaan. Toinen liitto on paljon helpommin purkautuva kuin ensimmäinen, koska moni katuu myöhemmin, liian myöhään!, siitä ensimmäisestä liitostaan lähtöä, ja ylipäätään väärintekojaan.

Ap:n mies on elänyt valheessa ja rikkonut oman avioliittolupauksensa, siis rikkonut oman osuutensa avioliitosta. Hänen on luovuttava avioliiton väliin tulevasta naisesta ja korjattava oma liitto. Nöyrryttävä pyytämään anteeksi ja toimimaan oman liiton hyväksi. Muutoin suhde ei lähde oikeille raiteille.

Vaikeastakin tilanteesta V O I  nousta ja avioliitto muuttua paremmaksi kuin koskaan! Moni jo eronnut on mennyt takaisin avioon oman puolisonsa kanssa. Ei pidä antaa periksi! Se puoliso on se oikea, jonka kanssa on jo naimisissa, ei ne ulkopuoliset suhteet! Niistä vain kylmästi ero ja omaan syliin takaisin pikapikaa!

Voittakaa se oma puolisonne takaisin sieltä huorauskuvioista!

Rauhallisuus, päättäväisyys, periksiantamattomuus, oikein toimiminen, suoraselkäisyys, rentous, itsensä kunnioittaminen (ette itse ole tehneet väärää, toinen on!), hyväntuulisuus (ette menetä yhtään enempää, vaikka olettekin hyväntuulisia!), viisaus, sävyisästi puhuminen, lämmin kohteliaisuus, touhukkuus (usein voi pahaa mieltä purkaa vaikka kotitöihin, joista saa hyvää mieltä, kun tekee esim jonkun kakun ja siivoaa kaapin, jota ei ole pitkilleen siivonnut tms), eteenpäin meno (ikäänkuin mitään naista ei olisikaan), vieraiden kutsuminen, itsestään huolehtiminen, miehen tykkäämien vaatteiden pitäminen, hiusten kauniisti laittaminen, yhteisen, miehelle mieluisan iltapalan laittaminen, uusi viehättävä yöpuku (mutta mene vain nukkumaan se ylläsi, älä esitä mitään! Mies kyllä huomaa!). Rohkeasti ja rennosti!

Ette menetä yhtään enempää, vaikka toimitte päättäväisesti oikein ja hyvin! Miehen olo tulee vain tukalammaksi, kun hän huomaa, että hänellähän on oikeasti fiksu, kaunis ja hyvä vaimo!!!

Jos lapsiin hyvät välit, voi miehelle muistuttaa heistä, heidän tunteistaan, heidän suhtautumisestaan. Muistella heidän lapsuuttaan ja hyviä yhteisiä hetkiä heidän kanssaan, ja miten lastenlasten olisi mukava tulla mummin ja papan luo. Yhteisiä muistoja voi silloin tällöin väläyttää ääneen, tai laittaa jonkun mieshessä rakastumisen tunteita herätäneen kuvan pöydälle. Oma mieheni mietti yhteisten valokuviemme paljoutta, siis niitä tuhansia yhtisiä muistoja, ja sanoi, että sen takia olikin sitten vaikea miettiä enää eroa.

Pää pystyyn, mutta ei ylpeänä eikä ylimilisenä, vaan reippaana ja iloisena!

Siinäpä mies sitten valitsee oikean vaimonsa tai väärän hutsun!

Juuri näin, silläkään ole merkitystä onko ollut seksiä vai ei. Mua loukkasi eniten että mulle on valehdeltu, meidän asioista on puhuttu jollekin muulle, joku oli tärkeämpi kuin minä. Ajattelin silloin että satunnainen yhden illan ns merkityksetön seksi olisi ollut huomattavasti helpompi kestää kuin henkinen pettäminen. Yhä olen samaa mieltä. Ja juuri niin, kyse ei ole naisesta vaan sun miehestä. Hän on sulle tehnyt lupauksia, ei se nainen. Toisia naisia riittää aina, pettää voi aina jos tahtoo. Eniten satutti se, että meillä oli mielestäni niin paljon... Ja silti se nainen meni kaiken edelle. Mies oli valmis jättämään kaiken sen takia, lapset.. Kodin.. Minut. Kyllä siinä tuntee itsensä hyvin hävettävän mitättömäksi. -54

Ala rakentaa omaa elämääsi. Olosi on nyt kamala siksi että olet luopunut voimastasi ja antanut koko elämäsi toisen käsiin. Kaikki riippuu miehestäsi. Minä en tuollaista kestäisi. Ala tekemään elämästäsi sellaista kun itse tahdot. Vasta sitten voit löytää oikean ja aikuisen rakkauden. 

Olin kaksi vuotta sitten ap sun asemassasi.
Kiduin ja kuihduin. Meilläkin miehelle suurin kysymys oli omaisuuden jako.
Tein pelin selväksi, otin mitä sain, en edes omaa osuuttani. Säästin itteäni enkä alkanut tappelemaan. Sillä omaisuudella sain kuitenkin asunnon ja auton vaihdoin halvempaan.
Mies alkoikin pian elämään elämää toisen kanssa. Meni vuosi ja he erosivat. Itse kokosin elämääni ja itseäni sillä aikaa.
Mies huomasikin kuinka paljon mua kaipasi ku en ollut enää siinä niin lähellä ja esteenä 'uudelle'. Ei uusikaan enää tuntunut niin hyvältä.
Nyt olen taas puoli vuotta asunut mistä lähdinkin. Mies teki kaikkensa että saiskos mut takaisin. Kauempaa näkee asioitten todellisen luonteen.
Tätä ennen mäkin kotona ruikutin ja yritin olla. Olin liian saatavilla.
Sain myös itse näkemystä asioihin. Enää ei mennä miehen ehdoilla vaan teemme myös mitä mä haluan! Matkustelemme yms mikä oli ennen ehdoton ei miehelle.
Oma asuntoni on vuokralla mistä saan vielä lisäksi kivasti tuloja kun on velaton asunto. Naimisiin uudestaan emme ole menneet ja emmekä mene. Olen vapaa tästä lähtemään heti jos mua ei kohdella asiallisesti ja mieskin sen nyt tietää eikä pidä mua itsestään seövyytenä että 'mihinkäs tuo tuosta lähtis'
Välillä jopa ikävöin omaa rauhaa mikä minulla kaksi vuotta oli.

Siispä ap. Mikään päätös ei ole lopullinen

Pikkurouva se siinä niin touhukkaana ^^

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 16:57"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 16:14"]Oi kiitos, sanoistasi huokui jokin vahvuuS. Ongelmani on ehkä juuri tuo, halusin jonkun toivon tähän, en halua tippua mustaan aukkoon ilman toivoa paremmasta. Mutta jos tästä eroamme ja mies jatkaa elämää uuden kanssa taakseen katsomatta.. Meillä on kaksi lasta, molemmat jo kotoa pois muuttaneita Ap

[/quote]

Luulen, että olet juuri tällä hetkellä siellä mustassa aukossa. Tämän pahemmaksi tilanteesi tuskin voi enää mennä. Kun eroatte, tulee vielä jonkin aikaa yhtä pahoja tuntemuksia kuin sinulla on nyt, mutta tuskin pahempia. Ja kun huomaat, ettei ero ollutkaan maailman loppu, nuo tunteet väistyvät vähitellen ja saat taas oman itsesi ja elämänilosi takaisin. Mutta jos et eroa, tuo maanpäällinen helvetti vain jatkuu ja jatkuu, ja joudut pahimmassa tapauksessa loppuelämäksesi siihen mustaan aukkoon, jota niin kovasti yrität välttää välttelemällä eroa.

Parisuhde, josta toinen on noin pahasti riippuvainen, ei oikeastaan voi toimia, koska tuollaisessa tilanteessa suhteen toinen osapuoli saa aivan suhteettoman paljon valtaa. Käytännössä miehesi voi kohdella sinua miten huonosti tahansa, ilman että siitä tulee hänelle juuri mitään seuraamuksia. Sellaisessa tilanteessa valitettavasti moni myös kohteleekin toista huonosti, ihmisluonto nyt vain sattuu olemaan sellainen (asiaa on tutkittu). Et saa mitenkään muuten välejänne korjattua kuin laittamalla huonolle kohtelulle pisteen. Jos mies ei suostu terapiaan eikä kuuntele puhetta, ero on ainoa aikuismainen vaihtoehto mikä sinulla on.

Todennäköisesti mies menee sen uuden kanssa (jos uusi huolii), mutta koska hän on kypsymätön ja vastuuton henkilö (ainakin kirjoitustesi perusteella), hänellä on samat ongelmat edessä myös tuossa uudessa suhteessa. Uusi suhde voi myös lopahtaa ennen kuin alkaakaan, joskus nuo sivusuhteet perustuvat lähinnä siihen, että haetaan jännitystä elämään, ja kun suhteessa saakin yhtäkkiä olla ilman salailua ja piilottelua, sitä jännitystä ei enää olekaan ja suhde havaitaan tyhjäksi. Miehesi vaikuttaa sellaiselta, joka ei huomaa omia puutteitaan ja tarvetta kehittyä ihmisenä ennen kuin tilanne käytännössä räjähtää hänen kasvoilleen. Jos sinä olet siinä tilanteessa osallisena, hänen on liian helppoa syyttää omasta onnettomuudestaan sinua. Vasta sitten kun olet lähtenyt suhteestanne ja mies on elämässään ihan itsekseen, hän saa tilaisuuden havaita että tietyt ongelmat saattavat johtua hänen omastakin asenteestaan ja käytöksestään. Kaikki eivät huomaa sittenkään, vaan lyövät päätään seinään kerta toisensa jälkeen kunnes kuolema korjaa, mutta ethän sinä sellaisen debiilin kanssa halua olla avioliitossa? Yksin pärjäät paremmin ja elät onnellisempana.

Hyvä, että lapset eivät asu enää kotonanne, se tekisi eroamisesta käytännössä hankalampaa. Onko teillä omistusasunto tai muuta suurta yhteistä omaisuutta? Mikä on mielestäsi tällä hetkellä suurin käytännön hankaluus eroamiseen liittyen?

44
[/quote]

Kirjoitat ihanan rauhoittavasti. Kai minunkin on kannettava osuuteni ja vastuu suhteen tilanteesta mutta tuntui epäreilulta että minulle ei annettu tilaisuutta korjata virheitä.

Suurin ongelma on kai pelko tulevasta ja tietenkin... Rakastan miestäni

Ap

Älä jää miehen kynnysmatoksi, vaan heitä hänet ulos. Ilman luottamusta ei voi olla rakkauttakaan. 

[quote author="Vierailija" time="08.07.2015 klo 10:30"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:14"]

 Jokainen 18 vuotta naimisissa ollut on läheisriippuvainen. Tuossa ajassa hitsautuu jo niin kovin toiseen kiinni.

[/quote]

Ei ole välttämättä noin, kyllä se on enimmältään omasta ja parisuhteen luonteesta kiinni. Itse olen ollut naimisissa onnellisesti 25 vuotta, enkä todellakaan ole läheisriippuvainen, ei myöskään mieheni. Olemme aina molemmat olleet sellaisia "yksinäisiä susia", joille yhteinen elämä on alusta asti ollut paitsi rakkaus-, myöskin sopimusliitto.  Sopimusliitto sillä tavalla, että jos jompikumpi tahtoo lähteä, kyse on vain ilmoitusasiasta. Toistaiseksi olemme halunneet pysyä yhdessä. Meille tämä ajattelutapa on mitä suurinta rakkautta ja vapautta, joka tuo voimaa suhteeseen.

Tiedän, ettei moni tajua tällaista, mutta juuri meille tämä on hyvä tapa elää.

[/quote]

"Ilmoitusasia" - no mitä muuta kuvittelet sen olevan kaikille muille ihan tavallisille liitoille? Jos toinen ilmoittaa että se oli nyt tässä niin silloin se on. Ei normiliitossa ketään sinne kellariin suljeta että mietipäs kulta nyt uudelleen ja kun olet tajunnut ajatella oikein päästän sinut tänne asuinkerroksiin sitten taas.

Ja kuvitteletko, että jos miehesi "ilmoittaa" että lähtee niin tuo "sopimus" suojaa sinua mielipahalta?

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:32"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:29"]

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:14"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 10:11"]Olet läheisriippuvianen ap. Alapa tutustumaan asiaan, varmaan auttaa. [/quote] Jokainen 18 vuotta naimisissa ollut on läheisriippuvainen. Tuossa ajassa hitsautuu jo niin kovin toiseen kiinni. [/quote] joo se ukko on vitun hitsaantunut yhteen. :D

[/quote]

Kyllä se ukko olisi voinut jo laittaa avioeropaperit vetämään, jos olisi halunnut. Jostain syystä ei ole kuitenkaan tehnyt niin.
[/quote]

Laiskuuttaan? Mukavuuden halussa, saa pitää sinut ja toisen naisen.

Miksi annat kohdella itseäsi kynnysmattona?

Jos miehet saisivat päättää niin vaimo+rakastajatar olisi kai paras mahdollinen yhtälö. Että vaimo passaisi arkena ja tuulettumassa mies kävisi hehkeän rakastajattaren kanssa. Ei sun mies ole lähdössä mihinkään tosta tilanteesta ellet sä itse vihellä tilannetta poikki.

Jos teidän lapsetkin on jo lähtenyt kotoa niin sua ei pidättele mikään. Ota itseäsi niskasta kiinni ja alota oma elämä. Tekee hyvää sun itsetunnollekin.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 20:10"]Kyllähän vie oman aikansa ymmärtää ja hyväksyä ne asiat... Ja kohdata se totuus mistä pitää kiinni. Ap lla varmasti samaa mitä itsellä; halusin sen mitä mies joskus oli ollut, sen mitä piti olla, sen mitä olimme haaveilleet ja mistä sopineet ja sen mitä yhä näin itse oikeaksi. Mutta ap: Onko sulla kiire? Sulla ei ole siinä lapsia ja vastaat päätöksistäsi vain itsellesi. Jos tuntuu vaikealta niin anna itsellesi aikaa päättää, ei sun tarvii päättää mitään nyt jos tilanne vielä on siedettävä. Tutkaile rauhassa teidän elämäänne ja parisuhdetta, mieti mitä se on; onko sitä mitä tahdot. Jos päätät ettet tahdo niin sun on helpompi lähteä. Toki on jumalaton surku että unelmat menevät rikki, tulevaisuus pelottaa tietenkin. Koita vielä puhua miehesi kanssa, kirjoita vaikka kirje. Jos häntä ei kiinnosta sun tarpeet niin mieti mitä se sulle tarkoittaa. Voitko sen kanssa elää? Mikä sulle riittää? Vain sinä tiedät sen. Mieti itse mitä haluat... Haluatko edes yrittää miehen kanssa joka petti? Voitko koskaan todella antaa anteeksi ja luottaa? Jos voit niin yritä saada mieheesi yhteys. Ennen kaikkea... Mieti mitä sinä haluat, tarviit, siedät. Sitten mieti miten miehesi sopii siihen. Ja uskalla erottaa omat haaveesi ja menneisyys todellisuudesta ja nykyhetkestä. -54
[/quote]

Kiitos 54. En tunne sinua mutta sinusta saan voimaa koska tuntuu että olet jo käytännönasioiden takia joutunut kestämään enemmän kuin minä.
Ja olet oikeassa eihän minulla ole mikään kiire. Tai toisinaan tuntuu että on mutta se on lähintä väliaikainen tunne.
Minäkin joskus ajattelin ett se on kerrasta poikki. Se vaan ei ole niin helppoa. Ei todellakaan. Tuntuu että kamalia asioita on tehty ja minut jätetty korjaamaan sotku. Mies ei varmaankaan tule avioeroa vireille laittamaan, mutta ei varmaankaan elettäkään tekemään liitot korjaamiseksi

Ap

Otitteko kukaan yhteyttä toiseen naiseen?

Ap

Niin ap.. Varmaan se, että koki jotain ihan muuta muutti kaiken. Tunne mitä hän koki oli jotain täysin epärealistista mun mielestäni, meillä oli "oikea" elämä. Mutta.. Hänpä jätti sen kaiken, rakensi uuden oikean elämän. Ilman entistä. Olinhan mä katkera siitä että mies voi vaan lähteä ja jättää kaiken.. Kodin, liiton, lapset, rempat.. Mä jäin yksin pyörittämään kaikkea. Mutta sain voimaa siitä, että ajattelin että ne sentään on mun valintojani. Mulla oli toki se "onni" että mies otti henk koht tavaransa ja lähti, mulle jäi koti. (ja lainat, keskeneräiset rempat, lapset). Mies vitkutteli lähtöä varmaan siksi, että taatusti oli hänellä yhä tunteita mua kohtaan. Rakkautta kun on monenlaista. Oli myös yhteinen koti, omaisuus ja lapset...hällä häpeää, eihän halunnut että kaverit ja suku saa tietää miksi erottiin. Ja olihan hänellä myös hyväkin kotona, meillä oli asiat hyvin ennen naisen mukaantuloa kuvioon. Jos jotain pitää positiivista pitää sanoa, niin tiedän ettei hän ollut se joka katseli muita, nainen painoi päälle. Kyllähän siitä mua jopa varoiteltiin ennen.. Mutta minäpä luotin omaani. Eihän sitä muuta voi, ketään ei voi pakottaa uskolliseksi. Kyllähän varmaan halusi sen kaiken uuden... Mutta alkoi myös ymmärtämään että samalla menettää paljon. Sama se ehkä sun miehellä on... Eron tullessa menettää paljon. Nyt hänellä on kaikki valta... Saa pitää sinut jos tahtoo, toisen jos tahtoo.. Pahimmillaan ja mahdollisesti samaan aikaan molemmat jossain määrin. Raskainta ovat ne jotka pettävät.. Ensin pitäisi hoitaa entinen suhde kunnialla loppuun asti. Toivon, että näet asian vähän kauempaa ja huomaat, että erotessa sulla tulee olemaan tuska mutta myös mahdollisuus. Kuten tuolla edellä sanottiin viisaasti, pohjalla mutta sieltä pääsee ylöspäin. Ja tiijätkö.. Pelkäsin eroa ja kaikkea mitä se tuo tullessaan... Oli sitä mitä ajattelin mutta myös paljon hyvää mitä en ollut osannut odottaa. Kodista tuli taas hyvä paikka asua.. Enää ei ahdistanut mennä kotiin. Avautui pikku hiljaa täysin toinen maailma.. Tein asioita yksin. Sellaisia, mitä en ikinä olisi ennen tehnyt. Ns kasvoin ja voimaannuin. Tahdon uskoa, että aika ajoin se exäkin ihmettelee, että olenko sama nainen. Niin paljon muuttunut monessa, positiivisesti :) -54

Kuulostaa hienolta, 54! Istun tässä koneella enkä tiedä mitä ajattelisin, sinä Kellä on pienet lapset, yritys, laina, remontti sait eron aikaseksi, sait voimaa siihen.. Minulla ei ole mitään noista silti hakeudun nurkkaan ettei tarvitsisi kohdata ikkunoista ja ovista puskevaa tulevaa..

Ap

Mutta tiedättekö että en ikinä uskonut olevani tässä. Mikään ei tunnu todelliselta. En pysty käsittämään etteikö tätä voisi korjata. Hetkittäin jopa toivon että todellisuus iskisi vasten kasvoja että se olisi pakko tajuta

Ap

Ap.. Kyllä mä tiedän tuon tunteen. Mä en voinut kuvitella että mulle, meille, kävisi niin. Sanat avioero, muutto .. Kaikki tuo oli ihan kuin kuvattaisiin jotain filmiä. Mä tiesin että mä olin se joka puhui.. Silti kaikki tuntui olevan jossain kaukaa. Ja kyllä se myös fyysisesti tuntui... Paikat hakkasi, tärisi, en nukkunut, en syönyt.. Tuntui että hajosin ihan palasiksi. Unettomuus pidemmän päälle vaikutti muistiin ja mietin että kuinka hulluksi mä voinkaan tulla. Ihan vaan miehen tekojen vuoksi. Samalla kun ite olin hajalla piti pitää kulisseja pystyssä jona suuntaan... Niin väärin. Ja myöhemmin ajateltuna, ei olisi tarvinnut. Mutta se häpeä ja oma riittämättömyyden tunne oli niin valtava ettei sitä kestänyt ja ymmärtänyt ja siksi sen salasin muilta.. Piti näyttää että hyvin menee. En puhunut edes ystäville.. En vaan voinut, en ymmärtänyt itekään. Tai sitten ei ollut oikeanlaista ystävää. Ei se tie ap täällä helppo ollut.. Mutta pakko se oli kulkea. -54

Ap minäkin erosin lopulta 18 vuotta kestäneestä liitosta. Meidän tapauksessa minun oli myönnettävä itselleni että alkoholi oli hänelle kaikkea muuta tärkeämpi, ja että mitkään lupaukset ja ryhdistäytymiset eivät pitäneet. Petyin vuosien mittaan monta kertaa, kunnes olin siinä tilanteessa kuin sinä nyt, pelokas ja pettynyt.

Se voima lähteä tulee siitä että kaikki muu on mahdotonta. Jääminen on kauheampaa kuin lähteminen. Kun suhde tekee sinulle vain pahaa, kun et pysty enää edes hengittämään, etkä olemaan samassa huoneessakaan. Silloin voi lopulta päästää irti ja ajatella, että mikään tästä eteenpäin ei voi olla pahempaa, mutta se voi olla jopa parempaa.

Ensimmäinen puoli vuotta meni siinä että mies uskoi että en tule takaisin, omaisuuden ja käytännön asioiden järjestelyssä. Seuraava puoli vuotta meni siinä että lakkasin panikoimasta että pystynkö. Puolentoista vuoden päästä siitä kun viimeisen kerran suljin kotimme oven takanani, minua odotti jo uusi onni hyvän ja rakastavan miehen kanssa. Tällä iällä molemmat tietävät että mikään tulevaisuudessa ei ole varmaa, että on parempi kohdella toistaan hyvin juuri tänään.

Onnea matkaan, sinä ansaitset parempaa, sinä ansaitset elää ilman ahdistusta, ja ansaitset jopa rakkautta. Nyt voin jo sanoa että on parempi jopa elää yksin kuin huonossa suhteessa. Uutta kumppania en uskaltanut edes toivoa, asiat olisivat olleet oikein hyvin yksinkin. On uskomantonta miltä tuntuu kun ei enää ahdista. Soisin sen sinullekin!