Mies sai tietää että käyn terapiassa ja sanoi tän syyksi ettei jatka tapailua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistus on ajan muotioikku.

Ei muka kestetä yhtään surua, vastoinkäymisiä.

Joku koira kuolee, niin tarvitaan viikko saikkea ja terapiaa 🙄😂 (itselläni ollut koiria yli neljäkymmentä vuotta…)

Tai vanhemmat kuolevat, niin vuosikausia ryvetään surussa ja tuskassa ihan normaaliin elämänkiertoon kuuluvan asian takia.

Hyvät ajat tekevät heikkoja ihmisiä.

Kuka tuollaisten kanssa haluaisi aloittaa parisuhdetta? Ei kukaan järkevä

Niin no, tietysti sen voi noinkin ajatella jos ei välitä läheisistään, mutta taidat edelleen olla se sama söpö pikku ylisveeti joka esittää kovista. Onko kotiläksyt muuten tehty ja äidin keittämä iltapuuro syöty?

Välittäminen ja sairaalloinen läheisriippuvuus ovat eri asioita. Työkaverin vanhempi kuoli viitisen vuotta sitten ja edelleen monta kertaa viikossa kylvää naamakirjaseinälleen niitä kammottavia pastellinvärisiä ”ajatelmia”, joissa sokerihuurrettuna kaivataan ja ikävöidään. Iso ihminen, vahvasti keski-ikäinen, hyvänen aika.

Ja koiran ottaessaan tietää, että se on noin kymmenen vuotta ja heippa.

Masennus ja ahdistus on muotisairauksia. Saa huomiota mukavasti ja voivotteluja. Kun kaikki on niin hel**tin vaikeaa muka.

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Elämä jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillekin tässä ketjussa tuntuu terapiassa käynti olevan yhtä arkista kuin nakkisoppa. Niinkö sinne vaan mennään, kun tuntuu, että haluis vaan jutella? Kela tuskin maksaa, ellei ole vakavia ongelmia. Omalla rahalla toki pääsee, en tiedä kun ei ole kokemusta. Mutta kuulostaa kalliilta. Kertokaa, jotka paremmin tiedätte.

Maksaahan sitä autonkin huollosta jotta pelittää paremmin ja pidempään.

Minun terapiani maksaa 85e/45 min. Maksan mielelläni jotta saan tukea raskaan surun aiheuttaman ahdistuksen käsittelyyn.

Onko ahdistuksesta kärsivä mielestäsi hyvä tapailukumppani?

Aika harva pärjää läpi elämänsä ilman syitä kokea ahdistusta. Ja minusta suru on vielä ihan validi syy kokea ahdistusta.

Mielummin seurustelisin henkilön kanssa, joka käy suruahdistuksensa vuoksi terapiassa, kuin henkilön kanssa, joka käpertyy ahdistuksessaan itseensä eikä pysty huomioimaan ympärillä olevia läheisiään oman ahdistuksensa vuoksi ja apua ei tietenkään hae (koettu on). 

Minä tapailen mieluusti vain henkilöitä, joilla ei edes ole mitään terapiaa vaativaa ongelmaa.

Harva terapiaan on pakotettu. Ei kyse ole siitä, että joillain on terapiaa vaativa ongelma ja joillain ei. Terapiaan hakeutuvat yleensä sellaiset ihmiset, jotka haluavat kasvaa ja oppia pois haitallisista malleista. Kaikilla on opittuja haitallisia ajattelumalleja, mutta kaikki eivät ole kasvuun halukkaita. Terapia vaatii rohkeutta olla itselle rehellinen.

Luulin että kaikki jo nykyään tietävät, että jokainen hyötyy terapiasta kasvun välineenä. Hyvältä terapeutilta saa toisenlaisia näkökulmia ja joutuu haastamaan itsensä eri tavalla kuin vain itsensä tai läheisten kanssa.

Hyvin sanottu

Itse en lähtisi seukkaamaan sellaisen kanssa joka ei kestä inhimillisyyttä ja kärsimystä. Ei kunnon kumppani tosipaikan tullen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistus on ajan muotioikku.

Ei muka kestetä yhtään surua, vastoinkäymisiä.

Joku koira kuolee, niin tarvitaan viikko saikkea ja terapiaa 🙄😂 (itselläni ollut koiria yli neljäkymmentä vuotta…)

Tai vanhemmat kuolevat, niin vuosikausia ryvetään surussa ja tuskassa ihan normaaliin elämänkiertoon kuuluvan asian takia.

Hyvät ajat tekevät heikkoja ihmisiä.

Kuka tuollaisten kanssa haluaisi aloittaa parisuhdetta? Ei kukaan järkevä

Niin no, tietysti sen voi noinkin ajatella jos ei välitä läheisistään, mutta taidat edelleen olla se sama söpö pikku ylisveeti joka esittää kovista. Onko kotiläksyt muuten tehty ja äidin keittämä iltapuuro syöty?

Välittäminen ja sairaalloinen läheisriippuvuus ovat eri asioita. Työkaverin vanhempi kuoli viitisen vuotta sitten ja edelleen monta kertaa viikossa kylvää naamakirjaseinälleen niitä kammottavia pastellinvärisiä ”ajatelmia”, joissa sokerihuurrettuna kaivataan ja ikävöidään. Iso ihminen, vahvasti keski-ikäinen, hyvänen aika.

Ja koiran ottaessaan tietää, että se on noin kymmenen vuotta ja heippa.

Masennus ja ahdistus on muotisairauksia. Saa huomiota mukavasti ja voivotteluja. Kun kaikki on niin hel**tin vaikeaa muka.

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Elämä jatkuu.

Nukkumaanmenoaika beibi.

Kasvatustieteiden yo. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan omalla rahalla puoli vuotta terapiaa. Ajattelin sen olevan sellaista life style valmennusta enemmänkin ja halusin vaan uudessa elämäntilanteessa päästä "seuraavalle tasolle" ja irto aiemmista epävarmuuksista. En minä varmaan TARVINNUT välttämättä terapiaa, mutta halusin kuitenkin. Ja olihan siitä todella paljon hyötyä ja selvitin ajatuksia sekä menneestä ettå tulevasta. Elämä alkoi näyttää varmemmalta ja valoisammalta, mutta ei se aiemminkaan mitenkään synkkää ollut, enkä kokenut olevani masentunut.

Terapialla, keskustelulla ja jutteluavulla yms on hirveän huono maine. Oma kokemus positiiivinen.

Ei ainakaan Stadissa ajatella terapiasta negatiivisesti. Johan lähes kaikki yliopisto- opiskelijatkin käyttävät YTHS: n mt- palveluita. On ihan normaalia hakea tukea elämäänsä. Joillain elämä on rankempaa kuin toisilla. Ei terapiaan tänä päivänä enää liity stigmaa kuten joskus muinoin. Ja joidenkin itseriittoisten kirjoittelijoiden sekä lapsikirjoittelijoiden kommentit voi jättää omaan arvoonsa.

Siinä ei ole mitään normaalia, että suurin osa nuorista aikuisista on niin sekaisin päästään, että tarvitsee terapiaa. Ihannyhtä luonnotonta kuin kolmekymmentä sukupuolta.

Tulevia kolmikymppisiä eläkeläisiä. Kukahan ne eläkkeet kaikki maksaa, kun nykynuorten polla ei kestä normaalia elämää?

Väistit luodin, elämä jatkuu. 

Uutta matoa koukkuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistus on ajan muotioikku.

Ei muka kestetä yhtään surua, vastoinkäymisiä.

Joku koira kuolee, niin tarvitaan viikko saikkea ja terapiaa 🙄😂 (itselläni ollut koiria yli neljäkymmentä vuotta…)

Tai vanhemmat kuolevat, niin vuosikausia ryvetään surussa ja tuskassa ihan normaaliin elämänkiertoon kuuluvan asian takia.

Hyvät ajat tekevät heikkoja ihmisiä.

Kuka tuollaisten kanssa haluaisi aloittaa parisuhdetta? Ei kukaan järkevä

Niin no, tietysti sen voi noinkin ajatella jos ei välitä läheisistään, mutta taidat edelleen olla se sama söpö pikku ylisveeti joka esittää kovista. Onko kotiläksyt muuten tehty ja äidin keittämä iltapuuro syöty?

Välittäminen ja sairaalloinen läheisriippuvuus ovat eri asioita. Työkaverin vanhempi kuoli viitisen vuotta sitten ja edelleen monta kertaa viikossa kylvää naamakirjaseinälleen niitä kammottavia pastellinvärisiä ”ajatelmia”, joissa sokerihuurrettuna kaivataan ja ikävöidään. Iso ihminen, vahvasti keski-ikäinen, hyvänen aika.

Ja koiran ottaessaan tietää, että se on noin kymmenen vuotta ja heippa.

Masennus ja ahdistus on muotisairauksia. Saa huomiota mukavasti ja voivotteluja. Kun kaikki on niin hel**tin vaikeaa muka.

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Elämä jatkuu.

Nukkumaanmenoaika beibi.

Parin tunnin päästä kyllä, että jaksaa taas aamulla mennä reippaana duuniin. Saadaan veroeuroja luusereiden terapialaskuihin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistus on ajan muotioikku.

Ei muka kestetä yhtään surua, vastoinkäymisiä.

Joku koira kuolee, niin tarvitaan viikko saikkea ja terapiaa 🙄😂 (itselläni ollut koiria yli neljäkymmentä vuotta…)

Tai vanhemmat kuolevat, niin vuosikausia ryvetään surussa ja tuskassa ihan normaaliin elämänkiertoon kuuluvan asian takia.

Hyvät ajat tekevät heikkoja ihmisiä.

Kuka tuollaisten kanssa haluaisi aloittaa parisuhdetta? Ei kukaan järkevä

Niin no, tietysti sen voi noinkin ajatella jos ei välitä läheisistään, mutta taidat edelleen olla se sama söpö pikku ylisveeti joka esittää kovista. Onko kotiläksyt muuten tehty ja äidin keittämä iltapuuro syöty?

Välittäminen ja sairaalloinen läheisriippuvuus ovat eri asioita. Työkaverin vanhempi kuoli viitisen vuotta sitten ja edelleen monta kertaa viikossa kylvää naamakirjaseinälleen niitä kammottavia pastellinvärisiä ”ajatelmia”, joissa sokerihuurrettuna kaivataan ja ikävöidään. Iso ihminen, vahvasti keski-ikäinen, hyvänen aika.

Ja koiran ottaessaan tietää, että se on noin kymmenen vuotta ja heippa.

Masennus ja ahdistus on muotisairauksia. Saa huomiota mukavasti ja voivotteluja. Kun kaikki on niin hel**tin vaikeaa muka.

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Elämä jatkuu.

Mitäs jos pitäisit vaan huolen omista asioistas. Vai ootko niin säälittävä ettet osaa? Vooooi pientä, tuleeko peppu kipeeks kun joku tekee internetseissä jotain mistä et tykkää? Voooooi, täytyykö pyyhkiä nenu?

Olisin itse tehnyt samoin. Vaimo ei kertonut näistä mitään ja toisaalta ei suhteen alussa mitään ongelmia ollutkaan. Noh masennus sitten uusi ja nyt kitkuteltu tässä pari vuotta todella synkissä vesissä. Itse et voi/osaa auttaa ja apua huonosti saatavilla. Välillä tuntuu että toinen ankeuttaa omankin elämän. Ei auta kun toivoa parempia aikoja ja odotella. Masentunut puoliso on kyllä raskas taakka.

Vierailija kirjoitti:

Onhan fysioterapiakin terapiaa ja siellä käy urheilijoitakin.

Juuri niin. Miksi fysioterapiassa käymistä ei pidetä kummallisena asiana, mutta psykoterapiassa käyvä on joidenkin mielestä huono kumppaniehdokas? Psykoterapiassa tulee usein haastetuksi ja kasvaa paremmaksi kumppaniksi kuin moni muu.

Ihme käsityksiä joillain, ihan kuin psykoterapiassa kävisi psykoottiset tai muuten normaaliin elämään kykenemättömät ihmiset.

M88 kirjoitti:

Olisin itse tehnyt samoin. Vaimo ei kertonut näistä mitään ja toisaalta ei suhteen alussa mitään ongelmia ollutkaan. Noh masennus sitten uusi ja nyt kitkuteltu tässä pari vuotta todella synkissä vesissä. Itse et voi/osaa auttaa ja apua huonosti saatavilla. Välillä tuntuu että toinen ankeuttaa omankin elämän. Ei auta kun toivoa parempia aikoja ja odotella. Masentunut puoliso on kyllä raskas taakka.

Ei kertonut mistä? Masennus ja terapiassa käyminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

Tässä maassa on valtavat määrät masentuneita ihmisiä, jotka eivät käy terapiassa.

Ja monia jotka käyvät terapiassa, mutta eivät ole masentuneita. Sivistystaso tai sinnikkyys etsiä ratkaisuja taitaa olla yhteydessä terapiassa käymisen kanssa enemmän kuin vaikeat psyykkiset ongelmat.

Voimia avun hakemiseen teille! Julkisella puolella se on kiven alla.

Vierailija kirjoitti:

Kasvatustieteiden yo. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan omalla rahalla puoli vuotta terapiaa. Ajattelin sen olevan sellaista life style valmennusta enemmänkin ja halusin vaan uudessa elämäntilanteessa päästä "seuraavalle tasolle" ja irto aiemmista epävarmuuksista. En minä varmaan TARVINNUT välttämättä terapiaa, mutta halusin kuitenkin. Ja olihan siitä todella paljon hyötyä ja selvitin ajatuksia sekä menneestä ettå tulevasta. Elämä alkoi näyttää varmemmalta ja valoisammalta, mutta ei se aiemminkaan mitenkään synkkää ollut, enkä kokenut olevani masentunut.

Terapialla, keskustelulla ja jutteluavulla yms on hirveän huono maine. Oma kokemus positiiivinen.

Ei ainakaan Stadissa ajatella terapiasta negatiivisesti. Johan lähes kaikki yliopisto- opiskelijatkin käyttävät YTHS: n mt- palveluita. On ihan normaalia hakea tukea elämäänsä. Joillain elämä on rankempaa kuin toisilla. Ei terapiaan tänä päivänä enää liity stigmaa kuten joskus muinoin. Ja joidenkin itseriittoisten kirjoittelijoiden sekä lapsikirjoittelijoiden kommentit voi jättää omaan arvoonsa.

Siinä ei ole mitään normaalia, että suurin osa nuorista aikuisista on niin sekaisin päästään, että tarvitsee terapiaa. Ihannyhtä luonnotonta kuin kolmekymmentä sukupuolta.

Tulevia kolmikymppisiä eläkeläisiä. Kukahan ne eläkkeet kaikki maksaa, kun nykynuorten polla ei kestä normaalia elämää?

Sekaisin päästä.

No huomaa että elämänkokemus olematon jos luulet että terapiassa käynti edellyttää että on "sekaisin päästään". 😆

Kyllä me jotka kykenemme huolehtimaan itsestämme kokonaisvaltaisesti kykenemme huolehtimaan myös läheisistä ja yhteiskunnan velvoitteista. On kuin tekisi hyvän sijoituksen kun sijoittaa terveyteensä.

Nää lapsikirjoittelijat ehkä kärsii mt- ongelmista paljonkin joten heittävät ihan mitä vaan kehiin.

Palstalla on aika sekoja ylipäätään. Sen huomaa aloituksista. Heille tekisi hyvää piiiiitkä terapia, mutta usein me jotka terapiaa tarvitsevat eniten eivät omasta mielestään ole mitenkään sen tarpeessa. Psykoosissa ihmisen sairaudentunto on kadonnut. Mutta se onkin jo täysin eri tasoista hoitoa vaativaa kuin perusjantterin keskustelutuki.

Vierailija kirjoitti:

Ei kysynyt miksi käyn terapiassa, mitä terapiassa tapahtuu tai mitään muuta vastaavaa. Itse terapiassa käynti oli liikaa.

Terveimmät käy terapiassa. 

Sairaat eivät edes ymmärrä olevansa sairaita - ovat sairaudentunnottomia.

Pollö ukko, tiedä vaikka AP olisi joutunut rikosksen uhriksi ja käy käsittelemässä asiaa. Joka tapauksessa pyrkimyksesi on kohti parempaa ja tämä oli ukon mielestä väärin??

Jos kelpasit tällaisena niin pöllön ukon mielestä et kelpaa vielä parempana versiona itsestasi terapian jälkeen?? Ei kovin fiksu ukko, UNOHDA.

Vierailija kirjoitti:

Kasvatustieteiden yo. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan omalla rahalla puoli vuotta terapiaa. Ajattelin sen olevan sellaista life style valmennusta enemmänkin ja halusin vaan uudessa elämäntilanteessa päästä "seuraavalle tasolle" ja irto aiemmista epävarmuuksista. En minä varmaan TARVINNUT välttämättä terapiaa, mutta halusin kuitenkin. Ja olihan siitä todella paljon hyötyä ja selvitin ajatuksia sekä menneestä ettå tulevasta. Elämä alkoi näyttää varmemmalta ja valoisammalta, mutta ei se aiemminkaan mitenkään synkkää ollut, enkä kokenut olevani masentunut.

Terapialla, keskustelulla ja jutteluavulla yms on hirveän huono maine. Oma kokemus positiiivinen.

Ei ainakaan Stadissa ajatella terapiasta negatiivisesti. Johan lähes kaikki yliopisto- opiskelijatkin käyttävät YTHS: n mt- palveluita. On ihan normaalia hakea tukea elämäänsä. Joillain elämä on rankempaa kuin toisilla. Ei terapiaan tänä päivänä enää liity stigmaa kuten joskus muinoin. Ja joidenkin itseriittoisten kirjoittelijoiden sekä lapsikirjoittelijoiden kommentit voi jättää omaan arvoonsa.

Siinä ei ole mitään normaalia, että suurin osa nuorista aikuisista on niin sekaisin päästään, että tarvitsee terapiaa. Ihannyhtä luonnotonta kuin kolmekymmentä sukupuolta.

Tulevia kolmikymppisiä eläkeläisiä. Kukahan ne eläkkeet kaikki maksaa, kun nykynuorten polla ei kestä normaalia elämää?

Jos suurin osa nuorista aikuisista tarvitsee terapiaa niin se ei todellakaan ole normaalia, mutta sen sijaan, että syytettäisiin niitä nykynuorten pollia olisi ehkä järkevämpi miettiä mikä yhteiskunnan rakenteissa on vikana, että noin moni sairastuu. Ainakin työelämässä odotetaan työnantajan taholta nykyään aivan järkyttävää suorittamista ja moni luhistuu mahdottoman työtaakan alla. Tarvitaan enemmän inhimillisyyttä peliin eikä pelkkiä tuloksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatustieteiden yo. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan omalla rahalla puoli vuotta terapiaa. Ajattelin sen olevan sellaista life style valmennusta enemmänkin ja halusin vaan uudessa elämäntilanteessa päästä "seuraavalle tasolle" ja irto aiemmista epävarmuuksista. En minä varmaan TARVINNUT välttämättä terapiaa, mutta halusin kuitenkin. Ja olihan siitä todella paljon hyötyä ja selvitin ajatuksia sekä menneestä ettå tulevasta. Elämä alkoi näyttää varmemmalta ja valoisammalta, mutta ei se aiemminkaan mitenkään synkkää ollut, enkä kokenut olevani masentunut.

Terapialla, keskustelulla ja jutteluavulla yms on hirveän huono maine. Oma kokemus positiiivinen.

Ei ainakaan Stadissa ajatella terapiasta negatiivisesti. Johan lähes kaikki yliopisto- opiskelijatkin käyttävät YTHS: n mt- palveluita. On ihan normaalia hakea tukea elämäänsä. Joillain elämä on rankempaa kuin toisilla. Ei terapiaan tänä päivänä enää liity stigmaa kuten joskus muinoin. Ja joidenkin itseriittoisten kirjoittelijoiden sekä lapsikirjoittelijoiden kommentit voi jättää omaan arvoonsa.

Siinä ei ole mitään normaalia, että suurin osa nuorista aikuisista on niin sekaisin päästään, että tarvitsee terapiaa. Ihannyhtä luonnotonta kuin kolmekymmentä sukupuolta.

Tulevia kolmikymppisiä eläkeläisiä. Kukahan ne eläkkeet kaikki maksaa, kun nykynuorten polla ei kestä normaalia elämää?

Jos suurin osa nuorista aikuisista tarvitsee terapiaa niin se ei todellakaan ole normaalia, mutta sen sijaan, että syytettäisiin niitä nykynuorten pollia olisi ehkä järkevämpi miettiä mikä yhteiskunnan rakenteissa on vikana, että noin moni sairastuu. Ainakin työelämässä odotetaan työnantajan taholta nykyään aivan järkyttävää suorittamista ja moni luhistuu mahdottoman työtaakan alla. Tarvitaan enemmän inhimillisyyttä peliin eikä pelkkiä tuloksia.

Tämä sisältää jotenkin sen oletuksen, että pitäisi olla sairas hyötyäkseen terapiasta. Monet käyvät avioliittoleireilläkin ihan vaan pitääkseen avioliiton kunnossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillekin tässä ketjussa tuntuu terapiassa käynti olevan yhtä arkista kuin nakkisoppa. Niinkö sinne vaan mennään, kun tuntuu, että haluis vaan jutella? Kela tuskin maksaa, ellei ole vakavia ongelmia. Omalla rahalla toki pääsee, en tiedä kun ei ole kokemusta. Mutta kuulostaa kalliilta. Kertokaa, jotka paremmin tiedätte.

Maksaahan sitä autonkin huollosta jotta pelittää paremmin ja pidempään.

Minun terapiani maksaa 85e/45 min. Maksan mielelläni jotta saan tukea raskaan surun aiheuttaman ahdistuksen käsittelyyn.

Onko ahdistuksesta kärsivä mielestäsi hyvä tapailukumppani?

Minä paranin monivuotisesta ahdistuksesta, kun aloin tapailla nykyistä kumppaniani. En toki heti, mutta kun oltiin tapailtu noin puoli vuotta, niin tajusin, että en ollut enää vähään aikaan ollut ahdistunut.

Sitten lemppasit hänet ja löysit jonkun kenen kanssa seurustella.

Olemme olleet jo 10 vuotta yhdessä.

Mulla oli tosi rankka lapsuus ja nuoruus. Tapahtumat itessään ei enää paina enkä oo masentunu, mutta niiden takia mun on tosi vaikea tunnistaa ja puolustaa omia rajoja. Terapiassa etitään niitä rajoja ja mietitään miten niitä voi puolustaa. Ehkä mä sit oon tän perusteella mielenvikanen psyko ja puolisolle taakka :D

Vieläkö täällä jauhetaan tätä paskaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minkään tapailisi henkilöä joka ulkoistaa oman hyvinvoinnin ja ongelmien ratkaisun muille

Tästä huomaa ettet tiedä miten terapia edes toimii. Terapeutti ei nimittäin ratkaise asiakkaan ongelmia, vaan tukee asiakasta niiden ratkaisussa. Auttaa oivaltamaan ja ymmärtämään asioita.

En ymmärräkään. Itse onnistun ratkaiseen ongelmani ilman että tarvin kädestä pitoa ja ohjausta muilta

Ratkaise tuo tunnekylmyytesi myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies jonka mielestä terapiassa käyminen on heikkous, on itse kehittymätön kohtaamaan omia ongelmiaan

Mies on yleensä vahvempi. Ei ajaudu ongelmiin...

Tottakai se on heikkous, usein joutuu itse terapeutiksi.

Mistäköhän se johtuu että miehet tekee naisia enemmän itsemurhia?

Koska miehet onnistuvat itsemurhissa paremmin. Naiset yrittävät enemmän mutta biologisista eroista johtuen mies pääsee lopputulokseen paremmin.