Lue keskustelun säännöt.
Onko aikuinen lapsi velvoitettu auttamaan vanhempia vanhana, jos vanhemmat on ensin hylänneet lapsensa koko aikuisiäksi?
19.01.2022 |
Tilanne siis se että vanhemmat eivät oikein koskaan halunneet edes lapsia, tekivät ”pakosta” ja hylkäsivät lapsensa huonon lapsuuden jälkeen täysin. Kun lapsi täytti 18 niin kaikki kiinnostus ja yhteydenpito loppui.
Koko aikuisiän olen elänyt ilman yhteyttä vanhempiin, heitä ei ole kiinnostanut mun häät, lasteni syntymät tai mikään muu.
Nyt sitten vanhusiässä alkoi tulla yhteydenotta syyllistävään sävyyn.
Mitä tekisit? Kokisitko velvlllisuutta auttaa? Huonoja kaltoinkohtelevia vanhempia olivat.
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitäpä arvelet. Isäni perseili kännissä minulle puhelimeni vastaajaan yhden kerran. Yhteydenpitoni loppui siihen. Alle kilsan päässä asui kuolemaansa asti, apua olisi hän tarvinnut, mutta enpä minä itseäni asialla vaivannut.
En tarvinnut tämän palstan mielipidettä kun tein päätöksen.
Miksi sinä tarvitset?Koska tunnen sitä syyllisyyttä ja ne vanhemmat syyllistää. Se syyllisyys ei ikävä kyllä katoa pelkästään sillä että päättää ”enpä nyt koe syyllisyyttä”. Ap
Miksi pidät yhteyttä? Ota vastuu omasta elämästäsi tai kärsi, mutta älä jumaliste valita.
Olet nyt aikuinen, käyttäydy myöskin kuin aikuinen.Onko valittamista kertoa kurjasta olostaan tai tilanteestaan? Ei minusta. Minussa apn tilanne herättää myötätuntoa, ei vihaa.
On valittamista kun ketjussa on monta kertaa kerrottu, että aikuinen tekee päätökset ja ottaa niistä vastuun.
Narina täällä, syyllisyyden poteminen tai tilanteesta kärsiminen kun ei auta ketään.
Ei aptä, ei vanhuksia eikä meitä muita.
On ongelma se pitää ratkaista, ja kantaa sitten vastuu päätöksestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä äiti joi ja aiheutti avioeron isän kanssa, lähti eikä soittanut minullekaa vuosikymmeniin..Odottaa norsunluutornissaan, että lapset soittavat ja passavaat satojen kilometrien päästä, itse ei halua edes muuttaa meitä lähemmäs. Sisarukseni ilmeisesti kokee olevansa jotain velkaa äidilleni, koska jaksaa hoitaa tämän asioita. Minä en koe mitään velvoitetta siihen. Käyn joskus kylässä kuuntelemassa utelut ja pahanpuhumisen muista, en jaksa kauaa olla kylässä kun tulee paha mieli.
Äiti olettaa, että hänen tukikeppinään on aina joku. Itse hän ei pystynyt aikuinen ja vastuullinen vanhempi olemaan, ainakana minulle. Ehkä vanhemmalla sisaruksellani on parempia muistoja, kuin kiusavaa, katkeroutunut ja päihtynyt äiti. Käyn terapiassa edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuutta?
Kertomasi perusteella teitä on useampi sisarus.
Ehkä kaikki suhtautuvat samalla lailla kuin sinä.
Velvollisuutta, sitä ei oikeastaan taida olla, mutta halua/haluttomuutta iäkkäiden vanhempien auttamiseen voi olla.
Ilmeisesti et sitten ole kiinnostunut aikanaan menemään hautajaisiinkaan.
No, mutta entäs jos tämä vanhus joutuu sairaalaan ja siellä sitten ihmetellään kun ei kukaan ole hänestä kiinnostunut. No, ehkä selitätte sitten heillekin syynne kontaktien vähyyteen. Yksinäisiä vanhuksia, niitä tässä maassa riittää.
Pitäskö se iäkäs vanhempi nähdä avuttomana ihmisenä ennemmin kuin äitinä tai isänä? Ai niin, yhteiskunnalla on velvollisuus auttaa (tiettyyn rajaan asti) avun tarpeessa olevia. Ulkoistetaan omaisten hoito ja auttaminen.
Kun nämä katkerat, tylyt ja itsekkäät vanhemmat olisivat ensin itse pitäneet huolta hankkimistaan lapsista, voisi lapsissa herätäkin aito halu auttaa. Vanhana on hyvä vain jäädä odottamaan passausta, vaikka pieni lapsi tarvitsisi eli olisi tarvinnut aikanaan huolenpitoa kaikkein eniten. Elämä opettaa aina.
Komppaan ylempää. Kyllä elämä opettaa aina. Hyvin lapsia kohdelleet vanhemmat voivat ollakin siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että lapsia kiinnostaa oikeasti tulla auttamaan vanhuudenpäivillä.
Huonosti lasta kohdelleet ja vielä itse välit lapseen katkaisseet ovat kyllä mielestäni ihan itse kaivaneet kuoppaa itsellensä. Ei yhdenkään lapsen tarvitse taipua tuollaiseen kohteluun, että heti täysi-ikäistyttyä katkaistaan välit täysin, ollaan "poissa" ne elämän tärkeimmät päivät (esim. juuri nuo häät, lapsen syntymä...) ja yhtäkkiä vuosien tai vuosikymmenten jälkeen aletaan kitistä, että kyllä nyt pitäisi tulla pitämään meistä huolta kun ollaan niin vaivalloisessa kunnossa. Ei lapsia ole tehty miksikään koristeeksi, jota voi kohdella miten sattuu ja sitten vielä olettaa, että tulevat hammasta purren pitämään vanhemmasta huolta, joka on itse loistanut poissaololla vuosikausia.
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuutta?
Kertomasi perusteella teitä on useampi sisarus.
Ehkä kaikki suhtautuvat samalla lailla kuin sinä.
Velvollisuutta, sitä ei oikeastaan taida olla, mutta halua/haluttomuutta iäkkäiden vanhempien auttamiseen voi olla.
Ilmeisesti et sitten ole kiinnostunut aikanaan menemään hautajaisiinkaan.
No, mutta entäs jos tämä vanhus joutuu sairaalaan ja siellä sitten ihmetellään kun ei kukaan ole hänestä kiinnostunut. No, ehkä selitätte sitten heillekin syynne kontaktien vähyyteen. Yksinäisiä vanhuksia, niitä tässä maassa riittää.
Pitäskö se iäkäs vanhempi nähdä avuttomana ihmisenä ennemmin kuin äitinä tai isänä? Ai niin, yhteiskunnalla on velvollisuus auttaa (tiettyyn rajaan asti) avun tarpeessa olevia. Ulkoistetaan omaisten hoito ja auttaminen.
Höpö höpö.
Vanhemmat ovat aikuisia ihmisiä, jos kohtelevat lapsiaan kaltoin on syytä olettaa, että on lopulta se yksinäinen vanhus. Vai oikeuttaako sinusta vanhemmuus vaikkapa hakkaamaan lapsiaan?
Minun isäni oli sairaalassa tässä ihan lähellä monta vuotta, ei mikään ongelma minulle, en käynyt kertaakaan. Mitä hemmetin merkitystä minulle on, jos joku asiaa ihmetteli. Kyllä ne kuule ihmettelee sitä sun tätä, minä elän elämääni, pyrin olemaan loukkaamatta ketään, se riittää.
” Pitäskö se iäkäs vanhempi nähdä avuttomana ihmisenä ennemmin kuin äitinä tai isänä” on väärä kysymys, pitää kysyä olisikohan vanhemman pitänyt nähdä se lapsi, jonka on maailmaan saattanut, avuttomana ihmisenä joka eniten maailmassa tarvitsee omien vanhempiensa suojelua, hellyyttä ja rakkautta?
Mitä helvettiä hautajaisiin meneminen tähän kuuluu? Sinne saa mennä jos haluaa ja jos sellaiset joku järjestää. Ja perinnön, jos sitä perittävää on, saa ottaa vastaan ihan hyvillä mielin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuutta?
Kertomasi perusteella teitä on useampi sisarus.
Ehkä kaikki suhtautuvat samalla lailla kuin sinä.
Velvollisuutta, sitä ei oikeastaan taida olla, mutta halua/haluttomuutta iäkkäiden vanhempien auttamiseen voi olla.
Ilmeisesti et sitten ole kiinnostunut aikanaan menemään hautajaisiinkaan.
No, mutta entäs jos tämä vanhus joutuu sairaalaan ja siellä sitten ihmetellään kun ei kukaan ole hänestä kiinnostunut. No, ehkä selitätte sitten heillekin syynne kontaktien vähyyteen. Yksinäisiä vanhuksia, niitä tässä maassa riittää.
Pitäskö se iäkäs vanhempi nähdä avuttomana ihmisenä ennemmin kuin äitinä tai isänä? Ai niin, yhteiskunnalla on velvollisuus auttaa (tiettyyn rajaan asti) avun tarpeessa olevia. Ulkoistetaan omaisten hoito ja auttaminen.
Ai että näitä välinpitämättömiä vanhempia pitäisi auttaa ja heihin olla yhteydessä, ettei vaan kukaan mahdollisessa sairaalaan joutumistilanteessa ihmettele, missä lapset ovat ja miksi he eivät välitä. No tässähän onkin hyvä syy pitää yhteyttä! Hui kamala, mitähän ne sairaalassa ajattelevat? Että onpa hirveitä lapsia.
Sä voit lähestyä asiaa kahta kautta. Joka olla katkera ja toimia vanhempiesi esimerkin mukaan ja panna välit poikki. Toinen vaihtoehto on antaa ehdoitta anteeksi ja ottaa vanhempasi mukaan lasten elämään. Valinta ja seuraukset ovat sinun omissa käsissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla siskot jotka ovat joka hetki hämmentämässä pitäs auttaa vanhempia ja nimen omaan syyttävä sormi on osoitettu minuun koska asun samalla paikkakunnalla. Minä en jaksa pysty halua tehköön ne joilla halua ja voimaa muuttakoon asumaan niiden kanssa ihan tarpeeksi sain lapsuudessa ja ne vuosikymmenten vittuilut.
Minusta kukaan ei ole VELVOITETTU auttamaan vanhempiaan, vaikka olisi ollut ihana lapsuus ja välit pysyneet hyvinä vanhempiin.
Minulta kuulostaa kamalan itsekkäältä, kun jotkut ihmiset suunnittelee lasten hankintaa vanhuudenturva mielessä. Kukaan ei voi valita omaa syntymäänsä, eikä syntymä voi velvoittaa lapsia mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rintaperillistä ei voi sulkea ulos perinnönjaosta, vaikka kuinka olisi "pettynyt# jälkikasvuunsa. Laki on puolellasi.
Vierailija kirjoitti:
Ikuisesti katkera? Hylkäämällä avun antamisen annat mallia mahdollisille omille lapsillesi, ja sama käytös jatkuu sukupolvelta toiselle. Minullakaan ei ollut häävi lapsuus, vanhemmat on jo menehtyneet, ja nyt vasta olen alkanut ymmärtää ettei heilläkään elämä ollut helppoa ja en edes oikeastaan tuntenut heitä, nyt harmittaa kun en aiemmin ymmärtänyt.
Mä laiton välit poikki äitiini jolla oli alkoholiongelma ja joka kohteli mua huonosti. Nyt mulla on kolme omaa lasta, he ovat nuoria aikuisia. Meillä on läheiset välit ja heillä on myös läheiset välit muihin vielä elossaoleviin isovanhempiinsa. Joten eivät todellakaan ole oppineet mitään huonoa mallia sukulaisten hylkäämisestä multa. Ovat oppineet sen että kenenkään ei tarvitse sietää loukkaavaa kohtelua muilta ihmisiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sä voit lähestyä asiaa kahta kautta. Joka olla katkera ja toimia vanhempiesi esimerkin mukaan ja panna välit poikki. Toinen vaihtoehto on antaa ehdoitta anteeksi ja ottaa vanhempasi mukaan lasten elämään. Valinta ja seuraukset ovat sinun omissa käsissä.
Minkäslainen sun oma historiasi on? Meinaan vaan että tästä ja muutamasta muusta kirjoituksesta tulee olo ettei kirjoittajalla ole mitään kykyä ymmärtää mistä ap puhuu. Ei kyse välttämättä ole mistään katkeruuksista edes, vaan eloonjäämisestä, traumoista, selviytymisestä, uskalluksesta olla oma itsensä ja elää omaa elämää jne. Jos ei ole itse kokenut apn kaltaisia kokemuksia, voi olla hyvin vaikeaa käsittää mistä puhutaan. Jos ei oo kasvanut helvetissä, voi olla ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää mitä se on. Ja mitä on elää sen jälkeen. Että aika yksinkertaistava ajatusmalli sullakin tässä on. Joskus ne omat vanhemmat on häiriintyneitä paskiaisia, mukavaahan semmoiset on lapset elämään tuoda?
Ei ole velvollisuutta. Vanhemmat hoitavat lapsensa aikuisuuteen, lapset vanhempansa hautaan. Tämä pätee kuitenkin MOLEMPIIN suuntiin. Älä kuormita itseäsi ihmisillä, jotka eivät tehneet samaa sinun puolestasi. Onko sinulla kuitenkin muita läheisiä? Puhuit häistä esimerkiksi. Osoita rakkautta heille mieluummin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sä voit lähestyä asiaa kahta kautta. Joka olla katkera ja toimia vanhempiesi esimerkin mukaan ja panna välit poikki. Toinen vaihtoehto on antaa ehdoitta anteeksi ja ottaa vanhempasi mukaan lasten elämään. Valinta ja seuraukset ovat sinun omissa käsissä.
Mutta kolmas ja paras vaihtoehto on pysyä niin kaukana vaikeista vanhemmistaan, että pystyy jopa rakastamaan ja elämään ilman katkeruutta. Marttyyriksi ei onneksi kenenkään tarvitse ryhtyä.
Ei. Vaikka vanhemmat eivät olisi hyljänneet niin siltikään ei ole velvollisuutta niitä hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Komppaan ylempää. Kyllä elämä opettaa aina. Hyvin lapsia kohdelleet vanhemmat voivat ollakin siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että lapsia kiinnostaa oikeasti tulla auttamaan vanhuudenpäivillä.
Huonosti lasta kohdelleet ja vielä itse välit lapseen katkaisseet ovat kyllä mielestäni ihan itse kaivaneet kuoppaa itsellensä. Ei yhdenkään lapsen tarvitse taipua tuollaiseen kohteluun, että heti täysi-ikäistyttyä katkaistaan välit täysin, ollaan "poissa" ne elämän tärkeimmät päivät (esim. juuri nuo häät, lapsen syntymä...) ja yhtäkkiä vuosien tai vuosikymmenten jälkeen aletaan kitistä, että kyllä nyt pitäisi tulla pitämään meistä huolta kun ollaan niin vaivalloisessa kunnossa. Ei lapsia ole tehty miksikään koristeeksi, jota voi kohdella miten sattuu ja sitten vielä olettaa, että tulevat hammasta purren pitämään vanhemmasta huolta, joka on itse loistanut poissaololla vuosikausia.
Ei jestas.
Teidän perheessäänne on tosiaan ongelmia.
Ihan tasapuolisestiko koko lapsilaumaa on noin kohdeltu.
Kummallista kyllä, että sitte mukamas elonpäivien lopulla aletaan lapsia kaipailla. Luulis ettei silloinkaan jos noin pahasti on koko lapsen aikuiselämän aikana häntä kohdeltu.
Mutta kaikkea sattuu tosiaan tässä elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuutta?
Kertomasi perusteella teitä on useampi sisarus.
Ehkä kaikki suhtautuvat samalla lailla kuin sinä.
Velvollisuutta, sitä ei oikeastaan taida olla, mutta halua/haluttomuutta iäkkäiden vanhempien auttamiseen voi olla.
Ilmeisesti et sitten ole kiinnostunut aikanaan menemään hautajaisiinkaan.
No, mutta entäs jos tämä vanhus joutuu sairaalaan ja siellä sitten ihmetellään kun ei kukaan ole hänestä kiinnostunut. No, ehkä selitätte sitten heillekin syynne kontaktien vähyyteen. Yksinäisiä vanhuksia, niitä tässä maassa riittää.
Pitäskö se iäkäs vanhempi nähdä avuttomana ihmisenä ennemmin kuin äitinä tai isänä? Ai niin, yhteiskunnalla on velvollisuus auttaa (tiettyyn rajaan asti) avun tarpeessa olevia. Ulkoistetaan omaisten hoito ja auttaminen.
Ai että näitä välinpitämättömiä vanhempia pitäisi auttaa ja heihin olla yhteydessä, ettei vaan kukaan mahdollisessa sairaalaan joutumistilanteessa ihmettele, missä lapset ovat ja miksi he eivät välitä. No tässähän onkin hyvä syy pitää yhteyttä! Hui kamala, mitähän ne sairaalassa ajattelevat? Että onpa hirveitä lapsia.
Just, lue katkeruutesi keskellä voisit hieman tarkentaa lukutaitoasi. Velvollisuuden osalta sanoin, ettei sitä taida olla. Halua ja haluttomuutta, sitä voi sitten esiintyä.
Kukin tehköön tavallaan.
Ja sitten lopussa vaan sitä, että niitä iäkkäitä vanhempia voi toki ajatella myös avun tarpeessa olevina yksinäisiä ihmisinä.
Sanon tähän nyt sen mitä jo tuonne toisaalle kirjoitin: Kummallista toki, että viimeisinä päivinään sitten muistavat ne unohtamansa lapset. Jotenkin tuntuisi kyllä ennemminkin siltä, etteivät silloinkaan lapsiaan kaipaisi, kun kerran vuosikausia ovat erossa pysyneet. Tokkopa tietävät osoitteitakaan.
Pitäisi ja pitäisi. Tee mitä lystäät, oma valintasi. Ja jos joku valintojesi perään kyselee, niin saat olla selittämättä tai vuolaasti selittää, oma asiasi siinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velvollisuutta?
Kertomasi perusteella teitä on useampi sisarus.
Ehkä kaikki suhtautuvat samalla lailla kuin sinä.
Velvollisuutta, sitä ei oikeastaan taida olla, mutta halua/haluttomuutta iäkkäiden vanhempien auttamiseen voi olla.
Ilmeisesti et sitten ole kiinnostunut aikanaan menemään hautajaisiinkaan.
No, mutta entäs jos tämä vanhus joutuu sairaalaan ja siellä sitten ihmetellään kun ei kukaan ole hänestä kiinnostunut. No, ehkä selitätte sitten heillekin syynne kontaktien vähyyteen. Yksinäisiä vanhuksia, niitä tässä maassa riittää.
Pitäskö se iäkäs vanhempi nähdä avuttomana ihmisenä ennemmin kuin äitinä tai isänä? Ai niin, yhteiskunnalla on velvollisuus auttaa (tiettyyn rajaan asti) avun tarpeessa olevia. Ulkoistetaan omaisten hoito ja auttaminen.
Ai että näitä välinpitämättömiä vanhempia pitäisi auttaa ja heihin olla yhteydessä, ettei vaan kukaan mahdollisessa sairaalaan joutumistilanteessa ihmettele, missä lapset ovat ja miksi he eivät välitä. No tässähän onkin hyvä syy pitää yhteyttä! Hui kamala, mitähän ne sairaalassa ajattelevat? Että onpa hirveitä lapsia.
Just, lue katkeruutesi keskellä voisit hieman tarkentaa lukutaitoasi. Velvollisuuden osalta sanoin, ettei sitä taida olla. Halua ja haluttomuutta, sitä voi sitten esiintyä.
Kukin tehköön tavallaan.
Ja sitten lopussa vaan sitä, että niitä iäkkäitä vanhempia voi toki ajatella myös avun tarpeessa olevina yksinäisiä ihmisinä.
Sanon tähän nyt sen mitä jo tuonne toisaalle kirjoitin: Kummallista toki, että viimeisinä päivinään sitten muistavat ne unohtamansa lapset. Jotenkin tuntuisi kyllä ennemminkin siltä, etteivät silloinkaan lapsiaan kaipaisi, kun kerran vuosikausia ovat erossa pysyneet. Tokkopa tietävät osoitteitakaan.
Pitäisi ja pitäisi. Tee mitä lystäät, oma valintasi. Ja jos joku valintojesi perään kyselee, niin saat olla selittämättä tai vuolaasti selittää, oma asiasi siinäkin.
Jatkanko?
No, sitä vaan, että aloittajan kirjoituksesta ymmärsin, että se hylkääminen on tapahtunut siinä vaiheessa kun lapsesta on tullut täysi-ikäinen. Sen jälkeen ei ole välitetty. No, surullista kyllä. Etenkin jos itse on yrittänyt jollakin tavalla kontaktia ottaa, mutta se yritys on tullut tyrmätyksi.
Surullista.
Että menee vähän kuin eläinperheissä, että nyt loppu läheisyys, lähde maailmalle... eikä sitten edes moikata jos tavataan, vaan ajetaan pois jos tontille pyrit.
Sanoisin etten auta edes hautajaisjärjestelyissä ja numerot estoon.
Velvollisuutta?
Kertomasi perusteella teitä on useampi sisarus.
Ehkä kaikki suhtautuvat samalla lailla kuin sinä.
Velvollisuutta, sitä ei oikeastaan taida olla, mutta halua/haluttomuutta iäkkäiden vanhempien auttamiseen voi olla.
Ilmeisesti et sitten ole kiinnostunut aikanaan menemään hautajaisiinkaan.
No, mutta entäs jos tämä vanhus joutuu sairaalaan ja siellä sitten ihmetellään kun ei kukaan ole hänestä kiinnostunut. No, ehkä selitätte sitten heillekin syynne kontaktien vähyyteen. Yksinäisiä vanhuksia, niitä tässä maassa riittää.
Pitäskö se iäkäs vanhempi nähdä avuttomana ihmisenä ennemmin kuin äitinä tai isänä? Ai niin, yhteiskunnalla on velvollisuus auttaa (tiettyyn rajaan asti) avun tarpeessa olevia. Ulkoistetaan omaisten hoito ja auttaminen.