Lue keskustelun säännöt.
Välttämätön suuri salaisuus avioliitossa?
15.04.2015 |
Aihe on hieman vaikea, mies ja nainen rakastuivat toisiinsa kovasti, menivät naimisiin, löysivät toisistaan unelmiensa kumppanin. Mutta miehen puolelta kukaan ei tullut häihin. Nainen tosi läheinen perheensä kanssa, ja mies ei ole tavannut pariin vuoteen vaikka lähes päivittäin soittelee perheelleen. Naiselle kovin tärkeän tuntuinen asia että saisi tavata miehensä vanhemmat, tulevien lastensa isovanhemmat, mutta mies välttelee aihetta, koska ei tiedä mitä voisi sanoa.
Koska hänellä ei ole ole mitään vanhempiansa vastaan, he ovat hyvissä väleissä. Mutta he eivät voi tavata. Todennäköisesti ikinä. Ja syy on niin harvinainen ja vaikea käsittää edes ihmisten itsekään, ettei sitä voisi kuvitellakaan selostavansa kenellekään joka ei ole asiaa läheltä kokenut. Ja kaikinpuolin viisaimmalta tuntuukin ettei sitä asiaa tuotaisi esille, koska asia on todella traumaattinen ja parasta olisi kun niitä haavoja ei tarvitsisi repiä uudelleen auki käsittelemällä asioita ja turhaan aiheuttaisi ahdistusta molemmille ja vaikeuttaisi asian unohtamista koska siitä ei ole todellakaan kuin haittaa kaikille jos asiaa käydään lävitse.
Ja minä olen se mies. Mutta tämä on tosi vaikeaa, kun vaimo kyselee että koska voisi tavata ja ei oikein tiedä mitä voi sanoa. Tuntuu että kuinka kukaan voi ymmärtää sitä että ei voida tavata vaikka jutellaankin usein.
Mulle oma vuosien kokemus sanoo ettei pidä missään nimessä tavata heitä, vaarantaisin koko oman että myös uuden liittoni onnen vakavasti, saman kokeneet varoittelevat riskeeraamasta, tuntemattomat jolle olen selostanut tilanteen kehottavat olemaan riskeeraamatta, asiantuntijat kehottaneet varomaan viimeiseen asti.
Mutta nyt, todella ahdistavaa kun vaimo kyselee usein että tiedustelisin koska vanhempani olisivat valmiita tapaamaan, kuinka hänen vanhempansa kyselevät aina vanhemmistani ja toivovat tapaamista..yhtäkkiä onnellinen olo kadonnut ja näen painajaisia kaiken romuttumisesta, enkä tiedä mitä teen. Mitä sanon vaimolleni. En halua valehdella, en myöskään halua kertoa koko kuviota, se on niin karmeaa että pelkkä tuntemattomalle sen läpi käyminen sai mut voimaan pahoin pitkään,
Vaimolle olen kertonut alusta asti että mulla ei ole tavallista perhettä että en heitä tapaa ja en tiedä haluanko tulevien lapsienkaan ikinä tapaavan. Vaimo ymmärtää omalla tavallaan tämän, mutta on sitä mieltä että edes yhden kerran elämässä olisi tarpeen tavata puolisonsa vanhemmat, ja kyselee siitä kovasti. Ja näiden kyselyiden kohdalla menen aivan avuttomaksi, enkä tiedä miten hoitaa tilanne.
Kommentit (127)
En minäkään ole tavannut puolisoni vanhempia, mutta se johtuu siitä, että ovat kuolleet. Eipä tuo ole haitannut, joten ei ole välttämätöntä tavata puolisonsa vanhempia jos puoliso ei heitä itsekään tapaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäs jos selittäisit ensin vaimolle että kyse on traumaattisesta asiasta josta et pysty/halua sen enempää puhua. Kerrot kuitenkin mistä kyse, kun ensin olet tehnyt selväksi ettet aio asiaa enempää vaimon kanssa käsitellä.
Niin, mutta hänen koko perheensä puhuu tästä asiasta, se kun on tärkeä osa avioliittoperinnettä että vanhemmat tulee tavata.
Ja se syy, en tiedä tosiaan voiko tätä ymmärtää, mutta jos tapaisin heidät, sairastun todennäköisesti niin että perhe-elämä ja moni muu kävisi mahdottomaksi. Aiemmista kerroista olen selvinnyt ajan myötä, kovia kokeneena, kaiken tavaran menettäneenä.
Nyt, kun en ole enää yksin, en näe sitä vaihtoehtona, että tämä painajainen pitäisi tuoda uudestaan elämään, eikä vain omaani mutta myös muiden. Pari ihmistä on sen aiemmin joutunut kokemaan läheltä, ne seuraukset, ja kärsivät pahasti itsekin enkä halua enää koskaa kokea sitä.
Mahdollisuus joskus tavata heidät on kyllä olemassa, jos he olisivat valmiita yhtä radikaaleihin tekoihin joilla itse selvisin, eli luopua kaikesta omistamastaan,ja sittenkin olisi riski, ja tämä vain sen takia että voisimme tavata, kun ei meillä yleisesti ottaen koskaan kovinkaan idyllistä perhe-elämää ollut, joten en usko että tällaista vaihoehtoa on vaikka teoriassa onkin mahdollista.
Kerro. Vain pakolliset, kuten tässäkin. Minulle riittäisi, kun puolisoni sanoisi, että luota minuun. Tässä asiassa tiedän paremmin, ja te ette tule ikinä tapaamaan. Myöskään tulevat lapset eivät tule ikinä tapaamaan isovanhempiaan. Olen pahoilani, etten ole kertonut tätä varmuuttani ennen ja olen antanut ymmärtää, että tapaaminen olisi mahdolista, mutta ei ole. Tämä ei muuta tunteitani sinuun ja voit luottaa, että olen avoin sinulle kaikessa muussa, mutta tästä en puhu enää koskaan. Tämä on se salaisuus, joka minun on pidettävä.
Isoin riski on ihmisen uteliaisuus. Vaimosi luultavasti alkaa silti kaivaa totuutta esiin, koska uskoo kuitenkin, että liioittelet ja oikeasti teistä joskus tulisi yksi suuri suku.
Voiko oikea komprpmissi olla totuus, kerrot mikä on syy, mutta et anna tavata? Vai onko se syy yhtä paha kuin tapaaminen, kertooko saman?
Vaikea tilanne, varsinkin kun ei täällä tiedä sitä totuutta. Ehkä vaimosi kestäisikin sen? Ehkä oma elämäsi vapautuisi, kun kannettavana ei enää olisi salaisuutta? Pystytkö edes kuvittelemaan elämää ilman sitä taakkaa? Joudutko valehtelemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko perheesi spitaalisia eivätkä halua hoitoa, himouskovaisia, jotka käännyttävät kaikki vai jotain muuta todella kummallista?
Selität naisellesi että "vanhempiani vaivaa asia x. En halua tavata heitä, enkä halua että sinäkään tapaat. Olen kerran päässyt eroon siitä paskasta ja uudestaan en siihen suostu." Sitten vastaat vaimosi kysymyksiin ja asia on loppuun käsitelty. Miksi tästäkin pitää tehdä niin vaikeaa.
Sitä en käsitä että miten pystyt puhumaan puhelimessa, mutta et tapaamaan. Mites vaikkaka skypepuhelut?
Mistä ihmeestä on kyse, jos päivittäin kuitenkin soitellaan?
Minä olen tekemisissä isäni kanssa äärimmäisen vähän, soittelemme muutaman kerran vuodessa. Olen selittänyt miesystävälleni sen, miksi näin on, ja että hän tuskin tulee ainakaan ihan heti isääni tapaamaan, sillä en itsekään tätä ole nähnyt muutamaan vuoteen.
Tottakai vaimo ihmettelee, jos ei tiedä mistä on kyse. Puhukaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis sinulla on hyvät välit vanhempiisi, mutta jos tapaat heidät, sairastut vakavasti?
En ihan saa selvää tekstistä
Kerro suoraa, että äitisi on sinusta kiinnostunut muutenkin kuin äidillisessä mielessä. Jos vaimo lähtee, niin voi voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimosi tekee liian ison numeron. Itse en ole tykännyt lummastakaan anopista enkä apesta joka mulle on hätäpäissä esitelty. Parempi olisi ollut jos en olisi tavannut. Alkoi kumppanikin lopulta ärsyttää jops näiden vanhempiensa vuoksi. Kummassakin tapauksessa tuli tunne, että lapsia en kyllä tollaseen sukuun tee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ymmärsinkö oikein, että kuitenkin lähes päivittäin soittelet vanhemmilesi? Se ei oikein sovi kuvaan.
t. Mies, jonka nykyinen puoliso on kerran tavannut kummankin vanhempani lyhyesti, ihan uteliaisuuden tyydyttämiseksi. Minä en tapaa lapsuuden perhettäni enkä kyllä myöskään soittele.
Kyse enemmänkin siitä, että jos alan avata syitä, jotta sen voisi ymmärtää, herää aina vain uusia kysymyksiä ja todennäköisesti joutuisin kertomaan aivan kaiken, että asia ei enää herättäisi kysymyksiä, ja tarina on vain hyvin ahdistava ja suorastaan uskomaton, ja olen sen saanut oppia kantapään kautta että ihmisten kykyä ymmärtää ei pidä venyttää liian pitkälle, jos itselläkin on mennyt vuosia ymmärtää ja hyväksyä asiat.
Lisäksi myös vanhempani kokevat ettei pidä mennä puhumaan. Muut saman kokeneet ovat sanoneet että asian kertominen on maailman vaikeimpia asioita, eikä ikinä voi tietää mitä tapahtuu.
En ole todellakaan tarkoituksella vaimoani mitenkään johtanut harhaan, pitkään kävin asiaa mielessäni lävitse, kuinka pitäisi toimia, ottaako silti riski, ja tavata, ja lopulta saavuttanut nyt itse varmuuden että en voisi ikinä vaarantaa meitä tapaamisen vuoksi. Mutta nyt kun hän suoraan kyselee tapaamiskuukausista ja pyytää kysymään vanhemmiltani, koen etten tiedä miten vastata oikeamielisesti kaikinpuolin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni vaimon pitäisi tietää totuus. Pamautat totuuden tiskiin lyhyesti ja ytimekkäästi. Sitten sanot ettet halua puhua aiheesta enempää ja että toivot ettei vaimokaan ota aihetta enää puheeksi. Kerrot, että tästä syystä x et halua vaimosi koskaan tapaavan perhettäsi (minkä vaimosi varmaan jo ymmärtääkin kun kerrot totuuden). Asia on sillä selvä. Mielestäni avioliitossa ei kannata salata noin isoa asiaa. Jos aiheesta puhuminen tuntuu vaikealta, kirjoita lyhyt viesti vaimollesi. Ihan vain tyyliin "perheenjäseneni käytti minua hyväksi lapsena. Tästä syystä en halua että tapaat perhettäni. Asia on minulle vaikea, enkä halua keskustella siitä."
No mikä niitä vanhempia nyt vaivaa? Jos kerran muitakin on niin kerrotko nyt anonyymisti tänne.
Ja jos et neuvoja halua ottaa vastaan niin mitä ihmettä kyselet? Olet päättänyt että kukaan ei voi sinua ymmärtää ja säälit vaimoasi, mutta silti et aio ottaa neuvosta vaaria ja tehdä mitään? Elä sitten salaillen ja eroa vuoden päästä, jos et usko vaimosi ymmärtävän.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 12:18"]
Kyse enemmänkin siitä, että jos alan avata syitä, jotta sen voisi ymmärtää, herää aina vain uusia kysymyksiä ja todennäköisesti joutuisin kertomaan aivan kaiken, että asia ei enää herättäisi kysymyksiä, ja tarina on vain hyvin ahdistava ja suorastaan uskomaton, ja olen sen saanut oppia kantapään kautta että ihmisten kykyä ymmärtää ei pidä venyttää liian pitkälle, jos itselläkin on mennyt vuosia ymmärtää ja hyväksyä asiat.
Lisäksi myös vanhempani kokevat ettei pidä mennä puhumaan. Muut saman kokeneet ovat sanoneet että asian kertominen on maailman vaikeimpia asioita, eikä ikinä voi tietää mitä tapahtuu.
En ole todellakaan tarkoituksella vaimoani mitenkään johtanut harhaan, pitkään kävin asiaa mielessäni lävitse, kuinka pitäisi toimia, ottaako silti riski, ja tavata, ja lopulta saavuttanut nyt itse varmuuden että en voisi ikinä vaarantaa meitä tapaamisen vuoksi. Mutta nyt kun hän suoraan kyselee tapaamiskuukausista ja pyytää kysymään vanhemmiltani, koen etten tiedä miten vastata oikeamielisesti kaikinpuolin.
[/quote]
Jos soittelu kuitenkin onnistuu, etkö voisi antaa vaimon puhua heille puhelimessa? Tai Skypessa?
Se varmasti rauhoittaisi vaimoa. Hän saattaa kokea epäilyttävänä sen, ettei perhettä saa tavata lainkaan. Ties mitä kaksoisagentti-spitaali-avaruusolento-teorioita pyörittelee päässään.
Sano että ovat alkoholisteja. Silloin yleensä into laantuu tavata. Oma äitini intti mieheni vanhempien tapaamista loputtomasti pari vuotta. Sanoin hänelle että ei kaikki ole aina niin ruusuista kun kuvittelet, mutta ei antanut periksi. Laitin hänet sitten lopulta menemään appivanhempieni juoppoluolaan, jossa oli ollut iso joukko kännisiä 60 vuotiaita kaatuilemassa. Loppui hokemiset sen käynnin jälkeen.
Jäin miettimään, mikä mut järkyttäisi niin, että se uhkaisi hyvää avioliittoa. Oikeastaan ainoa, mitä keksin, on väkivaltaisuus, siis niin paha, että jos menisimme kylään tai tapaisimme julkisella paikalla, olisi riski, että joku vahingoittuu. Koskee myös henkistä väkivaltaa. Ehkä myös joku seksuaalinen juttu, joka olisi "näkyvä", tyyliin vanhemmat olisivatkin sisko ja veli, tai pedofiliaa.
Mitä siis kestäisin: himohamstrauksen, mitä jotenkin epäilen tässä syyksi. Mielenterveysongelmat. Muut terveysongelmat. Naturismin. Kaikenlaisen erikoisuuden, esim. uskovat ufoihin. Rikollisuuden, nykyisen tai entisen, poislukien noi ylemmät. Etnisyydet! Köyhyyden, äärimmäisenkin. Uskovaisuuden, äärimmäisenkin... En siis tarkoita, että haluaisin olla tekemisissä enempää kuin kerran tavata jos sitäkään. Mutta tietää haluaisin, että osaisin suhtautua puolisooni ja hänen taustoihinsa oikein.
Olen ollut oman miehen kanssa yhdessä yli 10v , eikä tämä ole koskaan nähnyt äitiäni . Miehen suku pyörii ympärillä koko ajan. Olen kertonut avoimesti miksi, ja mies on samaa mieltä ettei halua sellaista ihmistä lähelle meitä tai meidän lasta .
Totuus. Lyhyesti ja ytimekkäästi ja piste. Tästä ei enää puhuta.