Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten te muut naiset kelpaatte miehille ja saatte parisuhteen?
15.12.2021 |
Niin olen tätä miettinyt.. miten te kelpaatte miehille? Itse olen sinkku ku en kelpaa kellekkään.
Kommentit (223)
En tajua koko kysymystä. Ei ne miehet ole yhtään sen kummempia kuin naisetkaan. Olen ihan peruspirkko, ja aina on ollut sutinaa ja parisuhteita.
Millaista elämää oikein elät? Käytkö ulkona, onko harrastuksia? Eihän ketään ikinä tapaa, ellei itseään aseta alttiiksi tapaamisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä minäkin mietin. On minulla muutamia suhteita ollut, lapsiakin, mutta 10 vuotta olen ollut yksin. No, mahtuu siihen pari muutaman kuukauden suhdetta, ja muutama tapailu, mutta minut jätetään. Yleensä paremman takia.
En enää viitsi edes yrittää. En kelpaa, niin en kelpaa.
En minä tähän osaa syytä sanoa.
Minulla on omistusasunto, vakityö, koira ja kissa, lapset, harrastuksia mutta myös aikaa miehelle. En polta enkä juo paljoa.
Mutta olen L tai jopa XL kokoa. En harrasta yhdenillan juttuja, enkä halua seksiä heti. En käy baareissa. Tinderit ja kaikki on kokeiltuEi tuo L koko ainakaan ole syy. Itse ollut L kokoa aina muttei ole yksin tarvinnut olla. Ja ihan hyviä miehiä ollut ja nytkin on.
175 cm, 64 kg, ikä 51 v.
Noilla mitoilla et kyllä mitenkään ole L-kokoa.
Kyllä minä olen. S ja M on liian pieniä. Lahkeet, hihat, hartiat, lantio, ei mene pienemmät vaatteet. Joku villatakki voi olla M. Näin on menty vuosikymmenet jo. Mieheni on 185 cm ja pystyn täysin käyttämään monia hänen vaatteita eikä roiku yhtään.
Koko keskusteluissa hämmästyn aina kun kokoiseni nainen toteaa ostavansa S vaatteita. Vaikka olisi hentoluinen, ihmettelen eikö hihat ja lahkeet jo jää lyhyiksi.
Sori ohis.No tuo pituus selittää hieman, olen itse sinua muutaman sentin lyhyempi ja 10 kiloa painavampi ja käytän useimmiten M-kokoa. 40/42. L roikkuu päällä.
Mutta mitä parisuhdemarkkinoihin tulee niin komppailen niitä jotka sanovat että omasta asenteesta ja itsensä rakastamisesta kannattaisi aloittaa. Jos lähtöasetelma on se ettei kelpaa niin on jo valmiiksi asettanut itsesenä täydelliseksi uhriksi jollekin narsisistiselle kpäälle.
Mä aloitan siitä että olen upea ja mahtava tyyppi ja onnekas on se johon haluan panostaa parisuhteen verran. En ole mikään klassinen kaunotar, näytän ehkä hieman sammakolta ja, mitat tuossa yllä tulikin jo mainittua. Silti ympärillä on pörrännyt ne tavoitelluimmat poikamiehet kaiken maailman NHL-tähdistä bisnesmiehiin.
Tärkeintä on että ihminen tuntee oman arvonsa, hänellä on oma elämä, omat mielenkiinnonkohteet, eikä hän odota jotain prinssirohkeaa tai unelmien prinsessaa johon voi ripustautua saadakseen elämäänsä sisältöä tai ota ketä tahansa vain että kelpaisi edes jollekin..
Ja entä kun se hyvä itsetunto tai itsestään pitäminen ei auta? Ei minulla ole koskaan ollut vaikeuksia tykätä itsestäni, olen mielestäni nätti ja kiva, iloinen ja lahjakaskin, ja olen elänyt elämääni omia unelmiani toteuttaen. Vierelläni ei silti ole koskaan ollut yhtäkään miestä, eli ei todellakaan pörrää mitään NHL-tähtiä.
On täysin mahdollista olla kaikin puolin tasapainoinen ja mahtava tyyppi, ja silti et "kelpaa" kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
En tajua koko kysymystä. Ei ne miehet ole yhtään sen kummempia kuin naisetkaan. Olen ihan peruspirkko, ja aina on ollut sutinaa ja parisuhteita.
Millaista elämää oikein elät? Käytkö ulkona, onko harrastuksia? Eihän ketään ikinä tapaa, ellei itseään aseta alttiiksi tapaamisille.
En ole AP, mutta minä ainakin elän sosiaalista ja välillä melko menevääkin elämää. En ole pelkästään yksin kotona vaan tapaan kyllä ihmisiä, ja elämäni aikana tavannut tuhansia ja tuhansia miehiä. Mutta minkä sille mahtaa jos yksikään heistä ei ole kiinnostunut juuri minusta?
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä ole kyse kelpaamisesta, vaan siitä ettet osaa päättää minkä miehen valitsisit, sillä ottajia kyllä riittää naiselle kuin naiselle.
Hah. Meitä rumia naisia kyllä on joille ei ole yhtään ottajaa. Meitä vain ei ole miesten silmissä edes olemassa koska miehet näkevät vain ne kauniit. Sitten on helppo sanoa että kaikki naiset saavat seuraa, kaikilla on kosijoita jonossa. Ei ole. Niille näteille ja kauniille vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä minäkin mietin. On minulla muutamia suhteita ollut, lapsiakin, mutta 10 vuotta olen ollut yksin. No, mahtuu siihen pari muutaman kuukauden suhdetta, ja muutama tapailu, mutta minut jätetään. Yleensä paremman takia.
En enää viitsi edes yrittää. En kelpaa, niin en kelpaa.
En minä tähän osaa syytä sanoa.
Minulla on omistusasunto, vakityö, koira ja kissa, lapset, harrastuksia mutta myös aikaa miehelle. En polta enkä juo paljoa.
Mutta olen L tai jopa XL kokoa. En harrasta yhdenillan juttuja, enkä halua seksiä heti. En käy baareissa. Tinderit ja kaikki on kokeiltuEi tuo L koko ainakaan ole syy. Itse ollut L kokoa aina muttei ole yksin tarvinnut olla. Ja ihan hyviä miehiä ollut ja nytkin on.
175 cm, 64 kg, ikä 51 v.
Noilla mitoilla et kyllä mitenkään ole L-kokoa.
Kyllä minä olen. S ja M on liian pieniä. Lahkeet, hihat, hartiat, lantio, ei mene pienemmät vaatteet. Joku villatakki voi olla M. Näin on menty vuosikymmenet jo. Mieheni on 185 cm ja pystyn täysin käyttämään monia hänen vaatteita eikä roiku yhtään.
Koko keskusteluissa hämmästyn aina kun kokoiseni nainen toteaa ostavansa S vaatteita. Vaikka olisi hentoluinen, ihmettelen eikö hihat ja lahkeet jo jää lyhyiksi.
Sori ohis.No tuo pituus selittää hieman, olen itse sinua muutaman sentin lyhyempi ja 10 kiloa painavampi ja käytän useimmiten M-kokoa. 40/42. L roikkuu päällä.
Mutta mitä parisuhdemarkkinoihin tulee niin komppailen niitä jotka sanovat että omasta asenteesta ja itsensä rakastamisesta kannattaisi aloittaa. Jos lähtöasetelma on se ettei kelpaa niin on jo valmiiksi asettanut itsesenä täydelliseksi uhriksi jollekin narsisistiselle kpäälle.
Mä aloitan siitä että olen upea ja mahtava tyyppi ja onnekas on se johon haluan panostaa parisuhteen verran. En ole mikään klassinen kaunotar, näytän ehkä hieman sammakolta ja, mitat tuossa yllä tulikin jo mainittua. Silti ympärillä on pörrännyt ne tavoitelluimmat poikamiehet kaiken maailman NHL-tähdistä bisnesmiehiin.
Tärkeintä on että ihminen tuntee oman arvonsa, hänellä on oma elämä, omat mielenkiinnonkohteet, eikä hän odota jotain prinssirohkeaa tai unelmien prinsessaa johon voi ripustautua saadakseen elämäänsä sisältöä tai ota ketä tahansa vain että kelpaisi edes jollekin..
Ja entä kun se hyvä itsetunto tai itsestään pitäminen ei auta? Ei minulla ole koskaan ollut vaikeuksia tykätä itsestäni, olen mielestäni nätti ja kiva, iloinen ja lahjakaskin, ja olen elänyt elämääni omia unelmiani toteuttaen. Vierelläni ei silti ole koskaan ollut yhtäkään miestä, eli ei todellakaan pörrää mitään NHL-tähtiä.
On täysin mahdollista olla kaikin puolin tasapainoinen ja mahtava tyyppi, ja silti et "kelpaa" kenellekään.
Mutta eikö silloin ole parempi olla yksin kuin epätoivoisena jonkun sellaisen kanssa jolle just ja just kelpaat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua koko kysymystä. Ei ne miehet ole yhtään sen kummempia kuin naisetkaan. Olen ihan peruspirkko, ja aina on ollut sutinaa ja parisuhteita.
Millaista elämää oikein elät? Käytkö ulkona, onko harrastuksia? Eihän ketään ikinä tapaa, ellei itseään aseta alttiiksi tapaamisille.
En ole AP, mutta minä ainakin elän sosiaalista ja välillä melko menevääkin elämää. En ole pelkästään yksin kotona vaan tapaan kyllä ihmisiä, ja elämäni aikana tavannut tuhansia ja tuhansia miehiä. Mutta minkä sille mahtaa jos yksikään heistä ei ole kiinnostunut juuri minusta?
Millaisissa merkeissä siis tapaat ihmisiä? Ei ole tarkoitus kyseenalaistaa, mutta vaikka sitä kävisi vaikkapa baarissa ja sillä tavalla kyllä tapaisi ihmisiä, niin oman kokemukseni mukaan tuollaisissa tilanteissa ei kuitenkaan todella tutustuta uusiin ihmisiin. Joku baaripoka voi toki löytyä, mutta harvemmin parisuhdetta. Omista suhteista melkein kaikki ovat alkaneet siten, kun olen lähtenyt oman mukavuusalueen ulkopuolelle, esimerkiksi aloittanut ihan uuden harrastuksen, jossa olen sitten säännöllisesti käynyt, ja kappas vaan, sieltä onkin löytynyt joku mukava tyyppi jonka kanssa ollaan hiljalleen tultu tutummiksi ja huomattu että tässähän vois olla jotakin.
Oma vastaukseni on myös "olin onnekas" sekä "nuoruus". Koen, että nuo kaksi on avainsanoja.
Oltiin molemmat 20 vuotiaita, kun alettiin seurusteleen. Oltiin kuin "Barbie ja Ken". Enää ollaan ihan vaan "Pirkko ja Juuso" :D Mutta ihan onnellisia yhdessä. Tälläisenä Pirkkona tuskin nyt 35 vuotiaana enää löytäisinkään ketään. Lapsia on kaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seksiä olen joskus onnistunut saamaan jopa parikin kertaa samalta mieheltä. Parisuhde tuntuu ihan utopistiselta.
Ap
Joskus käy säkä ja jonkin aikaa voi naisen kanssa olla oikeasti kivaa. Kahdesti olen suotunut sormukseenkin. Avojuttu oli kuitenkin pisin suhde noin 9 vuotta. Seksi on vähän ihme juttu. Aina alussa sitä on sanotaan tarpeeksi. Sitten sitä saa ehdotella ja torjuntoja tulee paljon.
Toisaalta naisilta tulee pidemmäässä suhteessa aloitteeita seksiin harvoin tai ei ollenkaan. Meitä miehiä mollataan ettei oteta huomioon naisen nautintoa. No mun kohdalla sekään ei ole totta. Yhdellä paras oli uninen lantion liike.
Oli nukahtanut ensin ja kun tulin viereen niin alkoi silleen kiehnätä.. mun piti herättää nainen. sitten kysyin haluttaako sua oikeasti? No niin tästä loput ei kuulu muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä minäkin mietin. On minulla muutamia suhteita ollut, lapsiakin, mutta 10 vuotta olen ollut yksin. No, mahtuu siihen pari muutaman kuukauden suhdetta, ja muutama tapailu, mutta minut jätetään. Yleensä paremman takia.
En enää viitsi edes yrittää. En kelpaa, niin en kelpaa.
En minä tähän osaa syytä sanoa.
Minulla on omistusasunto, vakityö, koira ja kissa, lapset, harrastuksia mutta myös aikaa miehelle. En polta enkä juo paljoa.
Mutta olen L tai jopa XL kokoa. En harrasta yhdenillan juttuja, enkä halua seksiä heti. En käy baareissa. Tinderit ja kaikki on kokeiltuEi tuo L koko ainakaan ole syy. Itse ollut L kokoa aina muttei ole yksin tarvinnut olla. Ja ihan hyviä miehiä ollut ja nytkin on.
175 cm, 64 kg, ikä 51 v.
Noilla mitoilla et kyllä mitenkään ole L-kokoa.
Kyllä minä olen. S ja M on liian pieniä. Lahkeet, hihat, hartiat, lantio, ei mene pienemmät vaatteet. Joku villatakki voi olla M. Näin on menty vuosikymmenet jo. Mieheni on 185 cm ja pystyn täysin käyttämään monia hänen vaatteita eikä roiku yhtään.
Koko keskusteluissa hämmästyn aina kun kokoiseni nainen toteaa ostavansa S vaatteita. Vaikka olisi hentoluinen, ihmettelen eikö hihat ja lahkeet jo jää lyhyiksi.
Sori ohis.No tuo pituus selittää hieman, olen itse sinua muutaman sentin lyhyempi ja 10 kiloa painavampi ja käytän useimmiten M-kokoa. 40/42. L roikkuu päällä.
Mutta mitä parisuhdemarkkinoihin tulee niin komppailen niitä jotka sanovat että omasta asenteesta ja itsensä rakastamisesta kannattaisi aloittaa. Jos lähtöasetelma on se ettei kelpaa niin on jo valmiiksi asettanut itsesenä täydelliseksi uhriksi jollekin narsisistiselle kpäälle.
Mä aloitan siitä että olen upea ja mahtava tyyppi ja onnekas on se johon haluan panostaa parisuhteen verran. En ole mikään klassinen kaunotar, näytän ehkä hieman sammakolta ja, mitat tuossa yllä tulikin jo mainittua. Silti ympärillä on pörrännyt ne tavoitelluimmat poikamiehet kaiken maailman NHL-tähdistä bisnesmiehiin.
Tärkeintä on että ihminen tuntee oman arvonsa, hänellä on oma elämä, omat mielenkiinnonkohteet, eikä hän odota jotain prinssirohkeaa tai unelmien prinsessaa johon voi ripustautua saadakseen elämäänsä sisältöä tai ota ketä tahansa vain että kelpaisi edes jollekin..
Ja entä kun se hyvä itsetunto tai itsestään pitäminen ei auta? Ei minulla ole koskaan ollut vaikeuksia tykätä itsestäni, olen mielestäni nätti ja kiva, iloinen ja lahjakaskin, ja olen elänyt elämääni omia unelmiani toteuttaen. Vierelläni ei silti ole koskaan ollut yhtäkään miestä, eli ei todellakaan pörrää mitään NHL-tähtiä.
On täysin mahdollista olla kaikin puolin tasapainoinen ja mahtava tyyppi, ja silti et "kelpaa" kenellekään.
Mutta eikö silloin ole parempi olla yksin kuin epätoivoisena jonkun sellaisen kanssa jolle just ja just kelpaat?
Tietenkin, siksi "kelvata" on lainausmerkeissä. En halua "kelvata" jollekulle. Mutta kai sitä saa vähän asiasta tuntea haikeutta kun yksi aika iso elämän osa-alue jää kokonaan kokematta?
Täytän ensi vuonna 40, enkä ole edelleenkään saanut kokea mitään romanttista. N. 25 vuotta siis toivonut että jotain sellaista voisi osua kohdalle.
Jaksaisitko itse elää 25 vuotta ilman kenenkään kosketusta ja välittämistä - niin ettet koskaan hetkeäkään tuntisi surua asiasta vaan olisit aina positiivisella mielellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua koko kysymystä. Ei ne miehet ole yhtään sen kummempia kuin naisetkaan. Olen ihan peruspirkko, ja aina on ollut sutinaa ja parisuhteita.
Millaista elämää oikein elät? Käytkö ulkona, onko harrastuksia? Eihän ketään ikinä tapaa, ellei itseään aseta alttiiksi tapaamisille.
En ole AP, mutta minä ainakin elän sosiaalista ja välillä melko menevääkin elämää. En ole pelkästään yksin kotona vaan tapaan kyllä ihmisiä, ja elämäni aikana tavannut tuhansia ja tuhansia miehiä. Mutta minkä sille mahtaa jos yksikään heistä ei ole kiinnostunut juuri minusta?
Millaisissa merkeissä siis tapaat ihmisiä? Ei ole tarkoitus kyseenalaistaa, mutta vaikka sitä kävisi vaikkapa baarissa ja sillä tavalla kyllä tapaisi ihmisiä, niin oman kokemukseni mukaan tuollaisissa tilanteissa ei kuitenkaan todella tutustuta uusiin ihmisiin. Joku baaripoka voi toki löytyä, mutta harvemmin parisuhdetta. Omista suhteista melkein kaikki ovat alkaneet siten, kun olen lähtenyt oman mukavuusalueen ulkopuolelle, esimerkiksi aloittanut ihan uuden harrastuksen, jossa olen sitten säännöllisesti käynyt, ja kappas vaan, sieltä onkin löytynyt joku mukava tyyppi jonka kanssa ollaan hiljalleen tultu tutummiksi ja huomattu että tässähän vois olla jotakin.
No, ensinnäkin lukuisat kaverini ovat löytäneet parisuhteen baarista :). Siellä vaan alkavat juttelemaan, yhteystiedot vaihdetaan ja siitä se lähtee. Juuri paras ystäväni on ollut 1,5 suhteessa joka alkoi siitä että meni ravintolassa juttelemaan kivannäköiselle ihmiselle. Itse olen koittanut samaa mutta ei ole onnistunut.
Mutta pääasiassa siis olen tavannut miehiä aikanaan koulussa, nykyään töissä (yli tuhannen ihmisen toimisto jossa suurin osa omanikäisiä, erittäin sosiaalinen meno ja pariutua saa), harrastuksissa (kielet, liikunta, seurakuntakin joskus), tapahtumissa, festareilla, konserteissa, kaverin illanistujaisissa, tai muuten kaverin kautta, matkustaessa (esim 5 h matka junassa semmoisessa pienessä kopissa, ei avovaunussa), hostelleissa, lentokoneissa...
Olen avoin ja voin jutella ihan kenen kanssa vaan. Mutta koskaan se mies ei ole ajatellut "tästähän voisi tulla jotain". Kavereita kyllä olen saanut. Eihän sille sitten mitään voi, ei kenenkään tarvitse kiinnostua juuri minusta.
Vierailija kirjoitti:
Oma vastaukseni on myös "olin onnekas" sekä "nuoruus". Koen, että nuo kaksi on avainsanoja.
Oltiin molemmat 20 vuotiaita, kun alettiin seurusteleen. Oltiin kuin "Barbie ja Ken". Enää ollaan ihan vaan "Pirkko ja Juuso" :D Mutta ihan onnellisia yhdessä. Tälläisenä Pirkkona tuskin nyt 35 vuotiaana enää löytäisinkään ketään. Lapsia on kaksi.
Usko tai älä niin 35 on vielä ihan käyttis. Itsellä paras seksiä harrastettu juttu oli 38-47 ja nainen oli mua muutaman vuoden vanhempi. Viiskymppisenä hän alkoi valitettavasti hyytyä. Tehtiin suunnilleen kaikki mahdollinen.
Hän teki niin oudon mielestäni ällön jutun etten vieläkään tajua miksi teki sen. Huomautan että se oli naisen idea. Ei se sattunut lähinnä kutitti. Seurauksena sanoinkin että mä en nyt pysty suutelemaan sua pariin viikkoon. Hyi helkkari miksi piti työntää kieli sinne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helposti. Olen lapseton, hoikka ja nätti, hyväpalkkaisessa työssä. Valitsen parhaat päältä.
Olin koulussa aina epäsosiaalinen hylkiö, jota karteltiin. Minulla on elämässäni ollut tasan yksi parisuhde ja sitäkin sain odottaa 24 vuotiaaksi. Seksiä en sitä ennen ollut ikinä saanut. Mekin vaan ajauduimme yhteen, kaksi muille "kelpaamatonta". Mitään ulkonäöllistä vikaa en kummassakaan huomaa. Nykyään joskus ihmettelen, miksi mieheni minut huoli. Vieläkin ollaan yhdessä. Vikaa tuntuu olevan kummankin luonteissa. Olen silti huomannut usein muidenkin ihmisten olevan hyvin epätäydellisiä. Jos tästä vielä ero tulisi, niin tuskin uutta parisuhdetta ikinä enää löytäisin tai jaksaisin edes etsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helposti. Olen lapseton, hoikka ja nätti, hyväpalkkaisessa työssä. Valitsen parhaat päältä.
Niin minäkin olen. Eipä ole ketään joista "valita". Naurettava sana muutenkin, ei ketään ihmistä valita kuin kaupanhyllyltä. Onhan sillä ihmisellä oma tahtokin.
Minussa on lukemattomia näkyviä kauneusvirheitä. Silti olen saanut tottua antamaan pakkeja eli lähestyjiä ja ihastujia on ollut. Olen kyllä myös itse saanut pakkeja joten en tosiaan ole vastustamaton.
Minulla on ystävä joka on mielestäni hyvin kaunis ja hänellä on pitkät vaaleat hiukset, osaa meikatakin nätisti. Hän kaipaisi omaa kultaa ja kärsii kovasti siitä "ettei kelpaa kellekään". Hän sanoo ettei kukaan mies ole koskaan lähestynyt häntä.
Mikä meitä erottaa ja kääntää kortit näin päin. En tiedä. En keksi muuta eroa kuin sen että hän on varautuneempi kuin minä eikä niin helposti vaikka hymyile tuntemattomille.
Olen hyvä.
Haluan hyvän miehen.
Sellainen löytyi.
Ei mulle mikä vaan kelvannut enkä uskaltanut mitä vaan päästää lähelleni.
Sopivan sitten päästin. Molemminpuoleista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti. Olen lapseton, hoikka ja nätti, hyväpalkkaisessa työssä. Valitsen parhaat päältä.
Niin minäkin olen. Eipä ole ketään joista "valita". Naurettava sana muutenkin, ei ketään ihmistä valita kuin kaupanhyllyltä. Onhan sillä ihmisellä oma tahtokin.
Ei se valitseminen kovinkaan monen kohdalla tarkoita, että menee ja ottaa kenet haluaa. Mutta että tarjokkaita on ja heistä voi laittaa sivuun ne, jotka eivät itseä kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas joku mainitsi, että pitää rakastaa ensin itseään ja vasta sitten voi rakastaa muita. Mihin ihmeeseen tämä väite perustuu? Itse en ainakaan pidä itsestäni, sensijaan juuri siksi on helpompi keskittyä pitämään muista. En tokikaan pidä jokaisesta tapaamastani ihmisestä, mutta tarvitseeko ihan kaikista pitääkään? Elämässä riittää huikeita tyyppejä. Se, että osa ihmisitä tähän ryhmään ei kuulu - minä mukaanluettuna - ei ole niiltä huipputyypeiltä pois.
Itse kannatan tätä ajatusta siksi, ettei päädy huonoon parisuhteeseen vain koska pakko saada vaan joku, joka huolii.
Kulmia nostattavaa lukea joistain deittivalitteluketjuista esim. "pakko kai vaan ottaa joku yh" - juttuja.
No, itse olen eroäiti, eikä taatusti minua vain oteta parisuhteeseen, vaan viihdyn mainiosti itsekseni jos ei sitä aivan minulle täydellistä ja sopivaa koskaan tule vastaan.
En ole ollut yhdessäkään huonossa suhteessa. Minä nimenomaan vältän vellomista siinä että en ole ihmisenä kovinkaan miellyttävä itseni mielestä ja keskityn niihin muihin jotka ovat miellyttäviä. Se on eri asia jos keskittyy mässäilemään omalla persoonallaan - oli siinä motiivina itseinho tai itserakkaus, niin se ei kanna hyvää hedelmää. Usko pois, muille ihmisille voi olla ystävällinen ja osoittaa rakkautta vaikka oma persoona ei miellytäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti. Olen lapseton, hoikka ja nätti, hyväpalkkaisessa työssä. Valitsen parhaat päältä.
Niin minäkin olen. Eipä ole ketään joista "valita". Naurettava sana muutenkin, ei ketään ihmistä valita kuin kaupanhyllyltä. Onhan sillä ihmisellä oma tahtokin.
Ei se valitseminen kovinkaan monen kohdalla tarkoita, että menee ja ottaa kenet haluaa. Mutta että tarjokkaita on ja heistä voi laittaa sivuun ne, jotka eivät itseä kiinnosta.
Tarjokkaita ei ole, jos ei ole puoleensavetävä. Ihan simppeli fakta.
T. Eri
Alue: Aihe vapaa
No yleensä olen ihan käyttänyt sitä sanaa, että lähdetkö mun kanssa treffeille. Englanniksi kun elämääni pääasiassa elän, tuo sana on helpompi sanoa, se on jotenkin vähemmän latautunut kuin suomeksi. Joskus tilanteesta riippuen toki toisinkin asian ilmaissut, miehet kyllä ovat aikeeni tajunneet kun lähes aina kieltävä vastaus tulee sanoilla "ollaan mieluummin kavereita" tms.