Mies jätti mut ja vauvan ostoskeskukseen
Huomasin marketista tulon jälkeen, että kuitissa oli mahdollisesti parin kympin heitto ja pyysin, että voisimme mennä kysymään asiasta liikkeen infoon. Mies vastusteli ja lähti kuitenkin esikoisen kanssa autolle sekä jätti minut palloilemaan siihen. Menin sitten marketin infoon kysymään asiaa ja oli ehkä mennyt noin kymmenen minuuttia, niin mies soittaa, että lähtivät jo autolla kotiin, kun hän ei jaksa odottaa ja ruoat lämpenee. Jäätiin sitten vauvan kanssa ostoskeskukseen ja mies lupasi tulla vähän ajan päästä hakemaan meidät, mutta voisimme lähteä kävelemään silti kotiin päin rattaiden kanssa (noin viiden kilometrin päähän).
Kun olin ehkä puolimatkassa, mies lupasi vielä tulla hakemaan, mutta soitin hetken päästä uudelleen, jolloin mies sanoi, että ei jaksakaan tulla enää hakemaan, joten kävelimme sitten kotiin. Sinänsä vauvalla ei ollut vaunulenkkiä varten sopivat varusteet, eikä itsellänikään. Tarkoitus oli ollut käydä autolla ostoksilla. Jotenkin kiehutti tunteitani moinen juttu. Mielestäni mieheni on itsekäs ja lyhytjännitteinen kusipää, mutta ylireagoinko vain?
Kommentit (129)
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:30"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 08:04"]
Onko avioehtoa?
[/quote]
Naiset, muistakaa tekin avioehto! Ja muistakaa katsoa puolin ja toisin, että avioehdosta tulee oikeudenmukainen ja asiallinen puolin ja toisin. Avioehdon pitäisi olla pakollinen, tällöin ei tulisi mielensäpahoituksia.
Mikä muuten nykymiehiä vaivaa? Aiemmin oli kunnia-asia pitää perheestään huolta ja huolehtia siitä hyvin. Se oli osa statustakin. Eikö tuollainen nihilistiukko tajua, ettei häntä pidetä edes miehenä.
Miehet! Tässä oiva esimerkki naisen ajatusmaailmasta. Muistakaa se avioehto.
[/quote]
RAHA RAHA RAHA RAHA JA VIELÄ KERRAN RAHA. Ettekö te muuta ajattele. Olen nainen 19v ja kyllästyttää tää ikuinen rahan marina naisilta. Vittumaista myöntää mutta naiset on niin ahneita olentoja. Raha ohjaa teitä elämässä. Onnea vaan teille valitsemallenne polulle
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:39"]

Sen jälkeen kun olet kymmenen, kaksikymmentä jne. vuotta raatanut, jotta saat edes keskimääräisen elintason ja luopunut joko vapaa-ajasta tai haaveista sen käyttömahdollisuuksien suhteen, niin kyllä varmaan alkaa rahakin saada jotain merkitystä. Se on myös vastuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta, että hoitaa elantonsa vastuullisesti yhteiskunnan riippumattomana jäsenenä ja jakaa perheen sisällä hyvinvoinnin asiallisesti.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:30"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 08:04"]
Onko avioehtoa?
[/quote]
Miehet! Tässä oiva esimerkki naisen ajatusmaailmasta. Muistakaa se avioehto.
[/quote]
Miehet! Muistakaa, että parempi elää yksin ellei kunnioita kumpaniaan
Ei tässä varmaan ole ongelmaa ellei ketään löydä kumminkaan. Tai ole rahaa edes elättää itseään
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:39"]
RAHA RAHA RAHA RAHA JA VIELÄ KERRAN RAHA. Ettekö te muuta ajattele. Olen nainen 19v ja kyllästyttää tää ikuinen rahan marina naisilta. Vittumaista myöntää mutta naiset on niin ahneita olentoja. Raha ohjaa teitä elämässä. Onnea vaan teille valitsemallenne polulle
[/quote]
Kyllä se sinuakin opettaa kun joudut joskus maksamaan pienistä tuloista muutakin kuin omat kuukautissiteesi ja mäkkärin ateriasi.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:39"]
RAHA RAHA RAHA RAHA JA VIELÄ KERRAN RAHA. Ettekö te muuta ajattele. Olen nainen 19v ja kyllästyttää tää ikuinen rahan marina naisilta. Vittumaista myöntää mutta naiset on niin ahneita olentoja. Raha ohjaa teitä elämässä. Onnea vaan teille valitsemallenne polulle
[/quote]
Onnea vaan sulle elämään. Kun muutat kotoa, huomaat että elämiseen tarvitaan rahaa. Ruoka ja vaatteet ei tule lahjaksi äidiltä
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:39"]
RAHA RAHA RAHA RAHA JA VIELÄ KERRAN RAHA. Ettekö te muuta ajattele. Olen nainen 19v ja kyllästyttää tää ikuinen rahan marina naisilta. Vittumaista myöntää mutta naiset on niin ahneita olentoja. Raha ohjaa teitä elämässä. Onnea vaan teille valitsemallenne polulle
[/quote]
siis miten niin naiset on ahneita? Minusta apu mies on ahne kun YHTEISIÄ lapsia hoitavan äidin pitää maksaa kaikesta puolet. Ap menettää palkan ja elää pelkällä kodinhoitotuella johtuen YHTEISISTÄ lapsista. Muuten hän saisi palkkaa työstään ja tienaisi. Nyt mies saa tienata lapsista huolimatta entiseen malliin ja ahnehtii rahat itselleen.
Asun yksiössä, opiskelen, maksan itse vuokrani ja niin edelleen. Tiedän kyllä millaista on elää heikoilla tuloilla. Vituttaa vaan naisten tapa ruikuttaa rahasta ja tehdä päätöksiä sen perusteella. Kyllä tässä elämässä on muustakin kyse kuin rahasta, mutta sitä ei vaan kaikki tajua, mikä on sääli.
Kysymys ap:lle
Jos sinä maksat kaikesta puolet niin kait te teette kotityötkin puoliksi??
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:47"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:39"]
RAHA RAHA RAHA RAHA JA VIELÄ KERRAN RAHA. Ettekö te muuta ajattele. Olen nainen 19v ja kyllästyttää tää ikuinen rahan marina naisilta. Vittumaista myöntää mutta naiset on niin ahneita olentoja. Raha ohjaa teitä elämässä. Onnea vaan teille valitsemallenne polulle
[/quote]
siis miten niin naiset on ahneita? Minusta apu mies on ahne kun YHTEISIÄ lapsia hoitavan äidin pitää maksaa kaikesta puolet. Ap menettää palkan ja elää pelkällä kodinhoitotuella johtuen YHTEISISTÄ lapsista. Muuten hän saisi palkkaa työstään ja tienaisi. Nyt mies saa tienata lapsista huolimatta entiseen malliin ja ahnehtii rahat itselleen.
[/quote]
On väärin, että ap joutuu käyttämään säästöjään perhetilanteen vuoksi kun samaan aikaan miehen juoksevat tulot riittäisivät kattamaan koko perheen elatuksen yhdessä kodinhoidontuen kanssa ja näin molempien säästöt säilyisivät ennallaan. Herää myös kysymys, saako lapsi kaiken tarpeellisen ja ap myös. Minkä laatuista on ravinto, vaatteet, harrastukset tms.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 03:19"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 03:13"]
Et ylireagoinut. Etenkin jos vastavaa ilmassa jo aiemminkin.
Onko siitä miehestäsi sitten oikeasti johonkin? Muuhunkin kuin tuottamaan perheellenne rahaa?
[/quote]
No ei mielestäni. Ja maksan tosiaan lasten kuluista puolet sekä kokonaan omat kuluni sekä miehen vastikkeen kokonaan huomattavasti pienemmästä tulotasostani riippumatta (omat säästöni ovat tässä menneet kokonaan hoitovapaan vuoksi, kun samaan aikaan mies on ostellut lisää osakkeita parilla kymmenellä tuhannella). Miehellä on sijoituksissa melkein 200 000 kiinni, mutta emme voi edes päivittää asuntoa kaksiosta esim. kolmioon, sillä mies kokee, että rahat poikivat paremmin osakkeissa. Joten sitten asutaan ahtaammin kuin voitaisiin. Ja mä voisin hyvin itse ottaa lainaa isomman asunnon ostoa varten, kun menen takaisin töihin, mutta ei mies suostu siihenkään, sillä hän haluaa, että asunto on 100% hänen. Olemme naimisissakin, mutta siltikin rahat ovat meillä tarkasti erillään.
[/quote]
En yleensä kiroile, mutta mitä vittua nyt?! Lue nyt itsekin ajatuksella tuo tekstisi. MIKSI olet halunnut tuohon??
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:38"]
Mikä muuten nykymiehiä vaivaa? Aiemmin oli kunnia-asia pitää perheestään huolta ja huolehtia siitä hyvin. Se oli osa statustakin. Eikö tuollainen nihilistiukko tajua, ettei häntä pidetä edes miehenä.
[/quote]
Perheestä huolta pitäminen ei liity tähän mitenkään. Kannattaa vain varmistaa, ettei tule sellaista tilannetta eteen, että ex-vaimo loisii uuden Ahmedinsa kanssa, sun rahoilla.
Seuraavaksi voisit opetella luetunymmärtämistä, koska tällä ketjulla ja sinun kommentillasi ei juurikaan ole tekemistä toistensa kanssa.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:51"]
Asun yksiössä, opiskelen, maksan itse vuokrani ja niin edelleen. Tiedän kyllä millaista on elää heikoilla tuloilla. Vituttaa vaan naisten tapa ruikuttaa rahasta ja tehdä päätöksiä sen perusteella. Kyllä tässä elämässä on muustakin kyse kuin rahasta, mutta sitä ei vaan kaikki tajua, mikä on sääli.
[/quote]
Tottakai se on väärin. Mutta sen siitä saa kun lähtee rahan perässä hankkimaan itselleen miestä. Ei kaikki miehet, vaikka hyvät tulot olisikin niin halua elättää toista. Jotkut on vaan tollasia kusipäitä ja se on väärin. Mutta kyllä myös nainenkin on tyhmä.
Idiootti. Te itse parjasitte, etten ole vielä muuttanut kotoa pois tai joutunut maksamaan mitään itse, niin vastasin takaisin kertomalla asian oikean laidan. :)
Miehesi vaikuttaa kusipältä, mutta itsepähän olet hänet valinnut. Tiedän ettei tämä viesti auta, mutta toivottavasti joku joka vasta seurustelee kusipään kanssa tekeekin fiksun vedon ja päätääkin olla hankkimatta lapsia niiden kanssa ja eroaa ja hankkii lapset normaalin miehen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:51"]
Asun yksiössä, opiskelen, maksan itse vuokrani ja niin edelleen. Tiedän kyllä millaista on elää heikoilla tuloilla. Vituttaa vaan naisten tapa ruikuttaa rahasta ja tehdä päätöksiä sen perusteella. Kyllä tässä elämässä on muustakin kyse kuin rahasta, mutta sitä ei vaan kaikki tajua, mikä on sääli.
[/quote]
Ja sinua ei vituttaisi elättää jotain itseäsi rikkaampaa siinä samalla? No ei varmaan ap:tä myöskään, koska tekee niin. Olette varmaan siskokset.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:54"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:38"]
Mikä muuten nykymiehiä vaivaa? Aiemmin oli kunnia-asia pitää perheestään huolta ja huolehtia siitä hyvin. Se oli osa statustakin. Eikö tuollainen nihilistiukko tajua, ettei häntä pidetä edes miehenä.
[/quote]
Perheestä huolta pitäminen ei liity tähän mitenkään. Kannattaa vain varmistaa, ettei tule sellaista tilannetta eteen, että ex-vaimo loisii uuden Ahmedinsa kanssa, sun rahoilla.
[/quote]
Pitääkö ap:n mies huolta perheestään mielestäsi? Pitääkö? Pitääkö todella?
Ollaan sivulla viisi ja nyt vasta päästiin siihen että AP:n mies on loinen?Kotona lapsia hoitava AP tekee työtä jotta miehen ei tarvitsisi. Lapset ovat yhteiset, heistä koituvat menot ovat yhteiset, heistä koituva tulonmenetys on PELKÄSTÄÄN AP:N NISKASSA.Mies on rahan perään ja pihi, ja oletettavasti myynyt AP:lle ajatuksen siitä että puoliksi jaetut menot ovat "reilut". Eivät ole, jos AP joutuu lapsien vuoksi olemaan poissa työelämästä ja pärjäilemään kotihoidontuella. Kohtuullista olisi jos mies maksaisi omasta palkastaan vaikka vähintään puolikasta AP:n normaalia palkkaa vanhemmuustukien päälle - tai maksaisi yhteisiä menoja enemmän.Niin tyypillistä että tuollaiset tarkan markan mulkvistit eivät osaa edes laskea loppuun asti.19-v muija: onneksi olkoon. Siinä vaiheessa kun tajuat miten monta työpäivää olet tehnyt elättääksesi jotain loisivaa miestä, odotan mielenkiinnolla oletko edelleenkin sitä mieltä että "rahalla ei ole väliä".