Abortti vai vauva, 19-v ja opinnot alkamassa?

Mun mielestä vaikuttaa siltä, että olet jo päätöksesi tehnyt. Se on sama johon itsekin päätyisin, olen kanssasi melko samanlaisessa elämäntilanteessa, paitsi että pari vuotta vanhempi ja opiskelen parhaillaan. Olen miettinyt muutaman kerran mitä tekisin, jos ehkäisy pettäisikin. 

Olen melko  varma että haluan lapsia tulevaisuudessa, ja niin on avomiehenkin kanssa keskusteltu. Mutta nyt? En. Ajatus vauvasta on kieltämättä ihana, ja olen varma että rakastaisin lasta. Mutta sitten olisin lopun elämääni äiti. Siihen en todellakaan ole valmis, ja suoraan sanoen en edes halua sitä nyt.

Minä haluan ensinnäkin nauttia tästä parisuhteesta, jossa kaikki on nyt hyvin. Haluan olla miehen kanssa rauhassa kaksistaan vielä pitkään, opetella yhä enemmän tuntemaan toista, kerätä kokemuksia ja hitsautua yhteen. Haluan suorittaa opiskeluni kunnolla ja tarkoitetussa ajassa, haluan lähteä vaihtoon ja kokea toisessa maassa asumisen. Haluan niinkin yksinkertaisia asioita, kuin voida maata miehen kanssa sängyssä sunnuntaiaamuna aivan liian myöhään ja jutella niitä näitä ja suukotella, ilman häiriötekijöitä. Haluan nauttia nuoresta kehostani. Haluan ajatella asioita ja kehittää itseäni, enkä pohtia soseita ja vaippamerkkejä. Juuri nyt minusta tuntuisi, että luovun itsestäni ja parisuhteestani, jos saisin vauvan. Ainakin ne menisivät tauolle.

Tarkoitukseni ei ole nyt väheksyä äitejä, etenkään nuoria sellaisia. Äitiys ei varmasti ole helppoa, ja arvostan kaikkia jotka siitä kunnialla suoriutuvat. Sanon vain, että en itse halua sitä nyt.

En usko että kumpikaan vaihtoehto pilaa elämääsi. Mieti tarkkaan, mikä vaakakupissasi painaa eniten, ja pyri myös miettimään vastausta esimerkiksi viiden ja viidentoista vuoden päästä. Tosin koskaanhan ei voi tietää, miten elämä yllättää. Tsemppiä joka tapauksessa, vaikutat fiksulta tyypiltä ja pärjäät varmasti!

Aika harvalla abortti kuitenkaan painuu villaisella taka-alalle vaikka se ajatuksena onkin" miellyttävä"...Saada tehty tekemättömäksi.

Ihminen on luotu siten, että odotusaika on pitkä -9 kk aikana mieli ehtii sopeutua ja ennättää myös järjestää käytännön asioita. Eihän puolisosi ole enää edes mikään teini...

Mun yks tuttava tuli raskaaks yhden illan suhteesta. Ehdoton vaihtoehto oli abortti. Hän oli itse asiassa jo sairaalassa keskeytyksessä ja esivalmisteluissa, kun pompasi ylös ja sanoi lääkärille "EN HALUA SITTENKÄÄN ABORTTIA!"

Tuttavani kertoi tyynenä, että niin hän sitten poistui kotiin ja mietti, että mitäs ihmettä tässä nyt tehdään. Otti puhelimen ja soitti lapsen isälle, joka ei ollut tietoinen koko asiasta. Miehellä oli rotia ja hän sopeutui vähitellen ajatukseen.

Nyt tuo "vahinko" on jo 25-vuotias, onnellinen nuori nainen. Pari nuorempaakin lasta perheelle on tullut, hekin jo täysikäisiä. Perheellä on omakotitalo, miehellä yliopistotutkinto, naisella hyvä kaupungin virka. Töitä ovat ennättäneet paiskia.

Muistan, kun aikoinaan tuttavani pikkulapsivaiheessa sanoi, että välillä ajattelee, miten ihmeessä lapsettomat saavat aikansa kulumaan. Hänellä on aina kotitöitä, mutta hänenen tekemisillään on tarkoitus.

Nyt tuttavani on 45-vuotias. Asuu kahdestaan miehensä kanssa. Lapset ovat jo lentäneet pesästä ja kukin kouluttautunut hyviin ammatteihin. Ystävälläni on aikaa tehdä vaikka mitä...

Hyvä ap, sinä rakastat lastasi, kun sinun tekee mieli jo kertoa hänestä kaikille läheisille. Tiedosta se. Vaikka nyt uskottelisit itsellesi, että rakkaudesta ei ole kysymys, niin se kipu iskee kun leikkaat sen palan sydämestäsi pois veitsen terällä. Pahimmillaan masennut niin, ettei sun opiskelut tunnu yhtään miltään menetykseesi verrattuna.

Vauva

Sun kannattaa tehdä päätös siltä pohjalta, että saatat joutua hoitamaan lapsen yksin. Ota myös huomioon, että synnytyksestä ei välttämättä toivukaan hienosti vaan voit saada teveysongelmia, jotka vaikuttavat loppuelämäsi kulkuun. Lapsi kannattaa tehdä vasta, kun haluaa sitä enemmän kuin mitään muuta ja on siksi valmis ottamaan kaikki riskit.

Olin itse teiniäiti ja jos olisin tiennyt kaikki seuraukset realistisesti, olisin valinnut toisin.

Minusta ap:n vastauksista huokuu, että hän on jo päättänyt tehdä abortin, ja yrittää hakea täältä vahvistusta sille kannalle - vaikka suurin osa vastaajista kannattaa lapsen pitämistä.

En tekis itte aborttia, tai siis en tehnykkään. Oon itse 19v ja sain aivan ihanan tyttölapsen 5pvä sitten. Mulla on opiskelut ihan kesken ittellä, tosin valmistun tänä kevään lukiosta. Olisin itse katunut tosi paljon jos olisin tehnyt abortin, se ei kyl käyny mielessäkään, vaikka oltiinkiin oltu miehen kanssa sillon vasta 7kk kun tulin raskaaksi

Sain 3 lasta amk:n aikana. Valmistuin kuudessa vuodessa hyvin paperein. Lapset ja elämä kuitenkin muuttivat minua. Nykyinen työni ei sittenkään ole minulle optimaalisin. Vaikka opinnot sujuivat hyvin, lapset opettivat minulle itsestäni enemmän. Täytyy varmaan opiskella vielä vähän lisää jotta saan juuri minulle sopivan työn. Ps. En koskaan haaveillut lapsista enkö kokenut olevani äitityyppiä. Kuvani perhe-elämästä oli ankeampi. Olen yllättynyt positiivisesti. Perhe on minulle kaikki.

Tässä yksi kokemus: olimme toki miehen kanssa teitä vanhempia, mutta yliopisto-opinnot täysin kesken, asuimme myös 200km läheisistä. Lapsen pitäminen oli kuitenkin itsestäänselvyys. Rankkaa oli saada kandit ja gradut tehtyä ja päästä työelämään kiinni. Riideltiinkin paljon vaikka vahvasti yhdessä silti kannettiin vastuu. Rahaa oli vähän ja opinnot ja työelämään pääseminen stressasi kovasti. Lapsi oli kuitenkin terve ja kaikki hyvin. Toki haasteellinen lapsi muuten. Ei nukkunut niitä kuuluisia neljän tunnin päikkäreitä koskaan ja muutenkin oli äidissä kovasti kiinni. Taloudellisesti kesti vielä hetken päästä kuiville työelämään päästyämme, sillä jouduimme välillä maksamaan jopa vuokraa kulutusluotolla. Mutta ne kaikki velat on nyt hoidettu ja vihdoin elämme tavallista lapsiperhearkea. Opiskelijoina teillä molemmilla on myös joustavammat mahdollisuudet hoitaa lasta. Ja ilmaista päivähoito-oikeutta kannattaa hyödyntää, me emme sitä tajunneet! Pitäkää omista haaveista kiinni ja ottakaa lapsi siihen matkaan mukaan.

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 21:58"]Kiitos paljon asiallisista vastauksista! Enemmistö vaikuttaisi olevan vauvan pitämisen kannalla - ei sinänsä ihmekään, sillä kirjoittajista suurin osa on varmaankin itse äitejä... Päätökseni ei vieläkään ole kovin selkeä - toisina hetkinä tuntuu, että ajatuskin vauvasta on järjetön, ja tietysti teen abortin - toisina taas, että haluan pitää vauvan.

Joihinkin yksittäisiin viesteihin haluaisin ottaa kantaa. Eniten omia tuntemuksiani kuvasi viesti, jossa sanottiin, että jos nyt päätän pitää lapsen, mietin jossain vaiheessa, miten hullua oli, että meinasin abortoida sen. Jos taas teen abortin, en koskaan tiedä, mitä olisi ollut, enkä osaa sitä myöskään kummemmin katua. Uskon itsekin tämän pitävän paikkansa.

Eli jos miettii siitä näkökulmasta, ettei lähes kukaan äiti ikinä kadu lapsiaan, ja rakkaus vauvaan on jotakin mieletöntä, lapsen pitäminen on useimmiten ihan hyvä vaihtoehto. Toisaalta taas - jos teen nyt abortin, en menetä juurikaan mitään, sillä en ikinä oppinut tuntemaan lasta, jota ei koskaan periaatteessa edes ollut... Jos pidän lapsen, päädyn jo nyt äidiksi ja opiskelu voi olla vaikeaa, ja en koskaan pysty keskittymään opintoihin täysillä. Jos taas teen abortin ja hankin lapsia myöhemmin, voin saada molemmat - nuoruuden ja opiskelut rauhassa, ja myöhemmin äitiyden ja rakkaat lapset. En todella tiedä, mitä tehdä.

Päiväkotiasioihin liittyen: en ikinä laittaisi alle kaksivuotiasta lasta päiväkotiin. Periaatteeni on, että jos nyt päätän pitää lapsen, ei sen vauvan tarvitse kärsiä sen takia, että minä olen nuori äiti. Olisin lapsen kanssa kotona vuoden, jonka jälkeen mies jäisi vuodeksi kotiin. Ja arvasin, että täällä tulisi kommenttina tuo "kaikki miehet on samanlaisia, ei sunkaan miehesi kuitenkaan auta" ihan samalla tavalla, kun täällä aina kuulee, että "kaikki miehet ovat pettäjiä". No, minä olen eri mieltä - miehiäkin on monenlaisia, ja uskon tuntevani puolisoni paremmin, kuin palstalaiset. Mielestäni on aivan yhtä perustavanlaatuinen oletus, että mies hoitaa vauvaa, kuin se, että nainen hoitaa. Ei meillä kotitöissäkään mies "auta", vaan tekee ihan tasan yhtä paljon kuin minäkin. Jos siis pidämme lapsen, vanhemmuus on tasan yhtä paljon miehen kuin minunkin vastuulla.

En osaa ajatella aborttia niin kamalana asiana, kuin moni sen täällä näkee. Lapsi on abortintekovaiheessa noin 7:n viikon ikäinen - ei siis vielä mikään vauva. Kukaan ei voi koskaan tietää, olisiko siitä muutaman millin kokoisesta alkiosta edes tullut koskaan sikiötä ja vauvaa. Jos abortoin lapsen, en kyllä näe että se oli esikoiseni - kyllähän jokaisesta munasolusta voisi joka kuukausi tulla lapsi, jos ei käyttäisi ehkäisyä, mutta en minä niitäkään minään syntymättöminä lapsinani näe.

Miksi en sitten vain tee aborttia? Koska olen pahimmanlaatuinen jossittelija. Siinä missä mieheni ei ikinä mieti, mitä olisi pitänyt tehdä tai minkälaista hänen elämänsä voisi olla, vaan on vaan tyytyväinen siihen, mitä on, minä mietin aina kaikki vaihtoehdot läpi ja ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen. Mietin siis myös sitä, että kun voin olla lähes varma katuvani kumpaakin päätöstä (vaikka en itse lasta katuisikaan), kumman katuminen on pahempaa? Jos kadun aborttia, ei sille voi enää tehdä mitään, mutta voin hankkia lapsia myöhemmin, ja luultavasti siinä vaiheessa abortti ei ainakaan enää kaduttaisi. Abortin katuminen voi olla henkisesti raskasta, mutta ainakaan kukaan muu ei kärsi, kuin minä. Jos taas pidän lapsen, ja mietin aina, että "vauva esti opiskeluni", ja "ilman sitä voisin elää helppoa elämää", on se aika hillitön taakka kannettavaksi viattomalle lapselle. Pohdintani siis jatkuu...

Abortti tuntuu siis "turvallisemmalta" vaihtoehdolta, mutta toisaalta en voi olla ajattelematta sitä huikaisevaa onnen ja rakkauden tunnetta, jonka vauva voi tuoda. Saisinko ikinä esim. opiskelusta vastaavaa iloa?

Soitin muuten terveyskeskukseen tästä asiasta, ja pyysin jonkinlaista keskusteluaikaa, jossa voisin pohtia päätöstä. Sain ajan raskaudenkeskeytykseen... Mielestäni tällaisissa tilanteissa tarvitsisi enemmän tukea joltakin objektiiviselta osapuolelta, sillä kenellekään lähipiiristäni en oikein voi puhua. Ainoat vaihtoehdot taitavat olla erilaiset kristillisten järjestöjen ylläpitämät "puhelimet" ja vastaavat, joissa vain suostutellaan pitämään lapsi aikalailla kaikissa tilanteissa.

Kukaan tuskin jaksaa lukea enää tätä kommenttia, mutta enemmänhän tämä onkin tällaista terapiaa itselleni... Kiitos vielä vastauksista :)

-Ap
[/quote]

Pakko tarttua tuohon esikoisasiaan. Tämä lapsi on jo hedelmöittynyt ja raskaus on alkanut. Lapsi kehittyy jo. Et voi verrata sitä pelkkään yksinäiseen munasoluun, koska eihän pelkkä munasolu ole hedelmöittynyt. Kai sen verran osaat biologiaa.

Odotat siis rakastamasi miehen lasta. Tilanne on nyt tämä ja aina tulee olemaan niin, että olet odottanut tätä lasta, vaikka päättäisit nyt mitä vaan. Mikä on elämässäsi tärkeintä? Sinun arvomaailmasi ? Sinun on elettävä päätöksesi kanssa loppu elämäsi.

Abortti ei tee tapahtunutta tekemättömäksi, eikä se ole ehkäisykeino. Siinä elävä olento tapetaan, sydän lakkaa lyömästä. Jos et vauvaa halua pitää, anna hänet adoptioon. Todennäköisesti hän haluaisi juuri sinut äidikseen, mutta jos sinä et halua häntä lapseksesi, adoptio on epäitsekäs teko: vauva saa pitää henkensä ja toinen pariskunta saa mahdollisuuden vanhemmuuteen.

Elämässä kohtaamme asioita, jotka eivät menneetkään kuten halusimme, mutta selkärankainen ihminen hyväksyy sen ja pyrkii tekemään parhaansa niillä korteilla, mitä kädessä on.

Hyväksyn ja ymmärrän abortin esimerkiksi raiskauksen tai henkeä uhkaavan sairauden vuoksi. Muuten olen adoption kannalla.

Ehdottomasti abortti. Sinulla on vielä monen monta vuotta aikaa hankkia lapsia. Teininä aloitettu parisuhdekin usein kariutuu viimeistään 10 vuoden päästä, usein jo paljon aikaisemmin, vaikka miten olisi siinä parikymppisenä elämä ruusuilla tanssimista.

Minusta tuntuu, että sinulla on enemmän puoltavia syitä vauvalle, teistä tulee varmasti rakastavat vanhemmat. Opiskeluista ei kannata huolehtia, sain kaksi ensimmäistä lastani yliopisto-opintojeni aikana ja nyt taas opiskelen ja minulla on kolmaskin lapsi, joka on erityislapsi ja silti onnistuu opiskelu. Kaikki on asenteesta kiinni, lapset antavat niin paljon ja opiskeluajan osaa hyödyntää tiiviisti päivisin, niin illalla jää aikaa perheelle. Tsemppiä <3

Mitä jos et saakkaan opiskelupaikkaa? Olet toisen vuoden tyhjän päällä ja veikkaisin että tehty abortti tuntuisi musertavammalta. Opiskelupaikkaa voi onneksi lykätä sitä menettämättä ja pääset silti nuorena aloittamaan opinnot.

Minä tein lapsen kesken opintojen, tosin 26-vuotiaana ja suunnitellusti. Hetki tuntui hyvältä enkä halunnut enää odottaa useita vuosia. Myös mies on opiskelija, mikä on ollut aivan ihanaa sillä hänkin on pystynyt olemaan paljon kotona ja on kokenut yhdessä kanssani tämän vauva-arjen, kaiken uuden ja ihmeellisen. Miehellekin vähemmän rankkaa kun vauva valvottaa öitä, mutta ei tarvitse herätä aamukuudelta töihin.

Rahallisesti pärjäämme hyvin, pieni lapsi tarvitsee hyvin vähän mitään pakollista ja suurimman osan ostaisimme muutenkin kirppareilta.

Minäkin stressasin ystäviä, perheet meillä on onneksi lähellä. Yhdelläkään ystävällämme ei ole lapsia ja suurin osa minun ystävistä on muuttanut muualle. Lisäksi paras ystäväni inhoaa lapsia. Olen liittynyt paikallisiin fb-äiti/perheryhmiin, käyn sitä kautta puistotreffeillä, lisäksi käyn vauvauinnissa ja avoimen päiväkodin tapahtumissa ja kahvilassa. Vielä en ole saanut sydänystäviä (vauva nyt toki vasta 4kk), mutta paljon tuttuja ja seuraa ja joitain äitejä joille kehtaa jo laittaa viestiä että mentäiskö vaikka vaunuilemaan jne. Kunhan vauva kasvaa ja olen imetyksen suhteen vapaampi menemään, aion myös useammin vierailla ystävieni luona muissa kaupungeissa. Sosiaalinen elämä ei siis jää, vaikka muuttuukin. Lapsen kautta on myös helpompi tutustua uusiin ihmisiin.

Minä palaan opintojen pariin vauvan ollessa 1v, mutta saamme hoidettua hänet omin voimin ja isovanhempien avuin. Kun opinnot on opiskeltu, saa tulla seuraavakin lapsi.

Pidä vauva. <3 Ystäviä ja tukiverkkoja saa äitikahviloista ja rymistä! Katso vaikka MLL:n sivut. Itsellä oli aika pitkälti sama tilanne, ja nyt vuosia myöhemmin parhaat ystävät edelleen niitä jotka sain äitiyskerhosta. :) Tsemppiä tulevaan, Ap

olen 24 vuotias 1,5 veen äippä. 1 ammatti on jota en tahdo harjoitaa, jotenka haen nyt uutta opiskelupaikkaa. Ajattelin hakea nyt ja lykätä vuodella jolloin aloittaisn opinnot 2016 syksyllä, jolloin lapseni on n. 3 vuotta. Jos en pääse nyt niin haen ens keväänä uudestaan. 

Olen kokenut itseni onnekkaaksi tilanteessa jossa minulla ei ole työ- eikä opiskelupaikkaa odottamassa, sillä näin vältän ns. ruuhkavuodet. Samalla kun muut äidit stressaavat koska palata töihin tai kouluun, niin minä saan nauttia vauvavuosista rauhassa ja opiskella sitten rauhassa, kun lapsi on vanhempi. Suosittelen todellakin pitämään lapsen. Ymmärsin vasta lapsen synnyttyä minkälainen aarre hän on ja kuinka lottovoitto on elämä. 

Kiitos paljon asiallisista vastauksista! Enemmistö vaikuttaisi olevan vauvan pitämisen kannalla - ei sinänsä ihmekään, sillä kirjoittajista suurin osa on varmaankin itse äitejä... Päätökseni ei vieläkään ole kovin selkeä - toisina hetkinä tuntuu, että ajatuskin vauvasta on järjetön, ja tietysti teen abortin - toisina taas, että haluan pitää vauvan.

Joihinkin yksittäisiin viesteihin haluaisin ottaa kantaa. Eniten omia tuntemuksiani kuvasi viesti, jossa sanottiin, että jos nyt päätän pitää lapsen, mietin jossain vaiheessa, miten hullua oli, että meinasin abortoida sen. Jos taas teen abortin, en koskaan tiedä, mitä olisi ollut, enkä osaa sitä myöskään kummemmin katua. Uskon itsekin tämän pitävän paikkansa.

Eli jos miettii siitä näkökulmasta, ettei lähes kukaan äiti ikinä kadu lapsiaan, ja rakkaus vauvaan on jotakin mieletöntä, lapsen pitäminen on useimmiten ihan hyvä vaihtoehto. Toisaalta taas - jos teen nyt abortin, en menetä juurikaan mitään, sillä en ikinä oppinut tuntemaan lasta, jota ei koskaan periaatteessa edes ollut... Jos pidän lapsen, päädyn jo nyt äidiksi ja opiskelu voi olla vaikeaa, ja en koskaan pysty keskittymään opintoihin täysillä. Jos taas teen abortin ja hankin lapsia myöhemmin, voin saada molemmat - nuoruuden ja opiskelut rauhassa, ja myöhemmin äitiyden ja rakkaat lapset. En todella tiedä, mitä tehdä.

Päiväkotiasioihin liittyen: en ikinä laittaisi alle kaksivuotiasta lasta päiväkotiin. Periaatteeni on, että jos nyt päätän pitää lapsen, ei sen vauvan tarvitse kärsiä sen takia, että minä olen nuori äiti. Olisin lapsen kanssa kotona vuoden, jonka jälkeen mies jäisi vuodeksi kotiin. Ja arvasin, että täällä tulisi kommenttina tuo "kaikki miehet on samanlaisia, ei sunkaan miehesi kuitenkaan auta" ihan samalla tavalla, kun täällä aina kuulee, että "kaikki miehet ovat pettäjiä". No, minä olen eri mieltä - miehiäkin on monenlaisia, ja uskon tuntevani puolisoni paremmin, kuin palstalaiset. Mielestäni on aivan yhtä perustavanlaatuinen oletus, että mies hoitaa vauvaa, kuin se, että nainen hoitaa. Ei meillä kotitöissäkään mies "auta", vaan tekee ihan tasan yhtä paljon kuin minäkin. Jos siis pidämme lapsen, vanhemmuus on tasan yhtä paljon miehen kuin minunkin vastuulla.

En osaa ajatella aborttia niin kamalana asiana, kuin moni sen täällä näkee. Lapsi on abortintekovaiheessa noin 7:n viikon ikäinen - ei siis vielä mikään vauva. Kukaan ei voi koskaan tietää, olisiko siitä muutaman millin kokoisesta alkiosta edes tullut koskaan sikiötä ja vauvaa. Jos abortoin lapsen, en kyllä näe että se oli esikoiseni - kyllähän jokaisesta munasolusta voisi joka kuukausi tulla lapsi, jos ei käyttäisi ehkäisyä, mutta en minä niitäkään minään syntymättöminä lapsinani näe.

Miksi en sitten vain tee aborttia? Koska olen pahimmanlaatuinen jossittelija. Siinä missä mieheni ei ikinä mieti, mitä olisi pitänyt tehdä tai minkälaista hänen elämänsä voisi olla, vaan on vaan tyytyväinen siihen, mitä on, minä mietin aina kaikki vaihtoehdot läpi ja ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen. Mietin siis myös sitä, että kun voin olla lähes varma katuvani kumpaakin päätöstä (vaikka en itse lasta katuisikaan), kumman katuminen on pahempaa? Jos kadun aborttia, ei sille voi enää tehdä mitään, mutta voin hankkia lapsia myöhemmin, ja luultavasti siinä vaiheessa abortti ei ainakaan enää kaduttaisi. Abortin katuminen voi olla henkisesti raskasta, mutta ainakaan kukaan muu ei kärsi, kuin minä. Jos taas pidän lapsen, ja mietin aina, että "vauva esti opiskeluni", ja "ilman sitä voisin elää helppoa elämää", on se aika hillitön taakka kannettavaksi viattomalle lapselle. Pohdintani siis jatkuu...

Abortti tuntuu siis "turvallisemmalta" vaihtoehdolta, mutta toisaalta en voi olla ajattelematta sitä huikaisevaa onnen ja rakkauden tunnetta, jonka vauva voi tuoda. Saisinko ikinä esim. opiskelusta vastaavaa iloa?

Soitin muuten terveyskeskukseen tästä asiasta, ja pyysin jonkinlaista keskusteluaikaa, jossa voisin pohtia päätöstä. Sain ajan raskaudenkeskeytykseen... Mielestäni tällaisissa tilanteissa tarvitsisi enemmän tukea joltakin objektiiviselta osapuolelta, sillä kenellekään lähipiiristäni en oikein voi puhua. Ainoat vaihtoehdot taitavat olla erilaiset kristillisten järjestöjen ylläpitämät "puhelimet" ja vastaavat, joissa vain suostutellaan pitämään lapsi aikalailla kaikissa tilanteissa.

Kukaan tuskin jaksaa lukea enää tätä kommenttia, mutta enemmänhän tämä onkin tällaista terapiaa itselleni... Kiitos vielä vastauksista :)

-Ap

Lapsen kanssa opiskelu on paljon helpompaa kuin työssäkäynti, jos ei huomioida taloudellisia seikkoja. Jos pidät vauvan, voit kuitenkin hakea yliopistoon. Jos pääset saat lykättyä aloitusta 1-2vuotta. Ahdistus ja panikointi kuuluu raskauteen. Tee niin kuin intuitiosi sanoo.

Mitäs unohdatte ehkäisyn.