Lue keskustelun säännöt.
Välttämätön suuri salaisuus avioliitossa?
15.04.2015 |
Aihe on hieman vaikea, mies ja nainen rakastuivat toisiinsa kovasti, menivät naimisiin, löysivät toisistaan unelmiensa kumppanin. Mutta miehen puolelta kukaan ei tullut häihin. Nainen tosi läheinen perheensä kanssa, ja mies ei ole tavannut pariin vuoteen vaikka lähes päivittäin soittelee perheelleen. Naiselle kovin tärkeän tuntuinen asia että saisi tavata miehensä vanhemmat, tulevien lastensa isovanhemmat, mutta mies välttelee aihetta, koska ei tiedä mitä voisi sanoa.
Koska hänellä ei ole ole mitään vanhempiansa vastaan, he ovat hyvissä väleissä. Mutta he eivät voi tavata. Todennäköisesti ikinä. Ja syy on niin harvinainen ja vaikea käsittää edes ihmisten itsekään, ettei sitä voisi kuvitellakaan selostavansa kenellekään joka ei ole asiaa läheltä kokenut. Ja kaikinpuolin viisaimmalta tuntuukin ettei sitä asiaa tuotaisi esille, koska asia on todella traumaattinen ja parasta olisi kun niitä haavoja ei tarvitsisi repiä uudelleen auki käsittelemällä asioita ja turhaan aiheuttaisi ahdistusta molemmille ja vaikeuttaisi asian unohtamista koska siitä ei ole todellakaan kuin haittaa kaikille jos asiaa käydään lävitse.
Ja minä olen se mies. Mutta tämä on tosi vaikeaa, kun vaimo kyselee että koska voisi tavata ja ei oikein tiedä mitä voi sanoa. Tuntuu että kuinka kukaan voi ymmärtää sitä että ei voida tavata vaikka jutellaankin usein.
Mulle oma vuosien kokemus sanoo ettei pidä missään nimessä tavata heitä, vaarantaisin koko oman että myös uuden liittoni onnen vakavasti, saman kokeneet varoittelevat riskeeraamasta, tuntemattomat jolle olen selostanut tilanteen kehottavat olemaan riskeeraamatta, asiantuntijat kehottaneet varomaan viimeiseen asti.
Mutta nyt, todella ahdistavaa kun vaimo kyselee usein että tiedustelisin koska vanhempani olisivat valmiita tapaamaan, kuinka hänen vanhempansa kyselevät aina vanhemmistani ja toivovat tapaamista..yhtäkkiä onnellinen olo kadonnut ja näen painajaisia kaiken romuttumisesta, enkä tiedä mitä teen. Mitä sanon vaimolleni. En halua valehdella, en myöskään halua kertoa koko kuviota, se on niin karmeaa että pelkkä tuntemattomalle sen läpi käyminen sai mut voimaan pahoin pitkään,
Vaimolle olen kertonut alusta asti että mulla ei ole tavallista perhettä että en heitä tapaa ja en tiedä haluanko tulevien lapsienkaan ikinä tapaavan. Vaimo ymmärtää omalla tavallaan tämän, mutta on sitä mieltä että edes yhden kerran elämässä olisi tarpeen tavata puolisonsa vanhemmat, ja kyselee siitä kovasti. Ja näiden kyselyiden kohdalla menen aivan avuttomaksi, enkä tiedä miten hoitaa tilanne.
Kommentit (127)
Sinulla on selvästi ongelmainen lapsuus, joka aiheuttaa pahoja oireita. Älä kerro vaimolle, ettet voi tavata vanhempiasi homehiukkasten takia. Kuten kaikki muutkin tervejärkiset, joille olet kertonut, hän tietää ettei selitys voi olla totta sellaisenaan. Siksi ihmiset ovat suhtautuneet kertomaasi hassusti... Kertomuksessa on melkoisia aukkoja, eikä se voi olla totta. Homealtistus on toki ongelma, mutta kertomassasi ei silti ole järkeä, vaan keskivertoihminen kyllä huomaa, ettei ongelma ole homehiukkasissa. Se, että sinä uskot homehiukkasteoriaan, voi tosiaan saada sinut näyttämään vähemmän selväjärkiseltä... Sano mieluummin, ettet vain välitä olla tekemisissä vanhempiesi kanssa. Se riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä uskon ihan täysin ap: n kertomuksen ja kehoitan kertomaan rehellisesti tilanteen.
Itselläni on erikoisia oireita aivojen hermoratojen vaurioiden takia ja epäilin myös ensin kertoa niistä miehelleni, mutta kun kerroin niin kyllä hän uskoi ja ymmärsi. Mut tosiaan jos joutuu kärsimään niistä oireista niin ei oikein jaksaisi enää selitellä (ja puolustella) tilannettaan, koska se on raskas muutenkin. Omalle puolisolle on kuitenkin mielestäni kerrottava.
No, minä en ole kokenut mitään vastaavaa, itseasiassa päinvastoin, siedän homeita ja muita sisäilmamyrkkyjä oikein hyvin. Silti minulla ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää sinua ja uskoa tarinasi. Miksei siis vaimosi voisi ymmärtää sinua? Pahempaa tuo salailu on, tekee hallaa parisuhteelle.
Jos sulla on asiasta jonku erikoislääkärin todistus tms. niin kai sen voi vaimolle näyttää ellei usko homeongelmaksi. Tai käytte yhdessä siellä lääkärillä/homeongelmasiten verkostossa ja hän /ne kertoo vaimollesi että pahoja oireita voi saada mitättömästä altistuksesta.
Vaikka asiassa ei olisi mitään todenperää, niin saat kokea asiat ihan niinkuin haluat ja toimia sen mukaan, siis olla tapaamatta sukuasi. Mutta vaimosi pitäisi olla läheisin ihmissuhteesi ja jos vain hoet vaimolle "kauhea salaisuus, ei saa puhua" ei liittonne pitkään kestä. Mutta jos selität asian niinkuin täälläkin, vaimosi voi uskoa tai olla uskomatta...mutta sinä voit sen jälkeen sanoa että olet kertonut kaiken etkä enää aio asiasta keskustella.
Olisin ollut valmiimpi uskomaan että vanhemmat ovat ihmissusia kuin tuon homejutun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin, no onhan se rankkaa tuo perhetausta jo ilman tätäkin, kun tosiaan tyyliin joka kerta kun on heitä tavannut niin ovat kiikuttaneet mua mielisairaalaan jonne otettu sisään "omaisten vakavien huolenaiheiden vuoksi" mutta sitten päässyt pois kun ovat huomanneet etten olekaan väkivaltainen tai itsetuhoinen tai mitä syitä milloinkin. Siellä myös juodaan, niin paljon että välillä ei saa päiviin tajuttomaan äitiin yhteyttä. ja suhtaudutaan vähättelevästi. Kaveri kävi siellä kerran kanssani, ja järkyttyi minkälainen ilmapiiri oli ja käytös mua kohtaan, ja pyysi etten enää ikinä kävisi, kun koki että mun koko olemus muuttui täysin murentuneeksi siellä. kaverit ei halunneet kotonani käydä aikanaan, kun oli niin ahdistava tunnelma, isoäiti soitteli haukkuen luuseriksi kun sairastuin, ja vieläkin muistuttaa melkein joka puhelussa että varokin sekoilemasta, valehtelet ja keksit kaiken ihan itse. Että tällaista taustaa tässä on jo muutenkin. Ja vaimo kertoilee terveisiä vanhemmiltaan kuinka ovat niin kovasti odottamassa tapaamista ja hänkin haluaa, ja mun mielestä aivan järkyttävä ajatus. Ja kokoajan tuntuu enemmän siltä että kohta en enää voi kertoa ilman että alkaa vaikuttaa että oon johtanut harhaan Ja kuten moni sanoo, on iso mahis että mun jutut vaikuttaa pelottavan sekavilta, ja aivan turhaan vaikeuttavat elämäämmme.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 12:35"]
No koitan sitten kuvata mikä on tilanne: Olin tosiaan ihan tavallinen nuori aikuinen, asuin vielä silloisen tyttöystävän kanssa, kun rupesin sairastelemaan. Opinnot vaikeutuivat ongelmien takia, oli sitä sun tätä vikaa, lääkkeitä tuputettiin joka vaivaan, leikkauksia suunniteltiin kun ei muutakaan keksitty ja lopulta psykiatrista apua. Samaten tämä tyttö alkoi sairastua. Vuosia tätä kesti ja lopulta terveys meni niin palasiksi että ei minusta ollut enää edes liikkumaan, kipuja ja toimintahäiriöitä, hengitysvaikeuksia, sekavuutta. Syyksi paljastui myrkyllinen asunto, ja itse ongelmien takia olin siellä 24/7, joten tilannekin oli paljon pahempi kuin tyttöystävällä joka vietti paljon vähemmän aikaa kotona vaikka hänellekin tuli monta samaa vaivaa.
Tästä selvisin kun häivyin kokonaan, ja saimme uuden kodin, ja muuttokuorman tuotuamme sairastuin taas viikon sisällä entistä pahemmin. taas kamat vanhempieni taloon varastoon ja uuden asunnon etsiminen. Olin niin pahassa kunnossa ja herkistynyt että silmät kirvelivät ja lima virtasi jos tyttöystäväni tuli edes luokseni talossa olleiden vaatteiden kanssa. Päätimme erota kun hän ei ollut valmis luopumaan kaikesta ja ei kestänyt sitä että hänen läheisyytensä aiheutti mulle tuskaa. Alotin tyhjästä yksin.
Vanhempani eivät ymmärtäneet että miten tällainen on mahdollista. toivat uuteen kotiini tavarat, ja sairastelu jatkui taas karmeana. Lopulta en enää kestänyt, kun oli mennyt koti, omaisuus, kumppani, ja ainoat läheiset eivät ymmärtäneet, ja painostivat lopettamaan kuvittelu, ja jäin ns. tuleen makaamaan. Olin yhteensä n. 8kk tavaroiden kanssa, hyväksyen sen että kehoni oli täysin sekaisi, verta molemmista päistä vuotaen päivittäin, niin sairas ettei istä osaa enää kuvitellakaan, tavaratkaan ei pysyneet käsissä ja näkökyky, tasapaino ja moni muu aivan hukassa. Sitten tein ratkaisun ja lähdin pois, kaiken hyläten, reppureissaajana maailmalla, ja asiat muuttuivat paremmaksi. Tulin suomeen, kaikki näytti hyvältä, sain kodin, kunnes kävin vanhempieni luona. Meni hetki, ja sairaus paheni ja paheni, ja olin taas toimintakyvytön, niin kovat selkäkivut etten voinut edes kaupassa käydä ja vain makasin, lääkäri sanoi että oon invalidi pian pysyvästi jos tilanne jatkuu. Luovuin taas kaikesta, ja lähdin pois. Ja monta mutkaa matkan varrella, mutta lopulta sain asiat järjestykseen, enkä oo enää käynyt siellä ja elämä on muuttunut normaaliksi enkä ole enää ollenkaan sairas. Mutta joka kerta kun oon tavannut heidät, on siihen liittynyt traagiset seuraukset, ja nollasta aloittaminen, elimistöni on kertakaikkiaan niin herkistynyt sille asialle josta alunperin sairastuin, että kaikki missä sitä on, vaarantaa toimintakykyni ja terveyteni niin etten tiedä muuta keinoa kuin hylätä kaikki, peseminen ei vain ole auttanut.
Tämä kuulostaa jopa itsestänikin hullulta joten arvaan kyllä että tätä on vaikea kenenkään uskoa, ja lähinnä mua varmasti pidetään mt-potilaana kun tällaisia kertoilen.
[/quote]
Jaa. No ton saman kokee monet jotka on hometaloista sairastuneet. _Kaikki_tavarat, vaatteet yms. mitä siellä talossa on ollut pitää hävittää. Ei siinä mitään kummallista ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano vaimolle että et suostu tapaamiseen, etkä tule suostumaan tulevaisuudessakaan. Piste.
Kerrot että olet erittäin vaikeasti herkistynyt jollekin tietylle homeelle jota on sukulaistesi asunnoissa ja vaatteissa niin ollen myöskin. Näytä vaikka jotain keskusteluja joltain foorumeilta aiheesta.
Kerro että et aio ottaa riskiä taas uudesta sairastumisesta. Sitäpaitsi oireittesi ollessa totaluokkaa voisi seurauksena olla myös anafylaktinen shokki. Jolloin saattaa jopa lähteä henki.
Ei kukaan vaatisi pähkinäallergikkoakaan olemaan vähintään vieressä kun pähkinäpussi aukaistaan?
Usko siihen että vaimosi ymmärtää. Vaikea hänen on ollut tähän mennessä ymmärtää sinua yhtään jos olet vain väistellyt aihetta.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 13:52"]
niin, no onhan se rankkaa tuo perhetausta jo ilman tätäkin, kun tosiaan tyyliin joka kerta kun on heitä tavannut niin ovat kiikuttaneet mua mielisairaalaan jonne otettu sisään "omaisten vakavien huolenaiheiden vuoksi" mutta sitten päässyt pois kun ovat huomanneet etten olekaan väkivaltainen tai itsetuhoinen tai mitä syitä milloinkin. Siellä myös juodaan, niin paljon että välillä ei saa päiviin tajuttomaan äitiin yhteyttä. ja suhtaudutaan vähättelevästi. Kaveri kävi siellä kerran kanssani, ja järkyttyi minkälainen ilmapiiri oli ja käytös mua kohtaan, ja pyysi etten enää ikinä kävisi, kun koki että mun koko olemus muuttui täysin murentuneeksi siellä. kaverit ei halunneet kotonani käydä aikanaan, kun oli niin ahdistava tunnelma, isoäiti soitteli haukkuen luuseriksi kun sairastuin, ja vieläkin muistuttaa melkein joka puhelussa että varokin sekoilemasta, valehtelet ja keksit kaiken ihan itse. Että tällaista taustaa tässä on jo muutenkin. Ja vaimo kertoilee terveisiä vanhemmiltaan kuinka ovat niin kovasti odottamassa tapaamista ja hänkin haluaa, ja mun mielestä aivan järkyttävä ajatus. Ja kokoajan tuntuu enemmän siltä että kohta en enää voi kertoa ilman että alkaa vaikuttaa että oon johtanut harhaan Ja kuten moni sanoo, on iso mahis että mun jutut vaikuttaa pelottavan sekavilta, ja aivan turhaan vaikeuttavat elämäämmme.
[/quote]
Ja lopetat kaiken yhteydenpidon sukuusi. Nehän yrittää sairastuttaa sut väkisin. Numerot vaihtoon, nyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja siellä osastolla ollessani oli yhteistapaaminen vanhempien kanssa, ja tämän jälkeen hoitaja kertoi mulle aika suoraan että hänellä oli vaikea perhe, ja joskus on parempi lopettaa yhteydenpito, että niin hänkin teki ja lähti kotoaan ja sai itselleen hyvän elämän, että kannattaisi miettiä tätä vaihtoehtoa.
Mutta siitä huolimatta en ole noiden muiden syiden takia hylännyt heidän tapaamistaan vaan ihan sen takia että pelkään seurauksia, kokemus on osoittanut että aina kun oon kohdannut heidät, niin mun elämä on lähtenyt huonoon suuntaan, ja mitä pidempään pysynyt kaukana, paremmin alkanut mennä.
Mummon kanssa pelottaa puhuakin koska hän haukkuu kaikkea aina ja kertoo kauhukuvia, niin että ahdistaa puhelun aikana niin että pahaa tekee, vaimokin on milloin ollut maksullinen nainen, milloin ruma, ja kuulemma tulee pettymään seksielämäänkin mun kanssa, tämän tyyppistä ilmapiiriä tässä perheessä on, kuulemma ei kannata odottaa liikoja ja varautua aina pahimpaan..ja yhteyttä oon alkanut nyt pitää kun se vaimolle on tärkeää mutta tosi raskasta. Mutta veljeä vastaan mulla ei ole mitään, en vain turhaan haluaisi tavata kun ei nyt muutenkaan paljon olla tekemisissä ja hän kuitenkin hengaa paljon vanhempieni luona niin se homevaarariski on aina olemassa.
AP, näytä tämä ketju vaimollesi :) vaimosi pitäisi olla sinulle läheisin ihminen, uskalla luottaa häneen. Joskus ei ole helppo asioita muotoilla ääneen, mutta nää sun kirjoittamat tekstit olisi varmasti vaimolle valaisevia. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en menisi naimisiin miehen kanssa, joka ei olisi avoin taustastaan ja perheestään.
Olen lukenut selityksesi, eikä niissä pitäisi olla mitään sellaista, mitä ei voi kertoa. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta pitää yhteyttä perheeseesi, mutta mielestäni sinulla on velvollisuus kertoa elämänkumppanillesi, miksi näin on. Entä jos saatte lapsia? Eikö heillä ole oikeus tietää isovanhemmistaan? Tilanne on vaimollesi vähintäänkin kiusallinen; itse ainakin tuntisin noloutta ja häpeää siitä, että en tunne omaa miestäni.
Minua ällistyttää kerta toisensa jälkeen, miten kukaan voi olla niin hölmö, että kuvittelee puhumattomuuden tai peräti valheiden olevan IKINÄ parempi ratkaisu kuin avoimuus. Se on itsepetosta. Salaisuudet tulevat AINA ihmisten väliin.
Vaimosi kokee, että et luota häneen, mikä saa hänet ajattelemaan, ettette oikeasti ole läheisiä, mikä alkaa etäännyttää teitä toisistanne, alatte varoa tiettyjä puheenaiheita, pian tuntuu, että kävelette munankuorilla, välimatka lisääntyy, pian vaimosi tapaa töissä avoimen ja tunteistaan puhuvan miehen, jonka kanssa kokee aivan uutta läheisyyttä jne. Arvaat varmaan, mihin päädytään. Se voi viedä kymmenen vuotta tai kauemmin, mutta tulos on todennäköinen. Ja aivan turhaan.
Omituista tässä on vain se, että aikuinen naimisissa oleva ihminen puhuu vanhempiensa kanssa päivittäin puhelimessa. :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä kuin 80. En voisi ikinä olla pitkässä suhteessa miehen kanssa, saatikka mennä naimisiin, jos mies ei kertoisi noin isosta asiasta elämässään. Mies on elämänkumppanini, sielunkumppanini. Meillä ei ole salaisuuksia ja jos olisi niin hän ei olisi mieheni. Pitää luottaa siihen että puoliso ymmärtää. Jos ei ymmärrä niin ette ehkä ole sitten oikeita toisillenne.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 13:52"]
niin, no onhan se rankkaa tuo perhetausta jo ilman tätäkin, kun tosiaan tyyliin joka kerta kun on heitä tavannut niin ovat kiikuttaneet mua mielisairaalaan jonne otettu sisään "omaisten vakavien huolenaiheiden vuoksi" mutta sitten päässyt pois kun ovat huomanneet etten olekaan väkivaltainen tai itsetuhoinen tai mitä syitä milloinkin. Siellä myös juodaan, niin paljon että välillä ei saa päiviin tajuttomaan äitiin yhteyttä. ja suhtaudutaan vähättelevästi. Kaveri kävi siellä kerran kanssani, ja järkyttyi minkälainen ilmapiiri oli ja käytös mua kohtaan, ja pyysi etten enää ikinä kävisi, kun koki että mun koko olemus muuttui täysin murentuneeksi siellä. kaverit ei halunneet kotonani käydä aikanaan, kun oli niin ahdistava tunnelma, isoäiti soitteli haukkuen luuseriksi kun sairastuin, ja vieläkin muistuttaa melkein joka puhelussa että varokin sekoilemasta, valehtelet ja keksit kaiken ihan itse. Että tällaista taustaa tässä on jo muutenkin. Ja vaimo kertoilee terveisiä vanhemmiltaan kuinka ovat niin kovasti odottamassa tapaamista ja hänkin haluaa, ja mun mielestä aivan järkyttävä ajatus. Ja kokoajan tuntuu enemmän siltä että kohta en enää voi kertoa ilman että alkaa vaikuttaa että oon johtanut harhaan Ja kuten moni sanoo, on iso mahis että mun jutut vaikuttaa pelottavan sekavilta, ja aivan turhaan vaikeuttavat elämäämmme.
[/quote]
No mitäpä, jos et ihan noin tarkasti kerro noita fyysisiä oireitasi ym. vaan kerrot, ettet halua vaimon ja tämän vanhempien tai kenenkään muunkaan tapaavan sukulaisiasi, koska häpeät heitä ja heidän juoppouttaan ja ilkeyttään jne. Sanot, että pidät vain säälistä yhteyttä, kun ovat kumminkin jo vanhoja ihmisiä, etkä halua omaatuntoasi kolkuttelevan, että olisit heidän hylännyt, mutta et missään tapauksessa halua heistä tulevaa myrkkyä (siis henkistä) pilaamaan rakkaittesi elämää.
Eikä mitään skypettämisiä tai edes normipuheluita, koska muuten menee pohja tuolta ilkeät juopot -jutulta.
Jos mun mieheni kertoisi omista vanhemmistaan tuollaista, en varmasti jankkaisi enempää heidän tapaamisestansa. Jos vaimosi ja hänen vanhempansa edelleenkin jatkavat ihmettelyään/vaatimuksiaan sukulaistesi tapaamisesta, niin eivätpä nekään sitten kovin mukavilta ihmisiltä kuulosta, kun eivät kerran usko, että sinä kyllä itse tunnet oman sukusi parhaiten ja tiedät, miten heidän kanssaan toimia.
Eli siis yhdistät homejutut, juoppouden ja ilkeyden ja siinä on syy, miksi ette voi olla tekemisissä.
Kaikkea hyvää sinulle!
no toki tämä keskustelu on nyt avannut mun silmät että nyt on puhuttava tästä asiasta tavalla tai toisella. Eipä se aiemmin ole ollut ajankohtainen, kun oon tosiaan aikamies jo enkä muutenkaan enää vanhempieni kanssa ole yli 10 vuoteen elänyt ja silloinkin käytännössä ajoivat mut kotoa pois.
Ja kun noin hankala tausta niin entistä vähemmän ollut puheenaiheena mielessä, eikä sitä vaimokaan ole muuta kuin kysellyt miten heillä menee ja lähettänyt terveisin aiemmin, ja sen olen tehnyt, olemmehan puheväleissä ihan normaalisti.
Mutta nyt nämä kyselyt tapaamisista saivat mut huomaamaan että jotain on sanottava ollakseni avoin ja rehellinen, ja koska huomaan heti että tämä alkaa etäännyttää fiilistä kun jotain on välissä.
Kerro vaimollesi, mitä tunnet vanhempiasi kohtaan. Kerro homepuolesta jos haluat. Hän on vaimosi. Uskallat kyllä kertoa :)
Mä en usko tarinaasi ollenkaan, olet provo ja huomionherättäjä, kaipaan itsellesi yleisöä.
Miten alkoholisoituneet vanhempasi, jotka ovat päiviä tajuttomia, ovat kykeneviä viemään sinua psykiatriselle osastolle ja saamaan sinut sinne vielä sisään, jos olet terve? Eihän sinne pääse kuin itsetuhoiset tai psykoosissa olevat, muut käännytetään ovella. Ei kuulosta uskottavalta.
ehkä sen takia vaikea kertoa, että ei ole saanut läheisiltään tukea vuosien aikana ymmärryksen muodossa, vain väheksyntää tätä kohtaan, uhkailuja, reissuja psyk.osaston päivystykseen kertomaan että poika on sekaisin yms. Yhtään läheistä ei ole jäänyt tämän jälkeen, vain muut sairastuneet ymmärtävät. Joten, se että miksi ei vaimolle ole puhunut, johtunee ihan siitä että asia ei erityisemmin polttele kielen päällä odottaen päästä kertomaan, kun kokemukset on aika rankkoja siitä miten vaikea ihmisten joiden pitäisi rakastaa sua on sitä kuitenkaan ymmärtää. Ja kaikki menee muuten täydellisesti ja meillä on ihanaa yhdessä ja sitten tällaista pitäisi alkaa selostaa mistä ei ikinä tiedä miten käy, varsinkin kun se on hyväksytty jo itse ettei tartte tavata vaikka väleissä ollaan, tän takia.
ja sikäli ihan sama että jotkut sanoo että vika ois mun päänupissa, se ei auta sen enempää, jos vuosikausiin siihen ei ole tämän parempaa ratkaisua löytynyt, ja mun elämä on kunnossa kun en heitä tapaa enkä edes kaipaa yhtään, miksi ihmeessä pitäis jossain terapiassa alkaa käydä ja käyttää vähät rahat siihen kun ei ole mitään takeita mistään eikä edes kaipaa että heitä tapais.