Lue keskustelun säännöt.
Mistä johtuu helvetinmoinen viha niitä vanhempia kohtaan, jotka laittavat lapsen päiväkotiin 1-vuotiaana?
30.12.2021 |
Tuossa toinen keskustelu tältä päivältä sai tämmöisen kysymyksen juolahtamaan mieleen…
Onko se oma katkeruus siitä kun oma elämä ja nuoruus hukattu nyrkin ja hellan välissä vai häh? Kumma kun nykyään nainen ja siis äiti ei voi tehdä mitään oikein!
Haukutaan jos menet töihin veroja maksamaan ja jos jäät kotiin niin siitäkin haukutaan kun loisit toisten rahoilla.
Miksi naiset on toisilleen tällaisia?
En ihmettele että naivaltaiset alat (vaka, sote) ovat ongelmissa kun naiset osaavat vain vihata toisiaan ihan mistä vaan syystä.
Kommentit (530)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan siinä ärsyttää ja huolestuttaa se, että vauva laitetaan vieraiden ihmisten hoitoon ja eroon perheestään, iässä, jossa pienet tutut ympyrät olisi niin tärkeät. Jokainen ymmärtää vaistomaisesti, että yksivuotias on liian pieni siihen rumbaan. Nykyään harvalla on oikeasti taloudellinen pakko laittaa noin pieni hoitoon, suurin osa äideistä haluaa vain palata takaisin niihin "asiantuntijatehtäviinsä", ettei cv:hen jää aukkoja. Ihmisiä ehkä suututtaa se, että lapsi sitten on se, joka siitä kärsii. Yksivuotiaan kunnallinen hoito tulee vielä kalliimmaksi kuin isompien lasten, koska ryhmien pitää olla tosi pieniä. Ei monikaan maksa kuussa niin paljon veroja, että sillä katettaisiin yhden vauvan tarhakuukausi. Mitään pedagogista etuahan ei vauva elämäänsä saa siitä, että viettää viikot tarhassa.
Mitä sitä ärsyyntymään ja huolestumaan muiden asioista?
Kyllä meidän 1v menee hoitoon ja syy on raha. Ei me pystytä maksamaan isompien lasten harrastuksia jos jään kotihoidontuelle. Ja ei ole mikään juttu etteikö meillä olisi varaa kaikkiin kolmeen. On ihan hyvin kun ollaan normaalitilanteessa, eli molemmat töissä.Enkä kyllä tiedä mitä se 1v saisi irti edes siitä että joutuu olemaan kotona vanhemman kanssa, joka kaipaa työelämään. Mulla on äitiyden lisäksi muitakin juttuja.
Enkä todellakaan ymmärrä miksi meidän perheen valintojen tarvitsisi kaivella kenenkään tuntemattoman takamusta tai miksi kenenkään tuntemattoman tarvitsee mua tulla moralisoimaan kun ei mitään meidän asioista tiedä.
Esimerkiksi tapaus. Tehdään lapsi vaikka ei ole varaa. Sanot että on varaa vaikka ei kuitenkaan ole varaa. Selkeästi varaa ei ole, jos lapsi tarvii laittaa hoitoon että muiden lapsien harrastukset ei kärsi. Kotiäitinä olo ei tarkoita sitä, että sinulla ei äitiyden lisäksi saisi olla muitakin "juttuja".
Salli minun nauraa, vai että ei ole varaa lapsiin jos tarvitsee mennä töihin!
Me emme elä enää missään 1700-luvulla, jolloin miehen tehtävä oli elättää perhe. Ja silloin ne lapset tosiaan oli heitteillä, koska ei ne äidin työt kotona siihen loppuneet.
Yhteiskunta vaatii, että äidit palaavat pian töihin. Tämä ei ole mikään äitien päätös, vaan tämä on vallitseva yhteiskunnallinen tilanne: varaa lapseen on silloin, kun pystyt siitä huolehtimaan sen 9kk tukien avustuksella ja sen jälkeen töissä käymällä. Moni tätä pystyy halutessaan hieman venyttämään.
Jos täällä kaikki alkaisivat tekemään lapsia vasta sitten, kun ne on varaa omilla säästöillä elättää kouluikään, harvalla olisi enää hedelmällisiä vuosia jäljellä kun se aika koittaa. Tai sitten se johtaisi valtavaan harppaukseen ajassa taakse päin, kun mies elättää perheen ja nainen on käytännössä miehen omaisuutta ollessaan täysin tämän hyvän armon varassa. Sitäkö sinä haluat?
Eri
Nainen miehen armoilla heti, jos on kotiäiti? Sulla varmaan sit, mutta monella muulla ei. Taloudellinen väkivalta ei ole onneksi kaikkien arkea vaikka sun ehkä.
Mitäs se kotiäiti tekee, jos se mies päättää vaihtaa vaimoa ja onpa höpsö allekirjoittanut avioehdonkin? Kyllä sitä aika ahtaalla sitten ollaan, ja tämä on totta nyt jo monelle naiselle, joka on käyttänyt työvuosiaan lasten kanssa kotona olemiseen, vaikka vain ihan sen vuoden per lapsi.
Ei kotiäitiys automaattisesti miehen armoille laita, mutta kyllä se riskiä kasvattaa ja yleistyessään näinhän siinä kävisi. Kotiäitiys on hieno asia, mutta on kyllä kurjaa näin rankasti "vihata" niitä, jotka ovat nykyisiin yhteiskuntaoloihin mukautuneet ja pyrkivät myös itsenäisesti turvaamaan oman taloutensa ja edistämään omaa uraansa. Ei ole mitenkään realistista ajatella, että vuosikausiksi etukäteen säästäminen olisi mikään ratkaisu ja vaihtoehto kovinkaan monelle. Opiskelu päälle parikymppiseksi, sitten sen oman taloudellisen tilanteenn vakauttaminen ja lainojen pois maksu, hyvälläkin tuurilla vähintään 30+, sitten vielä vuosiksi säästöön rahaa... Niin miten paljon niitä lapsia ehtiikään tehdä?
Hienoa jos joku tässä onnistuu. Pelkästään inhottavaa vaatia sitä muiltakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on kyllä sellainen aihe, että on ihan äärettömän moukkamaista ottaa millään lailla kantaa muiden valintoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan siinä ärsyttää ja huolestuttaa se, että vauva laitetaan vieraiden ihmisten hoitoon ja eroon perheestään, iässä, jossa pienet tutut ympyrät olisi niin tärkeät. Jokainen ymmärtää vaistomaisesti, että yksivuotias on liian pieni siihen rumbaan. Nykyään harvalla on oikeasti taloudellinen pakko laittaa noin pieni hoitoon, suurin osa äideistä haluaa vain palata takaisin niihin "asiantuntijatehtäviinsä", ettei cv:hen jää aukkoja. Ihmisiä ehkä suututtaa se, että lapsi sitten on se, joka siitä kärsii. Yksivuotiaan kunnallinen hoito tulee vielä kalliimmaksi kuin isompien lasten, koska ryhmien pitää olla tosi pieniä. Ei monikaan maksa kuussa niin paljon veroja, että sillä katettaisiin yhden vauvan tarhakuukausi. Mitään pedagogista etuahan ei vauva elämäänsä saa siitä, että viettää viikot tarhassa.
Mitä sitä ärsyyntymään ja huolestumaan muiden asioista?
Kyllä meidän 1v menee hoitoon ja syy on raha. Ei me pystytä maksamaan isompien lasten harrastuksia jos jään kotihoidontuelle. Ja ei ole mikään juttu etteikö meillä olisi varaa kaikkiin kolmeen. On ihan hyvin kun ollaan normaalitilanteessa, eli molemmat töissä.Enkä kyllä tiedä mitä se 1v saisi irti edes siitä että joutuu olemaan kotona vanhemman kanssa, joka kaipaa työelämään. Mulla on äitiyden lisäksi muitakin juttuja.
Enkä todellakaan ymmärrä miksi meidän perheen valintojen tarvitsisi kaivella kenenkään tuntemattoman takamusta tai miksi kenenkään tuntemattoman tarvitsee mua tulla moralisoimaan kun ei mitään meidän asioista tiedä.
Esimerkiksi tapaus. Tehdään lapsi vaikka ei ole varaa. Sanot että on varaa vaikka ei kuitenkaan ole varaa. Selkeästi varaa ei ole, jos lapsi tarvii laittaa hoitoon että muiden lapsien harrastukset ei kärsi. Kotiäitinä olo ei tarkoita sitä, että sinulla ei äitiyden lisäksi saisi olla muitakin "juttuja".
Salli minun nauraa, vai että ei ole varaa lapsiin jos tarvitsee mennä töihin!
Me emme elä enää missään 1700-luvulla, jolloin miehen tehtävä oli elättää perhe. Ja silloin ne lapset tosiaan oli heitteillä, koska ei ne äidin työt kotona siihen loppuneet.
Yhteiskunta vaatii, että äidit palaavat pian töihin. Tämä ei ole mikään äitien päätös, vaan tämä on vallitseva yhteiskunnallinen tilanne: varaa lapseen on silloin, kun pystyt siitä huolehtimaan sen 9kk tukien avustuksella ja sen jälkeen töissä käymällä. Moni tätä pystyy halutessaan hieman venyttämään.
Jos täällä kaikki alkaisivat tekemään lapsia vasta sitten, kun ne on varaa omilla säästöillä elättää kouluikään, harvalla olisi enää hedelmällisiä vuosia jäljellä kun se aika koittaa. Tai sitten se johtaisi valtavaan harppaukseen ajassa taakse päin, kun mies elättää perheen ja nainen on käytännössä miehen omaisuutta ollessaan täysin tämän hyvän armon varassa. Sitäkö sinä haluat?
Eri
Nainen miehen armoilla heti, jos on kotiäiti? Sulla varmaan sit, mutta monella muulla ei. Taloudellinen väkivalta ei ole onneksi kaikkien arkea vaikka sun ehkä.
Mitäs se kotiäiti tekee, jos se mies päättää vaihtaa vaimoa ja onpa höpsö allekirjoittanut avioehdonkin? Kyllä sitä aika ahtaalla sitten ollaan, ja tämä on totta nyt jo monelle naiselle, joka on käyttänyt työvuosiaan lasten kanssa kotona olemiseen, vaikka vain ihan sen vuoden per lapsi.
Ei kotiäitiys automaattisesti miehen armoille laita, mutta kyllä se riskiä kasvattaa ja yleistyessään näinhän siinä kävisi. Kotiäitiys on hieno asia, mutta on kyllä kurjaa näin rankasti "vihata" niitä, jotka ovat nykyisiin yhteiskuntaoloihin mukautuneet ja pyrkivät myös itsenäisesti turvaamaan oman taloutensa ja edistämään omaa uraansa. Ei ole mitenkään realistista ajatella, että vuosikausiksi etukäteen säästäminen olisi mikään ratkaisu ja vaihtoehto kovinkaan monelle. Opiskelu päälle parikymppiseksi, sitten sen oman taloudellisen tilanteenn vakauttaminen ja lainojen pois maksu, hyvälläkin tuurilla vähintään 30+, sitten vielä vuosiksi säästöön rahaa... Niin miten paljon niitä lapsia ehtiikään tehdä?
Hienoa jos joku tässä onnistuu. Pelkästään inhottavaa vaatia sitä muiltakin.
Ja kuinka paljon myötätuntoa keneltäkään tulee sille äidille, joka on uhrannut uransa ja säästönsä hoitaakseen lapsia? No ei tule yhtään, tyhmäksi haukutaan ja mitäs läksit. Kyllä se on niin, että fiksu nainen turvaa oman taloutensa ja uransa, eikä varaa kaikkea toisen varaan. Elämässä voi sattua vaikka mitä, perheen talouden luottaminen yhden palkan varaan on aika riskialtista. Kyllä ne on isät jotka pitäisi saada jäämään suuremmilla joukoilla lasten kanssa kotiin, äidit on jo kotona yleensä vähintäänkin sen vuoden. Samalla isät oppisivat hoitamaan niitä lapsiaan kunnolla, kun on pakko ottaa vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa joskus kysäistä siitä päiväkodin ruutuajasta. Saatatte yllättyä.
Lapseni päiväkoti meni remonttiin juuri kun hän aloitti päiväkotitaipaleensa. Ensi alkuun päiväkodissa oli suuri telkkari, jonka eteen aamuvarain tuodut lapset istutettiin katsomaan Pikku Kakkosta. Rempassa televisio poistettiin. Lapset laitettiin piirtelemään ja pelailemaan lautapelejä. Vähintään tunti päivässä vietettiin liikkuen joko liikuntaradalla tai viereisen koulun jumppasalissa tai urheilukentällä. Yhtään ei katseltu ruutua rempan jälkeen ennen kuin eskarissa, jossa alettiin tehdä ekapelin tehtäviä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulin lapsesta, joka meni taaperona päiväkotiin.
Ensimmäinen sana oli "apua", kun hän seisoi toppahaalarissa päiväkodin eteisessä. :D
Oli sitten kotona opittu sana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No näillä hoitajaresursseilla jää syli ja paijaus aika vähiin pienillä päiväkodissa. Ja sitähän ne tuossa iässä eniten tarvitsee. Perhepäivähoidossa ja ryhmiksissä yleensä vähän parempi tilanne, kun siellä on eri ikäisiä lapsia niin niitä pieniä ehtii hoivaamaan paremmin.
T. Päikyntäti
No enpä ihmettele, että äidit haluavat takaisin töihin, jos kotonaolo tarkoittaa ympärivuorokautista lapsen roikottamista sylissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No näillä hoitajaresursseilla jää syli ja paijaus aika vähiin pienillä päiväkodissa. Ja sitähän ne tuossa iässä eniten tarvitsee. Perhepäivähoidossa ja ryhmiksissä yleensä vähän parempi tilanne, kun siellä on eri ikäisiä lapsia niin niitä pieniä ehtii hoivaamaan paremmin.
T. PäikyntätiNo enpä ihmettele, että äidit haluavat takaisin töihin, jos kotonaolo tarkoittaa ympärivuorokautista lapsen roikottamista sylissä.
Minä olen hoitanut lapsiani, hellinyt ja rakastanut. En ole roikottanut. Ihania muistoja noilta vuosilta.
-ohis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Eikä niitä kaikkia lyhennysvapaita kannata käyttää lasten kotihoitoon tai kaikkia säästöjä muutenkaan. Taloudellista puskuria olisi hyvä olla olemassa sittenkin, kun kotihoitoajat on takana päin. Isommat lapset kuluttaakin enemmän ja entäs jos jompi kumpi vanhempi sairastuu tai jää työttömäksi? Olisi kovin lyhytnäköistä ajatella taloudellista pärjäämistä vain juuri sen kotihoidontuen aikana. Joo, kyllä varmaan voi vuoden-pari kituuttaa, mutta mitä sen jälkeen? Joillain on hyvät työpaikat odottamassa ja pitempikäöm poissaolo ei ole ongelma, mutta turha vihata niitä joilla niin ei ole. Perheen talouden ajattelu on myös lapsen etu.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä sellainen aihe, että on ihan äärettömän moukkamaista ottaa millään lailla kantaa muiden valintoihin.
Jep, niin on. Kaikille suomalaisille ei ensinnäkään löydy työpaikkoja maalta, kaikki ei voi muuttaa sinne kaikista edullisimpien paikkakuntien alueille. Meillä molempien työpaikka on tasan tarkkaan sidottuna tähän kaupunkiin ja emme lähde repimään kahta vanhempaa lasta pois tutusta koulusta ja biologisen äidin lähettyviltä. Ja meillä ainakin vanhemmat lapset ovat toivoneet omaa huonetta, jotta olisi omaa rauhaa. Asumme yhdessä Suomen viideksi suurimmassa kaupungissa (ei pääkaupunkiseutu) ja täällä ihan kaikki perheasunnot ovat lähtöhinnaltaan vähintään 180 000. Vuokrat vastaavissa asunnoissa 800-900 euroa vähintään, siis halvimmissa mahdollisissa. Yksi täällä kehuskeli, että hyvin ovat tulleet toimeen yhden henkilön 1500 euron palkalla, hienoa hänelle. Meillä pelkästään vuokraan/lainan lyhennykseen menee 1000 euroa kuukaudessa, yksi auto on pakko olla, kaksi isompaa lasta, jotka kasvaa koko ajan ja vaatteita ja tarvikkeita täytyy ostaa joka kaudelle. On sula mahdottomuus tulla toimeen 1500 eurolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan siinä ärsyttää ja huolestuttaa se, että vauva laitetaan vieraiden ihmisten hoitoon ja eroon perheestään, iässä, jossa pienet tutut ympyrät olisi niin tärkeät. Jokainen ymmärtää vaistomaisesti, että yksivuotias on liian pieni siihen rumbaan. Nykyään harvalla on oikeasti taloudellinen pakko laittaa noin pieni hoitoon, suurin osa äideistä haluaa vain palata takaisin niihin "asiantuntijatehtäviinsä", ettei cv:hen jää aukkoja. Ihmisiä ehkä suututtaa se, että lapsi sitten on se, joka siitä kärsii. Yksivuotiaan kunnallinen hoito tulee vielä kalliimmaksi kuin isompien lasten, koska ryhmien pitää olla tosi pieniä. Ei monikaan maksa kuussa niin paljon veroja, että sillä katettaisiin yhden vauvan tarhakuukausi. Mitään pedagogista etuahan ei vauva elämäänsä saa siitä, että viettää viikot tarhassa.
Mitä sitä ärsyyntymään ja huolestumaan muiden asioista?
Kyllä meidän 1v menee hoitoon ja syy on raha. Ei me pystytä maksamaan isompien lasten harrastuksia jos jään kotihoidontuelle. Ja ei ole mikään juttu etteikö meillä olisi varaa kaikkiin kolmeen. On ihan hyvin kun ollaan normaalitilanteessa, eli molemmat töissä.Enkä kyllä tiedä mitä se 1v saisi irti edes siitä että joutuu olemaan kotona vanhemman kanssa, joka kaipaa työelämään. Mulla on äitiyden lisäksi muitakin juttuja.
Enkä todellakaan ymmärrä miksi meidän perheen valintojen tarvitsisi kaivella kenenkään tuntemattoman takamusta tai miksi kenenkään tuntemattoman tarvitsee mua tulla moralisoimaan kun ei mitään meidän asioista tiedä.
Esimerkiksi tapaus. Tehdään lapsi vaikka ei ole varaa. Sanot että on varaa vaikka ei kuitenkaan ole varaa. Selkeästi varaa ei ole, jos lapsi tarvii laittaa hoitoon että muiden lapsien harrastukset ei kärsi. Kotiäitinä olo ei tarkoita sitä, että sinulla ei äitiyden lisäksi saisi olla muitakin "juttuja".
Salli minun nauraa, vai että ei ole varaa lapsiin jos tarvitsee mennä töihin!
Me emme elä enää missään 1700-luvulla, jolloin miehen tehtävä oli elättää perhe. Ja silloin ne lapset tosiaan oli heitteillä, koska ei ne äidin työt kotona siihen loppuneet.
Yhteiskunta vaatii, että äidit palaavat pian töihin. Tämä ei ole mikään äitien päätös, vaan tämä on vallitseva yhteiskunnallinen tilanne: varaa lapseen on silloin, kun pystyt siitä huolehtimaan sen 9kk tukien avustuksella ja sen jälkeen töissä käymällä. Moni tätä pystyy halutessaan hieman venyttämään.
Jos täällä kaikki alkaisivat tekemään lapsia vasta sitten, kun ne on varaa omilla säästöillä elättää kouluikään, harvalla olisi enää hedelmällisiä vuosia jäljellä kun se aika koittaa. Tai sitten se johtaisi valtavaan harppaukseen ajassa taakse päin, kun mies elättää perheen ja nainen on käytännössä miehen omaisuutta ollessaan täysin tämän hyvän armon varassa. Sitäkö sinä haluat?
Eri
Idea on säästää ennen kuin hankkii sen lapsen. Eihän perheellinen muutenkaan voi elää täysin kädestä suuhun, vaan pitää olla puskurirahasto.
Kotihoidontuella oleva voi myös tehdä töitä niin, että se työssäkäyvä hoitaa silloin lasta.
Jos saa lapset nuorena niin eipä sillon ole mitään säästöjä.
Tai opiskeluaikana tai vastavalmistuneena liki kolmikymppisenä tai itse köyhästä perheestä lähtöisin olevana, joka ei ole saanut omilta vanhemmiltaan mitään tukea opiskeluaikana vaan on pitänyt ottaa lainaa. Sitä sitten muiden lainojen ohessa makselee vuosikaudet takaisin. Nelikymppisenä ei enää ensimmäisiä lapsia tehdä. Paitsi miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Ja ASP-lainassa lyhennysvapaita ei ole, tätäkään ei moni tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ihmetyttää se, että nämä jotka ei missään nimessä laittaisi lastaan päiväkotiin tietävät niiden hirveyksistä todella paljon... Miten?
Minun lapseni ovat menneet vuoden ikäisenä päiväkotiin eikä se minua hävetä millään tapaa. Sillä aikaa olen raatanut tulevaisuutemme eteen: lisäkouluttautunut, luonut uraa ja tienannut rahaa parempaan asuinalueeseen, harrastuksiin, elämyksiin ja lasten itsenäistymistä varten. Viikonloput olen pyhittänyt lasten kanssa ajan viettämiselle.
Vierailen myös päiväkodilla päivittäin ja kaikki on näyttänyt hyvältä, jos joskus jotain on ollut, se on saatu selvitettyä ja ongelmat ratkaistua. Ja uskokaa tai älkää, lapseni on oppinut myös puhumaan ja kertomaan itse, minkälaista päiväkodissa on! Siellä on kuulemma ollut kivaa: ulkoillaan, opitaan uutta, syödään, leikitään kavereiden kanssa, retkeillään ja askarrellaan. Viimeisistä olen saanut viikottain myös todistusaineistoa. Onpa se isompi joskus muistanut myös kertoa, että pikkusisaruksen piti mennä koko ajan kesken ulkoilun vaipan vaihtoon, ainakin kolme kertaa!
Nyt ovat jo isoja, mutta muistot päiväkodista on edelleen positiiviset. Mahtaa se olla melkoinen laitos kun näin perusteellisesti aivopesevät lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan siinä ärsyttää ja huolestuttaa se, että vauva laitetaan vieraiden ihmisten hoitoon ja eroon perheestään, iässä, jossa pienet tutut ympyrät olisi niin tärkeät. Jokainen ymmärtää vaistomaisesti, että yksivuotias on liian pieni siihen rumbaan. Nykyään harvalla on oikeasti taloudellinen pakko laittaa noin pieni hoitoon, suurin osa äideistä haluaa vain palata takaisin niihin "asiantuntijatehtäviinsä", ettei cv:hen jää aukkoja. Ihmisiä ehkä suututtaa se, että lapsi sitten on se, joka siitä kärsii. Yksivuotiaan kunnallinen hoito tulee vielä kalliimmaksi kuin isompien lasten, koska ryhmien pitää olla tosi pieniä. Ei monikaan maksa kuussa niin paljon veroja, että sillä katettaisiin yhden vauvan tarhakuukausi. Mitään pedagogista etuahan ei vauva elämäänsä saa siitä, että viettää viikot tarhassa.
Mitä sitä ärsyyntymään ja huolestumaan muiden asioista?
Kyllä meidän 1v menee hoitoon ja syy on raha. Ei me pystytä maksamaan isompien lasten harrastuksia jos jään kotihoidontuelle. Ja ei ole mikään juttu etteikö meillä olisi varaa kaikkiin kolmeen. On ihan hyvin kun ollaan normaalitilanteessa, eli molemmat töissä.Enkä kyllä tiedä mitä se 1v saisi irti edes siitä että joutuu olemaan kotona vanhemman kanssa, joka kaipaa työelämään. Mulla on äitiyden lisäksi muitakin juttuja.
Enkä todellakaan ymmärrä miksi meidän perheen valintojen tarvitsisi kaivella kenenkään tuntemattoman takamusta tai miksi kenenkään tuntemattoman tarvitsee mua tulla moralisoimaan kun ei mitään meidän asioista tiedä.
Esimerkiksi tapaus. Tehdään lapsi vaikka ei ole varaa. Sanot että on varaa vaikka ei kuitenkaan ole varaa. Selkeästi varaa ei ole, jos lapsi tarvii laittaa hoitoon että muiden lapsien harrastukset ei kärsi. Kotiäitinä olo ei tarkoita sitä, että sinulla ei äitiyden lisäksi saisi olla muitakin "juttuja".
Salli minun nauraa, vai että ei ole varaa lapsiin jos tarvitsee mennä töihin!
Me emme elä enää missään 1700-luvulla, jolloin miehen tehtävä oli elättää perhe. Ja silloin ne lapset tosiaan oli heitteillä, koska ei ne äidin työt kotona siihen loppuneet.
Yhteiskunta vaatii, että äidit palaavat pian töihin. Tämä ei ole mikään äitien päätös, vaan tämä on vallitseva yhteiskunnallinen tilanne: varaa lapseen on silloin, kun pystyt siitä huolehtimaan sen 9kk tukien avustuksella ja sen jälkeen töissä käymällä. Moni tätä pystyy halutessaan hieman venyttämään.
Jos täällä kaikki alkaisivat tekemään lapsia vasta sitten, kun ne on varaa omilla säästöillä elättää kouluikään, harvalla olisi enää hedelmällisiä vuosia jäljellä kun se aika koittaa. Tai sitten se johtaisi valtavaan harppaukseen ajassa taakse päin, kun mies elättää perheen ja nainen on käytännössä miehen omaisuutta ollessaan täysin tämän hyvän armon varassa. Sitäkö sinä haluat?
Eri
Idea on säästää ennen kuin hankkii sen lapsen. Eihän perheellinen muutenkaan voi elää täysin kädestä suuhun, vaan pitää olla puskurirahasto.
Kotihoidontuella oleva voi myös tehdä töitä niin, että se työssäkäyvä hoitaa silloin lasta.
Pitää olla puskurirahasto ja siksipä ei voi syödä säästöjään viimeistä penniä myöten jo heti lapsen ollessa alle 2v. Aika harvalla on oikeasti mitään kymppitonnien säästöjä että voisi mukavasti elää yhden palkalla useamman vuoden. Kyllä todellisuus on suurimmalla osalla se, että säästöjä on muutamaksi kuukaudeksi ja sitten on vaan mentävä töihin. Tämä on kyllä myös asia jota lapsia harkitseva pari ei välttämättä tule ajatelleeksi, koska yleisesti oletus on että töihin palataan noin vuoden kotona olon jälkeen.
Minun puskurirahastoni keskituloisena ihmisenä on tällä hetkellä 2 000 e. Sillä ostaa uuden jääkaapin vanhuuttaan hajonneen tilalle ja korjauttaa 20 vuotta vanhan auton, jos siihen tulee moottorivika. Pakko on töihin päästä. Ei sillä puskurirahalla jäädä lapsen kanssa leveää elämää elämään vuosikausiksi kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Eikä niitä kaikkia lyhennysvapaita kannata käyttää lasten kotihoitoon tai kaikkia säästöjä muutenkaan. Taloudellista puskuria olisi hyvä olla olemassa sittenkin, kun kotihoitoajat on takana päin. Isommat lapset kuluttaakin enemmän ja entäs jos jompi kumpi vanhempi sairastuu tai jää työttömäksi? Olisi kovin lyhytnäköistä ajatella taloudellista pärjäämistä vain juuri sen kotihoidontuen aikana. Joo, kyllä varmaan voi vuoden-pari kituuttaa, mutta mitä sen jälkeen? Joillain on hyvät työpaikat odottamassa ja pitempikäöm poissaolo ei ole ongelma, mutta turha vihata niitä joilla niin ei ole. Perheen talouden ajattelu on myös lapsen etu.
Jos perheen talous ja puskurirahasto - tai talo, harrastukset, kivat vaatteet, tässä ketjussa näitä on lueteltu - on tärkeämpi kuin aika lapsen kanssa, kannattaa harkita kahdesti että mihin sitä lasta tarvitsee.
Lopulta vanhemmuus ei ole mitään muuta kuin aikaa. Toivoisin että useimmat ymmärtäisivät sen jo kun lapset ovat pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan siinä ärsyttää ja huolestuttaa se, että vauva laitetaan vieraiden ihmisten hoitoon ja eroon perheestään, iässä, jossa pienet tutut ympyrät olisi niin tärkeät. Jokainen ymmärtää vaistomaisesti, että yksivuotias on liian pieni siihen rumbaan. Nykyään harvalla on oikeasti taloudellinen pakko laittaa noin pieni hoitoon, suurin osa äideistä haluaa vain palata takaisin niihin "asiantuntijatehtäviinsä", ettei cv:hen jää aukkoja. Ihmisiä ehkä suututtaa se, että lapsi sitten on se, joka siitä kärsii. Yksivuotiaan kunnallinen hoito tulee vielä kalliimmaksi kuin isompien lasten, koska ryhmien pitää olla tosi pieniä. Ei monikaan maksa kuussa niin paljon veroja, että sillä katettaisiin yhden vauvan tarhakuukausi. Mitään pedagogista etuahan ei vauva elämäänsä saa siitä, että viettää viikot tarhassa.
Mitä sitä ärsyyntymään ja huolestumaan muiden asioista?
Kyllä meidän 1v menee hoitoon ja syy on raha. Ei me pystytä maksamaan isompien lasten harrastuksia jos jään kotihoidontuelle. Ja ei ole mikään juttu etteikö meillä olisi varaa kaikkiin kolmeen. On ihan hyvin kun ollaan normaalitilanteessa, eli molemmat töissä.Enkä kyllä tiedä mitä se 1v saisi irti edes siitä että joutuu olemaan kotona vanhemman kanssa, joka kaipaa työelämään. Mulla on äitiyden lisäksi muitakin juttuja.
Enkä todellakaan ymmärrä miksi meidän perheen valintojen tarvitsisi kaivella kenenkään tuntemattoman takamusta tai miksi kenenkään tuntemattoman tarvitsee mua tulla moralisoimaan kun ei mitään meidän asioista tiedä.
Esimerkiksi tapaus. Tehdään lapsi vaikka ei ole varaa. Sanot että on varaa vaikka ei kuitenkaan ole varaa. Selkeästi varaa ei ole, jos lapsi tarvii laittaa hoitoon että muiden lapsien harrastukset ei kärsi. Kotiäitinä olo ei tarkoita sitä, että sinulla ei äitiyden lisäksi saisi olla muitakin "juttuja".
Salli minun nauraa, vai että ei ole varaa lapsiin jos tarvitsee mennä töihin!
Me emme elä enää missään 1700-luvulla, jolloin miehen tehtävä oli elättää perhe. Ja silloin ne lapset tosiaan oli heitteillä, koska ei ne äidin työt kotona siihen loppuneet.
Yhteiskunta vaatii, että äidit palaavat pian töihin. Tämä ei ole mikään äitien päätös, vaan tämä on vallitseva yhteiskunnallinen tilanne: varaa lapseen on silloin, kun pystyt siitä huolehtimaan sen 9kk tukien avustuksella ja sen jälkeen töissä käymällä. Moni tätä pystyy halutessaan hieman venyttämään.
Jos täällä kaikki alkaisivat tekemään lapsia vasta sitten, kun ne on varaa omilla säästöillä elättää kouluikään, harvalla olisi enää hedelmällisiä vuosia jäljellä kun se aika koittaa. Tai sitten se johtaisi valtavaan harppaukseen ajassa taakse päin, kun mies elättää perheen ja nainen on käytännössä miehen omaisuutta ollessaan täysin tämän hyvän armon varassa. Sitäkö sinä haluat?
Eri
Idea on säästää ennen kuin hankkii sen lapsen. Eihän perheellinen muutenkaan voi elää täysin kädestä suuhun, vaan pitää olla puskurirahasto.
Kotihoidontuella oleva voi myös tehdä töitä niin, että se työssäkäyvä hoitaa silloin lasta.
Voihan sen lapsen ensimmäiset vuodet seistä vaikka päällään, mutta meillä on myös kattava päivähoitojärjestelmä, jonka turvin molemmat vanhemmat voivat käydä töissä ja elättää perheensä. Mikä tässä on niin vaikeaa?
Se pieni alle kaksivuotias ei sinne kuulu, varsinkin kun varhaiskasvatus ei toimi ollenkaan vaan täyttä kaaosta ja kriisiä päivästä toiseen.
Lapsi hyötyy päivähoidosta vain jos se on laadukasta ja vasta 3. ikävuodesta eteenpäin.
Jos alle 2v ei kuulu päiväkotiin niin silloin sen ikäisiä ei päiväkotiin otettaisi. Ei se optimaalista niin pienelle ole, mutta ei myöskään mitenkään tuhoisaa. Minä olen mennyt hoitoon 9kk iässä koska silloin ei kotihoidontukea ollut, samoin aika moni muukin ikäluokastani. Ihan normaaleita meistä tuli, suurin osa tervepäisempiä kuin vanhempansa.
Se sinun saamasi päivähoito ei ole sitä mitä päivähoito on nykyään.
Ja ne traumat voi pulpahdella esiin myöhemminkin, esimerkiksi kun itse saa lapsia.
Teidän päiväkotityöntekijöiden tehtävä on katsoa, että traumoja ei tule. Että kukaan ei esim. tule hakatuksi siellä teidän vahtivuorollanne. Käsittääkseni päiväkodeissa pitäisi olla nollatoleranssi traumoja mahdollisesti aiheuttaville asioille. Jos ette kykene niitä estämään, vaihtakaa vaikkapa siivoushommiin. Roskikset ei välitä vähän kovemmista kohteluista.
Trauma voi syntyä vaikka siitä hylkäämiskokemuksesta, kun lapsen tarpeisiin ei kyetä vastaamaan ajoissa. Esim. kun lapsi itkee syliin, mutta hoitajalla on jo kaksi muuta lasta sylissään, eikä kolmas enää mahdu. Tai siitä, kun hän kiintyy yhteen hoitajaan, mutta tämä lähteekin kotiin ja lapsi jää itkemään perään, eikä toisen aikuisen tarjoama lohtu kelpaa.
No siinä tapauksessa hylkäämiskokemus voi tulla jo kaksilapsisessa perheessä, kun äiti on syöttämässä yhtä lasta ja toinen ei nyt vain mahdu samaan aikaan syliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan siinä ärsyttää ja huolestuttaa se, että vauva laitetaan vieraiden ihmisten hoitoon ja eroon perheestään, iässä, jossa pienet tutut ympyrät olisi niin tärkeät. Jokainen ymmärtää vaistomaisesti, että yksivuotias on liian pieni siihen rumbaan. Nykyään harvalla on oikeasti taloudellinen pakko laittaa noin pieni hoitoon, suurin osa äideistä haluaa vain palata takaisin niihin "asiantuntijatehtäviinsä", ettei cv:hen jää aukkoja. Ihmisiä ehkä suututtaa se, että lapsi sitten on se, joka siitä kärsii. Yksivuotiaan kunnallinen hoito tulee vielä kalliimmaksi kuin isompien lasten, koska ryhmien pitää olla tosi pieniä. Ei monikaan maksa kuussa niin paljon veroja, että sillä katettaisiin yhden vauvan tarhakuukausi. Mitään pedagogista etuahan ei vauva elämäänsä saa siitä, että viettää viikot tarhassa.
Mitä sitä ärsyyntymään ja huolestumaan muiden asioista?
Kyllä meidän 1v menee hoitoon ja syy on raha. Ei me pystytä maksamaan isompien lasten harrastuksia jos jään kotihoidontuelle. Ja ei ole mikään juttu etteikö meillä olisi varaa kaikkiin kolmeen. On ihan hyvin kun ollaan normaalitilanteessa, eli molemmat töissä.Enkä kyllä tiedä mitä se 1v saisi irti edes siitä että joutuu olemaan kotona vanhemman kanssa, joka kaipaa työelämään. Mulla on äitiyden lisäksi muitakin juttuja.
Enkä todellakaan ymmärrä miksi meidän perheen valintojen tarvitsisi kaivella kenenkään tuntemattoman takamusta tai miksi kenenkään tuntemattoman tarvitsee mua tulla moralisoimaan kun ei mitään meidän asioista tiedä.
Esimerkiksi tapaus. Tehdään lapsi vaikka ei ole varaa. Sanot että on varaa vaikka ei kuitenkaan ole varaa. Selkeästi varaa ei ole, jos lapsi tarvii laittaa hoitoon että muiden lapsien harrastukset ei kärsi. Kotiäitinä olo ei tarkoita sitä, että sinulla ei äitiyden lisäksi saisi olla muitakin "juttuja".
Salli minun nauraa, vai että ei ole varaa lapsiin jos tarvitsee mennä töihin!
Me emme elä enää missään 1700-luvulla, jolloin miehen tehtävä oli elättää perhe. Ja silloin ne lapset tosiaan oli heitteillä, koska ei ne äidin työt kotona siihen loppuneet.
Yhteiskunta vaatii, että äidit palaavat pian töihin. Tämä ei ole mikään äitien päätös, vaan tämä on vallitseva yhteiskunnallinen tilanne: varaa lapseen on silloin, kun pystyt siitä huolehtimaan sen 9kk tukien avustuksella ja sen jälkeen töissä käymällä. Moni tätä pystyy halutessaan hieman venyttämään.
Jos täällä kaikki alkaisivat tekemään lapsia vasta sitten, kun ne on varaa omilla säästöillä elättää kouluikään, harvalla olisi enää hedelmällisiä vuosia jäljellä kun se aika koittaa. Tai sitten se johtaisi valtavaan harppaukseen ajassa taakse päin, kun mies elättää perheen ja nainen on käytännössä miehen omaisuutta ollessaan täysin tämän hyvän armon varassa. Sitäkö sinä haluat?
Eri
Idea on säästää ennen kuin hankkii sen lapsen. Eihän perheellinen muutenkaan voi elää täysin kädestä suuhun, vaan pitää olla puskurirahasto.
Kotihoidontuella oleva voi myös tehdä töitä niin, että se työssäkäyvä hoitaa silloin lasta.
Pitää olla puskurirahasto ja siksipä ei voi syödä säästöjään viimeistä penniä myöten jo heti lapsen ollessa alle 2v. Aika harvalla on oikeasti mitään kymppitonnien säästöjä että voisi mukavasti elää yhden palkalla useamman vuoden. Kyllä todellisuus on suurimmalla osalla se, että säästöjä on muutamaksi kuukaudeksi ja sitten on vaan mentävä töihin. Tämä on kyllä myös asia jota lapsia harkitseva pari ei välttämättä tule ajatelleeksi, koska yleisesti oletus on että töihin palataan noin vuoden kotona olon jälkeen.
Mutta miksi pitää sen 1-vuotiaan kantaa vastuu siitä, että vanhemmat saavat "elää mukavasti"? Ne asiat, joita tuon ikäinen lapsi tarvitsee elääkseen mukavasti, saa kyllä ostettua lapsilisällä.
Lapsilisällä ei makseta kotia ja kunnollista ruokaa ja vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan siinä ärsyttää ja huolestuttaa se, että vauva laitetaan vieraiden ihmisten hoitoon ja eroon perheestään, iässä, jossa pienet tutut ympyrät olisi niin tärkeät. Jokainen ymmärtää vaistomaisesti, että yksivuotias on liian pieni siihen rumbaan. Nykyään harvalla on oikeasti taloudellinen pakko laittaa noin pieni hoitoon, suurin osa äideistä haluaa vain palata takaisin niihin "asiantuntijatehtäviinsä", ettei cv:hen jää aukkoja. Ihmisiä ehkä suututtaa se, että lapsi sitten on se, joka siitä kärsii. Yksivuotiaan kunnallinen hoito tulee vielä kalliimmaksi kuin isompien lasten, koska ryhmien pitää olla tosi pieniä. Ei monikaan maksa kuussa niin paljon veroja, että sillä katettaisiin yhden vauvan tarhakuukausi. Mitään pedagogista etuahan ei vauva elämäänsä saa siitä, että viettää viikot tarhassa.
Mitä sitä ärsyyntymään ja huolestumaan muiden asioista?
Kyllä meidän 1v menee hoitoon ja syy on raha. Ei me pystytä maksamaan isompien lasten harrastuksia jos jään kotihoidontuelle. Ja ei ole mikään juttu etteikö meillä olisi varaa kaikkiin kolmeen. On ihan hyvin kun ollaan normaalitilanteessa, eli molemmat töissä.Enkä kyllä tiedä mitä se 1v saisi irti edes siitä että joutuu olemaan kotona vanhemman kanssa, joka kaipaa työelämään. Mulla on äitiyden lisäksi muitakin juttuja.
Enkä todellakaan ymmärrä miksi meidän perheen valintojen tarvitsisi kaivella kenenkään tuntemattoman takamusta tai miksi kenenkään tuntemattoman tarvitsee mua tulla moralisoimaan kun ei mitään meidän asioista tiedä.
Esimerkiksi tapaus. Tehdään lapsi vaikka ei ole varaa. Sanot että on varaa vaikka ei kuitenkaan ole varaa. Selkeästi varaa ei ole, jos lapsi tarvii laittaa hoitoon että muiden lapsien harrastukset ei kärsi. Kotiäitinä olo ei tarkoita sitä, että sinulla ei äitiyden lisäksi saisi olla muitakin "juttuja".
Salli minun nauraa, vai että ei ole varaa lapsiin jos tarvitsee mennä töihin!
Me emme elä enää missään 1700-luvulla, jolloin miehen tehtävä oli elättää perhe. Ja silloin ne lapset tosiaan oli heitteillä, koska ei ne äidin työt kotona siihen loppuneet.
Yhteiskunta vaatii, että äidit palaavat pian töihin. Tämä ei ole mikään äitien päätös, vaan tämä on vallitseva yhteiskunnallinen tilanne: varaa lapseen on silloin, kun pystyt siitä huolehtimaan sen 9kk tukien avustuksella ja sen jälkeen töissä käymällä. Moni tätä pystyy halutessaan hieman venyttämään.
Jos täällä kaikki alkaisivat tekemään lapsia vasta sitten, kun ne on varaa omilla säästöillä elättää kouluikään, harvalla olisi enää hedelmällisiä vuosia jäljellä kun se aika koittaa. Tai sitten se johtaisi valtavaan harppaukseen ajassa taakse päin, kun mies elättää perheen ja nainen on käytännössä miehen omaisuutta ollessaan täysin tämän hyvän armon varassa. Sitäkö sinä haluat?
Eri
Idea on säästää ennen kuin hankkii sen lapsen. Eihän perheellinen muutenkaan voi elää täysin kädestä suuhun, vaan pitää olla puskurirahasto.
Kotihoidontuella oleva voi myös tehdä töitä niin, että se työssäkäyvä hoitaa silloin lasta.
Jos saa lapset nuorena niin eipä sillon ole mitään säästöjä.
Tai opiskeluaikana tai vastavalmistuneena liki kolmikymppisenä tai itse köyhästä perheestä lähtöisin olevana, joka ei ole saanut omilta vanhemmiltaan mitään tukea opiskeluaikana vaan on pitänyt ottaa lainaa. Sitä sitten muiden lainojen ohessa makselee vuosikaudet takaisin. Nelikymppisenä ei enää ensimmäisiä lapsia tehdä. Paitsi miehet.
Itselläni tällainen tilanne. Muutin lastensuojelulaitoksen kautta omaan asuntoon 16-vuotiaana. Tein töitä, opiskelin ja välistä otin lainaa, koska opinnot ja työt yhdistettynä aiheutti useamman burn outin. Ei puhettakaan rahallisesta tuesta, eikä mistään tuesta. Päin vastoin, oma isäni soitteli minulle ja pyysi rahaa lainaan, sisarukseni huijasi minulta reilun 1000 euroa (kuten lukuisilta muiltakin). Olen lapsuuteni takia käynyt terapiassa noin 17-vuotta, KELA-korvausten jälkeen terapia on kustantanut sen 250 egee kuussa. Olen nyt hyvässä henkisessä tasapainossa, olen saanut opinnot loppuun ja vakityö on olemassa, mutta opintovelkaa on myös sen 15 000. Ei minulla ole mitään mahdollisuutta ollut säästää parin vuoden kotona oloa varten. Ja kyllä, tiedän olevani hyvä äiti. Työskentelen vaativien erityistason lasten ja nuorten kanssa lastensuojelun puolella ja olen hyvä työssäni. Kapasiteettia ja resilienssiä löytyy enemmän mitä monelta muulta, mutta työtä se on vaatinut. Työtä ja rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Eikä niitä kaikkia lyhennysvapaita kannata käyttää lasten kotihoitoon tai kaikkia säästöjä muutenkaan. Taloudellista puskuria olisi hyvä olla olemassa sittenkin, kun kotihoitoajat on takana päin. Isommat lapset kuluttaakin enemmän ja entäs jos jompi kumpi vanhempi sairastuu tai jää työttömäksi? Olisi kovin lyhytnäköistä ajatella taloudellista pärjäämistä vain juuri sen kotihoidontuen aikana. Joo, kyllä varmaan voi vuoden-pari kituuttaa, mutta mitä sen jälkeen? Joillain on hyvät työpaikat odottamassa ja pitempikäöm poissaolo ei ole ongelma, mutta turha vihata niitä joilla niin ei ole. Perheen talouden ajattelu on myös lapsen etu.
Jos perheen talous ja puskurirahasto - tai talo, harrastukset, kivat vaatteet, tässä ketjussa näitä on lueteltu - on tärkeämpi kuin aika lapsen kanssa, kannattaa harkita kahdesti että mihin sitä lasta tarvitsee.
Lopulta vanhemmuus ei ole mitään muuta kuin aikaa. Toivoisin että useimmat ymmärtäisivät sen jo kun lapset ovat pieniä.
Millainen lapsuus omilla lapsillasi on? Miten olette järjestäneet asiat perheenä? Miten elatus, miten lasten tarpeet, harrastukset jne? Kerro minulle miten se asia nyt oikeaoppisesti järjestetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Eikä niitä kaikkia lyhennysvapaita kannata käyttää lasten kotihoitoon tai kaikkia säästöjä muutenkaan. Taloudellista puskuria olisi hyvä olla olemassa sittenkin, kun kotihoitoajat on takana päin. Isommat lapset kuluttaakin enemmän ja entäs jos jompi kumpi vanhempi sairastuu tai jää työttömäksi? Olisi kovin lyhytnäköistä ajatella taloudellista pärjäämistä vain juuri sen kotihoidontuen aikana. Joo, kyllä varmaan voi vuoden-pari kituuttaa, mutta mitä sen jälkeen? Joillain on hyvät työpaikat odottamassa ja pitempikäöm poissaolo ei ole ongelma, mutta turha vihata niitä joilla niin ei ole. Perheen talouden ajattelu on myös lapsen etu.
Jos perheen talous ja puskurirahasto - tai talo, harrastukset, kivat vaatteet, tässä ketjussa näitä on lueteltu - on tärkeämpi kuin aika lapsen kanssa, kannattaa harkita kahdesti että mihin sitä lasta tarvitsee.
Lopulta vanhemmuus ei ole mitään muuta kuin aikaa. Toivoisin että useimmat ymmärtäisivät sen jo kun lapset ovat pieniä.
Sen lisäksi, että miettii mihin sitä lasta tarvitsee, kannattaa myös pohtia, mitä se lapsi tarvitsee. Olen kuullut, ettei pelkkä aika tahdo niille millään riittää.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.