Isovanhemman pakkomielle lapsenlapsen vaatteista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surettaa lahjan antajan käyttämä aika, raha ja vaiva näihin epäsopiviin lahjoihin. Jos lapsiperheessä on rahasta tiukkaa ja isovanhempi, sukulainen tai ystävä haluaa auttaa, niin ei se vain auta että kynnyksen yli vyöryy kasapäin kallista mutta tarpeetonta tavaraa. Osan saa serkuille tai ystäville kiertoon. Jos jonkun tavaran myy eteenpäin, on iso vaiva kiireisessä arjessa näitä kaupitella ja ei tavaran ostohinnasta edes saa kuin murto-osan ja lisäksi lahjan antaja loukkaantuu ja pahoittaa mielensä.

Miksi ostaa kalliit nukenrattaat, nuken lumikelkan, kolmipyörän, nuken kypärän, pyörän istuimen ja kylpyammeen jos lapsi ei edes leiki nukeilla? Ensin kysytään haluaisiko se Anna Baby Born nuken ja leikkiikö nukeilla. Kerrotaan ettei leiki nukeilla, tarvetta olisi uusille vesiväreille ja balettitossuille. Sitten ostetaan kuitenkin se kallis nukke "kun minä ajattelin että pitäähän pienellä tytöllä nukke olla" ja kaikki arvokkaat nuken oheistavarat vielä lisäksi.

Ensin kysytään kyllä mitä se Anna toivoisi lahjaksi, jos ehdottaa jotain tarpeellista ostoslistalla olevaa vaikka harrastusvälinettä, käyttötavaraa tai vaatetta niin se ei käy "kun ostaisitte uudet balettitossut/värikynät/uimalasit muutenkin, haluan ostaa jotain oikein ihanaa, kivaa ja yllättävää". Jos ehdottaa vaikka kumisaappaita koko 23, niin sitten ostetaankin kallis valkoinen hihaton vain käsinpesun kestävä juhlamekko jossa tietenkin on napitus selässä, kun oli niin ihana. Jos lapsi on villalle allerginen, ostetaan silti lahjaksi villakerrasto kun tämän merinovillan ei niinkään pitäisi kutittaa.

Onko tämä jotain heräteostelua vai mitä?

Olen jäämässä hoitovapaalle ja tulot tippuvat todella paljon meidän perheessä. Sen sijaan, että meitä autettaisiin ostamalla vauvalle/taaperolle tarpeellisia vaatteita/tavaroita, niin saadaan kaikkea mitä ei tarvita. Lelujakaan ei tarvitse olla loputtomasti, kun lasta kiinnostaa tässä vaiheessa enemmän kotoa löytyvät arkiesineet. Sitten kun saadaan sitä turhaa tavaraa lahjaksi, niin joudutaan itse ostamaan ne tarpeelliset tavarat. 

Kas ”kun ei isovanhempien olekaan tarkoitus elättää perhettä, vaan vanhempien pitää se tehdä”.

Näin minulle jankutetaan kun sanpin että ennemmin kuin kantaa sen 30. värityskirjan, vois vaikka laittaa 5 euroa lapsen koulutustilille.

Nyt ko lapsi on opiskelija ja hyötyisi paljon enemmän niistä rahoista kuin värityskirjapinosta.

Laitat myyntiin ja koska kyseessä on alunperin anopin rahat, niin ostat myynnistä saaduilla rahoilla lahjaksi anopille jotain kivaa vaatetta, jollaisiin haluaisit hänen pukeutuvan. (Mitä enemmän hänen omasta maustaan poikkeavaa, sen parempi.) Ja tietysti edellytät ja vahdit, että hän niitä sitten myös käyttää.

Vierailija kirjoitti:

Laitat myyntiin ja koska kyseessä on alunperin anopin rahat, niin ostat myynnistä saaduilla rahoilla lahjaksi anopille jotain kivaa vaatetta, jollaisiin haluaisit hänen pukeutuvan. (Mitä enemmän hänen omasta maustaan poikkeavaa, sen parempi.) Ja tietysti edellytät ja vahdit, että hän niitä sitten myös käyttää.

Naurettava idea. Kenellä on aikaa tuollaiseen tappelemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Laitat myyntiin ja koska kyseessä on alunperin anopin rahat, niin ostat myynnistä saaduilla rahoilla lahjaksi anopille jotain kivaa vaatetta, jollaisiin haluaisit hänen pukeutuvan. (Mitä enemmän hänen omasta maustaan poikkeavaa, sen parempi.) Ja tietysti edellytät ja vahdit, että hän niitä sitten myös käyttää.

Anoppi tuo lahjaksi Tokmannilta 7 euron tarjoushousut ja kirpputorilta jo lähes puhkikuluneen bodyn 2 eurolla. Fakta on se, että kumpaakaan noista tavaroista ei enää osta kukaan eli turha myydä eteenpäin. Edes ilmaiseksi noita ei oteta mihinkään.

Jos anoppi olisi käyttänyt tuon 9 euroa ja ostanut vaikka Kappahlista tarjousbodyn, niin se menisi vielä kaupaksi. Tätä on kuitenkin anopin mahdoton tajuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitat myyntiin ja koska kyseessä on alunperin anopin rahat, niin ostat myynnistä saaduilla rahoilla lahjaksi anopille jotain kivaa vaatetta, jollaisiin haluaisit hänen pukeutuvan. (Mitä enemmän hänen omasta maustaan poikkeavaa, sen parempi.) Ja tietysti edellytät ja vahdit, että hän niitä sitten myös käyttää.

Naurettava idea. Kenellä on aikaa tuollaiseen tappelemiseen.

Niinhän se on naurettavaa, mutta "tapellaan" tuossa nytkin ja se saattaa jatkua niin kauan kuin anopissa henki pihisee ellei käyttöön ota jotain radikaalimpia keinoja ostelun lopettamiseksi. Vähiten aikaa vaatisi tiukka ei ja yksinkertaisesti tavaroiden nakkaaminen takaisin anopille (ja itse kyllä olisin tätä käyttänyt) mutta sitä keinoa tässä nyt ei ilmeisesti jostain syystä ole haluttu käyttää, joten koittakoon sitten vaikka naurettavia ideoita jos ei muuta keksi.

Tää on kyllä surkuhupaisa ketju, "ihanaa" että muilla on samankaltaisia kokemuksia kuin itsellä..

Sata kertaa sanottu ettei haluta kiina-vaatteita, vaan jos jotain on pakko saada hankkia niin kotimaisia tai käytettyjä sopii tuoda. "Joojoo" ja niin taas uusia kiinarättejä tuli.

Samoin kun on pyydetty että värit olisivat sekä tytölle että pojalle sopivat, ei prinsessahöttöä, niin arvaatte varmaan minkä värisiä vaatteita tuli. Kun sanottiin että lämpimälle pipolle olisi tarvetta mutta hanskoja on jo enemmän kuin riittämiin, niin voitte olla varmoja että hanskojahan siellä.

Mistä ihmeestä tämä voi johtua? Joku näpäyttelyn halu? Kerran asiasta taas puhuttaessa anoppi sanoi että voittehan te laittaa ne eteenpäin jos ei kelpaa mutta hän niin tykkää ostella. Pitäisi vissiin antaa ne hälle eteenpäin. En ymmärrä miksi antaa tavaraa josta tietää ettei saaja pidä/tarvi vaikka antaja itse pitääkin. Turhaa vaivaa vaan tuottaa.

Minua rasittaa kaikkein eniten mummon taidekäsityöt.

Kun niitä ei saa laittaa eteenpäin vaan ne on ”sukukalleuksia joita pitää vaalia”.

En halua niitä kotiini riesaksi!

Hämmentäviä ovat myös isovanhemmalta lahjaksi saadut itse tehdyt vaatteet. Värit ja kuosit ovat täysin oman makuni vastaisia eivätkä lapsiakaan miellytä. Itse tehtyjä vaatteita annetaan lahjaksi jopa kouluikäisille lapsille. Myös jostain sekalaisen värisistä jämälangoista kudotut kummalliset pipot eivät yleensä päädy käyttöön. Villalangasta neulotut pipot ja lapaset eivät myös ole erityisen käytännöllisiä päiväkoti-ikäisellä, tuppaavat kutittamaan eivätkä tietenkään pidä vettä.

Harmittaa sikäli, että lahjan antaja varmasti tarkoittaa hyvää ja on noihin aikaakin kuluttanut, mutta meille ei vaan ole tuollaisille käyttöä. Kaapit pursuilevat noita kotitekoisia vihreitä fleecehirvityksiä ja näitähän ei voi siis edes mitenkään myydä missään.

Sama koskee aikuisille lapsille ostettuja lahjoja, varsinki jos kyseessä kuopus. Itse olen toiminut niin että jos on kysytty lahjatoivetta olen ilmoittanut että en halua lahjoja, en valmistujaislahjaa, en häälahjaa, en syntymäpäivälahja enkä mitään muutakaan lahjaa. Ihan oikeasti, kiitos kuitenkin kauniista ajatuksesta. Haluan pitää tavaramäärän kohtuullisena ja säilyttää vain tarpeellisia asioita joille on käyttöä. Oikeasti olen opiskelija hyvin tiukalla budjetilla, eikä käyttörahaa oikein jää, yleensä tarvitsemani asiat siksi jäävät ostamatta, eikä ole esimerkiksi talvikenkiä, lämpimiä sormikkaita eikä pyöräilykypärää.

Jos ehdottomasti halutaan antaa lahja, olen aikaisemmin kertonut että tällä hetkellä on ostoslistalla talvikengät, pyöräilykypärä, sormikkaat, juustohöylä ja kuorimaveitsi - jos haluaa voi ostaa jonkin näistä tai osallistua haluamallaan summalla (vaikka 5, 10, 20 euroa) mutta ei, saan silti lahjaksi esimerkiksi lahjapakkauksen kynsilakkoja vaikka en koskaan käytä kynsilakkaa, kylpyvaahtoa vaikka ei ole edes ammetta, kalliin design kynttilänjalan vaikka en polta kynttilöitä, saunamyssyn vaikka ei ole saunaa, yli 150 euron villapaidan vaikka olen aina ollut villalle allerginen ja aina nämä lahjat ovat vielä kalleinta mahdollista. Ihan hukkaan heitettyä rahaa. Sitten sitä saa kuulla olevansa kiittämätön kun ei halua sitä kallista ja laadukasta villapaitaa jota ei edes voi allergian vuoksi käyttää ja ihan sama summa on kuulemma siirretty sisarustenkin tilille, annettu matkakassaan tai polkupyörän/luistinten/juoksulenkkareiden/jne ostoon kun mitä se minulle ostettu kallis villapaita maksoi.

Lahjan antaja luulee aina tietävänsä paremmin mitä minä haluan tai tarvitsen. Kuitenkin omat hyvätuloiset sisarukset saavat lahjaksi rahaa, lahjakorttia tai itse valitsemansa tarvitsemansa asian.

Tämän vuoksi olen nykyään ilmoittanut etten enää vastaanota lahjoja, kiitos kuitenkin kauniista ajatuksesta ja antakoon sitten sen summan muualle, vaikka niille paremmin toimeentuleville sisaruksille. En jaksa vääntää näistä epäsopivista ostoksista joihin menee lahjan antajan rahat hukkaan. Minä opiskelen ja paistan illat purilaisia pikaravintolassa ja ostan sitten itse ansaitsemallani rahalla tarvitsemani asian jos vain rahaa laskujen jälkeen jää riittävästi tai sitten olen ilman.

Vierailija kirjoitti:

Sama koskee aikuisille lapsille ostettuja lahjoja, varsinki jos kyseessä kuopus. Itse olen toiminut niin että jos on kysytty lahjatoivetta olen ilmoittanut että en halua lahjoja, en valmistujaislahjaa, en häälahjaa, en syntymäpäivälahja enkä mitään muutakaan lahjaa. Ihan oikeasti, kiitos kuitenkin kauniista ajatuksesta. Haluan pitää tavaramäärän kohtuullisena ja säilyttää vain tarpeellisia asioita joille on käyttöä. Oikeasti olen opiskelija hyvin tiukalla budjetilla, eikä käyttörahaa oikein jää, yleensä tarvitsemani asiat siksi jäävät ostamatta, eikä ole esimerkiksi talvikenkiä, lämpimiä sormikkaita eikä pyöräilykypärää.

Jos ehdottomasti halutaan antaa lahja, olen aikaisemmin kertonut että tällä hetkellä on ostoslistalla talvikengät, pyöräilykypärä, sormikkaat, juustohöylä ja kuorimaveitsi - jos haluaa voi ostaa jonkin näistä tai osallistua haluamallaan summalla (vaikka 5, 10, 20 euroa) mutta ei, saan silti lahjaksi esimerkiksi lahjapakkauksen kynsilakkoja vaikka en koskaan käytä kynsilakkaa, kylpyvaahtoa vaikka ei ole edes ammetta, kalliin design kynttilänjalan vaikka en polta kynttilöitä, saunamyssyn vaikka ei ole saunaa, yli 150 euron villapaidan vaikka olen aina ollut villalle allerginen ja aina nämä lahjat ovat vielä kalleinta mahdollista. Ihan hukkaan heitettyä rahaa. Sitten sitä saa kuulla olevansa kiittämätön kun ei halua sitä kallista ja laadukasta villapaitaa jota ei edes voi allergian vuoksi käyttää ja ihan sama summa on kuulemma siirretty sisarustenkin tilille, annettu matkakassaan tai polkupyörän/luistinten/juoksulenkkareiden/jne ostoon kun mitä se minulle ostettu kallis villapaita maksoi.

Lahjan antaja luulee aina tietävänsä paremmin mitä minä haluan tai tarvitsen. Kuitenkin omat hyvätuloiset sisarukset saavat lahjaksi rahaa, lahjakorttia tai itse valitsemansa tarvitsemansa asian.

Tämän vuoksi olen nykyään ilmoittanut etten enää vastaanota lahjoja, kiitos kuitenkin kauniista ajatuksesta ja antakoon sitten sen summan muualle, vaikka niille paremmin toimeentuleville sisaruksille. En jaksa vääntää näistä epäsopivista ostoksista joihin menee lahjan antajan rahat hukkaan. Minä opiskelen ja paistan illat purilaisia pikaravintolassa ja ostan sitten itse ansaitsemallani rahalla tarvitsemani asian jos vain rahaa laskujen jälkeen jää riittävästi tai sitten olen ilman.

Tämä on usein vanhemman tottumus ajalta kun lapset olleet pieniä, isommat ehkä olleet jo isompia ja saaneet rahaa ja sille pienimmälle on ostettu pakettiin jokin vanhemman valitsema asia, ei toiveen eikä tarpeen mukainen vaan ehkä heräteostos tai ehkä jotain mitä vanhempi olisi itse lapsena halunnut.

Sellaista "tasapuolisuutta" että kaikki lahjat varmasti maksavat sentilleen saman verran, mutta oikeastaan nämä vanhemmat lapset hyötyvät ja saavat itselleen joko rahaa tai oikeasti tarvitsemaansa tavaraa ja tämä kuopus saa saman rahan arvosta jotain tarpeetonta krääsää, vaikka tuikkukippoja ja väärän kokoisia vaatteita tai muuta hänelle sopimatonta, eli kuopus ei oikeastaan saa itselleen mitään muuta kun pahan mielen ja huonon omantunnon joutuessaan laittamaan saamansa lahjan kierrätykseen ja jos kehtaa tästä huomauttaa niin hyvin äkkiä perheessä puhutaan kuinka se kuopus ei ole koskaan kiitollinen vaikka saman arvoista lahjaa on ostettu. Vanhempi saa hyvän omantunnon kun on kaikille annettu sentilleen samanarvoinen lahja ja voi kiillottaa kruunuaan kun ei ole mielestään ketään suosinut tai syrjinyt. Parempi olla sitten antamatta yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Hämmentäviä ovat myös isovanhemmalta lahjaksi saadut itse tehdyt vaatteet. Värit ja kuosit ovat täysin oman makuni vastaisia eivätkä lapsiakaan miellytä. Itse tehtyjä vaatteita annetaan lahjaksi jopa kouluikäisille lapsille. Myös jostain sekalaisen värisistä jämälangoista kudotut kummalliset pipot eivät yleensä päädy käyttöön. Villalangasta neulotut pipot ja lapaset eivät myös ole erityisen käytännöllisiä päiväkoti-ikäisellä, tuppaavat kutittamaan eivätkä tietenkään pidä vettä.

Harmittaa sikäli, että lahjan antaja varmasti tarkoittaa hyvää ja on noihin aikaakin kuluttanut, mutta meille ei vaan ole tuollaisille käyttöä. Kaapit pursuilevat noita kotitekoisia vihreitä fleecehirvityksiä ja näitähän ei voi siis edes mitenkään myydä missään.

Meillä tehdäön näitä.

Mummon maku on lähinnä kasari-ysäri-dynastiaa eikä ne nyt oikeasti iske lukiolaiselle.

En voi pakottaa teinejä käyttämään niitä koulussa. Kotona nyt vielä mutta kun mummo inttää niitä luokkakuviin jne.

Ihan kuin hän ei olisi itse ikinä ollut teini!

Apua, miten nämä jyrämummot ovat niin samanlaisia?

Meilläkin anoppi käyttää itsellään ainoastaan todella laadukkaita ajattomia vaatteita. Kashmirneuleita, silkkiä, nahkaa ajattomissa kuoseissa ja korut aidoilla jalokivillä. Huonekalut kokopuuta, kodintekstiilit pellavaa ja puuvillaa tyylikkäissä kuoseissa.

Meille kärrättävä tavara on sitten sitä akryyliä, emojiprinttejä, ”happy funny!!!”-tekstejä ja muovia kaikissa muodoissaan ja kitsch-väreissä. Voisin jopa sanoa että minulla on pukeutumisessa samanlainen maku anopin kanssa, mutta lahjat hän hankkii AIVAN eri tyylillä kuin kaiken itselleen tarkoitetun.

Vierailija kirjoitti:

Apua, miten nämä jyrämummot ovat niin samanlaisia?

Meilläkin anoppi käyttää itsellään ainoastaan todella laadukkaita ajattomia vaatteita. Kashmirneuleita, silkkiä, nahkaa ajattomissa kuoseissa ja korut aidoilla jalokivillä. Huonekalut kokopuuta, kodintekstiilit pellavaa ja puuvillaa tyylikkäissä kuoseissa.

Meille kärrättävä tavara on sitten sitä akryyliä, emojiprinttejä, ”happy funny!!!”-tekstejä ja muovia kaikissa muodoissaan ja kitsch-väreissä. Voisin jopa sanoa että minulla on pukeutumisessa samanlainen maku anopin kanssa, mutta lahjat hän hankkii AIVAN eri tyylillä kuin kaiken itselleen tarkoitetun.

Koska näitä on kiva ostaa ja saa tyydytyksen siitä. Onhan ne emojiprintitkin silleen söpöjä, etenkin kaltaistensa vaatteiden keskellä siellä henkkamaukassa. Klassinen tyyli on tietenkin tyylikäs ja toimiva, mutta vähän boring.

Tätä osteluntarvetta voikin kätevästi käyttää lahjomiseen. Sama pätee myös käsitöihin. Tehdään lahjoiksi sellaista, mitä on kiva itse tehdä. Neuloa sukkia, maalata posliinia, tehdä keramiikkaa. Ei huomioida sitä, mitä lahjansaaja tarvitsisi lahjaksi.

Eiku hyvää hyvyyttäni minä ja lahja on lahja ja lahjahevosen suuhun ei sovi katsoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on nyt noussut monessa postissa esiin köyhyys ja puute ja auttamisen halu motivaationa tähän touhuun. Voi olla, että tuollainen puoli on joissain tapauksissa mukana, mutta tätä käytöstä esiintyy kyllä ihan ilman minkäänlaista puutettakaan. Meillä kaikki osalliset ovat vauraita. Me "nuoren perheen" vanhemmat olemme 40-vuotiaita ja johtavissa asemissa työelämässä, tavaraa roudaava isoäiti on myös hyvin varakas lukuun ottamatta ihan lapsuuttaan heti sotien jälkeen. Kysymys ei meidän tapauksessa ole koskaan ollut pärjäämisestä ja siitä onko johonkin varaa.

Kun nyt sitten kysellään, että miksi ei tavaroita voi viedä kirpputorille, niin siksi: Ajasta meillä on krooninen pula. Ollaan niissä kuuluisissa vaativissa ammateissa jotka leviävät joskus vapaa-ajallekin. Lisäksi itse joudun vähän pakosta johtamaan yhtä aktiivista yhdistystä paikallisen kyläkoulun olemassaolon varmistamiseksi. Miehen vastuulla tienhoitokunta tällä hetkellä. Harrastuksia on, ystäviä on. Lasten tavallisten kausivaatteiden etsiminen nettikaupoista uutena ja pakettien haku postista on riittävä rumba minulle, samoin niiden myyminen netissä käytettynä.

Tuo rihkamatavara on sellaista, että en ikimaailmassa yrittäisi myydä sitä netissä. Minulle ei kestäisi pokka myydä omalla nimelläni huonoa tavaraa ilman että ostaja saa ensin nähdä sen. Lähimmälle kirpputorille on meiltä puolen tunnin matka. En yhtään kaipaa elämääni sellaista harrastusta, että kyörään kiinaroskaa myyntiin sen sijaan että olisin rauhassa lasteni kanssa.

Pane pussiin, ja työnnä UFFIn laatikosta sisään. Kai siihen vaativankin työn tekijä kykenee?

Meilläpäin pyörii joku yhdistys, joka laittaa lapun postilootaan pari kertaa vuodessa, että jos on vaatetta ja kenkiä mistä haluaa eroon, säkki postilaatikon viereen ja lappu heidän nimellä päälle päivänä x, ennen klo y. Ja siitä ne ovat kadonneet joka kerta. En tiedä miihn menevät, eikä kiinnosta, katoavat mun varastosta, se on suurin ilo. Että ei tarvi osata edes UFFille, kunhan osaa omalle postilaatikolleen. Ihan "johtavissa asemissa" ollaan myös mieheni kanssa, mies vielä työnsä päälle valmentaa muutamaa juniorijoukkuetta. 

Vallankäyttöä tuo ostelu on. Valitettavasti jos anoppi on kyseessä niin poikansa ei suostu kieltämään tarpeeksi painokkaasti. Miesten pitäisi valita vaimonsa ja perheensä, eikä mielistellä äitiä ja antaa täyttää kotia krääsällä.

Ahdistavaa. Ja näköjään muidenkin mielestä. Pitkä ketju.

Me ollaan vinkattu isovanhempia ettimään täältä vaatteita, tuleepahan ainakin laadukkaita eikä mitään pesun-kaksi kestäviä vaatteita.

vastuullisetlastenvaatteet.com

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan vinkattu isovanhempia ettimään täältä vaatteita, tuleepahan ainakin laadukkaita eikä mitään pesun-kaksi kestäviä vaatteita.

vastuullisetlastenvaatteet.com

Meillä jonkun tarpeen vinkkaaminen tarkoittaa sitä, että sitä ei ainakaan tuoda.

En jaksa käsittää sitä, mihin tarpeeseen hän osti niitä vaatteita ja muuta krääsää, kun ei ne meillä tulleet käyttöön. Vallan käyttö on varmaan suuresti syyllinen. Samoin se, että saa haukkua selän takana kuinka kiittämätön nirppanokka mä oon, kun mikään ei kelpaa.

Toki meillä ostelu on loppunut kun ei muutenkaan juuri olla anopin kanssa tekemisissä. Ongelmia oli runsaasti, ja ihan kaikki mun syytä. Jopa mun miehen ylipaino (oli vatsakas jo tavatessa) on jotenkin mun vika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei! Tämä menee nyt vähän asian vierestä, mutta toivoisin että saisin hyviä vinkkejä: Minulla on lähipiirissäni paljon lapsia, joille ostan joululahjat. Yksi kavereistani lähetti viestin omien lapsiensa lahjatoiveista, mutta ikävä kyllä toiveet olivat vaikeasti toteutettavia ja maksaisivat noin 100-150 euroa.

En nyt ole valmis tekemään tästä sen isompaa keskustelua hänen kanssaan, joten yritin kysyä mm voisiko yhteinen peli olla kiva lapsille yms, mutta ehdotukset torjuttiin. Kaverini on mukava ja antelias ihminen, enkä haluaisi viedä kenellekään turhaa roinaa tai jättää lapsia kokonaan ilman lahjaa.

Miten te toivoisitte kavereidenne muistavan öapsianne tälläisessa tilanteessa? Kiitos!

100-150 € on tosi iso summa lasten lahjoihin. En olisi valmis kuin poikkeustapauksessa laittamaan tuollaista summaa kaverin lapsen lahjaan. Taitaa enemmän olla äidin kuin lasten toiveita.

Tai sitten ne ovat nimenomaan lasten toiveita. Lahjat ovat joulupukilta eikä ole mitään käsitystä rahasta. Vanhempi ei viitsi kysäistä mitään huokeampaa toivetta mikä olisi toteutettavissakin. Siksi en itse ikinä joutuisi tuohon tilanteeseen.

Kuluvia juttuja lapsille on mm. pesuaineet, näitä joulun aikaan myydäänkin lahjapakkauksessa, värityskirjat, tarrakirjat, hamahelmet, ompelukuvat ja muut askartelujutut.

Älkää herran tähden kantako näitä lapsiperheille! Niitä tulee joka puoleltaa.

Niitä värityskirjoja joista on väritetty valmiiksi 1 - 2 kuvaa on kirpparit pullollaan. Ainakin pitäisi tietää lapsen kiinnostuksen kohteet, kun ei lapsia kiinnosta värittää autoja, kun dinosaurukset on lähellä sydäntä. Ja iso hamahelmipurkki kestää kauan. Ja ne puuvärit. Huoh.

Meillä oli 42 värityskirjaa (korkkaamattomia), aloitettuja sitten varmana kymmeniä. Värikyniä on kaksi ämpärillistä.

Mitä jos lahjoittaisit edes puolet lähimpään päiväkotiin, seurakunnan kerhoon tai vastaavaan?

Se vaan on niin, ettei kenelläkään pitäisi olla tuollaisia määriä ylimääräistä roinaa kotona. Jos sillä mummulla on ostomania, niin hän voi varmasti lahjoittaa ne hamstrauksensa itse esim seurakunnan kerhoon. Ei niitä tarvitse kenenkään kodin kautta kierrättää.

Mikä ettei, mutta kun tässä on sivukaupalla valitettu, että mummu tuo niitä lapsiperheeseen, ja mikään ei auta. Jotain kai niille tavaroille pitää tehdä, jos ei osaa sanoa ei, niin että se tehoaa.

Ongelmahan ei ole se ettei oasaisi sanoa ei. Ongelma on se ettei sitä eitä kuunnella.

Suurin osa tästäkin krääsävuoresta on tuotu huusholliin salaa.

Se krääsävirta tyrehtyi vasta kun emme enää ollenkaan päästäneet krääsän kantajaa meille. Siihen asti hän piilotti sitä tänne ja mökille kun oli sanottu ei. Tai tunki lasten laukkuihin kun kävimme siellä.

Homman idea onkin se, että se on niin absurdia, ettei sitä kukaan normaali ihminen voi ulkopuolelta ymmärtää.

Esim. omalla kohdallani vauvani oli mumminsa sylissä, kun vauvan suu alkoi napsua nälän merkkinä. Huomautin tästä ystävällisesti mummille, että vauvalla on nälkä. Eihän hän tietenkään niin hienovaraista vinkkiä (vauvalta) osannut lukea, joten alkoi tarjota vauvalle lelua. Täytyyhän vauvan nyt mummin sylissä viihtyä! Vauva alkoi hieman känistä ja toistin edelleen neutraalisti, että vauvalla on nälkä, annapa tänne, niin syötän sen. Mummi puristaa vauvaa ahdistuneena tiukemmin syliinsä. Sanon jo tiukasti, että tänne se vauva nyt, sillä on nälkä. Ei vieläkään mitään reaktiota ja mietin hämmentyneenä miten saan tämän ratkaistua, kun sanominen ei riitä enkä voi pientä ja hentoa vauvaa alkaa toisen käsistäkään repiä. Tavara olisi tuossa vaiheessa lähtenyt.

Minä ihan oikeasti jouduin alkaa väittelemään siitä, saanko lapseni ruokittavaksi vai en. Jos olisin saanut vauvan heti, kun ekan kerran pyysin, olisin palauttanut sen syötettynä mummin syliin, jos olisi tahtonut. Nyt ei tullut kyseeseenkään.

Tuohan se just onkin, kun moni ei usko, että joku voi olla tuollainen. Mäkin olisin voinut vielä kymmenen vuotta sitten sanoa, ettei kukaan kieltäydy antamasta nälkäistä vauvaa äidilleen, mutta karvaiden kokemusten myötä en epäile, etteikö joku muukin kuin mun anoppi voisi noin tehdä. Pahinta on se, ettei anoppi ymmärrä tekevänsä mitään väärää. Loukkaantuu ja suuttuu vaan, kun häntä taas sorsitaan.

On muuten mielenkiintoista, kun jotkut toistuvasti joutuvat ongelmiin ihmissuhteissa, mutta aina ja joka ikinen kerta syyllinen on joku muu. Mun anoppi purjehtii katastrofista toiseen, ja hän on aina väärinymmärretty uhri.

Jollain tasolla lohduttaa, etten ole ainoa, jolla on hänen kanssaan mahdoton suhde.

Meillä suositaan yleensä käytettynä ostettuja vaatteita, vaan ei meidän isovanhemmat kirppiksille lähde. On annettu niille vinkiksi että täältä löytyy vaatemerkkejä joiden ulkonäöstä pidetään ja ne tulee oikeasti käyttöön, tuleepahan tässäkin huomioitua tuo ekologisuus jotenkin vaikka uutena hankintaankin!

www.vastuullisetlastenvaatteet.com