Miten te muut naiset kelpaatte miehille ja saatte parisuhteen?

Vierailija kirjoitti:

Yhdelle kelpasin aikanaan. Luulen että muuten elämäni olisi jatkunut satunnaisesta lyhyestä suhteesta toiseen hyväksyntää hakien kuten siihen saakka. Vanhemmiten ei enää varmasti olisi ollut niitä lyhyitäkään.

Ihmettelin miten mieheni minuun päätyi, ajattelin että hän olisi saanut kenet tahansa kun oli niin sosiaalinen. Jälkeen päin ajatellen hänessäkin on paljon vikoja, ehkä paremman itsetunnon ja ihmistuntemuksen omaavat fiksut naiset osasivat nähdä nämä viat.

Minä sokeasti rakastuin. Ja olen kiitollinen siitä että sain kokea rakkauden huuman.

Kun itse lakkasin hakemasta hyväksyntää niin huomasin, että tosiasiassa olen onnellisin sinkkuna.

Mitä kauemmin edellisestä erosta on aikaa, sitä etäisemmältä tuntuu ajatus siitä, että koskaan enää olisin parisuhteessa.

Mulla on ollut kolme parisuhdetta, jos teini-iän heilasteluja ei lasketa.

Ensimmäinen suhde kesti kuusi vuotta, toinen kolme vuotta ja tämä nykyinen, eli kolmas on nyt kestänyt 12 vuotta ja toivottavasti kestää sinne hamaan loppuun saakka.

Veikkaan että salaisuus sille, miksi vientiä on aina ollut on se että mä rakastan itseäni, en säälittele tai mieti olenko tarpeeksi hyvä vaan tiedän olevani aivan mahtava juuri sellaisena kuin olen. Olen älykäs, hauska, mukava, hyvä ystävä, puoliso ja hyvä äiti.

On totta että hyvä itsetunto karsii toksiset miehet ympäriltä, eli ne väkivaltaiset, huonolla tunnesäätelykyvyllä varustetut alistavat jässikät. Se on vain ja ainoastaan hyvä juttu.

Hyvä itsetunto myös houkuttaa samanlaisella varustettuja miehiä.

Ihastuin yhteen nuoreen mieheen. Sanoin siskolleni eräänä perjantaina, että nyt lähden (baariin missä kaikki sillä paikkakunnalla kävivät) metsästämään hänet itselleni . Tämä toiveikas ajatus oli mielessäni, ja kuinka ollakaan hän tuli hakemaan minua hitaille ja siitä se lähti. Nyt oltu yli 20 v yhdessä. Eli vedin hänet puoleeni ajatuksellani ja asenteellani. Mieli on todella voimakas toiveiden toteuttaja.

Taas joku mainitsi, että pitää rakastaa ensin itseään ja vasta sitten voi rakastaa muita. Mihin ihmeeseen tämä väite perustuu? Itse en ainakaan pidä itsestäni, sensijaan juuri siksi on helpompi keskittyä pitämään muista. En tokikaan pidä jokaisesta tapaamastani ihmisestä, mutta tarvitseeko ihan kaikista pitääkään? Elämässä riittää huikeita tyyppejä. Se, että osa ihmisitä tähän ryhmään ei kuulu - minä mukaanluettuna - ei ole niiltä huipputyypeiltä pois.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan törmännyt naiseen, joka olisi saanut satoja tai edes kymmeniä pakkeja. Miehistä näitä löytyy jokaisesta kaveriporukasta.

Tottakai niin on. Te miehet yritätte missejä vaikka itse olette sammakoita. Normaali nainen saa sitten näitä myös tinderissä ja pitäisi olla otettu vaikka mitään realismia parisuhteeseen ei ole. Siksi.

Pelkästään se ei takaa että parisuhde syntyisi, jos mies on sinusta kiinnostunut. Sinun pitää itsekin olla siitä kyseisestä miehestä. Vai kelpaako sulle kuka tahansa, riittää kun sinä kelpaat miehelle?

 Minusta ovat lukuisat miehet olleet kiinnostuneet ja hyvin suoraan ilmaisseet sen, mutta vaikka näitä miehiä on vuosien myötä kertynyt iso joukko, ei yksikään heistä ole ollut sitä mitä haen. Olisin varmasti ollut suhteessa/suhteissa jo lähemmä kymmenen vuotta, jos olisin huolinut aina sitä mukaa kun mies kertoo kiinnostuksestaan, enkä olisi kuunnellut ollenkaan sitä, mitä itse haluan. En koskaan toivonut enkä uskonutkaan olevani ikisinkku vielä tässä iässä ja olisin halunnut löytää parisuhteen jo ajat sitten, mutta jos ketään potentiaalista ei ole tarjolla, ei silloin ole muuta vaihtoehtoa.

Vierailija kirjoitti:

Taas joku mainitsi, että pitää rakastaa ensin itseään ja vasta sitten voi rakastaa muita. Mihin ihmeeseen tämä väite perustuu? Itse en ainakaan pidä itsestäni, sensijaan juuri siksi on helpompi keskittyä pitämään muista. En tokikaan pidä jokaisesta tapaamastani ihmisestä, mutta tarvitseeko ihan kaikista pitääkään? Elämässä riittää huikeita tyyppejä. Se, että osa ihmisitä tähän ryhmään ei kuulu - minä mukaanluettuna - ei ole niiltä huipputyypeiltä pois.

Itse kannatan tätä ajatusta siksi, ettei päädy huonoon parisuhteeseen vain koska pakko saada vaan joku, joka huolii.

Kulmia nostattavaa lukea joistain deittivalitteluketjuista esim. "pakko kai vaan ottaa joku yh" - juttuja.

No, itse olen eroäiti, eikä taatusti minua vain oteta parisuhteeseen, vaan viihdyn mainiosti itsekseni jos ei sitä aivan minulle täydellistä ja sopivaa koskaan tule vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä minäkin mietin. On minulla muutamia suhteita ollut, lapsiakin, mutta 10 vuotta olen ollut yksin. No, mahtuu siihen pari muutaman kuukauden suhdetta, ja muutama tapailu, mutta minut jätetään. Yleensä paremman takia.

En enää viitsi edes yrittää. En kelpaa, niin en kelpaa.

En minä tähän osaa syytä sanoa.

Minulla on omistusasunto, vakityö, koira ja kissa, lapset, harrastuksia mutta myös aikaa miehelle. En polta enkä juo paljoa.

Mutta olen L tai jopa XL kokoa. En harrasta yhdenillan juttuja, enkä halua seksiä heti. En käy baareissa. Tinderit ja kaikki on kokeiltu

Ei tuo L koko ainakaan ole syy. Itse ollut L kokoa aina muttei ole yksin tarvinnut olla. Ja ihan hyviä miehiä ollut ja nytkin on.

175 cm, 64 kg, ikä 51 v.

Noilla mitoilla et kyllä mitenkään ole L-kokoa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut kolme parisuhdetta, jos teini-iän heilasteluja ei lasketa.

Ensimmäinen suhde kesti kuusi vuotta, toinen kolme vuotta ja tämä nykyinen, eli kolmas on nyt kestänyt 12 vuotta ja toivottavasti kestää sinne hamaan loppuun saakka.

Veikkaan että salaisuus sille, miksi vientiä on aina ollut on se että mä rakastan itseäni, en säälittele tai mieti olenko tarpeeksi hyvä vaan tiedän olevani aivan mahtava juuri sellaisena kuin olen. Olen älykäs, hauska, mukava, hyvä ystävä, puoliso ja hyvä äiti.

On totta että hyvä itsetunto karsii toksiset miehet ympäriltä, eli ne väkivaltaiset, huonolla tunnesäätelykyvyllä varustetut alistavat jässikät. Se on vain ja ainoastaan hyvä juttu.

Hyvä itsetunto myös houkuttaa samanlaisella varustettuja miehiä.

Aamen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkeakoulututkinto, erinomaiset arvosanat, 4 kieltä, juoksukunto miehenottohetkellä 15km, blondi, kynnet, omayritys ja täydelliset hampaat/kauneus. Baarissa 2 promillen humalassa löysin miehen.

Miehet ja naiset ovat erilaisia. Ei kannata projisoida omia naisajatuksiaan ja -kriteereitään miesten maailmaan. Korkeintaan muutama prosentti miehistä piitannee tuollaisista cv:n kaltaisista listauksista. Enemmän ne ovat karkotteita.

Ulkonäkö ja mukava luonne riittää. Onnittelut sinulle miehen löytämisestä.

T. Naimisissa oleva mies

Nimenomaan. Businessnainen kerran treffeillä esitteli minulle juurikin miesten statussymbolejaan, autoaan jne. Nämä kaikki ovat turn off miehelle joka ei ole kiinnostunut naisen rahoista.

Vielä en ole kelvannut .

N25

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä minäkin mietin. On minulla muutamia suhteita ollut, lapsiakin, mutta 10 vuotta olen ollut yksin. No, mahtuu siihen pari muutaman kuukauden suhdetta, ja muutama tapailu, mutta minut jätetään. Yleensä paremman takia.

En enää viitsi edes yrittää. En kelpaa, niin en kelpaa.

En minä tähän osaa syytä sanoa.

Minulla on omistusasunto, vakityö, koira ja kissa, lapset, harrastuksia mutta myös aikaa miehelle. En polta enkä juo paljoa.

Mutta olen L tai jopa XL kokoa. En harrasta yhdenillan juttuja, enkä halua seksiä heti. En käy baareissa. Tinderit ja kaikki on kokeiltu

Ei tuo L koko ainakaan ole syy. Itse ollut L kokoa aina muttei ole yksin tarvinnut olla. Ja ihan hyviä miehiä ollut ja nytkin on.

175 cm, 64 kg, ikä 51 v.

Alapeukku tälle? Tuo nainenhan on melkein missin mitoissa joten en lähtisi antaa alapeukkua.

Btw, paljon on pulskia ihmisiä joilla puolisot perheet jne joten ylipaino tuskin estää pariutumisen.

Täytyy olla tarpeeksi nuori ja tyhmä. Hormonihuuruissa ottaa ensimmäisen tarjokkaan ja sitten pysyy valinnassaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä minäkin mietin. On minulla muutamia suhteita ollut, lapsiakin, mutta 10 vuotta olen ollut yksin. No, mahtuu siihen pari muutaman kuukauden suhdetta, ja muutama tapailu, mutta minut jätetään. Yleensä paremman takia.

En enää viitsi edes yrittää. En kelpaa, niin en kelpaa.

En minä tähän osaa syytä sanoa.

Minulla on omistusasunto, vakityö, koira ja kissa, lapset, harrastuksia mutta myös aikaa miehelle. En polta enkä juo paljoa.

Mutta olen L tai jopa XL kokoa. En harrasta yhdenillan juttuja, enkä halua seksiä heti. En käy baareissa. Tinderit ja kaikki on kokeiltu

Ei tuo L koko ainakaan ole syy. Itse ollut L kokoa aina muttei ole yksin tarvinnut olla. Ja ihan hyviä miehiä ollut ja nytkin on.

175 cm, 64 kg, ikä 51 v.

Noilla mitoilla et kyllä mitenkään ole L-kokoa.

Kyllä minä olen. S ja M on liian pieniä. Lahkeet, hihat, hartiat, lantio, ei mene pienemmät vaatteet. Joku villatakki voi olla M. Näin on menty vuosikymmenet jo. Mieheni on 185 cm ja pystyn täysin käyttämään monia hänen vaatteita eikä roiku yhtään.

Koko keskusteluissa hämmästyn aina kun kokoiseni nainen toteaa ostavansa S vaatteita. Vaikka olisi hentoluinen, ihmettelen eikö hihat ja lahkeet jo jää lyhyiksi.

Sori ohis.

En muista koskaan käyneeni treffeillä ennen seurustelua. Onkohan se jokin uusi kulttuuri, joka vain vaikeuttaa tutustumista? Suhteeni ovat alkaneet yhteisestä tekemisestä: toisen auttamisesta koulutyössä, arjessa, parityöskentelystä koulussa, samaa matkaa kulkemisesta jonnekin kauppaan tms, toisen lemmikkiin tutustumisesta, yhteisestä harrastuksesta jne. "Treffeille" ollaan menty sitten myöhemmin, kun ollaan saatu lastenvahti ja aikaa on rajatusti (äkkiä kahville :-D). Eli mun suhteet on alkaneet ihan tavallisesta elämästä ja ajanvietosta. Mutta olenkin jo melkein 50 enkä ole koskaan käyttänyt tindereitä. En ole helppo persoona enkä missi, mutta en ole ikinä ajatellut että en "kelpaisi".

Aika kehnosti. Olen seurustellut kahdesti (toisessa näistä suhteista olen edelleen).

Oon se jonka pariksi täytyi opettajan aina pakottaa joku poika koulun paritansseissa kun muuten mua vältetiin kun ruttoa.

Olen ihan nätti ja hoikka ja pukeudun kauniisti, mutta en ole mikään missi. Itsetunto on aivan nollissa.

Miehet ei kiinnitä muhun mitään huomiota, korkeintaan saan ihmetteleviä katseita.

Pariuduin nuorempana normaalilla tavalla ennen nettiaikaa. Eli kaksi pääpointtia:

- Kun mennään nuorena yhteen, rakennetaan yhdessä yhteinen elämä. Aivan eri asia kuin aikuisena alkaa sovittaa yhteen molempien itselleen rakentamia valmiita kuvioita, jotka ei kuitenkaan sovi yhteen ja jolloin myös dumppaamisen ja seuraavan sopivamman etsimisen kynnys paljon matalampi.

- Ennen nettiaikaa mäkin näytin omana itsenäni ihan normaalilta niin kuin kaikki muutkin naiset ja sain seuraa ihan normaaleista miehistä. Nykyään kun miehet tuijottavat netissä päivät pitkät muovisiksi seksinukeiksi tuunattuja kuvia, en näytä yhtään miltään enkä varmasti pääsisi kenenkään kanssa edes treffeille. Ainahan naisen on täytynyt olla laiha ja rintaimplantteja on ollut pitkään, mutta ei joskus ysärillä ollut vaatimuksena, että täytyy olla myös huulitäytteet ja pakaraimplantit ja kotona muotilehtisisustus ja insta täynnä lomaparatiisikuvia. En yltäisi nykypäivän kriteereihin mitenkään, onneksi alkaa olla ikää niin että voi jo paskat nakata mitä kukaan ajattelee kunhan oma samaa tahtia vanheneva puoliso on tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan törmännyt naiseen, joka olisi saanut satoja tai edes kymmeniä pakkeja. Miehistä näitä löytyy jokaisesta kaveriporukasta.

Hah. Kyllä meitä on jotka emme edes treffeille pääse. Itse tehnyt 20 vuoden ajan aloitteita, enää en jaksa.

tämän naisen aloite: non-verbaalista silmäpelin kaltaista viestintää jolla hän antaa miehelle luvan lähestyä.

ei lähestynyt = pakit tuli

Ei. Aloitteeni on suora kysymys: mennäänkö kahville/drinkille/jonnekin. Niin että käy ilmi että kyseessä on treffit. Muita en laske (flirtti, juttelu, silmäpeli tms).

Vähän ohi aiheen huutelen täältä, että millä tavalla teet kahville kysyessäsi selväksi, että kyseessä ovat treffit eikä vain kahvittelu ihan kaverina? Minä olen liian monta kertaa löytänyt itseltäni treffeiltä kukkapuskineen ja kynttilöineen, kun olen luullut meneväni ihan kaverilliseen kahvitapaamiseen kaupungille. Ennen ajattelin ihmiset ihmisinä, enkä odottanut että jos mies lähtee kahville jonkun kanssa, kyseessä on itsestäänselvästi romanttiset tai seksuaaliset aikeet. T. Nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä minäkin mietin. On minulla muutamia suhteita ollut, lapsiakin, mutta 10 vuotta olen ollut yksin. No, mahtuu siihen pari muutaman kuukauden suhdetta, ja muutama tapailu, mutta minut jätetään. Yleensä paremman takia.

En enää viitsi edes yrittää. En kelpaa, niin en kelpaa.

En minä tähän osaa syytä sanoa.

Minulla on omistusasunto, vakityö, koira ja kissa, lapset, harrastuksia mutta myös aikaa miehelle. En polta enkä juo paljoa.

Mutta olen L tai jopa XL kokoa. En harrasta yhdenillan juttuja, enkä halua seksiä heti. En käy baareissa. Tinderit ja kaikki on kokeiltu

Ei tuo L koko ainakaan ole syy. Itse ollut L kokoa aina muttei ole yksin tarvinnut olla. Ja ihan hyviä miehiä ollut ja nytkin on.

175 cm, 64 kg, ikä 51 v.

Noilla mitoilla et kyllä mitenkään ole L-kokoa.

Kyllä minä olen. S ja M on liian pieniä. Lahkeet, hihat, hartiat, lantio, ei mene pienemmät vaatteet. Joku villatakki voi olla M. Näin on menty vuosikymmenet jo. Mieheni on 185 cm ja pystyn täysin käyttämään monia hänen vaatteita eikä roiku yhtään.

Koko keskusteluissa hämmästyn aina kun kokoiseni nainen toteaa ostavansa S vaatteita. Vaikka olisi hentoluinen, ihmettelen eikö hihat ja lahkeet jo jää lyhyiksi.

Sori ohis.

No tuo pituus selittää hieman, olen itse sinua muutaman sentin lyhyempi ja 10 kiloa painavampi ja käytän useimmiten M-kokoa. 40/42. L roikkuu päällä.

Mutta mitä parisuhdemarkkinoihin tulee niin komppailen niitä jotka sanovat että omasta asenteesta ja itsensä rakastamisesta kannattaisi aloittaa. Jos lähtöasetelma on se ettei kelpaa niin on jo valmiiksi asettanut itsesenä täydelliseksi uhriksi jollekin narsisistiselle kpäälle.

Mä aloitan siitä että olen upea ja mahtava tyyppi ja onnekas on se johon haluan panostaa parisuhteen verran. En ole mikään klassinen kaunotar, näytän ehkä hieman sammakolta ja, mitat tuossa yllä tulikin jo mainittua. Silti ympärillä on pörrännyt ne tavoitelluimmat poikamiehet kaiken maailman NHL-tähdistä bisnesmiehiin.

Tärkeintä on että ihminen tuntee oman arvonsa, hänellä on oma elämä, omat mielenkiinnonkohteet, eikä hän odota jotain prinssirohkeaa tai unelmien prinsessaa johon voi ripustautua saadakseen elämäänsä sisältöä tai ota ketä tahansa vain että kelpaisi edes jollekin..

Eihän tässä ole kyse kelpaamisesta, vaan siitä ettet osaa päättää minkä miehen valitsisit, sillä ottajia kyllä riittää naiselle kuin naiselle.