Onko kukaan mies koskaan "vienyt" sua toiselta mieheltä?

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 20:57"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 20:54"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 20:48"]seurustellessa voi toki olla sitoutunut, mutta voi olla myös, ettei ole niinkään. Tästä on tärkeintä pitää toinen tiedotettuna.

[/quote]

Sanotteko ihan suoraan, että vaihdan sinut lennosta, jos joku muu tuntuu paremmalta?

[/quote]

No en kyllä ihan noin. Sanon vain, että ei tunnu loppuelämän jutulta jne. Jos ei siitä tajua niin...

[/quote]

Ja siis en ole muuttanut yhteen, saati mennyt kihloihin. Silloin pitää jo ainakin kuvitella, minun mielestäni, että tämä on vakavampikin juttu. Olen myös aina sanonut, etten halua naimisiin jne. 

Minusta aikuiset voivat vaihtaa suhteitaan niin usein kuin haluavat siihen asti, kunnes perustavat perheen. Lasten takia kannattaa taistella keskinkertaisenkin parisuhteen puolesta.

38: Lasket sen varaan, että kumppani on ajatustenlukija? Miten reippaan reilua.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 21:00"]

38: Lasket sen varaan, että kumppani on ajatustenlukija? Miten reippaan reilua.

[/quote]

Ei vaan lasken kai sitten sen varaan, että jokainen haluaa kumppanin, joka häntä kunnioittaa. Miksi kuvitella että mä kunnioitan alttarille asti, saati pidemmälle siitä, kun puheeni ovat tuota luokkaa?

Minä varmaankin vaihdoin lennosta. Kerroin seurustelukumppanille (emme asuneet yhdessä) että olen ihastunut toiseen, ja lopetan siksi suhteen. Pian sen jälkeen tunnustin ihastukselleni tunteeni.

Haluaisin kuulla tämän ketjun paheksujilta, mikä olisi ollut moraalisesti oikea tapa toimia. Kertoa kumppanille, että olen muuten ihastunut toiseen, ja odotella, että hän jättää minut? Heittäytyä muuten vaan niin mahdottomaksi, ettei hän olisi voinut olla kanssani? Vai pitää loppuikä pystyssä kulissia, kun kerran olin seukkailemaan kerran ryhtynyt?

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 21:00"]

38: Lasket sen varaan, että kumppani on ajatustenlukija? Miten reippaan reilua.

[/quote]

Niin. Jos sanon, että ei tunnu loppuelämän jutulta, niin miksi sellaista kaipaava sitten jäisi siihen? Ajatustenlukijahan sit saisi olla, jos mä en puhuis mitään. Tai jos joku jää, vaikka kaipaa loppuelämänjuttua, niin saa nyt ainakin varautua, että sellainen suhteesta ei todellakaan tule.

Minulle kävi näin 19-vuotiaana. Tapailin yhtä vuotta vanhempaa poikaa. Muutaman kerran olimme käynneet ulkona ja viettäneet iltaa yhdessä hänen kotonaan leffoja katsellen. Pidemmälle emme kuitenkaan olleet menneet. Sitten sattumalta tapasin yhden intissä olevan miehen alun. Ajoin autolla hänen ohitseen ja hän lähti minua seuraamaan. Ajoi kuulkaa ihan 15 km mun perässä kaupunkiin asti kaupan pihalle. Siellö pihalla ryntäsi mun luokse ja puhua piiritti minkä kerkesi. Heitin hänen jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. olin hälle aika tyly. Kerroin tapailevani toista. Se ei mennyt tälle perille. Mokoma oli ottanut rekisterin autostani ylös ja selvittänyt sen myötä numeroni ja muut mahdolliset tietoni, mitä rekkarin avulla saa tietää. Siitä alkoi soittelu ja viestittely. Asuimme samalla paikkakunnalla. Joten muutaman kerran häneen törmäsinkin kauppareissulla. Toisella kerralla olin jopa kaupassa poikaystävän kanssa. Sieltä se iskijä mokoma lähetteli lentosuukkoja kaappihyllyjen takaa. No lopulta menetin sydämmen tälle härskille intti miehelle ja jätin kiltin pojan hänen takiaan. 3,5 kk kestin sitä kovaa piiritystä. Sitten luovutin. Onneksi luovutin. Nyt olemme olleet naimisissa 6 vuotta ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Pahalta tuntui silloin sen toisen kaverin puolesta, mutta omaa sydäntä oli kuunneltava.

Kyllä. Olin tapaillut puolisen vuotta yhtä miestä, jonka kanssa juttu junnasi fyysisellä tasolla. Sitten tapasin eksäni, jonka kanssa kaikki sujui loistavasti, heivasin tämän toisen miehen ja aloin seurustella eksäni kanssa.

Ei todellakaan olisi kannattanut, sillä eksäni on alkoholisti, ja suhteesta lähteminen oli todella vaikeaa.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 20:37"]Mikä sitten estää teitä vaihtamatta nykyisiänne?

Olitteko niin läheisriippuvaisia, että roikuitte huonoissa suhteissa ja odotitte uutta miestä ennen kuin pystyitte erota?
[/quote]

Juuri näin, melko säälittävää. Ensin tuomitaan pettäjämiehet ja sitten ollaankin löydetty itse oma mies 'huoraamalla', eikä tullut morkkista kun "vaihdoin parempaan".. kaikella hyvällä vaan, mutta te ette siinä vaiheessa ole voineet tietää, onko joku kolmas osapuoli loppupeleissä parempi kumppanina. Tuuripeliä, joka on seurausta uskottomuudestanne.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 20:39"]

Kaikkien ketjuun kirjottaneiden mielestä on myös ok, kun pitkäaikainen aviomies vaihtaa 34-vuotiaana perheensä 21-vuotiaaseen herkkupeppuun?

[/quote]

Voi hyvänen aika. Jos vaihtoehtona on se, että aviomies oikeasti haluaisi 'vaihtaa' toiseen henkilöön ja pysyisi yhdessä kanssani tunteitteni säästämisen tai velvollisuudentakia, niin todellakin mieluummin lähtee sitten toisen matkaan. Tokihan se satuttaa ja pahasti, jos rakastaa jotakuta ja hän löytääkin uuden... mutta en myöskään haluaisi miehen pysyvän kanssani, jos ei oikeasti ja aidosti niin tahdo. J

Jos joku (oli sitten 21 v., 35 v. tai mitä tahansa) saa miehen hurmaantumaan, enkä minä ole enää se ykkösnainen (eikä miehellä ole vilpitöntä motivaatiota työskennellä suhteen eteen), niin kyllä silloin on parasta pistää poikki. Rehti peli tietenkin ehdotonta plussaa, eli kerrotaan kumppanille, missä mennään.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 21:10"]

Minä varmaankin vaihdoin lennosta. Kerroin seurustelukumppanille (emme asuneet yhdessä) että olen ihastunut toiseen, ja lopetan siksi suhteen. Pian sen jälkeen tunnustin ihastukselleni tunteeni.

Haluaisin kuulla tämän ketjun paheksujilta, mikä olisi ollut moraalisesti oikea tapa toimia. Kertoa kumppanille, että olen muuten ihastunut toiseen, ja odotella, että hän jättää minut? Heittäytyä muuten vaan niin mahdottomaksi, ettei hän olisi voinut olla kanssani? Vai pitää loppuikä pystyssä kulissia, kun kerran olin seukkailemaan kerran ryhtynyt?

[/quote]

Anyone?

Olin seurustellut eksäni kanssa kolme vuotta, koko suhde oli täynnä ylä- ja alamäkiä. Loppua kohden molempien tunteet hiipuivat, tosin minun kylläkin enemmän. Ihastuin eksäni kaveriin, lopetin suhteen eksääni ja nykyään olemme tämän hänen kaverinsa kanssa yhdessä. Eksäni ja nykyiseni ovat vieläkin kavereita.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 20:55"][quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 20:40"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 20:37"]Mikä sitten estää teitä vaihtamatta nykyisiänne? Olitteko niin läheisriippuvaisia, että roikuitte huonoissa suhteissa ja odotitte uutta miestä ennen kuin pystyitte erota? [/quote] Se että hän on hyvä kaikin puolin. Joskus vaihtamalla paranee, joskus ei. Lottoamista niinkuin parisuhteet muutenkin on :) Kerroin heti silloiselle miesystävälle, erottiin ja samanillan aikana olin jo toisen luona. Nyt 16v yhdessä ja jatkuu. Kivitä! :D

[/quote]

Voi se karma vielä suhunkin iskeä ja miehes vaihtaa sut.
[/quote]

Niin? Etkö ymmärrä loton perjaatetta? :DDD

Mä en ole vietävissä.Teen ihan itse päätökseni.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 21:44"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 21:10"]

Minä varmaankin vaihdoin lennosta. Kerroin seurustelukumppanille (emme asuneet yhdessä) että olen ihastunut toiseen, ja lopetan siksi suhteen. Pian sen jälkeen tunnustin ihastukselleni tunteeni.

Haluaisin kuulla tämän ketjun paheksujilta, mikä olisi ollut moraalisesti oikea tapa toimia. Kertoa kumppanille, että olen muuten ihastunut toiseen, ja odotella, että hän jättää minut? Heittäytyä muuten vaan niin mahdottomaksi, ettei hän olisi voinut olla kanssani? Vai pitää loppuikä pystyssä kulissia, kun kerran olin seukkailemaan kerran ryhtynyt?

[/quote]

Anyone?

[/quote]

En minä nää tässä toimintamallissa väärää, kun kumppanille on ollut ihastuksesta yms. rehellinen. Olisi tosi ihanaa, jos voisi olla heti varma kumppanivalinnastaan ja "live happily ever after", mutta ei se vaan aina niin mene. Ja onhan se ahdistava ajatus, että nykyinenkin kumppani voi jossain vaiheessa elämäänsä törmätä johonkuhun, joka vie jalat alta ja nykyinen suhde rikkoutuu. Tällaista kuitenkin käy ja saattaa hyvinkin olla, että myöhemmin molemmat entisen suhteen osapuolet ovat onnellisia tahoillaan.

Nimenomaan se, että on selkärankaa kertoa eropäätös kumppanille rehdisti ja ettei ala säätämään mitään uuden kanssa ennen kuin on eronnut. Jos on pitkä suhde ja/tai avo-/avioliitto, niin tietysti on syytä tutkailla ja pohtia tarkkaan, voisiko ottaa harkinta-aikaa tai yrittää korjata nykyistä parisuhdetta, jos siinä jotain vikaa on. 

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 19:36"]

Kyllä oli paha morkkis. Exässä ei ollut mitään vikaa, mutta tuli vain vastaan parempi.

[/quote]

Jep... nainen odottaa aina vain sitä parempaa tarjousta.

No minä vaihdoin todella lennosta. Olin naimisissa, ei lapsia (aikaisemmin yritetty, lapsettomuus johtui minusta, aiheutti kitkaa avioliitossa). Olin ollut jo jonkun aikaa ihastunut työkaverrin ja pitänyt asian itselläni, kun hän yllättäen erosi. Eipä aikaakaan kun paljastui, että ihastus oli molemminpuolinen. Loppijen lopuksi petin miestäni tämän kolleegan kanssa. Hän sai asian selville, mutta ei olisi jättänyt minua. Itse kuitenkin rupesin miettimään, olisiko reilua pysyä yhdessä, ja mitä oikein elämältä halua. Lähdin sitten suoraan tämän toisen matkaan. Entinen ei ollut paha hänkään, mutta nykyinen tuntui oikeammalta. Loppu hyvin, kaikki hyvin: eksällä on nyt perhe (kolme lasta) ja nyksän kanssa meillä on ollut hyvä suhde nyt 11 vuotta.

No ei ole vienyt. Ihan itse lähdin toisen miehen matkaan. Turha sellaisesta on ulkopuolista syyttää.

En mä ainakaan ole selitellyt yhtään mitään. Naimisissa ollaan nyt oltu 16 vuotta.

Ohhoh kun on kevytkenkäistä väkeä liikenteessä! Mutta sehän me jo tiedettiin. Onneksi on MGTOW!

Olen. Olin seurustellut pari vuotta silloisen poikkikseni kanssa, viimeisen vuoden etänä niin että näimme max viikonloppuisin. Sitten bileisiini tuli vieras mies samasta koulusta, ihastuin heti ovella, mietin viikon, menin kahville enkä sitten koskaan lähtenytkään. Jätin siis kesäni vasta kun uusi suhde oli jo alkanut muutama päivä sitten, siinä vaiheessa en ollut jutellut hänen kanssaan melkein pariin viikkoon. Jälkeenpäin kadun, etten jättänyt eksääni heti kun se ensimmäisen kerran kävi mielessä puolen vuoden jälkeen. Eksä ei onneksi tiedä miksi suhde lopulta oikeasti päättyi, oli kyllä jo arvannut että niin joka tapauksessa kävisi. Edelleen onnellisena vaihdokkini kanssa! :)