oletko joutunut olemaan nälässä kyläpaikassa?

Perhe on pahin kirjoitti:

Kaikista eniten on ärsyttänyt kun oma äitini joka ei vaivaudu koskaan meille kylään, kutsui mut sitten luokseen käymään (2h matka per suunta), tiesi että lähden aikaisin aamusta kun kävin visiitillä myös kaverin ja mummon luona.  Painotti oikein että ei tarvii syödä, kun syyään sitten kimpassa- tilaa meille pitsat. Otin oikein kirjaimellisesti enkä pysähtynytkään syömään kun kiidin paikasta toiseen sen päivän ja olikin sitten illalla äitille mennessä ihan karsea nälkä. Olen tosiaan sellainen että pakko syödä parin tunnin välein jotain tai huippaa ja tulee todella hutera olo. 

Kylään päästessä ei äiteellä ja miehellään ollutkaan sit nälkä, " Me aateltiin ettei jaksetakkaan syödä". Murukahvit tarjosivat ja pienen palasen piirakkaa josta hyvin tiesi etten pidä. Väkisin sitä söin etten enää näkisi tähtiä- muuta ei ollut. Siinä v*tutuksessa en todellakaan alkanut sinne tilata omaa pitsaa vaan lähdin sit menemään.

Kotimatkalla oli pakko pysähtyä hakemaan limua ja ruokaa huoltsikalta etten ihan rattiin pökerry. 

Miksi et ottanut matkaan jotain evästä? Kerroit että syöt parin tunnin välein ja matkaankin meni se kaksi tuntia suuntaansa.

Menin nuorempana kylään vanhemmalle miehelle, joka lupasi tarjota jotain pikkunälkään, paskat se mitään tarjonnut nusasi vaan.

ei onneksi ole kokemusta sellaisesta. kylässä joko tarjottu aina lämmintä ruokaa, iltapalaa tai grillataan yms. tai vain emäntä ja isäntä ovat sanoneet että ottakaa jääkaapista ihan mitä haluatte varsinkin iltapalaksi.

Vierailija kirjoitti:

Meidän suvussa ruokaa on aina tuputettu liikaakin olit nainen tai mies, pieni tai iso. Kerran lapsena olin yökylässä kaverin luona ja käskettiin odottamaan eteisessä sillä aikaa kun he syövät aamupalan ja sitten lähdettiin yhdessä kouluun. Ei mulla kyllä ollut erityisesti nälkä, mutta en kuitenkaan mennyt heille enää yöksi silloin, kun seuraavana päivänä oli koulua. Heillä oli rahasta oikeasti tiukkaa, et sinänsä ymmärrän, mutta olishan vanhempien pitänyt kieltää kyläily. Mut siis kutsuttiin kylään, en itse tuppautunut.

Minulla on mekoisia vaikeuksia ymmärtää tällaisia ihmisiä, että vieras, lapsi kaiken lisäksi, laitetaan eteiseen odottamaan kuin jokin kotieläin, kun isäntäväki syö. Ei voi olla köyhyydestä kiinni, panisin mielenterveysongemien tiliin.

Mielenkiintoine keskustelu. Lapsuudessa on montakin kertaa, kun kaverin luona kylästellessä oli nälkäinen, kyse oli useinmiten varmaankin siitä, että kylästely sattui kaverin kotona niin, että perheellä oli ruoka-aika ja meillä ruoka-aika oli myöhemmin. Niistä ei traumoja jäänyt.

Entinen poikaystävä, nykyinen avopuoliso, oli kyllä ajattelmattomuuden huipentuma alkuaikoina. Minä kokkasin ja passasin ruuat kun oltiin minun luona mutta parin ekan kylästelykerran jälkeen, jolloin oltiin hänen kotonaan, aloin myös tuoda ruuat mukanani sinne ja kokata siellä. Jääkaapissa ei todellakaan ollut koskaan mitään muuta kun ketsuppia. Ja yhdeltätoista illalla hän alkoi miettiä, että mitä syötäs. Itse voin helposti olla vuorokauden syömättä, varsinkin jos alkaa joku asia ketuttaa. Ja joskus alkoi ketuttaa tosissaan, se, että poikaystävä saattoi ehdottaa hänen luonaan, että voisinko minä käydä kaupassa ja hakea jotakin ruokaa, kun ei näemmä ole mitään. Saatoin sanoa, että ei kuule ole nälkä yhtään. Tai sitten vein mukanani purkkitonnikalaa ja vetelin sitä suoraan purkista. Nyt on asuttu jo vuosia yhdessä ja tiedän, että välillä hän osaa olla ajattelematon mutta on oppinut kyllä, että missä minulla menee raja siinä miten paljon ajattelamattomuuden piikkiin voi laittaa ja mikä on vain itsekästä. Ja hänen vanhempiensa luona kyläillessä ollaan kyllä jatkuvasti tuoksuvien lihapatojen ääressä. Ja meillä vieraat, niin päiväkylästelijät, sunnuntaisyöjät, kutsuvieraat, yövieraat ja juhlavieraat taatusti kestitään. Mies ihmetteli ensimmäisiä yhteisiä juhlia valmistellessamme, että pitääkö sitä ruokaa ja leivonnaisia olla niin paljon. Selitin parhaalla mahdollisella tavalla hänelle mitä tarkoittaa, että kutsutaan vieraita kotiin juhlimaan jotakin. Hän ymmärsi kyllä. Ja ekat vieraat, jotka olivat hänen pitkäaikaisia sinkkuystäviään sanoivat ensimmäiseksi, että ei tällä herralla ole ikinä mitään ruokaa ollut tarjolla vaan kasoittain sipsejä ja karkkia. Ja vaikka mies ei itse ihan hirveästi osaakaan leipoa niin osaa nyt jo ehdotella ja vaatiakin juhlatarjottavia ja tietää, että vieraat kestitään meillä aina.

Luulen, että osa on oikeasti vaina ajattelemattomia, toiset pihejä, osa on katkeria ja suuttuneita, väsyneitä.... syitä varmaan on monia, miksi vieraat jätetään tai jäävät nälkäisiksi. En kuitenkaan ymmärrä miksi ja miten ihmeessä lapset voi unohtaa syöttää. Jos oma lapsi saa kutsua yövieraan niin tottahan se yövieras syötetään. Jos sitä ei voi tehdä niin lapselle voi sanoa, että kuule, nyt ei voi kavereita kutsua. Ja senkin ymmärtäisin, että jos kaapit on tyhjät ja olisi juuri ollut lähdössä kauppaan, kun se kaveri soittaa ovikelloa ja ainoa mitä voi tarjota on pikakahvi mutta silloinkin moni sanoisi, että sori ei ole muuta tarjottavaa, kun olen just menossa kauppaa.

Entisen tyttöystäväni vanhemmilla. Paljon lapsia, jotka tosin jo aikuisia, mutta kävivät usein syömässä vanhemmillaan. Melkoista pihistelyä oli ruuan suhteen, jotta riitti kaikille. Ensimmäisellä kerralla vedin huolella ennen kuin tajusin, että muille ei meinannut enää riittää. Olen tottunut siihen, että omilla vanhemmillani käydessä ruoka ei voi loppua kesken, vaikka puolet ruuasta tippuisi lattialle. 

Aloin sitten ostamaan kaupasta jotain evästä lisäksi tai kävin tyttöystävän kanssa ravintolassa, kun vierailimme hänen vanhemmillaan. Ei sinäänsä mikään ongelma ja ihan hyväkin juttu, jotta ei tullut niin loisiva olo, kun syön heidän ruokiaan muutaman päivän putkeen. 

Jotenkin hekumoin sitä ajatusta että kerrankin kotikotona syötäis yhdessä, söin kunnon runsaan aamupalan kuitenkin kotona. Mummo on sen verran vanha ettei enää oikein tajua tarjota mitään- eikä sillä nytkään ollut mitään, kaverilla ei ole koskaan jääkaapissa kuin valo. Lopun ajan käytin oikeastaan ajamiseen ja mukana olleen koiran lenkittämiseen.

Ja juu, äiti ei ole kovin äitimäinen ollut koskaan, eikä vieraanvarainen - silti tuli yllärinä että kun oli nimenomaan puhe siitä että syödään kimpassa. Ei olla kovin läheisiä niin en jaksanut ketutukseltani sitten nurisemaankaan ruoan perään. Ens kerralla käyn suosiolla syömässä vaikka puhuisi gourmet illallisesta  :D

Kerran Savossa. Tarjolla olisi ollut perinneherkkua eli mykysoppaa. Valehtelin, että olin juuri syönyt. Mutta pullakahvit join kyllä. Olen vähän ronkeli ruuan suhteen.

Mulla on aina lenkkiä, leipää ja piimää repussa.

Liioitteletteko vai olenko erikoinen teinieni kanssa? En tunne KETÄÄN joka söisi sen 5 kertaa päivässä, vaikka omat juuret ovat savo- karjalaiset.

Lisäksi, ymmärrättehän mammat rakkaat, että köyhälle vieraiden syöttäminen tulee kalliiksi? Kyse ei ole nuukuudesta vaan realiteetaista.

Omassa suvussa ja perheessä ruokarytmi on aamupala ( joku syö, suurin osa juo vain kahvia), ruoka n. klo 14, iltapala 19-21. Miten voi tulla nälkä tässä välissä?

Lähisuvussa porukka tuo omia eväitä ( voileipiä, pullaa, hedelmiä, pähkinöitä yms), tai käydään ulkona syömässä ( kerran päivässä), minusta ihan normaalia.

Vähän naurettavaa jos ei aikuinen ihminen kestä muutaman tunnin syömättömyyttä!

Vierailija kirjoitti:

Sanon aina jonnekin kylään yönyli mennessäni että en tarvitse mitään, tuon omat ruuat mukanani. Syön niitä omia eväitäni silloin kun minulla on nälkä, ja näin ollen kenenkään ei tarvitse vetä mitään ruokatanssia koko vierailun ajan, ja voin syödä milloin minua huvittaa. Kun menen jonnekin yöksi kylään, se käsittää yleensä syömisten osalta ilta ja aamupalan, ja ehkä yhden välipalan. Sen päivän ison aterian pyrin syömään kyläpaikan jonkun jäsenen kanssa ulkona ravintolassa. Syön siis yhden ruuan päivässä, en ole koko ajan vaatimassa lämmintä ruokaa. En halua että vuokseni joudutaan tekemään mitään kikkailuja, vaan tuon omat aamupalavärkit, ja ruoka syödään ulkona. Jos taas tällaiseen ei ole mahdollisuutta, sanon tuovani grillimakkarat mukanani, ja vien jotain salaatteja kaikkien syötäväksi myös.

Minä haluan osoittaa vieraalle iloni siitä, että hän on tullut, myös laittamalla hänelle ruokaa ja leipomalla. Se on yksi hauska osa vierailua, että saa vähän passata itselleen mieluista ihmistä. Olisi kurjaa, jos toinen ei soisi minulle tätä iloa.

Vierailija kirjoitti:

Liioitteletteko vai olenko erikoinen teinieni kanssa? En tunne KETÄÄN joka söisi sen 5 kertaa päivässä, vaikka omat juuret ovat savo- karjalaiset.

Lisäksi, ymmärrättehän mammat rakkaat, että köyhälle vieraiden syöttäminen tulee kalliiksi? Kyse ei ole nuukuudesta vaan realiteetaista.

Omassa suvussa ja perheessä ruokarytmi on aamupala ( joku syö, suurin osa juo vain kahvia), ruoka n. klo 14, iltapala 19-21. Miten voi tulla nälkä tässä välissä?

Lähisuvussa porukka tuo omia eväitä ( voileipiä, pullaa, hedelmiä, pähkinöitä yms), tai käydään ulkona syömässä ( kerran päivässä), minusta ihan normaalia.

Vähän naurettavaa jos ei aikuinen ihminen kestä muutaman tunnin syömättömyyttä!

Kovin on harvakseltaan. Muutama välipala väliin, niin pysyy verensokeri tasaisempana.

Ex-ystäväperheen rouva laittoi perheelleen ruokaa, meille hän sanoi, että ettehän te syö. No, ei sitten syöty, eikä enää olla ystäviäkään. Tapahtui 15 vuotta sitten, mutta vieläkin tulee mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liioitteletteko vai olenko erikoinen teinieni kanssa? En tunne KETÄÄN joka söisi sen 5 kertaa päivässä, vaikka omat juuret ovat savo- karjalaiset.

Lisäksi, ymmärrättehän mammat rakkaat, että köyhälle vieraiden syöttäminen tulee kalliiksi? Kyse ei ole nuukuudesta vaan realiteetaista.

Omassa suvussa ja perheessä ruokarytmi on aamupala ( joku syö, suurin osa juo vain kahvia), ruoka n. klo 14, iltapala 19-21. Miten voi tulla nälkä tässä välissä?

Lähisuvussa porukka tuo omia eväitä ( voileipiä, pullaa, hedelmiä, pähkinöitä yms), tai käydään ulkona syömässä ( kerran päivässä), minusta ihan normaalia.

Vähän naurettavaa jos ei aikuinen ihminen kestä muutaman tunnin syömättömyyttä!

Kovin on harvakseltaan. Muutama välipala väliin, niin pysyy verensokeri tasaisempana.

On melko lailla harvakseltaan minustakin..... Ette taida olla kovin nälkäistä tai rotevaa sakkia?

Meillä on 3 yli 180 cm ja 80 kiloista urheilevaa teinipoikaa (12 v, 15 v. ja 18 v), ja aamupalaa menee viikonloppuna klo 9, ja sekin saa olla tukevanlaista. Siellä uppoaa maitoa, leipää, hedelmiä, raejuustoa, jugurttia ja keitettyjä munia/munakasta ihan aamutuimaan ja puuroakin, jos nätisti pyydetään. Klo 13-14 ne on taas pää jääkaapissa "mitä on ruokana" ja siinä saakin jo pistää lounasta pöytään, ja välipalakaffet on klo 17. Iltaruoka syödään klo 20, mikäli lounaalta ei jäänyt varastoa ja klo 22.30 alkaen keittiöstä kuuluu taas askelvirta jääkaapille...

Vertailun vuoksi 15 v. pojan (kaksois)siskon annokset on paljon pienempiä. Eikä yksikään ole lihava, kaikki katoaa mitä menee. Nuorin tyttö on eskari-ikäinen ja annokset on ihan kissankokoa...

Sama linja vieraiden kanssa. En pidä ketään nälässä, meillä on tapana pitää vieraat yhtä hyvin kuin omatkin.

Ihan koulupäivääkin kun ajattelee:

Aamiainen klo 7-8

Lounas klo 11

Välipala kotiin tullessa klo 14-15

Päivällinen klo 17-18

Iltapala klo 20

Kyllä tuossa nyt 5 kertaa syö kevyesti! 2 lämmintä ja muut kevyempiä.

Vierailija kirjoitti:

Olen, mutta vain omaa tyhmyyttäni. Olin ollut koko päivän syömättä ja sitten tuli nälkä ystävälläni. Hän antoi lapsille enkä kehdannut pyytää. Ihmettelen itseäni, sillä olemme parhaat ystävät ja puhumme kaikesta.

Minulla oli tuohon aikaan vain niin vaikea pyytää asioita, mitä lähempi ihminen, sitä vaikeampaa, kasvatukseni oli syynä tuohon.

Nykyään osaan avata suuni ja arvostan itseäni.

Näin myös minulla. Olemme parhaimmat ystävykset ja suhteeseemme kuuluu avoimuus ja rehellisyys. Ihmettelen siis(nyt, kun kerran tulin miettineeksi, miksi en saanut suutani auki silloin aikoinaan(samat syyt kuin sinulla, jota lainasin. Ja olin myös juuri täysi-ikäinen). Tuo oli ainoa kerta, kun olin nälissäni omaa typeryyttäni. Ja vielä enemmän tunnen itseni typeräksi, kun kerroin tuon asian eräälle ex-kaverille ja hän sai siitä sairasta vahingoniloa. Ilmeisesti juuri siksi, että tiesi olevansa itse vain kaveri.

Juuri vietimme yökyläilyä parhaan ystäväni kanssa ja nautimme hyvästä seurasta ja ruoasta ajan kanssa <3  Mikäs sen parempaa :) 

Hahaa, tarjoilun loppuminen on aika selvä merkki siitä, että olisi syytä lähteä.

Olin kerran kaverin luona kylässä, koko muu perhe söi Kotipizzaa eikä tarjottu edes palan palaa vaikka heillä oli ihan ekstra pizza pöydällä! Kaveri tuumas: mees sillä aikaa katsomaan TV:tä. Talon isäntä ihan röyhtäili, kun joi kokista ja ahmi pizzaa.. 

Kyllä - miehet olivat vihaisia, lapset ihmeissään ja vaimot mietti missä lähin kauppa.

Vierailija kirjoitti:

Meille tuli kerran yllättäen 5 henkinen ystäväperhe kylään, kun oltiin todella huonossa taloudellisessa tilassa omien lasten kanssa. Oli noloa kun ei voitu tarjota mitään, eikä myöskään haluttu kertoa tilannetta. "Unohdettiin" vaan tarjota syötävää... Ei niitä ystäviä ole sen jälkeen usein näkynyt. Ei ainakaan yllättäen.

Minusta tuo muka unohtaminen on nolompaa kuin että olisi suoraan kertonut asian.