Onko kukaan mies koskaan "vienyt" sua toiselta mieheltä?

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 21:42"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 20:37"]Mikä sitten estää teitä vaihtamatta nykyisiänne? Olitteko niin läheisriippuvaisia, että roikuitte huonoissa suhteissa ja odotitte uutta miestä ennen kuin pystyitte erota? [/quote] Juuri näin, melko säälittävää. Ensin tuomitaan pettäjämiehet ja sitten ollaankin löydetty itse oma mies 'huoraamalla', eikä tullut morkkista kun "vaihdoin parempaan".. kaikella hyvällä vaan, mutta te ette siinä vaiheessa ole voineet tietää, onko joku kolmas osapuoli loppupeleissä parempi kumppanina. Tuuripeliä, joka on seurausta uskottomuudestanne.

[/quote]

Minusta pettäminen on eri asia. En ole koskaan pettänyt, eikä minua ole petetty. Enkä ole löytänyt miehiä joihin vaihdan lennosta huoraamalla, vaan ihan ilman seksiä. Ja outo tuo ajatus, ettei ole voinut tietää, onko toinen osapuoli parempi. Jos se tuntuu sillä hetkellä paremmalta, eikä nyksään ole kovin sitoutunut, niin sehän on jo riittävä peruste vaihtaa, näin siis minulla, joka sanon toiselle, etten koe suhteeni olevan loppuelämän suhde. Lisäksi mieheni johon vaihdoin lennosta tunsin ennestään, emme vain olleet seurustelleet, joten tiesin suunnilleen, keneen vaihdan. 

Minun seurustelukumppanini ovat olleet lähinnä suhteen harjoittelemista varten tai jotain, eivät mitään minun sydämeni rakkauksia. Ja ovat sen tienneet tai ainakin olisi pitänyt tajuta. Jos etsii naista joka rakastaa ja kunnioittaa, mutta ei saa, niin joutuu olemaan yksin tai tyytymään minuun. Eivät ne miehet itsekään olleet niin hääppöisiä. En mäkään ole. 

Nuorempana vaihdoin periaatteessa lennosta. Seurustelin miehen kanssa joka petti, vaihdoin kaveriin joka oli piirittänyt minua jo pidempään, josta erosin pari vuotta myöhemmin. Myös minut on vaihettu lennosta, sananmukaisesti. En ehtinyt edes kaikkia tavaroitani muuttaa pois kun uusi oli jo kantanut tavaroitaan sisälle.

Opiskeluaikana oli yksi kiva kaveri, ja sitten siinä alkoi olla vähän muutakin. Muutama viikko oltiin kimpassa. Sitten tapasin sen parhaan ystävän ja se oli menoa saman tien. Tunsin jo silloin sääliä sitä ekaa kohtaan, mutta hulluahan olisi ollut jäädä olemaan väärän miehen kanssa. Kaikkihan sen tietää että ihan kiva ei ole sama kuin se oikea. Kyllä siitä vuosien liiton saa aikaiseksi kun kovasti yrittää, mutta jos on ihminen jonka kanssa molemmat haluatte olla yhdessä, kyllä siinä on vähän enemmän ainesta perheen perustamiseen. Kun ei ole lapsia vielä on parempi lähteä kuin alkaa väärän miehen kanssa lapsia tekemään.

Etäsuhde loppui siihen että rakastuin toiseen joka asui lähistöllä ja jota näin joka päivä. Hän jätti myös sen hetkisen tyttöystävänsä. Siitä tulikin sitten avioliitto ja lapsia :)

On. Me oltiin seurusteltu tämän miehen kanssa pari kuukautta, kun sattui yhtäkkiä yliopistolla käveleen vastaan tyyppi joka kolahti ku metrinen halko. Erosin exästä, sillä en halunnut olla pettäjä jabtiesin ettei tästä eääntule mitään, tunteet tätä toista kohtaan oli niin vahvat. En ole katunut, nyt olen ollut tämän miehen kanssa naimisissa kohta 10 vuotta. Enemmän katuisin, jos olisin lähtenyt pettämään joko exää tai itseäni, exälle reilumpaa pistää peli poikki, kuin pysyä suhteessa ja haaveilla toisesta, vaikka tiedän sen sattuneen häneen.

Kyllä. Poikaystäväni vei pikkuveljeltään.

No ei periaatteessa koska edellinen suhde/tapailu oli jo ns. kuivunut kasaan kun tapasin nykyisen aviomieheni. Mutta näin vielä tämän edellisen miehen kerran sen jälkeen kun tapasin nykyiseni, mutta silloin vaan sovittiin että eiköhän tämä ollut tässä ja turhaan yritetään edes olla kavereita tai muuta kun ei ole mitään yhteistä. En muista olenko tästä joskus maininnut miehelleni vai onko hän siinä uskossa että tämä tapahtui juuri ennen kun me tavattiin...kyllä hän taitaa tietää, mutta en kertonut kuitenkaan heti silloin kättelyssä. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kunnon seurustelusuhteeni ja nopeasti tajuttiin että tämä on tässä. Siinä missä edellisen kanssa oltiin "tapailuasteella" melkein puoli vuotta (ja tosiaan sille asteelle jäi) niin tämän nurkkiin muutin melkein siltä istumalta. Nykyään ollaan naimisissa ja lapsiakin on, kiihkeä ja rakastava suhde edelleen :)

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 21:12"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 21:00"]

38: Lasket sen varaan, että kumppani on ajatustenlukija? Miten reippaan reilua.

[/quote]

Niin. Jos sanon, että ei tunnu loppuelämän jutulta, niin miksi sellaista kaipaava sitten jäisi siihen? Ajatustenlukijahan sit saisi olla, jos mä en puhuis mitään. Tai jos joku jää, vaikka kaipaa loppuelämänjuttua, niin saa nyt ainakin varautua, että sellainen suhteesta ei todellakaan tule.

[/quote]

 Miksi tätä on alapeukutettu? Vai kelpaako teille kumppani, joka sanoo teille, että en kaipaa tästä loppuelämän suhdetta?  Miksi ette etsi sellaista, joka sanoo, että haluaa? 

tuon kirjoittaja

Täällä ei ole järkeviä tai ei ollenkaan vastauksia niiltä jotka ovat jo naimisissa ja lapsia. Ne ihmiset ei taida käydä av:llä. Mitä se kertoo minustakin että minä käyn täällä. Se mitä olen kuullut nuoruuden ystävältä (18 vuotta tunnettu, eka poikaystävä), totuus on se että kaikki ne varatut perheenisätkin katsoo ja kiertää muita, tietää rajan jota ei ylitetä. Pelissä on liikaa. Voi olla pitkäaikaisia sielunkumppaneita joiden kanssa ei fyysistä rajaa ylitetä, muuten jaetaan elämän tärkeät asiat ja itketään kuinka ei voida olla yhdessä. Kuitenkin minua vähän huvittaa tämä että vain seksi olisi pettämistä. Mitä se sitten on, että mielessään käy läpi kaiken ja vain velvollisuudesta valitsee sen mikä on oikein? Minua vituttais olla se hyväuskoinen lehmä siellä kotona kun toisen mieli on muualla. Ihmiset joutuu aika usein tekemään valintoja pakkoraossa, tekemään sen mikä on oikein, vaikka sydän olisi muualla. Luopumaan jostain mitä oma sydän sanois. Kukaan ei ole kertonut tässä sitä kokemusta että kaikki meni paskaksi, jätti miehen ja lapsen/lapset ja sai toimimaan sen uuden kuvion. Se ei tarkoita ettei noin kävisi. Sitä paitsi, miksi tämä kysymys on vain naisille?

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 21:44"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 21:10"]

Minä varmaankin vaihdoin lennosta. Kerroin seurustelukumppanille (emme asuneet yhdessä) että olen ihastunut toiseen, ja lopetan siksi suhteen. Pian sen jälkeen tunnustin ihastukselleni tunteeni.

Haluaisin kuulla tämän ketjun paheksujilta, mikä olisi ollut moraalisesti oikea tapa toimia. Kertoa kumppanille, että olen muuten ihastunut toiseen, ja odotella, että hän jättää minut? Heittäytyä muuten vaan niin mahdottomaksi, ettei hän olisi voinut olla kanssani? Vai pitää loppuikä pystyssä kulissia, kun kerran olin seukkailemaan kerran ryhtynyt?

[/quote]

Anyone?

[/quote]

Moraalista en tiedä, mutta rehellisyys tekee kipeää. Joskus voi pieni valhe olla inhimillisempää. Esim. Minusta tuntuu, että olemme kasvaneet erilleen, pitäisi siis erota....sitten hups, viikko eron jälkeen "löytyy" uusi.

En ainakaan itse ole kokenut tuollaista lennosta vaihtamista av(i)oliitossa, mutta sanoisin, että se on kyllä elämää, että toinen saattaa ihastua toiseen pitkässä liitossa. Ei sen aina tarvitse olla suhteen loppu, eikä tarkoittaa sen johon ihastutaan paremmuutta. Itsellenikin kävi niin, että tulisesti rakastuin liitossani ollessani toiseen, mutta mies ei siitä hämääntynyt ja liittomme vain parani ja yhdessä jatkamme edelleen. 

Kun mieheni ei minua hylännytkään niin katsoisin todellakin tehneeni oikean valinnan. Hän taas on tehnyt mielestään oikean valinnan, vaikka näin kävikin. Miksi, sitä hän ei osaa itsekään selittää. Rakkautta emme oikeastaan valitse itse. Mutta sen, miten toimimme voimme valita, paitsi että monesti se on tosi vaikeaa rikkinäisyytemme tms vuoksi. Ainakin itse olen ollut koko elämäni sellainen ajelehtija. 

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 23:22"]

Täällä ei ole järkeviä tai ei ollenkaan vastauksia niiltä jotka ovat jo naimisissa ja lapsia. Ne ihmiset ei taida käydä av:llä. Mitä se kertoo minustakin että minä käyn täällä. Se mitä olen kuullut nuoruuden ystävältä (18 vuotta tunnettu, eka poikaystävä), totuus on se että kaikki ne varatut perheenisätkin katsoo ja kiertää muita, tietää rajan jota ei ylitetä. Pelissä on liikaa. Voi olla pitkäaikaisia sielunkumppaneita joiden kanssa ei fyysistä rajaa ylitetä, muuten jaetaan elämän tärkeät asiat ja itketään kuinka ei voida olla yhdessä. Kuitenkin minua vähän huvittaa tämä että vain seksi olisi pettämistä. Mitä se sitten on, että mielessään käy läpi kaiken ja vain velvollisuudesta valitsee sen mikä on oikein? Minua vituttais olla se hyväuskoinen lehmä siellä kotona kun toisen mieli on muualla. Ihmiset joutuu aika usein tekemään valintoja pakkoraossa, tekemään sen mikä on oikein, vaikka sydän olisi muualla. Luopumaan jostain mitä oma sydän sanois. Kukaan ei ole kertonut tässä sitä kokemusta että kaikki meni paskaksi, jätti miehen ja lapsen/lapset ja sai toimimaan sen uuden kuvion. Se ei tarkoita ettei noin kävisi. Sitä paitsi, miksi tämä kysymys on vain naisille?

[/quote]

Totta puhut. Tiedän useita liittoja joissa jompi kumpi puolisoista rakastaa jota kuta muuta jota ei voi saada. Pelissä on liikaa, lapset, lastenlapset, suvut, talot, ystäväpiiri ja koko se sosiaalinen elämä, vakiintuneet kuviot. Mökkeilyt, veneilyt ja matkailut pitkäaikaisten tuttavaperheiden kanssa. Jollakin perheyritys jossa puoliso myös kumppani tai töissä. Menisi kaikki sileeksi. Sitten sitä miettii itsekseen ja toteaa että ei voi heittää kaikkea sitä menemään siinä toivossa että se yksi ihminen olisi kaikki. Miten se suhde kestäisi sellaisen taakan. Kaikkea ei elämässä saa. Ehkä se mistä joutuu luopumaan on rakkaus. Toisinaan myös seksielämä. Toteaa että tällainen elämä minulle sitten tuli, ei tämäkään huono tietysti ole.

Ei ole. Mä olen aina ollut salaa aika määrätietoisesti mukana suhteideni alkamisessa, vaikka aloitteita en teekään. Pari kertaa on tullut vähän päällekkäisyyksiä, mutta ne johtuivat enemmänkin siitä, että olen huono ja raukkamainen eroaja kuin siitä, että joku olisi vienyt jalat altani

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 23:39"][quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 23:22"]

Täällä ei ole järkeviä tai ei ollenkaan vastauksia niiltä jotka ovat jo naimisissa ja lapsia. Ne ihmiset ei taida käydä av:llä. Mitä se kertoo minustakin että minä käyn täällä. Se mitä olen kuullut nuoruuden ystävältä (18 vuotta tunnettu, eka poikaystävä), totuus on se että kaikki ne varatut perheenisätkin katsoo ja kiertää muita, tietää rajan jota ei ylitetä. Pelissä on liikaa. Voi olla pitkäaikaisia sielunkumppaneita joiden kanssa ei fyysistä rajaa ylitetä, muuten jaetaan elämän tärkeät asiat ja itketään kuinka ei voida olla yhdessä. Kuitenkin minua vähän huvittaa tämä että vain seksi olisi pettämistä. Mitä se sitten on, että mielessään käy läpi kaiken ja vain velvollisuudesta valitsee sen mikä on oikein? Minua vituttais olla se hyväuskoinen lehmä siellä kotona kun toisen mieli on muualla. Ihmiset joutuu aika usein tekemään valintoja pakkoraossa, tekemään sen mikä on oikein, vaikka sydän olisi muualla. Luopumaan jostain mitä oma sydän sanois. Kukaan ei ole kertonut tässä sitä kokemusta että kaikki meni paskaksi, jätti miehen ja lapsen/lapset ja sai toimimaan sen uuden kuvion. Se ei tarkoita ettei noin kävisi. Sitä paitsi, miksi tämä kysymys on vain naisille?

[/quote]

Totta puhut. Tiedän useita liittoja joissa jompi kumpi puolisoista rakastaa jota kuta muuta jota ei voi saada. Pelissä on liikaa, lapset, lastenlapset, suvut, talot, ystäväpiiri ja koko se sosiaalinen elämä, vakiintuneet kuviot. Mökkeilyt, veneilyt ja matkailut pitkäaikaisten tuttavaperheiden kanssa. Jollakin perheyritys jossa puoliso myös kumppani tai töissä. Menisi kaikki sileeksi. Sitten sitä miettii itsekseen ja toteaa että ei voi heittää kaikkea sitä menemään siinä toivossa että se yksi ihminen olisi kaikki. Miten se suhde kestäisi sellaisen taakan. Kaikkea ei elämässä saa. Ehkä se mistä joutuu luopumaan on rakkaus. Toisinaan myös seksielämä. Toteaa että tällainen elämä minulle sitten tuli, ei tämäkään huono tietysti ole.
[/quote]

Vastasit minulle ja jatkan vielä. Mikä on se paras vaihtoehto, jatkaa sitä tuttua ja turvallista vai ottaa riski? Omassa elämässä ollut nyt tällainen tilanne. Tunnetta olisin seurannut mutta järki on myös päässä. Miksi ihmiset valitsee näin?

[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 09:12"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 20:43"]

Miten lennosta vaihtaminen on huonompi kuin se, että ensin jätän ja jään yksin?

[/quote]

Et kai sinä tosissasi tätä kysy? Siksi tietysti koska lennosta jätetylle on todella nöyryyttävää saada tietää että jätettiin koska "parempi" löytyi. Se on todella loukkaavaa. Hellempää on kertoa ettei rakasta enää ja haluaa erota.

[/quote]

Eihän se ole nöyryyttävää. Ei pidä kuvitella olevansa toiselle yhtä tärkeä, kuin itselleen on. Ja toisinpäin. Et kai sä mikään maailman napa ole? Ainahan jokainen meistä on korvattavissa. Kyllä parisuhteissa useinkin joudutaan jatkamaan joitain aikoja ihan vain tahdon voimalla. 

[quote author="Vierailija" time="18.04.2015 klo 09:41"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 20:59"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 20:57"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 20:54"]

[quote author="Vierailija" time="17.04.2015 klo 20:48"]seurustellessa voi toki olla sitoutunut, mutta voi olla myös, ettei ole niinkään. Tästä on tärkeintä pitää toinen tiedotettuna.

[/quote]

Sanotteko ihan suoraan, että vaihdan sinut lennosta, jos joku muu tuntuu paremmalta?

[/quote]

No en kyllä ihan noin. Sanon vain, että ei tunnu loppuelämän jutulta jne. Jos ei siitä tajua niin...

[/quote]

Ja siis en ole muuttanut yhteen, saati mennyt kihloihin. Silloin pitää jo ainakin kuvitella, minun mielestäni, että tämä on vakavampikin juttu. Olen myös aina sanonut, etten halua naimisiin jne. 

[/quote]

Mitäpä seurustelukumppani on tuohon vastannut? Eikö mielessäsi ole käynyt että hän on kuitenkin toivonut jutustanne enemmän koska on edelleen jäänyt vierellesi? Julma olet ollut.

Mun ystävän ex sanoi ystävälleni löytäessään uuden että kyllähän sä tiesit ettei tämä loppuelämän juttu ollut. No ei ollut tiennyt ja itki pitkään ja lohduttomasti. Ei niinkään häipynyttä miestä vaan tuhlattuja vuosia.

[/quote]

En mä muista mitä ne on siihen vastanneet. Ei ole tullut kyllä mieleen, että minun kanssani kukaan haluaisi vakavissaan olla. Ei miehistä kannata sellaista erehtyä ihan kevyin perustein kuvittelemaan. Jos olen ollut julma niin itsepähän ovat sen tilanneet. En ymmärrä tuota tuhlatut vuodet -ajattelua; ne miehet, joiden kanssa olin eivät minun jälkeeni löytäneet mitään varteenoettavia suhteita ja saivat sentään minulta läheisyyttä ja yhdessäoloa niin kauan kuin sitä kesti. Eli olivat sellaisia ns. reppanoita kuten minäkin naisena olen.

Eli saivat olla tyytyväisiä, että pääsivät edes minua koskettamaan.  Se on miehille IHAN OIKEIN.

84

En mä kunnon miehiä vihaa, mutta hyviä en tavannut, ne ei katsoneet minua päinkään. Siis sellaiset, joita halusin. Kostin sitten niille, joille kelpasin, vaikka en kyllä ymmärrä sitäkään, että miksi. Pillun omistuksen takia, luultavasti.

84

Tai en mä ajatellut kostavani, mutta voihan se siellä takana olla ollut... No, toinen heistä joutui sittemmin vankilaan alaikäisiin sekaantumisen takia ja toinen on kuollut, hän oli kyllä mukava ja hertttainenkin. Olin luultavasti heidän elämiensä huippuhetki.

84

"Exäni" mukaan on. Hän itse oli VARATTU! Aloitimme suhteen ja jatkoin tyhmyyttäni suhdetta senkin jälkeen, kun tämä paljasti olevansa varattu.

Kun päätimme lopettaa sen säätämisen viimein, "exä" esitteli sinkkukaverinsa mulle. Kertoi tämän olevan tosi hyvä tyyppi ja muutenkin usutti mua tapaamaan tätä kaveria. Kun sitten päädyimme yhteen, HÄNELTÄ olikin kaveri vienyt yhtäkkiä naisen. "Exä" puhui paskaa entisestä kaveristaan kaikille, ollen samaan aikaan itse edelleen VARATTU :D

Oli varmaan ajatellut pistää mut kiertoon panoleluksi, mutta kaveri olikin ihan oikeasti kiinnostunut musta. No, kiitos hänen, tapasin tosiaan nykyisen ihanan mieheni :)