Onko aikuinen lapsi velvoitettu auttamaan vanhempia vanhana, jos vanhemmat on ensin hylänneet lapsensa koko aikuisiäksi?

Vierailija kirjoitti:

 No, mutta entäs jos tämä vanhus joutuu sairaalaan ja siellä sitten ihmetellään kun ei kukaan ole hänestä kiinnostunut. No, ehkä selitätte sitten heillekin syynne kontaktien vähyyteen.

Miksi ihmeessä ap sinne sairaalaankaan menisi mitään selittämään, tai edes vierailulle?

Vierailija kirjoitti:

Komppaan ylempää. Kyllä elämä opettaa aina. Hyvin lapsia kohdelleet vanhemmat voivat ollakin siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että lapsia kiinnostaa oikeasti tulla auttamaan vanhuudenpäivillä.

Huonosti lasta kohdelleet ja vielä itse välit lapseen katkaisseet ovat kyllä mielestäni ihan itse kaivaneet kuoppaa itsellensä. Ei yhdenkään lapsen tarvitse taipua tuollaiseen kohteluun, että heti täysi-ikäistyttyä katkaistaan välit täysin, ollaan "poissa" ne elämän tärkeimmät päivät (esim. juuri nuo häät, lapsen syntymä...) ja yhtäkkiä vuosien tai vuosikymmenten jälkeen aletaan kitistä, että kyllä nyt pitäisi tulla pitämään meistä huolta kun ollaan niin vaivalloisessa kunnossa. Ei lapsia ole tehty miksikään koristeeksi, jota voi kohdella miten sattuu ja sitten vielä olettaa, että tulevat hammasta purren pitämään vanhemmasta huolta, joka on itse loistanut poissaololla vuosikausia.

Meillä on lapset kasvatettu rakkaudella, heitä on kohdeltu hyvin ja autettu ja tuettu vaikeuksissa. Nyt he ovat nuoria aikuisia. Mies ja mä ei olla vielä ihan vanhuksia mutta lapset mielellään auttelevat silloin kun joskus apua tarvitaan. Esim lomamatkan aikana käyvät katsomassa että kotona on kaikki kunnossa ja kastelevat kasvit. Auto hajosi niin saimme kyydin. Olimme flunssassa, toivat ruokakassin. Mitään apua emme heiltä vaadi vaan hyvää hyvyyttään auttavat. Voisi sanoa että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Ap, ei sinun tarvitse tuntea todellakaan syyllisyyttä siitä, ettet halua hoitaa vanhempiasi. Sinulla sentään on siihen oikea hyvä syykin olemassa. Moni ei haluaisi hoitaa vanhempiaan, vaikka ei sinänsä mitään syytä vanhemmissa itsessään olisikaan.

Jos tiedät, ettet voisi sitä hommaa hoitaa ilman, että oma hyvinvointisi(mielenrauha) kärsisi, olet enemmän kuin oikeutettu kieltäytymään siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 No, mutta entäs jos tämä vanhus joutuu sairaalaan ja siellä sitten ihmetellään kun ei kukaan ole hänestä kiinnostunut. No, ehkä selitätte sitten heillekin syynne kontaktien vähyyteen.

Miksi ihmeessä ap sinne sairaalaankaan menisi mitään selittämään, tai edes vierailulle?

Niin, ei varmaan menekään. Mutta sehän ei estä henkilökuntaa ihmettelemästä.. Mutta se on heidän ongelmansa että ihmettelevät.

Juu, ei käynyt eläissään, niin ei tarvitse sitten tulla hautajaisiinkaan, saati käydä haudalla ja sitä rataa...

Ei ottanut yhteyttä eläessään, niin en mene hautajaisiin, enkä käy haudalla.  

Mitä nämä ihmiset ovat jotka aina näissä ketjuissa sanovat että lasten on pidettävä huolta inhoittavista ja loukkaavista vanhemmistaan? Ehkä näitä inhottavia vanhuksia joilla ei ole mitään kiinnostusta lapsiaan kohtaan ennen kun tarvitsevat apua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Velvollisuutta?

Kertomasi perusteella teitä on useampi sisarus. 

Ehkä kaikki suhtautuvat samalla lailla kuin sinä. 

Velvollisuutta, sitä ei oikeastaan taida olla, mutta halua/haluttomuutta iäkkäiden vanhempien auttamiseen voi olla.

Ilmeisesti et sitten ole kiinnostunut aikanaan menemään  hautajaisiinkaan.

No, mutta entäs jos tämä vanhus joutuu sairaalaan ja siellä sitten ihmetellään kun ei kukaan ole hänestä kiinnostunut. No, ehkä selitätte sitten heillekin syynne kontaktien vähyyteen. Yksinäisiä vanhuksia, niitä tässä maassa riittää.

Pitäskö se iäkäs vanhempi nähdä avuttomana ihmisenä ennemmin kuin äitinä tai isänä? Ai niin, yhteiskunnalla on velvollisuus auttaa (tiettyyn rajaan asti) avun tarpeessa olevia. Ulkoistetaan omaisten hoito ja auttaminen.

Höpö höpö.

Vanhemmat ovat aikuisia ihmisiä, jos kohtelevat lapsiaan kaltoin on syytä olettaa, että on lopulta se yksinäinen vanhus. Vai oikeuttaako sinusta vanhemmuus vaikkapa hakkaamaan lapsiaan?

Minun isäni oli sairaalassa tässä ihan lähellä monta vuotta, ei mikään ongelma minulle, en käynyt kertaakaan. Mitä hemmetin merkitystä minulle on, jos joku asiaa ihmetteli. Kyllä ne kuule ihmettelee sitä sun tätä, minä elän elämääni, pyrin olemaan loukkaamatta ketään, se riittää.

” Pitäskö se iäkäs vanhempi nähdä avuttomana ihmisenä ennemmin kuin äitinä tai isänä” on väärä kysymys, pitää kysyä olisikohan vanhemman pitänyt nähdä se lapsi, jonka on maailmaan saattanut, avuttomana ihmisenä joka eniten maailmassa tarvitsee omien vanhempiensa suojelua, hellyyttä ja rakkautta?

Mitä helvettiä hautajaisiin meneminen tähän kuuluu? Sinne saa mennä jos haluaa ja jos sellaiset joku järjestää. Ja perinnön, jos sitä perittävää on, saa ottaa vastaan ihan hyvillä mielin.

Ahaa, tää aloitus oli siis sellainen tilanteeltaan että lapsena, siis ihan pikkulapsenakin oli jo kaltoinkohtelua ja jopa pahoinpitelyä. Luin todella huonosti, kun käsitykseksi jäi, että 18-vuotiaaksi asti oli edes jotenkuten pidetty huolta, mutta sitten täysi-ikäisenä heitetty pellolle eikä sen koommin ole haluttu yhteyttä pitää. Hyvä, että selvensit tämän puolen.

Toki ymmärrän, jos on ihan lapsesta asti saanut nähdä nälkää ja hakattu ja oltu kaltoin kohdeltuna, ihan vaan pakosta pidetty omassa huonossa hoidossa, sen sijaan että olisi annettu pois kokonaan. Kiitos selvennyksestä. 

Tiedän, että tuollaisia historioita on. 

Mutta edelleen, aloittaja kuitenkin siitä täysi-ikäistymisestä ja sitten jossain oli ettei edes häihin tai lasten kastejuhliin tai mihinkään muuhunkaan elämän suureen juhlaan haluttu osallistua.

Kiitti.

Vierailija kirjoitti:

Sä voit lähestyä asiaa kahta kautta. Joka olla katkera ja toimia vanhempiesi esimerkin mukaan ja panna välit poikki. Toinen vaihtoehto on antaa ehdoitta anteeksi ja ottaa vanhempasi mukaan lasten elämään. Valinta ja seuraukset ovat sinun omissa käsissä.

Kertoo kyllä aika paljon tästä yhteiskunnasta, että tämä viesti on saanut tätä kirjoitettaessa 0 positiivista ja 8 negatiivista kommenttia. Ihmiset ovat todella itsekkäitä ja ajattelevat lähtökohtaisesti vain omaa etuaan tai sitä, miten pääsee kostamaan toiselle jonkin pahan teon. Sitten vielä ihmetellään, että miksi pahoinvointi lisääntyy ja yhteiskunnassa on asiat vinksallaan.

Nykyihmisen ajattelutapa on jokseenkin seuraavaa: Jos olet tehnyt itse jotain väärää, niin silloin toivotaan muilta armoa, eikä oikeudenmukaista tuomiota. Jos taas joku on tehnyt sinua kohtaan väärään, niin silloin toivotaan oikeudenmukaisuutta, eikä lainkaan armoa.

No, jokainen saa päättää antaako anteeksi toiselle (huom. tämä ei tarkoita samaa kuin toisen pahan teon hyväksyminen!) vai päättääkö elää katkeruudessa. Sanonpa vain, että anteeksiantamattomuus on satavarma tie tuhota elämänsä.

Minulla myös vastaavia kokemuksia. Olin koko lapsuuteni ja nuoruuteni näkymätön vanhemmilleni, ei heitä kiinnostanut elämäni yhtään, ei kyselty ikinä miten koulu sujuu tai missä nuorena vietin aikaani. Muutin kotoa 16 vuotiaana, heti kun vaan oli mahdollista. Eivät he auttaneet taloudellisestikaan mitenkään, päinvastoin otin parikymppisenä jopa lainaa, kun isäni pyysi. Maksoi hän takaisin siitä puolet.

Tulivat toki häihini ja 2/3 lasteni ristiäisistä. Asialliset välit, mutta ei mitenkään läheiset.

Nyt kun olen 30+ ja vanhemmat tarvitsevat paljon apua, saan paljon syyttelyjä sisaruksieni ja vanhempieni puolelta, kun en aina auta. Lisäkseni enää vain toinen siskoni asuu suht. lähellä vanhempia ja hän valittaa, kun joutuu tekemään kaiken. Tietenkään hän ei sitä "muista", kuinka paljon hän itse sai aikoinaan apua heiltä, he olivat jatkuvasti hänen tukenaan, vahtivat hänen lapsiaan ja ostivat hänelle jopa auton.

Joo, ei mua sinänsä haittaa auttaa, mutta jos olen yksin kotona (mies töissä) kahden pienen lapsen kanssa viimeisilläni raskaana kärsien supistuksista, niin en halua kuulla olevani *usipää, kun en lähde helteellä ajamaan lasten kaa 120 km käyttääkseni äitiäni hammaslääkärissä.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole VELVOITETTU auttamaan vanhempiaan.

Aivan oikein oli ridoissa tai sovussa,ei mitän velvolisuutta autaa vanhempia.Kun osoite vain eri! Sama koskee kuoleman kohdatessa. Toimeksi anto sosialivirasto. Hoitavat kaiken perunkirjotuksia myöten. Jos pesässä rahaa ottavat kulut pesästä,Jos ei? Menee valtion piikkiin.Ei lähiomainen, ei sukulainen, ei serkun kummin kaimat ole velvolisa hoitaa,autaa,haudata,tehdä perunkirjotuksia..Asiasta löydät faktat netistä.Alat vaan selaa sosialilakia. Löydät vastaukset.

Vierailija kirjoitti:

Sä voit lähestyä asiaa kahta kautta. Joka olla katkera ja toimia vanhempiesi esimerkin mukaan ja panna välit poikki. Toinen vaihtoehto on antaa ehdoitta anteeksi ja ottaa vanhempasi mukaan lasten elämään. Valinta ja seuraukset ovat sinun omissa käsissä.

Miksi pitäisi ottaa vanhemmat takaisin elämäänsä ja lastensa elämään jos he kohtelevat jälkikasvunsa huonosti, alentavasti ja loukkaavasti? Kamalaa tuollainen niille lapsenlapsillekin.

Tässä on sotkettu kaksi asiaa. Että vanhemmat on loukanneet kerran, minä suuttunut ja "kostan" laittamalla välit poikki. Tämä olisi lapsellista.

Täällä kuitenkin keskustellaan vanhemmista jotka jatkuvasti kohtelevat lapsiaan huonosti, tavalla tai toisella. Tämä on huono kasvuympäristö lapsille eikä sinne kannata tuoda lapsenlapsiakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä voit lähestyä asiaa kahta kautta. Joka olla katkera ja toimia vanhempiesi esimerkin mukaan ja panna välit poikki. Toinen vaihtoehto on antaa ehdoitta anteeksi ja ottaa vanhempasi mukaan lasten elämään. Valinta ja seuraukset ovat sinun omissa käsissä.

Kertoo kyllä aika paljon tästä yhteiskunnasta, että tämä viesti on saanut tätä kirjoitettaessa 0 positiivista ja 8 negatiivista kommenttia. Ihmiset ovat todella itsekkäitä ja ajattelevat lähtökohtaisesti vain omaa etuaan tai sitä, miten pääsee kostamaan toiselle jonkin pahan teon. Sitten vielä ihmetellään, että miksi pahoinvointi lisääntyy ja yhteiskunnassa on asiat vinksallaan.

Nykyihmisen ajattelutapa on jokseenkin seuraavaa: Jos olet tehnyt itse jotain väärää, niin silloin toivotaan muilta armoa, eikä oikeudenmukaista tuomiota. Jos taas joku on tehnyt sinua kohtaan väärään, niin silloin toivotaan oikeudenmukaisuutta, eikä lainkaan armoa.

No, jokainen saa päättää antaako anteeksi toiselle (huom. tämä ei tarkoita samaa kuin toisen pahan teon hyväksyminen!) vai päättääkö elää katkeruudessa. Sanonpa vain, että anteeksiantamattomuus on satavarma tie tuhota elämänsä.

Minkäslaista kokemusta sulla itselläsi on vanhemmista jotka ei vastaa sun tarpeisiin ja sen seurauksista, pahimmillaan vakavasta kehityksellisestä traumasta? Vai besservisseröitkö vaan omalta pohjaltasi? Tietenkin aikuisuuteen kuuluu vastuu, kyky anteeksiantoon jne. Mutta eri asia on kuinka pitkä matka niihin on sieltä mihin on eväät saanut. Ja myöskin se, että osa vanhemmista on myrkyllisiä, varsinkin niille kaltoinkohdelluille lapsilleen ihan liikaa. Ja anteeksi voi antaa, mutta silti paras ratkaisu voi olla pysyä vanhemmistaan kaukana. Haluaisin todella kuulla sun oman taustasi.

Ei ole velvoitettu.

Ei tarvitse. Ei, vaikka olisivat olleet yhteydessäkin. Ammatti-ihmiset ovat sitä varten. Elä itsellesi ja heille, jotka ovat olleet läheisiäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä voit lähestyä asiaa kahta kautta. Joka olla katkera ja toimia vanhempiesi esimerkin mukaan ja panna välit poikki. Toinen vaihtoehto on antaa ehdoitta anteeksi ja ottaa vanhempasi mukaan lasten elämään. Valinta ja seuraukset ovat sinun omissa käsissä.

Minkäslainen sun oma historiasi on? Meinaan vaan että tästä ja muutamasta muusta kirjoituksesta tulee olo ettei kirjoittajalla ole mitään kykyä ymmärtää mistä ap puhuu. Ei kyse välttämättä ole mistään katkeruuksista edes, vaan eloonjäämisestä, traumoista, selviytymisestä, uskalluksesta olla oma itsensä ja elää omaa elämää jne. Jos ei ole itse kokenut apn kaltaisia kokemuksia, voi olla hyvin vaikeaa käsittää mistä puhutaan. Jos ei oo kasvanut helvetissä, voi olla ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää mitä se on. Ja mitä on elää sen jälkeen. Että aika yksinkertaistava ajatusmalli sullakin tässä on. Joskus ne omat vanhemmat on häiriintyneitä paskiaisia, mukavaahan semmoiset on lapset elämään tuoda?

Mun oma historia on sellainen, että sain esim. lapsena selkääni jatkuvasti pienistäkin rikkeistä ja minut eristettiin osittain ikätovereistani. Eli joo, voisin olla katkera, jos haluaisin, mutta en näe siihen mitään syytä. On olemassa myös paljon ihmisiä, jotka ovat antaneet anteeksi henkilölle, joka on tappanut jonkun näiden ihmisten läheisen.

Näen, että helppo ratkaisu on olla katkera ja olla antamatta anteeksi. Anteeksiantaminen on se hankalampi ratkaisu.

Olen myös saanut itse anteeksi kaiken, joten en keksi mitään syytä, miksi en antaisi anteeksi muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä voit lähestyä asiaa kahta kautta. Joka olla katkera ja toimia vanhempiesi esimerkin mukaan ja panna välit poikki. Toinen vaihtoehto on antaa ehdoitta anteeksi ja ottaa vanhempasi mukaan lasten elämään. Valinta ja seuraukset ovat sinun omissa käsissä.

Minkäslainen sun oma historiasi on? Meinaan vaan että tästä ja muutamasta muusta kirjoituksesta tulee olo ettei kirjoittajalla ole mitään kykyä ymmärtää mistä ap puhuu. Ei kyse välttämättä ole mistään katkeruuksista edes, vaan eloonjäämisestä, traumoista, selviytymisestä, uskalluksesta olla oma itsensä ja elää omaa elämää jne. Jos ei ole itse kokenut apn kaltaisia kokemuksia, voi olla hyvin vaikeaa käsittää mistä puhutaan. Jos ei oo kasvanut helvetissä, voi olla ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää mitä se on. Ja mitä on elää sen jälkeen. Että aika yksinkertaistava ajatusmalli sullakin tässä on. Joskus ne omat vanhemmat on häiriintyneitä paskiaisia, mukavaahan semmoiset on lapset elämään tuoda?

Mun oma historia on sellainen, että sain esim. lapsena selkääni jatkuvasti pienistäkin rikkeistä ja minut eristettiin osittain ikätovereistani. Eli joo, voisin olla katkera, jos haluaisin, mutta en näe siihen mitään syytä. On olemassa myös paljon ihmisiä, jotka ovat antaneet anteeksi henkilölle, joka on tappanut jonkun näiden ihmisten läheisen.

Näen, että helppo ratkaisu on olla katkera ja olla antamatta anteeksi. Anteeksiantaminen on se hankalampi ratkaisu.

Olen myös saanut itse anteeksi kaiken, joten en keksi mitään syytä, miksi en antaisi anteeksi muille.

Ok, kiitos kun kerroit. Hienoo että oot voinu antaa anteeksi. Niin minäkin olen antanut anteeksi vangemmilleni. Silti minulla ei oo halua kauheasti olla heidän kanssa tekemisissä, koska se on todella kuormittavaa. Ja siitä apkin minusta puhuu. Ei niinkään katkeruudesta tai anteeksiannosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä voit lähestyä asiaa kahta kautta. Joka olla katkera ja toimia vanhempiesi esimerkin mukaan ja panna välit poikki. Toinen vaihtoehto on antaa ehdoitta anteeksi ja ottaa vanhempasi mukaan lasten elämään. Valinta ja seuraukset ovat sinun omissa käsissä.

Minkäslainen sun oma historiasi on? Meinaan vaan että tästä ja muutamasta muusta kirjoituksesta tulee olo ettei kirjoittajalla ole mitään kykyä ymmärtää mistä ap puhuu. Ei kyse välttämättä ole mistään katkeruuksista edes, vaan eloonjäämisestä, traumoista, selviytymisestä, uskalluksesta olla oma itsensä ja elää omaa elämää jne. Jos ei ole itse kokenut apn kaltaisia kokemuksia, voi olla hyvin vaikeaa käsittää mistä puhutaan. Jos ei oo kasvanut helvetissä, voi olla ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää mitä se on. Ja mitä on elää sen jälkeen. Että aika yksinkertaistava ajatusmalli sullakin tässä on. Joskus ne omat vanhemmat on häiriintyneitä paskiaisia, mukavaahan semmoiset on lapset elämään tuoda?

Mun oma historia on sellainen, että sain esim. lapsena selkääni jatkuvasti pienistäkin rikkeistä ja minut eristettiin osittain ikätovereistani. Eli joo, voisin olla katkera, jos haluaisin, mutta en näe siihen mitään syytä. On olemassa myös paljon ihmisiä, jotka ovat antaneet anteeksi henkilölle, joka on tappanut jonkun näiden ihmisten läheisen.

Näen, että helppo ratkaisu on olla katkera ja olla antamatta anteeksi. Anteeksiantaminen on se hankalampi ratkaisu.

Olen myös saanut itse anteeksi kaiken, joten en keksi mitään syytä, miksi en antaisi anteeksi muille.

Tuskimpa nuo läheistensä tappajille anteeksi antaneet heille kaupoakasseja kiikuttaa ja jouluja yhdessä viettää. Vaikka antaa anteeksi, on silti tärkeää rajata elämäänsä ja ihmissuhteitaan niin, että voi hyvin. Ja se vasta vaikeaa ja vastuullista onkin.

Vierailija kirjoitti:

Sä voit lähestyä asiaa kahta kautta. Joka olla katkera ja toimia vanhempiesi esimerkin mukaan ja panna välit poikki. Toinen vaihtoehto on antaa ehdoitta anteeksi ja ottaa vanhempasi mukaan lasten elämään. Valinta ja seuraukset ovat sinun omissa käsissä.

Pelottaako, kun tulee totuuden hetki? Niin montaa muutakin väkäleukaa, joka tajuaa heittää anteeksiantokortti kehiin kun rollattoriajat lähestyvät. Oksettaa tuollaiset, vähän kuin tietyn lajin uskovaiset; mitä vaan voi tehdä, koska kyllä ne anteeksiannetaan. Ei muuta kuin onnea matkaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä voit lähestyä asiaa kahta kautta. Joka olla katkera ja toimia vanhempiesi esimerkin mukaan ja panna välit poikki. Toinen vaihtoehto on antaa ehdoitta anteeksi ja ottaa vanhempasi mukaan lasten elämään. Valinta ja seuraukset ovat sinun omissa käsissä.

Minkäslainen sun oma historiasi on? Meinaan vaan että tästä ja muutamasta muusta kirjoituksesta tulee olo ettei kirjoittajalla ole mitään kykyä ymmärtää mistä ap puhuu. Ei kyse välttämättä ole mistään katkeruuksista edes, vaan eloonjäämisestä, traumoista, selviytymisestä, uskalluksesta olla oma itsensä ja elää omaa elämää jne. Jos ei ole itse kokenut apn kaltaisia kokemuksia, voi olla hyvin vaikeaa käsittää mistä puhutaan. Jos ei oo kasvanut helvetissä, voi olla ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää mitä se on. Ja mitä on elää sen jälkeen. Että aika yksinkertaistava ajatusmalli sullakin tässä on. Joskus ne omat vanhemmat on häiriintyneitä paskiaisia, mukavaahan semmoiset on lapset elämään tuoda?

Mun oma historia on sellainen, että sain esim. lapsena selkääni jatkuvasti pienistäkin rikkeistä ja minut eristettiin osittain ikätovereistani. Eli joo, voisin olla katkera, jos haluaisin, mutta en näe siihen mitään syytä. On olemassa myös paljon ihmisiä, jotka ovat antaneet anteeksi henkilölle, joka on tappanut jonkun näiden ihmisten läheisen.

Näen, että helppo ratkaisu on olla katkera ja olla antamatta anteeksi. Anteeksiantaminen on se hankalampi ratkaisu.

Olen myös saanut itse anteeksi kaiken, joten en keksi mitään syytä, miksi en antaisi anteeksi muille.

Tuskimpa nuo läheistensä tappajille anteeksi antaneet heille kaupoakasseja kiikuttaa ja jouluja yhdessä viettää. Vaikka antaa anteeksi, on silti tärkeää rajata elämäänsä ja ihmissuhteitaan niin, että voi hyvin. Ja se vasta vaikeaa ja vastuullista onkin.

Niin tämä! Vaikka pahantekijälleen ja pahoinpitelijä-vanhemmalle antaisi anteeksi, on silkkaa hulluutta altistua taas ja taas sille paskalle kohtelulle. Se nimittäin jatkuu sen vanhemman kuolemaan saakka.

Omille lapsenhakkaajavanhemmille olen antanut anteeksi, mutta niiden numerot pysyy estossa enkä päästä niitä mitenkään elämääni enää koskaan. Suojelen itseäni, suojelen perhettäni. Olisi silkkaa hulluutta mennä sinne taas kaltoinkohdeltavaksi ja kiusattavaksi. En tajua miten niin moni tässäkin ketjussa ehdottaa sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä voit lähestyä asiaa kahta kautta. Joka olla katkera ja toimia vanhempiesi esimerkin mukaan ja panna välit poikki. Toinen vaihtoehto on antaa ehdoitta anteeksi ja ottaa vanhempasi mukaan lasten elämään. Valinta ja seuraukset ovat sinun omissa käsissä.

Pelottaako, kun tulee totuuden hetki? Niin montaa muutakin väkäleukaa, joka tajuaa heittää anteeksiantokortti kehiin kun rollattoriajat lähestyvät. Oksettaa tuollaiset, vähän kuin tietyn lajin uskovaiset; mitä vaan voi tehdä, koska kyllä ne anteeksiannetaan. Ei muuta kuin onnea matkaan...

Jep. Miettikää nyt vähän, täysin sama analogia on se että raiskauksen uhrille sanottaisiin että sun pitää antaa anteeksi, alkaa viettää aikaa yhdessä sen tekijän kanssa, auttaa sitä ja hommata kauppakasseja, ja jos et sitä tee olet kylmä ja itsekäs.

Jokainen hakattu ja kaltoinkohdeltu lapsi tekee TÄYSIN OIKEIN kun ei osallistu vanhempiensa vanhuuden hoitoon mitenkään. Rikolliset lapsenhakkaajat on itse elämänsä lopun valinneet silloin kun itse kohtelivat pientä avutonta lasta täysin ala-arvoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä voit lähestyä asiaa kahta kautta. Joka olla katkera ja toimia vanhempiesi esimerkin mukaan ja panna välit poikki. Toinen vaihtoehto on antaa ehdoitta anteeksi ja ottaa vanhempasi mukaan lasten elämään. Valinta ja seuraukset ovat sinun omissa käsissä.

Pelottaako, kun tulee totuuden hetki? Niin montaa muutakin väkäleukaa, joka tajuaa heittää anteeksiantokortti kehiin kun rollattoriajat lähestyvät. Oksettaa tuollaiset, vähän kuin tietyn lajin uskovaiset; mitä vaan voi tehdä, koska kyllä ne anteeksiannetaan. Ei muuta kuin onnea matkaan...

Aamen. Tuota syyllistämispaskaa nämä hakatut ja alistetut lapset joutui kuuntelemaan vanhemmiltaan. Ja vielä pahempaa, myös typeriltä ihmisiltä ympärillään.