Lue keskustelun säännöt.
Mistä johtuu helvetinmoinen viha niitä vanhempia kohtaan, jotka laittavat lapsen päiväkotiin 1-vuotiaana?
30.12.2021 |
Tuossa toinen keskustelu tältä päivältä sai tämmöisen kysymyksen juolahtamaan mieleen…
Onko se oma katkeruus siitä kun oma elämä ja nuoruus hukattu nyrkin ja hellan välissä vai häh? Kumma kun nykyään nainen ja siis äiti ei voi tehdä mitään oikein!
Haukutaan jos menet töihin veroja maksamaan ja jos jäät kotiin niin siitäkin haukutaan kun loisit toisten rahoilla.
Miksi naiset on toisilleen tällaisia?
En ihmettele että naivaltaiset alat (vaka, sote) ovat ongelmissa kun naiset osaavat vain vihata toisiaan ihan mistä vaan syystä.
Kommentit (530)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Sitten on eletty yli varojen ja otettu tuloihin nähden liian iso laina, jos kahden työssäkäyvän aikuisen taloudessa on jouduttu käyttämään lyhennysvapaa heti alkuunsa.
No me ainakin joudutaan käyttämään lyhennysvapaita jo nyt heti alkuunsa. Asuintalo on rakenteilla, joudumme asumaan vuokralla ennen kuin pääsemme muuttamaan. RS-kohteissa asuntoa ja rakentamista joutuu rahoittamaan pitkin rakentamista ja sitä varten tarvitaan lainaa. Ja heti kun laina on nostettu, alkaa korot juosta. Tilanteita on monia, jolloin lyhennysvapaita joutuu käyttämään heti alussa vaikka maksukyky olisikin hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Eikä niitä kaikkia lyhennysvapaita kannata käyttää lasten kotihoitoon tai kaikkia säästöjä muutenkaan. Taloudellista puskuria olisi hyvä olla olemassa sittenkin, kun kotihoitoajat on takana päin. Isommat lapset kuluttaakin enemmän ja entäs jos jompi kumpi vanhempi sairastuu tai jää työttömäksi? Olisi kovin lyhytnäköistä ajatella taloudellista pärjäämistä vain juuri sen kotihoidontuen aikana. Joo, kyllä varmaan voi vuoden-pari kituuttaa, mutta mitä sen jälkeen? Joillain on hyvät työpaikat odottamassa ja pitempikäöm poissaolo ei ole ongelma, mutta turha vihata niitä joilla niin ei ole. Perheen talouden ajattelu on myös lapsen etu.
Jos perheen talous ja puskurirahasto - tai talo, harrastukset, kivat vaatteet, tässä ketjussa näitä on lueteltu - on tärkeämpi kuin aika lapsen kanssa, kannattaa harkita kahdesti että mihin sitä lasta tarvitsee.
Lopulta vanhemmuus ei ole mitään muuta kuin aikaa. Toivoisin että useimmat ymmärtäisivät sen jo kun lapset ovat pieniä.
Sen lapsen harrastukset, sopivat vaatteet ja kengät, luistimet ja sukset ja fillari jne. Sillä vauvalla kun saattaa olla myös isompia sisaruksia, joiden harrastuksia on ikävä laittaa katkolle. Sori vaan Maija, mutta et voi nyt pariin vuoteen käydä pianotunneilla, ja harmin paikka, Pekka, urheiluseura saa nyt jäädä, kun tuli tuo vauva. Lisäksi on oikein mukavaa myös sille lapselle, että on kunnollinen koti.
Milloinkaan eivät isompien lasten harrastukset ole olleet niin helppoja järjestää kuin silloin, kun olin kotona vauvan kanssa.
Silloin kun me molemmat vanhemmat kävimme töissä, oli suuria vaikeuksia ehtiä treeneihin tai soittotunneille ajoissa.
Kotihoidon tuesta ei makseta soittotunteja. Helppoahan se esim. Lääkärin palkoilla on tehdä osa-aikaa. Mutta joku lähäri ei tienaa täysilläkään tunneilla edes puolta lääkärin palkasta. Muutenkin empatiaköyhyytesi on kyvottavaa.
Maksan tälläkin hetkellä kahden lapsen soittotunteja, vaikka teen 50-prosentista työaikaa. En ole erityisen hyvätuloinen, mutta veroprogressio tasoittaa tulonmenetystä. Minulla on empatiaa hyvin monenlaisille ihmisille ja elämäntilanteille, mutta en voi ymmärtää sitä, että raha pistetään lapsen edelle, jos vaihtoehtoja on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Eikä niitä kaikkia lyhennysvapaita kannata käyttää lasten kotihoitoon tai kaikkia säästöjä muutenkaan. Taloudellista puskuria olisi hyvä olla olemassa sittenkin, kun kotihoitoajat on takana päin. Isommat lapset kuluttaakin enemmän ja entäs jos jompi kumpi vanhempi sairastuu tai jää työttömäksi? Olisi kovin lyhytnäköistä ajatella taloudellista pärjäämistä vain juuri sen kotihoidontuen aikana. Joo, kyllä varmaan voi vuoden-pari kituuttaa, mutta mitä sen jälkeen? Joillain on hyvät työpaikat odottamassa ja pitempikäöm poissaolo ei ole ongelma, mutta turha vihata niitä joilla niin ei ole. Perheen talouden ajattelu on myös lapsen etu.
Jos perheen talous ja puskurirahasto - tai talo, harrastukset, kivat vaatteet, tässä ketjussa näitä on lueteltu - on tärkeämpi kuin aika lapsen kanssa, kannattaa harkita kahdesti että mihin sitä lasta tarvitsee.
Lopulta vanhemmuus ei ole mitään muuta kuin aikaa. Toivoisin että useimmat ymmärtäisivät sen jo kun lapset ovat pieniä.
Sen lapsen harrastukset, sopivat vaatteet ja kengät, luistimet ja sukset ja fillari jne. Sillä vauvalla kun saattaa olla myös isompia sisaruksia, joiden harrastuksia on ikävä laittaa katkolle. Sori vaan Maija, mutta et voi nyt pariin vuoteen käydä pianotunneilla, ja harmin paikka, Pekka, urheiluseura saa nyt jäädä, kun tuli tuo vauva. Lisäksi on oikein mukavaa myös sille lapselle, että on kunnollinen koti.
Milloinkaan eivät isompien lasten harrastukset ole olleet niin helppoja järjestää kuin silloin, kun olin kotona vauvan kanssa.
Silloin kun me molemmat vanhemmat kävimme töissä, oli suuria vaikeuksia ehtiä treeneihin tai soittotunneille ajoissa.
Kotihoidon tuesta ei makseta soittotunteja. Helppoahan se esim. Lääkärin palkoilla on tehdä osa-aikaa. Mutta joku lähäri ei tienaa täysilläkään tunneilla edes puolta lääkärin palkasta. Muutenkin empatiaköyhyytesi on kyvottavaa.
Maksan tälläkin hetkellä kahden lapsen soittotunteja, vaikka teen 50-prosentista työaikaa. En ole erityisen hyvätuloinen, mutta veroprogressio tasoittaa tulonmenetystä. Minulla on empatiaa hyvin monenlaisille ihmisille ja elämäntilanteille, mutta en voi ymmärtää sitä, että raha pistetään lapsen edelle, jos vaihtoehtoja on.
Paljonko tienaat kuussa? Anna joku luku, kun kerran haluat paasata ja haukkua meitä huonompiosaisia?
Kiivasta keskustelua ja syyttelyä puolin ja toisin. Onko meidän äitien oikeasti pakko lytätä toisenlaisen äitiyden valinneita? Ole kotiäiti tai uraohjus. Jaa kaikki kotityöt prikulleen tasan tai ole pullantuoksuinen mamma tai ihan mitä tahansa siltä väliltä. Minä olen sitä mieltä, että me äidit kriittisisinä ja omia valintojamme puolustavina teemme hallaa koko systeemin muuttamiseksi. Täällä vain valitamme ja kritisoimme aika kärkkäästikin toisten valintoja anonyymisti. Hei, me olemme yli puolet väestöstä. Eikö olisi aika, että me naiset, äidit ja vaikka naiseksi itsensä tuntevat miehiseen sukupuoleen syntyneet, nousisivat barrikadeille?
Mä ymmärrän täysin jos pitää jo 1v viedä päiväkotiin rahan takia.
Tiedän olevani etuoikeutettu koska lapset 6v ja 11v ja olen edelleen kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Eikä niitä kaikkia lyhennysvapaita kannata käyttää lasten kotihoitoon tai kaikkia säästöjä muutenkaan. Taloudellista puskuria olisi hyvä olla olemassa sittenkin, kun kotihoitoajat on takana päin. Isommat lapset kuluttaakin enemmän ja entäs jos jompi kumpi vanhempi sairastuu tai jää työttömäksi? Olisi kovin lyhytnäköistä ajatella taloudellista pärjäämistä vain juuri sen kotihoidontuen aikana. Joo, kyllä varmaan voi vuoden-pari kituuttaa, mutta mitä sen jälkeen? Joillain on hyvät työpaikat odottamassa ja pitempikäöm poissaolo ei ole ongelma, mutta turha vihata niitä joilla niin ei ole. Perheen talouden ajattelu on myös lapsen etu.
Jos perheen talous ja puskurirahasto - tai talo, harrastukset, kivat vaatteet, tässä ketjussa näitä on lueteltu - on tärkeämpi kuin aika lapsen kanssa, kannattaa harkita kahdesti että mihin sitä lasta tarvitsee.
Lopulta vanhemmuus ei ole mitään muuta kuin aikaa. Toivoisin että useimmat ymmärtäisivät sen jo kun lapset ovat pieniä.
Sen lapsen harrastukset, sopivat vaatteet ja kengät, luistimet ja sukset ja fillari jne. Sillä vauvalla kun saattaa olla myös isompia sisaruksia, joiden harrastuksia on ikävä laittaa katkolle. Sori vaan Maija, mutta et voi nyt pariin vuoteen käydä pianotunneilla, ja harmin paikka, Pekka, urheiluseura saa nyt jäädä, kun tuli tuo vauva. Lisäksi on oikein mukavaa myös sille lapselle, että on kunnollinen koti.
Milloinkaan eivät isompien lasten harrastukset ole olleet niin helppoja järjestää kuin silloin, kun olin kotona vauvan kanssa.
Silloin kun me molemmat vanhemmat kävimme töissä, oli suuria vaikeuksia ehtiä treeneihin tai soittotunneille ajoissa.
Kotihoidon tuesta ei makseta soittotunteja. Helppoahan se esim. Lääkärin palkoilla on tehdä osa-aikaa. Mutta joku lähäri ei tienaa täysilläkään tunneilla edes puolta lääkärin palkasta. Muutenkin empatiaköyhyytesi on kyvottavaa.
Maksan tälläkin hetkellä kahden lapsen soittotunteja, vaikka teen 50-prosentista työaikaa. En ole erityisen hyvätuloinen, mutta veroprogressio tasoittaa tulonmenetystä. Minulla on empatiaa hyvin monenlaisille ihmisille ja elämäntilanteille, mutta en voi ymmärtää sitä, että raha pistetään lapsen edelle, jos vaihtoehtoja on.
No empatiaa sinulla tuntuu olevan hyvin rajatusti, kun et tajua, että kyse ei ole 95 % tapauksissa halusta, vaan pakosta. Vaikka sinä pystyt, niin läheskään kaikki ei pysty. On todella viisasta toisinaan listata vaikka paperille ylös omia etuoikeuksiaan ja miettiä, millaista elämä olisi ilman niitä. Monikaan ei tunnista omia etuoikeuksiaan, vaan kuvittelevat vain ansainneensa ne. Vaikka jo ihan pelkästään se, millaiseen perheeseen syntyy, on silkkaa sattumaa. Työpaikat, koulutukset, ihmissuhteet - monet perustuu suurimmaksi osaksi sattumaan ja osin perittyihin geeneihin, joihin taas pystyy tahdonvoimalla vaikuttamaan äärimmäisen vähän. Esimerkkinä: kaikilla ei ole kapasiteettia lukea lääkäriksi ja kaikista nyt ei vain voi tulla tasavallan presidenttejä.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin, että tämä olisi edes alkuun kiihkoton keskustelu, mutta AP itse sääti riman miinukselle eikä sieltä enää nousta.
Lapsensa vieraalla hoidattavat eivät ole ansainneet lapsiaan. Eivät opi tuntemaan lapsiaan koskaan. En pysty arvostamaan sellaisia ihmisiä.
Tällaisia kommentteja laukova ei ole ansainnut elää yhteiskunnassa, joka pitkälti pyörii sillä, että vanhemmat hoidattavat lapsensa vierailla. En pysty arvostamaan sellaisia ihmisiä, joka ei ymmärrä, että suudella todennäköisyydellä käyttämänsä lääkäri, kaupan kassa, bussikuski, sähköasentaja jnejne. on siellä palvelemassa sinua, koska joku muu hoitaa hänen lapsensa sillä aikaa.
Ihan sivuhuomautuksena, se töissä käyvä isä myös "hoidattaa" lapsensa jollain muulla, vaikka se olisikin sen lapsen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Eikä niitä kaikkia lyhennysvapaita kannata käyttää lasten kotihoitoon tai kaikkia säästöjä muutenkaan. Taloudellista puskuria olisi hyvä olla olemassa sittenkin, kun kotihoitoajat on takana päin. Isommat lapset kuluttaakin enemmän ja entäs jos jompi kumpi vanhempi sairastuu tai jää työttömäksi? Olisi kovin lyhytnäköistä ajatella taloudellista pärjäämistä vain juuri sen kotihoidontuen aikana. Joo, kyllä varmaan voi vuoden-pari kituuttaa, mutta mitä sen jälkeen? Joillain on hyvät työpaikat odottamassa ja pitempikäöm poissaolo ei ole ongelma, mutta turha vihata niitä joilla niin ei ole. Perheen talouden ajattelu on myös lapsen etu.
Jos perheen talous ja puskurirahasto - tai talo, harrastukset, kivat vaatteet, tässä ketjussa näitä on lueteltu - on tärkeämpi kuin aika lapsen kanssa, kannattaa harkita kahdesti että mihin sitä lasta tarvitsee.
Lopulta vanhemmuus ei ole mitään muuta kuin aikaa. Toivoisin että useimmat ymmärtäisivät sen jo kun lapset ovat pieniä.
Millainen lapsuus omilla lapsillasi on? Miten olette järjestäneet asiat perheenä? Miten elatus, miten lasten tarpeet, harrastukset jne? Kerro minulle miten se asia nyt oikeaoppisesti järjestetään.
Jokainen perhe varmasti löytää itselleen sopivat harrastukset ja asunnon ilman minun neuvojanikin. Mutta selvää on, että ihan kaikkeen on harvalla varaa, ja onnellinen lapsuus ei vaadi mitään huippukalliita puitteita.
Omien lasteni lapsuus on ollut varmaankin tavallinen. Mieheni ja minä olemme jakaneet perhevapaat ja tehneet kumpikin myös osa-aikatöitä. Sain lapseni 30-40-vuotiaana. Nyt nuorin lapsi on neljävuotias, ja minä edelleen teen 50-prosentista työaikaa. Isompien lasten harrastusjärjestelyt eivät olisi mahdollisuuksia ilman tätä osa-aikaisuutta, joten harrastamisenkin kannalta aika on usein arvokkaampaa kuin raha.
Mutta kun tavallinen keskituloinen perhe tarvitsee ihan keskinkertaisiinkin puitteisiin kahden palkan. Lasten pitkä kotihoito on varakkaiden ja tosi edullisesti asuvien etuoikeus, suurin osa lapsiperheistä ei ole varakkaita eikä asu halvasti maalla. Ei tässä puhuta mistään ökyelämästä, kalliista ulkomaanmatkoista, merkkivaatteista ja hienoista autoista. Tässä puhutaan siitä, että on varaa hankkia asunto jossa on lastenhuone/huoneet, käytetty perheauto johon lapset mahtuu turvallisesti kyytiin (jos on tarvis olla auto), kunnolliset sopivan kokoiset vaatteet, hyvää ruokaa ja sen verran taloudellista puskuria ettei tarvitse joka senttiä laskea. Jos näihin on varaa yhden palkalla niin hyvähän se on olla kotona, mutta ei suurimmalla osalla ole. Minusta on inhottavaa miten etuoikeutetut haukkuu huonommassa asemassa olevia, jotka vaan yrittää tarjota lapsilleen hyvän elämän, parhaalla osaamallaan tavalla.
Tarkoitukseni ei ole missään nimessä haukkua niitä, joilla ei ole vaihtoehtoja. Mutta tässä ketjussa selkeästi on ihmisiä, joilla on monenlaisia vaihtoehtoja.
Meidän perheellemme esimerkiksi ei talon rakennuttaminen ole vaihtoehto. Ei ole rahaa eikä aikaa eikä voimavaroja. Mutta moni tuntuu tässäkin ketjussa sellaisen rakennuttaneen, ja heillä ei ole sitten rahaa muuhun.
Meillä on vastaavasti rahaa olla lasten kanssa ja tukea heitä tavoitteellisissa harrastuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Eikä niitä kaikkia lyhennysvapaita kannata käyttää lasten kotihoitoon tai kaikkia säästöjä muutenkaan. Taloudellista puskuria olisi hyvä olla olemassa sittenkin, kun kotihoitoajat on takana päin. Isommat lapset kuluttaakin enemmän ja entäs jos jompi kumpi vanhempi sairastuu tai jää työttömäksi? Olisi kovin lyhytnäköistä ajatella taloudellista pärjäämistä vain juuri sen kotihoidontuen aikana. Joo, kyllä varmaan voi vuoden-pari kituuttaa, mutta mitä sen jälkeen? Joillain on hyvät työpaikat odottamassa ja pitempikäöm poissaolo ei ole ongelma, mutta turha vihata niitä joilla niin ei ole. Perheen talouden ajattelu on myös lapsen etu.
Jos perheen talous ja puskurirahasto - tai talo, harrastukset, kivat vaatteet, tässä ketjussa näitä on lueteltu - on tärkeämpi kuin aika lapsen kanssa, kannattaa harkita kahdesti että mihin sitä lasta tarvitsee.
Lopulta vanhemmuus ei ole mitään muuta kuin aikaa. Toivoisin että useimmat ymmärtäisivät sen jo kun lapset ovat pieniä.
Sen lapsen harrastukset, sopivat vaatteet ja kengät, luistimet ja sukset ja fillari jne. Sillä vauvalla kun saattaa olla myös isompia sisaruksia, joiden harrastuksia on ikävä laittaa katkolle. Sori vaan Maija, mutta et voi nyt pariin vuoteen käydä pianotunneilla, ja harmin paikka, Pekka, urheiluseura saa nyt jäädä, kun tuli tuo vauva. Lisäksi on oikein mukavaa myös sille lapselle, että on kunnollinen koti.
Me asuttiin puoli vuotta sitten edullisemmalla alueella. Naapurissa diilattiin huumeita useammassa kämpässä, alkoholisteja asui viereisissä rapuissa pienten lastensa kanssa. Omia lapsia ei uskaltanut päästää pihalle yksin leikkimään, meno oli välistä sellaista, että hirvitti. Muutettiin kalliimpaan, missä ei löydy huumepiikkejä rapuista, missä parkkipaikalla ei käydä yleistä huumekauppaa ja alkkikset ryyppää parvekkeella porukalla kesät talvet aamusta iltaan möykäten. Ja tässäkin hieman kalliimmassa on omat ongelmansa, naapurissa asuu niin sanotusti värikästä sakkia. Joten ostettiin oma ja odotetaan sen valmistumista. Ympäristöllä on ihan älyttömästi merkitystä turvallisuudenkin kannalta. Ja turvallisuus ei ole lapsiperheelle mikään pieni juttu. Valitettavasti turvallisuus maksaa nykyään.
Mekin asuttiin halvassa vuokra-asunnossa esikoisen syntyessä. Olisi ollut varaa olla kotona ja nostella asumistukea, mutta se oli ihan hirveä paikka kasvattaa lasta. Huumekauppaa parkkipaikalla, seinänaapurin juoppohullu huusi yöt läpeensä, yksi naapuri löytyi h rttäytyneenä pyörävarastosta. Joten menin töihin ja kerättiin mahdollisimman nopeasti käsiraha omaan asuntoon. Jälkeenpäin ajateltuna olisi tietysti kannattanut lykätä lasten hankintaa, odottaa että saisi paremman työpaikan ja ostaa se asunto ensin, mutta jälkiviisas on tietysti kauhean hyvä olla. Olen yrittänyt parhaani ollakseni mahdollisimman hyvä vanhempi niillä resursseilla mitä minulla on. Toisen lapsen kanssa pystyinkin olemaan vähän pidempään kotona ja esikoinen oli silloin myös kotihoidossa, vaikka sekään ei jälkeenpäin ajateltuna ollut välttämättä paras vaihtoehto. Kotona lopen uupuneen äidin ja valvottavan vauvan kanssa oleminen ei välttämättä ole kolmevuotiaan etu, kun isäkin stressasi taloudesta ja teki tosi paljon töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varhaiskasvatus on valtaisassa kriisissä. Tässä tilanteessa olettaisi, että vanhemmat ottaisivat henkilöstön huolen tosissaan ja taistelisivat päiväkotien parempien olosuhteiden puolesta, jotta sekä lasten että aikuisten olisi hyvä olla niissä ja myös töissä käyvät vanhemmat saisivat mielenrauhan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin, että tämä olisi edes alkuun kiihkoton keskustelu, mutta AP itse sääti riman miinukselle eikä sieltä enää nousta.
Lapsensa vieraalla hoidattavat eivät ole ansainneet lapsiaan. Eivät opi tuntemaan lapsiaan koskaan. En pysty arvostamaan sellaisia ihmisiä.
Tällaisia kommentteja laukova ei ole ansainnut elää yhteiskunnassa, joka pitkälti pyörii sillä, että vanhemmat hoidattavat lapsensa vierailla. En pysty arvostamaan sellaisia ihmisiä, joka ei ymmärrä, että suudella todennäköisyydellä käyttämänsä lääkäri, kaupan kassa, bussikuski, sähköasentaja jnejne. on siellä palvelemassa sinua, koska joku muu hoitaa hänen lapsensa sillä aikaa.
Ihan sivuhuomautuksena, se töissä käyvä isä myös "hoidattaa" lapsensa jollain muulla, vaikka se olisikin sen lapsen äiti.
Meillä on tässä maassa liian paljon lapsia, joilla asiat eivät ole kunnossa. Ei toteudu perushoiva, kotona on päihteitä, saattaa olla jatkuva nälkä, saattaa kokea väkivaltaa niiltä läheisimmiltään ihmisiltä. Ei kaikkien lapsuus ole onnellista, pullantuoksuista ja ikuista kesää. Koen tämän keskustelun äärimmäisen kohtuuttomana syyllistää vanhempia siitä, että joutuvat elättääkseen perheensä käydä töissä. Siitähän tässä on kyse, että aikuinen ihminen käy töissä. Ei se ole rikos eikä väärinkäytös ja lapset tulevat tälläkin tavalla hoidettua vallan passelisti KOSKA meillä on kiitoksiakin saanut ihana päivähoitojärjestelmä. Ei vedetä näiden hullujen takia herneitä nenään liikaa, vaan haetaan se oma lapsi päivähoidosta tänäänkin ja viedään maanantaina uudelleen takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Eikä niitä kaikkia lyhennysvapaita kannata käyttää lasten kotihoitoon tai kaikkia säästöjä muutenkaan. Taloudellista puskuria olisi hyvä olla olemassa sittenkin, kun kotihoitoajat on takana päin. Isommat lapset kuluttaakin enemmän ja entäs jos jompi kumpi vanhempi sairastuu tai jää työttömäksi? Olisi kovin lyhytnäköistä ajatella taloudellista pärjäämistä vain juuri sen kotihoidontuen aikana. Joo, kyllä varmaan voi vuoden-pari kituuttaa, mutta mitä sen jälkeen? Joillain on hyvät työpaikat odottamassa ja pitempikäöm poissaolo ei ole ongelma, mutta turha vihata niitä joilla niin ei ole. Perheen talouden ajattelu on myös lapsen etu.
Jos perheen talous ja puskurirahasto - tai talo, harrastukset, kivat vaatteet, tässä ketjussa näitä on lueteltu - on tärkeämpi kuin aika lapsen kanssa, kannattaa harkita kahdesti että mihin sitä lasta tarvitsee.
Lopulta vanhemmuus ei ole mitään muuta kuin aikaa. Toivoisin että useimmat ymmärtäisivät sen jo kun lapset ovat pieniä.
Sen lapsen harrastukset, sopivat vaatteet ja kengät, luistimet ja sukset ja fillari jne. Sillä vauvalla kun saattaa olla myös isompia sisaruksia, joiden harrastuksia on ikävä laittaa katkolle. Sori vaan Maija, mutta et voi nyt pariin vuoteen käydä pianotunneilla, ja harmin paikka, Pekka, urheiluseura saa nyt jäädä, kun tuli tuo vauva. Lisäksi on oikein mukavaa myös sille lapselle, että on kunnollinen koti.
Milloinkaan eivät isompien lasten harrastukset ole olleet niin helppoja järjestää kuin silloin, kun olin kotona vauvan kanssa.
Silloin kun me molemmat vanhemmat kävimme töissä, oli suuria vaikeuksia ehtiä treeneihin tai soittotunneille ajoissa.
Ei kyse ole ajasta, vaan rahasta 🤦♀️. Isompien lasten harrastuksiin ei ole varaa (kaikki maksaa nykyään), jos eletään vuosia pelkästään yhden aikuisen tuloilla.
T. OhisKyllä kysymys on vähintään yhtä lailla ajasta. Minulla on kolme aktiivisesti harrastavaa lasta, eikä tämä paletti mitenkään pysyisi kasassa, jos molemmat vanhemmat tekisivät täyttä työviikkoa. Ainakin yhdestä tavoitteellisesta harrastuksesta täytyisi luopua kokonaan.
Toki taloudellisessa mielessä työajan lyhentäminen on selvästi isompi kuluerä kuin harrastusmaksut, mutta samalla se tukee koko perheen jaksamista ja mahdollistaa kuopukselle lyhyemmät hoitopäivät.
Jaa, kyllä lasten harrastusten pyörittäminen onnistuu täyttä työpäivää tekevältä läheiseltäni, joka tekee kaiken lisäksi vaativaa asiantuntijatyötä lääkealalla. Vie lapset jäkis- ja jalkapalloharkkoihin, hoitaa turnaukset, muut kisat. Ympäri Suomen, kaikki viikonloput kiinni lasten harrastuksissa. Hoitaa lasten harrastuksia suurimmaksi osaksi yksin, koska toinen vanhempi on vielä enemmän puhki omista töistään.
Että jos kerta läheiseni pystyy siihen, niin mikä tekosyy sinulla on, että et muka pystyisi?
Ja tämä oli tahallaan kärjistetty ja provosoiva kommentti. Kuten huomaatte, kaikkia teidänkin valintojanne voidaan arvottaa ja arvostella ja aina on joku, joka jaksaa teitä enemmän ja teitä paremmin. Jätän tietysti kertomatta sen, että läheiseni ei nuku eikä syö kunnolla, koska on niin stressaantunut ja loppu. Mutta näin sitä saadaan ihmisiä syyllistettyä, että miksi et muka pysty kun tuokin pystyy?!?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Eikä niitä kaikkia lyhennysvapaita kannata käyttää lasten kotihoitoon tai kaikkia säästöjä muutenkaan. Taloudellista puskuria olisi hyvä olla olemassa sittenkin, kun kotihoitoajat on takana päin. Isommat lapset kuluttaakin enemmän ja entäs jos jompi kumpi vanhempi sairastuu tai jää työttömäksi? Olisi kovin lyhytnäköistä ajatella taloudellista pärjäämistä vain juuri sen kotihoidontuen aikana. Joo, kyllä varmaan voi vuoden-pari kituuttaa, mutta mitä sen jälkeen? Joillain on hyvät työpaikat odottamassa ja pitempikäöm poissaolo ei ole ongelma, mutta turha vihata niitä joilla niin ei ole. Perheen talouden ajattelu on myös lapsen etu.
Jos perheen talous ja puskurirahasto - tai talo, harrastukset, kivat vaatteet, tässä ketjussa näitä on lueteltu - on tärkeämpi kuin aika lapsen kanssa, kannattaa harkita kahdesti että mihin sitä lasta tarvitsee.
Lopulta vanhemmuus ei ole mitään muuta kuin aikaa. Toivoisin että useimmat ymmärtäisivät sen jo kun lapset ovat pieniä.
Sen lapsen harrastukset, sopivat vaatteet ja kengät, luistimet ja sukset ja fillari jne. Sillä vauvalla kun saattaa olla myös isompia sisaruksia, joiden harrastuksia on ikävä laittaa katkolle. Sori vaan Maija, mutta et voi nyt pariin vuoteen käydä pianotunneilla, ja harmin paikka, Pekka, urheiluseura saa nyt jäädä, kun tuli tuo vauva. Lisäksi on oikein mukavaa myös sille lapselle, että on kunnollinen koti.
Milloinkaan eivät isompien lasten harrastukset ole olleet niin helppoja järjestää kuin silloin, kun olin kotona vauvan kanssa.
Silloin kun me molemmat vanhemmat kävimme töissä, oli suuria vaikeuksia ehtiä treeneihin tai soittotunneille ajoissa.
Kotihoidon tuesta ei makseta soittotunteja. Helppoahan se esim. Lääkärin palkoilla on tehdä osa-aikaa. Mutta joku lähäri ei tienaa täysilläkään tunneilla edes puolta lääkärin palkasta. Muutenkin empatiaköyhyytesi on kyvottavaa.
Maksan tälläkin hetkellä kahden lapsen soittotunteja, vaikka teen 50-prosentista työaikaa. En ole erityisen hyvätuloinen, mutta veroprogressio tasoittaa tulonmenetystä. Minulla on empatiaa hyvin monenlaisille ihmisille ja elämäntilanteille, mutta en voi ymmärtää sitä, että raha pistetään lapsen edelle, jos vaihtoehtoja on.
No empatiaa sinulla tuntuu olevan hyvin rajatusti, kun et tajua, että kyse ei ole 95 % tapauksissa halusta, vaan pakosta. Vaikka sinä pystyt, niin läheskään kaikki ei pysty. On todella viisasta toisinaan listata vaikka paperille ylös omia etuoikeuksiaan ja miettiä, millaista elämä olisi ilman niitä. Monikaan ei tunnista omia etuoikeuksiaan, vaan kuvittelevat vain ansainneensa ne. Vaikka jo ihan pelkästään se, millaiseen perheeseen syntyy, on silkkaa sattumaa. Työpaikat, koulutukset, ihmissuhteet - monet perustuu suurimmaksi osaksi sattumaan ja osin perittyihin geeneihin, joihin taas pystyy tahdonvoimalla vaikuttamaan äärimmäisen vähän. Esimerkkinä: kaikilla ei ole kapasiteettia lukea lääkäriksi ja kaikista nyt ei vain voi tulla tasavallan presidenttejä.
Äärimmäisen tavallisena ja tavallisessa ammatissa toimivana ihmisenä minua hymyilyttää tapasi luennoida, kuinka kaikista ei voi tulla lääkäreitä tai presidenttejä.
Mutta omat etuoikeuteni voin listata. Tärkein niistä on puoliso, joka kantaa joka tavalla vastuunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varhaiskasvatus on valtaisassa kriisissä. Tässä tilanteessa olettaisi, että vanhemmat ottaisivat henkilöstön huolen tosissaan ja taistelisivat päiväkotien parempien olosuhteiden puolesta, jotta sekä lasten että aikuisten olisi hyvä olla niissä ja myös töissä käyvät vanhemmat saisivat mielenrauhan.
Sinne päiväkoteihin ei tule senttiäkään lisää rahaa tai enemmän henkilökuntaa sillä, että syyllistätte vanhempia siitä, että käyvät töissä. Tällainen kampanjointi on yksinkertaisesti kuvottavaa. Äänestäkää tai lähtekää politiikkaan asiaa viemään niinkuin fiksut ihmiset älkääkä kehdatko haukkua vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Eikä niitä kaikkia lyhennysvapaita kannata käyttää lasten kotihoitoon tai kaikkia säästöjä muutenkaan. Taloudellista puskuria olisi hyvä olla olemassa sittenkin, kun kotihoitoajat on takana päin. Isommat lapset kuluttaakin enemmän ja entäs jos jompi kumpi vanhempi sairastuu tai jää työttömäksi? Olisi kovin lyhytnäköistä ajatella taloudellista pärjäämistä vain juuri sen kotihoidontuen aikana. Joo, kyllä varmaan voi vuoden-pari kituuttaa, mutta mitä sen jälkeen? Joillain on hyvät työpaikat odottamassa ja pitempikäöm poissaolo ei ole ongelma, mutta turha vihata niitä joilla niin ei ole. Perheen talouden ajattelu on myös lapsen etu.
Jos perheen talous ja puskurirahasto - tai talo, harrastukset, kivat vaatteet, tässä ketjussa näitä on lueteltu - on tärkeämpi kuin aika lapsen kanssa, kannattaa harkita kahdesti että mihin sitä lasta tarvitsee.
Lopulta vanhemmuus ei ole mitään muuta kuin aikaa. Toivoisin että useimmat ymmärtäisivät sen jo kun lapset ovat pieniä.
Sen lapsen harrastukset, sopivat vaatteet ja kengät, luistimet ja sukset ja fillari jne. Sillä vauvalla kun saattaa olla myös isompia sisaruksia, joiden harrastuksia on ikävä laittaa katkolle. Sori vaan Maija, mutta et voi nyt pariin vuoteen käydä pianotunneilla, ja harmin paikka, Pekka, urheiluseura saa nyt jäädä, kun tuli tuo vauva. Lisäksi on oikein mukavaa myös sille lapselle, että on kunnollinen koti.
Me asuttiin puoli vuotta sitten edullisemmalla alueella. Naapurissa diilattiin huumeita useammassa kämpässä, alkoholisteja asui viereisissä rapuissa pienten lastensa kanssa. Omia lapsia ei uskaltanut päästää pihalle yksin leikkimään, meno oli välistä sellaista, että hirvitti. Muutettiin kalliimpaan, missä ei löydy huumepiikkejä rapuista, missä parkkipaikalla ei käydä yleistä huumekauppaa ja alkkikset ryyppää parvekkeella porukalla kesät talvet aamusta iltaan möykäten. Ja tässäkin hieman kalliimmassa on omat ongelmansa, naapurissa asuu niin sanotusti värikästä sakkia. Joten ostettiin oma ja odotetaan sen valmistumista. Ympäristöllä on ihan älyttömästi merkitystä turvallisuudenkin kannalta. Ja turvallisuus ei ole lapsiperheelle mikään pieni juttu. Valitettavasti turvallisuus maksaa nykyään.
Juu kun lapsia ei viitsitä vahtia että vanhemmat pääsisivät kaikkein helpommalla vaan tietokoneella ja kännykässä roikkuen eikä se näytä hyvältä kun täällä omakotitalo alueella juoksentelee vaahto sammuttinen kokoiset ihan missä sattuu niin sekö on turvallista lapselle ja isommat tekemässä pahojaan niin ettei vanhempia näe missään. Miksi sitä lasta pitää tehdä jos ei ole valmis ohjaamaan sitä niin että pitää se tuonne ulos heittää oman onnensa nojaan. Eläimistäkin huolehditaan paremmin.
Ympäristöstä riippumatta tapahtuu aika ajoin ihan kamalia perhe julmuuksia mitä ei koskaan uskoisi kun päällepäin ovat hyvät kulissit. Omat vanhemmat ovat lapselle kaikkein vaarallisin kun päässä pimenee eikä se ympäristö missä eletään.
Tässäkin keskustelussa naiset puolustavat omia valintojaan lyttäämäällä toisia naisia. Me äidit ja naiset olemme käyttämätön voimavara. Eikö voitaisi yhdistää kaikki ylimääräinen energia ja saada muutoksia aikaan yhdessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Eikä niitä kaikkia lyhennysvapaita kannata käyttää lasten kotihoitoon tai kaikkia säästöjä muutenkaan. Taloudellista puskuria olisi hyvä olla olemassa sittenkin, kun kotihoitoajat on takana päin. Isommat lapset kuluttaakin enemmän ja entäs jos jompi kumpi vanhempi sairastuu tai jää työttömäksi? Olisi kovin lyhytnäköistä ajatella taloudellista pärjäämistä vain juuri sen kotihoidontuen aikana. Joo, kyllä varmaan voi vuoden-pari kituuttaa, mutta mitä sen jälkeen? Joillain on hyvät työpaikat odottamassa ja pitempikäöm poissaolo ei ole ongelma, mutta turha vihata niitä joilla niin ei ole. Perheen talouden ajattelu on myös lapsen etu.
Jos perheen talous ja puskurirahasto - tai talo, harrastukset, kivat vaatteet, tässä ketjussa näitä on lueteltu - on tärkeämpi kuin aika lapsen kanssa, kannattaa harkita kahdesti että mihin sitä lasta tarvitsee.
Lopulta vanhemmuus ei ole mitään muuta kuin aikaa. Toivoisin että useimmat ymmärtäisivät sen jo kun lapset ovat pieniä.
Sen lapsen harrastukset, sopivat vaatteet ja kengät, luistimet ja sukset ja fillari jne. Sillä vauvalla kun saattaa olla myös isompia sisaruksia, joiden harrastuksia on ikävä laittaa katkolle. Sori vaan Maija, mutta et voi nyt pariin vuoteen käydä pianotunneilla, ja harmin paikka, Pekka, urheiluseura saa nyt jäädä, kun tuli tuo vauva. Lisäksi on oikein mukavaa myös sille lapselle, että on kunnollinen koti.
Milloinkaan eivät isompien lasten harrastukset ole olleet niin helppoja järjestää kuin silloin, kun olin kotona vauvan kanssa.
Silloin kun me molemmat vanhemmat kävimme töissä, oli suuria vaikeuksia ehtiä treeneihin tai soittotunneille ajoissa.
Ei kyse ole ajasta, vaan rahasta 🤦♀️. Isompien lasten harrastuksiin ei ole varaa (kaikki maksaa nykyään), jos eletään vuosia pelkästään yhden aikuisen tuloilla.
T. OhisKyllä kysymys on vähintään yhtä lailla ajasta. Minulla on kolme aktiivisesti harrastavaa lasta, eikä tämä paletti mitenkään pysyisi kasassa, jos molemmat vanhemmat tekisivät täyttä työviikkoa. Ainakin yhdestä tavoitteellisesta harrastuksesta täytyisi luopua kokonaan.
Toki taloudellisessa mielessä työajan lyhentäminen on selvästi isompi kuluerä kuin harrastusmaksut, mutta samalla se tukee koko perheen jaksamista ja mahdollistaa kuopukselle lyhyemmät hoitopäivät.
Jaa, kyllä lasten harrastusten pyörittäminen onnistuu täyttä työpäivää tekevältä läheiseltäni, joka tekee kaiken lisäksi vaativaa asiantuntijatyötä lääkealalla. Vie lapset jäkis- ja jalkapalloharkkoihin, hoitaa turnaukset, muut kisat. Ympäri Suomen, kaikki viikonloput kiinni lasten harrastuksissa. Hoitaa lasten harrastuksia suurimmaksi osaksi yksin, koska toinen vanhempi on vielä enemmän puhki omista töistään.
Että jos kerta läheiseni pystyy siihen, niin mikä tekosyy sinulla on, että et muka pystyisi?
Ja tämä oli tahallaan kärjistetty ja provosoiva kommentti. Kuten huomaatte, kaikkia teidänkin valintojanne voidaan arvottaa ja arvostella ja aina on joku, joka jaksaa teitä enemmän ja teitä paremmin. Jätän tietysti kertomatta sen, että läheiseni ei nuku eikä syö kunnolla, koska on niin stressaantunut ja loppu. Mutta näin sitä saadaan ihmisiä syyllistettyä, että miksi et muka pysty kun tuokin pystyy?!?
Jos harrastus alkaa toisella puolella kaupunkia klo 16 ja vaatii lapselta painavan esineen kantamista, ja minä olen työpisteelläni klo 17 saakka, joudun kyllä nöyrästi myöntämään huonommuuteni.
Mutta tosiaan olen niin onnekas ja etuoikeutettu, että voin tehdä lyhennettyä työviikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtunee siitä, että ihmisillä ei ole kykyä eläytyä toisten tilanteeseen. Jos itsellä on vain yksi ainoa lapsi, se 1-vuotias, molemmat vanhemmat hyvätuloisessa työpaikassa, ja voi sen parin kotonaolovuoden aikana vain vähän tinkiä lomamatkoista ja ravintolaruoasta, tai tiukan paikan tullen ottaa säästötililtä, on ilmeisesti aika vaikea ymmärtää, että jonkun on ihan vaan pakko mennä töihin elättääkseen perheensä ja maksaakseen laskunsa.
No ei se kyllä mikään oikea pakko ole. Ihan puhtaasti priorisointi kysymys. Elintasoa voi ihan hyvin laskea jos näkee tärkeänä että lapsi saa ensimmäiset vuotensa viettää rauhassa kotona omien vanhempiensa kanssa. Tuleehan ihmiset toimeen tiukan paikan tullen vaikka pelkällä toimeentulotuella!
Aika monella on useampi lapsi kuin yksi, eli kyse ei ole ihan parista vuodesta. En myöskään tiedä, miten Suomen talous on mahdollinen, jos me kaikki muutamme vuokralle, emmekä enää elä asuntolainojen puristuksessa. Eikös se ole toimeentulotuen perusta, että omaisuus pitää myydä ensin pois tai sitä ei saa olla ollenkaan.
Kuten sanottu, priorisointi kysymys. Jos priorisoi omistusasumisen lasten edelle niin sitten se on niin. Tosin jos edes toinen vanhemmista käy töissä, ja toinen saa äitiyspäivärahan ja jos tosiaan useampia lapsia vielä mahdollisen kotihoidontuen, ja lapsilisät päälle, niin kyllä siltikin rahat riittää vaatimattomaan elämään, tai sitten on ihan liian paljon otettu lainaa. Pankin kanssa voi myös neuvotella pelkistä korkojen maksamisesta tietyn ajan. If there is a will, there is a way, niinsanotusti. Kyllä se siitä on kiinni ettei haluta laskea elintasoa.
Äitiyspäivärahaa saa kolme kuukautta. Nyt on kyse vähintään kahden vuoden kotonaolosta. Lapsilisällä ostaa lapselle kengät ja vaatteet mutta ei maksa asuntolainaa.
Priorisointikysymys on se, haluaako elää lapsen kanssa mukavasti niin, että on kunnolla tilaa, lapsella oma huone, oma piha tai kunnollinen leikkipiha kerrostalossa, kaverit/työpaikka/palvelut/hoitopaikka lähellä, vai haluaako elää niin, että parin vuoden välein muutetaan ja kaikki ympyrät menevät aina uusiksi, kaverit vaihtoon jne. Kyllä sen pikkulapsenkin kanssa on kiva käydä värikylvyssä, uimahallissa, muskarissa jne. ja siihen vaaditaan rahaa. Samoin kuin fillariin ja leikkikaluihin. Tai sitten sanotaan lapselle joka ikinen kerta ei, kun lapsi jotain toivoo, vaikka kyse olisi uudesta muovilapiosta sen ainoan rikkoutuneen tilalle.
Asuntolainasta saa lyhennysvapaata, jos on hoitanut raha-asiansa moitteetta. Aikuisen näkökulmasta ei pitäisi olla kovin suurta eroa sillä, onko talolaina maksettu kokonaan 49- vai 50-vuotiaana, mutta lapsen näkökulmasta sillä on isokin ero, meneekö päiväkotiin 1- vai 2-vuotiaana.
Lyhennysvapaa tarkoittaa, että maksaa vain korkoa. Isosta lainasta korko on iso. Se lyhennysvapaa voi olla siihen mennessä jo käytetty, kun on lastensaannin vuoro.
Eikä niitä kaikkia lyhennysvapaita kannata käyttää lasten kotihoitoon tai kaikkia säästöjä muutenkaan. Taloudellista puskuria olisi hyvä olla olemassa sittenkin, kun kotihoitoajat on takana päin. Isommat lapset kuluttaakin enemmän ja entäs jos jompi kumpi vanhempi sairastuu tai jää työttömäksi? Olisi kovin lyhytnäköistä ajatella taloudellista pärjäämistä vain juuri sen kotihoidontuen aikana. Joo, kyllä varmaan voi vuoden-pari kituuttaa, mutta mitä sen jälkeen? Joillain on hyvät työpaikat odottamassa ja pitempikäöm poissaolo ei ole ongelma, mutta turha vihata niitä joilla niin ei ole. Perheen talouden ajattelu on myös lapsen etu.
Jos perheen talous ja puskurirahasto - tai talo, harrastukset, kivat vaatteet, tässä ketjussa näitä on lueteltu - on tärkeämpi kuin aika lapsen kanssa, kannattaa harkita kahdesti että mihin sitä lasta tarvitsee.
Lopulta vanhemmuus ei ole mitään muuta kuin aikaa. Toivoisin että useimmat ymmärtäisivät sen jo kun lapset ovat pieniä.
Sen lapsen harrastukset, sopivat vaatteet ja kengät, luistimet ja sukset ja fillari jne. Sillä vauvalla kun saattaa olla myös isompia sisaruksia, joiden harrastuksia on ikävä laittaa katkolle. Sori vaan Maija, mutta et voi nyt pariin vuoteen käydä pianotunneilla, ja harmin paikka, Pekka, urheiluseura saa nyt jäädä, kun tuli tuo vauva. Lisäksi on oikein mukavaa myös sille lapselle, että on kunnollinen koti.
Me asuttiin puoli vuotta sitten edullisemmalla alueella. Naapurissa diilattiin huumeita useammassa kämpässä, alkoholisteja asui viereisissä rapuissa pienten lastensa kanssa. Omia lapsia ei uskaltanut päästää pihalle yksin leikkimään, meno oli välistä sellaista, että hirvitti. Muutettiin kalliimpaan, missä ei löydy huumepiikkejä rapuista, missä parkkipaikalla ei käydä yleistä huumekauppaa ja alkkikset ryyppää parvekkeella porukalla kesät talvet aamusta iltaan möykäten. Ja tässäkin hieman kalliimmassa on omat ongelmansa, naapurissa asuu niin sanotusti värikästä sakkia. Joten ostettiin oma ja odotetaan sen valmistumista. Ympäristöllä on ihan älyttömästi merkitystä turvallisuudenkin kannalta. Ja turvallisuus ei ole lapsiperheelle mikään pieni juttu. Valitettavasti turvallisuus maksaa nykyään.
Mekin asuttiin halvassa vuokra-asunnossa esikoisen syntyessä. Olisi ollut varaa olla kotona ja nostella asumistukea, mutta se oli ihan hirveä paikka kasvattaa lasta. Huumekauppaa parkkipaikalla, seinänaapurin juoppohullu huusi yöt läpeensä, yksi naapuri löytyi h rttäytyneenä pyörävarastosta. Joten menin töihin ja kerättiin mahdollisimman nopeasti käsiraha omaan asuntoon. Jälkeenpäin ajateltuna olisi tietysti kannattanut lykätä lasten hankintaa, odottaa että saisi paremman työpaikan ja ostaa se asunto ensin, mutta jälkiviisas on tietysti kauhean hyvä olla. Olen yrittänyt parhaani ollakseni mahdollisimman hyvä vanhempi niillä resursseilla mitä minulla on. Toisen lapsen kanssa pystyinkin olemaan vähän pidempään kotona ja esikoinen oli silloin myös kotihoidossa, vaikka sekään ei jälkeenpäin ajateltuna ollut välttämättä paras vaihtoehto. Kotona lopen uupuneen äidin ja valvottavan vauvan kanssa oleminen ei välttämättä ole kolmevuotiaan etu, kun isäkin stressasi taloudesta ja teki tosi paljon töitä.
Ymmärrän sinua täysin, olen tuo kenelle vastasit. Yksi edellisistä asuinpaikoista - onneksi ennen lapsia - oli sellainen, missä naapuri ammuttiin huumevelkojen takia kuoliaaksi. Vappuna yläkerrasta toinen hyppäsi 5. kerroksesta alas, naapureita uhkailtiin puukolla parkkipaikalla muutamiakin kertoja jne. Joo, oli edullinen vuokra ja oli iso asunto. Jostain kumman syystä en halunnut jäädä lapsia tekemään siihen kämppään, vaikka sillä hinnalla olisinkin ehkä voinut jäädä kotiin pariksi vuodeksi…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin, että tämä olisi edes alkuun kiihkoton keskustelu, mutta AP itse sääti riman miinukselle eikä sieltä enää nousta.
Lapsensa vieraalla hoidattavat eivät ole ansainneet lapsiaan. Eivät opi tuntemaan lapsiaan koskaan. En pysty arvostamaan sellaisia ihmisiä.
Tällaisia kommentteja laukova ei ole ansainnut elää yhteiskunnassa, joka pitkälti pyörii sillä, että vanhemmat hoidattavat lapsensa vierailla. En pysty arvostamaan sellaisia ihmisiä, joka ei ymmärrä, että suudella todennäköisyydellä käyttämänsä lääkäri, kaupan kassa, bussikuski, sähköasentaja jnejne. on siellä palvelemassa sinua, koska joku muu hoitaa hänen lapsensa sillä aikaa.
Ihan sivuhuomautuksena, se töissä käyvä isä myös "hoidattaa" lapsensa jollain muulla, vaikka se olisikin sen lapsen äiti.
Meillä on tässä maassa liian paljon lapsia, joilla asiat eivät ole kunnossa. Ei toteudu perushoiva, kotona on päihteitä, saattaa olla jatkuva nälkä, saattaa kokea väkivaltaa niiltä läheisimmiltään ihmisiltä. Ei kaikkien lapsuus ole onnellista, pullantuoksuista ja ikuista kesää. Koen tämän keskustelun äärimmäisen kohtuuttomana syyllistää vanhempia siitä, että joutuvat elättääkseen perheensä käydä töissä. Siitähän tässä on kyse, että aikuinen ihminen käy töissä. Ei se ole rikos eikä väärinkäytös ja lapset tulevat tälläkin tavalla hoidettua vallan passelisti KOSKA meillä on kiitoksiakin saanut ihana päivähoitojärjestelmä. Ei vedetä näiden hullujen takia herneitä nenään liikaa, vaan haetaan se oma lapsi päivähoidosta tänäänkin ja viedään maanantaina uudelleen takaisin.
Miten jollain voi vielä nykyaikana olla näin harhaiset käsitykset varhaiskasvatuksen auvoisuudesta?? Kyllä, se voisi olla toimiva ja ihana juttu, mutta ei nykyresurssein. Kai tiedät, että henkilökunta uhraa vapaa-aikansa toteuttaakseen lapsille edes joten kuten siedettävät olosuhteet, ja nääntyy siinä sivussa. Lue @varhaiskasvatuksenkertomuksia niin totuus valkenee.
Mutta kun tavallinen keskituloinen perhe tarvitsee ihan keskinkertaisiinkin puitteisiin kahden palkan. Lasten pitkä kotihoito on varakkaiden ja tosi edullisesti asuvien etuoikeus, suurin osa lapsiperheistä ei ole varakkaita eikä asu halvasti maalla. Ei tässä puhuta mistään ökyelämästä, kalliista ulkomaanmatkoista, merkkivaatteista ja hienoista autoista. Tässä puhutaan siitä, että on varaa hankkia asunto jossa on lastenhuone/huoneet, käytetty perheauto johon lapset mahtuu turvallisesti kyytiin (jos on tarvis olla auto), kunnolliset sopivan kokoiset vaatteet, hyvää ruokaa ja sen verran taloudellista puskuria ettei tarvitse joka senttiä laskea. Jos näihin on varaa yhden palkalla niin hyvähän se on olla kotona, mutta ei suurimmalla osalla ole. Minusta on inhottavaa miten etuoikeutetut haukkuu huonommassa asemassa olevia, jotka vaan yrittää tarjota lapsilleen hyvän elämän, parhaalla osaamallaan tavalla.