Kun anoppini kuolee, perinkö puolet?
Kysymys voi olla tyhmä, anteeksi. En tunne perintöoikeutta, siksi kiinnostaa. Mieheni äiti sairastui vakavasti, eikä ole varmaa, selviääkö hän. Ikää on siis jo yli 80 vuotta. Appi on jo edesmennyt.
Mieheni vanhemmat ovat varakkaita. Jos anoppi nyt menehtyy, mieheni tietenkin perii hänet veljensä kanssa. Miehen veli on syvästi kehitysvammainen ja asuu palvelutalossa. Hän saa eläkettä, jolla asuminen maksetaan ja hänelle jää myös käyttörahaa vaatteisiin ym. Hänelle on jäänyt myös säästöön rahaa. Onko mahdollista, että vanhempien perinnöstä menee puolet hänelle, vaikka hän ei rahaa tarvitse eikä osaa sitä käyttää?
Jos ja kun anoppi kuolee, mieheni kai sitten perii puolet ja koska olemme naimisissa, minä puolet miehen omaisuudesta? Minulla on lapsi edellisestä suhteesta, periikö hän mieheni aikanaan?
Ja jos joku nyt väittää minua ahneeksi, sitä en ole. Minulla on omiakin säästöjä. Olen vain kiinnostunut. Asiallisia vastauksia kaipaan.
Kommentit (220)
Kun sanoit että miehen vanhemmat on varakkaita niin ei kai nykyään juuri kukaan kun eroja on niin paljon jätä tekemättä aviooikeuden pois sulkevaa testamenttia. Tiedän että esim vanhempani on tehnyt testamentin sillai eli tarkoittaa että eron sattuessa perittyä omaisuutta ei jaeta vaan se yksin sen oman lapsen. Itse mieheni kanssa olemme tehneet saman vaikka vain yksi kolmesta lapsestamme on täysikäinen. Johan siinä menis vanhat sukutilat ja maat ja metsät jos niitä tarvitsisi jakamaan ruveta eron sattuessa.
Nyt olisi pyhä vulva miehelle ketju, missä saisi ihan oikeasta asiasta avautua.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:59"]
Aika törkeää alkaa jaella perintöä toisen sairastuttua. Kannattaisiko tällaiset asiat pitää sisällään ainakin niin kauan kun kyseinen henkilö on vielä elossa. Nyt tulee vaikutelma, että kuolemaa odotetaan ja toivotaan perinnön himossa.
[/quote]
Älä.
Minusta on järkevää ottaa selvää asioista ajoissa. Hautajaisten ym. järjestelemisissä menee niin paljon aikaa, että terve järki voi hämärtyä. Raha-asioissa on oltava tarkka, ettei tarvitse katua vääriä siirtoja. Löysää nutturaa, et saa sen kirkkaampaa kruunua.
Joo, maatila tmv kiinteä juttu/suvussa kulkeva joku onkin eri asia ihan. Sen ymmärränkin. Tarkoitin lähinnä jotain raha-summaa tmv. Et se voi mennä "tavalliseen elämiseen"
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:37"]
Jos ei ole testamentilla muuta määrätty, miehesi perii puolet ja veljensä puolet. Sinä perit miehesi vain, jos hän tekee testamentin ja määrää sinut perijäksi. Jos teillä ei ole avioehtoa, puolet miehen saamasta perinnöstä kuuluu sinulle, ei tarvitse odottaa miehesi kuolemaa ja perintöä, vaan kyseessä on sinulle kuuluva avio-osuus. Lapsesi ei peri miestäsi ilman testamenttia.
[/quote]
Avio-oikeus kyllä uinuu avioliiton aikana. Eli mies omistaa itse perintönsä ja päättää mitä sille tekee. Avioliiton aikana ei siis todellakaan ole mitään avio-osuuksia. Päivitäpä tietosia ajantasalle. Niitä osuuksia lasketaan vasta jos erotaan tai toinen osapuoli kuolee.
Se on kyllä jännä miten sitkeästi tämä "omistat miehesi rahoista puolet" -harhaluulo elää varsinkin naisten keskuudessa. Ei, avioliitto ei anna mitään avio-osuuksia puolison rahoihin. Sorry vaan.
Mutta eikö vaimo peri kokonaan miehensä jos ei yhteisiä lapsia ole?
Ei kai miehen veli miehen kuolessa mitään peri (jos ei ole testamenttia)??
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:40"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:36"]
Et peri. Kehitysvammainen veli saa puolet ja miehesi puolet. Miehesi kuoleman jälkeen saat mahdollisesti avio-oikeuden nojalla jotain. Jos siis kellään ei ole testamenttia.
[/quote]
Juuri olin tulossa kirjoittamaan täysin saman vastauksen. Näin se menee. Vaatii miehesi kuoleman tai avioeron hänestä, jotta mahdollisesti saisit avio-oikeuden nojalla jotain. Avio-oikeus on niin sanottu uinuva oikeus. Se konkretisoituu vasta puolison kuoltua tai avioerossa. Sitä ennen miehelläsi on yksin oikeus kaikkeen perimäänsä. Ja jos anoppi on älynnyt kirjoittaa testamenttiinsa, että tämä kuuluu vain pojillensa tämä perintö, et saa mitään mieheltäsi, vaikka eroaisit hänestä tai hän kuolisi.
Lapsesi ei peri miestäsi. Lapsesi perii sinut ja hänen biologisensa isänsä.
[/quote]
Täsmennyksenä, että lapsi perii juridisen isänsä - joka usein on myös biologinen, mutta ei esim. adoptiotapauksissa.
Yleisenä selvennyksenä - adoptio on aiva virallinen prosessi, ettei kukaan kuvittele nyxän lapsien edellisestä liitosta olevan automaattisesti adoptiolapsia.
AP:n logiikka on kyllä aika hurja, jos hän kuvittelee rahan tarpeen vaikuttavan perintöoikeuteen tai älykkyyden. Muutenkin oikea korppikotkalogiikka - saanhan mä suuren osan kun joku kuolee, eihän muut saa jne.
Kaikille vanhenevien, säästeliäästi eläneiden toivoisin tajuavan, että testamentilla perintö voidaan rajata avio-oikeuden ulkopuolelle. AP ei ole aino korppikotka, joka jahtaa haaskoja.
Ilman testamenttia 50/50 lapsille. Mikäli testamentti, voi lapsi vaatia lakiosuuttaan, joka on perintöosasta puolet eli 25%. Testamentissa voi olla lause, jolla avio-oikeus suljetaan pois perinnöstä. Silloin et ikinä saa mitään.
Jos miehesi kuolee eikä teillä yhteisiä lapsia, sinulle tulee kaikki. Mikäli lapsia, osituksessa lasketaan yhteinen omaisuutenne ja jaetaan ns. puoliksi. Puolet kuuluu avio-oikeudella sinulle ja puolet lapsille. Mikäli avio-oikeuden rajaava testamentti, osituksesta lasketaan pois tämä perintö. Tämä perintö menee sitten takaisin miehen sukuun, jos ei ole niitä lapsia. Eli veljelle. Aina jos on lapsia, he perivät. Siis ilman testamenttia, joka kyllä olisi jokaisen rikkaan syytä tehdä!
Kehitysvamma tai vammattomuus ei vaikuta perintöjärjestykseen mitenkään! Miten voi tällaisia ajatuksia olla ilmassa vielä nykypäivänä?! Törkeää!!
S[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 10:04"][quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:59"]
Aika törkeää alkaa jaella perintöä toisen sairastuttua. Kannattaisiko tällaiset asiat pitää sisällään ainakin niin kauan kun kyseinen henkilö on vielä elossa. Nyt tulee vaikutelma, että kuolemaa odotetaan ja toivotaan perinnön himossa.
[/quote]
Älä.
Minusta on järkevää ottaa selvää asioista ajoissa. Hautajaisten ym. järjestelemisissä menee niin paljon aikaa, että terve järki voi hämärtyä. Raha-asioissa on oltava tarkka, ettei tarvitse katua vääriä siirtoja. Löysää nutturaa, et saa sen kirkkaampaa kruunua.
[/quote]
Törkeintä on se, että kyseinen anoppinsa kuolemaa odottava ei edes ole perimässä itse mitään. Yrittää silti päästä osingoille. Toivottavasti anoppi elää 100-vuotiaaksi.
Minkähän asteisen kehitysvamman ap ajattelee kumoavan perintäjärjestyksen? Meneekö lain mukaan, jos kuitenkin lievästi kehitysvammainen perii ihan normaalisti? Syvempi CP-vamma, kumoaako se järjestyksen? Miten vaikka down, ap?
Voi vitsit, kun nettiyhteyteni on niin huono, etten pysty kunnolla osallistumaan keskusteluun.
Edunvalvoja on joku kunnan virkamies. Voiko hän tosiaan päättää, mihin valvottavan omaisuus käytetään? Jos hän kysyy, haluaako veli laittaa rahansa johonkin kodittomien koirien hoitolaan ja veli nyökkää, menevätkö rahat sinne?
Veljellä on ennestäänkin omaisuutta, he ovat mieheni kanssa perineet isovanhempansa jo aiemmin, ohi omien vamhempiensa. Ellei edunvalvoja ole niitä jo tuhlannut! Apuvälineitä tai luntoutusta hän ei tarvitse. Hänellä on hyvä fyysinen kunto, vaikka henkisesti on kaksivuotias.
Tämä siis AP:
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 10:22"]

[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 10:04"]
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:59"]
Aika törkeää alkaa jaella perintöä toisen sairastuttua. Kannattaisiko tällaiset asiat pitää sisällään ainakin niin kauan kun kyseinen henkilö on vielä elossa. Nyt tulee vaikutelma, että kuolemaa odotetaan ja toivotaan perinnön himossa.
[/quote]
Älä.
Minusta on järkevää ottaa selvää asioista ajoissa. Hautajaisten ym. järjestelemisissä menee niin paljon aikaa, että terve järki voi hämärtyä. Raha-asioissa on oltava tarkka, ettei tarvitse katua vääriä siirtoja. Löysää nutturaa, et saa sen kirkkaampaa kruunua.
[/quote]
Miksi ihmeessä ap:n pitäis ottaa selvää asioista? Ei ap ole anoppinsa kuolinpesän osakas nyt ja tuskin tulevaisuudessakaan, eikä hän niistä asioista päätä. Perunkirjoitukset on ap:n miehen ja veljen edunvalvojan heiniä. En minäkään naapurin Pentin perintöasioita selvittele, varsinkaan ennen kuin Pentti on edes kuollut.
Anoppi on A ja lapset ovat B ja C. Sinä olet D.
A kuolee->ei testamenttia->B ja C 50/50, D 0%. B ja C saavat tehdä perinnölleen mitä haluavat, vammaisuudesta ja avioliitosta huolimatta. D ei ole mitään oikeutta perintöön avioliitossa!
A kuolee-> testamentti, B ja C vaativat lakiosansa 25/25 ja 50 menee jollekin. D ei saa mitään. Testamentissa avio-oikeuden rajaava ehto. Avioeron tai kuoleman tullessa perintöä ei oteta huomioon osituksessa. Mikäli lapsia->lapset perivät tämän tietyn perinnön. Ei lapsia-> B ja C perivät toisiltaan tämän tietyn osuuden perinnöstä. Leski perii muut.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 10:18"]
Kehitysvamma tai vammattomuus ei vaikuta perintöjärjestykseen mitenkään! Miten voi tällaisia ajatuksia olla ilmassa vielä nykypäivänä?! Törkeää!!
[/quote]
En ole ap, mutta minustakin on käsittämätöntä, että joku vuoteeseen sidottu vihannes perisi miljoonaomaisuuden joka lopulta menisi johonkin hyväntekeväisyyteen tai pahimmassa tapauksessa kirkolle.
Ja suvussa olisi tarvitsevia ihmisiä.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 10:22"]
Voi vitsit, kun nettiyhteyteni on niin huono, etten pysty kunnolla osallistumaan keskusteluun.
Edunvalvoja on joku kunnan virkamies. Voiko hän tosiaan päättää, mihin valvottavan omaisuus käytetään? Jos hän kysyy, haluaako veli laittaa rahansa johonkin kodittomien koirien hoitolaan ja veli nyökkää, menevätkö rahat sinne?
Veljellä on ennestäänkin omaisuutta, he ovat mieheni kanssa perineet isovanhempansa jo aiemmin, ohi omien vamhempiensa. Ellei edunvalvoja ole niitä jo tuhlannut! Apuvälineitä tai luntoutusta hän ei tarvitse. Hänellä on hyvä fyysinen kunto, vaikka henkisesti on kaksivuotias.
[/quote]
Kyllä tarvitsee! On paljon terapioita, jotka paneutuvat siihen henkiseen puoleen. Apuvälineitä voivat olla vaikkapa kuvakirjat. Ap on aika typerä.
Taidat nyt jäädä nuolemaan näppejäsi. Eiköhän varakas anoppi ole tehnyt puolison poissulkevan testamentin, etenkin kun pojallaan ei ole lapsia ja sinulla on. Ei varakkaat ihmiset nyt ihan tyhmiä ole.
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 10:07"]
Mutta eikö vaimo peri kokonaan miehensä jos ei yhteisiä lapsia ole? Ei kai miehen veli miehen kuolessa mitään peri (jos ei ole testamenttia)??
[/quote]
Aviopuoliso perii jos täällä perittävällä puolisolla ei ole rinatperillisiä. Puoliso voi myös kuolla enemmin tai avioeron jälkeen on mahdollista että puolison (tässä tapauksessa miehen) perii veli, jos testamentissa ei ole toisin määrätty.
"Toiseen perillisryhmään kuuluva aviopuoliso perii kuolleen puolisonsa, jos perittävältä ei jäänyt rintaperillisiä. Lesken kuolinhetkellä jäljellä oleva puolisoiden omaisuus jaetaan pesänosituksessa lähtökohtaisesti tasan lesken omien perillisten ja ensiksi kuolleen puolison ns. toissijaisten perillisten kesken. Toissijaisia perillisiä ovat ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli, sisar tai sisaren jälkeläinen. Perinnön saavat heistä ne, joilla silloin lähinnä on oikeus periä ensiksi kuollut puoliso."
[quote author="Vierailija" time="18.03.2015 klo 09:47"]
Ap tässä,
kiitos asiallisista vastauksista. Miehen kanssa ei oel yhteisiä lapsia. Tuo vammainen veli on paljon miestäni nuorempi. Jos käy niin, että mieheni kuolee ennen häntä, saattaako käydä niin, että tuo veli perii sekä anopin että mieheni omaisuuden? Tai edes puolet siitä!? Hän on tosiaan niin sairas, ettei osaa puhua tai tunne omaisiaan. Hänellä on edunvalvoja. Sekö päättää, mitä omaisuudelle tehdään? Nyt olen ihan pihalla.
[/quote]
Niin, edunvalvoja päättää miehen veljen omaisuudesta. Sinä saat kuitenkin avio-osuuden miehesi omaisuudesta jos hän kuolee ennen sinua, ilman avioehtoa se on 50%. Ja jos tettee keskinäisen testamentin miehesi kanssa, silloin peritte toisenne eikä vammainen veli saa mieheltäsi mitään perintöä. Kirjoitat, että veli ei rahaa tarvitse, eikä sitä osaa käyttää. Olettaisin, että hänen eläkkeensä ei kuitenkaan kata täysimääräisesti hoitokulujaan, joten siinä tapauksessa, että perintöä saa, hoidosta asiakkaalta perittävä osuus suurenee. Syvästi kehitysvammainen kun tuskin on takuueläkettä/kansaneläkettä suurempaa pottia saanut itselleen kartutettua.