oletko joutunut olemaan nälässä kyläpaikassa?

Vierailija kirjoitti:

Lähes aina.

Olen hoikka ja teininä jopa alipainoinen, mistä ihmiset päättelevät, että olen vähäruokainen eivätkä tarjoa ruokaa samalla tavalla kuin muille vieraille. Poikkeuksena mummoni, joka kyllä muistaa tyrkyttää pullaa.

Pahinta oli reissata ja kyläillä exän kanssa, joka söi vain kerran tai kaksi päivän aikana. Ei tajunnut, että mulle tulee nälkä. Eikä voinut lähteä seuraksi minnekään, että voisin syödä. Tarjosi suklaata tai jotai riisipiirakoita. Eiväthän ne isoa nälkää vie.

En tykkää mennä kenenkään kaapille kun olen vieraana. En itse tykkää siitä, jos joku minun luonani alkaa penkoa kaappejani ja syömään mitä löytää. Eri asia jos olen sanonut, että itsepalvelu ja kaapista saa ottaa mitä haluaa.

Olit mieluummin nälässä kuin menit syömään koska ex ei lähtenyt mukaan? Toki siitä saa ikävän tarinan kerrottavaksi mutta syy on ihan sinun omasi.

Minulla aina laukussa "evästä" mukana,jos tiedän että kyläpaikassa ovat tottuneet syömään vähän tai eivät syö esim;iltapalaa. Omena,kuivahedelmät ja protskupatukat kevyitä kantaa ja oat täyttäviä.Myös suolakeksit hyviä. Fiksu,hyvät tavat omaava ihminen,kutsuessaan vieraita,myös osaa huolehtia heistä ettei nälkää tarvitse nähdä.Itse ainakin olen ylenpalttinen tarjoilun kanssa,sillä yhdessä syöminen on mukavaa seurustelua.Eikä se ruoka syömällä lopu,vaan saamattomuudella: tapasi mummini sanoa

Vierailija kirjoitti:

Voimismammoilla verensokeri laskee puolessa tunnissa jos ei saa ruokaa.

Ja ovat myös mieleltään hyvin huikentelevaisia. Todella surullista luettavaa, miten saadaan pahansuopuudesta nautintoa. Kosto tai näpäytys toiselle on tärkeintä, kuten eläinmaailmassa konsanaan.

Oli pyydetty pihatalkoisiin, ja pikkupitäjästä isompaan kaupunkiin muuttaneena tietenkin oletin, että talkoiden jälkeen on jotain ruokaa. Viitisen tuntia pihan siistimistä, asunnon omistaja ei itse oikein edes osallistunut, ja lopuksi vaan kiitettiin.

Lapsuuden kodissani ei paljoa ruokaa ollut. Liekö tästä joku jäänyt, sillä en ole koskaan ollut kutsuttuna syömään sisareni perheeseen. Ei avioeroni jälkeenkään, vaikka laihduin kovasti, kun ruoka ei maistunut, varsinkaan yksin. Heille kyllä tarjosin ruokaa, kun joskus kävivät. Kahvia hän on joskus tarjonnut, ovat äärimmäisen nuuka ja kovia rehvastelemaan omaisuudellaan.

Ei enää tarvitsekaan, emme kylälle. Eikä suurempaa merkitystä, mutta osoittaa ihmisestä jotakin....

Pakko olla pähkinäpussi tai myslipatukka aina käsilaukussa; verensokeri laskee minulla aivan ykskaks ja jos en saa ruokaa, alkaa mm. kädet täristä. Tästä syystä ruokailukutsut ym yön yli kestävät vierailut eivät ole aina niitä mieluisimpia kokemuksia. 

Hienostelijoiden luona tarjolla bambun oksaa ja jotain muuta outoa millä ei vatsaa saa täyteen. Jälkkärinä joku vihnekahvi sekä yksi macarone tai konvehti.

Juntimpien luona on päiväysvanhaa sitä sun tätä eikä niitä laiteta edes esille vaan pitäisi koittaa rohkeasti kaivaa itse sieltä pussista. Kerran pruuttasin ketsuppia makaronilaatikon sekaan ja se oli aivan mustaa ja pilallista. En muista miten selvisin siitä. Joskus hiuksia kakuissa ja muuta kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MIten joku ei kestä muutamaa tuntia tai yhtä yötä pientä näläntunnetta?

Takuulla kaikki tän ketjun valittajat naisia, niillä verensokeri tippuu vartissa ilman välipalaa.

Nää on niin nähty nää näläntunnetta kestävät äijät.

Näillä ei ole mitään kykyä havainnoida omaa vointia, ja niin vaan saadaan syvästi rationaaliset kiistat pystyyn kun alkaa ei-tietenkään-mikään-nälkäkiukku yltyä.

Tästä tuli mieleen yksi sukulainen. Tykkää tehdä kaikenmaailman diy projekteja, maalailla itse, rakennella kaikkea jne. Hän ei kuitenkaan usko taukoihin. Tämä johtaa siihen, että aloittaa esim aidan teon aamulla aamupalan jälkeen, mutta koko päivänä EI pidetä taukoja, ennen kuin homma on valmis. Joten mitäs tapahtuu? Työn jälki huononee ja huononee silmissä, koska ei jaksa oikeasti tehdä hommia 10 tuntia syömättä :D kerran tunki minun luo maalaamaan, viimeinen huone on ihan laikukas ja oli myös astunut maaliin, joten jalanjälkiä oli kaikkialla. Nykyään en kerro, kun remppaa tehdään. Paheksuu myös muiden pitämiä taukoja.

Kyllä olen ollut kun isäntäväki ovat olleet niin pieniruokaisia tai eivät osaa laskea määriä.

Itse yritän laittaa kahvillakin monelaista tarjottavaa ja huomioida erikosruokavaliot ja lapset.

Vierailija kirjoitti:

Oli pyydetty pihatalkoisiin, ja pikkupitäjästä isompaan kaupunkiin muuttaneena tietenkin oletin, että talkoiden jälkeen on jotain ruokaa. Viitisen tuntia pihan siistimistä, asunnon omistaja ei itse oikein edes osallistunut, ja lopuksi vaan kiitettiin.

Et ainakaan voi sanoa että kiittämättömyys on maailman palkka.

Tapailin muutama vuosi sitten Tinder-miestä ja olin menossa hänen luokseen viikonlopuksi 150 km päähän. Mies oli tehnyt ison satsin ruokaa (riisiä ja kanaa), mutta ei tarjonnut sitä mulle oma-aloitteisesti lainkaan.. Nälkä alkoi jo kurnia pahasti, koska olin syönyt viimeksi aamupalan. Mies aloitti syömään ja rohkenin kysäistä, että saisinko minäkin ottaa. Mies ei suostunut siihen. :D En saanut kuin vettä hanasta ja sekin sillä ehdolla, että tiskaan omat astiani. Ilmoitin lähteväni kauppaan hakemaan ruokaa ja mies kehtasi vielä antaa mulle kauppalistan haluamistaan tuotteista. Siinä kohtaa ärähdin, että kiitos, mutta taidan kuitenkin palata omaan kotiini. Oli erittäin hämmentävä näkeminen, sillä sitä aiemmin olimme nähneet kahvilla ja siellä hän oli antanut aivan erilaisen kuvan itsestään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes aina.

Olen hoikka ja teininä jopa alipainoinen, mistä ihmiset päättelevät, että olen vähäruokainen eivätkä tarjoa ruokaa samalla tavalla kuin muille vieraille. Poikkeuksena mummoni, joka kyllä muistaa tyrkyttää pullaa.

Pahinta oli reissata ja kyläillä exän kanssa, joka söi vain kerran tai kaksi päivän aikana. Ei tajunnut, että mulle tulee nälkä. Eikä voinut lähteä seuraksi minnekään, että voisin syödä. Tarjosi suklaata tai jotai riisipiirakoita. Eiväthän ne isoa nälkää vie.

En tykkää mennä kenenkään kaapille kun olen vieraana. En itse tykkää siitä, jos joku minun luonani alkaa penkoa kaappejani ja syömään mitä löytää. Eri asia jos olen sanonut, että itsepalvelu ja kaapista saa ottaa mitä haluaa.

Olit mieluummin nälässä kuin menit syömään koska ex ei lähtenyt mukaan? Toki siitä saa ikävän tarinan kerrottavaksi mutta syy on ihan sinun omasi.

Minun on ylipäätään todella vaikeaa samaistua tai ymmärtää, että tämmöinen asia on ollut ongelma deitin/seurustelukumppanin kanssa. Itse en katselisi tuollaista hetkeäkään, vaan sanoisin ihan reilusti heti mahdollisimman suoraan. Mahdollisen seurustelukumppanin kanssa ei ole mitään järkeä esittää vieraskoreaa, vaan sehän on ensimmäinen ihminen kenen pitäisi ymmärtää tajuntaan asti, että toisellakin on normaaleja inhimmillisiä perustarpeita. Älkää hyvän tähden kukaan tuollaista asiaa peitelkö ja antakaa kävellä itsenne yli, vaan ilmaiskaa tyytymättömyytenne. Se on kaikille osapuolille hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilla on epäterveellinen ahmia roskaruokaa illalla kun oikeasti pitäisi syödä pieniä aterioita kasvis- ja hedelmäpainotteisesti pitkin päivää. Ei tarvitse ihmetellä kun paino nousee.

Nyt olikin keskustelun aiheena, se että on nähnyt kylässä nälkää. Mutta pitäähän sitä jonku päästä pätemään.

Olen vegaani ja eipä ole juuri missään kyläilypaikassa tätä huomioitu. Anoppilassa on aina tarjolla lihaa tai kalaa ja leivonnaiset tehdään taatusti oikeaan voihin ja kermaan. Salaateissa on aina fetaa, raejuustoa tai muuta sopimatonta. Joskun olen koko viikonlopun syönyt käytännössä ruisleipää ja itse evääksi ottamiani hedelmiä.  Kaiken kruunaa se, että anoppi koko ajan tyrkyttää jotain minulle sopimatonta, vaikka on tietää kyllä, että olen täysvegaani enkä tässä asiassa tingi yhtään.

Kaveri kutsui minut ja toisen ystävämme mökilleen muutamaksi yöksi toiselle puolen Suomea. Kertoi vielä etukäteen että hän tarjoaa ruoat ja käyneensä juuri Virossa ja ostaneensa sieltä meille alkoholia, joten sitäkään ei tarvitse hankkia.

Matkustimme koko päivän, onneksi kävimme syömässä matkalla, koska perillä oli patonkia, levitettä ja oliiveja sekä yksi pullo skumppaa. Söimme ja joimme niitä kolmeen pekkaan ja kävimme nukkumaan. Aamupala oli ns. kunnollinen. Kävimme ravintolassa päivällä ja illalla haimme subit. Eikä sille päivälle oltu varattu enää mitään muuta. Olin tämän toisen kaverin kanssa vähän nolona, että kehdataanko me nyt mennä kauppaan koska tää kolmas sanoi hankkivansa ruoat ja juomat... Mä sitten varovasti ehdotin, että otetaanko vähän niitä Viron tuliaisia ja lähdetään käymään jossain yksillä (niin saadaan samalla ruokaa)? 

Viron tuliaiset oli YKSI siideri meille kaikille. Eli se "ei tarvitse hankkia alkoholia" oli oikeesti yksi siideri ja yksi skumppapullo kolmeen pekkaan.

Päätettiin sitten että ajatelkoot mitä tykkää, me ainakin mennään kauppaan ostamaan ruokaa ja juomaa. Ajettiin lähimpään kaupunkiin, Alepaan ja otettiin kassit täyteen syötävää ja juotavaa. Kolmas kaveri pyöri ympyrää ja  sanoi, että maksatte sitten itse noi!  :O 

Se oli kyllä todella kummallinen reissu.

Meillä on aina vieraat ja yövieraat saaneet mahansa täyteen. En vois mitenkään olla tarjoamatta jos tulee vieraita :) ihmetyttää nämä,jotka ei tarjoa vaikka mitään! :O    En ole ikinä ollut kylässä,missä ei ois mitään tarjottu.

Ystävä on huippukokki. Jutteli aina, että hän kutsuu kylään ja laittaa herkkuruokaa. No kerran se kutsu sitten tulikin ja vatsa kurnien menin vieraaksi. Ahaa, ystävä olikin pahassa krapulassa eikä jaksanut laittaa ruokaa. No pussin sipsiä oli sentään varannut. Paska fiilis kyllä jäi, todella.

Noin 6v sitten kävin isoveljeni ja hänen kumppanin luona, 4 tunnin ajomatka suuntaansa ja vieraanvaraisuudesta ei tietoakaan, taisin saada yhden aterian jotain eilen tehtyä, ulos syömäänkään ei voitu mennä koska olivat niin p a, kaljaan kyllä riitti raha kun ajeltiin ympäri kyliä minun autolla, kokista sain ottaa yhden lasin (ei sanottu suoraan mutta kehonkieli kertoi sen että tämä on arvotavaraa), seraavana päivänä tämä rouva keitti kahvit sanomatta mitään, tottakai ajattelen että keittää kaikille mutta hän haki kupin kahvia sanomatta mitään ja meni makuuhuoneeseen katsomaan telkkaria. Paljon olisi täydennettävää mutta tulee liian pitkä tarina, suunitelma oli olla 2 yötä kylässä mutta lähdin jo seuraavana päivänä enkä ole sen jälkeen käynyt

Vierailija kirjoitti:

Yksi akka kerran yritti, että jäisin ilman ruokaa :D Tietää että en saa kalaa syödä, ja teki tonnikalalasagnea ruuaksi. 

Eipä tiennyt akka onneksi sitä, että kala-allergikko sietää monesti juuri tonnikalaa ja söin tyytyväisenä ison lautasellisen - santsasin vieläpä ja hymyillen katsoin naiseen päin. 

Tuo on kyllä aivan yleisessä tiedossa, että kala-allergikot voivat syödä tonnikalaa.

Meni kaverin luo kylään toiseen kaupunkin, kaveri haki bussiasemalta. Olin ennen kotona lähtöä  syönyt  jugurttia ja juonut kahvia, bussissa join limsaa. Kaveri ajoi suoraan asunnolleen, olin jotenkin niin ujo etten saant suuta auki ja kysyttyä että mites kaupassa käynti? Kaveri sitten keitti kahvit ja parin tunnin päästä' toiset kahvit. Oli hirveä nälkä. Katsottiin siinä telkkaa ja  juteltiin jotain. Kun kello tuli 19 kaveri sanoi että hänen pitää ottaa särkylääke ja uniääke ja leputtaa selkäänsä. Heitti  oikeasti jonkun unilääkkeen huuleen ja simahti, minä jäin vatsa kurnien hölmistyneenä  miettimään että mitäpä nyt.  En uskaltanut lähteä Helsingin pimeille kaduille seikkailemaan ja etsimään kauppaa! Lopulta uskalsin paahtaa  pari viipaletta  leipää kun melkein täysi pussi.  Jääkaapissa olivat pelkkä margariini ja maitopurkki. Aamulla kaveri keitti taas kahvit, minä katselin kaihoisasti paahtoleipää

Jälkeenpäin mietin katuiko jotenkin että oli pyytänyt minut sinne kun selkäkin vaivasi vai eikö vain tajunnut etten minä elä kahvilla!

Vierailija kirjoitti:

Meni kaverin luo kylään toiseen kaupunkin, kaveri haki bussiasemalta. Olin ennen kotona lähtöä  syönyt  jugurttia ja juonut kahvia, bussissa join limsaa. Kaveri ajoi suoraan asunnolleen, olin jotenkin niin ujo etten saant suuta auki ja kysyttyä että mites kaupassa käynti? Kaveri sitten keitti kahvit ja parin tunnin päästä' toiset kahvit. Oli hirveä nälkä. Katsottiin siinä telkkaa ja  juteltiin jotain. Kun kello tuli 19 kaveri sanoi että hänen pitää ottaa särkylääke ja uniääke ja leputtaa selkäänsä. Heitti  oikeasti jonkun unilääkkeen huuleen ja simahti, minä jäin vatsa kurnien hölmistyneenä  miettimään että mitäpä nyt.  En uskaltanut lähteä Helsingin pimeille kaduille seikkailemaan ja etsimään kauppaa! Lopulta uskalsin paahtaa  pari viipaletta  leipää kun melkein täysi pussi.  Jääkaapissa olivat pelkkä margariini ja maitopurkki. Aamulla kaveri keitti taas kahvit, minä katselin kaihoisasti paahtoleipää

Jälkeenpäin mietin katuiko jotenkin että oli pyytänyt minut sinne kun selkäkin vaivasi vai eikö vain tajunnut etten minä elä kahvilla!

Helsingin pimeän kadut pelotti enemmän kuin nälkä? Jos vieraan kaupungin villi meno pelottaa noin kovasti niin varmaan parempi että jäät kotikonnuille jyystämään grillikylkeä.