Mitä teet kun muistat jonkun nolon jutun?

Mä olen aikoinaan traumatisoitunut kun nolasin itteni pahasti. Kaks kertaa.
Kaikki tuijotti ja nauro ja vuosikausia se häpeän tunne on seurannu mukana.

Aina kun yhtäkkiä ne hetket tulee mieleen, tulee tuskanhiki ja sydän hakkaa.
Tunnen itseni maailman noloimmaksi ihmiseksi.

Mun mies sanoo aina "Ihana, sinä olet ihana", kun on joku kiusallinen juttu mielessä. Mä sanon yhden pehmoeläimen nimen tai älisen mielessäni.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 22:06"]Mä olen aikoinaan traumatisoitunut kun nolasin itteni pahasti. Kaks kertaa.
Kaikki tuijotti ja nauro ja vuosikausia se häpeän tunne on seurannu mukana.

Aina kun yhtäkkiä ne hetket tulee mieleen, tulee tuskanhiki ja sydän hakkaa.
Tunnen itseni maailman noloimmaksi ihmiseksi.

[/quote]
Noitte tapahyumien takia pelkään että tuun vielä joskus uudelleen nolaamaan itteni yhtä pahasti kuin silloin.
Enkä voi puhua niistä hetkistä mitään koska pelkään sitä reaktioo....kukaan ei pysty ymmärtämään enkä itsekkään, miksi oon joutunut niin häpeällisiin tilanteisiin. Tai miksi oon niin nolo...

Luulin olevani ainoa hullu, ihanaa etten olekaan. Hoen täsmälleen samaa "voi vittujen kevät" -juttua, ja joskus sanoin sen ihmisten kuullen... Huutelen myös lasten ja miehen nimeä ja sitten täytyy keksiä jotain asiaa. Ja usein myös lipsahtaa niitä rakkausjuttuja: - Heikkiii? - Niin, mitä? - Niin mä rakastan sua, kylhän säkin kai?

Mun mies ei ikinä toimi näin, ei oikeastaan tunnu häpeävän mitään. Olen ajatellut, että olen ainoa hullu maailmassa, joka höpöttää noloushetkellä sekojuttuja. Ah, ihanaa etten ole. Olen todella helpottunut. Olisi kiva kuulla mistä tämä nolouspuhe syntyy. Itse en ymmärrä omaa käytöstäni.

Omat vanhemmat olivat häpeileviä ihmisiä, jotka miettivät koko ajan mitä naapurit ajattelevat milloin mistäkin asiasta.

Ai näitä on muillakin! Mä karkoitat vähän nolot muistot maukumalla kuin kissa ja pahemmat hyräilemällä tai laulamalla. Samaan aikaan saatan ajatella jotain tyyliin "voi saaaaaatanan saaaatana". Ja on ihan totinen tosi tämä juttu.

Siis oonko mä jotenkin outo kun en tajua suurimman osan reagointia näihin nolot tilanteet-fläshbäkkeihin? Näitä laulamisia ja miesten ja lasten huutelemisia?

Siis meneekö nää tilanteet niin, että av-mamma vaikka kattoo salkkareita kotona ja yhtäkkiä tulee jostain mieleen vanha nolo tapaus, tyyliin "ai kauhee, tosta Ismon kompuroinnista tulee mieleen kun sillon viis vuotta sitten lensin supermarketin käytävällä perseelleni... JÄÄÄÄNIS ISTUI MAASSAAA TORKKUEEN... LAALAALAA, VILLE JA KALLEEEEEEEE, MATTTIIIIIIIIIIIIIII, huhuu????"

Siis kertokaa mulle tyhmälle, mikä idea tossa lasten ja miesten nimien huutelussa on? :D

Onko tämä "Regressio egon palveluksessa"?

Siis rakastuin tuohon "olen prinsessa"!!!:D

Minä olen yrittänyt viime vuosina parantaa itseluottamustani ja se liittyy noloihin muistoihin siten että yritän olla huoleton nolojen juttujen suhteen, ajatella että elämää tämä vain on ja mennyt on mennyttä siihen ei voi enää vaikuttaa miksi siis vatvoa vanhoja juttuja jne. Kun nolo muisto tulee mieleen, itsevarmasti ja huolettomasti ensin ajattelen edellä mainitut motivaatiolauseet ja laitan mielessäni painokkaasti pisteen asian käsittelyyn. Myhäilen mielessäni kuinka osaan olla välinpitämätön häpeäpilkkujani kohtaan ja kehun itseäni kun osaan nauraa itselleni ja olla ottamatta itseäni liian vakavasti.
Kuitenkin ajatus lähtee väkisin pidemmälle, jolloin hymyni muuttuu virnistyksestä irvistykseen, nauran ensin nolouttani hermostuneena, sitten sisukseni menevät veteläksi, noloimmat hetket matkustavat kylminä väristyksinä ympäri kehon, ravistelen päätäni kuin koira yrittäen päästä ajatuksista eroon. Ehkä joku pakonomainen merkityksetön mantra tai huutelu auttaisi minuakin! Miehiä ja lapsia kun ei ole niin ehkä olen sitten prinsessa. Kiitos vinkistä, sopii hyvin itsevarmuuden boostaamiseen!

Puhun mielessäni "Ei vi**u oon tyhmä... Äääh... Voi vitsi miten noloo..." Jne :) ilmeilen mitä erikoisimmilla ilmeillä itsekseni.. Ihan sama juttu kun käännän selkäni tilanteesta jossa olen puhunut jotenkin hölmösti tmv niin teen samaa. Tätä tapahtuu liian paljon... En ole mitenkään erityisen sanavalmis vaan takeltelen ja puhun outoja kun yritän olla/tarvitsisi olla... ;)

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 18:27"]Mul on kans toi että alan laulaa jotain lastenlaulua ihan täysiä JÄÄÄNIS ISTUI MAASSAAA ja siihen perään sanon jotain idioottia esim dippadaippa dipidipi daip. Usein myös nousen seisomaan ja otan muutaman loikka-askeleen samalla. Ihme rituaali, se tulee vaan jotenkin refleksinomaisesti.
[/quote]

:D reps!!

Minusta tuntuu, että koko elämäni on yhtä nolojen asioiden muistelua. Olen jatkuvasti ahdistunut, ja tunnen itseni huonommaksi kuin muut. Olisi kiva joskus ajatella jotain muutakin kuin vanhoja mokiaan.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 22:36"]

Onko tämä "Regressio egon palveluksessa"?

[/quote]

Kuka viisas on näin sanonut? Tai siis onko tuo lainaus jostain ns. merkittävästä lähteestä?

Minä hymähtelen harmistuneesti itsekseni tai sitten huokailen syvään masentuneesti.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 07:57"]

Sanokaapas psykologit tai muut alan ammattilaiset, onko tällä ilmiöllä nimeä tai selitystä? Olen vuosikausia luullut, että olen jollain tapaa psyykkisesti sairas, koska luulin olevani suunnilleen ainoa omituisesti käyttäytyvä. Olen sairastanut masennuksen ja ajattelin, että tämä liittyisi siihen, mutta tämä onkin tosi yleinen ilmiö. Helpottavaa keskustelu.

[/quote]

Minusta on helpottavaa lukea tätä ketjua. Yleensä täällä palstalla kaikki pätevät kilpaa siinä, että kuka on toista parempi milloin missäkin asiassa, mutta tässä ketjussa kaikki reilusti myöntävät heikkoutensa. Kaikilla meillä kun on niitä heikkouksiakin...

Haha! Onpas naurattanut tätä ketjua lukiessa! Mulla on kanssa toi nimienhuutelu defenssinä, mutta pahaksi onneksi en sano oman miehen tai lasten nimiä, vaan ihastukseni! Tää alkoi jo viitisentoista vuotta sitten, ennen kuin tapasin oman mieheni. Olin siihen aikaan ihastunut yhteen toiseen tyyppiin ja jouduin muutaman kuukauden odottelemaan hänen kantaansa siihen, voisiko meistä tulla jotain. Olin tosi ihastunut ja jotenkin laskin kaiken tän miehen varaan, ja silloin aina kun tuli joku ahdistava hetki, tuli sanottua hänen nimensä. No meistä ei sitten tullut mitään, ja tapasin oman mieheni ja mentiin yhteen. Monta vuotta mulla oli sitten tuon ihastuksen nimi huulilla, mutta onnistuin jotenkin huutamaan sitä yksin tai kuiskimaan tai ajattelemaan sen niin, ettei kukaan sitä huomannut.

Nyt mulle on syntynyt uusi ongelma, koska ihastuin pari vuotta sitten palavasti yhteen työkaveriini. Mitään en ole hänen kanssaan tehnyt, mutta olen ajatellut häntä sitäkin enemmän, ja nyt toi ääneenhuutelu on tosiaan karannut ihan käsistä, ja nimeksi on vaihtunut hänen nimensä :o . Ennen pystyin jotenkin kontrolloimaan sitä, mutta nyt se joskus lipsahtaa multa silloinkin, kun mies on kotona, vaikka aamuöllä herätessäni sängyssä, ja se on tosi noloa... En oo ihan varma, onko mies kunnolla huomannut sitä... Oon muutenkin alkanut mutista tosi paljon itsekseni, pahoja on just noi aamuyön hetket, jolloin kaikki nolot ajatukset tulee mieleen. Siinä sitten mutisen jotain ja toivon että mies nukkuu tai on edes unenpöpperössä, eikä kuuntele tarkasti. Aamulla se sitten kertoo mulle, että puhuin unissani, ja mä oon ihan silmät pyöreinä, että "aijaa??"

Puristan silmät kiinni hetkeksi, sitten alan selittää itselleni miksi en saa hävetä asiaa, tyyliin "se mitä teit/sanoit sillä hetkellä oli sun luonnollinen reaktio siihen tilanteeseen, se oli mikä sillä hetkellä tuntui järkevimmältä", "olit nuori, eikä kukaan muu muista sun toilailuja", "kaikki mokaa joskus", "sä oot ainoa joka edes muistaa ton".

Katson viistoon alas ja hieron toisella kädellä otsaani, hoen samalla "voi ei, voi ei, voi ei". Sitten hautaan kasvoni molempiin käsiini ja hoen "hävettää, hävettää, hävettää". Yksin ollessa hoen mantraa kuiskaamalla. Julkisella paikalla mielessäni ja hieron otsaani sekä irvistän.

Mulla lähtee levy soimaan päässä: "ÄÄÄÄ! vitunnolo vitunnolo vitunnolo vitunnolo vitunnolo. En ajattele mittään en ajattele mittään en ajattele mittään en ajattele mittään dippadappadaidaa viisi lintua, istui aidalla, silivatiseilaa silivatiseilaa yksi lensi pois" tai jotain muuta yhtä fiksua :'D

Oma reaktioni "noloihin ajatuksiin" on äkkinäinen kurkkuynähdys: HMGH! Kun jokin ajatuksenkulku (ehkä "flow" olisi osuvampi ilmaus) välähtää mieleeni, yhtäkkiä tuo pääsee kurkustani. Ei minulla ehkä ole sellaisia nolostuksia kun monella kanssa-av-palstailijoilla, jotain "hitsi, suttasin liian kalliit sandaalit sellaiseen mutaan että ei auta kun ostaa tuplasti kalliimmat ja itse asiassa jo ostinkin enkä sinulle sitä kerro, onneksi et näe visa-laskuani", mutta hassuin pointti tuossa "äkkiä ajatukset muualle!" -ynähdyksessä on se että myös mieheni on nyt viime vuosia ruvennut ynähtelemään samalla tavalla :) 

Jo noin viidentoista vuoden ajan olemme nukkumaan mennessä, unen rajamailla, molemmat tottuneet siihen että ainakin toinen meistä jossain vaiheessa ennen lopullista nukahtamista ynähtää tämän "HMGH!" ja että molempien kuuluu vastata tähän vilpittömällä äänellä: "Mikä on, rakas?" Ja etikettiin kuuluu toki vastata: " Ei mitään tärkeätä, nuku vaan." Sen siitä 27 yhteisestä vuodesta saa :D

Hengitän äänekkäästi, puristan huulet yhteen ja yleensä käsi siirtyy otsalle ja siitä ikäänkuin "naamaa hinkaten" kaulalle. Olipa hyvin kuvailtu. Ajatuksissa "ei saatanan perkele"