Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemman pakkomielle lapsenlapsen vaatteista
13.12.2021 |
Yksi isovanhemmista haluaa ostaa lapsellemme vaatteet. Emme ole pyytäneet tätä ja kun isovanhempi ottaa aiheen esille "minä voisin ostaa lapselle toppahousut/talvihaalarin/yöpuvun..." niin sanomme, että meillä on jo kyseinen vaate/kyseisiä vaatteita tarpeeksi tai emme tarvitse juuri nyt sellaista. Kiellämme suoraan isovanhempaa ostamasta vaatteita. Meillä vanhemmilla on vara itselläkin ostaa tarvittavat vaatteet ja haluaisimme itse valita, miten lapsemme puemme. Emme siis käytä mitään superkalliita lastenvaatteita, mutta haluamme ostaa helppokäyttöisiä vaatteita, jotka kestävät kulutusta sekä on helppo pukea ja pestä koneessa. Emme myöskään halua kaappeihin pyörimään rajattomasti vaatteita, vaan kohtuullinen määrä riittää. Isovanhempi on saanut aikanaan lastensa kohdalla päättää, miten meidät lapsensa pukee. Nyt on meidän vanhempien vuoro valita, miten puemme lapsemme.
Isovanhempi saattaa muistaa kieltomme hetken. Sitten vähän ajan päästä kylään tullessaan isovanhempi tuo mukanaan vaatteet, jotka on ostanut meiltä kysymättä ja kielloistamme huolimatta. Isovanhempi korostaa, että haluaa itse valita, millaiset vaatteet lapsellemme ostaa, koska lahjan antaja saa valita mitä hankkii. Jos olisimme vailla vaikka housuja, niin isovanhempi ei ostaisi sellaista, vaan haluaisi ostaa lapselle haalarin. Jos lapsi tarvitsisi uimapuvun, niin isovanhempi ostaa kaulahuivin jne. Sekään ei auta, että sanoisimme vaikka "merkin X legginssit koossa Y olisi tarpeen", vaan isovanhempi haluaa päättää merkin ja mallin itse. Kokokaan ei usein ole oikea, vaan isovanhempi saattaa ostaa jopa vuoden vanhemmalle lapselle tarkoitettuja vaatteita. Näitä sitten säilötään nyt kaappien kätköissä odottamassa, että lapsi kasvaisi. Isovanhempi ei myöskään välitä siitä, onko vaate helppokäyttöinen, kunhan se on hänestä söpö (usein nämä ovat niitä napitettavia ja käsinpestäviä vaatteita, joita emme itse ikinä ostaisi). Yhdelläkin kertaa ehdotimme lapselle vaatteiden shoppailusta haaveilleelle isovanhemmalle, että ostaisi lapsellemme jarrusukat, niille olisi todella tarve. Isovanhempi ei ottanut pyyntöä kuuleviin korviinsa, vaan toi seuraavalla käynnillä kassillisen muita vaatteita. Ja kuten arvata saattaa, isovanhempi odottaa meidän pukevan lapsemme ostamiinsa vaatteisiin, varsinkin silloin kun isovanhempi näkee lapsenlastaan.
Onko jollakin muulla tällaista ongelmaa isovanhemman kanssa? Pää meinaa hajota tämän asian kanssa. Miksi ihmeessä pitää ostaa meille tavaraa, jota emme tarvitse? Ja jos jotain nyt on aivan pakko ostaa, miksi ei osta sitä, mikä olisi tarpeen (sen sijaan, että hän ostaa mitä itse haluaa hankkia oli tarpeellista tai ei)?
Ap
Kommentit (780)
Vierailija kirjoitti:
17 sivua. En jaksanut lukea kuin aloituksen ja pari kommenttia. Mikä siinä nyt haittaa, jos ne omat tai appivanhemmat haluavat osallistua lapsenlapsen elämään antamalla lahjaksi vaatteita tms. Teidän parasta ne kuitenkin ajattelee. Sitten jos ei tule lahjaa, ei vaatetta, eikä kiinnostusta ole sen kultamukelon kaitsentaan teidän ryyppyiltoina, niin voi mikä ulina. Sitten jos vaikka serkun lapset saa mummolta niitä samoja vaatelahjoja ja te ette, niin ai että mikä määrä huutoa siitä, että isovanhemmalle lapsenlapset on jaettu suosikeihin ja syrjittyihin. Isovanhemmat heitettiin syrjään jo alkumetreillä tunkeilusta teidän perhe-elämään, mutta sitten, kun tajuatte, ettei apua enää tulekaan, niin sekin on niiden isovanhempien syy. Eikö enää osata ajatella toisen tunteita tai miettiä asiaa toisen näkökulmasta? Aina vaan loukkaannutaan, nyrpistellään, osoitetaan mieltä ja valitetaan miehelle, kun se anoppi on niin hirveä jne. Eikö voisi vaan sanoa kiitos ja viedä ne epämieluisat asiat sitten vaikka hyväntekeväisyyteen ilman sen kummempaa draamaa?
Meillä ei ole tällaista tilannetta, mutta lähisuku kyllä muuten vaan kärrää meille kaiken mahdollisen omaisuutensa koska "teillä on sitä tilaa". Olemme sanoneet suoraan, että meilläkään ei sitä tilaa kohta ole, jos meidän on pakko täyttää joka paikka tavaralla, jolla emme kaiken kukkuraksi tee mitään. On myös järjetöntä kantaa romua tänne meille hävitettäväksi, kun kymmenen kertaa lyhyempi matka olisi esim. hyötykäyttöasemalle.
Eräs lähisukulainen halusi väen vängällä tukkia meille tällaisen kellastuneen, 90-luvun lastulevylipaston. Kehotin viemään hyötykäyttöasemalle, koska se on tosi lähellä heitä. Myöhemmin asiasta tuli jotain puhetta, niin se kulahtanut lipasto oli pitänyt viedä työpaikalle, joka sekin on siis tuota hyötyjäteasemaa kolme kertaa kauempana.
Mitä tulee näihin muihin tavaran hankkimisiin toisten lapsille, niin meillä esimerkiksi on neljä lasta ja jos jokaiselle tuotais kassikaupalla turhaa ja tarpeetonta, niin kyllä se kuppi nurin menisi. Jos isovanhemmat haluaa jotain tarpeellista ostaa, niin totta kai saa ostaa. Yleensä ovat kysyneet, tarviiko jotain ja missä koossa.
Jossain kohtaa toiset isovanhemmat toi jotain näitä parin euron leluja, jotka rikkoutui heti ensimmäisellä leikkikerralla. Muuten en lahjahevosen suuhun katso, mutta näistä sanoin, että jos vaikka toiveena on sukkia, niin voi oikeasti ihan hyvillä mielin tuoda sukkia, koska niille on paljon enemmän käyttöä kuin sille heti rikkoutuvalle tavaralle. Ja siis ostivat näitä halpoja autoja tms. koska kokivat, että niitä haluavat antaa, mutta toki jos neljälle pojalle alkaa ostaa Emekkejä niin tuleehan se hintoihinsa eikä tietenkään sellaisia ole oltu vailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siskoni supattaa aina, että "älä pahoita äidin mieltä". Minun piti jopa vaieta vakavasta sairaudestani koska "äiti voi hermostua ja ahdistua".
Olen nyttemmin sanonut, että sitten pitää vaan ne omat tunteensa käsitellä tykönään. Minä en enää munankuorilla kulje niitä vaalimassa.
Ja kun vaihteeksi käyttäytyi törkeästi teiniäni kohtaan, varoitin kerran ja sen jälkeen laitettiin puhelimiin sulku. On aika karua, että 64-vuotiaalle pitää jonkun ekaa kertaa elämässään sanoa ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
17 sivua. En jaksanut lukea kuin aloituksen ja pari kommenttia. Mikä siinä nyt haittaa, jos ne omat tai appivanhemmat haluavat osallistua lapsenlapsen elämään antamalla lahjaksi vaatteita tms. Teidän parasta ne kuitenkin ajattelee. Sitten jos ei tule lahjaa, ei vaatetta, eikä kiinnostusta ole sen kultamukelon kaitsentaan teidän ryyppyiltoina, niin voi mikä ulina. Sitten jos vaikka serkun lapset saa mummolta niitä samoja vaatelahjoja ja te ette, niin ai että mikä määrä huutoa siitä, että isovanhemmalle lapsenlapset on jaettu suosikeihin ja syrjittyihin. Isovanhemmat heitettiin syrjään jo alkumetreillä tunkeilusta teidän perhe-elämään, mutta sitten, kun tajuatte, ettei apua enää tulekaan, niin sekin on niiden isovanhempien syy. Eikö enää osata ajatella toisen tunteita tai miettiä asiaa toisen näkökulmasta? Aina vaan loukkaannutaan, nyrpistellään, osoitetaan mieltä ja valitetaan miehelle, kun se anoppi on niin hirveä jne. Eikö voisi vaan sanoa kiitos ja viedä ne epämieluisat asiat sitten vaikka hyväntekeväisyyteen ilman sen kummempaa draamaa?
Meillä ei ole tällaista tilannetta, mutta lähisuku kyllä muuten vaan kärrää meille kaiken mahdollisen omaisuutensa koska "teillä on sitä tilaa". Olemme sanoneet suoraan, että meilläkään ei sitä tilaa kohta ole, jos meidän on pakko täyttää joka paikka tavaralla, jolla emme kaiken kukkuraksi tee mitään. On myös järjetöntä kantaa romua tänne meille hävitettäväksi, kun kymmenen kertaa lyhyempi matka olisi esim. hyötykäyttöasemalle.
Eräs lähisukulainen halusi väen vängällä tukkia meille tällaisen kellastuneen, 90-luvun lastulevylipaston. Kehotin viemään hyötykäyttöasemalle, koska se on tosi lähellä heitä. Myöhemmin asiasta tuli jotain puhetta, niin se kulahtanut lipasto oli pitänyt viedä työpaikalle, joka sekin on siis tuota hyötyjäteasemaa kolme kertaa kauempana.
Mitä tulee näihin muihin tavaran hankkimisiin toisten lapsille, niin meillä esimerkiksi on neljä lasta ja jos jokaiselle tuotais kassikaupalla turhaa ja tarpeetonta, niin kyllä se kuppi nurin menisi. Jos isovanhemmat haluaa jotain tarpeellista ostaa, niin totta kai saa ostaa. Yleensä ovat kysyneet, tarviiko jotain ja missä koossa.
Jossain kohtaa toiset isovanhemmat toi jotain näitä parin euron leluja, jotka rikkoutui heti ensimmäisellä leikkikerralla. Muuten en lahjahevosen suuhun katso, mutta näistä sanoin, että jos vaikka toiveena on sukkia, niin voi oikeasti ihan hyvillä mielin tuoda sukkia, koska niille on paljon enemmän käyttöä kuin sille heti rikkoutuvalle tavaralle. Ja siis ostivat näitä halpoja autoja tms. koska kokivat, että niitä haluavat antaa, mutta toki jos neljälle pojalle alkaa ostaa Emekkejä niin tuleehan se hintoihinsa eikä tietenkään sellaisia ole oltu vailla.
Ja täytyypä vielä jatkaa, että ymmärrän kyllä täysin, jos on sanottu vaikka että nyt ei tarvi enää yhtään vaatetta kun ne tulee jo kaapeistakin ulos, niin silti vain kammetaan lisää kamaa ovista ja ikkunoista.
Tai jos toivotaan pitovaatteita jotka toimii hyvin arjessa, niin sitten on jotain erikoismateriaaleja, käsin pestäviä tuotteita, hankalia puettavia.. En tiedä suuttuisinko nyt tästä, ehkä ei moni muukaan, mutta ymmärrän hyvin turhautumisen. Kyllä ne pitämättä jäis meilläkin.
Tai joku kertoi sanoneensa ettei pidä vihreästä ja kaikki mitä heille tuotiin, oli vihreää. Logiikka? Itse inhoan ns. eripariastioita. Että tuodaan joku kuppi ja lautanen, ja niitähän ei tule juuri koskaan käytettyä kun tykkään kattaa samaa sarjaa olevat astiat pöytään.
Tuo hyväntekeisyyyeen vieminen on oma juttunsa. Me esim. asutaan 30km päässä kaupungista, mikä ei edes ole kovin pitkä matka, mutta siellä on myös ne lähimmät paikat mihin tavaroita voimme hävittää. Niin aika työlääksi menee turhan tavaran vastaanotto. On muutakin tekemistä, kuin toimia jonkun turhan roinan välilanssina.
Meille ei tuottanut mitään ongelmia kertoa että vaikeassa tilanteessa otamme avustukset mieluummin rahana/lahjakorttina, niin ostamme itse tarpeellisen perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli nyt aamulla taas miehen kanssa valtava riita sen johdosta, että täällä käymässä oleva rajaton isovanhempi oli sujauttanut kassillisen kirppisvaatteita (laput vielä kiinni, mutta selvästi valmistettu joskus kauan sitten koska niissä on auringonpolttamia vaalentumia) kotiimme.
Isovanhempi asuu siis hotellissa ja käy täällä joka päivä. Toissapäivänä kun hän kävi, veti nämä keinokuituvaatteet laukustaan ja tarjosi niitä. Sanoin että ei kiitos, koko on aivan liian suuri, ja emme mielellään säilytä vaatteita pitkälle tulevaisuuteen, ja että hän voi tietysti halutessaan säilytellä ja kysyä sitten lapselta kun nuo vaatteet ehkä 5 vuoden päästä kävisivät.
No, olin itse eilisiltana töissä ja sillä aikaa isoäiti oli käynyt täällä. Reissun yhteydessä tänne oli taas ilmestynyt lahjakassi, jonka huomasin tänä aamuna. Sisällä oli taas uusi glitter-kynttilä, suklaapatukka ja nuo kertaalleen torjutut vaatteet.
Myönnän, että minulla oli varmasti kiihtynyt tai ahdistunut äänensävy kun kysyin mieheltä, että miten tuo (kassi) on tänne tullut, eli toiko isoäiti sen kiellosta huolimatta vai tuliko miehen mukana. Mies hermostui heti, että miksi minun pitää aiheuttaa hänelle paha mieli AINA arvostelemalla hänen äitiään. Että hän tietää että VIHAAN hänen äitään, mutta miksi se pitää hänelle ilmaista. Enkö voisi yrittää tehdä hänen elämästään helpompaa kun se on jo vaikeaa tuollaisen äidin kanssa? Sitten taas yritettiin keskustella rajoista ja yhteisesti sovitusta kiinni pitämisestä. Ihan hirveä olo, tässäpä oli taas ihana startti työpäivälle. Mies lähti kuskaamaan lahjakassia takaisin äidilleen ja ilmoitti sinne, että MINIÄ ei halunnut näitä. Isoäiti oli selittänyt, että hän oli luullut että en halunnut yhtä niistä vaatteista mutta kaikkiin muihin en mukamas ollut suoraan sanonut ei.
Nyt on kaikilla paha mieli, paitsi ilmeisesti isoäidillä, joka sai huomiota heti aamuun. Mietin ihan vakavissani, että onko tämä juuri mitä hän haluaa? Saa meidät kaikki muut näyttämään huonoimmat puolemme, ja voi sitten itse paistatella lempeänä väärinymmärrettynä isoäitinä. Väliäkös sillä, että tästä kärsivät kaikki, etunenässä ne muka niin rakkaat lapsenlapset.
Jos meidän perhe joskus hajoaa, niin tämän isoäidin käytös on kyllä ihan todennäköisimpien syiden joukossa. Niin vaikea ja kompleksinen tuo elämänmittainen epäterve suhde äidin ja pojan välillä on. Ei mies vieläkään pysty erottamaan itseään äidistään tunnetasolla, ja kun ruvetaan puhumaan asioista, hän menee ihan lukkoon. Halkean tähän stressiin.
Tämä kuulostaa niin tutulta! Meillä mies ei täysin käsitä, miksi olen niin ärsyyntynyt anopin meille kiikuttamista turhista tavaroista. Mies kokee, että arvostelen äitiään enkä pidä hänestä, kun kritisoin tavaroiden tuomista. Mulle on ihan sama, kuka se tavaroiden kiikuttaja on, on sitten anoppi, naapuri tai vaikka paavi, mutta inhoan sitä turhaa tavaraa! Eikä mies tajua, että se tavara kaatuu perheen äitinä minun niskaani selvitettäväksi. Minä olen se, joka joutuu kierrättämään ne turhat tavarat, jynssäämään käsin ne käsinpestävät vaatteet ja miettimään, kehtaanko viskata repsottavat kirjat jo roskiin, ettei anoppi vaan pahoita siitä mieltään. Sitten olen se paha miniä, kun en haluaisi meille kotiin mitään turhaa. Anoppihan ei toiveita kuuntele, on juuri näitä, jotka tuovat toivottujen sukkien sijasta kiinakrääsää kirpputorilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli nyt aamulla taas miehen kanssa valtava riita sen johdosta, että täällä käymässä oleva rajaton isovanhempi oli sujauttanut kassillisen kirppisvaatteita (laput vielä kiinni, mutta selvästi valmistettu joskus kauan sitten koska niissä on auringonpolttamia vaalentumia) kotiimme.
Isovanhempi asuu siis hotellissa ja käy täällä joka päivä. Toissapäivänä kun hän kävi, veti nämä keinokuituvaatteet laukustaan ja tarjosi niitä. Sanoin että ei kiitos, koko on aivan liian suuri, ja emme mielellään säilytä vaatteita pitkälle tulevaisuuteen, ja että hän voi tietysti halutessaan säilytellä ja kysyä sitten lapselta kun nuo vaatteet ehkä 5 vuoden päästä kävisivät.
No, olin itse eilisiltana töissä ja sillä aikaa isoäiti oli käynyt täällä. Reissun yhteydessä tänne oli taas ilmestynyt lahjakassi, jonka huomasin tänä aamuna. Sisällä oli taas uusi glitter-kynttilä, suklaapatukka ja nuo kertaalleen torjutut vaatteet.
Myönnän, että minulla oli varmasti kiihtynyt tai ahdistunut äänensävy kun kysyin mieheltä, että miten tuo (kassi) on tänne tullut, eli toiko isoäiti sen kiellosta huolimatta vai tuliko miehen mukana. Mies hermostui heti, että miksi minun pitää aiheuttaa hänelle paha mieli AINA arvostelemalla hänen äitiään. Että hän tietää että VIHAAN hänen äitään, mutta miksi se pitää hänelle ilmaista. Enkö voisi yrittää tehdä hänen elämästään helpompaa kun se on jo vaikeaa tuollaisen äidin kanssa? Sitten taas yritettiin keskustella rajoista ja yhteisesti sovitusta kiinni pitämisestä. Ihan hirveä olo, tässäpä oli taas ihana startti työpäivälle. Mies lähti kuskaamaan lahjakassia takaisin äidilleen ja ilmoitti sinne, että MINIÄ ei halunnut näitä. Isoäiti oli selittänyt, että hän oli luullut että en halunnut yhtä niistä vaatteista mutta kaikkiin muihin en mukamas ollut suoraan sanonut ei.
Nyt on kaikilla paha mieli, paitsi ilmeisesti isoäidillä, joka sai huomiota heti aamuun. Mietin ihan vakavissani, että onko tämä juuri mitä hän haluaa? Saa meidät kaikki muut näyttämään huonoimmat puolemme, ja voi sitten itse paistatella lempeänä väärinymmärrettynä isoäitinä. Väliäkös sillä, että tästä kärsivät kaikki, etunenässä ne muka niin rakkaat lapsenlapset.
Jos meidän perhe joskus hajoaa, niin tämän isoäidin käytös on kyllä ihan todennäköisimpien syiden joukossa. Niin vaikea ja kompleksinen tuo elämänmittainen epäterve suhde äidin ja pojan välillä on. Ei mies vieläkään pysty erottamaan itseään äidistään tunnetasolla, ja kun ruvetaan puhumaan asioista, hän menee ihan lukkoon. Halkean tähän stressiin.
Tämä kuulostaa niin tutulta! Meillä mies ei täysin käsitä, miksi olen niin ärsyyntynyt anopin meille kiikuttamista turhista tavaroista. Mies kokee, että arvostelen äitiään enkä pidä hänestä, kun kritisoin tavaroiden tuomista. Mulle on ihan sama, kuka se tavaroiden kiikuttaja on, on sitten anoppi, naapuri tai vaikka paavi, mutta inhoan sitä turhaa tavaraa! Eikä mies tajua, että se tavara kaatuu perheen äitinä minun niskaani selvitettäväksi. Minä olen se, joka joutuu kierrättämään ne turhat tavarat, jynssäämään käsin ne käsinpestävät vaatteet ja miettimään, kehtaanko viskata repsottavat kirjat jo roskiin, ettei anoppi vaan pahoita siitä mieltään. Sitten olen se paha miniä, kun en haluaisi meille kotiin mitään turhaa. Anoppihan ei toiveita kuuntele, on juuri näitä, jotka tuovat toivottujen sukkien sijasta kiinakrääsää kirpputorilta.
Auttaisiko jos antaisit nyssäköiden kertyä ja sitten jossain vaiheessa kun jossain nurkassa on 10pussia roinaa kysyt mieheltä mitä niille tehdään. Ja jos ei vieläkään tajua niin annat kertyä 10 pussia lisää.
Vaatii kyllä ison asunnon ja rautaiset hermot. :D
Mutta jos mies ei yhtään tajua, mistä puhut niin ehkä joku shokkiherätys voisi olla hyvä? Merkkaa vielä pusseihin päivämäärät koska ne on tuotu.
täällä isovanhempi taktikoi sillä, että haluaa ostaa ne mahdollisimman näkyvät jutut, jotka ovat paljon esillä tai päivittäin käytössä. osti kielloistamme huolimatta lapselle kolme ulkohaalaria. kukaan ei tarvitse noin monia haalareita - ihan hirveää tuhlausta! joka kerta, kun lapsella on tuollainen isovanhemman ostama ulkohaalari päällä, niin mietin, että tässä nyt isovanhempi sai valita ja itse en saa edes lastani vaatettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meille ei tuottanut mitään ongelmia kertoa että vaikeassa tilanteessa otamme avustukset mieluummin rahana/lahjakorttina, niin ostamme itse tarpeellisen perheeseen.
Ja tää liittyi nyt ketjun aiheeseen miten?
Sitä ihmettelen, että jos henkilö haluaa kirppikseltä ostaa tavaraa toiselle, niin miksi ihmeessä sieltä pitää suorastaan etsimällä etsiä ne kauhtuneimmat rievut ja rikkinäisimmät lelut? Sen mitä itse olen kirppiksiä kiertänyt (ostan lapsille aika paljon käytettynä, samoin kuin itsellenikin), olen löytänyt paljon ihan uudenveroista vaatetta ja muutakin tavaraa. Toki jotkut tuovat myyntiin suoranaista lumppua, mutta eipä niitä ole mikään pakko kenenkään ostaa. Pistää vaan miettimään, olisiko joillan jo silmälasien uusimisen paikka vai mikä, jos aina tulee ostettua huonokuntoista kampetta "lahjaksi"... Vai onko se vaan jotain ostoshuumaa, tartutaan siihen mikä ensimmäisenä käsiin osuu? Vai (ikävin vaihtoehto) ajatus, että ihan sama mitä p*skaa toisille annan, niiden on käytettävä sitä koska MINÄ haluan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä ihmettelen, että jos henkilö haluaa kirppikseltä ostaa tavaraa toiselle, niin miksi ihmeessä sieltä pitää suorastaan etsimällä etsiä ne kauhtuneimmat rievut ja rikkinäisimmät lelut? Sen mitä itse olen kirppiksiä kiertänyt (ostan lapsille aika paljon käytettynä, samoin kuin itsellenikin), olen löytänyt paljon ihan uudenveroista vaatetta ja muutakin tavaraa. Toki jotkut tuovat myyntiin suoranaista lumppua, mutta eipä niitä ole mikään pakko kenenkään ostaa. Pistää vaan miettimään, olisiko joillan jo silmälasien uusimisen paikka vai mikä, jos aina tulee ostettua huonokuntoista kampetta "lahjaksi"... Vai onko se vaan jotain ostoshuumaa, tartutaan siihen mikä ensimmäisenä käsiin osuu? Vai (ikävin vaihtoehto) ajatus, että ihan sama mitä p*skaa toisille annan, niiden on käytettävä sitä koska MINÄ haluan...
No ainakin meillä siihen liittyi omituinen nöyryyttämisen tarve ja tarve päästä kailottamaan, että "kuka minä luulen olevani kun mikään ei kelpaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille ei tuottanut mitään ongelmia kertoa että vaikeassa tilanteessa otamme avustukset mieluummin rahana/lahjakorttina, niin ostamme itse tarpeellisen perheeseen.
Ja tää liittyi nyt ketjun aiheeseen miten?
Jollekin ilmeisesti tuottaa vaikeuksia ymmärtää, ettei kyse ole siitä, mitä isovanhemmalle sanotaan, vaan miten isovanhempi sanomisista huolimatta toimii. Eihän tässä olisi mitään ongelmaa, jos isovanhempi olisi lopettanut tavaran kantamisen heti, kun sellaista pyydetään, mutta siitähän tässä ketjussa nimenomaan ei ole kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku täällä ehdotti ratkaisuksi, että tuollaiselle isovanhemmalle pitäisi suuttua oikein kunnolla, jotta hän tajuaisi olla tuomatta tavaraa. Omalla kohdalla koen, että minun tehtävä ei ole suuttua ja huutaa miehen äidille, joka on tuollainen rajaton isovanhempi. Se on miehen tehtävä. Mies ei vaan halua loukata äitiään niin, että ihan tosissaan karjuisi, että meille ei tuoda enää yhtään pyytämätöntä tavaraa. Minä en miniänä halua vielä enemmän saada sitä "paha poliisi" -leimaa otsaani huutamalla anopille. Olenkin nyt siirtynyt siihen, että mies hoitaa kaiken äitinsä tavarakasoihin liittyvät asiat - käy ne läpi, hoitaa noiden vaatteiden pesut, vie tavarat roskiin. En suostu enää edes purkamaan noita tavaroita muovikasseista. Katsotaan, tajuaako mies jossain vaiheessa, kuinka ärsyttävää tämä on...
Vierailija kirjoitti:
täällä isovanhempi taktikoi sillä, että haluaa ostaa ne mahdollisimman näkyvät jutut, jotka ovat paljon esillä tai päivittäin käytössä. osti kielloistamme huolimatta lapselle kolme ulkohaalaria. kukaan ei tarvitse noin monia haalareita - ihan hirveää tuhlausta! joka kerta, kun lapsella on tuollainen isovanhemman ostama ulkohaalari päällä, niin mietin, että tässä nyt isovanhempi sai valita ja itse en saa edes lastani vaatettaa.
Kyllä! Meillä isoäiti toi vastasyntyneelle lapselle kultaisen ketjun, jossa enkelin näköinen riipus (me vanhemmat emme ole uskonnollisia). Ketju olisi pitänyt ripustaa lapsen kaulaan, jossa jokainen olisi sen nähnyt ja olisi sitten voinut todeta, että onpa läheinen isoäiti kun hänen antamansa koru on siinä vauvan sydäntä lähellä. Laitettu vastasyntyneelle ketjua kaulaan, isoäiti loukkaantui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille ei tuottanut mitään ongelmia kertoa että vaikeassa tilanteessa otamme avustukset mieluummin rahana/lahjakorttina, niin ostamme itse tarpeellisen perheeseen.
Ja tää liittyi nyt ketjun aiheeseen miten?
Jollekin ilmeisesti tuottaa vaikeuksia ymmärtää, ettei kyse ole siitä, mitä isovanhemmalle sanotaan, vaan miten isovanhempi sanomisista huolimatta toimii. Eihän tässä olisi mitään ongelmaa, jos isovanhempi olisi lopettanut tavaran kantamisen heti, kun sellaista pyydetään, mutta siitähän tässä ketjussa nimenomaan ei ole kysymys.
Niinpä. Täällä on moneen kertaan kerrottu, miten se sanominen auta mitään. Edes se ei auta, ettei enää edes päästä sisälle.
t. se jonka postilaatikko tukitaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
täällä isovanhempi taktikoi sillä, että haluaa ostaa ne mahdollisimman näkyvät jutut, jotka ovat paljon esillä tai päivittäin käytössä. osti kielloistamme huolimatta lapselle kolme ulkohaalaria. kukaan ei tarvitse noin monia haalareita - ihan hirveää tuhlausta! joka kerta, kun lapsella on tuollainen isovanhemman ostama ulkohaalari päällä, niin mietin, että tässä nyt isovanhempi sai valita ja itse en saa edes lastani vaatettaa.
Kyllä! Meillä isoäiti toi vastasyntyneelle lapselle kultaisen ketjun, jossa enkelin näköinen riipus (me vanhemmat emme ole uskonnollisia). Ketju olisi pitänyt ripustaa lapsen kaulaan, jossa jokainen olisi sen nähnyt ja olisi sitten voinut todeta, että onpa läheinen isoäiti kun hänen antamansa koru on siinä vauvan sydäntä lähellä. Laitettu vastasyntyneelle ketjua kaulaan, isoäiti loukkaantui.
Täällähän on ollut ketju siitä, miten mummo yrittää päästä lapsen "äidiksi".
Haluaa olla se kaikkein tärkein, omii lapsen, ottaa vaikka väkisin syliin. Miksi ihmeessä? Mummolla on ollut jo omat lapset, miksi omia lapsenlapsi? Onko se joku ikäkriisi?
Vierailija kirjoitti:
Joku täällä ehdotti ratkaisuksi, että tuollaiselle isovanhemmalle pitäisi suuttua oikein kunnolla, jotta hän tajuaisi olla tuomatta tavaraa. Omalla kohdalla koen, että minun tehtävä ei ole suuttua ja huutaa miehen äidille, joka on tuollainen rajaton isovanhempi. Se on miehen tehtävä. Mies ei vaan halua loukata äitiään niin, että ihan tosissaan karjuisi, että meille ei tuoda enää yhtään pyytämätöntä tavaraa. Minä en miniänä halua vielä enemmän saada sitä "paha poliisi" -leimaa otsaani huutamalla anopille. Olenkin nyt siirtynyt siihen, että mies hoitaa kaiken äitinsä tavarakasoihin liittyvät asiat - käy ne läpi, hoitaa noiden vaatteiden pesut, vie tavarat roskiin. En suostu enää edes purkamaan noita tavaroita muovikasseista. Katsotaan, tajuaako mies jossain vaiheessa, kuinka ärsyttävää tämä on...
No meillä siitä suuttumisesta saatiin vain uusi kovempi vaihde päälle väittää, että olen huono äiti.
Olin 40 asteen kuumeessa kotona nukkumassa monta viikkoa valvoneena (kaksi lasta sairastaneet ennen kuin itse sairastuin) pyykkivuoren keskellä, kun siskoni tunki "auttamaan" ja heräsin siihen, kun hän sisustaa olohuonettamme uudelleen.
Meillä on vara-avain leikkimökissä siltä varalta, että joku koululaisista unohtaa omansa ja sisko oli jollain konstilla urkkinut tämän tietoonsa.
Heitin hänet ulos ja tästähän se kolmas maailmansota käynnistyi.
Minua ärsyttää mm. seuraavat:
-Jos kerta halutaan auttaa lapsiperhettä "taloudellisesti", niin miksi ostetaan niiden toivottujen sukkien tilalta käytetty pehmolelu tai risainen kirja? Vanhemmat joutuvat kuitenkin hankkimaan ne sukat ja sen rahan olisi voinut käyttää muutenkin, jos isovanhempi olisi ostanut pyydetyt sukat sen käytetyn pehmolelun sijaan.
-Miksi ajatellaan, että määrä korvaa laadun? Kaikkein ärsyttävintä on, että jos toivomme lapselle yhdet tietynmerkkiset housut (hinta 13 euroa), niin sen sijaan tuodaan kirpparilta kolmet kulahtaneet housut jotain halpismerkkiä. Miksi ei voi ostaa niitä yksiä housuja uutena?
Näistä syistä v*!%&ttaa, kun meille kärrätään tuollaista turhaa ja itse sitten hankitaan alusta asti kaikki tarvittava. Ja jos joskus haluaisin ostaa omalle lapselle uutena kirjan, pehmolelun tai muun, niin pitää miettiä viitsinkö ostaa, kun koti on täynnä toisen hankkimia rojuja.
osaako joku sanoa, miksi ihan kohtuullisen hyvissä varoissa olevat isovanhemmat tekee näitä kirpputoriostoksia? sen tajuan ehkä jotenkin, jos raha on tiukalla, mutta miksi ostaa kirppikseltä, jos pari euroa kalliimmalla saa ihan uutenakin samat tavarat?
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää mm. seuraavat:
-Jos kerta halutaan auttaa lapsiperhettä "taloudellisesti", niin miksi ostetaan niiden toivottujen sukkien tilalta käytetty pehmolelu tai risainen kirja? Vanhemmat joutuvat kuitenkin hankkimaan ne sukat ja sen rahan olisi voinut käyttää muutenkin, jos isovanhempi olisi ostanut pyydetyt sukat sen käytetyn pehmolelun sijaan.
-Miksi ajatellaan, että määrä korvaa laadun? Kaikkein ärsyttävintä on, että jos toivomme lapselle yhdet tietynmerkkiset housut (hinta 13 euroa), niin sen sijaan tuodaan kirpparilta kolmet kulahtaneet housut jotain halpismerkkiä. Miksi ei voi ostaa niitä yksiä housuja uutena?
Näistä syistä v*!%&ttaa, kun meille kärrätään tuollaista turhaa ja itse sitten hankitaan alusta asti kaikki tarvittava. Ja jos joskus haluaisin ostaa omalle lapselle uutena kirjan, pehmolelun tai muun, niin pitää miettiä viitsinkö ostaa, kun koti on täynnä toisen hankkimia rojuja.
Meillä toimitaan myös juuri näin.
Samalla kun päivitellään miten paljon tavaraa meillä on ja kytätään ettei vain mitään myydä pois.
Tuntuu kuin olisi vieras omassa kodissaan.
Täällä ehkä osa puhuu lapsuudenkokemuksistaan? Siitä omasta mummosta joka oli syntynyt 1935?
Ei rajattomat mummelit ole uusi asia.