Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Abortti vai vauva, 19-v ja opinnot alkamassa?
30.03.2015 |
Eli se klassinen tilanne - teenkö abortin vai pidänkö lapsen?
Taustatietoja sen verran, että olen itse 19-vuotias, lapsen syntyessä olisin 20-vuotias. Mieheni on 24, olemme olleet yhdessä kolme vuotta ja parisuhde on loistavalla pohjalla, rakastamme toisiamme hulluna ja mies olisi varmasti hyvä isä. Kumpikaan emme esim. juo tai polta, mies opiskelee kasvatusalaa ja muutenkin ollaan ihan kunnon kansalaisia. Eli niiltä osin asia kunnossa, lapsella olisi kaksi rakastavaa vanhempaa, enkä varmasti ainakaan päätyisi yh:ksi.
Toisaalta taas, olen vasta 19 ja vain lukiokoulutus alla. Vietän nyt välivuotta, ja saisin erittäin todennäköisesti syksyllä paikan yliopistosta (lukiopaperit todella hyvät). Välivuoden jälkeen en malttaisi odottaa, että pääsen opiskelemaan, ja oikeasti motivaatio ja innostus opintoja kohtaan on kova. Siltä osalta lapsen saanti juuri nyt tuntuisi aika kamalalta.
Tilanteemme on siltä osin erikoinen, että koko seurusteluajan olemme "haaveilleet" lapsesta, siis alusta asti on ollut selvää, että kumpikin haluamme lapsia. Nyt vain, kun tulin sattumalta raskaaksi, selvisikin, että tuo haaveilu on ollut vain sellaista vaaleanpunaisten lasien läpi katsomista, ja yhtäkkiä ajatus lapsesta tuntuu ahdistavalta, pelottavalta ja aika kauhealtakin. En tiedä, miten selittäisin nämä tunteet parhaiten, sillä itsekin olen aivan ristiriitaisissa fiiliksissä... No, yritän kuitenkin.
Ajatus itse lapsesta on aika ihana - kun ajattelen pelkästään pientä, suloista vauvaa, jota molemmat rakastaisimme hirveästi, tuntuu siltä, että haluaisin pitää lapsen. Kun taas ajattelen sitä, että olisin jo nyt (ja loppuelämäni) äiti, ajatus tuntuu kauhealta. En siis haluaisi vielä tässä vaiheessa äidin roolin vangiksi, aina asettamaan lapseni edun oman etuni edelle, jne. Koska jos tulisin äidiksi, tekisin sen niin hyvin kuin vain voisin, ilman kompromisseja: olisin muun muassa pitkään kotona lapsen kanssa.
Toinen pelkoni liittyy "syrjäytymiseen". Asumme mieheni kanssa paikkakunnalla, josta kumpikaan ei ole kotoisin. Molempien vanhemmat ja ystävät asuvat väh. parinsadan kilometrin päässä. Turvaverkkoa ei siis oikeastaan ole. Lastenhoitoapua en niinkään kaipaa, sillä tiedän, etten jäisi yksin, vaan mieheni saisi olla lapsen kanssa lähes yhtä paljon kuin minäkin. Lähinnä pelkään ahdistuvani siihen, ettei ystäviä tai läheisiä ole, ja jäisin päiviksi aivan yksin. Yliopistosta saisin varmaankin muuten kavereita ensi vuoden aikana, mutta jos en ehdi opiskella kuin pari kuukautta, tuskin ehdin juuri ystävystyäkään. Kun jäisin äitiyslomalle, kaikki orastavat ihmissuhteet ja opiskelut menisivät tauolle, ja olisi melko vaikeaa palata takaisin. Lisäksi mietin, minkälaista olisi opiskelu pienen lapsen kanssa...
Kumpikin olisimme siis lapsen syntyessä opiskelijoita, eli taloudellinenkaan tilanne ei olisi mitenkään loistava. Elämme kuitenkin melko vaatimattomasti, eikä ennenkään ole ollut juuri ongelmia. Lisäksi vanhemmat auttaisivat varmasti mielellään.
Sanon vielä sen, että abortti ei periaatteellisella tasolla tunnu pahalta. En siis koe "tappavani lasta", vaan pystyn suhtautumaan asiaan melko rauhallisesti ja rationaalisesti. Mieheni on aivan suoraan sanonut, että kumpikin vaihtoehto on hänelle yhtä ok - lapsi olisi ihana, mutta hän ymmärtää myös hyvin, jos haluan odottaa, sillä minun elämääni tämä kuitenkin enemmän vaikuttaa. Hän on siis jättänyt päätöksenteon täysin minulle. Jossakin toisessa tilanteessa abortin teko ei olisi minulle mikään ongelma, enkä varmaan juuri miettisi sitä enkä juuri surisikaan. Olemme kuitenkin aina halunneet lasta, joten toisaalta mietin, onko aivan kamalaa, jos teen abortin vain huonon ajoituksen takia? Toisaalta taas perustelut abortille ovat melko painavia ja järkisyitä, kun taas lapsen pitämistä puoltavat pienemmät ja ehkä vähän väärätkin asiat - kuten se, miten onnellinen äitini olisi, jos kuulisi minun olevan raskaana, tai miten ihanaa olisi kertoa uutisista kaikille, tai miten ihana raskausmaha olisi, tai miten suloinen vauva olisi, ja niin pois päin.
Turha sitten tulla moralisoimaan mitenkään, en ajattele, että abortti on väärin. Jälkiviisaus ei myöskään kannata. Lähinnä mietin sitä, katuisinko aborttia myöhemmin. Tai entä jos teen abortin, eivätkä opinnot olekaan yhtään mielekkäitä? Entä jos en saa koskaan myöhemmin lapsia?
Eniten kaipaisin mielipiteitä toisilta nuorena äidiksi tulleilta - itse lapsi ei varmastikaan kaduta, mutta vaikeuttiko se elämää huomattavasti? Saitko opiskeltua? Valitsisitko nyt toisin?
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun tai edes sinnepäin!
Kommentit (63)
Mieti asiaa myös siltä kantilta, että tämä lapsi joka nyt kasvaa sisässäsi, on uniikki, ainutlaatuinen yksilö. Samanlaista ei tule koskaan olemaan. Vaikka tulisitkin myöhemmin "itse valmiina" raskaaksi, raskaus ei ole sama kuin tämä tässä ja nyt.
Itse pidin lapsen, kun tuota mielessäni pyörittelin. Minulla oli melkein sama tilanne kuin sinulla, olin juurikin 19-vuotias ja valmistunut, sekä olimme miehen kanssa puhuneet että "muutaman vuoden päästä ehdottomasti lapsi". Sitten vain pohti, että kun nyt on kerta tilaisuus, niin kyllä siihen tartun. Juurikin siksi että omalla kohdallani olisin tuntenut syyllisyyttä tehdä abortti "muutaman vuoden takia". Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Lapsia ei hankita, ne saadaan. On myös itsestään kiinni sitten se miten hyvin saat lapsen kanssa opiskeltua jne. Onhan se paljon haastavampaa kuin ilman lasta, mutta jos motivaatio on kohdallaan niin miksei.
Raskaana itse ainakin ehdin valmistua henkisesti lapsen tuloon hyvin. Kukaan ei voi kuitenkaan puolestasi päättää, mutta tässä minun tarinani :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Abortti vaikka pamautit itsesi tahallaan paksuksi
Tuntemuksesi on täysin normaaleita tuossa yllättävässä tilanteessa. Mutta voin luvata, että et kadu päätöstäsi pitää lasta siinä vaiheessa kun saat hänet syliisi. Lapsen saaminen ja äidiksi/isäksi tuleminen nuorena tai "vanhana" on aina iso muutos ja jokainen käy omat prosessinsa läpi. Voin sanoa kokemuksesta, että haastavaa on ollut, kun turvaverkkoa ei ole ollut, mutta ei tätä aikaa vaihtaisi mihinkään. Lapsesi, juuri omine persoonineen, piirteinen on ainutlaatuinen, korvaamaton, toista hänenlaistaan ei tule koskaan syntymään tähän maailmaan. Joten minun neuvoni on, anna hänen syntyä!
Jos parisuhde kerran on kunnossa ja molemmille vauva on ok ja toivottu niin pitäkää siitäkin huolimatta, että suunnitelmat menevät uusiksi ja varmaan taloudellisesti joudutte vähän tiukille. Itse tekisin abortin siinä tapauksessa että parisuhde olisi huono tai jompi kumpi olisi siitä jo lähdössä ja joutuisi taloudellisesti tai henkisesti tiukoille. Muuten olen sitä mieltä että vauvan tuloa pitää vähän ajoittaa niin, että tulee seesteiseen paikkaan niin parisuhteen, työtilanteen kuin toimeentulonkin kannalta.
Istukaapa vielä miehen kanssa alas. Käykää läpi ihan kalenterin kanssa suunnitelmat. Sinähän voit aloittaa opiskelut ja käydä ihan pienen vauvan kanssakin luennoilla. Pieni nukkuu 3 kk ikään asti. Mutta voi sitten olla toisinkin, koliikkivauva yms.
Suunnitelkaa koulut, iltamenot ja kaikki niin hyvin kuin mahdollista.
Isosiskoni teki iässäsi abortin ja ei edelleenkään ole toipunut 34 vuotiaana..
Eli miettikää ihan konkreettisesti, mitä se vauvan tulo tarkoittaa. Opiskelut ja kaikki joustaa, mutta miten olette sitten valmiita sitoutumaan? Koska se vauva sitten on tervetullut ja kestääkö parisuhteenne abortin tai vauvan koliikin?
Raha ja muu on sivuseikkoja. Oma henkinen valmius on tärkeintä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä lapsi. Tilanteesi kuulostaa hyvältä ja sopivalta lapselle. Abortti olisi turha ja alkaisi kaduttamaan jossain vaiheessa, kerran tarkoitus olisi kuitenkin yrittää lasta hieman myöhemmin.
Minä pitäisin lapsen, mutta sinun puolesta en pysty päättämään. Minulla oli myös noita ahdistavia ajatuksia kun sain tietää olevani raskaana. Se on ihan normaalia, että pelottaa ja jännittää kun tapahtuu iso elämänmuutos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saanut esikoiseni 18- vuotiaana, heti lukion jälkeen. Tuosta o 22 vuotta aikaa.. Olen opiskellut, ensin toiveammattiini (sh amk) ja sen jälkeen vähän lisää. Eli opiskelu+ lapsi on ihan toimiva yhtälö. Töitä joutuu tottakai tekemään, toisaalta oma motivaationi ja haluni valmistua on olleet huimasti suuremmat kuin ikäisilläni lapsettomilla.
Nyt lapsia on useampi, osa syntynyt opintojen ohessa.. On työpaikka ja talo, kaikki millä ns hyvä elämä mitataan. Mies on edelleen sama. Olemme ehtineet elämään, olemme mm asuneet ja työskennelleet myös ulkomailla. En koe että olisimme jääneet mistään tärkeästä paitsi lapsen kanssa. Biletys ei koskaan ole kiinnostanut.
Luulen, että jos päädyt aborttiin, sinun on vaikea elää päätöksen kanssa. En ole tiukka abortin vastustaja (enää, nuorena olin), on tilanteita jossa se on oikea ratkaisu. Mutta naisen on oltava päätöksestä 100% varma, muuten henkinen toipuminen on vaikeaa.
Mitä epäilyn tunteisiin tulee... Itselleni on jokaisessa raskaudessa, kun testi näyttää plussaa, iskenyt pieni paniikki. Onko minusta tähän, ajankohta on huono, jaksanko ja kestääkö kroppa tai pää. Sanoisin sen pakokauhun olevan vain yksi normaali vaihe raskaudessa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ajattelen niin, etten varmasti lasta katsoessani koskaan tulisi katumaan päätöstä pitää lapsi. Sen sijaan aborttia tulisin luultavasti katumaan jossain vaiheessa elämääni, esimerkiksi seuraavaa lasta yrittäessäni, kantaessani tai sisaruksia toivoessani. Pidä lapsi, kyllä te pärjäätte. Ps. monella paikkakunnalla pidetään mammakerhoja ja mammakahviloita, joista saa vertaistukea ja mahdollisesti uusia ystäviäkin :)
Jos nyt päätät pitää lapsen, katsot häntä vielä joku päivä ja mietit miten hullu olit kun meinasit abortoida hänet.
Jos taas päätät tehdä abortin, et tiedä mistä jäät paitsi etkä osaa kaivata sitä mitä ei ollutkaan. Ehkä joskus mietit minkäikäinen hän nyt olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pitäisin lapsen, jotenkin asiat aina vaan järjestäytyvät lopulta parhain päin. Olin 28-vuotias kun aloin odottaa esikoistani ja silti meinasi paniikki iskeä, että nytkö ja oliko tämä nyt sittenkään paras hetki kun on sitä ja tätä. Kyllä se silti vaan oli, lapsi järjesti asiat tärkeysjärjestykseen. Ei kai sitä koskaan ole täysin "valmis" vaikka ikää olis kuinka.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 16:13"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 16:01"]En siis toivo mitään yksiselitteistä vastausta, ja tietysti teen päätöksen lopulta itse - lähinnä haluaisin kuulla kokemuksia vastaavassa tilanteessa olleilta. Mietin sitäkin, tulisiko minulle vastaavia epävarmuuden ajatuksia ihan minkä tahansa ikäisenä, missä tahansa elämäntilanteessa - mahdollisesti... Kiitos tähän mennessä tulleista vastauksista :)
-Ap [/quote] Kyllä siihen aina liittyy epävarmuuksia. Minä olin juuri aloittanut tosi hyvässä työssä ja tulin suunnitellusti raskaaksi. Vaikka olin iloinen, olin myös kauhuissani. Oli ahdistavaa jäädä pois mieluisasta työstä ja koin, että urani on ohi. No itseasiassa urani siinä firmassa olikin ohi, en vain tiennyt sitä silloin. Perhevapaideni takia minusta tuli heittopussi ja minut myytiin moneen otteeseen firmasta toiseen. En vaihtaisi kuitenkaan mitään. Ilman lapsi olisin tällä hetkellä toimitusjohtaja, nyt olen kotiäiti. Eikä kaduta pätkääkään. Tämä on parasta mitä minulle on ikinä sattunut.
[/quote]
... ja sitten heräsin. Olin edelleen kotiäiti. Harmitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet tarpeeksi vanha harrastaaksesi seksiä, olet tarpeeksi vanha tullaksesi äidiksi - piste! Tottakai pidät lapsesi!
Mä pitäisin lapsen. Kun aloitat opiskelut lapsen voi laittaa päivähoitoon, eli siihen lapsi ei vaikuta. Se yliopistoon pääsy ei ole myöskään yhtään varmaa, ellet sitten ole hakemassa alalle johon vain kävellään sisään hakijoiden vähyyden vuoksi.
Minä en pitäisi lasta. Opiskelut loppuun ja sitten vasta lapsi.
Olen vasta tullut ensimmäistä kertaa äidiksi ja kyllähän se rakkaus omaa lasta kohtaan on sellaista, jonka ymmärtää vasta kun lapsen saa. Se on sellainen sydäntä riipivä tunne, että lapsen eteen tekisi mitä tahansa.
Voithan lapsesta huolimatta hakea yliopistoon. Yliopiston aloituksessa sitten voi hakea lykkäystä hyvästä syystä. Ei lapsi maailmaa täysin kaataisi. Voisi kuitenkin myöhemmin alkaa abortti kaduttamaan. Päätös on kuitenkin sinulla.
Alue: Aihe vapaa
Pahimmassa tapauksessa parisuhteenne kärsii tulevaisuudessa abortista. Se voi jäädä painamaan mieliä, etenkin kun vaikutatte noin tunnollisilta.Tulet huomaamaan, että elämää voi suorittaa vielä myöhempinäkin vuosina...
Mitään auvoista aikaa ei ole odotus, eikä pikkulapsiaikakaan, joten ne ruusunpunaiset lasit kannattaa nakata nurkkaan. Uusia ystävyyssyhteita löytyy kuitenkin hiekkalaatikon reunalta, äiti-lapsi-kerhoista tai neuvolan kautta. Ja opinnoista riippuen voinet yliopistolla käydä tilanteen salliessa joillakin kursseilla.
Päivähoitopaikan saanette opiskelijoina ilmaiseksi. Se rytmittää tulevaisuuttakin, tulee tehtyä luultavsti opinot tiiviimpään tahtiin. Parhaassa lykyssä viette lapsen 1-vuotiaana hoitoon, opiskelette ja sitten töihin. Kun lapsi on kouluiässä, voisi hankkia lisää lapsia ja jäädä hyvällä omallatunnolla hoitovapaalle pidemmäksi aikaa...Kyllä se alakoululainenkin hyötyy yhdessäolosta.
Onnea mitä sitten valitsettekaan
T.lastentarhanope/ope
Ja terveitä/tasapainoisia lapsia tulee niistäkin, jotka aloittaa 10-kuukutiina hoidossa...