Entiset koulukiusatut: kertokaa nykyisyydestänne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä tuo suurempia arpia ole jättänyt. Hyvä työ, puoliso ja lapsi. Ystäviä on vain vähän, mutta olen aina valikoinut läheiseni tarkkaan, enkä kaipaa paljoa sosiaalistakontaktia. Asiaa auttoi varmaan, että minulla oli valmiiksi vahva itsetunto ja kotona tuettiin. Elämään on vaikuttanut niin, että pyrin huomioimaan kaikki ja olemaan kaikille ystävällinen esimerkiksi töissä, koska tiedän miten ikävältä sellainen kiusaaminen ja huomiotta jättäminen tuntuu.

Kiusaaminen tapahtui 9-15 vuotiaana ja oli haukkumista, porukasta pois jättämistä ja kerran fyysistä. Muita ongelmia ei sinällään lapsuudessa ollut, eli jos jotain traumoja olisi jäänyt, niin tuosta olisi jäänyt.

Paljon varmasti vaikuttaa oma luonne ja se miten vanhemmat tukee.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että kaikkein painavimmin vaikuttaa se, millaisen itsetunnon saa kotoa. Itselläni on mukavat ja huolehtivaiset vanhemmat, mutta he ovat suhtautuneet aina itseensä vähätellen ja surkutellen ja sama asenne on päässyt periytymään minuun itseni suhteen. Eli jos vanhemmilla on hyvä terve itsetunto, niin lapsellakin on hyvä itsetunto ja päinvoistoin.

Ei itsetuntoa saa vanhemmilta, se hankitaan itse, omilla ansioilla.

Vierailija kirjoitti:

Valittajat valittaa ja uhriutuu, viisaat menee terapiaan ja käsittelee asiat.

Terapia on yliarvostettua. Hyvällä tuurilla saatat saada apua ongelmiisi, huonolla tuurilla terapia pahentaa tilannetta entisestään. Kaikki terapeutit eivät ole hyviä työssään.

Se on hieno juttu, että monet kiusatut on selvinneet niin hyvin. Nostan kyllä hattua. Kiinnostaisi tietää, että mitkä asiat on auttaneet teitä selviytymään. Itsellä on mennyt vähän huonommin. Minulla puhkesi psykoosisairaus ja olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Koulukiusaamisen aiheuttamat traumat on olleet todennäköisesti yksi osatekijä sairastumisen taustalla. Muitakin traumaattisia asioita olen tosin joutunut kokemaan. Voi myös olla, että olen tavallista herkempi. Olen käynyt kaksi pitkää psykoterapiaa, enkä ole saanut niistä minkäänlaista apua kiusaamisen käsittelyyn. Ensimmäinen terapeutti oli sitä mieltä, että olin "kaivanut verta nenästäni" ja toinen taas arveli, että mitään kiusaamista ei koskaan ollutkaan. Joten se siitä terapian tarjoamasta avusta.

Mulla olin ihan hirveän huono itsetunto tosi pitkään. Olin parikymppisenä aika nätti, ellen kaunis, mutta koska lapsuuden olin kuullut vuosikausia huutelua rumuudestani, tunsin itseni edelleen rumaksi. Elin elämääni kuten silloinen avopuolisoni halusi. Taustalla oli ajatus siitä, että en ollut uskoa että niin komea ja sosiaalisesti lahjakas tyyppi haluaa olla kanssani. Ajauduin minulle täysin väärälle alalle, koska halusin olla mieliksi vanhemmilleni, enkä "kilttinä tyttönä" uskaltanut keskeyttää opintojani.

Elämä oli rankkaa peruskouluaikoina, mutta mulla oli kuitenkin vanhemmat tukena ja olin hyvä koulussa. Sosiaalisesta elämästä jäin pitkään paitsi, mutta myöhemmin muutama onnekas kohtaaminen elämässäni muutti suunnan. Sain pari hyvää ystävää jotka ovat pysyneet elämässäni vuosikausia. Ajauduin myös riitoihin muutaman ihmisen kanssa, mutta luulen, että se liittyi siihen, että sosiaaliset taitoni olivat siihen aikaan aika kehnot. En tarkoittanut loukata, mutta sanomalla joitain asioita liian suoraan varmasti loukkasin ja annoin itsestäni kai ylimielisen kuvan. Monta asiaa olisi voinut tehdä toisin.

Nykyään koen, että elämäni on aika lailla järjestyksessä. Opiskelin kolmekymppisenä uuden ammatin ja olen työssä josta pidän. Mulla on mies, joka rakastaa minua juuri tälläisenä kaikkine vikoineni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, työkyvyttömyyseläkkeellä, ei yhtäkään kaveria, ei perhettä. Olen nelikymppinen. Tarvinneeko enempää selittää?

Miksi tuollainen luuseri ei ole itse mennyt saunan taakse?

Saatiin näköjään yksi kiusaajakin mukaan keskusteluun. Kerropa, ihmispaska, miksi kirjoitit tuon edellisen kommentin.

Pelkään yhä vieraita ihmisiä ja ahdistaa, jos tulee kaupungilla joku teiniporukka vastaan. Minulla on usein ahdistusoireita, joskus hyvinkin vakavia. Pidän itseäni rumana ja joskus mietin, olenko kaikkien mielestä vastenmielinen. 

Olen kuitenkin pystynyt luomaan ystävyyssuhteita ja olen pitkässä parisuhteessa. Minulla on työ, mutta en mt-ongelmien vuoksi voi tehdä sitä kokoaikaisesti. Pääsin läpi yliopistosta, mutta se kesti pitkään. Jossain vaiheessa olin täysin yksinäinen enkä halunnut tavata ketään muita kuin perhettäni. Jäihän siinä paljon iloa kokematta nuorena. Ison osan nuoruudesta istuin kotona lukemassa ja katselemassa telkkaria. Nyt keski-ikäisenä olen pärjännyt vähän paremmin.

Sen itsemurhaan kiusattua kehoittaneen ihmispaskan viesti on ilmiannettu.  Pahuudesta. 

Kehoittaja tulee itse kokemaan sen mitä kohteelle toivoo. Kannattaa miettiä mitä sanoo, sanat ovat tekoja. 

Minä pakenin kiusaamista ja huonoja kotioloja kouluun, siis opiskeluun. Sitä kautta tuli onnistumisia, jatko-opiskelupaikka ja hyvä työpaikka. Koskaan en rakentanut elämää ulkonäön varaan, olen tavanomaisen näköinen.

Parisuhde tuli kun kaikki muu oli kunnossa, niin ne hyvät suhteet tapaa tulla. Että ensin itsetunto ja elämä kuntoon, sitten alkaa viehättää ihmisiä joilla myös asiat kunnossa (kiva luonne, kivoja harrastuksia, talous tasapainossa jne.)

Olennaista on ratkoa nykyisiä ongelmia ja lakata miettimästä miten ei mene tasan ne nallekarkit elämässä. Ei ne koskaan mene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, työkyvyttömyyseläkkeellä, ei yhtäkään kaveria, ei perhettä. Olen nelikymppinen. Tarvinneeko enempää selittää?

Miksi tuollainen luuseri ei ole itse mennyt saunan taakse?

Saatiin näköjään yksi kiusaajakin mukaan keskusteluun. Kerropa, ihmispaska, miksi kirjoitit tuon edellisen kommentin.

Okei, olen hieman pahoillani tuosta sanasta "ihmispaska". Et varmaankaan ole ihan täysin paska. Sinulla taitaa olla vaikeuksia asettua toisen ihmisen asemaan, eli empatiakyvyssä on puutteita. Sinun täytyisi myös ymmärtää se, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo. Mutta olihan tuo sinun viestisi ihan ala-arvoisen törkeä. Ihmettelen, että minkä takia potkit ihmistä, joka jo makaa maassa. Senkö takia, että se on helppoa? Et taida uskaltaa aukoa päätäsi vahvemmille, eli olet vähän raukka.

Vierailija kirjoitti:

Kun pääsi työelämään, kaikki alkoi sujua paremmin. 20 vuotta meni hyvin, ja sitten taloon tuli työpaikkakiusaaja.

Kaikki vanhat muistot aktivoituivat, enkä pysty puolustautumaan. En osaa sanoa vastaan, vaan menen melkein sikiöasentoon.

Kiusaamisella on pitkät jäljet.

Ilmoita siitä nyt johonkin. Kiusaako muitakin siellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, työkyvyttömyyseläkkeellä, ei yhtäkään kaveria, ei perhettä. Olen nelikymppinen. Tarvinneeko enempää selittää?

Miksi tuollainen luuseri ei ole itse mennyt saunan taakse?

Kyllä tässä se luuseri taidat olla sinä itse.

Mua kiusattiin sen takia, että olin kiltti, kaunis ja lahjakas. Sitä ei kestänyt toisten lasten egot, mutta ei valitettavasti myöskään kaikkien opettajienkaan egot. Kamala kokemus, mutta onneksi äkkiä ymmärsin, että toisten ihmisten typeryys ei ole mun syytäni. Ja hyvin on elämässä mennyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, työkyvyttömyyseläkkeellä, ei yhtäkään kaveria, ei perhettä. Olen nelikymppinen. Tarvinneeko enempää selittää?

Miksi tuollainen luuseri ei ole itse mennyt saunan taakse?

Saatiin näköjään yksi kiusaajakin mukaan keskusteluun. Kerropa, ihmispaska, miksi kirjoitit tuon edellisen kommentin.

Okei, olen hieman pahoillani tuosta sanasta "ihmispaska". Et varmaankaan ole ihan täysin paska. Sinulla taitaa olla vaikeuksia asettua toisen ihmisen asemaan, eli empatiakyvyssä on puutteita. Sinun täytyisi myös ymmärtää se, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo. Mutta olihan tuo sinun viestisi ihan ala-arvoisen törkeä. Ihmettelen, että minkä takia potkit ihmistä, joka jo makaa maassa. Senkö takia, että se on helppoa? Et taida uskaltaa aukoa päätäsi vahvemmille, eli olet vähän raukka.

Sivusta: ei kannata yrittää ymmärtää pahuutta taikka neuvotella taikka laimentaa hommaa, jotta saisi ns keskusteluyhteyden. Puhun kokemuksen äänellä. Vastapäänä on yleensä dark thriadin tyyppi - asiaa on ihan tutkittu. Ja kun olet tekemisissä narsistin/sosiopaatin tai sille skaalalle vahvasti kallellaan olevan ihmisen kanssa tuloksena ei ole kuin pelaamista ja venkoilua, hakevat sinulta lapsuksia ja häpäisevät ja käyttävät sitä samaa henkistä väkivaltaa jatkoon. Dark thriad - tyyli. Se mikä pätee, on suoraan homman läpinäkeminen ja esim sanominen ihmispaska siinä mene hoitoon jottet satuta muita. Kuten aluksi teit, tai sinnepäin. Ei laimennusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, työkyvyttömyyseläkkeellä, ei yhtäkään kaveria, ei perhettä. Olen nelikymppinen. Tarvinneeko enempää selittää?

Mistä tiedät, että syynä on koulukiusaaminen? Tunnen muutaman samassa elämäntilanteessa olevan henkilön, eikä kukaan ole puhunut koulukiusaamisesta. Eivät ole ainakaan sanoneet kiusaamista syyksi. Voihan olla, että sillä kiusaamisella ja elämäntilanteellasi ei ole mitään yhteyttä.

Ei kiusattuna oleminen niin ylpeilyn aihe ole. Kiusaaja on sitå paitsi meillä kingi.

Esim. Reehn, Turska, Vanhanen ja Sipilä joutaisivat käärmekuoppaan tai rovioon.

Miksi te annatte huomiota tolle yhdelle i n zzellille? Jättäkää vaan huomiotta.

Kiusaaminen ei ollut pahinta mahdollista laatua. Yleensä peruskoulussa sen jatkuessa jonkin aikaa kävin ilmoittamassa opettajalle tilanteesta. Kiusaamisyritykset toistuivat silti säännöllisesti läpi kouluvuosien, myös korkeakoulussa. Lopputulos: en erityisesti pidä ihmisistä ja olen melko varautunut ryhmässä ollessani.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen ei ollut pahinta mahdollista laatua. Yleensä peruskoulussa sen jatkuessa jonkin aikaa kävin ilmoittamassa opettajalle tilanteesta. Kiusaamisyritykset toistuivat silti säännöllisesti läpi kouluvuosien, myös korkeakoulussa. Lopputulos: en erityisesti pidä ihmisistä ja olen melko varautunut ryhmässä ollessani.

Elämä on mennyt ihan kohtalaisesti, mutta olen aika ahdistusherkkä vieläkin.

Luottamus ihmisiin meni. Tämä vaikutti mm siihen etten ole koskaan ollut parisuhteessa.

m 59

Musta tuli erityisopettaja ja pidän kaikkien oppilaiden puolia. Katson perään välitunneilla ja hyppäreillä vaikka en ole siihen velvoitettu. Käyn hakemassa arkoja oppilaita kouluun ja vien kotiin tarvittaessa.

Osaan mielestäni lukea hyvin kiusaamistilanteita, sillä ovat minulle todella tuttuja. En ole katkera mistään, antanut enemmänkin tietoa ja itsevarmuutta toimia eikä välittää muiden mielipiteistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä tuo suurempia arpia ole jättänyt. Hyvä työ, puoliso ja lapsi. Ystäviä on vain vähän, mutta olen aina valikoinut läheiseni tarkkaan, enkä kaipaa paljoa sosiaalistakontaktia. Asiaa auttoi varmaan, että minulla oli valmiiksi vahva itsetunto ja kotona tuettiin. Elämään on vaikuttanut niin, että pyrin huomioimaan kaikki ja olemaan kaikille ystävällinen esimerkiksi töissä, koska tiedän miten ikävältä sellainen kiusaaminen ja huomiotta jättäminen tuntuu.

Kiusaaminen tapahtui 9-15 vuotiaana ja oli haukkumista, porukasta pois jättämistä ja kerran fyysistä. Muita ongelmia ei sinällään lapsuudessa ollut, eli jos jotain traumoja olisi jäänyt, niin tuosta olisi jäänyt.

Paljon varmasti vaikuttaa oma luonne ja se miten vanhemmat tukee.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että kaikkein painavimmin vaikuttaa se, millaisen itsetunnon saa kotoa. Itselläni on mukavat ja huolehtivaiset vanhemmat, mutta he ovat suhtautuneet aina itseensä vähätellen ja surkutellen ja sama asenne on päässyt periytymään minuun itseni suhteen. Eli jos vanhemmilla on hyvä terve itsetunto, niin lapsellakin on hyvä itsetunto ja päinvoistoin.

Ei itsetuntoa saa vanhemmilta, se hankitaan itse, omilla ansioilla.

Pystytkö perustelemaan väitettäsi omilla kokemuksillasi? Ellet, väitteesi on yhtä tyhjän kanssa. Varhaisilla kokemuksilla on iso vaikutus itsetunnon kehitykseen