oletko joutunut olemaan nälässä kyläpaikassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes aina.

Olen hoikka ja teininä jopa alipainoinen, mistä ihmiset päättelevät, että olen vähäruokainen eivätkä tarjoa ruokaa samalla tavalla kuin muille vieraille. Poikkeuksena mummoni, joka kyllä muistaa tyrkyttää pullaa.

Pahinta oli reissata ja kyläillä exän kanssa, joka söi vain kerran tai kaksi päivän aikana. Ei tajunnut, että mulle tulee nälkä. Eikä voinut lähteä seuraksi minnekään, että voisin syödä. Tarjosi suklaata tai jotai riisipiirakoita. Eiväthän ne isoa nälkää vie.

En tykkää mennä kenenkään kaapille kun olen vieraana. En itse tykkää siitä, jos joku minun luonani alkaa penkoa kaappejani ja syömään mitä löytää. Eri asia jos olen sanonut, että itsepalvelu ja kaapista saa ottaa mitä haluaa.

Olit mieluummin nälässä kuin menit syömään koska ex ei lähtenyt mukaan? Toki siitä saa ikävän tarinan kerrottavaksi mutta syy on ihan sinun omasi.

Mä voisin kuvitella olevani tuo, joka ei lähde yksin ruokapaikkaan, jos suhde olisi kovin tuore eikä kehtaisi paukauttaa poikakaverille, että meen yksin, jos et lähde mukaan. Pitkässä suhteessa toki lähtisin yksin, mutta loukkaantuneena siitä, ettei toinen yhtään välitä eikä ymmärrä mun ruokarytmiäni.

Tuossa esimerkkitapauksessahan exä on sanonut, että onhan tossa karjalanpiirakkaa, syö sitä jos on nälkä. Jotkut, jotka syö itse tosi harvoin, ei millään tajua, että toiset voi tarvita useammin ruokaa. Tai että jos on oikea nälkä, ei sitä tyydytetä pelkillä sipseillä tai kekseillä.

Vierailija kirjoitti:

Tapailin muutama vuosi sitten Tinder-miestä ja olin menossa hänen luokseen viikonlopuksi 150 km päähän. Mies oli tehnyt ison satsin ruokaa (riisiä ja kanaa), mutta ei tarjonnut sitä mulle oma-aloitteisesti lainkaan.. Nälkä alkoi jo kurnia pahasti, koska olin syönyt viimeksi aamupalan. Mies aloitti syömään ja rohkenin kysäistä, että saisinko minäkin ottaa. Mies ei suostunut siihen. :D En saanut kuin vettä hanasta ja sekin sillä ehdolla, että tiskaan omat astiani. Ilmoitin lähteväni kauppaan hakemaan ruokaa ja mies kehtasi vielä antaa mulle kauppalistan haluamistaan tuotteista. Siinä kohtaa ärähdin, että kiitos, mutta taidan kuitenkin palata omaan kotiini. Oli erittäin hämmentävä näkeminen, sillä sitä aiemmin olimme nähneet kahvilla ja siellä hän oli antanut aivan erilaisen kuvan itsestään. 

Nämä on niitä miehiä jotka eivät eurollakaan osallistu perheen yhteisiin talouskuluihin, lasten vaatteiden hankintaan ym.

Nainen joutuu maksamaan kaiken mahdollisesti pienemmästä palkastaan. Niin, ja nämä miehet vaativat, että ruoka ja asumiskulut maksetaan puoliksi, vaikka tienaisivat pari tonnia enemmän kuin puoliso.

Jos jo tapailun alussa huomaa miehessä itsekeskeistä piirrettä, niin kannattaa juosta ja lujaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meni kaverin luo kylään toiseen kaupunkin, kaveri haki bussiasemalta. Olin ennen kotona lähtöä  syönyt  jugurttia ja juonut kahvia, bussissa join limsaa. Kaveri ajoi suoraan asunnolleen, olin jotenkin niin ujo etten saant suuta auki ja kysyttyä että mites kaupassa käynti? Kaveri sitten keitti kahvit ja parin tunnin päästä' toiset kahvit. Oli hirveä nälkä. Katsottiin siinä telkkaa ja  juteltiin jotain. Kun kello tuli 19 kaveri sanoi että hänen pitää ottaa särkylääke ja uniääke ja leputtaa selkäänsä. Heitti  oikeasti jonkun unilääkkeen huuleen ja simahti, minä jäin vatsa kurnien hölmistyneenä  miettimään että mitäpä nyt.  En uskaltanut lähteä Helsingin pimeille kaduille seikkailemaan ja etsimään kauppaa! Lopulta uskalsin paahtaa  pari viipaletta  leipää kun melkein täysi pussi.  Jääkaapissa olivat pelkkä margariini ja maitopurkki. Aamulla kaveri keitti taas kahvit, minä katselin kaihoisasti paahtoleipää

Jälkeenpäin mietin katuiko jotenkin että oli pyytänyt minut sinne kun selkäkin vaivasi vai eikö vain tajunnut etten minä elä kahvilla!

Helsingin pimeän kadut pelotti enemmän kuin nälkä? Jos vieraan kaupungin villi meno pelottaa noin kovasti niin varmaan parempi että jäät kotikonnuille jyystämään grillikylkeä.

Kommenttisi on typerä. 

Kaikki eivät ole kaupungista eivätkä etenkään Helsingistä.

Pakko sanoa, että kun menin ensimmäisen kerran vierailulle sisareni luokse, olin kyllä järkyttynyt Helsingistä, vaikka päiväsaikaan saavuinkin.  Hän kävi noutamassa minut asemalta ruokatunnilla ja sitten mentiin Kallioon.  Olihan siinä vilskettä, vaikka suomalaisittain isosta kaupungista olinkin. Ja kun sitten iltapiävällä lähdin kävelemään sitä Helsingin katua Kurvia kohti, oli järkytys melkoinen. Kauheita sekoja juoppoja ja puliukkoja nurkat väärällään. (No, ei varmaan ollut nurkat väärällään, mutta siltä se vain tuntui).  Ihan oikeasti en kyllä olisi halunnut lähteä yksin yöhön etsiskelemään mitään.

Ilmeisesti et ole syntyperäinen helsinkiläinen, koska syntyperäiset eivät reagoi noin kuin sinä, joka kuvittelet olevasi jotakin ,kun olet päässyt oikein Helsinkiin.

Sopii aina muistaa, että meillä kaikilla on takanamme oma elämämme ja kokemuksemme, ja reagoimme asioihin eri tavoin. Voin hyvin kuvitella joidenkin omista tutuistanikin jättäneen ruoan etsiskelyn päiväsaikaankin Helsingissä käydessään, koska he kokevat Helsingin aivan toisin kuin esim minä nykyään. Hesa on nyt pieni kaupunki kaikkien niiden miljoonakaupunkien rinnalla joissa olen asunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meni kaverin luo kylään toiseen kaupunkin, kaveri haki bussiasemalta. Olin ennen kotona lähtöä  syönyt  jugurttia ja juonut kahvia, bussissa join limsaa. Kaveri ajoi suoraan asunnolleen, olin jotenkin niin ujo etten saant suuta auki ja kysyttyä että mites kaupassa käynti? Kaveri sitten keitti kahvit ja parin tunnin päästä' toiset kahvit. Oli hirveä nälkä. Katsottiin siinä telkkaa ja  juteltiin jotain. Kun kello tuli 19 kaveri sanoi että hänen pitää ottaa särkylääke ja uniääke ja leputtaa selkäänsä. Heitti  oikeasti jonkun unilääkkeen huuleen ja simahti, minä jäin vatsa kurnien hölmistyneenä  miettimään että mitäpä nyt.  En uskaltanut lähteä Helsingin pimeille kaduille seikkailemaan ja etsimään kauppaa! Lopulta uskalsin paahtaa  pari viipaletta  leipää kun melkein täysi pussi.  Jääkaapissa olivat pelkkä margariini ja maitopurkki. Aamulla kaveri keitti taas kahvit, minä katselin kaihoisasti paahtoleipää

Jälkeenpäin mietin katuiko jotenkin että oli pyytänyt minut sinne kun selkäkin vaivasi vai eikö vain tajunnut etten minä elä kahvilla!

Helsingin pimeän kadut pelotti enemmän kuin nälkä? Jos vieraan kaupungin villi meno pelottaa noin kovasti niin varmaan parempi että jäät kotikonnuille jyystämään grillikylkeä.

Nälkään tuskin kuolee, jos kyse on vain yhdestä yönseudusta. Sen sijaan Hgin kaduilla tapahtuu kaikenlaista.

Vierailija kirjoitti:

Kaupunkilaisena en käy missään kyläpaikoissa, sillä pidän absintista, sushista, ilolintusista ja jazzmusiikista. Näitä on harvemmin tarjolla missään kylissä tai edes pikkukaupungeissa. Nälissäni en ole ollut koskaan.

Mihin sinä menisit kylään, jos ei ole ystäviä, ei ole sukulaisia?  Jotta voi mennä kylään, tarvitaan jonkinlaisia ihmissuhteita ja että on semmoinen paikka johon voi mennä.

Vierailija kirjoitti:

Kaveri kutsui minut ja toisen ystävämme mökilleen muutamaksi yöksi toiselle puolen Suomea. Kertoi vielä etukäteen että hän tarjoaa ruoat ja käyneensä juuri Virossa ja ostaneensa sieltä meille alkoholia, joten sitäkään ei tarvitse hankkia.

Matkustimme koko päivän, onneksi kävimme syömässä matkalla, koska perillä oli patonkia, levitettä ja oliiveja sekä yksi pullo skumppaa. Söimme ja joimme niitä kolmeen pekkaan ja kävimme nukkumaan. Aamupala oli ns. kunnollinen. Kävimme ravintolassa päivällä ja illalla haimme subit. Eikä sille päivälle oltu varattu enää mitään muuta. Olin tämän toisen kaverin kanssa vähän nolona, että kehdataanko me nyt mennä kauppaan koska tää kolmas sanoi hankkivansa ruoat ja juomat... Mä sitten varovasti ehdotin, että otetaanko vähän niitä Viron tuliaisia ja lähdetään käymään jossain yksillä (niin saadaan samalla ruokaa)? 

Viron tuliaiset oli YKSI siideri meille kaikille. Eli se "ei tarvitse hankkia alkoholia" oli oikeesti yksi siideri ja yksi skumppapullo kolmeen pekkaan.

Päätettiin sitten että ajatelkoot mitä tykkää, me ainakin mennään kauppaan ostamaan ruokaa ja juomaa. Ajettiin lähimpään kaupunkiin, Alepaan ja otettiin kassit täyteen syötävää ja juotavaa. Kolmas kaveri pyöri ympyrää ja  sanoi, että maksatte sitten itse noi!  :O 

Se oli kyllä todella kummallinen reissu.

Nuukuus on oma lukunsa, mutta en ymmärrä miksi pitää valehdella, että ruokaa ja juomaa olisi riittävästi jos niin ei todellisuudessa ole. Vai oikeastiko tuollaiset nuukailijat kuvittelevat juurikin yhden pullon kuohuvaa kolmeen pakkaan ja yhden siiderin olevan "riittävästi" juomaa, jos on selkeästi annettu ymmärtää, että enemmänkin juomista olisi. Sama koskee ruokapolitiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen ollut kun isäntäväki ovat olleet niin pieniruokaisia tai eivät osaa laskea määriä.

Itse yritän laittaa kahvillakin monelaista tarjottavaa ja huomioida erikosruokavaliot ja lapset.

Olen minäkin ollut. Tapahtui 90-luvulla, jolloin ei ollut niin valtavasti tietoa ravinnosta eikä kasvisruokailustakaan. Emäntä oli ryhtynyt kasvisyöjäksi. Tarjottiin siis luonaaksi kasvisruokaa. Homma hoidetttiin niin, että hän kaivoi osamansa kasvikset esiin ja kysyi, onko jollain hyviä ehdotuksia siitä, mitä niistä voitaisiin laittaa. No, ei kellään ollut mitään ruokalajiehdotusta niistä vihanneksista, mutta siinä sitten ehdoteltiin, mitä kokattaisiin minkin kanssa yhdessä ja millä menetelmällä. Jotain saatiin aikaiseksi. Mutta nälkä ei sillä lähtenyt, vaan kovin pian oli vielä suurempi nälkä. Näin tämän päivän tiedoilla voi todeta, että hänen vihanneskimarassaan ei ollut lainkaan proteiiniipitoisia kasviksia. Muuta varsinaista ruokailua (päivällinen/illallinen) ei ollut, mutta onneksi sentään vieraille ole varattu pieni pala grillimakkaraa pekkaa päälle. Se maistui uskomattoman hyvälle ja ole todella tarpeeseen, mutta nälkäisenä sai vuoteeseen käydä.

Tuo oli lauantai. Sunnuntaina oli superkevyt leipä+kahvi aamiainen ja taas samanlainen "luova" luonas vailla proteiinia.  Pois lähdettiin sitten neljän viiden aikaan ja kotimatka autolla kesti noin puolitoista tuntia. Kyllä maittoi vaatimatonkin ruoka kun kotiin pääsi.

Vierailija kirjoitti:

Meni kaverin luo kylään toiseen kaupunkin, kaveri haki bussiasemalta. Olin ennen kotona lähtöä  syönyt  jugurttia ja juonut kahvia, bussissa join limsaa. Kaveri ajoi suoraan asunnolleen, olin jotenkin niin ujo etten saant suuta auki ja kysyttyä että mites kaupassa käynti? Kaveri sitten keitti kahvit ja parin tunnin päästä' toiset kahvit. Oli hirveä nälkä. Katsottiin siinä telkkaa ja  juteltiin jotain. Kun kello tuli 19 kaveri sanoi että hänen pitää ottaa särkylääke ja uniääke ja leputtaa selkäänsä. Heitti  oikeasti jonkun unilääkkeen huuleen ja simahti, minä jäin vatsa kurnien hölmistyneenä  miettimään että mitäpä nyt.  En uskaltanut lähteä Helsingin pimeille kaduille seikkailemaan ja etsimään kauppaa! Lopulta uskalsin paahtaa  pari viipaletta  leipää kun melkein täysi pussi.  Jääkaapissa olivat pelkkä margariini ja maitopurkki. Aamulla kaveri keitti taas kahvit, minä katselin kaihoisasti paahtoleipää

Jälkeenpäin mietin katuiko jotenkin että oli pyytänyt minut sinne kun selkäkin vaivasi vai eikö vain tajunnut etten minä elä kahvilla!

Mistäpäin Helsinkiä olet löytänyt pimeitä katuja?

Nauratti tuo erään kokemus isäntäparista joka ei voinut kaikille keittää uudella kahvilaitteellaan. Varmaan siinä viitattiin kahvikapseleiden hintaan suodatinkahviin nähden, mutta uskomattoman törppöä oli noin kailottaa asia ääneen. Olisi pitänyt vaan mölyt mahassaan. Ei näitä melkein uskoisi ellei itsekin olisi vastaavaa nähnyt.

Erään ystävän luona on vastassa aina sama klassikko: En mä nyt ole kyennyt mitään tarjottavia ajattelemaan! Eikä kykene koko vierailun aikaankaan, vaikka on kutsunut esim. viikonlopuksi kylään toiselta paikkakunnalta tulevia. Joko olettaa tai suoraan pyytää meitä käymään kaupassa, ja pakkohan se on tai todella ei saada mitään syödäksemme. Hän ja lapsensa kyllä syövät nopeasti jotain eilistä mutta tätä ei riitä kaikille. Aloin laittaa piruuttani kuitin tuomistamme ostoksista näkyvästi emännän eteen, sanomattakin selvää että sitä ei olla huomaavinaan. Meillä kyläillessä vetävät kyllä padat tyhjiksi joka kerta. Mikä siinä onkin, että kotona ovat vissiin juuri näitä pieniruokaisia jotka elävät päivän pyhällä hengellä ja kahvilla, mutta kylässä iskee toisenlainen vaihe päälle. Muistan yhdenkin painajaisloman, kun venyttivät parin päivän kyläilyä meillä lähes viikoksi. Tosissaan saimme huhkia keittiössä, että ruoka riitti kun olivat koko ajan nälkäisiä, ja meillä ruokaa tarjottiin kyllä runsas määrä normaalein ateriavälein. Mitään eivät itse kaupasta hakeneet eivätkä mitään keittiössä itse tuon viikon aikana tehneet. Otimme opiksemme ja nykyään ilmoitamme halutun lähtöpäivän etukäteen, ja jos eivät tunnu lähtöä oma-aloitteisesti tekevän, se tehdään heidän puolestaan. Samoin kerrotaan, että meillä on ruoaksi varattuna nämä ja nämä, onko ok, jos ei, hakekaa kaupasta mitä lisäksi tarvitsette. Pidän kyllä uskomattomana että aikuisia ihmisiä pitää näin kädestä pitäen ohjeistaa.

Vierailija kirjoitti:

Nauratti tuo erään kokemus isäntäparista joka ei voinut kaikille keittää uudella kahvilaitteellaan. Varmaan siinä viitattiin kahvikapseleiden hintaan suodatinkahviin nähden, mutta uskomattoman törppöä oli noin kailottaa asia ääneen. Olisi pitänyt vaan mölyt mahassaan. Ei näitä melkein uskoisi ellei itsekin olisi vastaavaa nähnyt.

Erään ystävän luona on vastassa aina sama klassikko: En mä nyt ole kyennyt mitään tarjottavia ajattelemaan! Eikä kykene koko vierailun aikaankaan, vaikka on kutsunut esim. viikonlopuksi kylään toiselta paikkakunnalta tulevia. Joko olettaa tai suoraan pyytää meitä käymään kaupassa, ja pakkohan se on tai todella ei saada mitään syödäksemme. Hän ja lapsensa kyllä syövät nopeasti jotain eilistä mutta tätä ei riitä kaikille. Aloin laittaa piruuttani kuitin tuomistamme ostoksista näkyvästi emännän eteen, sanomattakin selvää että sitä ei olla huomaavinaan. Meillä kyläillessä vetävät kyllä padat tyhjiksi joka kerta. Mikä siinä onkin, että kotona ovat vissiin juuri näitä pieniruokaisia jotka elävät päivän pyhällä hengellä ja kahvilla, mutta kylässä iskee toisenlainen vaihe päälle. Muistan yhdenkin painajaisloman, kun venyttivät parin päivän kyläilyä meillä lähes viikoksi. Tosissaan saimme huhkia keittiössä, että ruoka riitti kun olivat koko ajan nälkäisiä, ja meillä ruokaa tarjottiin kyllä runsas määrä normaalein ateriavälein. Mitään eivät itse kaupasta hakeneet eivätkä mitään keittiössä itse tuon viikon aikana tehneet. Otimme opiksemme ja nykyään ilmoitamme halutun lähtöpäivän etukäteen, ja jos eivät tunnu lähtöä oma-aloitteisesti tekevän, se tehdään heidän puolestaan. Samoin kerrotaan, että meillä on ruoaksi varattuna nämä ja nämä, onko ok, jos ei, hakekaa kaupasta mitä lisäksi tarvitsette. Pidän kyllä uskomattomana että aikuisia ihmisiä pitää näin kädestä pitäen ohjeistaa.

Täytyy olla hyvä ystävä, että tuollaista jaksaa katsella useamman kerran. Välillä on haastavampi elämäntilanne ja ystävälle antaa anteeksi vähän kömpelömmän emännöinnin, mutta tuollaien vuosikausien epätasapaino on jo kohtuutonta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nauratti tuo erään kokemus isäntäparista joka ei voinut kaikille keittää uudella kahvilaitteellaan. Varmaan siinä viitattiin kahvikapseleiden hintaan suodatinkahviin nähden, mutta uskomattoman törppöä oli noin kailottaa asia ääneen. Olisi pitänyt vaan mölyt mahassaan. Ei näitä melkein uskoisi ellei itsekin olisi vastaavaa nähnyt.

Erään ystävän luona on vastassa aina sama klassikko: En mä nyt ole kyennyt mitään tarjottavia ajattelemaan! Eikä kykene koko vierailun aikaankaan, vaikka on kutsunut esim. viikonlopuksi kylään toiselta paikkakunnalta tulevia. Joko olettaa tai suoraan pyytää meitä käymään kaupassa, ja pakkohan se on tai todella ei saada mitään syödäksemme. Hän ja lapsensa kyllä syövät nopeasti jotain eilistä mutta tätä ei riitä kaikille. Aloin laittaa piruuttani kuitin tuomistamme ostoksista näkyvästi emännän eteen, sanomattakin selvää että sitä ei olla huomaavinaan. Meillä kyläillessä vetävät kyllä padat tyhjiksi joka kerta. Mikä siinä onkin, että kotona ovat vissiin juuri näitä pieniruokaisia jotka elävät päivän pyhällä hengellä ja kahvilla, mutta kylässä iskee toisenlainen vaihe päälle. Muistan yhdenkin painajaisloman, kun venyttivät parin päivän kyläilyä meillä lähes viikoksi. Tosissaan saimme huhkia keittiössä, että ruoka riitti kun olivat koko ajan nälkäisiä, ja meillä ruokaa tarjottiin kyllä runsas määrä normaalein ateriavälein. Mitään eivät itse kaupasta hakeneet eivätkä mitään keittiössä itse tuon viikon aikana tehneet. Otimme opiksemme ja nykyään ilmoitamme halutun lähtöpäivän etukäteen, ja jos eivät tunnu lähtöä oma-aloitteisesti tekevän, se tehdään heidän puolestaan. Samoin kerrotaan, että meillä on ruoaksi varattuna nämä ja nämä, onko ok, jos ei, hakekaa kaupasta mitä lisäksi tarvitsette. Pidän kyllä uskomattomana että aikuisia ihmisiä pitää näin kädestä pitäen ohjeistaa.

Täytyy olla hyvä ystävä, että tuollaista jaksaa katsella useamman kerran. Välillä on haastavampi elämäntilanne ja ystävälle antaa anteeksi vähän kömpelömmän emännöinnin, mutta tuollaien vuosikausien epätasapaino on jo kohtuutonta. 

Näinpä se onkin. Ollaan oltu iät ja ajat ystäviä, ja ei oikein osattu tällaisen ruokapolitiikan takia sen enempiä kyseenalaistaa ystävyyssuhteita, mutta kieltämättä viime vuosina on alkanut tulla hyväksikäytetty olo, etenkin kun yhteydenpito ja kyläilyt ovat harventuneet sen jälkeen kun aloin asettaa rajoja. Ei ole itselleni luontevaa nolata toista huonoista tarjoiluista mutta jotain rajaa on itsekin vedettävä kun ei kynnysmattona viihdy.

Kaikilla ei ole varaa tarjota edes kahvia vieraille näillä nykyhinnoilla.

https://yle.fi/uutiset/3-12300788

" Otatko yhden vai kaksi kuppia, Kati Suomalainen kysyy vierailtaan.

Hän ei keitä yhtään ylimääräistä, sillä myös kahvin hinta on noussut.

Enää ei ole varaa ostaa Juhla Mokkaa.

Mieluiten Suomalainen ei tarjoaisi vieraille kahvia ollenkaan.

Minun ostovoimani on heikentynyt hintojen nousun vuoksi."

"Niina Luttinen keitti itselleen tuliaiseksi pyytämäänsä kaakaota. Minulla ei ole varaa ostaa sitä nyt itse."

Vierailija kirjoitti:

Nauratti tuo erään kokemus isäntäparista joka ei voinut kaikille keittää uudella kahvilaitteellaan. Varmaan siinä viitattiin kahvikapseleiden hintaan suodatinkahviin nähden, mutta uskomattoman törppöä oli noin kailottaa asia ääneen. Olisi pitänyt vaan mölyt mahassaan. Ei näitä melkein uskoisi ellei itsekin olisi vastaavaa nähnyt.

Erään ystävän luona on vastassa aina sama klassikko: En mä nyt ole kyennyt mitään tarjottavia ajattelemaan! Eikä kykene koko vierailun aikaankaan, vaikka on kutsunut esim. viikonlopuksi kylään toiselta paikkakunnalta tulevia. Joko olettaa tai suoraan pyytää meitä käymään kaupassa, ja pakkohan se on tai todella ei saada mitään syödäksemme. Hän ja lapsensa kyllä syövät nopeasti jotain eilistä mutta tätä ei riitä kaikille. Aloin laittaa piruuttani kuitin tuomistamme ostoksista näkyvästi emännän eteen, sanomattakin selvää että sitä ei olla huomaavinaan. Meillä kyläillessä vetävät kyllä padat tyhjiksi joka kerta. Mikä siinä onkin, että kotona ovat vissiin juuri näitä pieniruokaisia jotka elävät päivän pyhällä hengellä ja kahvilla, mutta kylässä iskee toisenlainen vaihe päälle. Muistan yhdenkin painajaisloman, kun venyttivät parin päivän kyläilyä meillä lähes viikoksi. Tosissaan saimme huhkia keittiössä, että ruoka riitti kun olivat koko ajan nälkäisiä, ja meillä ruokaa tarjottiin kyllä runsas määrä normaalein ateriavälein. Mitään eivät itse kaupasta hakeneet eivätkä mitään keittiössä itse tuon viikon aikana tehneet. Otimme opiksemme ja nykyään ilmoitamme halutun lähtöpäivän etukäteen, ja jos eivät tunnu lähtöä oma-aloitteisesti tekevän, se tehdään heidän puolestaan. Samoin kerrotaan, että meillä on ruoaksi varattuna nämä ja nämä, onko ok, jos ei, hakekaa kaupasta mitä lisäksi tarvitsette. Pidän kyllä uskomattomana että aikuisia ihmisiä pitää näin kädestä pitäen ohjeistaa.

Miksi menette uudestaan? Miksi ostatte heille mitään? Miksi kutsutte heitä ja ruokitte? En ymmärrä. Välit poikki vaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ei ole varaa tarjota edes kahvia vieraille näillä nykyhinnoilla.

https://yle.fi/uutiset/3-12300788

" Otatko yhden vai kaksi kuppia, Kati Suomalainen kysyy vierailtaan.

Hän ei keitä yhtään ylimääräistä, sillä myös kahvin hinta on noussut.

Enää ei ole varaa ostaa Juhla Mokkaa.

Mieluiten Suomalainen ei tarjoaisi vieraille kahvia ollenkaan.

Minun ostovoimani on heikentynyt hintojen nousun vuoksi."

"Niina Luttinen keitti itselleen tuliaiseksi pyytämäänsä kaakaota. Minulla ei ole varaa ostaa sitä nyt itse."

Ei ole pakko kutsua/ottaa vastaan vieraita. Eikä kannata mennäkään vieraisille toisten piikkkiin ryystään sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ei ole varaa tarjota edes kahvia vieraille näillä nykyhinnoilla.

https://yle.fi/uutiset/3-12300788

" Otatko yhden vai kaksi kuppia, Kati Suomalainen kysyy vierailtaan.

Hän ei keitä yhtään ylimääräistä, sillä myös kahvin hinta on noussut.

Enää ei ole varaa ostaa Juhla Mokkaa.

Mieluiten Suomalainen ei tarjoaisi vieraille kahvia ollenkaan.

Minun ostovoimani on heikentynyt hintojen nousun vuoksi."

"Niina Luttinen keitti itselleen tuliaiseksi pyytämäänsä kaakaota. Minulla ei ole varaa ostaa sitä nyt itse."

Ei ole pakko kutsua/ottaa vastaan vieraita. Eikä kannata mennäkään vieraisille toisten piikkkiin ryystään sitten.

Voihan sitä yllätysvieraitakin tulla yllättäin, joita ei heti kehtaa käännyttää oveltakaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nauratti tuo erään kokemus isäntäparista joka ei voinut kaikille keittää uudella kahvilaitteellaan. Varmaan siinä viitattiin kahvikapseleiden hintaan suodatinkahviin nähden, mutta uskomattoman törppöä oli noin kailottaa asia ääneen. Olisi pitänyt vaan mölyt mahassaan. Ei näitä melkein uskoisi ellei itsekin olisi vastaavaa nähnyt.

Erään ystävän luona on vastassa aina sama klassikko: En mä nyt ole kyennyt mitään tarjottavia ajattelemaan! Eikä kykene koko vierailun aikaankaan, vaikka on kutsunut esim. viikonlopuksi kylään toiselta paikkakunnalta tulevia. Joko olettaa tai suoraan pyytää meitä käymään kaupassa, ja pakkohan se on tai todella ei saada mitään syödäksemme. Hän ja lapsensa kyllä syövät nopeasti jotain eilistä mutta tätä ei riitä kaikille. Aloin laittaa piruuttani kuitin tuomistamme ostoksista näkyvästi emännän eteen, sanomattakin selvää että sitä ei olla huomaavinaan. Meillä kyläillessä vetävät kyllä padat tyhjiksi joka kerta. Mikä siinä onkin, että kotona ovat vissiin juuri näitä pieniruokaisia jotka elävät päivän pyhällä hengellä ja kahvilla, mutta kylässä iskee toisenlainen vaihe päälle. Muistan yhdenkin painajaisloman, kun venyttivät parin päivän kyläilyä meillä lähes viikoksi. Tosissaan saimme huhkia keittiössä, että ruoka riitti kun olivat koko ajan nälkäisiä, ja meillä ruokaa tarjottiin kyllä runsas määrä normaalein ateriavälein. Mitään eivät itse kaupasta hakeneet eivätkä mitään keittiössä itse tuon viikon aikana tehneet. Otimme opiksemme ja nykyään ilmoitamme halutun lähtöpäivän etukäteen, ja jos eivät tunnu lähtöä oma-aloitteisesti tekevän, se tehdään heidän puolestaan. Samoin kerrotaan, että meillä on ruoaksi varattuna nämä ja nämä, onko ok, jos ei, hakekaa kaupasta mitä lisäksi tarvitsette. Pidän kyllä uskomattomana että aikuisia ihmisiä pitää näin kädestä pitäen ohjeistaa.

Miksi menette uudestaan? Miksi ostatte heille mitään? Miksi kutsutte heitä ja ruokitte? En ymmärrä. Välit poikki vaan.

Niin kuin tuossa aiemmin kerroin, ollaan vedetty kyllä rajoja, ja toisaalta ei pitkää ystävyyssuhdetta tullut kovin herkästi pelkkien ruokailujen takia kyseenalaistettua. Minä puolestani en aina ihan ymmärrä näitä välit poikki vaan -heittoja, elämässä on muutakin nyansseja ja osa-alueita kuin ruoka. Ihminen voi muuten olla tärkeä, vaikka vieraiden kestitys ei luonnistuisikaan. Lisäksi kuvioon kuuluu esim. lapset, jotka asiaan syyttömiä.

Vaan ehkäpä vielä käykin niin, että yhteys loppuu kokonaan, kun emme enää pelaa tätä yksipuolista täysihoitola -peliä.

Hyvän ystäväni isä varaa omat eväät kylmälaukkuun, kun menee toisen lapsensa perheen luokse käymään. Heillä ruokaan suhtaudutaan pakollisena pahana ja kaikesta kitsastellaan. Kaverin isä syö sitten autossa omia eväitään pitkin päivää. Joskus kaverini veljenlapset ovat tulleet kaverilleni vieraaksi ja lapset syövät, kuin eivät olisi ruokaa ennen nähneet. 

Äitini lapsuudenkodissa on kellontarkat ruoka-ajat ja siellä asuvat sukulaiseni syövät kaikki varsin kohtuudella. Ovat hoikkia ja todella hyväkuntoisia ihmisiä ikäisekseen.

Joskus hieman arvelluttaa, miten erilaiseen päivä- ja ateriarytmiin tottunut puolisoni pärjää, kun olemme kyläilemässä. Mieheni on melkein kaksimetrinen, joten hänen on luonnollisesti syötävä paljon sukulaisiani enemmän jaksaakseen.

Tarjolla oleva ruokamäärä on mitoitettu maltillisen kohtuulliseksi, joten mieheni ei yleensä kehtaa ottaa lämmintä ruokaa niin paljon kuin kotona hänellä on tapana. Pari lisäviipaletta leipää (jota runsaasti tarjolla ruoan kanssa) ja ipkahvilla pullaa yleensä korjaa lämpimän ruoan "vajauksen".

Kummasti jaksaa paremmin, kun ei syö niin isoja annoksia kerralla 🤔

Miten uskomattomia moukkia nämä jotka kutsuttuja vieraita pitävät nälässä! Eri asia jos poikkeaa yllätysvisiitille, silloin ei mitään sovi olettaa ja on syytä viedä kahvinisut mukanaan, mutta jos kutsutaan kylään niin todellakin pitää olla edes jotain tarjottavaa. Jos kutsutaan yökylään tai viikonloppuvisiitille, tarjotaan omasta puolesta joko koko hoito tai ainakin keskustellaan vieraiden kanssa etukäteen, mitä talo tarjoaa ja mitä vieraat voisi tuoda mukanaan.

Jos ei ole taitoa itse laittaa kutsutuille (yö)vieraille ruokaa, ostetaan hyvänen aika riittävästi edes valmisruokia, eivät paljoa maksa. Ei voi olettaa että vieraat ovat mieluummin kokonaan syömättä! Jos ei ole varaa ostaa, sitten opetellaan tekemään vaikka kiusausta ja lättyjä, ne ei paljoa maksa. Jos ei ole halua opetella, ei kannata kutsua kylään. Eikä silloin mennä toisten pöytiin myöskään rohmuamaan. Jos todella ei ole varaa tarjota mitään, on se kerrottava etukäteen ja annettava vieraiden sen perusteella päättää, mitä haluavat tehdä. Esim. näin: Olisi todella ihana nähdä teitä, mutta meillä on jääkaappi ja tili aivan tyhjänä. Jos tekin haluatte nähdä, tervetuloa, mutta toisitteko te tällä kertaa ruoat. Me tarjotaan teille, kun tilanne on parempi. Ja sitten todella joskus tarjotaan, eikä anneta homman luisua täyteen yksipuolisuuteen.

Terveiset Tampereelle.

Kauan sitten eräällä ystävällä oli pienimuotoiset kolmen naisen  tuparit ja kielsi meitä syömästä ja tuomasta omia juomia, tekisi pitsaa ja boolia. Kun saavuimme (klo 19 illalla)  pöydällä  oli sipsejä ja irtiksiä. Suorapuheisempi ystävämpi kysyi  että missäs se  pitsa jota lupailit, en syönyt töissä mitään kun ajattelin syöväni täällä. Tupariemäntä meni ensin nolon, sitten vihaisen oloiseksi ja laittoi pellille pienen pakastepitsan. Minä sitten rohkaistuin myös ja kysyin boolia kun en  tosiaan ollut tuonut juomisia, ystävä itse näytti juovan olutta. Vastaus oli vihainen, tuossa on Siwa! Lähdimme kävelemään kadun päässä olevaan kauppaan ja ostimme  mikrohampurilaisia ja siideriä. Palatessamme  kaverimme istui parvekkeella umpipäissään, en tajua miten oli puolessa tunnissa mennyt siihen kuntoon! ja pitsa savusi uunissa. Oli aika kummalliset tuparit kun emäntä veti tupakkaa ketjussa niin kännissä että hyvä kun tuolilla pysyi ja kieltäytyi sanomasta sanaakaan kun koetettiin kysellä onko kaikki hyvin, onko jotain tapahtunut? Kaiken huippuna löysin tuomani kahvipaketin (kallista tummapaahtoa josta tiesin kyseisen henkilön pitävän) roskiksesta! Pelastin sen sieltä ja pistin laukkuuni.